Artistien keskinäisistä suhteista sekä bändien hajoamisesta, ja siitä kun sama ongelma on koskenut myös muita liike-elämän toimijoita.

Kun ihminen tekee taidetta eli musiikkia, niin siinä sitten pitää olla koko olemuksella mukana. Eikä ole mitenkään taiteen tekemisen kannalta mukavaa, kun joskus muusikot joutuvat vaihtamaan yhtyeen miehitystä, ja tietenkin uuden tulijan on todella vaikeaa joskus tulla tuollaiseen yhtyeeseen. Eli kun uusi jäsen tulee sitten yhtyeen riveihin, niin hänellä harvoin on mitään yhteistä tuon joukon muiden jäsenten kanssa, ja vaikka uusi jäsen tietenkin saa palkkaa työstään, niin nuo bändin vanhojen jäsenten asiat häntä eivät ehkä muuten kosketa ollenkaan. Jos ihminen jää työyhteisön ulkopuolelle, niin silloin hän ei varmasti tee työtään kunnolla, tai sitten hän voi vaihtaa työpaikkaa välittömästi, kun uutta paikkaa jostain tarjotaan.

Rock-yhtye on samanlainen liiketoiminnan harjoittaja kuin mikä muu pieni yhtiö hyvänsä, ja ei ole mitenkään miellyttävää tulla yhtiöön, jos työntekijä etukäteen tietää, että hän ei koskaan saa kutsuja esimerkiksi jatkoille. Vaikka tuo asia vaikuttaa ehkä pieneltä, niin silti se varmasti alkaa jossain vaiheessa ottamaan päähän, kun henkilö ei löydä yhtään mitään yhteistä puhuttavaa muiden työntekijöiden kanssa, vaan heillä on ne omat jutut, joita he sitten käyvät läpi keskenään.

Muusikot eivät ole mitenkään muuten poikkeuksellisia työntekijöitä, kun he sitten tekevät työtään, paitsi heidän työkalunsa on kitara tai rummut sekä saksofoni, kun taas esimerkiksi maalari käyttää pensseliä sekä hiomapaperia omassa työssään. Mutta tietenkin muusikon arvostus riippuu siitä, että mitä hän tuossa yhtyeessä tekee, ja silloin tietenkin tuollainen "soittotyöläinen" ei ehkä koskaan saa osallistua mihinkään yhtyeen kappaleiden luomisprosessiin, vaan hänet esitellään jonkun toisen kitaristin korvaajana.

Se tietenkin saattaa jostain teknisesti loistavasta kitaran soittajasta tuntua hyvältä ajatukselta, että hän hankkii tuota "työkokemusta" soittamalla jonkun nimekkään bändin soittotyöläisenä, mutta tuollainen valinta voi vaikuttaa hänen omaan uraansa siten, että se menee ikään kuin hukkaan. Tuollainen tapaus voi olla erittäin hyvä soittaja, mutta ehkä yhtyeen fanit eivät mitenkään häntä arvosta, koska tuon henkilön nimeä ei lue yhdenkään kappaleen lopussa. Tuo asema sellaisena henkilönä, joka vain soittaa käteen saamansa kappaleet alusta loppuun virheettömästi saattaa toki vaikuttaa tuon rokkarin äidistä hyvin merkittävältä, mutta toisaalta fanit saattavat pitää tuota miestä tai naista pelkkänä bändin maineella ratsastavana henkilönä eikä minään todellisena osaajana.

Sama koskee muuten yllättävän montaa muutakin ihmistä, joiden tekemää työtä ei kukaan edes jaksa arvostaa. Kun henkilö tekee työtä vaikka yhtiön mikrotukihenkilönä, niin hän harvoin saa työstään mitään kiitosta. Hänen työtään pidetään melkein aina jonain aputyönä, jonka sitten yhtiö ikään kuin siirtää jonnekin muualle, jotta heidän ei tarvitse katsella "nörttejä nurkissaan", ja kukaan tuon yhtiön johtajista ei koskaan ole ajatellut, että mikrotukihenkilön työ saattaa olla hyvinkin vaativaa työtä.

Siinä pitää ainakin suurissa monikansallisissa yhtiöissä osata kieliä, sekä lukea vieraskielisiä käyttöohjeita sekä keskustella asiakkaan kanssa siitä, mitä tämä haluaa tehtävässään tehtävän. Ja tietenkin asiakasta pitää osata neuvoa kielellä, jota hän sitten ymmärtää. Eli kuten tiedämme, niin silloin kun kaikki toimii kuin itsestään, niin kenenkään ei tarvitse koskaan tehdä tai osata tehdä yhtään mitään, mutta kun joku tietokone sitten hajoaa, ja sen kovalevyiltä joudutaan palauttamaan tietoja, niin tuolloin ovat sitten tietokone-ihmisten taidot tarpeen. Alla linkki Turo's hevi geen kappaleeseen, joka sivuaa aihetta. Eli kuten varmaan huomaatte, niin kyseessä on "Erkinharju twist". Ja se sitten kuvaa hyvin sitä, millainen on joskus tuon musiikkityöläisen työpäivä sekä työhaastattelu.

Erkinhaju Twist https://www.youtube.com/watch?v=an9CF3o-yFc

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Syrjintä sekä asenneongelmat eivät ole vain vammaisten työpaikkoja koskeva ongelma, vaan tuota syrjimistä tapahtuu myös heidän kotonaan

Syrjintä eikä myöskään työn väheksyminen ole ainoa ongelma, minkä vammainen työelämässä tai elämässään kohtaa. Monia vammaisia rasittaa myös sellainen asia, että heitä ikään kuin pidetään jotenkin lapsen tasolla olevina ihmisinä, joiden kanssa ei kuitenkaan kukaan halua olla missään tekemisissä. Joillakin ihmisillä on nykyäänkin sellainen asenne vammaisia kohtaan, että näiden omaa tahtoa ei jostain syystä tarvitse kysyä missään asiassa, vaan kaikki asiat käydään läpi näiden ihmisten virkaholhoojien sekä vanhempien kanssa, vaikka he olisivat täysi-ikäisiä, ja oikeastaan aivan normaaleja ihmisiä.

Mutta joidenkin lääkäreiden tai hoitajien mielestä on helpompaa, jos asioista sovitaan ilman että vammainen henkilö on edes paikalla, koska se sitten kohottaa ikään kuin henkilökunnan arvovaltaa tuota ihmistä kohtaan, ja sitten esimerkiksi lomat pidetään aina niin kuin hänen omaisensa sattuvat haluamaan. Ja tietenkin monissa kodeissa on tapana ollut se, että vammaisia tai laitoksessa asuvia sukulaisia ei kutsuta koskaan muiden kanssa esimerkiksi ravintolaan istumaan iltaa, koska he eivät ole edustavaa seuraa. Eli tuo sitten on kyllä melkoista syrjintää, joka ei varmasti tunnu mukavalta ainakaan syrjinnän kohteesta.

Kun puhutaan vammaisista ihmisistä, niin noitakin henkilöitä on monenlaisia. On olemassa selvästi ulkonäöltään vammaisia henkilöitä, joiden poikkeavaa käytöstä ikään kuin ymmärretään, ja sitten on esimerkiksi tourette- tai ADHD-potilaita, joiden ulkonäkö tai älykkyys ei muuten poikkea mitenkään normaalista ihmisestä, mutta heidän käytöksensä saattaa olla erittäin silmiinpistävää, joten nuo henkilöt kärsivät vammastaan todella paljon.

Mutta ongelma on sitten siinä, että meidän yhteiskunnassamme on ikään kuin tapana syynätä ihmisen käytöstä tai ongelmia, ikään kuin kaikki asiat mitä teemme tai pystymme tekemään riippuu siitä, mitä esimerkiksi joku lääkäri sattuu sillä kertaa näkemään ihmisen papereissa. Tämä armeijasta peräisin oleva käsitys työelämästä sekä työhaastatelusta on jotenkin pesiytynyt työelämään sekä sen työntekijöiden valintaa suorittaviin henkilöihin, että jotenkin alkaa itseäni kyllä hirvittää se, miten tässä maassa asioita hoidetaan. Eli ensin tietenkin pitää jokaisesta ihmisestä kertoa, että kuinka huono tai sopimaton hän on tehtäviinsä, ja sitten hakijoiden joukosta valitaan joku maksullisilla kursseilla koulutettu henkilö, jolle ei sitten palkkaa tarvitse töistään maksaa.

Tämän takia itse kyllä kysäisisin sellaista, että miksi työministeriö ei sitten käske noita työnanajia mainitsemaan työpaikkailmoituksessaan, että he haluavat tuollaisen ammattikouluja käymättömän henkilön, joka sitten on koulutettu jossain täsmäkursseilla esimerkiksi maalaamaan seiniä. Tuolloin sitten voidaan suoraan valinnoista karsia ne henkilöt, joille pitää palkkaa työstä maksaa. Toki hyvästä kannattaa maksaa, on niitä vanhan kansan viisauksia. Mutta kun keskustellaan siitä, mikä on vammaisten asema työelämässä. Eli kaikki vammaiset eivät ole sellaisia, joiden työtä voidaan katsoa aivan ilman taka-ajatuksia. Toisin sanoen myös vammaisten parissa on keskinäistä epätasa-arvoa ja kiusaamista.

Ja tuo saattaa ilmetä siinä, että tuollaisessa asuntolassa saattaa esimerkiksi olla joku "pomo", jonka mukaan kaikki päätökset tehdään. Tai sitten voi käydä niin, että joku vammainen ikään kuin terrorisoi työyhteisössä kaikkia muita niin, että hän sitten toimii nimellisesti oman ryhmänsä tukihenkilönä, mutta yksikään työtehtävä ei häntä sitten koske, vaan hän toimii ryhmän esimiehenä, jolle ei mikään kelpaa. Ja yleensä tuo työryhmä on pelkästään vammaisista työntekijöistä koostuva, eli kyseessä on oikeasti erittäi vakavasta syrjinnästä, johon pitäisi kyllä sitten puuttua välittömästi.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuore-kysely-paljastaa-vammaisten-arkea-leimaavat-edelleen-syrjinta-ja-asenneongelmat/6208600

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Kiusaaminen on rumaa, kohdistui se sitten opettajiin tai oppilaisiin, mutta jos aikuisen päälle käydään luokassa, niin mitä sitten nuoret keskenään tekevät?

Netissä tapahtuva kiusaaminen on näköjään myös opettajien ongelma, ja sen haluan myös sanoa, että tietenkin opettajilla on oikeus olla koskemattomia työpaikoillaan, ja luokassa oleskelun pitäisi tuon ajan olla tehokkaasti käytettävissä nimen omaan opetukseen. Mutta kuten tiedämme, niin totta kai se häiritsee opettajia, että heidän takapuoltaan kuvataan tai että heistä tehdään jotain vääristyneitä hahmoja Internetissä. Mutta kuitenkin haluaisin sen verran tässä sanoa, että otettaisiinko noita asioita ollenkaan puheeksi, silloin jos opettajille ei tuota olisi tehty?

Jos kiusaaminen kohdistuisi vain nuorisoon tai pysyisi oppilaiden keskeisenä ilmiönä, niin olisiko olemassa mitään "kiva koulu"-nimisiä ohjelmia, joissa kiusaamiseen puututaan sekä siitä tehdään hyvin vastenmielinen ilmiö? Kuitenkin voidaan sanoa taas sellainen tähän yhteiskuntaan juurtunut ikävä asia, että vasta kun aikuiset kohtasivat erilaisia meemejä, niin silloin tietenkin alettiin tuohon henkiseen väkivaltaan puuttua tehokkaammin. Ennen kuin sosiaalinen media toi koulukiusaamisen kaikkien tietoon, niin tuota ilmiötä ei ilmeisesti edes ollut olemassa.

Mutta kuitenkin voisi tuohon sosiaaliseen mediaan hiukan puuttua silläkin tavoin, että nuo vanhemmat katsoisivat mitä, sinne Facebookiin oikeastaan ladataan, ja samalla voitaisiin keskustella vakavasti siitä, että tuollainen koulukiusaaminen on vakava asia, joka voi sitten aiheuttaa myöhemmin seuraamuksia. Pahinta mitä voidaan tehdä näissä tapauksissa on se, että kukaan ei välittäisi kiusaamisesta ollenkaan. Eli tämä sosiaalisessa mediassa tapahtuva takapuolen kuvien lähettely ei varmasti ole mitenkään sellainen asia, joka johtuu vain nuoresta itsestään. Tällä haluan sanoa, että sellainen kiusaaminen, mikä näkyy Facebook-seinillä tai muissa paikoissa osoittaa sitä, että kodissa ei nuoren käytöksestä välitetä ollenkaan. Eli vanhemmat eivät seuraa sitä, mitä hän tekee Internetissä, tai muuten reagoi tuollaiseen hyvin ikävään toimintaan, joka saastuttaa koko kouluyhteisön ilmapiirin.

 Mutta kuten olemme huomanneet, niin kiusaamisessa on sellainen ikävä aspekti, että vain kaikkein törkeimmät tapaukset tulevat ilmi, ja itse kauhulla ajattelen sitä, että mitä nuo nuoret sitten keskenään tekevät? Jos aikuiselle tehdään sellaista, mitä nähdään sosiaalisessa mediassa, niin silloin kyllä voidaan ajatella niin, että nuoret eivät varmaan keskenään ole mitenkään helläkätisempiä. Eli se että aikuiselle käydään haistattelemaan julkisesti tai häntä kiusataan koko luokan voimin on melko harvinaista. Joten jos koulussa tilanne on mennyt siihen, että opettajien päälle käydään avoimesti, niin voin hyvin kuvitella sen, että mitä tuolla nuoreten kesken sitten tehdään. Mutta hyvä että tämäkin asia on tullut nyt tietoon, ja opettaja on vienyt asian oikeuteen.

elainasiaa.blogspot.fi

Koulujen oppitunneilla tallennetuista videoista hiukan lisää, eli oppitunnit ovat oppimista varten.

Kun oppitunneilla tallennetaan videoita, ja niitä laitetaan sitten Internetiin, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että niissä ei näy kuin se, mitä kuvaaja videoissa haluaa näyttää. Kun puhutaan oppituntien tallentamisesta, niin luokissa olevat valvontakamerat tallentaisivat koko tilanteen puolueettomasti nauhalle, ja tämä tietenkin parantaisi ihmisten oikeusturvaa. Mutta kun mietitään sitä, että miksi OAJ tai ainakin jotkut opettajat ovat tuota oppituntien tallentamista vastaan, niin silloin kyllä tulee mieleen se, että onko heillä joku ramppikuume tai vain tottumattomuutta esiintyä kameroiden edessä.? Mutta kun puhutaan näistä raivokohtauksia esittävistä videoista, niin niissä näkyy vain se viimeinen tilanne, eikä sitä että heitettiinkö opettajaa jollain esineellä tai syljettiinkö hänen päälleen, Eli puhun tässä nyt yleisesti tämän koulaitoksen asioista, enkä vain yhdestä tapauksesta.

 Kun puhutaan tallenteista sekä todistusarvosta yleensä, niin jos näiden tallenteiden kanssa lähdetään oikeuteen, niin silloin tietenkin jotkut aloittavat sellaisen leikin, missä he jatkuvasti utelevat, että "kumpaa mahdetaan uskoa", opettajaa vai oppilasta, tai uskoisiko oikeus mahdollisesti oppilasryhmää, jonka vanhemmat ovat kunnanvaltuustossa? Tai ehkä tuomari sitten uskoo mieluummin opettajaa, jonka aviomies on pankinjohtaja, lakimies, upseeri tai kunnan sosiaalitoimen johtaja. Se mitä tuomari että oikeudessa istuvat lautamiehet näkevät on tuollainen filmi, missä ehkä käydään kiinni tai käytetään kovaa kieltä. Kun puhutaan siitä, että tuomari tai lautamiehet uskovat jotain tai eivät usko, niin silloin unohdetaan se, että heidän pitää perustella uskomisensa tai uskomatta jättämisensä, eli siksi kannattaa vähän varoa näitä oikeudenkäyntejä ihan oikeasti. Kun tuomari antaa tuomion, niin silloin saattaa olla niin, että kumpikin osapuoli saa tuomion.

Toinen osapuoli siitä, että hän heitteli ehkä jollain esineellä opettajaa sekä loukkasi tämän kunniaa, mutta myös opettaja voi saada sitten siitä silti seuraamuksia. Laissa on nimittäin pykälä, jonka nimi on "hätävarjelun liioittelu", ja se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi itsepuolustustilanteessa toki voidaan mennä liian pitkälle. Esimerkiksi karateiskun antaminen kurkkuun voidaan tulkita liioitelluksi itsepuolustukseksi, jos toinen käy haastamaan riitaa, ja haastamaan tämän karatea osaavan henkilön tappeluun, joka päättyy tähän iskuun, mikä voi surmata ihmisen ellei häntä intuboida välittömästi. Mutta nyt sitten taas menin toiseen asiaan, eli palataan koulumaailmaan. Jos oppitunnit tallennetaan, niin siinä sitten näkyy myös sellainen, että onko hälinä siellä yleistä.

Kuitenkin oppitunnit ovat sitä varten, että niissä istutaan hiljaa ja koulujen tarkoitus on opettaa myös noudattamaan yleisiä sääntöjä. Mikäli jotkut oppilaat meluavat, niin siitä sitten pitäisi antaa rangaistus, ja mielestäni pitää myös vanhempiin ottaa yhteyttä tuollaisessa tapauksessa, missä meluaminen on jatkuvaa. Kun mietitään tilannetta, missä oppilaat meluavat sekä heittelevät opettajaa pullonkorkeilla, niin silloin on saattanut käydä niin, että opettaja on antanut kurin hellittää, ja sitten on edessä tilanne, missä sen palauttaminen on todella vaikeaa. Eli tuolloin pitää muistaa se, että oppilailla on saattanut olla paljon sijaisia, jotka eivät ole välittäneet pitää kuria, ja sijaisten kohdalla kouluyhteisön pitäisi heitä kyllä tukea, ja rohkaista hakemaan rehtori tai muu opetuksen esimies paikalle, jos luokassa on häiriöitä.

Oppilaat oppivat joskus sellaista, että sijaisille saa ikään kuin aukoa päätään, ja jos tuota jatkuu pitkään, niin silloin käy niin, että tilanne saattaa lopulta karata käsistä. Ja silloin kurinpalautus on todella vaikeaa. Sama koskee tietenkin tilannetta, missä joku yksittäinen henkilö luokassa saa tehdä enemmän kuin toiset. Kurinpidon tulee olla yhteneväistä, ja jos yhden oppilaan kohdalla aletaan lipsua, niin silloin muutki alkavat "ottaa tästä oppilaasta mallia". Eli kuten ollaan monesti todettu, niin silloin tulee mieleen, "että kun yksi saa tehdä jotain, niin muidenkin pitää saada". Kuitenkin koulu lapsen oikeus, ja hänellä on oikeus oppia siellä asioita. Ja siksi myös kurinpito on erittäin tärkeä osa opettajan työtä. Toki oppilaille pitää tehdä selväksi, että he käyvät koulua itsensä takia, ja vain hyvät numerot takaavat heille pääsyn haluamaansa ammatilliseen tai yliopistolliseen koulutukseen, joista jälkimmäiseen mennään yleensä lukion tai ammattikoulusta ja lukiosta koostuvien yhdistelmäopintojen kautta, ja ehkä sitten he joskus tulevat luokan eteen opettamaan muita ihmisiä. Ja silloin näitä asioita on hyvä miettiä ihan itse.

Tässä tuulahdus menneiltä ajoilta Mötley Crüe ja Smoking in the boys room: https://www.youtube.com/watch?v=5oVBvxA0mm0

elainasiaa.blogspot.fi