Olisiko Paroni Manfred von Richthofen edes tunnistanut itseään muistelmistaan?

Maailma tarvitsee esikuvia, ja varsinkin valtioiden johtajat haluavat mielellään palkita ihmisiä, jotka ovat valtion edestä tehneet suuria asioita. Kuten tiedämme niin lähes kaikissa valtioissa on käytössä kunniamerkkejä, joita saa antaa käytännössä vain sodassa ja taistelussa kunnostautuneille sotureille, jotka ovat tehneet korvaamattomia palveluksia valtiolleen. Mutta kuten me kaikki tiedämme, niin tällaiset suuret sotasankarit kuten Paroni Manfred von Richthofen eli “Punainen paroni” sopivat vallan hyvin nuorison esikuviksi, kunhan he eivät sitten puhuisi mitään, mitä valtion johto ei heidän haluaisi puhuvan. Tuollaiset miehet olivat tietenkin esimerkiksi Saksan Keisarille sekä Englannin pääministerille mieleen, koska he saivat näyttävää jälkeä aikaan. Mutta muuten tuollainen mies oli erittäin ikävä tuttavuus, koska hän saattoi villitä nuorisoa.

Kuitenkin hänen kaltaisensa miehet olivat hyvää mainosta Saksan sekä Englannin upseeristolle, joille nuo lentäjä-ässät toivat sitten kunniaa. Noista suurista sankareista kirjoitettiin kirjoja, missä heidän lentotaitoja korostettiin sekä ylivoimaista osaamistaan paisutettiin lähes yli-inhimillisiin mittoihin. Mutta tietenkin kuolleet sankarit olivat tuolloin kaikille johtajille mieleen. Ja siksi nimenomaan kuolleiden lentäjien ansioita korostettiin erittäin paljon, koska lentäjät olivat upseereita, ja upseerien uhrautuvuus ilmeni nimenomaan tuossa lentämisessä, joten tietenkin propagandististen kirjojen kirjoittajat ottivat mielellään aiheeksi juuri tuollaisen kreivin tai paronin lento-uran, joka sitten päätyi monesti vastapuolen konekiväärin tulitukseen.

Kun noiden lentäjien väitetyt muistelmat tulivat postuumisti ulos painosta, saattoivat hänen saavutuksensa ilmasodan  kivisellä saralla olla tuossa kirjassa sitä luokkaa, että tuo ihminen ei noista kirjoista edes itseään tunnistaisi. Se oliko tuo upseeri saanut edes yhtään oikeaa ilmavoittoa oli aivan yhdentekevä asia niille miehille, jotka kirjoittivat noita kirjoja, millä kannustettiin nuoria liittymään armeijaan. Ja tässä sitten pitää sanoa, että osa noista kirjoista kirjoitettiin päiväkirjan muotoon, joten tuo kuuluisa “Punainen lento-hävittäjä” saattaa olla jonkun muun kuin paronin itsensä kirjoittama.

Tuollaisten propagandististen kirjojen luomista sankareista voidaan hyvällä syyllä käyttää nimitystä “media ässä”, mikä tarkoittaa sitä, että henkilö saattoi olla täysin tekaista lukuunottamatta hänen nimeään. Ja tuollaiselle onnettomalle joka kaatui ensimmäisessä taistelussaan saatettiin luoda tekaistu palvelurekisteri, joka osoitti hänen palvelleen esimerkiksi ilmavoimien salaisissa tehtävissä. Tuollaisilla tekaistuilla palvelu-rekistereillä ei muuten tuon taistelussa kaatuneen miehen kannalta mitään merkitystä ollut, paitsi että niin saatiin hänen lapsensa sekä nuoremmat sisaruksensa uskomaan siihen, että tuo mies oli mitä upein sankari, jota luomakunta koskaan on nähnyt.

Samoin jos mies sattui saamaan kuolemantuomion, niin silloin tuo tuomio hävitettiin sen toimeenpanon jälkeen, ja miehelle kirjoitettiin sellainen asiakirja, missä hän oli sankarillisesti tuhonnut bunkkerin tai johtanut ryhmäänsä kuolemaa halveksuen, kunnes sitten luoti lävisti kyseisen miehen sydämen. Tuolla tavoin salattiin todellinen kuolinsyy sekä vältettiin sitä, että esimerkiksi kenttäoikeuden tuomareista alettaisiin puhua pahaa selän takana.

Muistakaa se, että myös propagandan tekijä ei koskaan oikeastaan ole vastuussa siitä, mitä hän kirjoittaa. Se käsitettiin ennen palvelustehtävänä siinä missä muutkin asevoimien työ oli. Ja kuten kaikki tietävät, niin tietenkin noita kirjoittajia peloteltiin sillä, että jos he eivät tehneet työtään kunnolla, niin silloin leski sekä hänen lapsensa saisivat pelkurin maineen, joten kaikille paras oli se, että noiden ihmisten väitettiin kuolleen sankarillisesti taistellen keisarin ja isänmaan puolesta. Koska jos tuollaisista asioista puhuttiin, niin silloin leski menetti eläkkeen, ja siksi kaikille oli paras, että henkilö kuoli sankarina.

Tai näin ainakin Keisarillisessa Saksassa ajateltiin, kun noiden upseerien sankaruutta korostettiin, eikä kuollut tullut koskaan korjaamaan noita hänen päälleen kaadettuja olemattomia sankaritekoja. Eikä kukaan mielellään tullut pilaamaan sankarien mainetta hautausmaalle. Se olisi ollut epäkorrektia toimintaa. Jos totta puhutaan, niin jos tuollainen kirjoittaja puhui kirjoittamistaan asioista, niin hän olisi  varmasti joutunut teloitettavaksi, koska tuollaisilla miehillä oli tuolloin aina vaitiolovelvollisuus työstään. Toisen Maailmansodan aikaan nuo yksiköt toimivat saksassa Waffen-SS:n valvonnassa “Sonderkommando Ahnenerben” valvonnassa. Noita henkilöitä käytettiin nimenomaan tekaistujen raporttien luomiseen, ja heidän ansiostaan esimerkiksi keskitysleirien vartijoille luotiin peitetarinat, sekä niihin kuuluvat mitalien esitykset, jotta nuo miehet saisivat sitten glooriaa ympärilleen. Jos tuosta toiminnasta olisi kerrottu julkisuuteen, niin kertojaa olisi odottanut loppu Lugerin luoti takaraivoon ammuttuna.

Tuolloin mallia otettiin yleensä “Vänrikki Stoolin tarinoista”, joissa Sven Dufva-niminen mies kaatuu puolustaen sankarillisesti jotain pientä siltaa. Tuon miehen urhoollisuus sekä sankarillisuus tietenkin ovat saaneet monet historioitsijat pohtimaan mahdollisuutta siihen, että olisiko tuo silta jossain oikeasti olemassa, ja olisiko Sven Dufva sitten oikeasti elänyt henkilö, kun hänet tuossa tarinassa mainittiin. Ja kun tuo kirja sitten oli vielä painettu Venäjän vallan aikaan, niin silloin tietenkin mietitttiin sitä, että millainen mies tämä yksin siltaa puolustava mies oikeastaan oli. Silta itse ei mikään kovin kummoinen voinut olla, koska yksi mies kykeni siinä tekemään vastarintaa.

Mutta tietenkin tuo tarina on kiehtova, ja varmasti se on ollut aikoinaan hyvin suosittu. Tuollaisia tarinoita on aina käytetty ikään kuin inspiroimaan seuraavan sukupolven kirjailijoiden kirjoitusta, ja se mikä tuossa kirjoitelmassa mietityttää, on se että miksi Venäjä ei sitä aikoinaan sensuroinut. Siinä toki joukko-osasto jättää tuon miehen yksin puolustamaan kohdetta. Dufvan kuolema tuli toki Venäläisten kädestä, mutta kuitenkin hän yksin jäi sinne sillalle pitämään omiensa puolta, joten miksi tuo mies jätettiin yksin. Jos hänen onnistui ainoana miehenä pidätellä vihollista, niin mitä olisi tapahtunut, jos koko hänen ryhmänsä olisi ollut paikalla? Olisiko Venäläiset saatu lyötyä takaisin, jos tuo kohta olisi ollut kunnolla puolustettu? Sitä voidaan aina miettiä tarkasti, kun tuota kirjaa luetaan.

http://punainenparonijakirjailija.webnode.fi

Miksi lehdistössä tapahtuva trollaus on vaarallista, ja mikä on päätoimittajan vastuu julkaisemisessa?

"Huominen ei koskaan kuole"
on kuvaus siitä mihin
informaatiosota pystyy

Päätoimittajan rooli toimituksessa on se, että hän johtaa alaistensa toimittajien työtä, sekä vastaa siitä, että lehden linja on sitä, mitä sen halutaan olevan. Kuitenkin kun keskustellaan toimittajien työstä sekä valemedioista, niin se että toimittaja tekee kerran virheen uutisoinnissa saattaa aiheuttaa jollekin ihmiselle todella paljon surua. Ja vaikka toimittaja sitten tekisi työnsä muuten hyvin, ja hänen muu tuotantonsa olisi täysin asiallista, niin se että hän kerran tekee virheen muuten hyvämaineisessa mediassa saattaa tuhota jonkun ihmisen uran täysin. Tällä tarkoitan sellaisia sanamuotoja, joita mediassa aina välillä ennen on käytetty esimerkiksi liikemiehistä sekä henkilöistä, joita vastaan on nostettu rikossyyte.

Silloin on saattanut lehden lööpissä eli ulkomainoksessa olla esimerkiksi henkilön kuva, ja hänet on mainittu nimeltä rikollisena, ja kuitenkaan ei rikoksen lajia ole koskaan selvitetty. Kun muistellaan Bond- elokuvaa "Huominen ei koskaan kuole" ("Tomorrow never dies") , niin siinä sanomalehden omistaja ajaa maailman sodan partaalle, kirjoittamalla valheellisia lehtikirjoituksia, ja sen takia trollaus sekä valheelliset kirjoitukset pitää saada pois lehdistä. Koska informaatiosota ei sen enempää vaadi kuin kirjoitustaitoja sekä median joka kirjoituksia julkaisee.

Sen jälkeen on ollut jossain mediassa juttua siitä, kun jollain henkilöllä on ollut rikollinen menneisyys, vaikka kyseessä on ollut lähinnä myymälävarkauksia sekä muita vastaavia pikkurikkeitä, joita kyseinen henkilö on tehnt lähinnä ala-asteikäisenä. Kuitenkin lehdissä on sitten kiljuttu sitä, kuinka joku ihminen on rikollinen, ja sitten kun tuo uutinen on osoittautunut vähän ylimitoitetuksi, niin silloin tietenkin on tuosta asiasta tehty oikaisu, joka on löytynyt jostain kolmossivulta, mistä sitä on ollut vähän vaikea erottaa. Kun keskutellaan lisää median asenteesta esimerkiksi sotilasarvoja kohtaan, niin miksi on niin tärkeää mainita se, että henkilö on menettänyt jonkun jutun takia sotilasarvonsa. Noista median esittämistä puolustusvoimia koskevista kannanotoista voidaan kyllä huomata sellainen asia, että toimittajille tuo armeijan käyminen on ikään kuin jotenkin tärkeää.

Mieleeni tulee sellainen asia, että onko noiden lehtijuttujen tarkoitus sitten muistuttaa siitä, että maassamme on asevelvollisuus. Sen toki varaan kaikki tietävät, mutta kun puhutaan sitten siitä, mihin tuota asiaa käytetään, niin silloin kyllä tulee mieleen sellainen asia, että kutsutaanko jokainen, joka on muuta kuin virallista mielipidettä vastustanut puolustusvoimiin kertaamaan? On toki hienoa kun armeija on maassamme arvostettu laitos, mutta kuitenkin kuukausia kestävä selvittely siitä, kuinka maamme armeija testaa komentojärjestelmää kutusumalla reserviläiset aseisiin on hiukan liikaa. Päätoimittajien työ on vaativaa, ja heidän tehtävänsä on valvoa lehtien linjaa, mutta jostain syystä tässä maassa on ilmestynyt lehtiin sellainen ikävä asia, kuin vihjailu siitä että jotain pahaa tapahtuu, mikäli henkilö ei osoita pelkoa sekä kunnioitusta tiettyjä yhteiskunnallisia toimijoita kohtaan. Se että tämä tapahtuu arvostetussa mediassa varmasti on herättänyt melko paljon huomiota.

Kuitenkin maassamme on edeleen arvostettu sekä asiantunteva toimittajakunta, joka varmasti osaa ja hallitsee työnsä, ja levittää vain oikeaa sekä varmistettua tietoa. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää tulee ihmisestä vanha, jolloin lähtö eläkkeelle on edessä. Tuolloin saattaa hekilö altistua sellaisille houkutuksille, mitä kukaan ei edes osaa ajatella. Hänelle voidaan tarjota rahaa esimerkiksi valheellisesta lehtijutuista, joilla voi olla erittäin suuri vaikutus ihmisten elämään. Kun lehtijutun tekee henkilö, joka on arvostettu sekä asiansa osaava toimittaja, joka nauttii työtovereidensa luottamusta sekä arvonantoa, niin tuon yhden valheellisen jutun vaikutus voi silloin olla paljon suurempi, kuin jonkun humpuukimedian esittämällä kirjoituksilla.

Jos vaikka Bloombergin kaltaisen arvostetun talouslehden journalisti kirjoittaa siitä, että jonkun yhtiön johto on epäpätevää, niin silloin sillä on varmasti todellista vaikutusta yhtiön toimintaan. Tuolla keinolla voidaan lisätä painetta yhtiön johdossa tehtäviä vaihdoksia kohtaan, mikä altistaa sen väärille päätöksille. Se että tuollaisen kirjoituksen laatii Bloombergin toimittaja lisää sen tehoa. Samalla tavoin voidaan ajatella niin, että jos tuollainen arvstettu finassilehti sitten kertoo jonkun yhtiön tuotteen olevan surkea, niin silloin tietenkin se vaikuttaa yhtiön arvoon pörssissä. Tuollainen toiminta sitten tekee yhtiön osakkeista halpoja, ja altistaa sen valtaukselle. Kun tuollaista toimintaa ajatellaan esimerkiksi historiasta tutun Nokian valossa, niin tuollaisilla mobiiliteknologian kehitykseen osallistuvilla  yhtiöillä on paljon annettavaa esimerkiksi asevoimille.

Ja yksi tapa sitoa valtio johonkin puolustusliittoon on sellainen, että sen varusteluteollisuus ostetaan ulkomaille. Kun puhutaan sotilaselektroniikan valmistamisesta, niin silloin tietenkin ensin tulee mieleen jonkun suihkuhävittäjän tutkalaitteet, mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat noiden koneiden IFF (Identification Friend or Foe) laitteet, joiden avulla oma kone tunnistetaan tutkassa. Jos noiden laitteiden  tunnuskoodien ”skimmaus” on mahdollista, niin silloin joku voi laittaa toimeen todellisia ”false flag” operaatioita, eli kylvää terroria pitkin maita ja mantuja toise valtion nimissä. Ja tuolloin voi joku kolmas osapuoli kuten Pohjois-Korea suorittaa iskun esimerkiksi Pearl Harbouriin esittäen venäläistä hyökkääjää.

Eli tuossa iskussa voitaisiin käyttää vedenpitävässä säiliössä veden alla hinattavia lentokoneita, jotka laukaistaan raketilla ylös taivaalle.  Tuossa skenaariossa sitten kohdetta lähestytään kauppa-aluksella, ja sitten kun alus on tullut tarpeeksi lähelle, niin silloin nuo venäläisillä tunnuksilla varustetut koneet lähetetään taivaalle, ja kun mietitään Pohjois-Korean tilannetta, niin sen johdolle olisi eduksi nimenomaan syvä sekä pitkä kylmä sota, joka vie mukavasti huomion sen omista hankkeista. Tämä muuten ei ollut mikään oma ideani, vaan se oli jossain Tom Clancyn tai vastaavan kirjailijan tekemässä teoksessa. Tuossa skenaariossa muuten sitten lehdistön avulla kiristettiin USA:n rajojen sisällä olevan venäläisväestön sekä englantia puhuvien ihmisten välejä, mikä ajaa maat kohti ydinsotaa. Joten siksi on tärkeää, että esimerkiksi trollaus saataisiin pois noista lehtikirjoituksista, koska jos venäjän johto tulkitsee sen kansalaisten olevan vaarassa esimerkiksi suomessa, niin silloin se ei kyllä kaihda keinoja saapua “suojelemaan” kansalaisiaan asevoimin.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Platonin viisauksia sekä niiden tarkastelua kriittisessä valossa

Platonin ihannevaltio sekä ”tuouhuteoria” ovat asioita, mitä aina välillä käsitellään, kun nuorille opetetaan filosofiaa. Siinä puhutaan siitä, kuinka yhteiskunnan tuottajilla on ollut vaikeuksia kohtuuden kanssa, ja tietenkin esimerkiksi kohtuullisia palkkioita myydyistä tuotteista perivä kauppias takaa sen, että tuotetta saavat kaikki, jotka sitä haluavat ostaa. Ja erityisesti välttämättömien elintarvikkeiden ja muiden vastaavien elämälle välttämättömien tuotteiden kuten lääkkeiden kanssa pitää olla varovainen, koska jos ihminen ei niitä saa, niin hän menettää henkensä, ja siksi noiden tuotteiden saatavuus pitää taata.

Mutta kuitenkin voidaan sanoa niin, että tuon miehen käsitys esimerkiksi ihannevaltiosta on kuitenkin hyvin epädemokraattinen. Platonin määritelmä hallinnosta on se, että valtiota hallitsee ikään kuin ”älyn ylivalta”, jota sotakoneisto tukee, ja helooteille eli tuottajille jää vain tuo paljon puhuttu ”kohtuullisuus”. Kuitenkin tuo Platonin ihannevaltio korostaa sitä, kuinka valtion johto on ikään kuin ”velvoitettu” totalitarismiin sekä kurittamaan kansalaisiaan kuin lapsia. Tuo Platonin harrastama ajatusleikki on ainakin omasta mielestäni ikään kuin tehty kohottelemaan valtion johdon häntää, joka sitten suuressa viisaudessaan saattoi tehdä päätöksiä, mitkä johtivat useiden ihmisten kuolemaan. Ja kuolemastahan on valtiossa pohjimmiltaan kysymys.

Valtio on luotu puolustamaan kansalaisiaan ulkoisilta uhilta, ja sen takia tuo vanhan ajan Kreikka on niin kauhean sotaisa, joten myös Platon on joutunut ikään kuin harhateille synnyttäessään ajatuksen tuosta ihannevaltiostaan. Hän eli maailmassa, missä kuningas saattoi vihapäissään surmata kenet hän halusi, mutta kun puhutaan siitä, miten hän kohottaa oman yhteiskuntaluokkansa eli filosofit kaiken päätäntävallan monotoniseksi edustajaksi, joka vastaa toimistaan vain jumalille, niin silloin tietenkin selviää, miksi hän ikään kuin kohottaa aseellisen voiman, falangin ihmisten päälle. Tarkoitus on tietenkin suojata valtaa tuolla tappokoneistolla, joka joutuessaan pois hallitsevan luokan käsistä saattoi merkitä heidän erityisoikeuksiensa loppua. Kun sanotaan että Platonin luoma yhteiskunta ei ole varsinaisesti luokkayhteiskunta, niin itse kyllä näen asian hiukan toisin.

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/fi/fi4/2._oikeudenmukaisuus/02_platonin_valtio?C:D=hNhe.gXcv&m:selres=hNhe.gXcv

Hän on luonut kolmitasoisen yhteiskunnan, missä ihminen ei voi tasolta toiselle kohota, ja siksi hän ikään kuin lokeroi ihmiset johonkin kastiin. Platonin ajatusmaailma jossa filosofit päättävät jokaisessa asiassa ei ehkä varsinaisesti saa aikaan luokkayhteiskuntaa, mutta joitakin vallankäyttäjiä se houkuttelee totalitaristiseen toimintatapaan, missä tavallisia ihmisiä sorretaan aivan surutta. Syy miksi Platon ikään kuin kohottaa filosofit eli ”viisaat miehet” valtion ylimmäksi käskynhaltijaksi on kuitenkin selvä, eli hän haluaa sillä ikään kuin voidella valtion ylimpiä vallankäyttäjiä, joihin myös kuningas kuului sillä ajatuksella, että he ovat ikään kuin muita parempia joka asiassa. Ja tämä ”älyn ylivalta”-ajatus tietenkin hivelee monien vallankäyttäjien mielikuvaa siitä, kuinka upeita he sitten muka ovat.

Suuri ajatelma, missä Platon sanoo oikeudenmukaisuudesta seuraavaa: ”Oikeudenmukaisuus, joka tarkastelun jälkeen on sitä, että jokainen hoitaa omat tehtävänsä eikä touhua joka paikassa”. Ikään kuin naulitsee ihmisen siihen rooliin, mikä hänelle on elämässään annettu, eikä kohoaminen yhteiskunnan portailla ole kovin helppoa. Platonismin valtiollinen ajatelma on siinä, että ”hyvä soturi ei ole hyvä hallitsija eikä filosofin pidä ryhtyä leipuriksi. Huomattavaa on, että taipumukset ja lahjakkuudet ohjaavat tehtävään, ei varallisuus tai perinnöllisyys. Täten filosofihallitsijaksi tai soturiksi voi yhtä hyvin ryhtyä suutarin lapsi, mikäli hänen taipumuksensa ja lahjansa osoittavat siihen suuntaan. Platonin valtio ei siis ole perinteisessä mielessä elitistinen, vaan tärkeintä on kokonaisuuden, valtion, toimivuus ja harmonia”(1).

Kuitenkin raha sekä taloudellinen asema varmasti edesauttavat sitä, että henkilö voi järjestää itselleen aikaa kehittää itseään filosofina. Tuolla asialla tarkoitan sitä, että vaikka platonismin ydin on sellainen, että ”viisaus on järjen hallintaa, rohkeus kiihkeän osan toimintaa järjen käskyjen toteuttamiseksi, kohtuullisuus himosielun alistumista järjen ylivaltaan ja oikeudenmukaisuus näiden harmoniaa ja tasapainoa” (2). Tällainen ajattelutapa tietenkin tarkoittaa sitä, että Platonin maailmassa ihminen tarvitsee ikään kuin luvan harjoittaakseen filosofiaa, eli tiedettä jonka avulla valtiota hallitaan. Näet platonin valtiossa sitten on sellainen käsite voimissaan, mikä muodostaa bushidon eli samurain tradition ytimen. Termi ”alistuminen järjen ylivaltaan” voidaan ymmärtää sellaisena, että esimerkiksi henkilön esimies voi sitten määrätä hänet vaikka surmaamaan itsensä, mikä on kuitenkin varmasti moraalisesti väärin.

Platonin kirjoituksia on kuitenkin saatettu muuttaa myöhemmin, ja tuon kotisivun taulussa esitetty katkelma Platonin ”oikeudenmukaisuusteesistä” on ikään kuin sopimaton tuon suuren retoriikan mestarin kirjoittamiksi. Tuo kuuluisa katkelma menee siten, että ”oikeudenmukaisuus on sitä, että hoitaa omat tehtävänsä eikä touhua joka paikassa”, mikä on tietenkin hiukan erikoinen, koska se ikään kuin on vaillinaisesti esitetty. Ja tuo lause olisi mielestäni paremmin kirjoitettu muotoon: ”oikeudenmukaisuus on sitä, että jokainen hoitaa omat tehtävänsä eikä heidän tule touhuta ympäriinsä” kuulostaisi minusta paremmalta, ja olen joskus kyllä epäillyt nimenomaan tätä kohtaa jonkun muun kuin Platonin kirjoittamaksi. Eli uskoisin että noita hänen tekstejään on muuteltu historian aikaan siten, että ne mielistelisivät sekä imartelisivat nimenomaan kuninkaita tai muita totalitaristisia hallitsijoita.

Platonin teesit
(Materiaalin lähde alhaalla)

Ja kun Platonin tuota kolmatta teesiä ajatellaan, niin se voidaan ymmärtää siten, että ihmisiltä on kaikki muu kuin heidän elannon hankkimiseensa käyttämä toiminta kiellettyä, ja tuossa kolmannessa teesissä ikään kuin määritellään se, että ihminen ei saisi ikään kuin esimerkiksi harrastaa kirjoittamista, opiskella huvikseen tai ylipäätään tehdä mitään muuta kuin sitä, mitä häntä ohjaava ”järjen ylivaltias” sattuu määräämään. Joten tämän takia Platonin valtiota voidaan pitää hiukan erikoisena mallina.

Siis kun puhutaan siitä, että me kaikki olemme ihmisiä, niin toki voisi käydä niin että kuninkaalta unohtuu itsekritiikki, kun hän tekee päätöksiä erilaisista asioista. Me ihmiset emme osaa olla itseämme kohtaan objektiivisia, koska pohjimmiltaan olemme itsekkäitä olentoja. Sen takia meidän arvostelukykymme joskus pettää, ja siitä on aina välillä uutisia lehdissä, tai sitten Platon osoitti kirjoituksillaan isänmaallisuutta, mikä tietenkin on havaittavissa nimenomaan hänen Atlantista käsittelevissä teksteissään, missä Ateenan falangit sitten niittävät tuon valtion pois kartalta. Eli hän siinä sitten suurta johtajaa Solonia sitten imartelee, ja toki Platon teki varmasti itseään tykö tuolle Ateenan johtajalle, joka olisi ehkä sitten katkaissut suuren filosofin pään, jos tämän teksti ei olisi häntä miellyttänyt.

Kaikki viittaukset ja kuvat on osoitettu alla olevaan linkkiin:

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/fi/fi4/2._oikeudenmukaisuus/02_platonin_valtio?C:D=hNhe.gXcv&m:selres=hNhe.gXcv

Marxjatalous.blogspot.fi

Mitä sana "oraakkeli" mahtoi tarkoittaa muinaisessa Kreikassa?

Kun muinaisessa Kreikassa puhuttiin oraakkelista, niin silloin ei yleensä tarkoitettu mitään erityisiä ennustuksia, vaan sellaisia merkkejä , jotka kertoivat, että oliko esimerkiksi kansa jonkun sotaretken takana, sekä sitä että pidettinkö jotain henkilön saamaa etuutta oikeastaan oikeutettuna etuna. Eli sana "oraakkeli" oli henkilö, peitetty käsky tai tarina siitä, että jumalat tukivat hallitsijaa, joka tarkoitti lähinnä armeijan  komentajana toiminutta henkilöä. Samoin oraakkelien avulla etsittiin sitä, että oliko joku sitten pettänyt tuon armeijan tai henkilön. Oraakkeli saattoi esimerkiksi olla jokin tiedustelupalvelu tai "gallup" jolla ihmisiltä oli kysytty sitä, että kokivatko he ehkä jonkun sotaretken tai muun toiminnan tarpeellisena. Kun Kreikassa kysyttiin asioita jumalilta, niin silloin käännyttiin kyseisen jumalan pappien puoleen, ja heiltä sitten kysyttiin esimerkiksi mahdollista hoitoa luunmurtumiin, ja tämä toiminta tietenkin oli Apollon eli parantajan omaisuutta, ja tuon jumalan papit sekä papittaret ovat nykyään lääkärien ammattikuntaan kuuluvia.

Toki joku saattoi nostaa oraakkelit ihmistä vastaan esimerkiksi lahjomalla mellakoitsijoita kadulle tai lupaamalla heille rahaa, mutta kun nuo oikeat oraakkelit sitten kertoivat sen, mitä he olivat nähneet, niin silloin kuningas sai heti tietää merkistä, että puhuiko oraakkeli totta, ja samalla näytettiin esimerkiksi käden liikkeellä, tai kääntämällä joku esine ympäri, että pitikö oraakkelien neuvoja kuunnella, tai pitikö kuninkaan tehdä toisin kuin mitä tuo mies tai nainen sanoi. Joskus oraakkeli tarkoitti myös vastustajista hankittuja tiedustelutietoja, kuten esimerkiksi keihäiden pituutta tai muita tärkeitä asioita, kuten sitä että vastustajan hovissa oli henkilö, joka suostui myrkyttämään hallitsijan tai muuta vastaavaa.

Kun puhutaan myrkyttämisestä, niin se oli erittäin vaarallista, koska kuninkaat käskivät ruuan tarjoajaa syömään itse omasta annoksestaan. Mutta jos löytyi kuolemansairas- tai itsemurhaan valmis mies, joka suostui maistamaan esimerkiksi pärskäjuurta eli ottamaan myrkkyä kuninkaan edessä, niin silloin kuninkaan turvatoimet voitiin ohittaa, ja hänet myrkyttää melko helposti. Yleisin tapa tehdä toisin oli se, että jos oraakkeli neuvoi perääntymään, niin silloin piti hyökätä. Mutta myös silloin kun merkkiä ei näytetty, oli esimerkiksi mielenosoitus helposti tulkittavissa maksetuksi, jos meno kadulla oli jotenkin innotonta. Samoin oraakkelia voitiin epäillä maksetuksi, jos hän antoi neuvoja, jotka eivät olleet kenenkään edun mukaisia. Oraakkelit olivat virallisesti kuninkaiden neuvonantaja, mutta todellisuudessa he olivat lähinnä kansallista turvallisuusneuvoston oleva elin, jonka antamat neuvot oli syytä ottaa vakavasti.

Näet he olivat oikeastaan noiden kuninkaiden esimiehiä, joten jos kuningas vastusti oraakkelia, niin hänet saatettiin myrkyttää sen takia. Oraakkelit varoivat aina suututtamasta asiakastaan, ja siksi he peittivät tuon komennon puhumalla esimerkiksi jumalista, kun he alkoivat komentaa tuollaisia Leonidaksia, joiden hipiä ei ehkä olisi kestänyt suoraan esimerkiksi Spartan filosofien nimissä annettuja käskyjä. Samalla suoraan kuninkaalle annettu määräys olisi saattanut oraakkelien itsensä väärään, koska jos se että he itse olisivat jotain sotaa ehdottaneet tulisi ilmi, niin joku olisi voinut silloin tajuta, että kuningas oli pelkkä sätkyukko, joka sopi tietenkin likaisen töiden tekijäksi, ja kun hän työnsä oli tehnyt, niin silloin tuota miestä ei enää kaivattu missään.

Ja jos sota sitten oli tappiollinen, niin tietenkin kuninkaan piti tämä toiminta ottaa omiin nimiinsä, mikä tarkoittaa sitä, että tietenkään hän ei ollut uhrannut tarpeeksi Zeukselle tai sitten kuninkaan omissa toimissa oli vikaa, ja ainahan kansalle voitiin kertoa, että jumalat käänsivät kuninkaalle selkänsä, koska hän oli jotenkin toiminut elämässään väärin. Tuota tekniikkaa käytettiin silloin, kun hän kuoli. Eli kuten varmaan tiedätte, niin myrkky oli sellaisen kuninkaan loppu, joka aiheutti armeijoineen ongelmia valtiolle. Tämä tarkoittaa sitä, että armeija joka hävisi taistelun muuttui ongelmaksi, ja tuolloin tietenkin käytiin väittämään, että hän lähti sotaan omin päin. Todellisuudessa monet muinaisen Kreikan todellisista johtajista käyttivät valtaa peitellysti, ja jos kuningas eli sotilasjohtaja ei ollut varuillaan, niin hänet saatettiin murhata, tai koko hänen armeijansa pettää,ja keiton mukana tuli sitten tyräkkiä, jotta falangille ei tarvinnut maksaa mitään.

Tuo valta oli kauppiaiden sekä muiden rahamiesten käsissä, koska he maksoivat sepille sekä kouluttajille palkkiota, jotta he varustaisivat falangit tehokkailla miekoilla sekä keihäillä, ja myös kuninkaallisia tarinankertojia piti palkita, jotta he jaksoivat kirjoittaa tarinoita sankaripojasta, joka vähintään pelasti valtionsa erilaisten merihirviöiden sekä persialaisten käsistä, ja joka kuului vähintään suuren Zeuksen valittuun sukuun. Eli kun mietitään antiikin politiikkaa, niin toki nuo falangimiehet olivat mukavia takuumiehiä erilaisissa sopimuksissa, mutta muuten heitä ei sitten enää kaivattu takaisin kotiin, koska noita verisiä aseita sekä vaatteita ei kukaan halunnut enää nähdä kaduilla. Ja kuten me tiedämme, niin paras sankari on kuollut sankari, koska hän ei sitten enää koskaan tulisi vaatimaan mitään eikä kertomaan tarinaansa kenellekään. Kun mietitään sitä, että kun kreikkalaiset sitten aikoinaan uhrasivat jumalille, niin todellisuudessa he maksoivat noille miehille ja naisille palveluksista, mitä he kuninkaille tekivät.


Toki Apollon pappien palvelukset eli haavojen sitomiset eivät olleet mitään pieniä asioita, mutta jos esimerkiksi kansalle haluttiin kertoa, että kuningas oli jumalten valitsema johtaja, niin silloin tarvittiin Zeusta tai oikeastaan tarinan kertojia, jotka sitten kertoilivat kansalle ja kuninkaalle satuja siitä, kuinka hänen syntyessään kokkia laskeutui sekä syntymätalon että esimerkiksi Zeuksen temppelin katolle, ja tietenkin hänen mahtavuuttaan muutenkin koristeltiin, eli nuo tarinankertojat kertoivat, kuinka temppelien verhot repeytyivät kun majesteetti kiljaisi ensimmäisen kerran. Samoin he kertoivat tarinoita siitä kuinka salamat löivät taivaalla kun hän sanoi ensimmäisen ymmärrettävän sanansa. Oraakkelien tehtävä oli tuossa tapauksessa tukea hallitsijana, ja kertoa tuollaisia tarinoita sekä hänelle itselleen että myös kansalle. Näin sitten taattiin se, että jumalat eli käytännössä papit eli nykykielellä virkakunta pysyi tyytyväisenä, ja sitten he jaksoivat keksiä uusia asioita, joilla tuollaisia innokkaita falangipäälliköitä komennettiin.

charelesfort.blogspot.fi