Tieteen sekä tutkimuksen periaatteita eli tiedemiehen täytyy voida olla eri mieltä asioista myös itsensä kanssa.

Tieteen sekä tutkimuksen periaatteisiin kuuluu sellainen yllättävä asia, että tiedemiehen pitää osata suhtautua myös itseensä skeptisesti. Eli hänen pitää muistaa se, että kukaan meistä ei ole täydellinen ihminen, vaikka hän kuinka pohtisi syntyjä syviä koko päivätoimisesti, tai seuraisi atomien hajoamista sekä hiukkasten siroamista magneettikentissä. Fyysikot sekä muut tieteenharjoittajat saattavat toimia esimerkiksi suuttuneena tai muun suuren mielenliikutuksen vallassa, mikä tietenkin pitää hänen huomioida raporttejaan kirjoittaessa, ja tämä muuten pitää myös lääkärin huomioida.

Hän saattaa esimerkiksi suutuksissaan tehdä potilaalleen väkivaltaa, esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että kyseisen lääkärin avioliitto on ohi. Tällöin saattaa olla niin, että kyseinen henkilö on sellaisessa mielentilassa, että hän ei pysty toimimaan objektiivisesti tai keskittymään työhönsä. Sama koskee muitakin vastaavia henkilöitä, ja kuten tiedämme, niin tietyt tehtävät ovat sellaisia, että niissä on suurempi mahdollisuus toisen vahingoittamiseen kuin toisissa.

Kuten olemme varmasti kaikki joskus huomanneet, niin saatamme tehdä esimerkiksi blogeja kirjoittaessamme erittäin vakavia asia- tai muit virheitä, joita sitten aamulla saatamme oikeasti katua, vaikka sitä ei ehkä heti uskoisikaan. Kirjoitelmia tehdessämme jotain saatamme olla väsyneitä tai sitten emme muuten ole ehtineet paneutua lähdemateriaaliin kuten lehtiartikkeliin, ja silloin saattaa seurauksena olla artikkeli tai muu kirjoitelma, jonka sisältö ei vastaa mitenkään sitä, mikä oli kirjoittajan aikomus kirjoittamaan lähtiessään.

Toki ainakaan itse en niin kauheasti suunnittele etukäteen sitä, mitä kirjoitan, joten kirjoitelman sisältö saattaa kuitenkin muuttua työstöprosessin yhteydessä hyvinkin paljon siitä, mitä ensin ajattelin kirjoittaa. Mutta kun puhutaan siitä, että mikä esimerkiksi tiedemiehen suhde itseensä on, niin vain oikea tieteen harjoittaja osaa olla kriittinen itseään kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että hän osaa oikeasti väitellä itseään vastaan, sekä olla erimieltä kirjoitelmiensa kanssa. Väitetään että jotkut kuuluisat tiedemiehet ovat esimerkiksi pelanneet shakkia itseään vastaan, jotta he kykenisivät arvioimaan itseään kylmän asiantuntevasti.

Tuo saattaa olla muuten ihan totta, ja kaikilla meillä on jotain omituisia tapoja, joita ehkä joskus jopa häpeämme. Mutta kun puhutaan siitä, että tiedemiehen pitää olla "universaali" (homo universalis) sekä hänen täytyy tunnustaa itselleen omat ennakkoluulonsa, niin siksi tieteen harjoittajan pitää käsittää se, että esimerkiksi tutkimuksen tulos saattaa erota voimakkaasti tutkimusta tai sen rahoituksen perusteeksi esitetystä hypoteesista, jota sitten seuraa valmis teoria. Ja jos palaamme lempiaiheeseeni, eli tuon aurinkokuntamme laidalla olevan jäisen jättiläisplaneetan metsästykseen, niin tietenkin saattaa käydä niin, että kyseinen planeetta jää löytymättä. Tuo asia vain täytyy hyväksyä osana tieteen tekemistä, mutta voidaan sanoa sellainen asia, että tutkimus on kuten hyvä kirja.

Sen loppua jokainen odottaa, mutta samalla lukija toivoo ettei kirja koskaan loppuisi. Sama koskee näitä iäisyyskysymyksiä kuten Nemesis-tähteä tai muuta vastaavia asioita. Niin kauan kun emme tuota tähteä löydä, niin silloin voimme sitä etsiä, mutta jos se joskus löytyy, niin silloin näemme tuon etsinnän päättyneen. Mutta kuten tiedämme, niin tutkijan työ on mielenkiintoista sekä osittain hyvin raskasta. Ja kuitenkin se on sikäli erikoista, että vaikka monet joskus kysyvät astronomeilta, että miksi he katselevat huonolla palkalla tähtiä tai matemaatikoilta miksi he tekevät outoja kaavoja, niin silloin vastaus voisi olla sama, kuin eräs vuorikiipeilijä antoi kysyttäessä että miksi hän kiipeää vuorille. "Koska ne ovat siellä" eli he ratkovat ongelmia, koska ne ovat olemassa.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Huonosti käyttäytyvät tiedemiehet sekä filosofit vievät valtiota ja koko maailmaa eteenpäin muokkaamalla ihmisten asenteita toisiaan kohtaan

Nykyään puhutaan paljon tieteen suhteesta yhteiskuntaan, mikä tarkoittaa erittäin ikävää seikkaa mikä kohdistuu tieteen tekijöiden käskyttämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että on olemassa kaksi tapaa tehdä tiedettä, eli tiede joka palvelee ei tieteellisiä laitoksia sekä valtiota ja rahoituslaitoksia että liike-elämää koetaan paljon paremmin tai helpommin rahoitusta saavana tai sitä ansaitsevana kokonaisuutena kuin puhdas tiede, jonka tekeminen vaatii aikaa sekä vaivaa enemmän kuin muiden tuotosten työstäminen konkreettiseksi tuotteeksi. Ja tietenkin tuollainen asia ei ole mitenkään "hyvän näköistä" , kun sitä verrataan esimerkiksi siihen, kun joku tekee televisiossa laivaa, ja laivan tekeminen on erittäin helppoa perustella ihmisille sillä, että siitä valtio saa sitten verotuloja.

Perustutkimus on aikaa vievää toimintaa, joka kysyy tietenkin yhteiskunnalta kärsivällisyyttä, ja tekijältään uskomatonta jaksamista, että hän jaksaa viedä työnsä loppuun. Kun puhutaan esimerkiksi 10. tai 9. planeetan etsimisestä riippuen siitä pidetäänkö Plutoa ollenkaan planeettana, niin silloin teleskoopin pitää haroa taivasta todella pitkään, eli vaikka käytettävissä olisi maailman suurimmat optiset välineet, niin silloin tietenkin pitää joka kohta taivaasta kuvata erittäin suurella tarkkuudella ja pitkällä valotusajalla, mikä sitten tietenkin vie jopa vuosia tuon teleskoopin havaintoajasta.

Kuten kaikki tähtitiedettä tuntevat ihmiset tietävät, niin tuo kuvaus tapahtuu valottamalla valo-optista kennoa jopa tuntien ajan, jotta avaruuden yksityiskohtia saataisiin esiin, ja tuon planeetan pintalämpötila olisi vain muutamia asteita absoluuttisen nollapisteen yläpuolella, joten tuon teleskoopin pitäisi pystyä erottamaan kyseinen kappale taivaan pimeydestä. Ja syy miksi esimerkiksi Pluto on lämpimämpi kuin absoluuttinen nollapiste johtuu Kharonin aiheuttamista vuorovesivoimista. Tuollaisen kosmisen jääkaapin etsintää ei varmasti voida perustella esimerkiksi taloudellisilla tekijöillä, ja myöskään tuollainen astronominen tutkimus ei ole mitenkään mediaseksikästä.

Mutta kuitenkin tuo planeetta on ehkä olemassa, joten sitä etsitään "koska se on siellä jossain". Kun puhutaan siitä toisesta tavasta tehdä tiedettä, niin silloin voidaan tätä tapaa kuvailla siten, että kyseessä on tutkimus, jonka lopputulos on ennalta määrätty. Kun mietitään sitä, mitä tiede oikeastaan on, niin se on yllättävää mutta jotain sellaista mitä ei voida eikä saisi määräillä. Tiede luo näet mallit siitä, mitä ehkä tulevaisuudessa voimme toteuttaa omissa laboratorioissamme ja laboratoriosta on melko lyhyt matka kohti teollista valmistusta. Mutta kun puhutaan tieteen rahoituksesta sekä sen suhteesta valtioon, niin olemme tulleet siihen pisteeseen, että sanotaan tieteen harjoittajien "käyttäytyvän huonosti". Eli puhutaan siitä, että tieteen harjoittajat eivät kunnioita esivaltaa tarpeeksi, ja että meissä jotka olemme yliopistossa on jonkinlainen "herraviha" tai ikuinen "teinikapina", koska emme ikään kuin kumarra hallitusta tai eduskuntaa, kuten emme kumartaneet keisaria tai paavia. Me jotka olemme tieteen kanssa tekemisissä päivittäin tai ainakaan minä itse en usko että ihminen tarvitsee jatkuvaa käskyttämistä ylhäältä päin. Kerran joku henkilö kysyi minulta, että miksi meillä kaikilla pitää aina olla joku komentelija tai käskijä? Ja kuka tuollainen käskijä sitten oikeasti olisi, eli tiede on vapautta ajatella sekä käyttäytyä huonosti myös niitä kohtaan, jotka pitävät itseään muita parempina. Se että kapinoimme sanallisesti auktoriteetteja vastaan ei tarkoita sitä, että rikkoisimme mitenkään lakeja, jotka ovat osa yhteiskunnallista järjestystä.

Eli kukaan ei varmaan mene sitten heittelemään poliisia kivillä, se on rikollista. Sanallinen kapinointi tarkoittaa sitä, että olemme halukkaita herättämään ajatuksia ihmisten mielissä, ja vaikka tutkimuksia hiukan vähätellään, niin aina on sodan syttyessä tai uhatessa pyrittävä löytämään syy tuohon operaatioon, vaikka tästä asiasta ei ehkä Hollywoodissa kovin paljoa välitetä, kun tehdään Independence day-tyyppisiä elokuvia, jossa kaikki asiat ratkeavat asein, ja kuuluisa näyttelijä tai hänen esittämänsä presidentti työntää tiedemiehen sivuun sanomalla "siellä kuolee ihmisiä". Tuollainen on totalistaristin vastaus kaikkeen, ja tuolloin pitäisi kyllä kysyä, että miksi hän ei mitään muuta kuin Hornetteja kuitenkaan käytä. Eli kun puhutaan tuon filmin antamasta stereotypiasta, missä toiminnan mies työntää teoreetikon sivuun, niin siinä samalla esitetään malli, mitä totalitaristi esittää ihmisille. Hän käyttää erittäin yksinkertaista argumentaatiota, ja tarjoaa ihmisille yksinkertaista ratkaisumallia, missä ei kysytä että miksi marssilaiset hyökkäävät?

Tuo malli tietenkin on suoraan vietävissä oikeaan maailmaan, missä ei koskaan esitetä kysymystä siitä, että miksi toinen maa hyökkää naapuriaan vastaan? Mitä se tuosta naapuristaan sitten oikeastaan haluaa, ja tuo voi auttaa kohdentamaan puolustusta niin, että hyökkääjä ei voi toteuttaa täysin suunnitelmiaan. Ei ole kuitenkaan mitenkään huonoa käytöstä vertailla esimerkiksi elokuvien antamaa kuvaa siihen, mitä oikeassa elämässä pitäisi tehdä, kun joku uhkaa toista valtiota sotilaallisella toimenpiteellä, joka voi olla esimerkiksi ylilento tai suora hyökkäys naapurin aluetta vastaan. Eli vaikka elokuva on fiktiota, niin sen malli voi olla aivan toimiva kokonaisuus. Ja kun joku alkaa esimerkiksi kertoa edessä olevista suursotaharjoituksista, niin ei ole mitenkään huonoa käytöstä kysyä, että onko näihin harjoituksiin sitten joku syy? Ja kun puhutaan tieteestä ja filosofiasta, niin mielestäni tieteen tekijöiden tulee olla hiukan huonosti käyttäytyviä henkilöitä, kun keskustellaan esimerkiksi siitä, miten valtio tulee tiedettä ohjaamaan.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Davy sekä Faraday kemian sekä sähkön nerot

Humphrey Davy
(1778-1829)

Kun kirjoittaja jakaa kirjoituksiaan Internetissä, niin silloin hänen pitää miettiä aina sitä, että kuka niitä ylipäätään lukee? Eli hänen pitää silloin tietenkin nimetä teostaan monilla nimillä, jotta voidaan selvittää se, että onko se teoksen nimi, joka ehkä vaikuttaa sen saamaan huomioon? Samoin kirjoittajan pitää aina välillä kirjoittaa teoksiaan salanimillä, jotta hän voi ottaa selville sen, vaikuttaako hänen nimensä siihen, miten kirjoja tai kirjoitelmia arvioidaan, eli missään nimessä kukaan huippukirjoittaja kuten Jonathan Kellerman ei koskaan kirjoita kirjoja vain tällä nimellä, koska juuri tämä kauhugenre on asia, josta aina välillä tehdään suurta numeroa, ja tuolloin on ihmisiä, jotka niin mielellään soittelevat psykiatreille noista kirjoista.

On olemassa ihmisiä, jotka ovat täysin mielikuvituksettomia, ja nämä henkilöt eivät usein voi edes käsittää, miksi kaikki eivät ole niin kuin he itse ovat. Ja siksi he eivät siedä mitään muuta kirjoituksia kuin sitä, mitä he itse haluavat lukea,ja toki esimerkiksi mielikuvituksen käyttö on heistä kiellettyä, vaan "suutari pysyköön lestissään", ja jokaisen ihmisen pitää heidän mielestään kirjoittaa vain sitä, mitä he itse olisivat halunneet. Se näkyy monien koulujen lopputöissä, joiden pitää aina olla ikään kuin kopioita muiden ihmisten teksteistä, ja mitään omaa ei niihin saisi muka tehdä.

Michael Faraday
(1791-1867)

Kun puhutaan suurista tiedemiehistä, kuten Michael Faraday (1791-1867) sekä hänen opettajansa Sir Humphrey Davy (1778-1829) , niin heillä oli visio siitä, mitä esimerkiksi sähköllä voitiin tehdä, ja elektrolyysin avulla nämä miehet sitten eristivät monia alkuaineita käyttäen siihen kemiallista paristoa, jonka he rakensivat Lontooseen, ja toki Faraday tunnetaan enemmänkin sähkömagnetismin tutkijana, ja Davy taas oli ennemmänkin kemisti, joka kehitti elektrolyysimetodin, millä voitiin valmistaa esimerkiksi alumiinia sekä magnesiumia, mutta voidaan sanoa, että näiden miesten työ on toisistaan riippuvaa. Ja loivathan he yhdessä Davyn lampun tai kaivoslampun, joka on pelastanut miljoonien kaivaostyöläisten hengen maailmassa.

Davyn lamppu eli kaivoslamppu

Eli ilman tarpeeksi voimakasta galvanista paria olisi Faradayn valokaarikokeet jääneet tekemättä, ja ilman Davyn kemian tuntemusta tuota paria ei olisi voitu valmistaa. Faradayn rooli tässä kemiallisen pariston rakentamisessa oli se, että hän kehitti sarjaan kytkennän, millä saatiin aikaan erittäin kova jännite, joka mahdollisti valokaaren synnyn, sekä nopeutti huomattavasti elektrolyysiä, eli heidän työnsä oli toisistaan riippuvaa, vaikka he eivät ehkä muuten niin hyvin tunteneetkaan, eli he olivat ilmeisesti puhtaasti virkatuttavia, ja yhteistyö katkesi kun Davy sitten muutti Sveitsiin, missä hän kuoli vuonna 1829. Toki he saattoivat olla yhteydessä toisiinsa kirjeiden välityksellä, jotka oli ehkä osoitettu heidän vaimoilleen eli sitä jatkoivatko he yhteydenpitoa Davy muutettua Sveitsiin vuonna 1927, eli kahden vuoden ajan ennen hänen kuolemaansa, mikä johtui kokeissa hengitetystä kemikaaleista..

Kuitenkin he eivät olisi saaneet Royal Societyltä lupaa rakentaa tuota valtavaa paristoa, elleivät yhdessä olisi lupaa tuohon menneet kysymään. Ja tietenkin valokaarikokeet toivat näyttävyyttä tuohon työhön, jolloin lehdistöllekin oli jotain näytettävää. Vaikka Faraday ei uskonnollisen vakaumuksensa takia koskaan osallistunut esimerkikssi kemiallisen aseen kehittämiseen, niin silti hänen kehittämänsä valokaarilaamppu pelasti useiden sotilaiden hengen, ja häntä muutenkin kuvaillaan aidoksi brittiherrasmieheksi. Mielestäni noiden kahden miehen työ tieteen parissa on sen luonteista, että heitä pitäisi historian tunnilla, jossa puhutaan tieteen tekijöistä  käsitellä samanaikaisesti, niin paljon yhteistyötä he tekivät.

kimmonsivu.blogspot.fi