Maslown tarvehierarkia sekä sen yhteys kilpavarusteluun

B-52:n Venäläinen vastine TU-95 "Bear-H"
kykenee myös  laukaisemaan
risteilyohjuksia ilmasta kohteisiin

Maslow’n tarvehierarkian ylin olemus on siinä, että vanha tarve korvautuu aina uudella, ja kun orgaaniset tarpeet on tyydytetty, niin ihminen alkaa haluta luxusta. Tuon mallin ylin ilmentymä on puolustusvälineitä koskeva tuotanto. Eli kuten tiedämme, niin aseiden kehitystä harjoittavat yhtiöt syytävät jatkuvasti markkinoille uusia sekä vaarallisempia aseita, joiden tarkoitus on saada vastustajat polvilleen sekä joiden avulla voidaan ohittaa esimerkiksi tutkaan perustuva puolustusvyöhyke. Ja sen takia esimerkiksi STEALTH-lentokoneiden kehitys on muuttunut sellaiseksi, että lähes kaikilla valtioilla maailmassa on käytössään noita asekehityksen huipputuotteita.

Kuitenkin esimerkiksi robottien yleistyminen taistelukentillä on asettanut asevoimat uusien haasteiden eteen, koska noiden uusien aseiden tuottamista perustellaan sillä, että niiden käyttö ei vaaranna ihmishenkiä, ja näiden välineiden tuottaminen tietenkin mahdollistaa sellaisen toiminnan, missä voidaan vastustajia jahdata globaalisti ilman, että kukaan huomaa yhtään mitään, ja se sitten saa aikaan sellaisia ajatuksia, että mitä jos tuolla jossain käydään sotia, joista kukaan ei tiedä yhtään mitään. Nykyään myös risteilyohjus voidaan muotoilla sellaiseksi, että se muistuttaa ulkoapäin katsottuna vaikkapa F-36-hävittäjää. Eli tuolloin kyseinen ase voi lentää ikään kuin lentolaivueen mukana kohti kohdettaan, ja sitten vain syöksyä esimerkiksi johonkin tukikohtaan, ja sen sisään voidaan asentaa hyvin korkeatehoinen ydinpommi, joten myös tällainen vaihtoehto pitää ottaa huomioon, kun noita aseita vastaan suunnattuja järjestelmiä tehdään.

Tietenkin esimerkiksi ICBM-ohjusten kehittäminen on muuttunut sellaiseksi, että nykyään keskitytään enemmän korkeasti liikuteltaviin järjestelmiin, joilla voidaan operoida useilta matkoilta, kuin vanhanajan kiinteisiin järjestelmiin. Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, niin esimerkiksi IRBM (Intermediate Range Ballistic Missile) -eli keskipitkänmatkan ohjukset kieltävä sopimus on nykyään lähes täysin kuollut kirjain, ja nykyaikaiset SS-25 sekä sen seuraaja SS-27 voivat kyllä tuhota kohteita myös lähempää, kuin mihin tuo ohjus sitten kantaisi.

Nykyaikaiset asejärjestelmät ovat hyvin mukautuvia, ja esimerkiksi juuri tällainen pitkän matkan ICBM-järjestelmä voi olla sellainen, että sillä samalla aseella on useita erilaisia tehtäviä, kuten toimia normaalisti ballistisena ohjuksena, mutta samaa kantorakettia voidaan hyödyntää myös ASAT (Anti Satellite) aseiden tehtävissä. Eli jos tuollaisen mannertenvälisen ohjuksen hyötykuormaa sitten pienennetään, niin kyseinen kantoraketti voi nousta erittäin korkealle, ja tuolloin voidaan uhata vastustajan tärkeitä kommunikaatio-satelliitteja sekä myös matalalla kiertoradalla olevia vakoilulaitteita.

Tuolloin voidaan tämän ohjuksen MIRV (Multiple Independently Targetable Re-entry Vehicle) bussin eli alustan hyötykuormaa vähentää siten, että siihen asennetaan vaikka ydinkranaatti teli hyvin kevyt, alunperin tykistön tai nopeasti liikuteltavien taktisten aseiden yhteydessä käytettäväksi tehty kärki sen normaalien taistelukärkien tilalle, jolloin tuo kantoraketti saadaan nousemaan tarpeeksi korkealle. Tuolloin tietenkin aseella on rajoitetumpi tuhovoima, mutta se voisi olla järkevää, koska avaruudessa tapahtuva ydinräjähdys aiheuttaa hyvin voimakkaan EMP-pulssin, ja se sitten saattaa vahingoittaa myös omia satelliitteja, joten sen takia tällaisissa operaatioissa kannattaa käyttää normaalia pienempää taistelukärkeä.

Kuitenkin älykomponenttien avulla voidaan myös normaalien taistelukärkien toimintaa muuttaa vaarallisemmaksi. Eli nuo kärjet voivat toimia siten, että ne tunnistavat kohteensa tutkakaiun perusteella, ja sitten niiden tietokoneet säätävät kärjen irtoamisen sekä  ajopanoksen laukaisun sellaiseksi, että kärjestä saadaan haluttu teho. Tuolloin ensin laukaistaan maahan uppoavat kärjet, jotka on tehty komentobunkkerien sekä ICBM-asemien tuhoamiseen, minkä jälkeen räjäytetään EMP-taistelukärjet, koska jos nuo jälkimmäiset aseet laukaistaan väärään aikaan, niin ne voivat vahingoittaa ilmakehän ulkopuolella lentävien taistelukärkien elektroniikkaa, niin että nämä aseet eivät sitten toimikaan halutusti.  

Samoin myös veden alla räjähtävien taistelukärkien käyttö on tietenkin hyvin järkevää, jos joku nyt sitten haluaa ydinsotaa pitää minään järkevänä asiana. Kuitenkin kun puhutaan siitä, mikä ydinase oikeastaan on, niin silloin ei kukaan satu koskaan muistamaan sitä, että kyseessä on maailman kehittynein asejärjestelmä, jonka varaan on laskettu todella paljon. Se että valtio on kehittänyt strategisia aseita ei kuitenkaan ole enää riittävä tae siitä, että valtio kykenee täydelliseen suoritukseen tällä maailman pelätyimmällä sotatieteen alalla. Myös THAAD-ohjusta vastaan ollaan kehitelty taistelukärkiä, joiden lentorata on vaappuva, jotta kineettisen energian aseilla on vaikeuksia osua tuohon kohteeseen. Sillä sitten pakotetaan vastapuoli käyttämään ydinaseita myös ohjustentorjuntaan tarkoitetuissa vastaohjuksissa, mikä nostaa niiden hintaa sekä samalla lisää niiden vastustusta.

Toki lasereilla voidaan tuota torjuntaa tehostaa, mutta noiden aseiden ongelma on siinä, että lasersäde kulkee suoraan. Sen takia tuota sädettä pitää ohjata peilien kautta kohteeseen, joka sijaitsee horisontin tason alapuolella, ja nuo peilit sitten on tietenkin helppo paikallistaa ja ampua pois kiertoradalta ohjuksilla. Syy miksi ASAT-aseen tekeminen on helpompaa kuin varsinaisten ABM (Anti Ballistic Missile) eli ohjustentorjuntajärjestelmien valmistamien johtuu siitä, että satelliitti lentää usein radalla, mikä on helppo ennakoida.

Ydinisku taas tulee ikään kuin yllättäen kärjillä, joiden lentorataa ei ole voitu ennakoida, ja jos isku tapahtuu sukellusveneestä tai yllättävään paikkaan viedystä mobiiliasemasta, niin silloin voi vasta-aseen suuntaaminen olla todella vaikeaa. Toki jo 1960-luvun alussa testattiin mahdollisuutta tuhota kohti lentäviä ohjuksia suuritehoisilla ydinaseilla, jotka laukaistaisiin hyökkäävien ohjusten parven keskellä, mutta tällaisten aseiden ongelmana on niiden valtavan voimakas EMP-pulssi, mikä sitten saa elektroniikan tuhoutumaan kaikissa satelliiteissa, mitkä ovat sillä puolen maapalloa, missä räjähdys tapahtuu.

Tietenkin tuo torjuntatapa on hyvin tehokas, joten tuon takia supervallat ovat sitten kehitelleet mukavia tapoja kiertää tuollaisia ballistista lentorataa vastaan suunnattuja torjuntaohjuksia. Nykyaikaisten tietokoneiden avulla voidaan kuitenkin myös ballististen ohjusten lentorata laskea hyvin nopeasti, jolloin myös kineettiseen energiaan perustuvien  torjunta-ohjusten suuntaaminen onnistuu aivan toisella tavalla kuin 1960-luvulla. Tietenkin nuo kineettiset kärjet voidaan varustaa räjähdyspanoksilla sekä laakerinkuulilla, mutta kuitenkin noiden kuulien ongelmana on se, että ne jäävät lentämään Maan kiertoradalle.

Yksi lupaavimmista malleista on tietenkin käyttää noita torjunta-ohjuksia vastaan risteilyohjuksia, jotka lentävät maata viistäen. Nuo aseet voidaan sitten laukaista matkaan jollain ICBM-ohjuksella, ja tämän jälkeen tuo ehkä SS-N-21:tä muistuttava ohjus sitten syöksyy ilmakehään, missä risteilyohjuksen moottorit käynnistetään, kun tuo ase ensin on hidastettu sellaiseen nopeuteen, että sen turbiini voidaan käynnistää.

Tai sitten se voidaan varustaa Ramjet-moottorilla, jolloin tuon aseen nopeutta ei tarvitse niin paljoa hidastaa. Kuitenkin THAAD-järjestelmän epäillään olevan melko tehokas ballistisella radalla liikkuvia ohjuksia vastaan, joten risteilyohjusten tarkoitus tässä järjestelmässä tuhota noita torjuntaohjuksia, joiden tarkoitus on poistaa lentoradalla olevia ydinkärkiä, joita ohjuksessa oleva gammakameraan tai geiger-putkeen perustuva järjestelmä etsii nuo ydinohjukset kiertoradalta, jossa ne sitten lentävät kohti maaliaan.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Kyberhyökkäys voi olla hyvin vaarallinen, kun se tapahtuu oikeaan aikaan

Keskusteltaessa kyberhyökkäyksistä, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että niitä käytetään informaatiosodan verukkeella käytäviin kiristys-kampanjoihin, joissa tiedostoja salataan ilman käyttäjän lupaa, ja sitten niiden avaamisesta pyydetään palkkiota. Toinen mahdollisuus sitten ovat sellaiset toimenpiteet, missä tietokone lukitaan ilman, että käyttäjä saa siitä varoitusta, minkä jälkeen ruutuun ilmestyy esimerkiksi pankkiyhteys, mihin pitää maksaa lunnaita, tai tietokoneen kovalevyllä olevat tiedot tuhotaan.

Tuollaiset loogisiksi pommeiksi kutsutut välineet voivat toki toimia myös ilman varoitusta, ja tuolloin tietenkin se että miten tuo virus on tietokoneelle päässyt ratkaisee sen, että maksaako henkilö lunnaat. Näet jos virus ujutetaan tietokoneelle esimerkiksi laittoman pornokuvan kylkiäisenä, niin että sen koodi on stenologisin menetelmin upotettu kuvan koodiin, niin silloin tietenkin tuolla kiristäjällä on suurempi mahdollisuus saada haluamansa rahat, kuin se että tuo virus olisi putkahtanut koneelle jostain laillisesta latauksesta.

Tuo on sitten muuten yleensä kiristäjien ongelma, eli heidän pitää varmistaa kohteen suun pysyvän kiinni, kun hän tekee tuon hyökkäyksen. Jos normaali ihminen imaisee tietokoneelleen viruksia, niin hän todennäköisesti sitten tyhjentää kovalevynsä, eli asentaa käyttöjärjestelmän uudelleen tai pyytää mikrotukea vaihtamaan koneensa, sekä tietenkin soittaa siitä hyvästä vielä poliisille, joka kykenee jäljittämään epäillyn pankkitietojen perusteella.

Mutta jos tuo lataus on tullut laittomasta kohteesta, niin silloin edessä on ongelmia, koska tuolloin ei kiristyksen uhri ehkä uskalla sanoa tuota asiaa kenellekään. Loogisten pommien ongelma on siinä, että ne voidaan laukaista tiettyyn aikaan, eli noilla välineillä kyetään tuhoamaan tietyllä hetkellä esimerkiksi Linux-koneiden käyttäjätiedot sisältävät tietokannat, jolloin niiden käyttäminen muuttuu hyvin vaikeaksi, ja tietenkin tuollaisia data-aseita on olemassa myös SOCOM:in käytössä.

Tuollaisten erikoisjoukkojen käyttöön tarkoitettujen data-aseiden levittäminen sitten tapahtuu joko niin, että esimerkiksi johonkin tukikohtaan soluttaudutaan läppärit kainalossa, ja sitten nuo virukset levitetään esimerkiksi WLAN:in kautta sen tietokoneille. Kuitenkin pitää muistaa se, että nuo aseet voidaan levittää toiminta-alueelle esimerkiksi tutkan avulla, eli tukan radiosätelyn mukana kohteisiin lähetetään tietokoneviruksia, joita yritetään syöttää tällä tavoin vihollisen viestintäjärjestelmään tai WLAN-verkkoihin.

Samoin voidaan esimerkiksi GPS tai GLONASS paikannusjärjestelmiin voidaan yrittää ujuttaa viruksia, joita nuo välineet levittävät sitten vihollisen ohjussukellusveneisiin sekä muihin taisteluvälineisiin, eli ne voivat lamauttaa koko tietoverkon. Mutta noiden valtiolliseen käyttöön tarkoitettujen virallisten tahojen tekemien virusten ongelmana on se, että ne on tehty erittäin hyvin koulutettujen tiedemiesten valvonnassa, ja heillä on ollut käytössään kaikki mahdolliset testausvälineet, millä on varmistettu se, että nämä virukset läpäisevät kaikki mahdolliset palomuurit.

Kuitenkin tuollaiset data-aseet ovat vain tavallisia tietokoneohjelmia, joiden varastaminen on melko helppoa. Tarvitaan vain USB-tikku tai SD-kortti, niin silloin tuollaisen ohjelman voi kuka hyvänsä varastaa, jos hänellä on pääsy noiden ohjelmien koodeihin. Eli hän voi tehdä noista koodeista vaikka World-dokumentin, ja sitten vain siirtää nämä koodit esimerkiksi C-kääntäjälle, joka sitten muokkaa niistä toimivan ohjelman.

Ja jos tuollainen data-ase joutuu vahingossa esimerkiksi ydinvoimalan tiedostoihin, niin tuloksena voi olla kiina-ilmiö, mikä tarkoittaa reaktorin sydämen sulamista. Se mikä tekee näistä virallisista viruksista niin vaarallisia on se, että ne eivät ole mitään pikkupoikien kyhäelmiä, joita on pitänyt salata, vaan virallisissa laboratorioissa tuotettuja keinotekoisia organismeja, joita ovat filosofian tohtorien tekemiä välineitä, joissa on käytetty virallista testausmetodologiaa. Samoin noilla miehillä on ollut aikaa suorittaa tarpeelliset toimenpiteet, joilla viruksesta tulee sellainen, että se varmasti toimii. Eikä heitä myöskään ole häiritty kesken työtään, jolloin tuote on tietenkin paras mahdollinen.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kyberhyokkayksen-ensisijainen-kohde-selvisi/6486284

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Kiertoradalle sijoitettujen avaruusasemien muodostama sotilaallinen uhka voi olla todellinen jo lähivuosina

Taitelijan näkemys aikoinaan
Neuvostoliiton suunnittelemasta
avaruusasemasta, jossa
voisi olla tykki

On olemassa ammattikunta, jonka etua ei palvele absoluuttinen valtion valta-asema tai rauhantila, koska rauha vie heiltä työpaikan. Tuo ammattikunta on kyseisen valtion kenraalikunta, jonka olemassaolon perustana on se, että heidän korkeaa sotatieteellistä koulutustaan tarvitaan valtion suojelemiseksi. Jos kehitetään esimerkiksi joku kuolemantähden kaltainen väline, jolla planeettaa tai valtiota voidaan uhata, niin silloin kenraalikunta menettää merkityksensä, koska tuolloin ei tarvita mitään kovin suurta taktista osaamista, jotta tuo kuviteltu taistelu- tai pikemminkin massatuhoväline sitten voisi iskeä kohteeseensa.

Tuolloin voisi syntyä dystopiaelokuvista tuttu kauhukuva, jossa planeettaa hallitaan kiertoradalla olevien avaruusasemien avulla. Kyseisessä mallissa maapallon kiertoradalle on lähetetty avaruusasemia, joiden avulla sitten maassa olevia hallituksia sitten uhataan esimerkiksi magneettisten ratatykkien avulla, joilla sitten voidaan tuhota esimerkiksi yksittäisiä taloja erittäin täsmällisesti niihin ammutuilla kineettisen energian projektiileilla.

Kun me ensin rakennamme valtavia avaruusasemia, ja sitten avaamme myös avaruutta vapaalle kilpailulle, niin silloin meidän pitäisi miettiä myös tällaista vaihtoehtoa, missä joku yhtiö sitten päättää ryhtyä maailman hallitsijaksi. Se miten tuo maailman haltuunotto voisi kauhuelokuvissa tapahtua, on sellainen malli, että tuo yhtiö sitten rakentaa nimellisesti vaikka avaruushotellin, johon se kiinnittää huomaamattomasti magneettiradan, eli kuten me tiedämme, niin tuollainen avaruuteen sijoitettu ratatykki ei tarvitse mitään fyysistä putkea, vaan pelkkä sarjaan liitettyjen magneettien jono riittää siihen, että voidaan kehittää toimiva ratatykki. Tuon tykin läpi ammutaan esimerkiksi rautanaulojen muotoisia flechette-ammuksia, joiden nopeus on ehkä noin 20 000 km/h luokkaa, ja osuessaan esimerkiksi taloon, niin niiden kineettinen energia räjäyttää sen kappaleiksi. Avaruudessa ei näet ole tulta, joka saisi ammuksen poikkeamaan radaltaan.

Tuon takia yksityisten yhtiöiden harjoittama avaruuteen suuntautuva rakennusprojekti voi olla hyvin vaarallinen. Eli kuten varmaan tiedämme, niin nuo magneettiradat voivat saada energiansa myös aurinkokennoista. Mutta avaruuteen sijoitetut konventionaalisetkin tykit voivat olla äärimmäisen vaarallisia. Kuten Neuvostoliiton ALMAZ-ohjelmassa osoitettiin, niin avaruuteen sijoitettu normaalikin tykki voi vaarantaa ihmisiä myös maan pinnalla. Jos avaruusasemaan sijoitetaan vaikkapa 20 mm konetykki, niin silloin sen avulla voidaan aiheuttaa suurta sekä täsmällistä tuhoa myös maan pinnalla oleviin kohteisiin, koska tuolla maata kiertävällä radalla on lähtöpanoksen aiheuttama paine-ero valtava. Vaikka monet sanovat, että esimerkiksi tykin ammukset tulevat palamaan ilmakehässä, niin siitä ei varsinaisesti ole mitään haittaa, koska jos halutaan rakentaa kineettisen energian penetraattoriammus, niin silloin riittää se että tavallinen tykin ammus täytetään sementillä.

Se mikä hajottaa ammuksen ilmassa on nimenomaan räjähde, ja jos sitä ei ole, niin se sulaa eräänlaiseksi metalliseksi pisaraksi, joka osuessaan kohteeseen siirtää siihen valtavan määrän kineettistä energiaa. Kuten varmasti tiedämme, niin noiden kiertoradalle sijoitettujen tykkien ongelma on niiden putkesta lähtevä kaasupurkaus, joka toimii kuten rakettimoottori, ja heiluttaa tuota satelliittia. Kuitenkin tällaiset sähkömagneettisiin ratoihin, ja avaruuteen sijoitettuihin tykkeihin sekä kineettiseen energiaan perustuvat täsmällistä tuhoa aiheuttavat FOBS-aseet varmasti kiinnostavat nykyaikaista kenraalikuntaa sikäli, että niillä voidaan tehokkaasti tukea myös taistelukentillä olevia joukkoja, sekä tuhota laivoja ilman, että paikalle leviää radioaktiivista saastetta.

Kyseisten aseiden kehittäminen on houkuttelevaa sikäli, että niiden toteuttamiseen ei tarvita minkäänlaisia ydinohjelmia eikä eikä mitään uraanin- tai plutoniumin tuotantolaitoksia, vaan kyky ampua satelliitteja radalle riittää. Aseen kohdennus voi tapahtua esimerkiksi kaukoputken avulla, eli tuo väline varustetaan ikään kuin kiikaritähtäimen kautta.  Ja noiden ehkä pari senttiä paksujen flechette-ammusten torjuminen on todella vaikeaa. Toki jos tuollainen asema paikallistetaan kiertoradalta, niin sitä vastaan voidaan hyökätä esimerkiksi MASER- tai Laseraseilla, sekä ASAT-aseilla, jotka ovat oikeastaan tavallisia ballistisia ohjuksia, joiden kärkien paikalla on esimerkiksi laakerinkuulia.

Nuo kuulat laukaistaan tuolloin aseman kiertorataa vastaan, jolloin se sitten kohtaa myös nuo kineettisen energian välineet. Jos nuo ”tappolaitteet” ovat pelkkiä pieniä metallinkappaleita, niin niiden torjunta olisi varmasti melko vaikeaa, eli tuolloin tietenkin se voidaan hoitaa elektromagneettisella suojakilvellä, eli tuolloin käytetään mikroaaltoihin perustuvaa kenttää, jolloin kaksi sisäkkäistä, vastakkaisiin suuntiin pyörivää mikroaaltokupua ikään kuin lyö nuo kappaleet palasiksi, ja nuo kuvut voidaan luoda pyörivillä magnetroneilla. Sähkömagneettisten kenttien ongelma on se, että vaikka ne ovat teoriassa ihmiselle vaarattomia, niin ne voivat aiheuttaa sellaisen ilmiön, että esimerkiksi ihmisen päälleen pukemat metallikorut alkavat kuumeta punahehkuiseksi. Tuolloin voi uhri saada hyvin vakavia palovammoja, jos hän ei pysty noita esineitä irrottamaan päältään. Toisaalta elektromagnetismi aiheuttaa esimerkiksi taistelukentällä sellaisia ongelmia, että aseet, patruunat ja muut metalliesineet alkavat sitten kuumeta, jolloin seurauksena voi olla erittäin vakavia vaurioita.

Mikroaaltojen ongelma asetekniikassa on se, että ne saavat ihmisen sisällä olevat nesteen kiehumaan, jolloin sitten saattaa käydä, kuten jossain huonossa ”splatterpunk”-elokuvassa. Eli kohteena oleva henkilö räjähtää kappaleiksi. Tuon takia magnetronit eli mikroaaltotykit ovat erittäin vaarallisia, jos niitä kohdistetaan ihmisiin. Toinen hyvin vaarallinen tilanne syntyy, jos kaksi erimerkkistä eli vastakkaisilla sähkövarauksilla varustettua radioaaltoa osuu samaan aikaan johonkin kohtaan ilmassa, niin silloin syntyy hyvin voimakas valokaari, joka voi polttaa jopa reikiä metalliseinään.

Tuon takia arvellaan, että esimerkiksi ihmisen itsesytyntä voi johtua siitä, että johonkin henkilöön suunnataan joko tahallaan tai vahingossa erittäin voimakkaita sekä hyvin suunnattuja radioaaltoja, jotka saavat aikaan sen, että hänen sisäänsä syttyy valokaari, ja radiomaserien eli radioaaltoja lähettävien suuritehoisten DEW (Direct Energy Weapon) eli suoran energian aseiden teho perustuu siihen, että nuo radioaallot läpäisevät tehokkaasti erilaisia rakenteita, ja niiden avulla voidaan esimerkiksi ihminen tai joku tietokone eliminoida jostain huoneesta, tai tuo sähkömagneettinen ase voidaan kohdentaa vaikka mikropiirivarastoon, jonka sisältämä elektroniikka voidaan tuhota tehokkaasti, jolloin esimerkiksi lentokoneiden tai panssarien mikropiirejä ei voida vaihtaa.

Eli tuo elektroniikka tai mikropiirit formatoituvat tuolloin, jolloin niistä tulee hyödyttömiä, eikä niistä ole tuolloin hyötyä varaosina. Tuolloin kohteeseen suunnataan ”X” -radiosignaali, joka muodostaa tuohon kohtaan valokaaren, ja näin voidaan esimerkiksi tiettyjä välineitä tuhota hyvin täsmällisesti myös talojen sisältä. Noiden aseiden käyttö olisi tehokasta myös esimerkiksi nanokoneita vastaan, koska ne saavat noiden molekyylin kokoisten välineiden atomisidokset aukeamaan, eli se tekee noista supermolekyyleistä tehottomia. Samoin nanohelikopterien toimintaa voidaan estää sekä vaikeuttaa EMP-pulsseilla, joiden avulla niiden elektroniikka tuhotaan sekä keskinäinen kommunikaatio voidaan estää.  

Almaz-ohjelman wikipediasivu https://en.wikipedia.org/wiki/Almaz


pimeakronikka.blogspot.fi

Venäjä sijoittaa moderneja sota-aluksia Itämerelle, eli tilanne täällä kiristyy kiristymistään

LIDER-luokan hävittäjä

Venäjä on sijoittamassa uuden sukupolven LIDER-luokan hävittäjiä Itämerelle, ja siitä tietenkin pitää kaikkia informoida. Kyseinen uuden sukupolven STEALTH-hävittäjä kuljettaa 70 meri- ja maamaaleja vastaan käytettäviä risteilyohjuksia ja 168 ilmamaaleja vastaan tarkoitettua ohjusta, sekä KA-25 ja Ka-30 helikoptereita. Noilla hävittäjillä on mahdollisuus olla merillä 30 vuorokautta, ja niiden tulivoima on huomattavasti suurempi kuin amerikkalaisilla vastaavilla Arleigh Burke luokan ohjushävittäjillä, ja sitten tietenkin pitää muistaa se, että nuo ohjukset voidaan tietenkin varustaa ydinkärjillä, jolloin noiden huippunykyaiaikaisten 30-solmun nopeudella kuukauden ajan itsenäiseen partiointiin kykenevät hävittäjien tulivoima tietenkin vastaa kokonaisen valtion tulivoimaa.

Samoin KA-25 ja KA-30-helikopterit voivat käyttää torpedoita sekä tuhota niillä sekä sukellusveneitä että pinta-aluksia. Samoin noita helikoptereita voidaan käyttää SPETSNAZ-ryhmän kuljettamiseen maihin, ja niissä sijaitsee muuten sellainen "etätutkaksi" tai keskikurssin ohjaimeksi (Mid course guidance)  kutsuttu väline, jolla kyseinen sota-alus voi kohdentaa noita risteilyohjusksia erittäin tarkasti. Eli puoliväliin kohteen ja sotalaivan väliin lentävän helikopterin tutka tai muut sensorien välityksellä saatavat tiedot voidaan välittää tuolle sota-alukselle datalinkin kautta, jotta se kykenee kohdentamaan risteilyohjuksensa OTH (Over The Horizon) - eli horisontin yli tapahtuvassa tulituksessa, niin että vaikka kohde olisi horisontin takana, niin silti se voi lähettää risteilyohjuksen tarkasti maaliinsa tulematta itse havaituksi.

Nämä LIDER-luokan alukset edustavat viimeisen sukupolven STEALTH-alustyyppiä, joka varmasti on nykyaikaisempi konsepti, kuin USA:n vanhat Arleigh Burke-luokan ohjushävittäjät, vaikka molemmat alukset voivat kommunikoida myös muiden kuin omien helikopteriensa kanssa, eli myös AWACS tutkavalvontakoneiden sekä merivalvontakoneiden ja muiden tiedustelukoneiden kanssa, joiden tehtävänä on antaa tuolle alukselle kohteena olevan sotalaivan tai bunkkerin koordinaatit, jonka jälkeen kyseinen sota-alus sitten lähettää aseen kohti maalia, johon se kohdentuu lennon lopussa joko optisen maaliinhakeutumisjärjestelmä eli LIDAR:in, infrapunakameran tai tutkan avulla, mutta alkulennon ajan ohjuksen pitää lentää inertian eli hyrränavigaatiolaitteen varassa.

BUYAN-luokan STEALTH korvetti 

Näin se pääsee sellaiselle etäisyydelle kohteestaan, että ohjuksen tutka tai optinen maaliinhakeutumisjärjestelmä tunnistaa sen. Merellä lennettäessä ei maastovertailuun perustuvasta DSMAC (digital Scene Matching Area Correlation)-laitteesta ole mitään hyötyä, koska meri on piirteetön. Tuo laite vertaa kameran kuvaa kohdealueesta otettuun tutkalla tehtyyn topografikarttaan, ja navigoi ohjuksen kohteeseen. Tietenkin ohjus voi käyttää myös tutkaa suunnistaessaan kohteeseen, mutta ongelma on siinä, että vihollisen tutkanpaljastin huomaa ne liian aikaisin.

Nykyaikainen ohjus voidaan ohjelmoida lentämään tiettyä reittiä kohteeseen, jotta sen lähestymiskulma ja reitti olisi mahdollisimman yllättävä, eli nuo ohjukset voivat toimia siten, että osa niistä ikään kuin lentää kohteen ohi, ja sitten kääntyvät ympäri ja iskevät ikään kuin takaapäin. Ja jos vihollinen ei ole valmistautunut toiseen ohjusparveen, niin silloin sen puolustus ei ehkä osaa ennakoida tuota liikettä.

Kun  puhutaan noiden uusien sota-alusten sijoittamisesta Itämerelle, niin tämä toiminta-alue tietenkin kiinnostaa Venäjää siksi, että täällä on poliittisesti vakaat olot, ja sen asevoimat voi esimerkiksi suorittaa harjoitustehtäviä melko vapaasti, koska täällä Venäjällä on vastassa sitä heikommat valtiot. Jos Venäjä sijoittaa uusia korvetteja Itämerelle, on niiden tarkoitus varmasti suojata noita hävittäjiä, sekä tuhota muiden valtioiden sukellusveneitä. Kyseessä on ilmeisesti vuoden 2006 tienoilla käyttöön otetut BUYAN tai STEREGUSHCHI-luokan STEALTH-korvetit, joka on tarkoitettu Nanuchkan seuraajaksi, tai täydentämään tuota tulivoimaista alusluokkaa, ja jälkimmäisistä aluksista suurin osa palvelee Itämerellä.

Eli muut Itämeren maat tuskin avaavat tulta noita laivoja vastaan, ja kun puhutaan sota-aluksista, niin niiden toiminta-alue ei tietenkään rajoitu Itämerelle, vaan ne voivat operoida ihan missä päin maailmaa hyvänsä, koska ne pääsevät ajamaan atlantille esimerkiksi Tanskan salmien tai Vienanmeren-Itämeren kanavaa käyttäen, ja nykyaikainen sodankäynti on sellaista, että missään nimessä ne eivät ole vain Itämeren maille suunnattu pelote, vaan noilla hävittäjillä voidaan uhata kriisin syventyessä myös NATO:n huoltosaattueita Atlantilla, sekä hyökätä esimerkiksi Hampurin satamaa vastaan. Ja koska nuo hävittäjät ovat liikkuvia laitteita, niin niissä olevat ydinaseet ovat silloin siirrettävissä mihin maailmankolkkaan hyvänsä valvomaan Venäjän etua, jos Vladimir Putin sitä vaatii.

Artikkeli Lider-luokan hävittäjästä https://sputniknews.com/russia/201606071040941653-russia-navy-destroyer/

https://defencyclopedia.com/2014/09/10/littoral-warfare-part-3-russias-deadly-fleet/

https://en.wikipedia.org/wiki/Buyan-class_corvette

pseudotiedetta.blogspot.fi

Tykistön uudet tuulet sekä laserien ja mageettikiihdyttimiin perustuvien ratatykkien tuleminen markkinoille

155 mm Archer 

Ruotsalainen itseliikkuva haupitsi  155 mm. Archer on tykistön uusi ratkaisu.  Nopeasti liikuteltava alusta tekee siitä erittäin tehokkaan sekä liikkuvan välineen, joka on vaikeasti paikannettava. yhden mihern operoitavissa oleva tykki on todella tehokas taisteluväline. GPS-kranaatteja- tai automaattista suuntausta käytettäessä voi tuollainen väline toimia autonomisesti, eli ajaja ajaa sillä tietä pitkin, ja aina kun tykki tulee tulitusetäisyydelle kohteestaan, niin silloin ase ampuu automaattisesti maaliinsa, ja kohdetiedot voidaan syöttää tuohon järjestelmään etäkäytön avulla, ja jos yhdessä Archerissa ei ole käytettävissä ammuksia, jotka voivat vahingoittaa esimerkiksi vihollisen panssaroituja kohteita, niin järjestelmä kutsuu paikalle toisen tykin, jossa on tarpeellisia onteloammuksia, joilla haupitsi voi tulittaa tehokkaasti vaikkapa laivaa. 

Nuo kranaatit voivat olla myös infrapunaohjautuvia, tai laserilla kohteeseen ohjattavia panssarintorjunta- tai rypäleammuksia, joilla voidaan tuhota lähes mitä kohteita tahansa panssaroiduista bunkkereista sota-aluksiin. Myös erityisiä srapnelliammuksia on varmasti käytössä, ja ne muuttavat haupitsin ikään kuin valtavaksi haulikoksi, jolla voidaan tulittaa myös ilmassa lentäviä kohteita. Mutta yleensä näitä kohteita varten archerissa on ohjuksia, kuten yllä olevasta kuvasta voi katsoa. Rakettiavusteisten ammusten eli RAP (Rocket Assistent Projectile) käyttö pidentää tietenkin tykin kantamaa. Verraten pienellä halkaisijalla varustettu ilman pakokaasuhuntua etenevä tykin ammus on CIWS:lle erittäin vaikea maali, ja toki tuo ammus voidaan muotoilla tutkassa näkymättömäksi, mikä vaikeuttaa sen havaitsemista. Ja jos aluksen kylkeen osuu sarja 155 mm ontelokranaatteja, niin niillä on erittäin suuri vaikutus sen taistelukykyyn. 

Puhdas rakettiammus taas tekisi siitä rekyylittömän. Mutta ongelmana on tietenkin tuliaseman paljastuminen leimahduksen takia. Rekyylittömyys tekisi rakenteesta kevyemmän. Toki myös suuntamikrofoneilla otettu ristisuuntima paljastaa tykin paikan nopeasti, jolloin siihen voidaan suunnata vastatulitusta. Eli taisteluhelikopteri, ohjus tai vastustajan tykistö varmasti silloin lähtevät ampumaan tuota haupitsia. Siksi on kehitetty ruudittomia vaihtoehtoja. Yksi on se, että kompressori heittää ammuksen tykin suusta ulos, ja rakettipanos laukeaa vasta pienen matkan päässä tykistä, mikä vaikeuttaa aseen suuntaamista siihen, ja tietenkin tykki pitää siirtää välittömästi uuteen tuliasemaan, joten kuorma-automainen alusta varmasti tulee tarpeeseen. 

Tuolla välineellä varustettuna Archer voi siirtyä tuliasemaan, suunnata aseensa, laukaista sekä lähteä välittömästi siirtymään uuteen asemaan, ja kuten kirjoitin, niin sille voidaan valmiiksi syöttää kohdetietoja, joita esikunta saa vaikkapa lennokeilta, maassa liikkuvilta partioilta sekä lentokoneilta ja helikoptereilta. Tuo esikunta voi sijaita esimerkiksi laivalla tai jopa toisella puolella maailmaa, ja he ohjaavat iskuja etäkäytön avulla. 

Archer on yksipaikkaisena tykistön tiennäyttäjänä kohti taistelukentällä toimivia robottihaupitseja, jotka ovat eräänlaisia "ihmeauto KITT:in" taisteluversioita, joita voidaan ohjata etäkäytön avulla vaikka jonkun ihmisen makuuhuoneesta, ja nuo välineet voidaan viedä kuljetuskoneella kriisialueelle, ja ne voivat operoida siellä ilman miehistöjä vaikka kuukausia, jos niillä vain on polttoainetta tai sitten käytössä voisi olla ydinkäyttöinen väline, jota varmasti ei kukaan rauhanliikkeen jäsen voisi hyväksyä. Ja noissa välineissä voitaisiin käyttää myös ydinkranaatteja, jotka ovat noin 10 kilotonnin tehoisia aseita, joista yksi on aikoinaan laukaistu UPSHOT-KNOTHOLE GRABLE-ydinkokeessa Nevadan autiomaassa vuonna 1953. GRABLE itse oli 15 Kt. ydinkoe, eli laukaistu ammus oli noin Hiroshiman pommin tehoinen W33 ydinkärki. Se ammuttiin kohteeseensa 240 mm tykillä, ja on ainoa USA:n tykillä ampuma ydinlataus. 

UPSHOT KNOTHOLE GRABLE

Ratatykkejä (Rail gun) eli magneettirataan perustuvia tykkejä ollaan kehittämässä, ja ne voivat olla toimivia nopeissa taktisissa maataistelukoneissa, laivoissa sekä kiinteissä tuliasemissa. Kahdessa viimeisessä vaihtoehdossa sähkövirran saanti voidaan hoitaa kaapeleilla. Taktisessa rynnäkkölentokoneessa taas koneen nopeus siirtyy ammukseen, jolloin tykin itsensä ei tarvitse kehittää suurta lähtönopeutta. Nämä laitteet voivat olla toimivia esimerkiksi rannikkotykeissä sekä sotalaivoissa. Laserit ovat myös käyttökelpoisia välineitä esimerkiksi lentokoneiden tai muiden vastaavien välineiden tuhoamisessa.

Eli nämä 5-10 kilowatin laserit sitten tuhoavat kohteen esimerkiksi leikkaamalla niiden siivet irti, ja ongelmana on ainoastaan laserlementin kuumeneminen. Ne eivät sokaise vaan jos noiden laitteiden säde osuu ihmiseen, niin silloin se lävistää hänet kuin rynnäkkökiväärin luoti. Mutta jos elementtiä voidaan jäähdyttää, niin silloin lasereilla on todella paljon potentiaalia esimerkiksi IT-aseissa sekä matalan radan ASAT-aseisiin.

Nämä laserit voidaan jäähdyttää johtamalla vettä niiden elementtien ohi, jolloin niiden lämpötila voidaan pitää alhaisena. Tuolloin esimerkiksi NOVA-laite voidaan muuttaa taistelulaseriksi siten, että sen säde johdetaan avaruuteen kääntyvien peilien kautta. Nämä megawattien tehoiset järjestelmät voivat uhata myös vastustajien kaupunkeja suuntaamalla säteen niihin kiertoradalla olevien peilien kautta.Niitä vastaan ei voi suojautua esimerkiksi sumulla, koska tuo äärimmäisen voimakas lasersäde hajottaa myös vesimolekyylejä ja höyryttää pisaroita. HAARP-laitteella voidaan pilvet hajottaa tuon aseen optisen tähtäimen tieltä. 

Eli tuon SDI-järjestelmän toiminta perustuu siihen, että tutkat ja teleskoopit etsivät yhdessä kohteita, joihin nuo laserit suunnataan.Samoin normaaleja kuvia sekä myös Gamma- ja röntgensäteilyn alueilla toimivat kiertoradalla olevat teleskoopit kuvaavat satelliitteja jatkuvasti, jotta voidaan etsiä epäilyttäviä FOBS-aseita. FOBS-voidaan tuhota tappajasatelliittien avulla. Tappajasatelliitti on oikeastaan tavallinen tiedustelusatelliitti, johon on kiinnitetty eräänlainen sinko. Toki myös toisia satelliitteja voidaan käyttää ammuksina, eli ne ohjataan vain törmäämään tähän kohteena olevaan laitteeseen. Jos taas ohjusten massahyhökkäys halutaan estää, niin silloin niihin voidaan kohdentaa megawattien tehoinen mikroaalto.

Samoin hyökkäävien ohjusten keskellä räjäytetään myös suuritehoisia ydinaseita, joiden avulla niiden maaliinhakeutumis- ja kohteentunnistusjärjestelmät pyritään saamaan toimimattomiksi. Tässä skenaariossa myös suuritahoiset radiot sekä ECM-järjestelmät pyrkivät estämään hyökkäävien ohjusten kärkiä löytämään kohdettaan. Hyökkääviä pommikonemuodostelmia vastaan hyökätään myös tavallisten hävittäjien avulla, eli ne pyritään ampumaan alas ennen kuin ne pääsevät laukaisemaan omat ristelyohjuksensa kohteisiin.Vihollisen laivasto-osastoja pyritään tuhoamaan normaalien aseiden avulla, jotta ne eivät pääse käyttämään omia ydinaseitaan.

Taktisia ohjuksia vastaan myös rynnäköidään, jotta ne eivät ehtisi laukasta kantoraketteja.Sama koskee myös ydinsukellusveneitä., jotka ovat konfliktissa pääasiallinen kohde. Myös vihollisen asejärjestelmien toimintaa koordinoivat satelliittit ovat hyökkäyksen kohteena. Eli silloin maapallon kiertoradalla laukaistaan myös suuritehoisia EMP-latauksia, joiden tarkoitus on lamauttaa vihollisen kommunikaatiosatelliittit sekä kohteen tunnistuksesta vastaavat välineet. Näin vihollisen ydiniskua on tarkoitus supressoida eloi siltä ammutaan vain noita välineitä pois mahdollisimman tehokkaasti, eli ohjustukikohtiin sekä sota-alusten tukikohtiin pyritään suuntaamaan  iskuja, jotta ainakaan muut kuin jo merellä olevat ohjussukellusveneet eivät lähtisi satamasta, ja samalla pyritään estämään komentajia kommunikoimasta merellä olevien yksiköiden kanssa. 

Archer-haupitsin esittelyvideo https://www.youtube.com/watch?v=DZlxDFRQ0KQ

Grable-ydinkoe https://www.youtube.com/watch?v=t8IvER-GGEY

Wikipediasivu Grable-testistä https://en.wikipedia.org/wiki/Upshot-Knothole_Grable

http://hkimmo.blogspot.fi/p/tykiston-uudet-tuulet-seka-laserien-ja.html

USA siirtää ohjuksia turkista Romaniaan, ja joko USA:n tai Romanian suhteet Venäjään ovat vaarassa

USA:n MGM-140 ATACMS-ohjus
(Army Tactical Missile System)
Kuva I

Kun MTV:3:n uutista katsoo, niin siinä ei mainita sitä, lisääkö USA eurooppaan tai Turkkiin sijoitettujen ohjusten määrää, vai siirtääkö se vain täällä olevia ohjuksiaan uusiin asemiin? Tuo ohjuspelote käsittää taktisia ohjuksia, joissa on vaihtoehtoisesti ydin- tai konventionaaliset eli käytännössä termi tarkoittaa tällä kertaa bunkkerin tuhoamiseen tai alueellisia maaleja vastaan käytettäviä rypäletaistelukärkiä, joiden sisällä on saman tyyppisiä aliammuksia kuin mitä käytetään myös lentokoneesta pudotettavissa rypälepommeissa, joita on käytetty lähes kaikissa konflikteissa. Noiden rypäletaistelukärkien käyttö esimerkiksi lentotukikohtia sekä joukkojen keskityksiä vastaan on erittäin tehokasta, ja siinä ei lentäjien henkiä vaarannu.

Nämä aseet ovat oikeastaan samoja LANCE- sekä muita "kylmän sodan" ajalta tuttuja välineitä, mutta niissä on yleensä kehittyneemmät suunnistulaitteistot, jotka lisäävät sen tarkkuutta sekä kapasiteettia tuhota myös kohteita, joita ennen tuhottiin esimerkiksi lentokoneilla tai taktisella ydinlatauksella. Noita aseita kutsutaan nimellä ATACMS Army Tactical Missile System, ja ne ovat erittäin korkealle mobilisoituja välineitä, joiden tuhoaminen on siksi erittäin vaikeaa, ja ne ovat oikeastaan samanlaisia kuin SS-25 STONE-ohjukset, joita Venäjä on siirtänyt esimerkiksi Murmanskin alueelle. Samoin mukana on tietenkin ydinkärjillä varustettuja IT-ohjuksia, joiden avulla on tarkoitus tuhota Venäjän pommittaja- sekä ICBM-ohjusryhmiä, jos niitä lähetetään länsimaisia kohteita vastaan.

Ja vaikka puhutaan hurskaasti siitä, että joku ohjus on tarkoitettu ICBM-ohjusten alasampumiseen, niin että sen taistelukärki asetetaan räjähtämään hyökkäävän ohjusparven keskellä, jolloin tulipallo sekä EMP-pulssi tuhoavat ne tehokkaasti, niin toki myös omat välineet voivat vaurioitua EMP-pulssista, jos niitä ei suojata kunnolla ja virtaa katkaista esimerkiksi komentojärjestelmän tietokoneista silloin kuin tuo ilmatorjunta-ase räjähtää. Mutta kuten tiedämme, niin nuo IT-ydinaseet voivat olla samalla myös monikäyttöohjuksia, joiden taistelukärki voidaan ohjelmoida räjähtämään miten niiden käyttäjä haluaa noiden aseiden räjähtävän. Tämä tarkoittaa sitä, että noiden ydinaseiden kärjissä voi olla kolme tai neljä toimintamallia, joista käyttäjä voi valita sopivan version.

Patriot-ohjus
Kuva II

Eli hänen valittavissaan voivat olla toimintamallit, missä ydinkärki joko räjähtää ilmassa, tai se voidaan ohjelmoida myös siten, että kyseinen kärki uppoaa maan sisään ennen räjähtämistään, jolloin seisminen aalto tuhoaa tuon kohteen. Samoin tuo sama kärki voidaan ohjelmoida siten, että se räjähtää valtameren syvyyksissä tietyllä syvyydellä, jolloin tuo väline voi tehokkaasti tuhota myös laivoja sekä sukellusveneitä. Jos kärjen halutaan uppoavan maan sisään, niin se pitää tietenkin rakentaa riittävän vahvaksi, jotta sen mekanismi toimisi vielä senkin jälkeen, kun kärki on koskettanut maan pintaa, ja tunkeutuu alaspäin maankuoressa.

Tuolloin verraten pinikokoinen taistelukärki voi tuhota tehokkaasti sekä ohjussiiloja sekä komentobunkkereita sekä myös esimerkiksi laivastotukikohtia. Mutta kun puhutaan siitä, että tuota ohjuspelotetta ollaan siirtämässä pois Turkista, niin siihen saattaa olla syynä Turkin sisäpoliittinen kehitys, joka on pakottanut Pentagonia siirtämään noita ohjuksia  poliittisesti vakaalle alueelle, jotta mahdollisuus niiden joutumisesta vääriin käsiin voidaan minimoida.

Eli millaisia ohjuksia NATO:lla tai USA:lla tuolla alueella on, ei ole minulle tarkasti selvinnyt, mutta uskoisin niiden olevan maasta ammuttavia Tomahawk-ristelyohjuksia sekä ydinkärjillä varustettuja Patriot sekä ehkä Pershing-ohjuksen modernisoituja versioita. Näissä ohjuksissa saattaa olla STEALTH-tekniikkaa hyödyntävä taistelukärki. Ja tietenkin ohjuksen elektroniikkaa eli lennonhallinta- ja maalinetsintälaitteistoja on modernisoitu, eli nämä ohjukset on varustettu ilmeisesti optisella maaliinhakeutumisjärjestelmällä. Tätä järjestelmää käytetään lähinnä lennon loppuvaiheessa kohteen etsimisessä tuon aseen kohdealueelta.

Tämä järjestelmä vertaa tietokoneen muistissa olevaa kohteesta otettua kuvaa kameran välittämään kuvaan, ja kun kuvat ovat kohdakkain, niin silloin ohjus osuu tarkasti kohteeseensa. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että jos Venäjä aloittaa aggression euroopassa, niin noiden aseiden tuhoaminen on sen ensimmäinen tehtävä, ja sama koskee tietenkin myös NATO-komentajaa, jonka tehtävänä on löytää Venäjän vastaavat järjestelmät, ja suunnata niihin isku, mutta nopeasti liikuteltavan taktisen ohjusjärjestelmän tuhoaminen ei ole niin helppoa kuin ensin luulisi, koska tuota asetta voidaan siirrellä paikasta toiseen mielin määrin, ja sen suunnistujärestelmät eivät toki ole riippuvaisia optisesta suunnistimesta, vaan alkumatkan suunnistus tapahtuu useimmiten inertia- eli hyrränavigaatiojärjestelmällä, joka on täysin häirinnästä riippumaton väline. Tuollainen väline on kaikissa maailman lentokoneissa, ja sitä kutsutaan nimellä "hyrräkompassi".

Ohjus tarvitsee vain kaksi koordinaattia, eli lennon alkupisteen, jonka se saa GPS:ltä, ja kohteen mihin sen pitää lentää. Ja vasta aivan lennon viimeisessä vaiheessa tuo optinen suunnistin alkaa etsiä tuota kohdetta, mihin ohjus sitten suuntaa iskunsa. Eli tuo kohde voi olla esimerkiksi komentobunkkerin sisäänkäynti tai asevoimien varikko, jonka tuhoaminen ydinaseella voisi olla järkevää täysimittaisessa konfliktissa. Samoin vihollisen ohjussiilot ovat tuollaisen supertarkan aseen kohteena, eli se tähtää ohjussiilon luukkuun, ja syöksyy sitä kohden, jolloin maata pitkin liikkuva paineaalto tuhoaa koko siiloalueen kerrallaan, tai niin ainakin ydinasetaktiikoita kehittelevät teoreetikot ovat laskeneet käyvän, jos esimerkiksi jonkun Vandenbergin lentotukikohdan kaltaisen ydinasetukikohdan alueella tapahtuu maanalainen noin 15 kilotonnin luokkaa oleva ydinräjähdys, joka sitten tuhoaa tukikohdan alueelle sijoitettuja ydinaseita niiden omiin bunkkereihin.

elainasiaa.blogspot.fi

kimmonsivu.blogspot.fi

Sojuz-avaruusalus ja sen hiukan erikoinen rakenne

Sojuz-avaruusalus
Kuva I

Sojuz-avaruusalus on hiukan erikoinen koska sen miehistö-osa sijaitsee aluksen keskimmäisessä osassa, ja edessä oleva pallomainen moduuli on oikeastaan vain tyhjä, lastia varten tehty tila, mikä tietenkin tekee aluksesta hiukan erikoisen, koska yleensä avaruusalukset pyritään tekemään mahdollisimman yksinkertaisiksi. Neuvostoliiton perustelut tuolle hiukan erikoiselle ratkaisulle, missä alus pitää jakaa kolmeen osaan, ennen kuin se voidaan palauttaa maan pinnalle oli se, että tuon aluksen miehistö oli paremmin suojassa, jos se sattuisi kolhaisemaan johonkin osaan vaikkapa Saljut-asemaa.

Kuitenkin tätä hiukan epäiltiin aina välillä, koska tuohon moduuliin voitiin helposti liittää telakointirengas, mikä teki mahdolliseksi tuon pallomaisen moduulin vaihtamisen lennon aikana. Ja sen takia tämä Sojuzin rakenne oli melko huolestuttava, koska sen nokkamoduli voidaan tällöin vaihtaa lennon aikana, mikä tietenkin on tärkeää, jos aseellisen avaruusaluksen lähettäminen kiertoradalle halutaan salata. Eli moduli jossa on tappolaitteet eli konetykit tai raketit voidaan liittää tuohon kapseliin huomaamatta kiertoradalla siten, että toisesta tukikohdasta lähetetään Sojuz-kapseli, missä on normaali nokkamoduuli, joka vaihdetaan kiertoradalla toisella raketilla laukastuun taistelumoduliin. .

Sojuzia on tietenkin olemassa sekä miehitetty avaruusalus, että nimellä "Progress" kulkeva automatisoitu kuljetusalus, joka yleensä palaa ilmakehässä, kun se on tehtävänsä tehnyt. Mutta toisinaan "Progress"-alukset tuovat maahan esimerkiksi kestävyyskokeissa käytettyjä mikropiirejä sekä avaruuspukuja, joiden käyttöikä avaruudessa on tullut loppuun, ja näin insinöörit saavat tietoja siitä, mitä nuo välineet kestävät avaruudessa, ja miten paljon niitä pitää muuttaa, jotta esimerkiksi Mars-lento olisi mahdollinen. 

Yleensä Sojuzilla tarkoitetaan miehitettyä avaruusalusta, ja "Progress" taas tarkoittaa miehittämätöntä kuljetusalusta, jossa yleensä ei ole lämpökilpeä, ja tällöin alus palaa ilmakehässä tuhkaksi. Mutta joskus "Progress" tuo maahan esimerkiksi mikropiirejä, joita halutaan testata maassa, jotta voidaan todeta, että kuinka paljon ne kuluvat tietyssä ajassa. Ja näissä rahtialuksissa tietenkin on lämpökilpi, jotta niiden lasti saadaan ehjänä maahan, jotta sitä voidaan analysoida. Sama koskee avaruuslentäjien verikokeita, joista lääkärit etsivät muutoksia, jotka kielivät syövästä eli kosmisen säteilyn yliannoksesta, jolloin lento joudutaan keskeyttämään. Nuo verenkuvan muutokset tarkoittavat useimmiten verisolujen keskinäisissä suhteissa tai niiden muodossa tapahtuvia muutoksia, jotka kielivät alkavasta syövästä.

Miehittämätön "Progress"-rahtialus
Kuva II

Nykyaikainen tietotekniikka mahdollistaa sen, että myös miehitetty Sojuz-alus voi suorittaa tehtävänsä automaattisesti, ja oikeastaan "Progress" on vain Sojuz, jonka istuimet on riisuttu pois, jotta lastille saadaan tilaa. Mutta kun puhutaan automatisoidusta avaruuskapselista, niin silloin tietenkin myös tämä miehitetty operaatio tapahtuu siten, että kapselin tietokone suorittaa  kaikki manööverit ilman tarvetta siihen, että ihminen edes koskee ohjaimiin. Se tietenkin avaa uusia mahdollisuuksia alusten miehistöjen valintaan.

 Samoin kiertoradalla leijuu kaiken aikaa esimerkiksi avaruuspukuun puettuja robotteja, joilla testataan sitä, että kauanko henkilö kestää kosmista säteilyä, jotta voidaan paremmin suunnitella toimenpiteitä sen varalle, että joku avaruuslentäjä joutuu eroon avaruusaluksestaan. Noiden robottien avulla mitataan aikaa, joka menee siihen, että lentäjä saa kuolettavan säteilyannoksen, jotta lennonvalvonta tietää, että miten nopeasti sen on saatava pelastusalus paikalle tuollaisessa tilanteessa, missä esimerkiksi kosmonautin selkäpakkauksesta eli "avaruusmoposta" loppuu polttoaine. Silloin täytyy tietenkin pelastusoperaatio pitää aloittaa mahdollisimman nopeasti, mutta samalla se pitää suunnitella siten, että toinenkin kosmo- tai astronautti ei joudu vaaraan.

Sojuzin kaaviokuva
Kuva III

Noilla roboteilla on vartalossaan geiger-mittareita, joilla mitataan kosmo- tai astronautin saamaa säteilyä, ja samalla mietitään mitä tehdään silloin, jos esimerkiksi avaruusalus ei pystyisikään palaamaan Maan pinnalle, jos kesken laskeutumisen huomataan esimerkiksi, että aluksen lämpökilpi on irti. Kehitteillä on myös avaruuspukuja, joilla astronautti voi palata Maan pinnalle, jopa kiertoradalta asti. Eli tuossa puvussa olisi laskuvarjo, ja astronautti läpäisisi ylimmät ilmakerrokset pitämällä suojanaan kilpeä, ja kun hän sitten olisi tarpeeksi lähellä Maata, niin laskuvarjot avataan vaiheittain, eli ensin aukeaa hyvin pieniä varjoja, jotka sitten hidastavat astronauttia niin, että hän pystyisi avaamaan normaalin laskuvarjon, ja laskeutumaan laskuvarjojääkärin tavoin turvallisesti maahan, mutta tekniikka on kuitenkin vasta alkuvaiheessa.

Itse kuitenkin pidän NASA:n valmistautumista esimerkiksi kiertoradalla tapahtuvaan onnettomuuteen sikäli huonona, että heillä ei ilmeisesti ole varasukkulaa lähtöasemissa, jotta pulaan joutuneen sukkulan tai muun avaruusaluksen miehistö voidaan pelastaa. Sojuzin nokkamodulia ei kuitenkaan ehkä ole tarkoitettu muiden kosmonauttien pelastamiseen, vaan siihen että aluksen tehtävä voi muuttua lennon aikana radikaalisti. Eli jos tuo pallomoduuli olisi vaihdettavissa, niin sillin Sojuziin voidaan liittää kiertoradalla ALMAZ-moduuli, eli konetykeillä varutettu etukapseli, joka voidaan laukaista radalleen esimerkiksi F-1 (SS-18 "Satan")-raketilla, ja kun esimerkiksi Sojuz-lähetetään Kapustin Jar:ista, niin ALMAZ-moduli voidaan laukaista toisesta avaruuskeskuksesta, kuten Volgogradin asemalta, ja sitten telakoida tuohon Sojuziin huomaammattomasti, ja siinä sitten Venäjällä on käytössään tehokas avaruushävittäjä.

elainasiaa.blogspot.fi

ilmailukokeiluja.blogspot.com

Ai niin ydinaseista vielä hiukan....

Kuvituskuvaa
Kuva I

Yllä on kaksi pilvenhattaraa Eteläisen Suomen taivaalla, ja ne tietenkin ovat hiukan erikoisen muotoisia. Eli olisikohan joku laukaisut luotairaketteja tai säähavaintopalloja taivaalle tai sitten vain tavalliset ilmavirtaukset saavat aikaan näitä melko erikoisen näköisiä pilviä. Tai sitten täällä tai lahden eteläisellä puolella on tehty IT-harjoituksia, joista on seurauksena se, että taivaalle ilmaantuu erikoisia pilvenhattaroita. 

Ilmakehässä tehtävissä ydinkokeissa myös muodostuu pilviä, jotka tietenkin ovat erittäin näyttäviä. Mutta osittain sienen muotoisten pilvien takia esimerkiksi ydinkokeet ainakin Maapallon ilmakehässä sekä lähiavaruudessa lopetettiin, koska räjähtäessään  varsinkin matalalla kiertoradalla saa tuo ydinase aikaan yläilmakehän nopeaa lämpeämistä ja sitä kautta pilvien muodostumista sekä tietenkin voimakkaan EMP-pulssin sekä plasmakehän vahvistumisen, mikä tuhoaa kaiken elektroniikan satelliiteista. Mutta kuten tiedämme, niin sienipilvet aiheuttavat radioaktiivisen saasteen leviämistä sekä lisää syöpäriskiä. Samoin Maan lähellä tehtävät ydinkokeet aiheuttavat sen, että tuo radioaktiivinen jäte laskeutuu Maan pinnalle, jolloin lähiavaruuden ydinkokeet saastuttavat saman verran kuin ilmakehässä tehdyt räjäytykset. 

Tarinoiden mukaan supervallat kuitenkin ovat tutkineet mahdollisuutta tehdä ydinkokeita kauempana ulkoavaruudessa kuten Kuun kiertoradalla tai jossain Venuksen kaasukehässä, mihin on melko helppoa lentää, ja missä voidaan testata erittäin voimakkaita ydinaseita ilman pelkoa siitä, että niiden salaisuudet paljastuisivat kenellekään Myös radioaktiivista laskeumaa ei tule Maahan, jos ase räjäytetään Venuksessa tai Kuun takana, sopivalla etäisyydellä kietolaisestamme, jotta se ei lähde syöksymään Maata kohti. 

Kuvituskuvaa
Kuva II

Näet Kuun kohdalla ongelma on siinä, että tuo kappale on kuitenkin verrattain pieni Maapalloon nähden, Jos sen pinnalla räjäytetään esimerkiksi Castle Bravon (RACER IV) kaltainen suuritehoinen kaksivaiheinen lämpöydinase, niin silloin tietenkin voi käydä niin, että tuo kappale lähtee syöksymään Maata kohti, ja tuollaisen 15 Mt. luokkaa olevan vetypommin räjähdys aiheuttaa valtavan rekyylivoiman, mikä saattaa heittää jopa kuun kokoisen kappaleen pois radaltaan. Mutta jos testi tehdään tarpeeksi etäällä kappaleen pinnasta  Kuun kääntöpuolella, niin silloin pommin räjähtäessä syntyvät radioaktiiviset jätteet putoavat Kuuhun. 

Noiden jätteiden ongelma on näet muutakin kuin kansanterveydellinen. Noiden radioaktiivisten hiukkasten avulla voidaan ydinaseessa käytettävä materiaali analysoida plasmaspektrometrilla, ja siten selvittää se, millaisia aineita tuo pommi pitää sisällään. Eli käytetyn plutoniumin sekä ydinpommin ytimessä käytettävien radioaktiivisten alkuaineiden kuten radiumin sekä muiden alkuaineiden sekä käytettävän fuusiopolttoaineen eli litiumin seosaineiden suhteet määräävä sen kuinka viimakas tuosta aseesta tulee, ja epäpuhtaiden alkuaineiden käyttö tietenkin tekee ydinpommin tehon laskemisesta epätarkkaa, jolloin aseen vaikutusalueen laskeminen vaikeutuu, mikä tekee sen käytöstä epätarkempaa, koska jos tuo ase laukaistaan liian lähellä omia joukkoja, niin silloin se tuhoaa helposti omat miehet, mikäli siitä tulee liian tehokas. 

pseudotiedetta.blogspot.fi