Keisarinnan bysantti sekä konstantinopolin kukistuminen ja niiden vaikutus kirjallisuuteen.

Yllä on legendaarinen taulu "Keisarinna Theodora seurueineen". Kuva on otettu Internetistä, ja tuo kuva on varsin monissa paikoissa, eli siitä on tehty monia kopioita. Kuvassa on hauska pieni yksityiskohta, eli keisarinna tai keisari antaa ikään kuin maljan jollekin hovimiehelle, eli olisiko hänellä jano vai symboloiko tuo ele sitten ehkä sitä, että hän haluaa antaa pois painolastiaan. Se vähän riippuu siitä, että onko tuohon mosaiikkista tehtyyn tauluun luotu hahmo, joka seisoo malja kädessään kuvattu keisari Jutianus, vai onko hän sitten keisarinna Teodora. Takana oleva valkopukuinen hovimies sitten avaa verhoa, minkä takaa paljastuu juomapiste tai vihkimalja, eli tuo mosaiikkiteos on melko hyvin sommiteltu.

 Keisarinnan asema Bysantissa oli kehittynyt varsinaisesta Rooman valtakunnasta siten, että alkuun häntä ei virallisesti ollut olemassakaan. Mutta myöhemmin hänen osakseen tuli sisäpolitiikan hoitaminen sekä muut ikävät asiat, ja siitä ajasta lähtien on ollut tapana, että esivallan vastustajia rangaistaan ankarasti. Mutta myöhemmin hänen osakseen tuli sisäpolitiikan hoitaminen sekä muut ikävät asiat, ja siitä ajasta lähtien on ollut tapana, että esivallan vastustajia rangaistaan ankarasti, ja tuota taa perusteltiin sillä, että tuo määräys oli tullut keisarinnalta. Tuon naisen tehtävä oli myös pehmentää keisarin erittäin kovaa mainetta, eli hänellä ei koskaan ollut virallista asemaa tuossa valtiossa, mutta kuitenkin hän oli keisarin puolisona ikään kuin talouden pidosta vastaava henkilö, ja siksi hänellä oli muitakin tehtäviä myös kansaa kohtaan. Keisarin ja keisarinnan suhteeseen liittyi "Janus-ajattelu".

Tuota termiä voidaan käyttää sellaisesta asiasta, että kun keisari hymyili, niin hnen vaimonsa oli ikään kuin irvistettävä .Eli valtion ollessa uhattuna piti kansan olla yhtenäinen, joten tuolloin sisäpolitiikassa oli tietenkin salliva kausi. Ja kun suhteet ulkovaltoihin olivat kunnossa, niin silloin seurasi kurinpalautus. Mutta keisarinnan hymyillessä kohdistui rankaisu tietenkin harvempiin, mutta se oli kovempaa. Tämä tarkoitti sitä, että keisarin ollessa sodassa suoritettiin niin sanottuja varoitusmestauksia, joiden tarkoitus oli herättää pelkoa. Samoin valtakunnan ollessa uhattuna oli keisarin halventaminen tietenkin erityisen rangaistavaa, ja rangaistukset olivat tietenkin erittäin julmia, joista yksi tietenkin oli ristiinnaulitseminen. Kuitenkin keisarinnan tehtävänä oli saada keisari kuuntelemaan muiden neuvoja, jotta hän ei tekisi sitä "viimeistä virhettä", joka saattaisi valtion lopulliseen kurjuuteen.

Eli koska keisarinnalla ei ollut virallista asemaa, niin hänelle saatettiin hiukan sanoa vastaan ilman pelkoa mestatuksi tulemisesta, ja jokainen kuolemanrangaistus piti tietenkin käyttää keisarilla ainakin muodollisesti. Justianuksen asema Bysantissa oli hyvin erikoinen, eli hän oli pappiskuningas, joka samalla johti tuota "idän kirkkoa" tuolloin kaukaisena aikana. Kyseistä asiaa on joskus pidetty Roomassa pyhäinhäväistyksenä, koska tuolloin 1200-luvulla ortodoksinen kirkko sulki ikään kuin pääsyn pyhälle haudalle Jerusalemissa, ja tuo sitten haittasi tietenkin ristiretkeilijöiden toimintaa. Eli tuolloin paavi ei voinut toimittaa ristiritareille vahvistuksia ilman, että hän joutui neuvottelemaan asioista bysantin sekä ortodoksisen kirkon kanssa, joten tuo asia, että hänen ja "Pyhän maan" välissä oli bysantti, oli varmasti paavista hyvin kiusallista. Itärooman kohtalona oli menettää alue toisensa jälkeen vähän aasian muslimeille sekä mongoleille, jotka sitten myöhemmin valtasivat Bysantin viimeisen tukikohdan eli Konstantinopolin vuonna 1450, jolloin bysantin valtakunta virallisesti lakkasi olemasta.

Kuitenkaan ei tuon salaisten verivalojen sekä tarunhohtoisen juonittelun tyyssija on antanut aiheita moniin hyvnkin moderneihin teoksiin, joissa pohditaan sellaista asiaa, että mitä jos Bysantti jatkaisi edelleen olemassaoloaan ikään kuin "maanalaisena" valtakuntana, mikä kätkeytyy Istanbulin kaupungin nuhjuiseen ulkokuoreen, ja tietenkin myös Atlantis on aina välillä yhdistetty tuohon valtakuntaan, joka tuhoutui vuonna 1450, kun sulttaani Mehmet II valloitti Konstantinopolin, ja muutti sen nimen Istanbuliksi. Itsekin olen joskus miettinyt mahdollisuutta, että tuolloin muslimien valloitettua tuon kaupungin, niin sen arkisto ja muita tärkeitä asioita olisi voinut kadota sulttaanin silmien alta, ja ehkä tuolloin johonkin lähti sitten karavaani, joka vei mukanaan tuon mahtavan kaupungin asiakirjoja sekä ehkä sen johtavat virkamiehet sitten pakenivat Kreikkaan.

Kaikesta mahtavuudestaan huolimatta Mehmet II oli arabiaa äidinkielenään puhuva henkilö, joka ei tietenkään voinut päästää sotilaitaan kaupunkiin riehumaan mielin määrin, koska  nuo miehet eivät varmaan olisi edes osanneet etsiä mitään kaupunginarkiston kaltaista paikkaa, eikä ollut mitenkään sopivaa, että kukaan asiaton henkilö olisi katsonut noita arkistoja. Ja vaikka sotilaat olisivat niitä vilkaisseet, niin silti he eivät noista kreikaksi kirjoitetuista papereista mitään olisi ymmärtäneet. Eli ne piti ensin kääntää arabiaksi, jotta kukaan muslimeista olisi osannut niitä lukea. Ja tuolloin tietenkin tärkeimmät paperit piti olivat naamioitu erityisellä koodikirjoituksella, missä kirjainten järjestystä oli muutettu tiettyjen kaavojen mukaan, ja samoin monia muitakin koodeja käytettiin noiden paikallisten ylimysten välisessä viestinnässä.

Esimerkiksi kirjanpitoon tuleva luku "315" saattoi tarkoittaa sitä, että virkamies otti käteensä mapin numero "315", joka sitten piti sisällään hänen käskynsä. oki bysantin asiapapereita oli salattu koodaamalla. Ja tuolloin sulttaanin mieleen tuli pelko siitä, että häntä saatettiin trollata tekaistuilla asiakirjoilla, joissa saatettiin väittää hänen esimerkiksi olleen juovuksissa jossain tapaamisessa, ja tuolloin saattoi myös sulttaanin pää pudota, koska hän oli kuitenkin vastuussa toimistaan imaameilleen, jotka olivat kieltäneet alkoholin. Ja jos hän jäisi kiinni "Sharian" rikkomisesta, niin tulos olisi ollut kuolemantuomio.

espoonmetsa.blogspot.fi

Bysantin keisarinna Theodora sekä keisari Justianuksen omituinen toiminta tuossa valtakunnassa

Kun puhutaan keisarin asemasta antiikin Roomassa sekä myöhemmin Bysantin valtakunnassa, niin tietenkin tuota hänen asemaansa pitää katsoa tuon ajan naisen asemaa vasten. Tuolloin kristinusko alkoi levittäytyä eurooppaan, ja se oli jo Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan valtionuskontona, ja tuolloin esimerkiksi oli vallalla sellainen käsitys, että mies on perheen ehdoton päällikkö, ja tuon takia naisen asema ei tuona aikana ollut mikään kovin kehuttava. Itse epäilen että tuo sanoma Raamattuun on kirjoitettu joidenkin bysanttilaisten toimesta, jotka ovat halunneet korottaa keisarin asemaa yhteiskunnassa, koska kaikki mitä muissa perheissä tehtiin oli suoraan siirrettävissä keisarillisiin perhesiin.

Ja tuolloin ei tullut kuuloonkaan, että nainen tekisi valtiollisia päätöksiä, joten tietenkin Raamattu oli helppo väline, jolla naisen suu saatiin tukittua yhteiskunnassa, koska tuolloin "seurakunta" sekä "yhteiskunta" olivat yhtä koska kirkko sekä valtio olivat sama asia, ja kun Paavali käski naisen vaieta seurakunnassa, niin bysantin valtakoneisto siirsi tuon komennon suoraan myös muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.  Toki oli olemassa "mahtinaisia", joista kuuluisin oli tietenkin Bysantin kuuluisa Keisarinna Theodora, joka väitteiden mukaan oli kurtisaani sekä karhunkesyttäjän tytär. Kuitenkin hän käytti valtaa lähinnä miehensä Justianuksen kautta, eikä silloin itse pitänyt mitään julkisia puheita tai ollut muutenkaan sopimaton keisarin rinnalle, missä hänen velvollisuutensa oli syöksyä nuolen tielle, jos hänen miestään uhattiin.

Karhunkesyttäjä tarkoittaa yleensä ehkä turvallisuusmiestä tai jotain muuta vastaavaa. Kuitenkin itse olen aina ollut sitä mieltä, että tuo tarina keisari Justianuksen rakastumisesta ilotyttöön saattaa olla oikeasti täysin sepitteellistä. Eli toki oli olemassa keisarinna nimeltään Theodora, mutta uskon että tuo tarina hänen tavallisista sukujuuristaan ei ehkä ole aivan totta. Näet tietenkin keisari oli mies, jota kannatti vietellä, joten toki hänen kanssaan halusi viettää yön myös moni ylhäisaateliin kuuluva nainen.

Saattaa olla niin, että Theodora esitettiin kansalle tuollaisena vähän säälittävänä hahmona, jotta keisari Justianus muuttuisi kansan edessä inhimillisemmäksi olennoksi, jonka surmaaminen saisi aikaan hiukan kyyneleitä kansan silmissä.  Kun puhutaan keisarinnan taustasta, niin yleensä historioitsijat kertoivat noita ihmisiä trollattiin, jotta heidän tuttavansa ymmärtäisivät heidät unohtaa. Eikä keisarinnan perheen ollut mitenkään järkevää pitää heihin mitään yhteyttä, koska tuolloin nämä ihmiset olisivat voineet saada keisarin virkaan kuuluvia asioita selville. Samoin keisarinnan kuoltua tehtiin hänestä hiukan moraalisesti epäilyttävä, jotta keisarin omat kädet pysyisivät puhtaina. Eli paljon sellaista ikävää, mitä ei olisi voitu perustella kansalle muulla kuin keisarin omalla egoilulla tai itsekkyydellä.

Toisin sanoen keisarinna toimi myös keisarin omana kilpenä, eli otti itseensä esimerkiksi mielenosoitusten väkivaltaisia murskaamisia yms. Kun puhutaan keisarinnan asemasta keisariin nähden, niin keisari oli tietenkin perheen päällikkö. Ja hän tietenkin oli se, jolla on ollut viimeinen sana kaikkiin asioihin. Keisarinnan velvollisuus oli tietenkin suojella kruunua, ja raamatun näkemys siitä, että mies on perheen päällikkö tukee tuota asetelmaa. Eikä Bysantissa tietenkään naisen asema ollut muutenkaan mitenkään kehuttava. Saattaa olla niin, että keisarinna ei noita titteleitä eläessään ole saanut. Jos keisarinna tai keisari olisivat luopuneet purppurasta, mikä oli keisarin sekä hänen lähipiirinsä yksinoikeudella käyttämä vaate, niin silloin tuo pariskunta olisi päässyt hengestään. Näet keisarillisia salaisuuksia ei toki ollut hyvä levitellä pitkin katuja.

Keisarilla oli paljon asioita, joista hän ei varmasti halunnut koskaan puhua julkisesti, ja yksi niistä oli se, että hän esimerkiksi oli naittanut perheenjäsenensä il-kaanille, joka oli alhaisempi kuin tuo bysantin yksinoikeutettu hallitsija, ja siitä olisi voitu vetää sellainen johtopäätös, että hän olisi ollut mongolien vasalli, koska il-kaani vastasi toimistaan Pekingin suukaanille. Ja  toki keisarin perheenjäsenen oli mentävä naimisiin hänen vertaistensa kanssa, ja tuolloin olisi ehkä eteen tullut sellainen asia, että Bysantista olisi alettu puhua "Bysantin kaanikuntana", mikä oli tietenkin pahin loukkaus, minkä hän saattoi kuulla. Ja kristityn naittaminen jollekin pakanalle oli varmasti vastoin kaikkia tuon ajan periaatteita.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi