Showing posts with label poliittinen päätöksenteko. Show all posts
Showing posts with label poliittinen päätöksenteko. Show all posts

Friday, August 18, 2017

Kirjoitus siitä kuinka väkivaltaa hyödynnetään oman edun ajamiseen

Kuva MTV3

En itse ollut onneksi Turussa, kun tuo puukotus tapahtui, mutta kuitenkin tällaiset asiat ovat hyvin ikäviä kaikille ihmisille. Ennenkaikkea väkivallan uhrien omaisia pitää ymmärtää, ja samalla olla heitä kohtaan hienotunteinen. Mutta kuitenkin voin tässä sitten myös sanoa suoraan, että kyseiset teot varmasti saavat aikaan sen, että meillä Suomessa aletaan taas vaatia pakolaiskiintiöiden supistamista sekä muutenkin sitä, että olisimme täällä vain aivan keskenämme.


Kun puhutaan ulkomaalaisten tekijöiden tekemistä väkivallanteoista, niin silloin tietenkin täytyy asiaa tarkastella siltä kannalta, että niillä on hyvä ikään kuin ryhtyä ratsastamaan politiikassa.  Joten tietenkin tällaiset joukkopuukotukset sekä muu väkivalta varmasti antavat joillekin ihmisille ikään kuin syyn ryhtyä kampanjoimaan ulkomaalaisiin sekä muihinkin erilaisiin ihmisiin kohdistuvalla vihalla. Ja tietenkin myös se, että tämän teon kanssa tapahtui toinen vastaava teko ulkomailla. Se sitten saa aikaan sen, että aletaan vaatia kovia otteita terrorismin torjunnassa.


Tuolloin sitten voidaan sanoa, että meidän maamme viralliset tahot eivät halua puhua terrorismista, ei tarkoita sitä, että teko ei voisi olla terroriteko. Terrorismin määritelmä on nimenomaan uskonnollisista sekä polliittisista syistä tehty väkivalta, jonka tarkoitus on ajaa ryhmän omaa näkemystä ilman demokraattista päätöksentekoprosessia. Joten sen takia esimerkiksi terrorismiksi voidaan määritellä jonkun pienen ryhmän kehittämä suunnitelma siitä, että he aikovat tehdä laaja-alaista väkivaltaa ihmisiä kohtaan.


Noiden ryhmien tuhoaminen on tietenkin kaikkien maiden poliisi- ja sotilaallisten organisaatioiden tehtävänä. Mutta kuitenkin kun puhutaan esimerkiksi joukkopuukotuksista, niin silloin voidaan kyllä sanoa, että huumeet kuten amfetamiini voivat laukaista tuollaisen toiminnan, mikäli ihminen on valvonut useita vuorokausia ja ollut täysin sekaisin, niin hän voi ryhtyä heilumaan puukko kädessään ympäriinsä. Tällainen joukkopuukotus voi aiheutua muistakin kuin vain poliittisista päämääristä, eli ihminen vain yksinkertaisesti menee psykoosiin, ja alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti muita kohtaan.


Mutta tietenkin tällaisessa hyvin vakavassa teossa on sitten sellainen aspekti, että se sattui tapahtumaan nimenomaan presidentinvaalien alla, joten tietenkin tässä sitten varmasti on pelko siitä, että joku ottaa kaiken irti tästä tapauksesta. Eli nämä ulkomaalaisten tekemät väkivallanteot varmasti koetaan joissain piireissä sellaiseksi asiaksi, että niillä voidaan lähteä tekemään politiikkaa.  Ihmisiin on helppo vaikuttaa tuollaisessa tilanteessa, missä yleinen turvallisuuden tunne on horjunut, ja silloin tietenkin maaperä saattaa muuttua sellaiseksi, että nämä ajatukset ottavat tulta.

Wednesday, January 25, 2017

Politiikka sekä uskonto ovat arkipäivää myös lännessä. Ja myös ateismi on uskonto, vaikka sitä ei aina myönnetä


Kun puhutaan siitä, miten jotkut meistä haluavat ehdoin tahdoin kuulua johonkin yhteisöön,mistä ei heille ole muuta kuin haittaa, niin silloin tällöin taas sitten eteen tulee ihmisiä, jotka mielellään “tutkivat" jotain uskonnollisia kirjoituksia , eli he saattavat oikeasti ikään kuin suggestoida itsensä siihen tilaan, että heistä tulee ikään kuin fundamentalistisia oman asiansa tuijottajia. Nuo ihmiset saattavat ikään kuin saattaa itsensä sellaiseen tilaan, missä he ikään kuin alkavat uskoa kaiken, mitä noissa teksteissä lukee. Ja kuten Dr. Goebbels aikoinaan asian ilmaisi, “kun valhetta toistetaan tarpeeksi monta kertaa, niin ihmiset alkavat uskoa siihen”. Kuitenkin tuon saman asian on ennen häntä sanonut moni muukin henkilö, jonka markkinoima aate on vähintäänkin kyseenalainen.

Tuollainen tila syntyy siitä, kun ihminen ikään kuin “haluaa uskoa" johonkin aatteeseen tai muuhun asiaan. Kun puhutaan ateismista sekä sosialismista, niin varsinkin alkuaikoinaan nämä aatteet ovat olleet hyvin liberaaleja, ja kannustaneet ihmisiä tutkimaan erilaisia ajatusmalleja, mutta jostain syystä Herra toveri Marx päätti kirjoittaa kirjoihinsa sellaisia asioita, missä puhuttiin työväenluokan diktatuurista, jolloin sitten tuo osa hänen kirjoituksistaan valtaapitävien käsissä asiaksi, mikä salaisen poliisin terroriin ja poliittisiin pidätyksiin. Kuten voimme historiasta huomata, niin nämä sosialistit ovat oppositiossa olleet oikein mukavia ihmisiä, mutta sitten valtion johdossa on heidän käsityksensä muuttunut jostain syystä erityisen ikäväksi.

Tuon takia sosialismi on ollut aate, joka on polkenut tavallisten ihmisten oikeuksia pahemmin kuin mikään muu aate maailmassa, ja tietenkin nyt sitten joku sanoo, että Adolf Hitler on pahempi kuin Stalin. Kuitenkin pitää muistaa sellainen asia, että Hitlerin puolue on nimeltään Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei eli Kansallissosialistinen Saksalainen työväenpuolue mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että aikoinaan Hitler markkinoi itseään vasemmiston ehdokkaana, ja joku tekaisi siten omalle puolueelleen mediassa miellyttävältä näyttävän nimen. Eli kyseessä oli ikään kuin mediatemppu, jolla saatiin ihmiset äänestämään tuota miestä, jonka pienistä viiksistä tuli pahan symboli. Hän väitti olevansa työväen presidentti, mutta kuitenkin hänen oteensa valtaan oli lähes samanlainen kuin Stalinin.

Se miksi Josif Stalin ei kokonaisia kansoja suoraan tuominnut kuolemaan johtui siitä, että hän oli georgialainen georgialainen, mikä tietenkin hiukan rahoitti tuon miehen menoa. Ja myöhemmin esimerkiksi salaisen poliisin päällikkö valittiin usein vähemmistökansojen keskuudesta, jotta venäläinen virkakunta pysyisi puhtaana. Ainakin Neuvostoliiton aikaan oli sellainen tapa, että osatasavallan KGB:n johtaja oli aina muualta kuin siitä tasavallasta kotoisin, kuin missä hän palveli. Näin sitten taattiin se, että tuo mies ei ollut missään henkilökohtaisessa suhteessa tuon tasavallan ihmisiin, mikä teki hänen työnsä helpommaksi. Ja samoin venäläiset eivät sitten lianneet nimeään näissä ikävissä töissä, joissa ihmisiä raahattiin putkaan keskellä yötä. Kun puhutaan uskonnoista, niin itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi sosialismi on aivan samanlainen uskonto kuin kristinusko, ja sinälään missään nimessä sen sanoma ihmiskunnalle ei ole mitenkään huono. Se että me ihmiset olemme tasa-arvoisia sekä vapaita pitäisi olla kaikkien valtioiden toiminnan perustana, mutta todellisuudessa tämä asia ei koskaan ole toteutunut.

Tämä johtuu siitä, että valtion johtajat olivat huumaantuneena siitä, että he saivat nyt mahdollisuuden ikään kuin kostaa ihmisille, tai ehkä he huomasivat kuinka mukavat oltavat valtion johtajilla itseasiassa on. Mutta vaikka noita miehiä niin kamalasti haukutaan, ja heidän tekojaan tuomitaan, niin toki heillä on ollut esikuvanaan yksi rauhanaate, jonka nimissä sitten on ihmisiä murhattu erittäin kylmästi. Kristinusko sekä Islam ovat asioita, joiden nimessä on tehty todella paljon väkivaltaa. Ja vaikka molemmat uskonnot ovat erittäin rauhaa rakastavia, niin silloin tietenkin ihmetellään suuresti sitä, miksi noiden uskontojen nimissä tehtiin ja tehdään edelleen niin paljon pahaa, ja miksi esimerkiksi Euroopassa ollaan oltu niin kauhean jyrkkiä nimenomaan kristinuskon kanssa, johtuu siitä, että kuninkaan tehtävänä ikään kuin olla Jumalan asettama vallankäyttäjä maan päällä, ellei sitten paavi ole paikalla. Ja siksi kuninkaan vastustaminen miellettiin ennen Jumalan pilkkaamiseksi. Ja tietenkin kuninkaan vallankäyttöä tuki käsitys, että hän saa sitten rangaistuksen kuolemansa jälkeen, mikä teki helpommaksi hyväksyä kuninkaan ehdoton asema vallankäyttäjänä.

Mutta miksi ihmiset sitten uskoivat jotain Hitlerin kaltaista ihmistä, ja ryhtyivät joukolla kannattamaan aatetta, joka tuomitsi miljoonia ihmisiä kuolemaan ennen kuin he edes olivat syntyneet. Syynä on itsesuggestio, eli ilmiö missä henkilö ikään kuin kiihottaa itseään uskomaan kaiken, mitä hänelle kerrotaan esimerkiksi juutalaisista. Jos ihminen hokee itselleen jotain asiaa, niin hän alkaa uskoa siihen oikeasti. Ja vastustajat tietenkin leimataan satanisteiksi tai muiksi vastaaviksi toimijoiksi. Se että henkilö kuuluu “todellisiin aatteen miehiin" vaatii koulun kesken jättämistä, jotta henkilö pysyy aitona. Tuolloin hän ei sitten vaivaa päätään millään turhilla ajatuksilla, kuten sillä että he kysyisivät johtajansa vaikuttimia. Ja tietenkin johtajalla on aina “kaksi todistajaa", jotka kertovat, miten hän on jonkun korkeamman olennon lähettiläs. Ja noita profeettoja ei koskaan saa kyseenalaistaa, tai sitten salama osuu tuohon henkilöön.

Diktaattorille on tärkeää, että maassa on erittäin korkea syntyvyys, koska näin ihmisille saadaan työtä, ja muutenkin koneellistaminen on niille epädemokratioita tukeville tahoille ikävä asia, koska diktatuuri perustuu siihen, että ihmiset ovat jatkuvasti työssä, eikä heillä ole aikaa tai halua ajatella yhteiskunnallisia epäkohtia. Ja missään nimessä mitään opiskelua ei yhteiskunnassa sallita. Omaehtoinen oppiminen pitää aina karsia yhteiskunnasta, jotta yhteiskunnan johtajat eivät menettäisi asemiaan alaisiinsa nähden, ja jotta alaiset pysyisivät kuuliaisina sekä lojaaleina johtajille, jotka mielellään vetäytyvät erilaisten tittelien taakse.

marxjatalous.blogspot.fi

Teknisestä etänäöstä sekä sähkön ostamisesta ulkomailta ja siitä mitä energiantuotannosta pitäisi ehkä kirjoittaa

Salmisaaren voimala Helsingissä

Tämä kirjoitus liittyy edelliseen tekstiin, ja erityisesti sellaiseen ilmiöön, mitä kutsutaan “etänäöksi”. Olen tästä varmaan joskus ennenkin kirjoittanut, mutta ei pieni kertaus pahaa tee. Jos olette joskus kuulleet sanat “tekninen etänäkö” (technical remote viewing”) niin silloin ihmiset yleensä ajattelevat, että kirjoittaja on ikään kuin tullut hulluksi. Mutta kuitenkin esimerkiksi kaappaamalla ihmisten kännyköiden tai tietokoneiden AV-laitteet hallintaan voidaan saada toista ihmistä tarkkailuta melko tarkasti. Mutta tekninen etänäkö tietenkin liittyy informaatio-operaatioihin, joissa noiden teknisten välineiden lisäksi käytetään esimerkiksi vääristeltyä tietoa, joka saattaa olla esimerkiksi “ulkoministeriöstä vuodettu” paperi, mikä kertoo että joitakin poliitikkoja epäillään mafia-yhteyksistä. Tuo paperi voi vaikka perustua muka ulkomaisten poliisien tekemiin äänityksiin, jotka on tehty jonkun hotellin huoneessa.

https://www.psitech.net/


Tuolloin sitten katsotaan, että alkaako joku ihminen sitten säntäilemään ympäriinsä, tai tuleeko lehtiin tällaisesta toiminnasta kertovia uutisia, ja mikä noiden uutisten sävy sitten on. Eli ollaanko niissä ikään kuin voitonriemuisia, tai lähteekö toimittaja suoraan puolustamaan rikollista toimintaa. Vai aletaanko välittömästi sitten puuhata lakia, joka esimerkiksi kieltää viranomaisten kuvaamisen työtehtävissä, mikä tietenkin sitten estää mukavasti viranomaisten tekemien väärinkäytösten paljastamisen. Tai ainakaan kukaan ei silloin voisi levittää valokuvia vaikka väärin pysäköidystä poliisiautosta, ja jos esimerkiksi rikostutkintaa koskevan materiaalin julkistaminen olisi aina kiellettyä, niin silloin tietenkin myöskään Internetissä ei saisi julkistaa videoita, missä henkilöt esimerkiksi tappelevat.


Kun puhutaan virallisen median asenteesta esimerkiksi poliitikkojen sekä erityisesti USA:n presidentin mediaa koskeviin kannanottoihin, niin silloin tietenkin voidaan huomauttaa, että tuollaisilla asioilla saattaa olla muutakin tarkoitusta, kuin vain rajoittaa tiettyjen virkamiesten yhteydenpitoa mediaan tai sosiaalisen median kirjoitteluun. Ensinnäkin sitä voidaan käyttää hyväksi silloin, kun muualla halutaan rajoittaa virkamiesten kirjoittelua, tai sitten toinen motiivi voisi olla halu suojella omia virkamiehiä, joilla on taipumus piiloutua “vaitiolovelvollisuuden” taakse. Se miksi tuollainen määräys sitten on annettu, että esimerkiksi energiaministeriön työntekijät eivät saa enää pitää yhteyttä kansalaisjärjestöihin saattaa johtua siitä, että heidän tapansa jakaa tietoa on ollut hieman yksipuolista, ja siinä on saatettu suojella joitakin henkilöitä.


Miten esimerkiksi meidän suloisessa Suomessamme on totuttu mediaa kohtelemaan on se, että tarkoin valittujen toimittajien kautta käydään asiat läpi, ja jos sitten ei joku asia miellyttänyt, niin seurauksena on ollut tuon onnettoman virkamiehen mestaaminen julkisesti. Median käyttö esimerkiksi viranomaistiedotuksessa on ollut melkolailla virallisen lehdistön monopolin varassa. Ja se tietenkin on aiheuttanut sellaisia ilmiöitä, että joku lehtitalo ikään kuin hankkii yksinoikeuden johonkin lehdistötiedotteeseen. Ja tuo tietenkin sotii julkisin varoin maksettujen virkamiesten toiminnan periaatteita vastaan, ja mahdollistaa kavereiden suosimisen, kun esimerkiksi tiettyjä asioita julkistetaan. Kun puhutaan siitä, millainen julkaisuvelvollisuus virkamiehillä on, niin heidän tehtävänsä on informoida valtion johtoa siitä, jos joku asia ei palvele valtion etua.


Samoin heidän olisi vastattava kaikkiin heidän toimialaansa koskeviin kyselyihin, ja jaettava tietoa myös niistä asioista, jotka eivät ole heidän esimiehilleen mieleisiä. Kun keskustellaan esimerkiksi energiaratkaisuista, niin silloin usein tähän melko vaikeaan ratkaisuun ikään kuin liitetään asioita, jotka eivät ole suoraan energian tuotantoon liittyviä kuten työllisyys sekä muutamat muut asiat, jotka saattavat vaikuttaa todella hyviltä joidenkin poliitikkojen vaalikampanjoissa. Ja esimerkiksi Alaskassa tehtävää öljynporausta on markkinoitu myös työpaikoilla sekä maanteiden rakentamisella. Samoin Suomessa ollaan vastustettu muita kuin hallituksen virallisen kannan mukaisia malleja sillä, että kaasuvoimalat muka sitten ovat jotenkin rumia, ja ainoa mahdollinen vaihtoehto on ydinvoimalan rakentaminen.

Ja tietenkin tuulivoima on ollut se “ainoa oikea” tapa tuottaa vihreää energiaa. Noita tuulivoimaloita on sitten roiskittu ympäriinsä tekemättä mitään tuulimittauksia, jotta tämä “vihreä energia” on saatu näyttämään jotenkin sellaiselta asialta, mitä ei edes kannata lähteä kehittämään. Ja tietenkään mitään halkoja tai turvetta ei maassamme edes voida kuvitella poltettavan, eli nämä energianlähteet eivät sitten ole sellaisia, mitä voidaan ajatella ajettavan minkään voimalaitoksen liukuhihnalle. Samoin jokainen joki on luonnonnähtävyys, joka kuhisee lohia, joten missään nimessä ei vesivoimaa saa rakentaa. Mutta kun puhutaan perusvoimaa koskevista ratkaisuista, niin silloin tietenkin olisi hyvä, että nämä voimalat sijaitsevat Suomessa.


Se että ostamme sähköä Venäjältä ei tarkoita sitä, että tuota tuontisähköä tuotetaan silloin yhtään puhtaammin tai turvallisemissa voimaloissa, kuin mitä tuon maan omaa sähköä tuotetaan, ja sen takia olisi hyvä, että me suomalaiset voisimme valvoa näiden laitosten turvallisuutta, ja kätevimmin se käy sijoittamalla nuo voimalaitokset maamme alueelle. Oikein tehty ydinvoimala on turvallinen, jos se sijoitetaan maan sisään, missä tuo laitos on turvassa terrori-iskuilta, ja siinä käytetään uusinta turvatekniikkaa. Jos siirrämme sähkön tuotantoa ulkomaille, niin silloin ongelmana on se, että nuo toimitukset voivat vähentyä rajusti, jos joku asia ei noita sähköntoimittajia miellytä. Ja muutenkin se että me siirrämme energian tuotantoa ulkomaille, ei tarkoita sitä, että sähköä ei tarvitse tuottaa. Se tuotanto tapahtuu sitten vain ulkomailla. Tuo sitten aiheuttaa sen, että toinen valtio voi kiristää maatamme sähköntuotannon avulla, eli jos maamme politiikka ei sähkön tuottajaa miellytä, niin silloin se voi katkaista sähkön toimitukset maahamme.

marxjatalous.blogspot.fi

Tuesday, January 3, 2017

Perustulo voi olla joillekin pelastus, mutta joillekin taas kauhistus, koska toiset pitävät sitä vain äänten ostamisena kun toiset taas humaanina eleenä

Perustulo on aina välillä ollut valtion päättäjien mielestä todella hyvä keino vähentää työttömien ahdinkoa, mutta jostain syystä tähän takuutuloon ollaan vasta nyt käytännössä alettu siirtymään, ja kyseessä on sitten edelleenkin vain kokeilu, jossa vain osa työttömistä saa tuota tukea kahden vuoden ajan, ja tarkoitus on tutkia sitä, millä tavoin tuo 560 euron tulo vaikuttaa saajansa työllistymiseen. KELA:n mukaan nuo henkilöt on valittu satunnaisotoksella. Syy miksi tätä tuloa ei koskaan ennen edes yritetty saada menemään läpi Eduskunnassa, on melko selvä asia: sitä on pidetty jotenkin ansiottomana tulona, jollaisten takia maassamme on niin korkea verotus. Perustulo on tietenkin jokaiselle ihmiselle välttämätön asia, jotta hän pystyisi elämään yhteiskunnassamme, jossa kaikki on niin kauhean kallista.

 Mutta kuten varmaan tiedämme, niin on olemassa ihmisiä, joiden kaikki tulot menevät oluen muodossa alas kurkusta, ja tuollaista kehitystä ei maamme sosiaalihuolto ole tietenkään halunnut tukea, ja vaikka oikeastaan vain pieni osa maamme työttömistä viettää koko päivän kapakassa, niin nuo henkilöt ovat kuitenkin melko näkyvä osa yhteiskuntaamme. Kun puhutaan sosiaalihuollosta ylipäätään, niin esimerkiksi joillakin opiskelijoilla on kesällä todella vaikeaa, kun he eivät saa sitten rahaa yhtään mistään, kun kesältä ei makseta opintotukea ja sosiaalihuollosta ei rahaa saa jos henkilö opiskelee. Perustuloa on kuitenkin pelätty siksi, että se ei kuulemma motivoi hakemaan töitä, vaan kannustaa istumaan baarissa.

Tietenkin opiskelijalla on mahdollisuus hakea kesätöitä, mutta jos niitä ei sitten tule, niin on olo apea. Kun keskustellaan ihmisten perustulosta esimerkiksi eduskunnassa käytyjen keskustelujen valossa, niin joillekin on tullut sellainen käsitys, että tuolla rahalla hallitus ikään kuin ostaisi työttömien ääniä itselleen. Hallitus on ikään kuin suurten linjojen vallankäyttäjä, joka toimii kuten kaikki poliittiset liikkeet kautta aikojen. He haluavat ääniä seuraavissa eduskuntavaaleissa, joissa poliitikkojen uskottavuus sekä jatkomahdollisuudet ovat katkolla, ja siksi on houkuttelevaa luvata esimerkiksi taloudellista etua suurimmalle ihmisryhmälle, joka vaalipiiristä löytyy, ja toki työttömät ovat erittäin hyvä yhteneväinen ryhmä, jonka tuloihin valtiovalta voi vaikuttaa. Ja siksi nyt sitten myös työttömille aletaan luvata jotain uutta ja upeaa, koska heidän äänensä kelpaavat kansanedustajille.

Työttömät ovat sikäli hyvin erikoisessa asemassa maassamme, että koska emme ole kansakuntana onneksi käyneet sotaa sitten 1940-luvun, ja tuosta sodasta alkaa olla jo 80 vuotta. Joten meidän yhteiskunnassamme alkavat sitten veteraanit uupua, ja siksi poliitikkojen on alettava miettiä sitä, kenelle nyt sitten annetaan lupauksia, koska vaikka veteraanit ovat tietenkin kunnioitettavan työn tehneet maatamme puolustaessaan, mutta kuitenkin poliitikkojen pitää nyt etsiä uusia ihmisryhmiä, joille esitetään lupauksia, ja työttömät ovat sellainen yhteneväinen ryhmä, jota varmasti moni kaupunkilaisten ääniä kaipaileva poliitikko haluaa motivoida äänestämään itseään. Se juuri on politiikassa tärkeintä: tehdä lupauksista  sellainen paketti, joka motivoi suurta ryhmää ihmisiä äänestämään lupaajaa itseään noissa vaaleissa.

 Politiikan ydin on siinä, että miellytetään massoja, ja saadaan ryhmien ääniä oman poliittisen liikkeen taakse, ja tuolloin saattaa käydä niin, että lähdetään ikään kuin ääriryhmien kelkkaan. Tuolla tarkoitan sitä, että haetaan joidenkin skinheadien tai alkoholistien  ääniä, ja unohdetaan se että suuri enemmistö maamme väestöstä ei ole skinheadeja. Eli ääriryhmät ovat usein varsin näkyvä osa katukuvaa, mutta ääriliikkeellä ei ehkä ole kuin kymmenkunta jäsentä, jotka erottuvat uniformumaisen pukeutumisen takia. Ja kuitenkin aina välillä joku poliitikko haksahtaa siihen, että lähtee liehittelemään tuollaista pilottisankareiden ryhmää, jonka jäsenet eivät ehkä edes halua lähteä vaaliuurnille äänestämään vaan huutelevat kadulla "sieg heiliä" kaljapullo kädessään. Ja osalla noista henkilöistä ei ehkä edes ole äänioikeutta, jos he ovat esimerkiksi vaajaavaltaiseksi julistettuja.

pimeakronikka.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...