Ydinaseen suojelun ongelmia laivaston kannalta sekä uuden sukupolven sukellusveneiden uusia käyttötapoja

Suurin osa maailman merivoimien ydinaseista on sijoitettu sukellusveneisiin, jotta niiden kaappaaminen olisi vaikeaa tai mahdotonta. Tämä sijoitustapa on yleinen nimen omaan strategisissa SLBM-ohjuksissa, jotka muodostavat laivaston ydinaseen selkärangan sekä USA:ssa että Venäjällä, ja noiden ydinsukellusveneiden kehittämiseen on uhrattu paljon aikaa sekä vaivaa. Taktisia ydinaseita on sijoitettu myös pinta-aluksiin sekä lentokoneisiin, ja niitä on ajateltu ensisijaisesti käyttää muita pinta-aluksia sekä nimenomaan ohjus-sukellusveneitä vastaan.

Kun puhutaan laivaston taktisesta ydinaseesta, niin silloin yleensä tarkoitetaan taktisia ohjuksia, joiden normaalin räjähteen sijasta käytetään ydinlatauksia, joilla saavutetaan valtava tehho verrattuna konventionaalisiin aseisiin, ja näitä ohjuksia ovat USA:n Harpoon sekä ASROC ja Venäjän SS-N-14 SILEX sekä SS-N-9 SIREN, jotka on yleensä varustettu konventionaalisin räjähtein, mutta niissä on ydinaseoptio, mikä tarkoittaa sitä, että jopa pienellä sota-aluksella on käytössään suuri tulivoima. Laivaston taktiseen ydinase-arsenaaliin kuuluu myös ydinkärjillä varutettuja syvyyspommeja, joiden kehittäminen alkoi vuonna 1955 operaatio WIGWAM:in yhteydessä. Silloin USA:n laivasto päätti ryhtyä rakentamaan ydinasetta, jolla voitiin tuhota nimenomaan sukellusveneitä.

Tuolloin alettiin ottaa käyttöön REGULUS-ohjuksia, jotka asennettiin sukellusveneiden kansilla oleviin hangaareihin, ja ideana oli se, että nuo sukellusveneet hiipisivät Neuvostoliiton rannikolle, ja laukaisisivat ohjuksensa niille annettuihin  kohteisiin. REGULUS oli USA:n laivaston ensimmäinen risteilyohjus, joka oli varustettu ydinkärjellä. Se oli pienen lentokoneen kokoinen ja kömpelö väline verrattuna johonkin nykyaikaisen TOMAHAWK-ohjukseen, mutta tuon ajan tekniikka ei parempaan pystynyt. Samalla myös yhdysvaltain laivaston johto päätteli silloin, että myös Neuvostoliiton laivastolla olisi kehitteillä ohjus-sukellusveneitä, joilla se voisi uhata USA:n kaupunkeja sekä teollisuutta. Tuolloin aloitettiin ydinsyvyyspommien kehittäminen kummassakin maassa, ja nykyään esimerkiksi P-3 Orion sekä TU-95 merivalvontaan ja sukellusveneiden tuhoamiseen tarkoitetuissa lentokoneissa sekä laivaston hävittäjissä on ydinsyvyyspommeja kuten ASROC sekä SS-N-14 SILEX, joita voidaan samalla käyttää pinta-alusten tuhoamiseen, koska vedenalainen räjähdys tuhoaa laivojen laipiot, ja tuolloin koko laivasto-osasto voidaan tuhota samalla kertaa.

Kuitenkin merivoimien taktisten ydinaseiden pääasiallinen kohde ovat vihollisen SLBM- sekä muut ydinkäyttöiset sukellusveneet, jotka voivat uhata jopa satoja kilometrejä sisämaassa olevia kohteita risteilyohjuksilla, jotka ammutaan niiden torpedoputkista. Nuo ydinsukellusveneet partioivat yleensä aavalla merellä melko syvällä, ja liikkuvat suurella nopeudella, jotta niitä ei voitaisi havaita tai noiden sukellusveneiden runkoon ei voisi päästä kiinni. Kuitenkin rannan lähellä ja hitaasti liikkuessaan voi ydinsukellusvene joutua myös kaappauksen kohteeksi, Tuossa hyvin epätodennäköisessä skenaariossa esimerkiksi Ohio- tai Typhoon luokan vene joutuisi polttopuikoin varustettujen sukeltajien hyökkäyksen uhriksi, ja nämä sitten leikkaisivat esimerkiksi ohjusluukun auki, ja veisivät sen Trident-ohjuksesta kärjen leikkaamalla sen kärkikartion irti.

Nykyään Ohio-luokan veneitä ollaan korvaamassa SSBNX eli Columbia-luokan veneillä, joissa on mm. pyöreämpi runko sekä ne ovat metrin pidempiä kuin 170-metrinen Ohio. Noissa veneissä on suunnitelmien mukaan esimerkiksi vain 16 kappaletta Trident D-5 ohjuksia, tunnelityöntöjärkestelmä sekä muita parannuksia, joiden takia ne ovat erittäin iskuvoimaisia,Eli tässä sitten kysytään, että mihin tuo veneen lopputila, mikä vapautui poistetuilta ohjusputkilta on käytetty, joten niillä epäillään olevan kapasiteettia operoida esimerkiksi veden alta laukaistavilla UCAV-koneilla, ja ehkä niiden ohjusputkilta vapautunut tila käytetään esimerkiksi vedenalaisen CURV- (Controlled Underwater Recovery Vehicle) robotin tallista tai painekammioihin, joiden avulla kyseinen vene voi sitten tukea myös muita operaatioita.

Toki tällainen uhka on otettu huomioon laivaston ydinasetaktiikoita suunniteltaessa, ja veneet partioivat yli 400 m syvyydessä, sekä ajavat erittäin suurella nopeudella, jotta sukeltajat eivät niihin pääsisi käsiksi. Mutta kun puhutaan ydinsukellusveneiden ongelmista sodassa, on olemassa sellainen riski, että veneen päällikkö laukaisee aseet ilman lupaa, joten ennen kuin vene voi ampua, täytyy sen saada kommunikaatiosatelliitista lupa laukaista, ja jos nuo satelliitit tuhotaan, niin silloin vene ei pysty laukaisemaan aseitaan. Mutta sukellusveneen heikkous on siinä, että jos se paikannetaan kesken operaation, voidaan tuo väline tuhota myös konventionaalisin asein. Eli koska veden paine kasvaa ilmakehän verran metriä kohden, niin 400 metrin syvyydessä paine painaa sukellusveneen runkoa 400 barin voimalla. Ohjus-sukellusveneen ongelma on siinä, että sen rungosta ei voida tehdä täysin pyöreää, koska luukkujen asentaminen pyöreään runkoon on vaikeaa. Tämä asia lienee korjattu tulevaisuuden 177-metrin pituisessa SSBNX-veneessä, joka on oikeastaan vain suurennettu Virginia-luokan vene.

X-47B 

Tämän takia ne eivät voi sukeltaa niin syvälle, kuin taistelusukellusveneet sukeltavat. Taistelusukellusveneet kuten venäläinen Viktor sekä USA:n Seawolf-luokan veneet käyttävät toki myös ydinaseita, eli Tomahawk- ja sen venäjän laivaston vastine eli SS-N-21 voidaan ampua torpedoputkista, ja noiden aseiden avulla voidaan iskeä kaukana sisämaassa oleviin kohteisiin erittäin tarkasti. Mutta jos sukellusveneen ulkorunkoon tulee pieninkin halkeama, niin silloin vesi iskeytyy sisäistä painerunkoa vasten suurella voimalla, ja seurauksena voi olla koko veneen tuhoutuminen, jos vettä syöksyy sisään 400 ilmakehän paineella.

Sodan syttyessä laivaston pääkohteet ovat vastapuolen. ydinsukellusveneet, joiden tuhoaminen laskee sen iskukapasitettia huomattavasti. Samoin vastapuolen ohjussiilot sekä lentotukikohdat ovan noiden taisteluvneistä laukaistavien ristelyohjusten pääkohteita, koska olessaan kiitoradoilla nuo lentokoneet ovat haavoittuvia esimerkiksi rypälepommeilla varustettujen konventionaalistenkin risteilyohjusten iskuille. Ja tietenkin tuo hyökkäys voidaan tehdä myös ydinkärjillä varustetuilla Tomahawk tai SS-N-21 ohjuksilla. Eli tämän takia strateginen ohjussukellusvene on sinällään muuttumassa monipuoliseksi työkaluksi, jolla on useita eri tehtäviä, kuten tiedustelusatelliittien laukaiseminen, maihinnousujen valmistelu erikoisjoukkojen tukeminen sekä muut sotatoimet, ja tietenkin niiden ohjuksia voidaan käyttää myös muita aseita kuten ICBM-siiloja, komentokeskuksia sekä laivasto-osastoja vastaan.

Nykyisen SLBM-ohjuksen tarkkuus riittää ohjussiiloja vastaan tehtyihin iskuihin, ja ne ovat erittäin potentiaalinen väline myös uusien supernopeiden HCM eli Hypersonic Cruise Missile risteilyohjusten sekä ASAT eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitettujen -välineiden kuljetuslaitteina, ja niillä voidaan laukaista myös UCAV-lennokkeja operaatiolauelleen. Eli nämä uudet lennokit laukaistaan ballistisella ohjuksella, ja kun ne sitten palaavat ilmakehään, niin tällaiset X-47:n kaltaiset laitteet operoivat operaatiolueellaan kuten muutkin lentokoneet. Ja ne voidaan tulevaisuudessa palauttaa mereen, josta sitten esimerkiksi Columbia-luokan sukellusvene käy ne noukkimassa pois, jolloin ne voidaan ehkä asettaa välittömästi ohjuksen päähän takaisin.Ydinsukellusvene voi tietenkin käyttää reaktoria hyväksi vedyn tuottamisessa, joten tuollainen merivoimien UCAV-laite voisi olla vetykäyttöinen, jolloin se omaisi erittäin suuren operaatio-kapasiteetin. Ja nuo X-47 tyyppiset välineet voidaan tietenkin myös varustaa syvyypommeilla, jotta ne voisivat iskeä myös ohjusveneitä vastaan.

YouTube filmi laivaston UCAV-välineistä. https://www.youtube.com/watch?v=wIbOoBtqA-I


kimmonsivu.blogspot.fi