Showing posts with label pakolaiset. Show all posts
Showing posts with label pakolaiset. Show all posts

Monday, December 12, 2016

Vaikuttamisesta sekä asioista puhumisesta, ja siitä kuinka puolueellisuus voi vääristää koko asian sisällön

Koska blogin otsikko on "yksittäinen ihminen voi nykyään vaikuttaa yhteiskuntaan tehokkaammin kuin koskaan ennen", niin ajattelin hieman avata tuota otsikkoa. Nykyään ihmisillä on käytössään kaiken maailman ilmaisia julkaisualustoja, johon he voivat kirjoittaa asioista, jotka heidän mieltään painavat, ja josta he haluavat kertoa myö muille ihmisille, niin toki on hyvä selventää tätä mallia hiukan. Eli jos ihmiset olisivat vaienneet kohtaamistaan vääryyksistä, ja sitten jättäneet asian siihen, niin silloin saattaa olla niin, että esimerkiksi monet väärinkäytökset sitten olisivat jääneet ainiaaksi piiloon, ja ehkä Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio olisi vielä virassaan.

Tuollainen asia varmasti olisi ennen sitten vaiettu kuoliaaksi, ja toki tuolloin vanhaan hyvään aikaan tuo Aarniosta ilmoituksen tehnyt ilotyttö olisi ehkä sitten vain lähetetty venäjälle takaisin, kun tuollainen virkakuntaan kuuluva henkilö oli joutunut syyttelyn kohteeksi. Ja toki lehdistö tuki voimakkaasti Aarnion puolustusta, ja antoi hänen asianajajalleen todella paljon palstatilaa, joten vanhaan hyvään aikaan tuo mies olisi varmasti saanut jatkaa virassaan, minkä jälkeen televisiossa olisi esiintynyt hyväntuulinen huumepoliisi, joka takuulla olisi esitellyt mielellään kotietsintälupaa, jonka jälkeen tietenkin olisi todettu, miten tuollainen syyttely olisi johtanut siihen, että henkirikosten selvitysten  määrä olisi laskenut tuolla alueella. Ja itse olen sitä mieltä, että tätä tapausta ei ehkä koskaan olisi puitu julkisuudessa, ja en muuten usko että tämä on ainutkertaista.

Yksittäinen ihminen voi vaikuttaa kaikkiin mahdollisiin asioihin ottamalla ne puheeksi omissa kirjoituksissaan. Eli jos asioista vaietaan sekä niistä annetaan vain yksipuolista tietoa tai kerrotaan asioita ikään kuin tipotellen, niin silloin varmasti on ollut mahdollisuus siihen, että monia erittäin ikäviä asioita on jäänyt kertomatta yleisölle. Maamme journalistien korkeaa tasoa täytyy ensin tässä kehua, ja siksi esimerkiksi puolueellinen journalismi paistaa todella ikävästi muutamista viimeaikojen jutuista läpi.

Eli jos työn taso on muuten hyvää tai erinomaista, niin silloin kuitenkin pienetkin tason notkahdukset paistavat ikävästi läpi muuten hienoista lehtijutuista.  Lehdistö on ihmisen paras ystävä sekä suoja mielivaltaa vastaan, mutta kuten tiedämme, niin lehtimiesten toiminta voi olla kuitenkin täysin julkisen sanan toimintaperiaatteiden vastaista. Kuten voimme varmasti todeta, niin esimerkiksi lehdistön avulla voidaan yksittäisen ihmisen oikeusturva tuhota lähes täysin. Samalla lehdistöllä on valta nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia, jotta niihin voidaan puuttua, ja yksi epäkohta tietenkin on se, että meidän poliitikkomme tukevat nimenomaan nuorten miesten maahanmuuttoa, mutta samalla ei tuota ryhmää mitenkään edes pyritä integnoimaan yhteiskuntaamme.

Itse olen sitä mieltä, että se että lennätämme tänne muutamia satoja pakolaisia, kun avun tarvitsijoita on miljoonia ei vastaa tarkoitustaan. Vaan meidän pitäisi viedä apua sinne, missä sitä tarvitaan, ja samalla kuitenkin olisi taattava noiden pakolaisleirien turvallisuus sekä neutraliteetti tuolla kaukana lähi-idässä, missä luodit lentävät sekä vihapuheet täyttävät ilman. Eli ainoa oikea tapa auttaa ihmisiä on auttaa massoja, ja se ei takuulla tarkoita sitä, että tänne lennätetään kaksisataa henkilöä valtion rahoilla. Tuo tänne lennätettävien määrä on aivan naurettava, kun sitä verrataan avun tarvitsijoiden kokonaismäärään, ja myös mielestäni se on hiukan erikoista, että EU:ssa yhden maan tekemä karkotuspäätös ei sido muita maita ollenkaan. Eli mielestäni tuo pakolaisten haastattelun pitäisi tapahtua tuolla etelässä, ja jos kriteerit eivät täyty, niin sitten pitää tuo henkilö lähettää takaisin, ja pitää huoli siitä, että hän ei enää vähään aikaan palaa EU:n alueelle.

Ja kuten varmasti tiedämme, niin viranomaisen puolelle on helppoa mennä, kun toimittaja pääsee sitten istumaan poliisiautoon, ja kuvaamaan tuon partion toimintaa "todellisissa tilanteissa". Kun mietitään sitä että mikä viranomainen oikeasti on, niin silloin taas tullaan sellaiseen asiaan, kuin että poliisikin on vain ihminen. Eli virkakunta koostuu yksilöistä, joilla on kaikilla hiukan eri kuva siitä, mikä milloinkin on oikea tapa toimia, ja tietenkin myös toimittajien asenne voi vaikuttaa jutun puolueettomuuteen. Ja se että esimerkiksi joku nuorisojengi samaistetaan virkamieheen nostaa esiin sellaisia kysymyksiä, että kuinka monta toimittajaa oikeasti on toiminut skinheadien tai äärivasemmistolaisissa organisaatioissa?

Kun puhutaan puolueellisesta journalismista, niin yksi esimerkki tästä on ollut yliopistojen maksullisuutta puolustava asenne mediassa. Keskusteltaessa niistä asioista, joista mediassa halutaan puhua, niin tietenkin lehdistö on todella asiallinen silloin, kun sen edustajat haluavat olla asiallisia. Mutta lehdissä voidaan antaa myös sellainen kuva, että ihmiset ikään kuin haluavat samaa kuin toimittajat, eli kuten varmaan muistamme, niin silloin aikoinaan oli sellainen linja, että ainoa oikea tapa hoitaa yliopistojen talous kuntoon oli periä kunnon lukukausimaksuja.

Silloin tietenkin oli sellainen käsitys, että jos noita 30 000 euron lukukausimaksuja aletaan periä, niin yliopistoista olisi saatu tehtyä sellainen valtion johtoa tai oikeastaan eduskuntaa sekä mediaa miellyttävä paikka, missä se tieto mitä tuotetaan on vain sitä median edustajia miellyttävää asiaa täynnä. Ja jostain syystä maassamme on sellainen asenne, että esimerkiksi vain ääriryhmien edustajille on annettu puheoikeus, jotta kaikki tietävät, mitä mieltä eräässä paikassa ollaan kaikesta, mikä hiukankin poikkeaa noiden ihmisten näkemyksistä esimerkiksi ulkomaalaisista. Toki media sitten aivan kuin muuttui perussuomalaisten sekä heidän puheenjohtajansa Timo Soinin vaalimainonnan alustaksi, jossa puhuttiin sitä, että meidän pitäisi sitten alkaa rakentaa muureja maamme ympärille.

Kuitenkaan en usko että syy tähän isänmaallisuuden puuskaan on ollut mikään Kreikkaan syydetyt miljardit tai se, että johonkin on perustettu pakolaiskeskus, vaan yksinkertaisesti puhtaasta itsekkyydestä, missä muutamat median edustajat ovat halunneet vähän esitellä omia sotilasarvojaan, jotka eivät varmaan aivan alikersantteja olleet. Ja siksi media täyttyi lähinnä vihakirjoituksista sekä erittäin maskuliinisista uutisista, missä mainostettiin noita kertausharjoituksia.

Eli en usko että noilla suorasukaisilla kommenteilla sekä lehtijutuilla, mitä aikoinaan julkaistiin lehdissä oli mitään sen suurempaa poliittista tarkoitusta, vaan joukko ihmisiä vain halusi esitellä sotilasarvojaan televisiossa. Kuitenkin tuo vihakirjoittelu on ollut varsin näkyvää, ja itse kyllä hiukan ikävissäni olen joutunut katselemaan sitä, kuinka tasokas sekä sananvapautta puolustava lehdistö oli muuttunut rikollisia sekä vääryyttä ja korruptiota puolustavaksi toimijaksi, jonka käsitys esimerkiksi massamurhaajista sekä muista kuvottavista henkilöistä on se, että he ikään kuin ansaitsisivat päästä vapauteen.

Tuolla tarkoitan esimerkiksi tuon Aarniosta ilmoituksen tehneen ilotytön kohtelua mediassa, sekä myös tietenkin tuon norjalaisen kahelin kohtelua, niin myös erään ruotsalaisen mielisairaalaan tuomitun sarjamurhaajan kohtelua mediassa, jossa lakimiehet sitten itkeskelivät, kun heidän asiakkaitaan oli painostettu. Ja tätä ennenkin on mediassa osoitettu hiukan erikoisia näkemyksiä, jotka koskevat nimenomaan murhaajia. Tässä todettakoon muuten sitten se, että eräs Mark Chapman istuu edelleen John Lennonin murhasta vankilassa, eikä hänellä ole mahdollisuutta sieltä päästä pois, joten hän sai saman tuomion kuin David Berkowitz eli "Son Of Sam" (Samin poika), joka on yksi historian brutaaleimmista sarajamurhaajista, ja toki tuo Chapman on varmasti ollut vaarallinen ympäristölleen, koska hänellä oli oikein tappolista, mutta kuitenkin joidenkin ihmisten mielestä Chapman olisi saanut rikoksestaan "Lennon-lisän". Mutta kuten tiedämme, niin tuollainen henkilö voi olla hyvin vaarallinen.

Eli kuten tiedämme, niin esimerkiksi Eveliina Lappalaisen murhaaja sai sitten mediassa melkoista ymmärtämystä heti, kun hän paljastui ilmeisesti Eveliinan isän esimiehen pojaksi. Tuolloin mediassa alettiin puhua siitä, kuinka tuo rikollinen piti päästää välittömästi pois vankilasta. Kun ensin oli lehdistön asenne sitten sellainen, että tuo rikollinen olisi pitänyt hirttää. Eli tällä tavoin sitten lehdistön asenne tuota poikaa kohtaan sitten muuttui. Ja tuo muutos kertoo hyvin ikävästä asenteesta, joka koskee sitten esimiesasemassa olevaa henkilöä, eli hänen toimintansa olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kuin jos väkivallan tekijä olisi ollut hänen alaisensa.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi


Wednesday, September 14, 2016

Vakoilussa on aina käytetty mielikuvitusta, joten oliko Kerttu Nuortevan tarkoitus tehdä Mannerheimille lobotomia sekä mietelmiä vaarallisista stereotypioista

Kuvituskuvaa

Suomen historian kuuluisin naisdesantti on Kerttu Nuorteva, joka pudotettiin laskuvarjolla Vihtiin, ja sitten hän päätyi Hella Wuolijoen asuntoon, sekä pidätettynä VALPO:n eli Valtiollisen Poliisin selliin. Tuossa tapauksessa on siitä mukava yksityiskohta, että Nuorteva kertoi että hän aikoi pistää Mannerheimin kuoliaaksi sukkapuikolla, kun tämä tulisi leikkaamaan hiuksiaan Nuortevan parturituoliin. Tuota tapausta pidetään osoituksena neuvostotiedustelun pätemättömyydestä sekä vakoilijoiden epäkäytännöllisyydestä, mutta uskoisin että Nuortevan operaation ideoijat eli Juri Andropov sekä muut NKVD:n esikunnan miehet varmasti tiesivät, mitä he olivat tekemässä. Ideana oli ilmeisesti se että Nuorteva jäisi heti kiinni, kun hänet pudotetaan Suomeen, koska NKVD halusi peittää operaation, josta eräiden kertomusten mukaan olisi käytetty nimeä "Yönoita", ja siinä Hitlerin itäisten armeijoiden esikuntaan olisi solutettu vakooja, jonka sitten piti tehdä sukkapuikolla lobotomia jollekin kenraalille tai jopa itselleen Hitlerille.

Tuo ajatus perustuu siihen malliin, että jos saksan asevoimat sekä natsipuolue olisivat tienneet Hitlerin tai tuon toisen kohteen, olleen kuollut, niin hänet olisi voitu korvata toisella miehellä. Kuitenkin uskotaan että operaatio "Yönoidan" tarkoitus oli tehdä joku saksan ensiarvoisen tärkeistä johtajista vaarattomaksi ilman että kukaan ulkoapäin havaitsisi hänessä mitään muutosta. Se onko "Yönoita" edes oikea operaatio, vai joku satusetien keksimistä valheista, joilla yritetään pelotella valtioiden johtajia ei ole tiedossa. Tuollainen operaatio olisi melko helppo teknisesti toteuttaa, eli esimerkiksi sotasaaliiksi saadulla JU-88 yöhävittäjällä tai muulla koneella olisi lennetty Berliinin tai halutun esikunnan päälle, ja pudotettu laskuvarjoa käyttävä agentti tuon alueen lähelle.

Sen jälkeen hän olisi soluttautunut väärien asiakirjojen avulla tuohon esikuntaan, ja hankkiutunut kohdehenkilön lähipiiriin tai läheisyyteen, ja sitten tainnuttanut uhrinsa. Tuon jälkeen hän olisi vain työntänyt sukkapuikon tämän silmäkulmasta sisään, jonka jälkeen kyseinen henkilö olisi varmasti kyvytön antamaan mitään käskyjä oma-aloitteisesti. Toki tuossa tilanteessa varmasti olisi riittänyt, että tuo agentti olisi päässyt soluttautumaan uhrin makuuhuoneeseen, ja tehnyt lobotomian hänelle tämän  nukkuessa, jolloin kukaan ei olisi saanut tietää siitä, että tuo uhri olisi vain täysin toimintakyvytön. Lobotomia on leikkaus, mikä tekee ihmisestä täysin ilman oma-aloitteisuutta olevan olennon. Tuota leikkausta käytettiin ennen siihen, että väkivaltainen potilas saadaan mielisairaalassa talttumaan.

Voidaan ajatella että tuollaista käsittelyä on ajateltu antaa esimerkiksi Fidel Castrolle, joka 1960-luvun alussa oli toistuvien CIA:n murhayritysten kohteena. Eli CIA:n lääkäri olisi soluttautunut Castron lähelle, ja sitten tehnyt hänestä tahdottoman. Ajatelkaa mitä CIA olisi voinut hänen kauttaan hankkia, jos heillä olisi ollut Fidel Castron nimikirjoitus kumileimasimessa. Kuuba oli silloin Neuvostoliiton ystävä, joten Castron kautta olisi voitu hankkia esimerkiksi neuvostoliittolaisia aseita, joita olisi sitten testattu erilaisilla koealueilla ympäri USA:a Eli esimerkiksi MIG-hävittäjien hankkiminen hänen kauttaan olisi mahdollista, jos kone hankitaan varaosina, ja sitten kasataan esimerkiksi tarunhohtoisessa Hangaari 18-nimisessä paikassa Wright-Pattersonin lentotukikohdassa.

Mutta pitää muistaa se, että Kuuba ei ole ainoa maa, jolla on hyvät suhteet Neuvostoliittoon, ja kuten tiedämme, niin vakoilu on likaista peliä. Siksi jos palaamme taas Toiseen Maailmansotaan ja noihin mahdollisiin kohteisiin, niin voidaan ajatella, että heistä käytettiin koodinimiä. Tai sitten saattoi olla niin, että Nuorteva oli oikeasti niin huonosti koulutettu tai sinisilmäinen, että hän uskoi oikeasti Wuolijoen vievän hänet Mannerheimin luokse.  "Tapaus Nuorteva" on osa sitä vaarallista streotyyppistä näkemystä siitä, että esimerkiksi venäjän tiedustelu olisi jotenkin epäpätevä, se on aina ollut erittäin taitava hankkimaan tietoja vastapuolen asioista sekä toteuttamaan operaatioita, jotka kohdistuvat sen vihollisiin, eli myös Venäjällä on vakoilusatelliitteja sekä muuta elekstronikkaa ja pätevää henkilökuntaa. Syy miksi käytän amerikkalaisia lähteitä johtuu siitä, että en itse osaa venäjää, joten amerikkalaisia tai brittiläisiä dokumentteja on helpompi katsella, kun niissä olevaa tekstiä ymmärtää vähän paremmin kuin venäjää. Se miksi Toinen Maailmansota liittyy nykyvakoiluun, on se että tuolloin värvättiin paljon ihmisiä noihin tiedustelupalveluihin, ja osa noista agenteista eivät olleet varmasti sellaisia, että heitä olisi voitu esitellä missään mediassa eli jopa kuolemaan tuomittuja rikosvankeja värvättiin noihin tehtäviin sekä liittoutuneiden että saksan puolella.

Ja Toisen Maailmansodan jälkeen oli tarjolla paljon ihmisiä, joiden poliittinen luotettavuus oli varmasti varmistettu erilaisissa sotarikoksissa itärintamalla. Eikä tuo Dresdenin pommitus myöskään varmasti ollut mikään asia, mistä kovin paljoa olisi esimerkiksi brittimediassa puhua. Siksi 1940 ja -50 lukujen taitteessa oli varmasti vielä väkeä, joka vihasi bolshevikkejä tai fasisteja yli kaiken. Ja aina pitää muistaa sellainen asia, että myös DDR oli Saksa. Eli sen kansa puhui myös saksaa äidinkielenään. Eli Stasissa saattoi työskennellä GESTAPO-agentteja, jotka haaveilivat "toisesta Barbarossasta", eli siitä että Saksa yhdessä NATO:n kanssa lähtisi taistelemaan "idän barbaareja" vastaan.

Eli vaikka valtio lakkaisi sellaisenaan olemasta, niin aatteet ja asenteet ovat joissain ihmisissä todella syvällä, ja sen saman asian huomaamme ikäväksemme myös nykymaailmassa. Eli vaikka rasismi ja vihakirjoittelu ovat periaatteessa kiellettyjä laissa, niin varmasti löytyy ihmisiä, jotka ovat oikeasti toista mieltä näistä asioista. Toisin sanoen yhteiskunta muuttuu paljon hitaammin kuin lainsäädäntö, ja saattaa olla niin että yksittäisten ihmisten mielipiteet eivät muutu koskaan. Niin syvälle tuo antisemitismi sekä erilaiset ennakkoluulot istutettiin ihmisten mieliin Toisessa Maailmansodassa. Ja nuo ihmiset sitten välittävät ennakkoluuloja eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, joka oppii jo lapsena, että kaikki erilaiset ihmiset pitää poistaa yhteiskunnasta.

Kuitenkaan noita ennakkoluuloja ei saa lähteä ruokkimaan esimerkiksi sensuroimalla Internetiä, koska sensuuri tekee aatteesta kiehtovan. Jos henkilö ei saa ennakkoluuloilleen "ruokaa", eli Venäjä ei kohdista maahamme vihamielistä aggressiota, niin silloin nuo ennakkoluulot sitten alkavat hävitä. Ja vaikka nyt sitten puhutaan terrorismista sekä jihadismista, täytyy muistaa sellainen asia, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Eli ketään ei saa pitää automaattisesti sellaisena, että hän on joko "hyvä" tai "paha". Kun puhutaan katugallupeista, niin niiden tulos voi olla hyvin paljon toimittajista kiinni, eli haastattelija voi käytöksellään provosoida ihmisiä sanomaan kärkkäitä mielipiteitä jostakin ihmisryhmästä.

Eli hän voi esimerkiksi käydä haastattelemassa paikallisen keskiolutravintolan asiakkaita, tai sitten esimerkiksi tulla pilotti päällä ja suomen lippu hihassaan kysymään mielipiteitä ulkomaalaisista. Tai sitten hän voi oikeasti vain lyhennellä haastatteluja siten, että henkilön mielipiteet vaikuttavat kovin jyrkiltä. Samoin kysymykset voidaan asetella siten, että haastattelija saa kärkeviä vastauksia. Eli hän voi kysyä, että ajaisitko ulkomaalaiset pois maastamme, jos itse saisit heidän työpaikkansa? Tai sitten voidaan kysyä, että tiedätkö, että vastaanottokeskuksessa asuva turvapaikanhakija puukotti viiime viikolla pari suomalaista nuorta, joten mitä mieltä olet, pitäisikö tuollainen henkilö sitten lähettää kotimaahansa.

Ja muistuttaa sitten siitä, että maahamme on tullut pääasiassa nuoria miehiä pakolaiseksi, mikä kyllä sitten hiukan ihmetyttää tässä vähän muitakin. Eli onko tarkoitus ollut alun perin päästää maahamme sellaisia henkilöitä, joista tiedetään tulevan ongelmia? Vai miksi tänne saapuvissa pakolaisissa on juuri tällaisella juurettomalla nuorten miesten joukolla selvä yliedustus? Jos maahan päästetään paljon sellaisia "vihaisia nuoria miehiä", niin toki silloin kyseessä on ongelmien hankkiminen. Kaiken ydin on siinä, että meillä kaikilla on stereotyyppinen kuva muslimeista tai ylipäätään kaikista ihmisryhmistä. Kun puhutaan muslimeista, niin silloin ihmisten mielestä tarkoitetaan yleensä raitista henkilöä, joka pukeutuu vähän hassusti, ja joka elää aina Koraanin mukaan, ja jonka vaimo sitten pukeutuu burkhaan, ja antaa miehensä hakata itseään. Toki on olemassa muslimeita jotka juovat alkoholia, ja elävät muutenkin melko tavallista länsimaista elämää ainakin jos he asuvat länsimaissa.

Vastaaja tietenkin vastaa "kyllä tuollaiset henkilöt pitäisi karkoittaa", ja hän tarkoittaa tietenkin puukottajaa, mutta vastaus hiukan editoituna tulkitaan siksi, että tuo henkilö haluaa automaattisesti kaikki pakolaiset pois suomesta. Ja tietenkin toimittaja voi siinä sitten auttaa noita vastauksia ulos henkilöstä, tivaamalla että saavatko kaiken maailman väkivaltarikolliset sitten mielestäsi turvapaikan suomesta. Samalla voidaan myös muistuttaa siitä, että maamme laki kieltää rikokseen yllyttämisen. Tuolloin tietenkin voidaan varmasti saada sellaisia "aitoja suomalaisia vastauksia" tähän aikamme polttavaan kysymykseen. Ja tietenkin voidaan muistuttaa siitä, että maassamme on olemassa poliisikoulu tai rajavartijakoulu, johon henkilö voi hakeutua, jos hän sitten omaa tietyt valmiudet. Ja samalla muistuttaa siitä, että jos maamme sulkee rajat pakolaisilta, niin silloin rajavartiostosta varmasti löytyy työpaikka.

charelesfort.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...