Showing posts with label papit. Show all posts
Showing posts with label papit. Show all posts

Thursday, June 1, 2017

Kristallikallojen arvoitus on se, että miksi niitä on hiottu ehkä vuosisatojen ajan?


Yksi maailman arvoituksellisimmista esineistä on British Museumissa oleva esine, joka on merkitty tunnuksella AM:1898-1,  ja kuten monet tietävät, niin kyseessä on vuorikristallista valmistettu täysin ihmisen kalloa muistuttava esine, joka on peräisin maya-kulttuurin tai sitä edeltävältä ajalta. Yleisin harhaluulo, mikä tuohon esineeseen liittyy, on se, että sen valmistamiseen olisi tarvittu suurnopeus-instrumentteja. Kun tuota esinettä hiukan tarkemmin tutkii tai oikeastaan arvioi sen käyttötarkoitusta, niin se on tietenkin tarkoitettu ylimpien maya-pappien käyttöön, joten se on saatettu hioa pelkästään säämiskää sekä karborundum-jauhoa sekä hiekkaa käyttäen. Ja tuolloin vuonna 1898 ei suurinopeuksisia hionta-instrumentteja aivan jokaisessa kaupassa myyty. Mutta toki joku innostunut insinööri on sellaisen voinut rakentaa.

Tuolloin hiomiseen saattoi tietenkin mennä jopa sukupolvien ajan, mutta se nosti tuon salaperäisen esineen arvoa. Tässä vaiheessa pitää muuten todeta sellainen asia, että kyseinen esine ei muuten ole ainoa kristallikallo maailmassa, vaan myös muita vastaavia esineitä on löytynyt maailmalta. Ja osa niistä on huomattavasti huonommin tehty kuin British museumissa oleva kallo, joten ehkä ne ovat sitten olleet tutkielmia tai jotain koekappaleita, joiden avulla kallon hiomista on harjoiteltu. Kun noita eteläisen amerikan intiaanikulttuurien asemaa papistoon nähden pohditaan tarkasti, niin pitää muistaa se, että tuolloin oli tietenkin tapana myös huomioida pappien asemaa, koska jos joku noista “auringon jumalan” palvelijoista sattui ottamaan nokkiinsa jostain asiasta, niin silloin hän kaivoi sydämen tuon onnettoman rinnasta. Ja siksi tietenkin ylimmälle papille annettiin kaikkien paras eli korkealaatuisin näistä esineistä, joilla korostettiin heidän arvoaan sekä tavallisiin ihmisiin että muihin pappeihin nähden.

Tuollainen vuorikristallista tehty esine on siitä mielenkiintoinen sekä visuaalisesti näyttävä, koska se kehittää sähköä, kun tuota esinettä puristetaan. Eli jos tuota kristallikalloa puristetaan puristimella, niin sen sisällä iskee kipinöitä tai salamoita, jotka ovat erittäin näyttäviä. Vaikka mayoilla ei ollut mitään sähkögeneraattoreita hallussaan, niin he saattoivat kehittää melko koviakin sähkövarauksia yksinkertaisesti hankaamalla tuollaista kristallikalloa säämiskällä tai villasta valmistetulla liinalla, ja jos tuo esine asetettiin tarpeeksi korkean puupöydän päälle, niin silloin se saattoi aiheuttaa sellaisen sähköiskun, että tuo henkilö saattoi kuolla. Joskus olen miettinyt sitä, että olisiko tuo kaukaisesta historiasta peräisin oleva kallo oikeastaan teloitusväline, jota hangattiin ehkä vuoden verran jollain liinalla, ja sitten teloitettavaa pyydettiin koskemaan siihen, jolloin hän saattoi sitten menehtyä tuohon sähköiskuun. Toisaalta itseäni on aina kummastuttanut sellainen asia, että miksi tuo kristallinen pääkallo on niin pikkutarkkaa työtä, kuin mitä se on.

Yksi ajatus olisi se, että tuo kallo toimisi jonkinlaisena kallon proteesina, joka laitettiin henkilön pääkallon luonnollisten luiden paikalle, jos hän oli pääkallon murtanut. Se onnistuiko tämä leikkaus on sitten asia erikseen, eli tuo saattoi olla jokin symbolinen astia, johon ylimmän papin pään sisälmykset siirrettiin hänen kuoltuaan. Tuohon esineeseen liittyy monia tarinoita, joista yksi on se, että sen avulla maya-pappien sielu siirtyi seuraavaan ruumiiseen. Tuo siirtyminen seuraavaan kehoon olisi tapahtunut niin, että tuon kallon avulla olisi tallennettu ylimmän maya-papin aivojen sähköistä toimintaa, ja sitten kyseinen kallo olisi laitettu jonkun lapsen pään päälle.

Tämä toiminta ei varmaan aivan toiminut, mutta kuitenkin tällainen “sielun” siirtäminen toiseen ihmiseen tällä tavoin on varmaan hyvin mielenkiintoinen ajatus, joka sekä pelottaa että kiehtoo erilaisia ihmisiä kautta koko maailman. Siitä miten tämä teknisten välineiden avulla aikaansaatu “sielunvaellus” oikeasti toimisi liittyy erääseen henkilöön nimeltään Kaspar Hauser. Jos puhutaan aivokuoren stimuloinnista EEG-käyrän avulla, niin kaikkein tehokkain tapa toteuttaa kyseinen asia liittyy “valkean paperin” teoriaan, eli jos ihmisellä ei mitään päänsä sisällä ennestään ole, niin silloin sinne on helpompi “ajaa” tietoja. Jos ihmisellä ei mitään muita muistoja ole kuin joku pimeä kellari, niin silloin tuohon mieleen siirretty tieto pysyy helpommin selvänä.  

Mikäli tätä menetelmää käytetään oikeasti opetusmetodina, voidaan sitä  pitää erittäin vaativana ja samalla myös epähumaanina, koska siinä ihmisellä ei mitään muuta saisi olla kuin koulu. Ja jos tuota metodia käytetään, niin silloin ihmiseltä ikään kuin riistetään lapsuus. Mutta kyseessä on vain yksi kuuluisan psykiatrin Margaret Mahlerin kehittämistä ajatuksista, jotka liittyvät mallioppimiseen. Mikäli puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka ihmisaivoja voidaan stimuloida sähköiskujen avulla, niin silloin tietenkin tuolle henkilölle voidaan luoda keinotekoinen muisto.

Tuolla tavoin voidaan ikään kuin siirtää ihmisen mieli toiseen ruumiiseen. Kuitenkin tällainen kokeilu voi olla erittäin vaarallista sekä kokeeseen osallistuvien sekä siinä valvojana toimivien henkilöiden kannalta, koska tuollainen ihmismielen stimuloiminen voi aiheuttaa hyvin vakavia tilanteita ihmisen itsensä kannalta.

Se voisi periaatteessa aiheuttaa jopa psykoosin tai laukaista henkilön piilevän jonkun henkilön sosiopaattisen käytöksen. Mutta kun asiaa tarkemmin pohditaan, niin jos ihminen ikään kuin on täysin ilman mitään muistoja, niin noiden EEG-laitteiden vaikutus olisi varmasti myös suurempi, kuin jos henkilöllä olisi niiden alla jotain omia muistikuvia. Mutta mietittäessä kristallikallon kaltaista  esinettä tarkoin, niin syy siihen, että se on tehty vuorikristallista saattaa johtua myös siitä, että tuohon materiaaliin eivät mahdolliset kudokset kasva kiinni, joten ehkä sitä on käytetty jonkinlaisena muottina, minkä päälle tuhoutuneen kallon kudokset sitten voivat kasvaa, ja ottaa uudelleen kallon muodon.

Mutta itse en usko, että mayoilla olisi ollut tarvittavaa tekniikkaa uuden kallon rakentamiseen. Tosin heidän epäillään hallinneen korkeatasoista kirurgiaa, ja ehkä osanneen tehdä jonkinlaisia avosydänleikkauksia noilla terävillä lasiveitsillään. Ja ehkä joidenkin maya-pappien ruumis paloiteltiin heidän kuoltuaan Joten voisi olla niin, että noiden kristallikallojen päälle on asetettu kuolleen maya-papin päänahka, ja sitten raadonsyöjät eli pääsääntöisesti Kondorit ovat käyneet tuon kallon puhdistamassa.


Ainakin inkoilla sekä osalla Pohjois-Amerikan intiaaneilla  on ollut sellainen tapa, että he jättävät ruumiit taivasalle, jotta raadonsyöjät sitten ne noukkivat pois. Ja tuolloin sydän oli tapana vetää ulos ruumiista, joten ehkä tuo kristallikallo on ollut sellainen rituaaliesine, joka liittyy tuohon kondori-kotkien kulttiin, joka tuolloin ennen espanjalaisia oli ollut vallitseva tuolla Etelä- ja Väli-Amerikassa.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

http://kristallikallot.webnode.fi

Saturday, August 27, 2016

Mitä tarkoittaa sanapari "holy see" eli " pyhä näky" tai "pyhä katse"?

Castel Sant'Angelo
Kuva I

Kun puhutaan Vatikaanista, niin eteen tulee sanapari "holy see", mikä on vapaasti suomennettuna "pyhä katse" tai "pyhä näky". Tuon termin merkitys ei oikeastaan ole se, että henkilö näkee jotain pyhiä kuvia edessään tai että joku pyhimys puhuisi hänelle. Se tarkoittaa sitä, että jollain ihmisellä on taito nähdä asioita toisin kuin muilla ihmisillä. Tai hänellä on kyky tuottaa päässään visioita asioista, joita ei ehkä vielä pystytä tekemään. Eli mitään sen ihmeellisempää ei tuo termi oikeastaan pidä sisällään, ja kun puhutaan ylipäätään kielenkäytöstä, joka koskee esimerkiksi Vatikaanivaltion virkailijoiden vanhemmissa kirjoituksissa käyttämää kieltä.

Tuolloin esimerkiksi mielisairauksia käsiteltiin yksinkertaisesti termillä "riivattu", mikä saattoi tarkoittaa ihan mitä hyvänsä, ja monet psyykkisesti sairaat ihmiset päättivät tuolloin päivänsä joko roviolla tai inkvisition kuulusteluissa, joissa käytettiin erittäin kovia menetelmiä. Eli henkilö saatettiiin heittää mereen tai jokeen painot jaloissaan, koska haluttiin testata sitä, että osasiko hän esimerkiksi kävellä vetten päällä tai sitten hänet laskettiin kaivoon pää edellä, kun haluttiin selvittää se, että muuttuuko kyseinen henkilö vampyyriksi kuoltuaan.

Noiden tekstien kirjoittajat eivät varmaan tunteneet neuropsykologian tai kemian sanastoa aivan täysin, koska joskus 1300-luvulla ei varmasti ihmisen hermosto ollut mitenkään erityisen hyvin tunnettu, ja vasta 1990-luvulla, kun CAT- eli tietokonetomografiksi ja MEG eli magnetondografiksi kutsutut laitteet tulivat yleiseen käyttöön hermoston tutkimuksessa, niin voitiin tutkia sitä, että miten ihmisen hermosto toimii kokonaisuutena, ja vasta nuo välineet saivat aikaan sellaisen mahdollisuuden, että aivotoimintaa voitiin tutkia myös aivojen sisäosien osalta.

Ennen näiden laitteiden kehittämistä hermoston  tutkimus on ollut lähinnä pintapuolista, aivojen pintakerroksen sähköisen toiminnan havainnointia päähän kiinnitettyjen elektrodien avulla. Ja vasta meidän aikanamme on saatu osittain selville, miten muisti oikeastaan toimii, eli keskushermosto lähettää signaalin aivojen läpi aivokuorelle, jonka solut sitten lähettävät kaiun eli vastauksen takaisin, ja tuosta sitten muisti valitsee sen informaation, mitä halutaan painaa mieleen. Kuitenkaan esimerkiksi välittäjäaineiden roolia tässä prosessissa ei täysin ymmärretä, Kun puhutaan termistä "osittain saatu selville", niin voidaan sanoa niin, että noissa hermoston toimintaa koskevissa teorioissa saattaa olla hyvinkin suuria aukkoja, ja niitä joudutaan ehkä korjaamaan montakin kertaa.

 Samoin 1300-luvulla ei varmasti tunnettu sellaisia käsitteitä kuin LSD tai hallusinaatio eikä varmaan ainakaan aivojen sisäosien kasvaimet olleet mitenkään erityisen hyvin tunnettuja käsitteitä. Joten jos henkilö oli syönyt vahingossa torajyviä, ja saanut sitten siitä hallusinaatioita, niin silloin hän varmasti kuvitteli, että pyhimykset puhuivat hänelle. Tai ainakin oli syytä näin sanoa, koska tuolloin saattoi inkvisiittori suuttua, jos henkilölle sattui joku muu kuin virallinen pyhimys kertoa asioita, ja jos joku pyhimys sattui sitten henkilölle puhumaan, niin silloin hänet tietenkin lähetettiin luostariin kertomaan kohtaamastaan näystä.

Kun mietitään sitä, että mitä tuolloin uskonto merkitsi ihmisille, niin voidaan sanoa, että kirkko päätti lähes kaikesta, mitä ihminen tulisi elämässään tekemään. Kun taas mietitään sitä, miksi esimerkiksi juuri tuo kirkko oli niin kamalan julma, johtuu siitä että keskiajalla sosiaaliset ongelmat olivat todella suuret, ja lapsia hylättiin säälittä, jos ruokaa ei sattunut olemaan. Eli paavi tietenkin otti noita lapsia kasvatettavakseen, koska näin saatiin tehtyä kirkollisia virkamiehiä, joiden viha tavallisia ihmisiä kohtaan olisi taattu, eikä heillä olisi myöskään suhteita kirkon ulkopuolelle, jotta he eivät levittelisi arkaluonteisia asiakirjoja ympäriinsä.

Ja luostareista tietenkin sai silloin asunnon ja turvapaikan sekä koulutuksen, mikä oikeutti toimimaan inkvisitiossa eli kirkollisessa tutkimuslaitoksessa, jonka rinnalla jopa Gestapo kalpenisi kauhusta, tuolloin papit maksoivat lapsista paikallisille, jotta he antaisivat ne luostareihin kasvatettaviksi. Katolinen kirkko tarjosi silloin noille henkilöille oikeuden koulutukseen sekä mahdollisuuden päästä kostamaan kokemiaan asioita, ja jos tarpeeksi kykyjä ja haluja löytyi, niin tuollainen henkilö saattoi päästä jopa inkvisiittoriksi tai hänet saatettiin ottaa johonkin aateliseen sukuun, ja antaa tuomiovalta ihmisiin, sekä oikeus kurittaa sekä rangaista niitä ihmisiä, jotka hänen tuomiopiiriinsä kuuluivat, joten siksi näitä ihmisiä hiukan pelättiin.

kimmonsivu.blogspot.fi

Tuesday, July 12, 2016

Olisiko Graalin malja eli historian arvoituksellisin esine oikeastaan vain jokin ajattelutapa tai asiakirja kuten Jeesuksen testamentti?


Kristikunnan mytologian arvoituksellisimpiin esineisiin kuuluu Graalin maljaksi kutsuttu esine, johon tarinan mukaan Jeesuksen veri valutettiin hänen riippuessaan ristillä. Tuota esinettä ovat etsineet ristiritarit sekä arkeologit kautta aikojen. Siitä ollaan kiinnostuneita erilaisissa okkultistisissa piireissä, ja esimerkiksi SS-Valtakunnanjohtaja Heinrich Himmlerin tiedetään olleen erittäin kiinnostunut saamaan tämän esineen haltuunsa. Kyseisen esineen fyysisestä olemassaolosta kiistellään jatkuvasti, ja joidenkin ihmisten mielestä kyseessä voisi olla jokin opetusmenetelmä tai vastaava, millä henkilöstä koulutetaan luova sekä innovatiivinen ihminen. Eli esimerkiksi saarnoja ei kirjoita kuka vain, vaan niiden sisältöä pitää kyllä miettiä tarkoin.

Kyseisen maljan vei tarinan mukaan englantiin Jeesuksen opetuslapsi Tuomas, jota esitetään jostain syystä Jeesuksen lempiopetuslapsena. Eli pelkäsikö hän Tuomasta, joka epäili hänen vilpittömyyttään? Ja liittyykö tämä asia sitten siihen, miksi Juudas meni sitten ylipappien puheille kavaltaakseen kyseisen miehen? Tarkalleen ottaen tuo kavallus tehtiin siis ylipapeille eikä roomalaisille, koska pidättäjät olivat ilmeisesti juutalaisia eivätkä roomalaisia.

Eräiden arvioiden mukaan tuo salaperäinen Graalin malja vietiin tarkalleen ottaen Rosslynin luostariin, mihin se sitten katosi. Joidenkin ihmisten mielestä on mahdollista, että Tanskan kuningas Sven Haaraparta tai Knuut Suuri olisi siirrättänyt tuon esineen Tanskaan, missä se sitten kuitenkin katosi. Kun puhutaan siitä, mitä Graalin malja oikeasti voisi ihmiskunnalle antaa, niin tietenkin sen avulla voitaisiin kloonata Jeesus, jos hänen vertaan olisi tuossa maljassa. Mutta kuitenkin voidaan edelleen miettiä sitä, että miksi tuollaista esinettä oikeastaan metsästetään?

Tästäkin asiasta olen ennen kirjoittanut, mutta ei sillä väliä, eli kirjoitan taas lisää tästä Graalin maljasta.Todellisuudessa viisaat miehet eivät vieläkään ole varmoja siitä, että onko tuota esinettä ollenkaan edes fyysisesti olemassa, vaan ehkä kyseessä on jonkinlainen ajattelutapa, jossa henkilö on ylitsepursuavan innovatiivinen sekä luova. Mutta kun mietitään sitä, että miksi tuo esine on niin kiehtova, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että tuosta verestä voidaan saada DNA, jonka avulla voidaan sitten jäljittää tuon noin vuonna 32 jkr. ristiinnaulitun miehen sukujuuret.Tai ehkä Graalin malja on jokin asiakirja kuten Jeesuksen testamentti, jonka hän on laatinut ennen kuolemantuomion käytäntöönpanoa, mikäli hän on istunut odottamassa tuomiota putkassa. Silloin tuomittu sai kirjoittaa viimeisen tahtonsa ennen kuin pyöveli tuli häntä noutamaan.

Syy miksi esimerkiksi okkultismista sekä satanismista kiinnostuneet tahot haluavat tuon esineen oikeasti haltuunsa, jos sitä oikeasti on edes olemassa johtuu juuri siitä, että se mahdollistaa Jeesuksen kloonaamisen sekä sen, että tuollaiset hiukan "erikoiset" tahot sitten voisivat kasvattaa hänestä sellaisen kuin haluavat. Tästä asiasta on tehty muutamia loistavia elokuvia, joista osa on aikansa kulttiklasiikoita, kuten "Manaaja" sekä "Omen", joiden luoma kuva tästä aiheesta on vähän vähemmän mairitteleva.  Onneksi olemme päässeet eroon noitavainoista, ja voimme keskustella myös näistä hiukan vaativammista asioista ilman että kukaan loukkaantuu.

 Kaikki me tiedämme, että tämä asia kuulostaa varmaan vähintään huvittavalta, ja kaikki me olemme joskus miettineet sitä, että tällaiset henkilöt kuten Himmler olisi joskus pitänyt lähettää johonkin Kellokosken sairaalan kaltaiseen paikkaan. Kuitenkin meitä kaikkia kiehtoo tällainen ajattelu, että joku ihminen ikään kuin kohottaa itsensä jumalaksi. Tuota asiaa ollaan aina mietitty, että olisiko Jeesus sitten esimerkiksi Augustuksen avioton poika, koska hän sanoi olevansa "jumalan poika", eli olisiko Augustus sitten esittäytynyt Jeesuksen äidille jumalana, tai ehkä hänen kuvansa alla oli tuo sana?

Syy siihen miksi Jeesus esiintyy nimenomaan Jumalan poikana liittyy ehkä Rooman keisariin nimeltä Augustus, joka oli sitten oli kohottanut itsensä Jumalaksi. Omasta mielestäni myös tästä asiasta pitää voida puhua ilman, että ketään naulataan ristiin. Eli se että uskonnon tai raamatun tutkimusta pidetään täysin turhana asiana, ei kuitenkaan vähennä tämän aihepiirin kiehtovuutta, eli miten tuosta miehestä, joka teloitettiin hirvittävällä tavalla noin vuonna 32 tuli sellainen henkilö, joka perusti maailman suurimman uskontokunnan sekä aiheutti Rooman valtakunnan tuhon.

elainasiaa.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....