Ajatuksia Stanislaw Lemin kirjasta "Voittamaton", ja siitä mitä nanotekniikka sekä ohjattu evoluutio voivat olla pahimmillaan

Yllä: Andrei Surnovin taulu "Swarm"  kuvaa nanokoneparvea

https://sites.google.com/view/kimmonlinkit/etusivu

Kimmo Huosionmaa

Olen monesti ennenkin hyödyntänyt Stanislaw Lemin kirjaa "Voittamaton" kun kirjoitan robotiikasta. Vaikka kyseessä on melko tuntematon romaani, niin siinä olevat ajatukset esimerkiksi antimateria-aseista sekä nanokoneista ja tekoälystä ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan ennen. Nuo Lemin "mainiot koneet" eivät ole mitään kilttejä palvelijoita, vaan tekoälyllä varustettuja laitteita, jotka kehittävät spontaanisti itseään sekä muuttavat olemustaan jatkuvasti.



Tuo kirja saa sitten aikaan selkäpiitä karmivia kuvia siitä, mitä tekniikka sekä tiede voivat väärissä käsissä saada aikaan. Eli kysymys mikä koko kirjan ajan leijuu ilmassa, on se, että onko tuo alus itse tuhonnut tämän planeetan oman elämänmuodon, jotta se voisi korvata sen ihmisellä?  Tuolla aluksella voisi tietenkin olla käytössään evoluutiomalli, jonka avulla se sitten valmistaa sellaisia koneita, joita tämä kone sitten tarvitsee tehtävän onnistumiseksi.



Ja jos tuollainen tehdas valmistaa nanotekniikan avulla valmistetuista koneista koostuvia ryhmiä käyttäen hyväksi esimerkiksi tietoja muurahaisista tai hyttysistä, niin silloin tuo tehdas taistellessaan niitä vastaan varmasti kehittää esimerkiksi ydinkäyttöisen "muurahaiskarhun" tai sitten jonkinlaisen robotti-version lihansyöjäkasveista, jotka sitten houkuttelevat noita robottihyönteisiä  ansaan, missä ne sulatetaan mikroaalloilla noiden robottikasvien "ravinnoksi". Eli tällaista voisi olla se kuuluisa tietokonepohjainen evoluutio, mistä tuo kirja sitten kertoo. Ja tällainen laite sitten voi varmasti muodostaa uhan koko ihmiskunnalle.



Tuo mies oli ammentanut tähän opukseen sellaisen määrän erilaisia aseita, että minua oikein hirvittää ajatella, että joku aseasiantuntija on ehkä myös lukenut tämän kirjan, kun esimerkiksi Pentagon on noita nanotekniikkaan perustuvia aseitaan lähtenyt kokeilemaan. Kuitenkin tuon miehen kirjoittamat kirjat edustavat satiiria, eli niissä on ollut tarkoitus irvailla valtaa pitäville henkilöille. Ja itse ihmettelen, miksi hänen kirjoissaan ei esiinny sellaista kiristykseen tarkoitettua välinettä, joka kuitenkin olisi erittäin toimiva ainakin teoriassa.



Tuo väline olisi ajastimella toimiva konekivääri, joka laukaisee tietyn ajan välein uraanista tai plutoniumista valmisetetun luodin uraanista tai plutoniumista tehtyä levyä vasten, ja sitten kun noita luoteja on ammuttu tähän puskurilevyyn tarpeeksi, niin seurauksena on ydinräjähdys. Tuollainen laite voisi tietenkin olla esimerkiksi Pohjois-Korean johdon mielessä, kun se haluaa panna vauhtia neuvotteluihin. Ja siitä saataisiin sitten tietenkin loistava välikuva, kun tuo ajastimella toimiva ase laukaisee kerran toisensa perään  luoteja tuohon levyyn, ja kun kriittinen massa saavutetaan alkaa hallitsematon ydinreaktio, joka sitten ilmenee ydinräjähdyksen ja sienenmuotoisen pilven muodossa.



Mutta kun palataan sitten takaisin tähän kirjaan "Voittamaton", niin silloin tietenkin voidaan tehdä sen juonesta hyvin ikävä johtopäätös. Eli tuo kirja olisi voitu kirjoittaa niin, että siinä tuo tähtienvälinen alus "Voittamaton" itse asiassa taistelisi oman itsensä luomaa asetta eli nanokoneista koostuvia parvia vastaan. Kirjan juoni on melko yksinkertainen, siinä maan ihmisten rakentama tähtienvälinen risteilijä "Voittamaton" saapuu tutkimaan oudolle planeetalle kadonneen sisaraluksensa "Kondorin" tuhoutumista. Ja siellä se sitten kohtaa nanotekniikkaa käyttävien keinotekoisten hyönteisten parven. Tämä tieteiskirja käsittelee keinotekoista evoluutiota, eli siinä koneen tekevät spontaania tuotekehitystyötä luoden nanonokoneita, jotka muistuttavat "mustaa pilveä" koska niiden tarkoitus on estää muita automaatteja saamasta valoa aurinkopaneeleihinsa.



Tuosta sitten olen vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että olisiko niin, että Voittamaton on oikeastaan taistelussa omia luomuksiaan vastaan, ja ehkä se sitten olisi tuhonnut ensin  koko planeetan pinnan noiden nanotekniikkaan perustuvien  hyönteisten avulla, Lem on siitä hyvä kirjailija, että hän antaa lukijan päätellä paljon noista asioista itse, eli hän ei tuossa  kirjassa kerro miksi "Kondor" ja "Voittamaton" olivat tuolle planeetalle laskeutuneet. Mutta kirjan viimeinen repliikki "kuin se olisi ollut oikeasti voittamaton" on selkäpiitä karmiva. Eli olisiko tuo alus sittenkin tuo "Kondor", joka sitten olisi "kloonattu" Von Neumann-teknologialla, ja joka on ensin tuhonnut planeetallisen elämää nanokoneilla.



Ja tämän jälkeen alus on ikään kuin muuttanut itsensä romuksi, sekä kloonannut itsensä sekä miehistönsä, jotta planeetan pinnan tulittaminen antimaterialla olisi miehistölle helpompaa. Tietenkin tuo osa poistetaan aluksen lokikirjasta jotta miehistö voi olla paremmalla mielellä. Tuossa kirjassa muuten kuvataan tilanne, missä paikalle tuodaan valtava avaruusalus, joka sitten toimii samalla tukikohtana, kun se alkaa muuttaa planeettaa Maan kaltaiseksi.



Ja sitten alus voi tuhota kaikki korkeammat olennot  nanokoneilla, mutta sitten ennen kuin setlementtiä aletaan rakentaa, niin silloin pitää myös kaikki bakteerit ja virukset tuhota tuolta planeetalta, jotta ne eivät tartu ihmiseen. Tähän sitten kannattaa ilmeisesti käyttää antimateria-pommeja, eli "Tellerin pommia", joka voi toki olla hyvin pienikokoinen. Eli jokaisella miehistön jäsenellä voisi olla tuollainen ehkä kiväärin luodin tai termospullon kokoinen pieni antimateriapommi. Tuo pommi olisi sellainen, että antimateriaa pidetään erossa sen rungosta magneeteilla. Lemin kirjassa esitellään tietenkin antimateriaa kohteeseen syöksevä ionitykki, joka voisi muuttaa koko planeetan pinnan laavaksi. Tuo alus tietenkin on varustettu 3D-printterillä, joka sitten luo kaikki mahdolliset laitteet, mitä sen luojat vain tarvitsevat.



Eli jos ajatellaan, että tuollainen pienikokoinen antimateriapommi, jossa on muutama mikrogramma antimateriaa olisi mahdollista toteuttaa, niin silloin riittäisi se, että pommin kyljessä oleva luukku avataan, jolloin materia vain annihilaation antimateria-atomien kanssa.  Tuolloin antimateria pääse kosketukseen materian kanssa ja muuttuu energiaksi. Tämän kauhistuttavan pommin koko voisi olla hyvin pieni, koska antimaterian tehosta kertoo jotain sellainen tieto, että gramma antimateriaa riittää tuhoamaan koko Maapallon. Ja jos oikein lähdetään spekuloimaan tuollaisen "Tellerin pommin" olemusta, niin periaatteessa se voidaan ampua kohteeseen myös tavallisella tykillä, eli siksi tällaisia laitteita kannattaa hiukan varoa.



Tuon aineen kuljettamiseen vaaditaan tietenkin magneettinen astia, ja antimaterian uljetus voisi tapahtua suprajohtavien käämien varassa toimivien magneettien avulla. Suprajohtavuus tarkoittaa sitä, että sähkövirralla ei ole lainkaan vastusta, ja tuolloin sähkö kulkee periaatteessa äärettömän kauan virtapiirissä, koska tuo alhainen lämpötila estää virtapiirin johdinten atomien värähtelyn, ja silloin johtimessa ei ole vastusta. Ja tietenkin tällaista suprajohtavuutta voidaan hyödyntää "superakkujen" valmistuksessa, jotka perustuvat suprajohtavuuteen eikä kemiallisiin prosesseihin. Nuo suprajohtavuuteen perustuvat akut ovat siis oikeastaan pelkkiä rautalankoja, jotka on laitettu termospulloon ja jäädytetty niin kylmäksi, että niissä virta kulkee ilman vastusta, jolloin siihen voidaan pumpata sähkövirtaa, mikä säilyy suprajohtavassa tilassa ikuisuuden.



Tai tarkemmin sanottuna niin kauan kunnes tuota akkua taas aletaan lämmittää, jolloin sen sisällä olevassa kelassa kiertävä sähkö sitten taas alkaa kohdata varausta. Noilla suprajohtavuuteen perustuvilla akuilla on sikäli paljon suurempi kapasiteetti kuin normaaleilla, kemialliseen reaktioon perustuvilla akuilla on. Nimittäin suprajohtavaan akkuun voidaan varastoida myös dataa, koska siinä kiertävä sähkövirta säilyttää "muotonsa".



Tällaisia massamuistien sekä akkujen yhdistelmiä kehitetään jatkuvasti, ja vaikka Maan pinnalla ne saattavat vaikuttaa hiukan kömpelöiltä, niin kuitenkin jossain Kuiperin kehälle lähetetyssä luotaimessa tällainen väline voisi olla hyvinkin toimiva ratkaisu, koska siellä lämpötila on vain vähän yli absoluuttisen nollapisteen. Eli siellä on suprajohtavuus ikään kuin spontaania toimintaa, johon ei tarvita mitään energiaa tai erikoisvälineitä. Joten tuolla kaukana lentävä luotain on oikeasti suprajohtavassa tilassa, missä sen virrankulutus on erittäin pientä. Tuolla avaruudessa on sellainen ongelma, että siellä lentävä avaruusalus on jatkuvasti sähkömagneettisen säteilyn kohteena, jolloin sen runko varautuu sähköllä, joka ei kuitenkaan voi poistua salaman muodossa, vaan alus voi sitten varautua äärimmäisellä varauksella. Ja tuon takia aurinkokunnan rajalle tehtvä tutkimusmatka on niin vaikea. Näet jos alus varautuu liian kovalla sähkövarauksella ja se palautetaan maan pinnalle, niin silloin se kehittää plasmaa sekä salamoita, kun tuo varaus purkautuu ilmakehään



Periaatteessa suprajohtavien astioiden avulla voitaisiin jollekin avaruusalukselle toimittaa sähköä kuten bensiiniä voidaan kuljettaa ämpärissä. Tuossa melko hupaisassa skenaariossa avaruuteen lähetetään suprajohtavia akkuja, jotka sitten vain telakoidaan siihen alukseen, johon halutaan toimittaa energiaa. Ja tuollaisen laitteen ongelma oikeassa elämässä on sitten se, että osuessaan johonkin kohteeseen, se toimii kuin äärimmäisen voimakas sähkölamaaja, joka voi sitten tuhota kohteen täysin.



Jos tällaista välinettä ajatellaan tarkemmin, niin jos tuohon kappaleeseen varataan tarpeeksi sähköä, ja se syöstään jonkun planeetan ilmakehään, niin silloin se voi muuttaa tuon planeetan koko kaasukehän plasmaksi. Temppu perustuu siihen, että avaruudessa sähkövirta ei pääse poistumaan kappaleesta, niin silloin se voi varata itseensä erittäin kovia sähkövirtoja, jotka sitten purkautuvat planeetan ilmakehässä, ja jos tuo ilmakehään saapuva kappale jää leijumaan jonkun alueen yläpuolelle, niin se toimii  kuin valtava ukkospilvi,  jolloin se purkaa sähkövaraustaan kuten ukkospilvi tekee.

https://luonnonihmeitakaikillamausteilla.wordpress.com/2017/09/06/ajatuksia-stanislaw-lemin-kirjasta-voittamaton-seka-siita-mita-nanotekniikka-seka-ohjattu-evoluutio-voivat-olla-pahimmillaan/

http://marxjatalous.blogspot.fi/p/ajatuksia-stanislaw-lemin-kirjasta.html

Mikä meitä pelottaa supervoimakkaiden ydinaseiden testauksessa? Sekä mietteitä mustista aukoista aamun ratoksi

Castle-Romeo testin sienipilvi
kohoaa pilvien läpi 27.3.1954

Kun ajatellaan tilannetta, missä ilmakehässä räjäytetään vetypommi, jonka tulipallon lämpötila nousee useiiin miljardeihin celsiusasteisiin, niin silloin tietenkin on monilla ihmisillä mielessään sellainen asia, että mitä jos tuosta räjähdyspisteestä lähtee jokin saastepilvi etenemään asutuskeskuksia kohti. Kun puhutaan sellaisista multivaiheistetulla fuusiomekanismilla varustetuista FFF (Fissio Fuusio Fissio) räjähteistä, missä vetypommin litium tai mitä fuusiovaihetta nyt käytetäänkään on ympäröity luonnonuraanilla, jossa sitten tapahtuu toinen fissioräjähdys, kun fuusiossa vapautuvat neutronit muuttavat tuon luonnonuraani eli isotooppi U-238 atomit plutoniumiksi, niin silloin fuusiomateriaalin synnyttämä  tulipallo painuu kasaan uudelleen.

Tuo tehostaa fuusiota erittäin paljon, ja sen takia FFF-aseet ovat niin kauhean voimakkaita. Samoin sellainen rakenne missä fissiomateriaali on sijoitettu fuusiomateriaalin ympärille saa aikaan pienen tehonlisäyksen. "Tsar bomba" joka on maailman voimakkain koskaan räjäytetty ydinase räjähti sellaisella teholla, että se vastasi kaikkia toisessa maailmansodassa käytettyjä räjähteitä.

https://www.youtube.com/watch?v=RNYe_UaWZ3U

Tsar bomban kehittämä lämpötila on niin kova, että kokonainen järvi Novaja Zemlijalla muuttui sekunnissa höyryksi, ja paineaalto kiersi maapallon kolme kertaa. Se mitä tuolloin alettiin pelätä, on sellainen tila missä tuo valtavan voimakas räjähdys synnyttäisi ilmakehään singulariteetin eli mustan aukon, joka saattaisi muuttua vakaaksi, ja sitten maapallon kaasukehä imeytyisi sen kautta johonkin muualle. Tai kun puhutaan sellaisista nanokokoisista mustista aukoista, joiden koko olisi noin atomin ytimen luokkaa, niin silloin tietenkin tulee mieleen sellainen asia, että mitä jos tuo nanokokoinen "kvanttiaukko", kuten noita äärimmäisen pieniä mustia aukkoja kutsutaan alkaisi vetää ilmakehän atomeja ympärilleen, ja puristaa niitä kasaan, ja jos tuo kvanttiaukko muuttuisi stabiiliksi, niin silloin maapallon ilmakehään syttyisi tähti, joka saattaisi lopulta tuhota koko planeetan.

Toinen mahdollisuus olisi sellainen, että tuo aseen kehittämä valtava kuumuus saisi aikaan sellaisen ilmiön, missä ilmakehän typpi alkaisi yhtyä happeen, jolloin syntyy typpimonoksidia. Tuolloin ilmakehä ikäänkuin syttyisi tuleen tuon aseen kehittämän valtavan kuumuuden johdosta, ja silloin voisi käydä niin, että maapallon elämä päättyisi siihen. Kvanttiaukot eivät yleensä ole mitään erityisen pitkäikäisiä, mutta se että me olemme tunteneet tuon ilmiön vasta melko vähän aikaa varmasti aiheuttaa sen, että emme kykene ennustamaan noiden energiakeskittymien käyttäytymistä täysin.

Kvanttiaukot ovat olemassa, mutta ne ovat niin pieniä että niiden havainnointi on todella vaikeaa, ja kyse on pisteestä, mikä on pienempi kuin atomi. Mustien aukkojen synty kyllä tunnetaan. Ne syntyvät tilanteessa, missä tähti räjähtää supernovana tai sitten valtava ainepilvi romahtaa kasaan, jolloin se synnyttää kyllä ensin prototähden joka räjähtää. Räjähdyksessä syntyvä energia on niin voimakas, että avaruuteen ilmestyy "vakaaksi singulaariksi" kutsuttu ilmiö. Tuo ilmiö on sellainen missä tähden räjähtäessä syntyvä energia jää ikään kuin olemaan universumiin.

Ja tätä me kutsumme nimellä "musta aukko". Tuon takia musta aukko voidaan muodostaa vain johtamalla kappaleeseen sähkövirtaa, mutta kuten varmaan tiedämme, niin tuolla tavoiin voitaisiin muodostaa avaruuteen singulariteetti, minkä avulla voisimme matkustaa tähtiin, joko sen muodostaman madonreiän kautta tai käyttämällä tätä kappaletta painovoimalinkona. Tuollainen keinotekoinen musta aukko voitaisiin muodostaa voimalasatellittien avulla niin, että avaruuteen lähetetään radiomasereilla varustettuja satelliitteja, joiden avulla esimerkiksi johonkin teräskuulaan pumpataan sähköenergiaa radiaaltojen avulla niin, että tuon teräskuulan massa kasvaisi niin suureksi, että muodostuisi musta aukko, jota voisimme sitten hyödyntää esimerkiksi tähtien välisessä matkailussa.

Tai sitten jos madonreikää ei voitaisi hyödyntää alusten lähettämisessä kohti tähtiä  niin silloin sitä voidaan käyttää ainakin aurinkokunnan sisäiseen matkustamiseen. Syy miksi noita madonreikiä ei ehkä uskalleta hyödyntää on se, että kukaan ei tietäisi mitä sen toisella puolen on. Madonreikä on teoreettinen ilmiö, joka yhdistää kaksi universumin pistettä toisiinsa. Tämä Einstein-Rosenin siltana tunnettu ilmiö syntyy silloin, kun kaksi mustaa aukkoa alkaa värähdellä samalla taajuudella. Silloin niiden väliin muodostuu säie tai tunneli, josta käytetään nimeä "madonreikä".

https://www.youtube.com/watch?v=SLUzJeto0Wo

Sen kautta voidaan teoriassa matkustaa vaikka toiselle puolen universumia, ja sen olemassaoloa puoltaa se, että mikään tunnetuista mustista aukoista ei laajene. Sen takia voidaan olettaa, että noihin kohteisiin syöksyvä aine tulee myös jostain ulos. Mustien aukkojen erityispiirre on sellainen, että niihin syöksyvä kappale ylittää valon nopeuden, koska kaikki kappaleet putoavat massakeskipistettä kohti kappaleen pinnalla olevaa pakonopeutta vastaavalla nopeudella. Joten sen takia musta aukko kumoaa ikään kuin kosmisen nopeusrajoituksen. Mutta voidaanko tuota ilmiötä hyödyntää avaruusmatkailussa on toinen asia. Nimittäin jos astronautti syöksyisi mustaan aukkoon, niin silloin hänen aluksensa ikään kuin venyisi vuorovesivoimien vaikutuksesta valtavan pitkäksi, ja repeäisi palasiksi.

https://www.youtube.com/watch?v=_kxKTX_GH4k

Kun mietitään teoreettista mahdollisuutta matkustaa universumissa, niin tietenkin voidaan ajatella, että rakennetaan pallomainen avaruusalus, jonka ympärille asetetaan voimalasatelliitteja, ja sitten tuhon palloon pumpataan energiaa, jolloin se itse muuttuisi mustaksi aukoksi, ja tuolloin ihminen voisi sen avulla ehkä matkustaa toiseen galaksiin. Tällaisesta aluksesta olen joskus kirjoittanut, ja se on alunperin Carl Saganin ideoima. Hän esittelee sen kirjassaan "Ensimmäinen yhteys", jossa ihminen matkustaa tähtiin aluksella, johon pumpataan radioaaltojen avulla niin paljon massaa, että se muuttuu mustaksi aukoksi, ja jos me joskus alamme hyödyntää tuota ilmiötä avaruusmatkailussa, niin silloin voisimme tehdä matkoja universumissa niin, että kukaan ei oikeasti huomaisi ulkoapäin yhtään mitään.

marxjatalous.blogspot.fi

Isaac Asimovin "Alaston Aurinko" on kirja, joka herättää varmasti ajatuksia siitä, mitä robotiikka voi pahimmillaan olla

Isaac Asimovin kirja "Alaston Aurinko" on toisenlainen kuvaelma roboteista, kuin mitä hänen muut robottikuvauksensa, joissa koneilla on tarkat säännöt siitä, miten niiden pitää toimia. Eli ne eivät saa vahingoittaa ihmisiä, ja muutenkin ne ovat erittäin tarkasti kontrolloituja. Kuitenkin tuossa kirjassa "Alaston Aurinko" esitellään planeetta nimeltään "Solaria", joka on kehittänyt käyttöönsä linnunradan tehokkaimman aseen, eli robottien massa-armeijan. En juurikaan muista kirjan juonta ollenkaan, mutta tämän päivän asevoimien toiminta muistuttaa erittäin paljon juuri tuon kuvitteellisen "Solaria"-planeetan toimintaa.

Nykyään kehitellään esimerkiksi ihmistä muistuttavia terminaattoreita, joista koostuva asevoima voi olla tappavampi ase, kuin mikään, mitä on koskaan ennen rakennettu, ja samoin monilla asevoimilla on nykyään käytössään robottihävittäjiä sekä automatisoituja rynnäkkökoneita, joista kuuluisa "Predator" tai X-47B ovat oikeastaan vain jäävuoren huippu. Eli myös Venäjällä on käytössään näitä taistelulennokkeja, joista osa on aivan varmasti tavallisia SU-27 hävittäjäpommittajia, joiden ohjaaja on korvattu tietokoneilla.

 Itse olen aivan varma siitä, että myös F/A-18 Hornetista sekä ainakin A-10 Thunderboltista on olemassa jo nyt täysin operationaalisen käyttöön soveltuvat robottiversiot, ja tämän takia tuo kauan sitten kirjoitettu romaani on erittäin ajankohtainen. DARPA on varmasti kiinnostunut muuttamaan maailman tehokkaimmat taistelukoneet roboteiksi, koska tuolloin ei tarvitse kehittää uusia aerodynaamisia ratkaisuja, vaan riittää että koneiden tietokoneet muutetaan tehtäviin sopiviksi. Ja oikeastaan vain Predatorin lennonhallintajärjestelmä pitää siirtää tuohon uuden sukupolven taistelukoneeseen, joka on takuulla kuolettavampi kuin miehitetty versionsa.

Tai oikeastaan molemmista robottilentokoneista on olemassa myös kuvia. On muistettava se, että kaikki asevoimat paljastavat varusteistaan vain sen, mikä näkyy päälle, eli se mitä ihmiset eivät näe on usein yhtä tärkeää. Tähän kokonaisuuteen tietenkin kuuluu myös suojatut datalinkit, sekä muut asiat, joita ei juurikaan paljasteta. Vaara on siinä, että joku kaappaa käyttöönsä tuollaisen robottihävittäjän, ja sitten esimerkiksi tulittaa sillä matkustajakoneita. Eli kuten huonoissa vitseissä kerrotaan, niin joku hakkeri saattaa kuvitella pääsevänsä pelaamaan jotain ilmasotapeliä, ja sitten hän ottaa tietämättään käyttöönsä jonkun robottihävittäjän, ja hyökkää sen avulla vaikka Valkoiseen taloon tai Kremliin.

QA-10 

Kun ajatellaan robottien massa-armeijan rakentamista, niin silloin edessä voi olla tilanne, jossa sotaan lähdetään hyvinkin helposti, koska omia ihmistappioita ei tällöin tule, ja nuo robotit voivat operoida keskeytyksettä eivätkä ne pelkää mitään tai ketään. Tämän takia esimerkiksi taktisen rynnäkkökoneen muuttaminen UCAV:iksi (Unmanned Combat Aerial Vehicle) on erittäin kannattavaa, koska tietokoneet eivät osaa epäonnistua, ja tuo lentokone suorittaa aina tehtävänsä loppuun, eikä se välitä jos siihen tulee osumia, ja tuo robottikone voi lentää vaikka laivoja päin, eikä sen lentäjä vahingoitu mitenkään. Toki tuo saattaa vaikuttaa raukkamaiselta, mutta sota on sellaista toimintaa, missä toimitaan siten, että omat tappiot minimoidaan ja vihollisen tappiot maksimoidaan. Eli oikeassa elämässä sota ei ole peliä, missä leveliä voidaan uusia, vaan jos luoti osuu, niin siitä ei sitten nousta ylös kuten tietokonepelissä tehdään.

Kuitenkin kun mietitään Asimovin kirjassa esiintyvää planeettaa, niin silloin mieleeni tulee eräässä kirjassa mainittu "Plan solaria", jota johdettiin Roscoe Hillerkoetterin toimesta, eli olisiko joku sitten kopioinut tuon Asimovin kirjan planeetan suoraan Pentagonin operaatioon, ja tarkoittiko tuo mahdollisesti sitä, että Pentagon oli kehittämässä uusia robottiaseita jo tuolloin 1950 ja -60-luvuilla, jolloin otettiin myös ensimmäiset robottivakoulukoneet käyttöön. Nykyaikaiset robotit eivät oikeastaan tarvitse kovin paljoa tietojenkäsittelykapasiteettia, ja niiden ohjelmointi perustuu eräänlaiseen kognitio-oppiin. Eli jos nykyaikainen tiedustelu- tai tutkimusrobotti kadottaa esimerkiksi datayhteyden tai GPS-signaalin, niin ne osaavat silloin peruuttaa kohtaan, missä ne saavat taas kiinni signaalista. Niiden inertia-laite näet äänittää noiden välineiden liikkumisen, ja jos ne esimerkiksi hylyn sisuksia tutkiessaan jäävät ilman datayhteyttä, niin silloin ne ohjaavat itsensä ulos inertian sekä tietokoneen tallentaman liikkumiskartan perusteella.

Samoin robottivakoilukone suorittaa tehtävänsä Inertian varassa, ja vasta kun kone on turvallisesti lähellä tukikohtaansa, avaa se viestiyhteytensä, jotta operaattorit voivat sitten purkaa sen tehtävälokin. Se ettei tuo kone törmää muihin lentäviin laitteisiin varmistetaan sillä, että se lentää normaaleja lentokoneita korkeammalla. Kuitenkin myös ihmisen näköisiä robotteja tullaan varmasti käyttämään taisteluissa, ja myös nanotekniikkaan perustuvat tappavat yliäänen nopeudella liikkuvat pölymyrskyt ovat tulevaisuuden aseita, joilla pyyhkäistään edestä kokonainen perinteinen asevoima muutamassa minuutissa.

Kun mietitään Asimovin roolia esimerkiksi laivaston erikoissodankäynnin jaoksen kanssa, niin saattaa olla niin, että Hillerkoetter tai hänen alaisensa käyttivät hänen kirjojaan innovaation luojana uude sukupolven taistelukoneille, joiden käyttö ei vaarantaisi ihmishenkiä. Kuitenkin kun puhutaan siitä, että nämä robottien massa-armeijat ovat todella tehokkaita, johtuu siitä, että niiden käyttäjän ei tarvitse tuhota koko infrastruktuuria, kuten ydinpommien kanssa tapahtuu. Jos valtioon hyökkää robottiarmeija, niin silloin sinne jää jotain valloitettavaakin. Ja tiedetään, että sekä USA:lla että Venäjällä on käytössään myös robottitankkeja, joiden kehittämisessä Neuvostoliitto oli hiukan USA:aa edellä 1980-luvulla, mutta uskoisin että ero on tästä tasoittunut.

Kun puhutaan noista nanotekniikkaan perustuvista aseista, niin voidaan luoda esimerkiksi aseita, jotka käskyn saatuaan tukkivat vihollisen aivoverisuonia, tai sitten ne voivat kantaa mukanaan pieniä plutoniumin paloja, ja kun tuohon metalliseen vedessä leijuvaan pölypilveen pudotetaan magneetti, niin silloin ne alkavat vetäytyä kokoon muodostaen kriittisen massan. Tuo tuomiopäivän ydinase voidaan tehdä siten, että fullereenimolekyyliin liitetään plutonium- sekä rauta-atomeja, ja kun magneetti sitten alkaa vetää niitä puoleensa, niin syntyy ydinräjähdys. Eli tuon kaltaisia välineitä voidaan tällä hetkellä tehdä esimerkiksi KAPUSTIN JAR:in tai AREA-51:n toimesta, ja jos niihin ei varuduta, niin silloin voi edessä olla kauhun hetkiä. Samoin jos joku asiaton taho kaappaa nuo välineet haltuunsa, niin silloin voi myös eteen tulla itku. Toki robotteja vastaan voidaan taistella EMP-pulsseilla sekä tietokoneviruksilla, mutta kuitenkin, jos tuo kone on päässyt irti, niin silloin sattaa edessä olla hyvin vakavia asioita.