Tapaus Amelia Earhart vuodelta 1937 on edelleen yksi maailman arvoituksellisimmista katoamisista

Amelia Earhart seisomassa
(1892-1937)
 Lockheed Electra E.10 nokan alla
 ennen katoamistaan

Amelia Earhartin (1892-1937) katoaminen vuonna 1937 on jostain syystä edelleen yksi maailman omituisimmista katoamistapauksista. Hänen ruumistaan etsitään yhä erittäin aktiivisesti, vaikka tuo nainen julistettiin kuolleeksi 5.1.1939, mikä on tietenkin joidenkin mielestä vähän liian nopeasti tehty oikeustoimi, koska tuolla Tyynellämerellä on paljon saaria, ja niiden tutkimiseen menee vielä moderneilla välineillä ja  menetelmillä hyvin kauan aikaa. Kyseinen oikeustoimi kuitenkin sai aikaan sen, että Earhartin mies kustantaja George P. Putnam (1887-1950) pääsi hänen omaisuutensa herraksi, ja joidenkin mielestä tuo Putnam minkä kanssa Earhart oli ollut naimisissa vuodesta 1931 olisi saattanut murhata Earhartin, mutta mitään todisteita tuosta väitteestä ei ole.

Kuitenkin tuo herra Putnam meni uusiin naimisiin 21.5.1939, mikä kertoo sitten hänen suhteestaan Earhartiin. Eli sen epäiltiin olevan lähinnä taloudellisiin syihin perustuva liitto, mutta kuitenkin Putnamilla ei rahasta ollut puutetta, joten ainakaan taloudellinen syy ei sitten ollut syy tuohon Earhartin murhaan. Vaikka joskus on eteen tullut sellaisia väitteitä, että Earhart olisi saanut avioliitossaan selville jotain Mafian asioita, ja siksi joutunut murhatuksi. Mutta kuten sanotaan, niin Putnamilla ei ainakaan tiettävästi ollut suhteita tuohon järjestöön. Tietenkin tuo kone: Lockheed Electra oli varmasti kiinnostanut ulkovaltojen tiedustelua, koska siinä oli paineistettu hytti, mikä mahdollisti paljon suuremman lentokorkeuden kuin perinteisissä koneissa, koska paineistettu hytti esti lentäjien ruumiinnesteiden kiehumisen, kun lennettiin äärimmäisissä korkeuksissa. Ja paineistettu hytti on stratosfäärikoneen toiminnan edellytys, ellei lentäjillä ole painepukua käytössään 

Ja joidenkin mielestä koko etsintää ei jostain syystä tuolloin edes haluttu suorittaa kunnolla, vaikka siihen osallistui useita laivoja sekä Japanista että USA:sta, ja esimerkiksi USS Lexington lähetti koneitaan suorittamaan etsintöjä. Tuo etsintä oli aikansa kallein, ja maksoi 4 miljoonaa dollaria. Viimeinen havainto Earhartista oli 2.7.1937, kun hän yritti yhteyttä radion kautta- Hän lensi katoamisen aikaan Lockheed Electra koneella maailman ympäri, ja syy tämän konetyypin valintaan oli se, että hän halusi lentää kaksimoottorista konetta, koska tuolloin saattaisi tulla ongelmia toisen moottorin kanssa.

Lockheed Electra USAF:in tunnuksilla
ennen Toista Maailmansotaa

Hän ei katoamisensa aikana kuitenkaan ollut ensimmäistä kertaa lentämässä yksin pitkiä matkoja, vaan oli lentänyt ennen yksin Atlantin yli. mutta ongelmallisin oli tietenkin Tyynenmeren ylitys, koska se vaati välilaskun Havaijilla, ja silloin tietenkin piti osua oikealle saarelle, Se tuotti varmaan eniten vaikeuksia. Tuolloin Earhart saattoi tietenkin saada lukemisekseen jonkun Tyynellämerellä lentäneen lentäjän ”nuotit”, ja tuolloin herää sellainen kysymys, että muistiko Earhart kysyä kummasta suunnasta lentäjä lähestyi tuota saarta?

Earhart ei toki lentänyt tuolloin vuonna 1937 tapahtuneella kohtalokkaalla lennolla konettaan yksin, vaan hänellä oli kaverinaan navigaattori Fred Noonan, jonka virhettä epäillään syyksi tuon koneen tuhoutumiseen sen matkatessa kohti Havaijia. Mutta kuten tiedämme, niin tuo lento oli siitä hyvin tyypillinen tapaus ilmailun historiassa, että vain Earhartin nimi muistetaan. Ja ehkä tuolla koneessa sitten oli tullut jonkinlainen riita tai kommunikaatiokatkos, ja ehkä Earhart oli unohtanut herättää ehkä hän vain unohti mainita Noonanille aikovansa ottaa pienet torkut Noonanin, tai sitten tapahtui päinvastoin siitä emme koskaan saisi tietää. Tai ehkä Noonan oli unohtanut merkitä koneen suunnan näihin papereihin.

Eli tuo lentäjä saattoi lentää reittilentoja posti lentokoneella, ja silloin hän lähestyi saarta aina samalta puolelta, jolloin Earhartin olisi pitänyt kysyä, kummasta suunnasta Idästä vai Lännestä hän tuota saarta lähestyi? Kuitenkin itseäni ihmetyttää, että miksi tuo lentäjä luovutti muistiinpanonsa Earhartille välittämättä perehdyttää tätä tuohon lentoon, joka oli kuitenkin paljon vaativampi kuin normaali postilento. Mutta saattoiko se että tuo ensimmäinen lento tapahtui toiseen suuntaan saattoi sitten aiheuttaa tuon naisen kuoleman. Eli kääntyikö hän vain yksinkertaisesti väärään suuntaan kesken lennon?

Tuolloin Earhart olisi sitten kuollut siksi, että hän oli vain unohtanut kääntää VOR-signaalin toisin päin, eli kun lentokone lensi tuolloin erittäin pitkiä matkoja meren päällä, niin lentokoneen lentäjän ei tarvinnut nähdä tähtiä, vaan noilla lentokentillä oli käytössään laite, mitä kutsutaan nimellä VOR, mikä on oikeastaan vain kaksi suunnattua radiolinkkiä, joiden välissä lentäen saattoi lentäjä sitten päätellä oliko hän lentämässä oikeaan suuntaan.

Mutta jos lentäjä lensi sitten vain yhden VOR-säteen mukaan, ja hän oli lähestymässä tuota kenttää vastakkaisesta suunnasta kuin yleensä, niin silloin tietenkin jos hän ei tehnyt tarkistusliikettä, niin hän lensi silloin poispäin tuosta reitistä, joka olisi vienyt hänet lentokentälle. Eli kuten tekstistä voidaan päätellä, niin Earhart katosi lennon aikana, ja tuota katoamista pidetään erittäin mystisenä, vaikka tuolloin lentäminen oli paljon vaarallisempaa kuin nykyään.

Joidenkin ihmisten mielestä tapaukseen liittyy jonkinlainen rikos, jonka motiivia ei kuitenkaan juuri kukaan ole kyennyt selvittämään. Tuolloin kysytään, että houkuteltiinko hänet pois reitiltä väärennetyillä radiokutsuilla sekä valoilla, joilla esitettiin että hän oli lähestymässä rantaa, mutta mikä tuon teon motiivi sitten oikeastaan olisi ollut? Se että tuosta tapauksesta kirjoitetaan todella paljon kiinnostaa varmasti monia, ja juuri tuo outo julkisuus varmasti sitten saa aikaan sen, että tapauksen ympärillä on edelleen paljon kohua.

Kun tuota lentoa ajatellaan, niin kuitenkin voidaan pitää hyvin epätodennäköisenä sitä, että Earhartin murhalle olisi ollut mitään motiivia. Toisaalta jos hän oli antanut ”pakit” jollekin kosijalleen, niin se sitten olisi voinut aiheuttaa sen, että joku tuhosi hänen koneensa. Toisaalta voidaan ehkä ajatella sitä, että jos tuo salaperäinen ”ihailija” olisi sitten tehnyt Earhardia varten ”nuotteja” tuolle lennolle olisi sitten ottanut nokkiinsa, ja jättänyt työnsä kesken, jolloin tuo VOR-signaalin muuttuminen peilikuvakseen olisi jäänyt merkitsemättä, kun tuo kirjoittaja olisi käskenyt ”hänen itse tehdä tämänkin työn”, mikä ehkä olisi sitten saattanut aiheuttaa Earhartin kuoleman.

Tai ehkä sitten Earhart olisi itse ryhtynyt tekemään lentosuunnitelmaa, mutta ei ollut huomannut, että ne oli jo tehty peilikuvakseen. Mutta miksi Earhart olisi kenenkään muun antanut tehdä tuota työtä, on tietenkin jäänyt selvittämättä, ja miksi sitten tuo salaperäinen kirjoittaja ei tuosta muutoksesta sitten mitään olisi kertonut tuolle lentäjättärelle osittain kumoaa tämän teorian. Eli tappoiko Amelie Earhartin vain se että jonkun piti käydä vessassa. 

Se mikä tekee tästä asiasta ihmeellisen on se, että vielä vuosikymmenien jälkeen paikalle tuodaan ruumiskoiria, vaikka Earhart on niin kauhean vanha tapaus. Kuitenkin tuoreempiakaan katoamisia ei noin intensiivisesti tutkita, ja se mikä tässä tapauksessa sitten kiinnostaakin on se, että sitä käsitellään kuin tuoreita tapauksia. Ja syyksi tuohon katoamiseen esitetään välillä Mafiaa tai Saksan tiedustelua, välillä UFO:ja sekä välillä inhimillistä erehdystä.  

https://en.wikipedia.org/wiki/Amelia_Earhart

https://en.wikipedia.org/wiki/Fred_Noonan

https://en.wikipedia.org/wiki/George_P._Putnam

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Kampfgeschwader KG-200 oli Luftwaffen salaisin osasto, josta kerrotaan vieläkin melko merkillisiä tarinoita, vaikka sodasta on jo yli 50-vuotta

B-17 KG-200-osaston käytössä
tai ainakin Saksalaisilla
tunnuksilla varustettuna

Lentolaivue KG-200 oli Saksan Luftwaffen salaisin osasto, joka lensi aikoinaan sotasaaliiksi saaduilla B-17-pommikoneilla ainakin koelentoja. Tuolla osastolla oli käytössään muutamia B-17 “Flying Fortress”  (“Lentävä linnoitus)-pommikoneita, joita oli ilmeisesti koottu Luftwaffen alas ampumista koneista, ja sitten ehkä niiden moottorit oli vaihdettu JU-88:ssa käytettyihin moottoreihin, mutta kuten tiedämme, niin tämä lentolaivue ei juurikaan osoittanut merkittävää roolia taisteluissa, vaikka sen lentäjät suorittivat “Mistel”-operaatiota, eli he käyttivät raskailla taistelukärjillä varustettuja pommikoneita, jotka oli liitetty niiden selässä olevien hävittäjien ohjaimiin, ja kun kone oli saatu ilmaan, niin hävittäjä sitten irrottautui sen selästä, ja tuo räjähteellä lastattu pommittaja jatkoi kohti kohdettaan.

Noiden “Mistel”-koneiden oli tarkoitus toimia V-1-pommien tapaan, ja niitä oli tarkoitus käyttää sekä maalla olevia- että laivoja vastaan.  Jos tuota asetta käytettiin merellä olevaa kohdetta vastaan, niin silloin sen tarkkuus ei riittänyt laivan tuhoamiseen, ja “Mistel”-lentäjän täytyi ohjata tuota konetta kohteeseen niin, että hävittäjä oli siinä kiinnitettynä koko tehtävän ajan, mikä merkitsi itsemurhaa, jos se joutui Spitfiren tai Mustangin yllättämäksi.

Tuohon “Mistel”-ohjukseen piti tietenkin asentaa radio-ohjain, ja sitten Messerschmittin piti liittää toinen istuin, jotta pommin ohjaaja saatiin sitten kyytiin. Mutta tuo työ jäi sitten tekemättä, ja “Mistel”-operaatio verotti rankasti Luftwaffen kalustoa. Tuo laivue toimi muuten erilaisissa erikoistehtävissä, ja siksi sen kalusto oli todella erikoista. Sen ytimen tiedetään muodostuneen noiden muutamien B-17-koneiden ympärille, mutta muutenkin sillä oli käytössään hyvin erikoisia koneita, kuten Junkers JU-290 sekä JU-390, ja näitä koneita oli tehty todella vähän.

Junkers JU-290

Eli JU-290-koneita oli valmistettu vain 65 kappaletta, ja sen kuusimoottorista versiota JU-390 vain kaksi kappaletta. Joten mikään kovin yleinen näky kumpikaan noista koneista ei varmasti ollut. Kun puhutaan muista tuon lennoston koneista, niin nuo Heinkel-III sekä muut vastaavat koneet olivat varmasti koulutuskäyttöön tarkoitettuja, ja tuon lentueen osanotto “Mistel”-operaatioon saattoi johtua vain siitä, että noiden lentäjien vaitioloa voitiin tuolloin testata. Varsinaisesti tuo Kampfgeschwader eli “KG-200” oli erikoistehtävä- sekä tiedustelulaivue, jonka toiminta oli erittäin salaista, ja erityisesti sen haltuun otettujen viholliskoneiden avulla suoritetut operaatiot olivat varmaan hyvin salaisia.

Syy miksi tuo laivue käytti esimerkiksi vuonna 1944 suoritetussa evakuointi-operaatiossa nimenomaan JU-290 koneita saattoi johtua siitä, että tuo kone oli melko helppo “modifioida” muistuttamaan ulkoisesti Avro Lancasteria tai B-24 “Liberatoria”, mikä teki sitten tuollaisista “naamio-huveista” onnistuneita. Kuitenkin tuon lentueen ymprillä on edelleen paljon salamyhkäisyyttä, eikä sen kaikkia operaatioita edes tunneta. Eli muutamissa tapauksissa on dokumentoitu tuon osaston toimineen kiinteässä yhteistyössä SS-Sonderkommando-500-toimintaryhmän kanssa. Sen operaatiot “Dora” ja “Bunny Hop” olivat kohdistuneet Libyan edustalla olevia laivoja vastaan vuonna 1944.

Tuolloin hyökkäyksessä käytettiin sotasaaliiksi saatua B-17-konetta sekä muutamia muita koneita, eli kahta pitkän matkan operaatioihin muunnettua Messerchmitt Bf-108 sekä HE-111 koneen “Mistel”-muunnosta. Ja kiinnostava yksityiskohta lienee se, että vielä Marraskuun 27.päivänä vuonna 1944 yksi JU-290-kone pudotti muutamia Abwehrin agentteja lähelle Mosulin kaupunkia, ja he lensivät tuon operaation Wienistä, ja laskeutuivat sen jälkeen Rhodokselle, mistä evakuoitiin 30 henkeä. Tuon lentolaivueen haltuunotettujen viholliskoneiden joukkoon kuului ilmeisesti myös DB-3 sekä SB-2-koneita, joita oli käytössä myös Suomen ilmavoimilla.

Mutta kun puhutaan siitä, mikä menestys tuolla laivueella sitten oikeastaan oli, niin uskoisin että se perustettiin lähinnä Saksan ydinaseen käyttöä ajatellen, eikä sillä tuon ydinohjelman jälkeen ollut sitten mitään käytännön merkitystä missään suuren luokan operaatioissa. Mutta kuitenkin Abwehr varmasti halusi hyödyntää tällaista kalustoa kuljettaakseen agentteja sekä sabotöörejä vihollisen selän taakse. Ja tietenkin tällaisen huippusalaisen laivueen ympärillä sitten liikkuu kaikenlaisia huhuja. Yksi niistä on sellainen, että tuohon B-17-pommikoneeseen piti asentaa saksan ydinase, ja sitten se piti lentää joko Lontooseen tai New Yorkiin.

IL-2 "Sturmovik" oudoissa väreissä

Tai yksi muunnelma noista huhuista olisi ollut se, että joku SB-2 pommittaja olisi pitänyt varustaa pommeilla sekä kauko-ohjaimella, sekä tähdätä suoraan Kremliin. Tuo kone olisi ollut sellainen, että se olisi ensin lähetetty ilmaan kuten “Mistel”, ja sen jälkeen kone olisi lentänyt gyrohyrrän avulla kohti Moskovaa, minkä jälkeen se olisi otettu ehkä jossain Polikarpov- U-2:ssa olevan ohjaajan toimesta hallintaan. Toisen huhun mukaan Martin Bormann pakeni juuri tuolla koneella johonkin toiseen maahan, kuten ehkä Irakiin tai jonnekin Lähi-Itään, missä häntä saatettiin ymmärtää.

Hyvin harvinaisen  JU-290-kaluston ympärillä liikkuva kysymys on se, että miksi sitä ei hyödynnetty Luftwaffen pitkän matkan operaatioissa, eli miksi niitä ei varustettu pommikuiluilla, ja lähetetty tehtäviin? Tuohon B-17-koneeseen liittyy myös sellaisia huhuja, että OSS (Organisation of Strategic Services) olisi ehkä hyödyntänyt tuota kyseistä konetta huippusalaisessa diplomatiassa, mitä tarinoiden mukaan käytiin Berliinin sekä Washingtonin välillä Toisen Maailmansodan lopulla. Eli  KG-200-laivueen käytössä ollut kone olisi lentänyt Saksalaisia tiedemiehiä Britanniaan jossain operaatiossa, jonka nimeä ei ehkä olla koskaan kerrottu maailmalle. Mutta tietenkin tällaiseen toimintaan liittyy paljon huhuja, joiden todenperäisyyttä ei koskaan voida todistaa oikeaksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Kampfgeschwader_200

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Lentäviä autoja sekä panssarivaunuja, jotka aluksi vaikuttavat hieman erikoisilta, mutta ovat toimivia ratkaisuita.

Yllä: DARPA:n ja Lockheed-Martinin
ideoima apusiipi

Panssarijoukkojen ongelmana on aina ollut se, että niitä on vaikea saada nopeasti rintamalle, ja varsinkin Toisen Maailmansodan aikaan oli tuo ongelma todellisempi kuin koskaan ennen. Vaikka kaikilla armeijoilla oli käytössään kuljetuskoneita, niin yksikään niistä ei olisi voinut kuljettaa täysikokoista panssarivaunua ilmateitse rintamalle, vaan kun panssarivaunu haluttiin saada Siperiasta esimerkiksi Kurskiin, oli turvauduttava hankaliin rautatiekuljetuksiin, joita Saksalaiset olisivat saattaneet kyetä häiritsemään, jos heillä olisi ollut käytössään desanttipartioita.  

Neuvostoliiton lentokone- ja ilmailuinsinöörit eivät turhaan lepäilleet, vaan heillä oli aikoinaan sellainen ajatus, että olisi mahdollista valmistaa lentävä panssarivaunu. Tuo idea esiteltiin Stalinin aikaan  Puna-Armeijan esikunnalle, ja vaikka kyseessä on eräänlainen vitsi, niin kuitenkin nuo insinöörit esittivät oikeastaan aivan toimivan ratkaisun tuon välineen valmistamiseksi. Tuo “lentävä tankki” olisi oikeastaan ollut pelkkä panssarivaunu, ja tähän tankkiin  oli suunnitelmissa kiinnitetty valtavan pitkät siivet, ja sen tarkoitus ei ollut muuten naurattaa kansaa, vaikka yleensä niin on käsitetty. Kyseinen väline olisi toiminut siten, että tuo panssarivaunu olisi lentänyt tuon siiven avulla kohteeseen, missä se olisi sitten irrotettu, ja tuon jälkeen se olisi toiminut kuten muutkin panssarit.

Tuolloin puna-armeijan ongelma oli tarpeeksi tehokkaiden kuljetuskoneiden puute, joten esimerkiksi T-34 ja KV-1 tankkeja ei oltaisi voitu kuljettaa nopeasti rintamalle, joten muutamat ilmailu-insinöörit kehittivät idean siitä, että esimerkiksi kaksi tai neljä  DB-3 tai SB-2 pommittajaa olisi hinannut tuon panssarin ilmaan, ja hinannut sitä kuin valtavaa liitolentokonetta. Nykyään Lockheed-Martin on kehitellyt tuosta siivestä sellaisen automatisoidun version, jolla kyetään kuljettamaan esimerkiksi Humvee toiminta-alueelle ilman kuljetuskonetta, ja tuo siipi voidaan varustaa myös esimerkiksi keveillä panssarintorjunta-ohjuksilla. Ne voivat olla kauko-ohjattavia tai lentää täysin autonomisesti kohteeseen, ja kun ne saapuvat pudotuskohtaan, niin ne pudottavat sitten nuo ajoneuvot maahan, ja lennähtävät pois. Humvee pysyy niiden pohjassa kiinni eräänlaisella telineellä, joka kykenee kääntymään niin, että ajoneuvo vapautuu sekunnissa.  

Antonov A-40 "lentävä tankki

Ne voivat kuljettaa myös varusteita sekä täysikokoisia lentopommeja tai raketinheittimiä, joten ne voidaan myös valjastaa varsinaisiin isku-operaatioihin.  Elokuvassa “Moon 44” oli mielenkiintoinen ajatus siitä, että mitä jos ihminen valmistaisi joskus eräänlaisen “superversion” vanhasta ideasta, mikä koskee lentävää autoa, ja vaikka ajatus esimerkiksi lentävästä panssarivaunusta tai puskutraktorista voi tuntua aluksi hiukan erikoiselta, sekä käytökelvottomalta ratkaisulta. Mutta kun tätä välinettä ajatellaan vähän tarkemmin, niin se ei varsinaisesti olisi mikään “lentävä telaketju-ajoneuvo”, vaan tuo ehkä kaivoskäyttöön tarkoitettu ajoneuvo vain laskeutuisi maahan sen pohjassa olevien moottoreiden varassa eikä siis missään nimessä lentäisi vapaasti metriäkään. Sen ohjauslaitteiston käyttöliittymä voidaan asentaa vaikka tablettiin, jolloin tuosta autosta ei tarvitse vetää johtoja mihinkään, vaan koko ohjaus voidaan hoitaa langattomasti.

Eli kuten varmaan kaikki tajuavat, niin silloin kyseessä on ajoneuvo, joka vain ajetaan esimerkiksi kuljetuskoneen lastausrampilta ulos, ja sen jälkeen tuon ajoneuvon pohjassa olevat suihkumoottorit pehmentävät sen laskeutumista maahan. Vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa kyseinen varustus olisi asennettu johonkin kaivos- tai metsätyökoneeseen, niin toki tällaiset välineet muuttuvat hyvin nopeasti aseiksi väärien ihmisten käsissä, ja sitten tietenkin myös Venäjän sekä USA:n komentajat kiinnostuivat sitten kyseisestä välineestä, jolla ajateltiin vahvistaa muuten verraten kevyttä laskuvarjo- tai maahanlaskujoukkojen varustusta.

Tuo “lentävä panssarivaunu” olisi oikeastaan aivan tavallinen M1 Abrams tai T-92 panssarivaunu, johon on kiinnitetty sellaiset moottorit, joiden avulla se voidaan suhteellisen pehmeästi laskea esimerkiksi C-5 tai IL-76 kuljetuskoneista maahan. Tuollaisella maahan laskettavalla tankilla oli ajateltu suoritettavan samoja tehtäviä kuin normaaleilla panssareilla, mutta niiden toimittaminen kohdealueelle oli vain toisenlainen. Kun tuota suihkumoottoreilla varustettua tankkia ajatellaan tarkemmin, niin sen etu esimerkiksi laskuvarjolla pudotettavaan versioon nähden on se, että sen pudottaminen rei'ittämällä laskuvarjoa konekivääreillä ei ole niin kauhean helppoa, ja samoin tuolla mallilla on se etu, että se voi välittömästi aloittaa taistelun vihollista vastaan, ja miehistö voi turvallisesti istua sen sisällä, mikä lisää operaation turvallisuutta. Toki on mahdollista pudottaa panssaroitu miehistönkuljetusvaunu miehistön ollessa sen sisällä laskuvarjolla, kuten tekstin alla olevassa liitteessä lukee. Mutta se kuinka turvallista tämä sitten on jää jokaisen oman päättelyn varaan.

Tankki on sen verran painava väline, että se tarvitsee ison laskuvarjon, ja kun tuo varjo avataan, niin sitten pitää noiden miesten mennä panssariin sisään. Ja tuossa operaatiossa sitten saattaa kulua arvokkaita sekunteja, koska varmasti vastapuoli yrittää tuolloin estää tämän välineen käyttöönoton hinnalla millä hyvänsä. Eli he varmaan suuntaisivat  tuollaiselle pudotuspaikalle koko liikenevän kalustonsa, jotta noita panssareita ei voisi ottaa käyttöön, mutta jos miehistöllä olisi mahdollisuus istua panssarissa, joka on välittömästi valmis taisteluun, niin silloin olisi vihollisella vähemmän mahdollisuuksia puuttua tuohon operaatioon. Eli eivät ne insinöörit mitään tyhmiä miehiä ole, vaikka jonkun mielestä nämä ihmiset ovat jotenkin turhia henkilöitä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Antonov_A-40

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Suihkumoottorikäyttöisten riippuliitimien aiheuttama uhkakuva, eli mikä hyvänsä lentokone voidaan ehkä kaapata kesken lennon ulkoa tulevalla iskulla

Mikroilmailu on avannut aivan uusia mahdollisuuksia monissa asioissa, jotka eivät ehkä ole niin mukavia, kuin miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Alla olevassa filmissä esitettyjen lentolaitteiden kaltaiset pienoisilma-alukset eli niin sanotut suihkumoottori-käyttöiset riippuliitimet voivat tulevaisuudessa tehdä sellaisen painajaisen mahdolliseksi, että esimerkiksi suihkuhävittäjä kaapataan ilmassa. Tällaista tilannetta voidaan hyvin ajatella liittyvän pahimpaan ajateltavissa olevaan painajaiseen, missä esimerkiksi joku terroristi hankkii tämän kaltaisen laitteen haltuunsa, ja kaappaa sen avulla sitten esimerkiksi F-16-hävittäjän Syyrian taivaalla.

https://www.youtube.com/watch?v=_VPvKl6ezyc

Eli hän vain lentää kohteena olevan lentokoneen eteen, ja painaa rynnäkkökiväärin lentokoneen kuomua vasten. Tällainen skenaario missä lentokone kaapataan ilmassa on ollut myös monien Toisen Maailmansodan aikaisten lentäjien painajaisena, eli noissa skenaarioissa esimerkiksi hävittäjiin valjailla kiinnitetyt laskuvarjo- tai kommandosotilaat laskeutuivat lentokoneen päälle, ja  kaappaavat esimerkiksi ampujia torneistaan. Tuon jälkeen tätä skenaariota pidettiin lähinnä huvittavana, ennen kuin eräässä katastrofi-elokuvassa eräs matkustajakone lensi päin toista konetta, menettäen lentäjänsä, ja sitten varalentäjä laskettiin nopeasta suihkumoottorikäyttöisestä helikopterista tuon Jumbon ohjaamoon tulleesta aukosta sisään.

Tuolloin alkoi sitten ihmisten mielissä liikkua kuva siitä, että esimerkiksi terroristit ampuisivat B-52 tai Tu-95 pommikoneeseen ankkurin, eli eräänlaisen sateenvarjoa muistuttavan nuolen, joka ammutaan kohteeseen. Tuo laite avataan sen osuttua kohteeseen, jolloin sen päässä olevat ankkuriraudat tarttuvat koneen kylkeen tulleen aukon reunoihin.

Skenaarioissa kyseiseen nuoleen on kiinnitetty vaijeri, jota pitkin nuo miehet sitten pääsevät tuon koneen ohjaamoon, ja sitten he kranaattikiväärillä avaavat kyseisen koneen katon. Vaikka tällaisen operaation suorittaminen vaatii tietenkin sitä, että ydinpommittaja ei muuttele suuntaansa ja korkeuttaan, jotta tuota vaijeria ei saada siihen kiinni, tai että henkilö joka laskeutuu tuon koneen päälle valjaissa, ei kykene saamaan kyseisestä koneesta otetta. Mutta kun puhutaan tuollaisista moottoroiduista riippuliitimistä, niin niiden käyttöä myös tämän kaltaisissa operaatioissa tutkitaan jatkuvasti. Eli kauhukuvissa ryhmä hyppää esimerkiksi jonkun kuljetuskoneen rampilta alas ja asettaa panoksen tuon kohteen runkoon, ja valtaa kyseisen lentokoneen.

Ja vaikka esimerkiksi supervaltojen erikoisjoukkoja pidetään maailman parhaina, niin täytyy muistaa se, että niillä on tietenkin takanaan esimerkiksi omien valtioidensa ydinasearsenaali, mikä tietenkin vähentää näiden joukkojen kohtaamien joukkojen innokkuutta tehdä vastarintaa, eli jossain maassa voi olla parempia tai tehokkaampia joukkoja kuin NAVY SEAL tai SPETSNAZ, mutta kuten voidaan sanoa, niin näiden joukkojen maine on todella kova, mutta kuitenkin usein pitää kyllä kysyä, että ovatko nuo joukot oikeasti niin tehokkaita, kuin mitä niiden väitetään olevan? Eli tällaiset operaatiot tehdään usein niin, että mukana ovat sekä laivasto että ilmavoimat, joiden toiminta sitten nivotaan yhteen tuon erikoisryhmän kanssa, ja esimerkiksi GPS-hakeutuvat aseet ovat siirtäneet paljon noiden ryhmien työtä ilmavoimille sekä laivastolle ja strategisille ohjusjoukoille.

Kuitenkin noita miehiä tarvitaan edelleen esimerkiksi vankien sieppaus-operaatioissa. Ja kun tutkalaitteet ovat kehittyneet, niin sen tähden ryhmien toimittaminen yhä etäämmältä on tullut tarpeelliseksi, ja samalla noita suihkumoottoreilla varustettuja riippuliitimiä voidaan käyttää niin, että kun miehet on saatu maahan, niin ne lennähtävät pois. Ja kun ryhmä pitää hakea tehtävästä, niin silloin nuo laitteet voidaan lähettää paikalle vaikka C-130 “Hercules” tai Antonov-12 “Cub” kuljetuskoneista, ja ne voivat noutaa tuon ryhmän huomaamattomasti pois. USA:n asevoimilla on käytössään tällaisen laitteen prototyyppejä, joita varmasti kehitetään jatkossakin.

https://www.youtube.com/watch?v=pNaZCDhvh88


https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

AREA 51:n myyteistä

X37B sukkula

Mystinen AREA-51 on tietenkin yksi asioista, jotka herättävät jatkuvasti mielenkiintoa tekniikasta kiinnostuneiden ihmisten mielissä. Kun sen historiaa tarkastellaan, niin viimeinen lentokone, joka on virallisesti lentänyt sen alueella ensilentonsa on F-117, jollainen ammuttiin alas Serbian taivaalla Jugoslavian sodan aikaan. Tuo kone on poistunut käytöstä, ja ne on yhtä lukuun ottamatta varastoitu AREA-51:een. Kyseessä on siis kevyt pommittaja, jonka tehtäviin kuului aikoinaan vihollisen komentokeskusten sekä muiden tärkeiden kohteiden tuhoaminen.

Tuo kone on tietenkin STEALTH-tekniikaltaan vanhentunut, joten se on katsottu parhaaksi poistaa palveluksesta. Kuitenkin legenda siitä, että J-SOC eli Joint Special Operation Command käytäisi noita koneita salaa joissakin tehtävissä elää edelleen, ja onhan niissä tietenkin kapasiteettia, jos vaikka joitakin huumekauppiaita halutaan poistaa elävien kirjoista. Se asia että F-117 “Nighthawk” oli viimeinen kone, jota on kone lennetty tuolla alueella kertoo samalla siitä, mihin suuntaan ilmailu on menossa.

Se että kukaan ei ole noista lentokoneista enää puhunut kertoo siitä, että ollaan siirtymässä kauko-ohjattuihin järjestelmiin, joiden lentäjää ei vaaranneta operaatioissa. Samoin erilaisten X-37B:n kaltaisten avaruusaluksiin tai lentokoneisiin, jotka kykenevät nousemaan myös Maapalloa kiertävälle radalle. Tuollaiset integroidut avaruusase-järjestelmät kykenevät  toimimaan hyvin suurella alueelle, ja niiden suuri lentokorkeus takaa sen, että näihin välineisiin ei kovin helposti osu, eikä tavallinen tykki kanna tuonne Maata kiertävälle radalle, mutta välillä kysytään paljon sitä, että miksi noita laukaisuja ei havaita muualta.

Ensinnäkin X-37B on niin pieni, että se voidaan ampua kiertoradalle vaikka Trident-ohjusten kärjessä, mikä takaa sen, että tuollaisen koneen lähtöä ei havaita. Tuolloin lähtö tapahtuu sukellusveneeseen sijoitetulla ohjuksella ammutaan kiertoradalle tuollainen pienikokoinen avaruussukkula. Vaikka X-37B on kuvattu nimenomaan Atlas-raketin kärjessä, niin sitä voidaan käyttää myös muissa avaruusraketeissa sekä ohjuksissa. Eli se voidaan laukaista kaukaa aavalta mereltä, ja suunnata sitten lentämään kohteen kautta kulkevaa rataa, jolloin kyseinen alus voisi joko kuvata sitä, tai tietenkin se voi myös pommittaa tuota kohdetta esimerkiksi kineettistä energiaa käyttävillä ammuksilla.

Nuo ammukset sitten voidaan valmistaa rautanauloista, joita vain laukaistaan maan ilmakehään, missä ne sulavat kitkan voimasta metallisiksi  pisaroiksi. Tuollainen kineettinen ammus on todella vaarallinen, koska noin 20 000 kilometriä tunnissa kohteeseen osuva esine pitää sisällään todella paljon törmäysenergiaa. Mutta kuitenkin vielä suurempi painoarvo on sitten etäohjatuilla taistelukoneilla, joiden käyttö ei vaaranna lentäjän henkeä. Kuitenkin kaikkein mielikuvituksellisimmat hävittäjäkoneiden tulevaisuudenkuvat liittyvät neurologiaan sekä neurofysiatriaan.

Noissa uusissa järjestelmissä lentäjien aivot liitetään EEG-laitteen avulla UCAV:n tietokoneisiin. Tuolla tavoin sitten saadaan aikaan “cyborgi”, jota voidaan lentää aivosähkökäyrän välityksellä, niin että tuo laitteisto liitetään lentäjän kypärään, ja sitten WLAN:in avulla tuo aivosähkökäyrä ohjataan tietokoneen keskusyksikölle, joka dekooderin avulla muuttaa aivoista peräisin olevan sähkökäyrän sellaiseen muotoon, että lentokoneen tietojenkäsittely-laitteisto ymmärtää nuo komennot, niin se sitten saa aikaan erittäin nopean reagointikyvyn. Ja jos tuo laitteisto kommunikoi vastavuoroisesti lentäjän kanssa aivokuoren stimulaatiota käyttäen, niin silloin siitä voidaan puhua siitä, että kone ja ihminen ovat yhtä, mikä luo eteen sellaisen kuvan, missä vastassa on täydellisen sulautettu järjestelmä, jossa kone sulautuu ihmiseen, kuin se olisi hänen ruumiinsa osa.

Toisaalta voidaan ajatella sellaista laitteistoa, missä tuo tietokone on liitetty esimerkiksi jonkun petolinnun tai hyönteisen aivoihin, ja silloin tietenkin edessä olisi hyvin erikoinen projekti, missä noita hermosoluja ruokitaan ravinne-nesteellä, kun niitä elätetään mikrosirun pinnalla. Tai oikeastaan tässä täytyy minun taas ryhtyä kirjoittamaan asiaa, minkä olen miljoona kertaa esitellyt. Eli nuo petolinnun aivot voitaisiin liittää sydänkeuhkokoneeseen, minkä kautta  kierrätetystä verestä ne saavat sitten tarvitsemansa hapen ja ravinteet. Toki tällainen toiminta voisi olla eläinrääkkäystä.

Nuo linturaukan aivot voidaan sitten liittää EEG-kojeeseen, jonka kautta ne sitten kommunikoivat prosessorin kanssa. No tämä kyllä sitten varmaan on kyllä eläinrääkkäystä. Kun keskustellaan siitä, että millaisia asioita tällaisessa tukikohdassa saatetaan tehdä, niin joskus olen kuullut sellaisesta mahdollisuudesta ikään kuin vitsinä, että osassa noista kuvista, jotka on esitetty lautasmainen ilmalaiva, niin silloin on joku kertonut vitsin, että tuollainen “alienin avaruusalus” eli UFO kyllä osaisi varmaan tasapainotella jonkun kuorma-auton päällä, niin että se voisi esittää tällaista lautasmallista ilmalaivaa. Mutta tämä tietenkin on vain sellaista pohdintaa, mikä käsittelee sitä, mitä tuolla salaisissa tukikohdissa voisi tapahtua.

Pilviin voidaan melko helposti tehdä laserin avulla erilaisia kuvioita, sekä mietintä PROJECT TIMBERWIND:istä sekä muista ydinkäyttöisistä lentokoneista

Pilvi-kolmioita sekä  muita outoja pilvikuvioita tutkittaessa voidaan ajatella niin, että nuo kuviot on ehkä tehty taivaalle laserilla, jolla pilveä ikään kuin kaiverretaan tietylle syvyydelle lasersäteellä. Tuo säde sitten hajottaa vesipisaroita tietyltä alueelta, jolloin taiteilija voi sitten tehdä pilveen haluamansa kuvion. Eli laserilla voidaan kaivertaa pilveen kuvioita aivan kuten kiinteään aineeseen, mutta esimerkiksi viljakuvioita tuo laite ei pysty tekemään, koska ainakin kuiva vilja syttyy tuon säteen voimasta palamaan.

Pilvikuvio voidaan muodostaa korkealla lentävään lentokoneeseen, ilmalaivaan tai satelliittiin asennetun laserin avulla, niin että tuon laitteen käyttäjä vain ohjaa laseria haluamassaan kuviossa, jolloin se hajottaa vesipisaroita pienemmiksi tältä alueelta. Kun puhutaan viljakuvioiden tekemisestä, niin se onnistuu joko erittäin suurella määrällä hiilivetyä, jota ruiskutetaan peltoon dieselmoottorin polttoainepumpun kautta, joka kehittää erittäin suuren paineen,  jolloin suuttimen kautta johdettu suurpaineinen helposti haihtuva hiilivety  painaa tuon viljan lakoon, ja näin ei sitten synny mitään kosteutta, koska suurpaineinen propaani haihtuu välittömästi.

Toinen tapa olisi sitten käyttää esimerkiksi RPV-helikopteria, jonka GPS-kaiteeseen ohjelmoidaan tuo haluttu kuvio, ja sitten helikopteri lentää tietyllä korkeudella ja painaa viljaan halutun kuvion puhaltimella. Mutta tuo viljan laon aikaansaamiseen vaadittava teho on niin kova, että tuon RPV:n akku kuluu todella nopeasti. Tai toki voidaan käyttää myös erittäin tehokkaita kaiuttimia, joista lähtevä ääni on niin voimakas, että nuo kasvit painivat lakoon. Mutta silloin pitäisi käyttää ydinkäyttöistä “X-helikopteria”.

Tuollainen helikopteri voidaan toteuttaa ydinparistojen eli RTG:n avulla. Tuollaisia paristoja valmistetaan esimerkiksi sydämentahdistimia varten. Ja niiden avulla voidaan toteuttaa sellainen nanohelikopteri, joka kykenee lentämään jopa vuosikausien ajan. Mutta tietenkin tuollaisten nanohelikopterien lisäksi voidaan ydinparistoja käyttää uuden sukupolven ultraääni, laser sekä mikroaaltouuni perustuvissa aseissa, joihin nuo isotooppi-paristot antavat lähes rajattoman määrän laukauksia.

Mutta ne ovat erittäin kalliita laitteita, joten siksi esimerkiksi ydinkäyttöisiä nanohelikoptereita  tuskin tulee edes valtiollisen käyttöön muuten, kuin ehkä johonkin Saturnuksen Titan-kuun kaltaisiin kohteisiin  suunnatuissa tehtävissä. Mutta kuten olen sanonut, niin ydinkäyttöisen helikopterin valmistaminen on tietenkin aika helppoa, jos projektiryhmältä vain löytyy tarpeelliset luvat noiden isotooppigeneraattorien halussapitoon. Tuolloin  “X”-helikopterin akun paikalle asetetaan isotooppi paristo, jolla sitten tuolle helikopterille luodaan jopa vuosien lentoaika.

Ja samalla tavoin voidaan RTG:llä luoda myös ydinkäyttöinen Predator-lennokki. Eli siinä vain sirkkelisahan moottoriin liitetään RTG, joka antaa tuolle välineelle todella pitkän lentoajan. Tuollainen laite voidaan muuten asentaa mihin tahansa potkurikoneeseen, ja nimenomaan potkurikoneen muuttaminen ydinkäyttöiseksi on sen ulkoisen potkurijärjestelmän takia paljon helpompaa kuin suihkumoottoria käyttävän lentokoneen, koska tuolloin ei tarvita erillistä polttoainetta. 1960-luvun alussa USA:n hallituksella oli PROJECT TIMBERWIND-niminen ohjelma, missä pyrittiin valmistamaan ydinkäyttöinen ramjet-moottori siten, että normaaliin patoputkimoottoriin tehtiin sellainen muutos, missä sen normaali palotapahtuma korvattiin valokaarella, ja siihen tarvittava sähkövirta saatiin aikaan siten, että tuon moottorin polttoaineena käytettävää vetykaasua johdetaan samalla turbogeneraattorin kautta, jolloin se antaisi moottorille sen valokaaren sytyttämiseen tarvittavan sähkövoiman. Tuollainen kaarisuihkumoottorin nimelläi kutsuttu laite ei mikään kovin tarkka ajoaineestaan ole, vaan  se n läpi voidaan johtaa vaikka vettä. Ja muistakaa että tuon moottorin kohdalla valokaari saa aikaan sen, että syntyy tarvittava lämpötila, jotta ajoaine saadaan syöksymään taaksepäin.

Jotta tuo kone kykenisi sitten lähtemään paikaltaan asennettiin siihen läppäjärjestelmä, joka sulki tuon putken edestä, jolloin kone kykeni lähtemään lentoon ilman apuvoimaa. Tuosta moottori-järjestelmästä  kehitettiin myöhemmin konventionaalinen PDWS eli (Pulse Detonation Wave System), joka on oikeastaan V-1: eli  “lentävän pommin” läppämoottorin uudelleen muotoiltu malli, missä tuo putki on muotoiltu RAMJET:in muotoon. Tuolloin tämä kone saa valtavan suuren nopeuden, mutta tuo järjestelmä korjaa noiden RAMJET:ien ongelman, eli niillä ei normaalisti voi lentää hitaasti. RAMJET-moottori voidaan käynnistää vasta noin Mach-1 nopeudella, mutta tietenkin tuollainen lentokone voi kiihdyttää ensin tuohon nopeuteen normaaleilla turbiineilla, jonka jälkeen patoputkimoottorit käynnistetään, kun patopaineen nousu tuossa putkessa on riittävän suuri.

Jos koneesta halutaan tehdä vielä nopeampi, niin silloin pitää muistaa se, että RAMJET:in eli patoputkimoottorin tehokas toimintanopeus rajoittuu MACH 6:een, jonka jälkeen voidaan ryhtyä käyttämään SCRAMJET:ia, joka voidaan käynnistää vasta noin nopeudella Mach 6, ja tuolloin kiihdytys tapahtuu siten, etät kone kiihdyttää ensin tavallisilla turbiineilla nopeuteen, missä RAMJET voidaan käynnistää, ja sitten tuo patoputkimoottori kiihdyttää konetta kunnes SCRAMJET voidaan käynnistää. Tuolla moottorilla voidaan saavuttaa Mach 12 nopeuksia, jos se käyttää normaalia kemiallista palamista kehittääkseen työntövoimaa.

Mutta ydinkäyttöisillä malleilla voidaan päästä vielä suurempiin nopeuksiin, ja teoriassa sillä voidaan lentää vaikka toisille planeetoille. Tuolloin alukseen voidaan liittää NASA:n uusi mikro- tai radioaaltoihin perustuva moottori, missä radioaaltoja laitetaan kimpoamaan moottorissa edestakaisin, jolloin tuo alus ei tarvitse erillistä polttoainetta. Vaan energia voidaan tuottaa kierrättämällä jäähdytysnestettä aluksen sisällä turbogeneraattorin läpi. Tai sitten tuohon RAMJET:iin voidaan kiinnittää WARP eli magnetodynaaminen ajojärjestelmä, joka imee sen läpi avaruuden ioneja, ja kiidättää alusta läpi planeettainvälisen avaruuden.

Kun palataan tuohon ydinkäyttöiseen alukseen, niin silloin pitää muistaa, että tuollaisella ydinkäyttöisellä avaruussukkulalla voidaan lentää vaikka toiselle planeetalle.  Syy miksi tuo patoputki haluttiin kyseisessä projektissa  pitää avoimena johtuu jäähdytyksestä. Tuollainen ydinreaktori sitten kehittää todella paljon lämpöä, joten tuo ramjetin putki pitää varustaa putkistolla eli jäähdyttimillä, jossa kiertävä neste sitten siirtää lämpöä ulos aluksen kuoresta ja pitää reaktorin viileänä. Samalla toki pitää sanoa, että reaktorin jäähdytystä ei koskaan hoideta vain yhden jäähdyttimen avulla, vaan koneessa on useita kohtia, mistä tuo jäähdytysjärjestelmä kykenee sitten siirtämään lämpöä aluksen ulkopuolelle.  

Reaktorin jäähdytystä tehostettiin lennon aikana johtamalla sen kuorelle syöksyilmaa, jotta se pysyisi tarpeeksi viileänä. Tämä projekti oli siis sellainen “Study project”, missä liittovaltion insinöörit suunnittelivat teoreettista mallia ydinkäyttöisen avaruussukkulan toteuttamiseksi.  Ydinvoimaa käyttävällä lentokoneella on muuten erittäin suuri kapasiteetti juuri sen takia, että tällainen kaarisuihkumoottori antaa mahdollisuuden käyttää ajoaineena vaikka vettä, jolloin tuo kone kykenee operoimaan melkein miten pitkään hyvänsä.

http://projecttimberwind.webnode.fi

Epäsymmetrinen (Asymmetrical Flight Profile (AFP) ) lentäminen sekä sen käytännön toteuttamisen ongelmat

Kuvituskuvaa

Termi “epäsymmetrinen lentäminen” tai epäsymmetrinen lentoprofiili (Asymmetrical flight profile) tarkoittaa sitä, että lentokoneesta tehdään sellainen, että sen kaarto-ominaisuudet ovat ikään kuin toispuoleiset. Tuolloin lentokoneen toinen siipi tehdään pidemmäksi tai sen asentoa muutetaan siten, että niiden kohtaamis-kulmaksi kutsutut geometriset profiilit ovat eriäviä. Tuolloin kone kaartaa toiseen suuntaan tiukemmin kuin toiseen, mikä voisi aiheuttaa ikävän yllätyksen esimerkiksi ilmataistelussa, mutta toisaalta se sitten saattaa aiheuttaa koneen käsittelyn muuttumisen todella vaikeaksi. Kyseinen lentokone muistuttaa siis ylhäällä olevaa pilveä, jonka tähän laitoin kuvitus-kuvaksi.

Vaikka yhtään prototyyppiä tuosta omaperäisestä ratkaisusta ei liene lentänyt ainakaan miehitettynä, niin tiedetään, että muutamissa maali-lennokeissa on kokeiltu tuollaista siipiprofiilia, joissa siivet eivät ole olleet symmetrisesti sijoitettuja. Syy siihen, miksi esimerkiksi kokonaan vinoa siipi-geometriaa jossa toinen siipi on käännetty taakse ja toinen eteenei olla koskaan lennetty ainakaan niin, että lentäjä on astunut tuohon koneeseen johtuu siitä, että tuo profiili tekee koneesta sellaisen, että sitä pitää jatkuvasti kääntää sille puolelle, missä käytetään jyrkempää kohtauskulmaa.

Kuitenkin kääntyvillä siivillä varustetussa lentokoneessa voisi olla sellainen siiven kääntökoneisto, että kun lentäjä alkaa kääntää konetta jyrkästi, niin silloin sen käännöksen sisäpuolella olevaa siipeä työnnetään eteen, jolloin käännöksestä tulee tiukempi, ja tällaista järjestelmää on kokeiltu ilmeisesti MiG-23 tai F-14 koneissa, mutta tuon ratkaisun ongelmana on ollut tarvittavan tekniikan monimutkaisuus. Kääntyvä siipi aiheuttaa nimittäin sen, että lentokoneeseen ei voida kuormata niin suurta hyötykuormaa, kuin kiinteäsiipiseen koneeseen. Samoin siipien kääntömekanismi aiheuttaa sen, että tuollainen taaksepäin kääntyvä tai nopeuden mukaan kulmaansa varioiva siipi (Sweep Wing)  ei ole rakenteellisesti niin kestävä kuin kiinteärakenteinen lentokoneen siipi. Kuitenkin on olemassa legenda siitä, että tuollainen ilmeisesti Lockheed-Martinin “Skunk Works”-tiimin suunnittelema epäsymmetrinen lentokone olisi joskus ollut olemassa.

Tuo kone olisi ollut hiukan epäsymmetristä tai epäsäännöllistä, kulmistaan pyöristettyä kolmiota muistuttava Se mihin USA:n liittovaltio tätä konetta käytti oli kuulemma liittynyt “Project Garnet”-nimiseen ohjelmaan, missä kehitettiin myös “pseudoufoja”, joilla testattiin ihmisten halua sekä alttiutta tehdä ilmoituksia USA:n ilmatilassa, ja tuota ohjelmaa varten tietenkin kehitettiin omituisen näköisiä ilmailu-laitteita, joista osaa ei kukaan voisi parhaalla tahdollakaan sanoa vakavasti otettaviksi taistelu-koneeksi. Kuitenkin nämä oudot lentokoneet ovat saaneet aikaan sen, että tietomme siitä, mitä lentokoneelta vaaditaan missäkin tilanteessa.

Samoin ne ovat saaneet aikaan sen, että on kehitetty vielä enemmän rajoja rikkovia laitteita, kuin joku X-24:n eli eteenpäin käännetyn siipiprofiilin testausyksikön eli FSWDT:n (Forward Swept Wing Technology Demonstrator). Tuo lentokone oli varsin omituisen näköinen, koska sen siivet olivat ikään kuin väärin päin, ja koska tuo rakenne tekee tällaisista koneista erittäin epästabiilin, piti tietokoneen korjata sen asentoa 30 kertaa sekunnissa. Koska tuo outo lentokone sitten tällä tavoin muuttui toimivaksi, niin silloin alettiin keskustella mahdollisuudesta valmistaa vastaava kone, missä siivet olisi asennettu niin, että toinen siipi olisi osoittanut eteen sekä toinen taakse.

Tuo ratkaisu olisi ollut hyvin radikaali, sekä samalla äärettömän erikoinen ja koneen hallinta olisi ollut vielä vaikeampaa kuin X-24:n. Kuitenkin tuollaiset 1980-luvun tekniikkaan perustuvat ratkaisut ovat saaneet kuitenkin seurakseen vielä oudompia malleja. Yksi kaikkein erikoisimmista ilmailuun liittyvistä ratkaisuista on se, että lentokoneesta tehtäisiin rauskun kopio. Tuossa mallissa lentokoneen tai lennokin siivet varutettaisiin keinotekoisella lihaskudoksella, jonka ansiosta se voisi lentää kuten linnut, mikä tietenkin avaa uusia mahdollisuuksia tuottaa keinotekoisia organismeja. Keinotekoisen lihaskudoksen ongelmana on ollut se, että lihasten rakenteen jäljitteleminen on ollut mahdotonta, mutta nanotekniikka on tuonut eteen mahdollisuuden valmistaa hyvin pieniä pusseja, joiden päissä on elektrodit. Tuollainen pussi sitten täytetään nesteellä, joka reagoi sähkökenttään, jolloin tuota pussia voidaan supistaa sekä ojentaa johtamalla sen päihin kiinnitettyihin elektrodeihin sähköä. Tuollaisista pienistä pusseista voidaan rakentaa keinotekoista lihaskudosta.

Toinen mahdollisuus tietenkin on käyttää keinotekoisesti viljeltyä lihaskudosta, jonka jokaiseen soluun on kiinnitetty esimerkiksi kullasta tai fullereenista tehdyt nanojohtimet, joiden avulla nuo solut saadaan sitten supistumaan. Tuolloin voidaan luoda keinotekoinen eläin, jota ei mitenkään erota päällepäin oikeasta eläimestä. Samoin ollaan tutkittu mahdollisuutta esimerkiksi ohjata lintujen lentoa niiden päähän asennetuilla laitteilla, jotka syöttävät ohjaussignaaleja tuon linnun hermostoon. Tarinan mukaan kyseinen laite jok perustuu siihen, että linnun aivoihin suunnattiin sähköistä ärsytystä asennettiin jonkun linnun päähän ulkoisesti, ja se muistutti hiukan kypärää.

Tuo lintu oli muistaakseni joku kyyhkynen tai lokki, jonka tiedetään lentävän magneettikentän mukaan, ja sitten kyseinen lintu lähetettiin action-kameralla varustettuna  lentelemään jonnekin sotilasalueelle. Kun puhutaan siitä, miksi nuo laitteet pyritään toteuttamaan niin, että ne voidaan asentaa ilman leikkauksia, johtuu siitä, että jos linnun aivoja vahingoitetaan, niin silloin niiden käyttö voi olla vaikeaa, koska nuo eläimet pitää ruokkia. Tuo lennon-taltiointi sekä ohjauslaitteisto voidaan tuolloin pudottaa etälaukaisimella tuon linnun päästä, jolloin tuo tunkeutuminen jää ehkä huomaamatta. Ja  jos vaikka USA haluaa vakoilla Venäjän laivastoa tai Pietarin telakkaa, niin silloin riittää, että he pyydystävät yhden lokin, ja asentavat tämän laitteen siihen kiinni.

Kun tehtävä on ohi, niin tuo lintu sitten lennetään vaikka Suomen ulkosaaristoon, missä tehtävien taltiointiin käytetty laitteisto pudotetaan pois, niin että lintua ei vahingoiteta. Tuolloin ei saaristoon jää myöskään raatoja, joita voisi epäillä salametsästäjien aiheuttamiksi, ja samoin ei tarvitse pelätä, jos esimerkiksi rajavartioston helikopteri tai lentokone sattuu juuri silloin katsomaan tuhon kohtaan. Tuon laitteen pudotus tapahtuu avaamalla etäkäytön avulla jousikuormitteinen mekaaninen lukko, jolloin ei kuulu pamauksia eikä myöskään lokkeja putoile taivaalta eikä myöskään näy savua tai tulta, jolloin nuo vakoojat sitten voivat noutaa tuon laitteen ilman mitään ylimääräistä huomion keräämistä.  

http://asymmtricalflight.webnode.fi

Mustat kolmiot sekä niiden yhteys mielikuvitukselliseen TR3B "ASTRA" lentokoneeseen ja "SOLAR WARDEN"-ohjelmaan

Yllä on melko erikoinen pilvikuvio, jonka kuitenkin olettaisin olevan sääilmiö, mutta se sai mieleeni palaamaan erään UFO:ja koskevan tarinan, joka on kummastuttanut minua vuosien ajan, ja se kertoo Belgiassa nähdyistä objekteista, joita voidaan pitää melko luotettavina sekä hyvin dokumentoituina havaintoina lentokoneesta, jota ei pitäisi olla olemassakaan. Olette varmaan kuulleet puhuttavan “Mustiksi kolmioiksi” kutsutuista UFO:ista (Black Triangle UFO), joita silloin tällöin nähdään myös Suomessa. Tuon lentolaitteen väitetään olevan huippusalainen vakoilukone, joka kykenee leijumaan ilmassa täysin äänettömästi. Tietenkin jotkut noista “Mustista kolmioista” ovat varmasti omituisia pilviä, ja esimerkiksi Lockheed-Martin “Skunk Works”-divisioonan kerrotaan käyttäneen UFO-havaintoja hyväkseen, kun he ovat rakentaneet huippuluokan lentokoneita, joista osa on edelleen salaisia.

Yhdysvalloissa yhtiöiden osastoja kutsutaan divisjooniksi kuten esimerkiksi “Chrysler corporations  racing division” on tuon yhtiön kilpa-autoja valmistava osasto. Viraliselta nimeltään “ Lockheed Skunk Works” on siis “Lockheed-Martin special engineering division”.  Tuollaiset omituiset pilvimuodostelmat sitten saavat aikaan sen, että osa insinööreistä ammentaa niistä innovaatioitaan noita huippusalalaisia lentokoneita piirrettäessä.

Osa näistä havainnoista tietenkin on pelkkiä meteorologisia ilmiöitä, eli esimerkiksi hyvin alhaalla oleviin pilviin yllättäen repeytyvä aukko voi näyttää avaruusalukselta tai lentokoneelta. Noiden mustien kolmioiden väitetään olevan joukko vakoilukoneita, joiden koodinimi on tarinoiden mukaan joko “ TR3 Black Manta” tai “TR3B ASTRA”, joka olisi tuon ensin mainitun koneen evoluutiomalli, jonka saavat käyttöönsä vain kaikkein luotettavimmat  komentajat, jotka tekevät työtään Pentagonissa. Jos tarkemmin ajatellaan, niin tuollainen TR3B voisi hyvin olla eräänlainen “super-predator”-lennokki, jota sen lentäjät eivät edes näkisi ulkoapäin. Sillä sitten eliminoidaan turhat todistajat sekä tietovuodot, joita tuon projektin tai konseptin silminnäkijät voisivat aiheuttaa.

Toisin sanoen sitä lennettäisiin etänä keinotodellisuuden eli VR-lasien sekä pallosimulaattorien avulla, ja tuo laitteisto olisi interaktiivisessa satelliitti sekä Internetin kautta tapahtuvassa yhteydessä tuohon lentokoneeseen. Tarinoiden mukaan sen lentäjät eivät tiedä lentävänsä tuota konetta. Kuitenkin tuon TR3B:n epäillään olevan ydinkäyttöinen lentokone, joka kykenee jopa planeettojen väliseen lentoon, ja siksi sitä ei haluta näyttää missään julkisuudessa. Joten tässä sitten tulee mieleen sellainen asia, että olisiko Bob Lazar aikoinaan työskennellyt tuon koneen tai sen reaktorien parissa AREA-51:llä.  Tuon koneen ydinreaktori olisi itseasiassa kiihdytin, missä fissiomateriaali olisi sulassa tilassa, ja tuota radioaktiivista kappaletta sitten kieputetaan tuossa renkaassa magneettien avulla, jolloin se ei ehtisi polttaa reikää kiihdyttimen ulko-osiin.

Tuossa kiihdyttimessä tai kiihdytinreaktorissa käytetään tarinoiden mukaan erittäin korkeasti radioaktiivista, synteettisesti valmistettua alkuainetta kuten Lawrenciumia tai Einsteiniumia, jotta sen massa saadaan muutettua erittäin pieneksi. Tuollaisen reaktorin teho sekä sen tarjoama toimintasäde olisi valtava verrattuna vetykäyttösiin ramjeteihin, joita tiedetään myös kokeiltavan tuolla nevadan koealuella. Nuo TR3B-koneet ovat ilmeisesti osa PROJECT SOLAR WARDEN-nimistä ohjelmaa, missä USA:n ilmavoimat tutkii mahdollisuutta lentää toisille planeetoille tai ehkä vieläkin pidemmälle kohti tähtiä. Joten olisiko tuo kyseinen lentokone tai super-avaruussukkula sitten oikeastaan sellainen laite, että siihen voidaan asentaa tarunhohtoinen WARP-ajojärjestelmä.

Kun katsotaan noita lentokoneita, joiden tietoja USA jakaa julkisissa kanavissa, niin silloin tietenkin huomaa, että ne ovat todella loistavia laitteita. Joten itse kyllä sitten mietin aina välillä, että mikä mahtaa olla tuon asevoiman todellinen iskukyky, ja mitä se sitten jättää omista varusteistaan kertomatta? Kun mietitään TR3B:n toimintaa, niin sillä olisi varmasti todella paljon kapasiteettia ajateltaessa esimerkiksi toisten planeettojen tutkimusta. Se voisi samalla lentää matallalla planeetan ilmakehässä, mutta tarpeen tullen vetäytyä kiertoradalle. Ydinvoimaa käyttävä raketti ei ole mitenkään erityisen tarkka ajoaineen suhteen, joten reaktorin läpi voidaan pumpata mitä tahansa ainetta, minkä se saa sitten sulamaan.

Tuollaisen ydinkäyttöisen avaruussukkulan reaktoria voidaan jäädyttää pumppaamalla sen läpi polttoainetta, mutta samalla pitää muistaa se, että tuo kone pitää varustaa suurilla jäähdytysrivoilla, joiden avulla se voi siirtää lämpöä avaruuteen. Tuo TR3B on varmasti myös päällystetty LCD-näytöillä, joiden avulla kamerat luovat sen toiselle puolelle kuvan koneen taustasta sekä timantti-lasilla, jolloin se sulautuu taustaansa kuin kameleontti. Kun mietitään tuon TR3B:n mahdollista toimintaa planeettojen välisenä avaruus-sukkulana, niin uskoisin että Stanislaw Lemin kirjassa “Kuoleman planeetta” mainittu “Kosmokator” olisi ehkä toiminut tuon TR3B:n innoittajana. Siinä esitellään avaruusalus, jolla Neuvostoliittolainen miehistö lentää Venukseen, ja löytää sieltä valtavan laseraseen sekä itsensä tuhonneen sivilisaation jäänteet. Tuo kirja on kirjoitettu aikaan, jolloin Neuvostojärjestelmän arvostelemisesta seurasi vankeustuomio.

Siinä esitetään sellainen oikeastaan melko mielenkiintoinen näkemys Tunguskan räjähdyksestä vuodelta 1908, ja sen mukaan alienin avaruusalus olisi lentänyt maan ilmakehään tehtävänään heijastaa Venuksen kuvitteellisen sivilisaation  rakentama valtavan tehokkaan laserin avulla muodostettu säde takaisin Venukseen. Tuossa kirjassa leikitään sellaisella ajatuksella, että venuksen asukkaat olisivat sitten rakentaneet valtavan laserin ensin omaksi turvakseen meteoriitteja vastaan, mutta sitten Venukseen olisi syttynyt sisällissota, ja he olisivat päättäneet käyttää tuota asetta toisiaan vastaan, jolloin heidän olisi pitänyt lähettää lasersäde maahan, josta se sitten olisi ohjattu takaisin tuolle planeetalle.  

Mutta tietenkin tämä on pelkkää luovaa kirjoittamista, mitä Lem on harjoittanut kirjoittaessaan romaaniaan. Olipa tuolla Venuksessa ollut sivilisaatio tai ei, niin silti tuo planeetta on erittäin kaunis näky ilta- ja aamutaivaalla.  Kuitenkin tuon aluksen yhteneväisyydet tämän salaperäisen TR3B.n kanssa ovat melkoiset. Joten ehkä tuo Lockheed-Martinin suunnittelija on sitten hyödyntänyt Lemin kirjaa tehdessään jotain sellaista, mitä koskaan ennen ei olla edes kuviteltu voitavan toteuttaa.  Kun mietitään esimerkiksi “Solar Warden”-ohjelmaa, niin silloin tulee mieleen sellainen projekti, jota kutsutaan nimellä “Starlight Coalition”. Jos tässä nyt sitten ryhdytään oikein hiuksia halkomaan, niin silloin tietenkin voidaan kuvitella, että tuo termi voisi tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat syntyneet ulkoavaruudessa, mutta itse en tätä ehkä kuitenkaan voisi koskaan todistaa.

Kun pohditaan esimerkiksi USA:n ilmavoimien projekteja, niin tietenkin voidaan sanoa, että mikään tekninen väline ei koskaan yksin voita sotia. Mutta kuitenkin heidän toimintansa perustuu siihen, että on tietenkin oltava välineitä, joilla sitten vihollisia haastetaan todellisessa tilanteessa, mutta kuitenkin tuollainen jatkuva salailu sitten tietenkin on erittäin mielenkiintoista, vaikka varmasti tuolla valtiolla on todella suuria salaisuuksia.

Kuitenkin esimerkiksi Kiina ja Venäjä ovat esitelleet uusia hypersoonisia risteilyohjuksia, jotka iskevät kohteisiinsa erittäin suurella nopeudella, ja noiden ohjusten käyttämä tekniikka perustuu samaan WIG (Wing In Ground)-tekniikkaan kuin EKRANOPLAN-koneiden lento. Tuo tekniikka takaa sen, että ohjus voi lentää todella matalalla sekä suurella nopeudella, jolloin sen havaitsemisesta osumaan on todella lyhyt aika. Nykyaikaiset älykkäät komponentit mahdollistavat sen, että risteilyohjus ensin ikään kuin hiipii tietylle etäisyydelle kohteestaan, ja sitten käynnistää RAMJET-eli patoputkimoottorin, joka sitten kiihdyttää sen jopa Mach-6:n nopeuteen.

Tuollaisen aseen torjuminen on todella vaikeaa, koska sen keula on usein muotoiltu sellaiseksi, että tutkat eivät sitä havaitse, ja samoin infrapunajälki on suoraan kohti tulevassa patoputkimoottorilla varustetussa ohjuksessa melko pieni. Joten sen takia nuo aseet ovat erittäin pelottavia laitteita, varsinkin jos sattuu istumaan laivassa, johon on kohdennettu tuollainen huippuluokan älykäs ase. Tuollainen huippuluokan ristelyohjus voidaan ampua ensin ballistiselle lentoradalle, mistä se sitten pudotetaan takaisin ilmakehään.

Tämän jälkeen ohjus voi siirtyä hyvin matalalle lentoradalle, ja oikeastaan se voi toimia kuin joku antipodipommittaja, joka hyppii ilmakehän ulko-osien ja avaruuden välillä kuin joku kivenpala, mikä heitetään veteen ja laitetaan pomppaamaan pintajännityskalvosta. Tuolla tavoin liikkuvan aseen torjunta nimenomaan kineettistä energiaa hyödyntävillä vasta-aseilla on erittäin vaikeaa, ja tietenkin se voi sitten sukeltaa alas, ja edetä maanuoliaisen tavoin kohti kohdettaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Black_triangle_(UFO)

https://sites.google.com/view/blacktrianle/etusivu

Olisiko PROJECT BLUEBEAM vain normaali hologrammi- tai laserase-ohjelma?

Kuvituskuvaa

"PROJECT BLUEBEAM" on eräiden salaliittoteoteoreetikoiden mielestä jonkinlainen NASA:n yritys maailman herruuden saavuttamiseksi. Itse olen sitä mieltä, että tuo ohjelma voi olla oikeasti "vain" kenttä-hologrammi järjestelmä, millä voidaan taistelukentälle luoda esimerkiksi hologrammeilla tuliefektejä, joilla vihollisen tulenjohtajia voidaan hämätä. Saattaa olla niin, että kyseessä on ohjelma, jossa kehitetään useita erilaisia lasersovellutuksia puolustusministeriön laskuun.

"BLUE BEAM:in" kaltaisten suuren luokan hologrammilaitteiden avulla voidaan ihmisille uskotella mitä hyvänsä. Tuon ohjelman tarkoitus oli ilmeisesti testata sitä, että onko esimerkiksi oudoista aluksista jätetty raportoimatta. Mutta sen avulla voidaan luoda vaikka sienen muotoinen  pilvi taivaalle. Ja tämä saattaa teoriassa aiheuttaa jopa kolmannen maailmansodan, jos tällainen ydinräjähdystä  matkiva hologrammi tehdään jonkun lentotukikohdan kohdalle, ja tukikohdan viestiyhteydet esikuntaan katkaistaan.

Silloin saattaa joku saada päähänsä, että tukikohtaan on pudotettu ydinase, jolloin valtio ryhtyy vastatoimiin  iskun tekijäksi epäiltyä valtiota vastaan. Mutta kuten tiedämme,  niin näitä suuren mittakaavan hologrammeja ei varmasti ole ainoastaan tällaiseen toimintaan tarkoitettu, vaan niitä voidaan käyttää myös esimerkiksi UFO:a esittävän hologrammin luomiseen, jotta viranomaiset sitten turtuvat noihin hälytyksiin, eivätkä  sitten enää lähde lentoon, jos jotain outoa sitten sattuu taivaalla näkymään.

Toisaalta Bluebeam voi olla esimerkiksi laserase, joka on saatettu asentaa muutamiin lentokoneeseen. Tuollainen laser voisi mullistaa koko ilmasodan. Eli se asennetaan lentokoneen tykin paikalle, jolloin tuo ase ei herätä mitenkään huomiota. Kun puhutaan tällaisesta ohjelmasta, niin esimerkiksi Vulcan tykin paikalle on joissain hävittäjissä ehkä asennettu teollisuudessa normaalisti metallin leikkaamiseen tarkoitettu laser, jonka tarkoitus on antaa sama tulivoima kuin mitä Vulcan-tykissä olisi. Lentokoneeseen asennetussa laserjärjestelmässä on sellainen etu, että siinä voidaan käyttää sisään johdettu ilmaa laitteen jäähdyttämiseen, ja tarvittavan sähkötehon voi tuottaa RATO (Rapid Air Turbine) eli ilmaturbiini.

Mutta laserissa ei ole samoja ammusrajoitteita kuin mitä normaalissa konetykissä on. Tai ehkä kyseessä on plasmaan perustuva ase, joka voi olla sellainen, että se suuntaa kohteeseensa ioneja, joilla tuo kohde saatetaan toimintakyvyttömäksi. Jos kyseessä on irrotettava laserase, joka voidaan asentaa lentokoneen siiven alle, niin tuolla välineellä jopa harjoitushävittäjä voi muuttua "taivaan tappajaksi". Eli tuollainen pommiripustimeen  ripustettavaan  laser voidaan kiinnittää kaikkiin mahdollisiin lentokoneisiin, ja sen takia siitä ehkä ollaan myös hyvin kiinnostuneita. Tällaisen ulkoiseen ripustimeen asennettavan laserin avulla jopa T-38 Talon suihkuharjoituskoneesta voidaan tehdä erittäin tehnkas ilmataistelukone. Tämä lasersäiliö voi oikeastaan olla vain muunnettu ECM-säiliö, missä turbogeneraattori antaa tarvittavan sähkötehon, jotta salamavaloputki voi saada tarpeeksi tehoa lasersäteen luomiseksi.

Lentävä siipi Ho-229 sekä sen vaikutus myöhempään ilmailuun

GO-229 1950-luvulla USA:ssa

Horten HO IX tai Horten HO-229 joka tunnetaan myös nimellä Gotha GO-229 oli aikanaan edelläkävijä, ja kone mitä pidetään ehkä yhtenä maailman ensimmäisistä STEALTH-lentokoneista, joita aikoinaan pidettiin maailman suurimpana sotasalaisuutena. Nuo koneet on muotoiltu siten, että niiden pinnasta heijastuva tutkasätely hajoaa ilmassa, mikä estää tutkaa saamasta kaikua tuosta koneesta. Kuten varmaan arvaatte, niin tämä projekti toteutettiin aikoinaan vasta toisen maailmansodan lopulla. GO-229:n suunnittelivat Hortenin veljekset Walter ja Reimar, joista jälkimmäinen on koneen pääasiallinen ideoija.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Horten_Ho_229

Vasta vuonna 1944 tuon koneen ainoa prototyyppi sai sitten ensilentonsa, ja sodan jälkeen tuo kone siirrettiin USA:an, missä sitä käytettiin hyödyksi YB-49:n suunnittelussa. Kuitenkin nuo lentävän siiven ratkaisuun perustuvat lentokoneet eivät koskaan ole jostain syystä yleistyneet, vaikka niiden suhteellinen kuorma on paljon suurempi kuin perinteisesti muotoiltujen lentokoneiden lastin kantokyky on. Tämä johtuu siitä, että lentävä siipi omaa paljon suuremman kantopinnan kuin muut lentokoneet, ja sen lentoaika on paljon pidempi kuin vastaavan kokoisten perinteisesti muotoiltujen lentokoneiden on.

Sen vuoksi tällaisen koneen kyky kuljettaa lasteja on paljon suurempi kuin normaalien lentokoneiden. Kun puhutaan tuon koneen STEALTH-ominaisuuksista, niin niiden muotoilu ei aivan täytä nykyaikaisen STEALTH-koneen mitoitusta. Koneen nokka sekä turbiinien ilmanottoaukot on muotoiltu siten, että tutka saa kaiun sekä koneen nokasta että turbiinin kompressorin siivekkeistä, joten suoraan noita GO-229 koneita ei voida enää pitää STEALTH-hävittäjänä, vaikka toki sen havaitseminen on vaikeampaa kuin perinteisen lentokoneen.

Puu on periaatteessa aivan hyvä materiaali STEALTH-koneita ajatellen, koska radioaallot menevät suoraan sen läpi, jolloin siitä ei välity kaikuja tutka-antenniin. Mutta toisaalta tuo kaiku tulee puisessa koneessa lähinnä polttoainetankin antavat pääasiallisen kaiun, joten niiden muuttaminen muovisiksi varmasti vaikeuttaa koneen havaitsemista, koska radioaalto teoriassa kulkee tuon muovin lävitse, mutta tietenkään ongelma ei ole aivan niin yksinkertainen, koska radioaallot itseasiassa varaavat kohteen sähköllä, ja tuolloin vasta syntyy paljon puhuttu kaiku.

Mutta kun tuo HO-229 aikoinaan valmistettiin, niin sen ajateltiin ehkä silloin kääntävän ilmasodan kulun, mitä tuo kone ei koskaan kuitenkaan tehnyt. Syynä saattoi olla koneen alhainen valmistusmäärä, eli yksi lentävä prototyyppi ei sodan kulkua voisi kääntää, jos se on varustettu perinteisillä aseilla, mutta saattoi olla niin, että Hortenit eivät edes suunnitelleet lentokonetta vaan ohjusta, jolla olisi voitu toimittaa ydinpommi tai kemiallinen ase New Yorkiin tai Washingtoniin. Kun tässä käytän numeroa yksi, puhuttaessa valmistusmääristä, niin en tiedä, että olisiko mahdollista, että kaksi tai yksi noista koneista koottiin amerikassa.

Eli kun puhutaan tuosta “Amerika bomber” suunnitelmasta, missä HO-229-koneesta kehitetty neljällä suihkumoottorilla varustettu lentävä siipi olisi lähetetty kohti USA:n Atlantin puoleiselle rannikolle ydinpommi mukanaan, niin toki tuo pommi olisi voitu asentaa tavallisella tavalla toimivaan pommikoneeseen. Tuolloin kyseinen kone olisi pudottanut pommin kuten normaali lentokone, tai sitten se olisi voitu asentaa ohjukseen, joka olisi sitten lentänyt kohteeseen ja räjähtänyt siellä. Kyseessä olisi ollut oikeastaan vain tavallisuudesta poikkeavalla tavalla muotoiltu V-1-pommi, joka olisi voinut aiheuttaa pahaa tuhoa USA:n itärannikon kaupungeissa.

HO-229 pommiversio olisi sitten varustettu samanlaisilla moottoreilla kuin V-1-pommit, ja niiden avulla olisi voitu iskeä myös Skotlannin kaupunkeihin. Kyseinen “Horten-pommi” olisi ollut sellainen, että siinä olisi ollut yhdestä neljään läppämoottoria, ja ne olisi voitu ampua kohteeseen esimerkiksi Pohjanmerellä olevista laivoista tai sitten hinata ilmaan Heinkel- tai muulla pommikoneella, jonka jälkeen ne sitten olisi ohjattu kohteisiinsa.

YB-49

Jos oikein paljon mielikuvitusta olisi käytetty, niin noissa koneissa olisi voinut olla TV-kamera nokassa, ja sitten maassa olevan miehistön tehtävä olisi ohjata tuo kone kohteeseen tuon TV-kuvan perusteella. Kun puhutaan nykyaikaisesta STEALTH-koneesta, niin voidaan sanoa, että tietenkin ne ovat huomattavasti kehittyneet tuon puukoneen päivistä. Tietenkin on tullut joskus mieleen, että tuota ratkaisua saatettaisiin käyttää myös esimerkiksi rakettilentokoneessa, missä olisi tietenkin käytettävä lämpökilpeä sekä rakettimoottoreita. Tuossa mallissa koneen siipitankkeihin lastataan hapetin sekä polttoaine, jolloin voidaan toteuttaa kompakti avaruuslentokone, mikä laukaistaan avaruteen esimerkiksi Atlas-raketin nokassa.

Mutta kun mietitään sitä, mihin tuota GO-229:stä peräisin olevaa ratkaisua voidaan hyödyntää, niin yllättäen voidaan ajatella, että ehkä tulevaisuudessa tällaiseen koneeseen asennetaan ydinreaktori, ja suihkumoottorien paikalle magneettiset hiukkaskihdytintekniikkaan perustuvat WARP-moottorit, joiden avulla sitten rakennetaan todellisen elämän “Millenium Falcon”. Näet joidenkin UFO-uskovien mielestä tuo idea tähän koneeseen on peräisin jostain pudonneesta UFO:sta, joka sitten oli päätynyt saksalaisten tai amerikkalaisten käsiin. Eli ehkä tuo kone ei oikeasti ollut saksalaisten ideoima, vaan piirustukset olivat tulleet amerikkalaisilta, jotka halusivat, että Hitler ei surmaisi noita insinöörejä, joita haluttiin kuulustella siitä, kuka oli välittänyt amerikkalaista ilmailu tai aseteknologiaa saksaan.

Kun puhutaan esimerkiksi eräissä laitoksissa kuten AREA-51:ssä testattavasta käänteentekevästä ilmailu tai sotilastekniikasta, niin tarinan mukaan noita laitteita suunnittelevista henkilöistä käytetään peitenimeä “believers”, joka olisi loistava peitenimi mille hyvänsä tekniselle ryhmälle. Tietenkin STEALTH saa aikaan sellaisia ajatuksia, että kyseessä olisi ehkä jotenkin salainen tekniikka, mutta kuitenkin voidaan sanoa tuon tekniikan olevan melko hyvin tunnettua, ja yksi mielenkiintoisimmista ratkaisuista olisi rakentaa normaalin hävittäjän kaltainen kone.

Tuon koneen peitetään esimerkiksi keramiikalla, mitä radioaallot läpäisevät hyvin, ja tuon radioaaltoja läpäisevän kerroksen alla on pienillä pyramideilla päällystetty runko, jotka saavat nuo radioaallot kimpoilemaan välissään, jolloin ne heikentyvät, jolloin koneen havaintoetäisyys tutkasta laskee. Eli STEALTH ei tarkoita sitä, että kone olisi näkymätön tutkalle, vaan että sen havaintoetäisyys sekä sitä kautta vihollisen varoitusaika saadaan pienemmäksi, jolloin sen kyky reagoida uhkaan laskee. Mutta nykyään STEALTH-koneiden taktinen iskukyky on kasvanut, ja niitä ollaan varustettu esimerkiksi ELF-taajuudella toimivilla erittäin tarkasti suunnatuilla tutkilla, joilla ne sitten kykenevät etsimään esimerkiksi maan alla olevia komentobunkkereita sekä hyökkäämään niitä vastaan erittäin tehokkaasti, ja samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös sukellusveneiden etsintään sekä tuhoamiseen, mikä laajentaa STEALTH-koneiden käyttöaluetta.

Alla on 45 minuuttia kestävä filmi tuosta koneesta.

https://www.youtube.com/watch?v=MqgfjXaJxV8

kirjabloggaus.blogspot.fi