Benito Mussolinin uran alku oli hyvin erikoinen

https://sites.google.com/view/mussolininuranalku/etusivu

https://sites.google.com/view/mussolininuranalku/etusivu

Historiankirjoitus palvelee aina jotain ihmisryhmää, ja siksi käsitykset historiallisista tapahtumista muuttuvat ajan myötä ehkä hyvinkin radikaalisti

Maamme historioitsijat arvioisivat monia asioita eri tavalla nyt kun silloin aikoinaan. Koskaan ei kuitenkaan historiankirjoitus ole täysin valmista, ja kuten tiedämme niin historia on sellainen asia, jota kirjoitetaan siten, kuin valtaapitävät sitä haluavat kirjoittaa. Kun mietitään sitä, että esimerkiksi tämä käsiote "Suomi" on 1800-luvulla merkinnyt aivan eri asiaa kuin nykyään, ja maamme kansa oikeastaan yhdistyi vasta Toisen Maailmansodan aikana tajuamaan sen, mikä merkitys omalla maallamme sekä itsenäisyydellämme on kansallemme.

Kuitenkin esimerkiksi punakapinasta, sisällisodasta tai veljessodasta sekä vapaussodasta on alettu vasta nykyään puhua kuten siitä tulisi puhua. Se mitä nimeä noista vuosien 1917-1918 traagisist tapahtumista on käytetty riippuu siitä keneltä tuota nimeä kysytään. Itse sanoisin kyseessä ollen sisällissota, joka on hyvin osuva nimitys kansamme traagisimmalle sekä traumaattisimmat tapahtumat  sisältävälle vaiheelle, jolloin ikään kuin veli nousi veljeään vastaan, kuten joku pappi on asian ilmaissut. Eli ennen noista vuoden 1917-tapahtumista on keskusteltu lähinnä "valkoisen totuuden" kautta. Tuolla tarkoitan sitä, että noiden tapahtumien traumat olivat hyvin syvällä molempien puolten edustajien mielessä, ja jos punaiset eli kommunistit tai sosialistit tekivät murhia, niin sitä teki myös valkoisten eli toisin sanoen voittajien puoli joka jakoi vähintään yksipuolista oikeutta silloin 1918, kun taistelut maassamme olivat päättyneet.

Syy miksi valkoinen puoli halusi salata teloituksia oli se, että monilla noista ampujista oli sitten vaikeuksia perustella toimintaansa omalle perheelleen, ja jo silloin epäiltiin sitä, että noiden ampujien joukossa oli henkilöitä, jotka olivat surmanneet velkojiaan tai muuten peitelleet rikollista toimintaansa. Eikä punaisten puolella olleet asiat sen paremmin, eli sielläkin oli sellaisia miehiä ja naisia, jotka olivat lähinnä teloittaneet "valkoisiksi" nimettyjä henkilöitä, eivätkä he sitten olleet päivääkään tehneet mitään esimerkiksi Tampereen valtauksen hyväksi ainakaan rintamalla, vaan lähinnä toimineet politrukkeina jaellen kuolemantuomioita omilleen. Kun puhutaan esimerkiksi sidosryhmistä, niin juuri kotiväki on se kaikkein tärkein ryhmä jokaiselle ihmiselle. Ja en usko että mikään aseettomien ihmisten ampuminen ei olisi ollut ainakaan kaikista henkilöistä hyväksyttävää toimintaa. Kuitenkin kun puhutaan tuosta "valkoisesta oikeudesta", niin silloin tietenkin voidaan miettiä sitä, että mikä kiire noiden kuolemantuomioiden täytäntöönpanossa sitten oli.

Eli kun puhutaan noista "valkoisen terrorin" vuosista, niin tietenkin noita tapauksia voidaan tutkia sarjana yksittäisiä veritekoja, joita tapahtui paljon tuolloin vuosina 1918 ja -19. Itse olen joskus miettinyt sitä, kuinka julma ihminen voi toista kohtaan olla, ja ehkä tuolloin oli tehty sellaista, että punapäällikkö oli "ilmiantanut" joitakin muita henkilöitä menemään puolestaan teloitettaviksi, ja siten selvinnyt rangaistuksetta. Eli esimerkiksi hevosmies on saattanut saada mennä taloituskomppanian eteen tuollaisen punaisen teloittajan puolesta, koska tämä on ollut niin "hyvä poika" vangitsijoidensa silmissä. Toisin sanoen uskoisin, että noita erittäin vakavia rikoksia tehneitä henkilöitä sitten oli "kääntynyt" valkoisten puolelle, ja ehkä heitä sitten oli lahjottu esimerkiksi rakennusten työnjohtotehtävillä, ja siksi noita punaisia ei ollenkaan haluttu päästää töihin. Kaikki me tiedämme, että rikolliset varmasti käyttivät tuolloin tilaisuutta hyväkseen, ja kahmivat omaisuutta minkä ehtivät, ja varmasti noilla punapäälliköillä oli suuri tarve sitten osoitella tovereitaan vankien joukosta, jotta he eivät sitten joutuisi itse riviin seisomaan.

Tuolloin saattoi käydä niin, että kun itse joutui aseen piippua katsomaan, niin itku tuli, ja sitten tietenkin tuollainen valkoinen päällikkö eli "keskuksen mies" saattoi tarjota kyseiselle henkilölle mahdollisuutta vaihtaa paikkaa jonkun toisen kanssa, jotta ei sitten hänen tarvitse lähteä maan päältä ennenaikaisesti. Vuonna 1918 oli noiden tuomioistuinten työskentelyssä puutteita ainakin tutkimuksellisuuden sekä toteen näyttämisen osalta, ja ehkä siinä sitten pari valkoistakin sai laittaa punaiset nauhat hihaansa, ja marssia kiväärien eteen, jotta jonkun valkopäällikön puuhastelut sitten jäisivät selvittämättä. Eli varmasti myös valkoisten puolella oli henkilöitä, joiden toiminta esimerkiksi "punaisessa Helsingissä" ei kestäisi lähempää tarkastelua, eli he saattoivat näyttää punaisille vihamiehiään sekä esitellä tavallisia työmiehiä esimerkiksi jonain kartanonherroina, ja sitten siirtyä suoraan valkoisten riveihin. Kun puhutaan historiasta, niin sitä kirjoitetaan aina kuten valtaapitävät sitä haluavat kirjoitettavan. Siksi monia asioita aletaan arvioida toisin sitten kun kaikki asianosaiset ovat kuolleet.

Ja historiallisiin tapahtumiin liittyy se, että niistä pitää puhua kiihkottomasti sekä asiallisesti, ja antaa muidenkin puhua kuin vain sen puolen, mikä sattui eniten miellyttämään. Eli tuo vuoden 1917 sekä 1918 sisällissota varmasti oli joillekin ihmisille sellainen asia, mikä sai heidät ikään kuin pelaamaan omaan pussiinsa, ja koska tuolloin oli vallalla käsitys, että kaikki sotan osallistuneet henkilöt olivat aatteen miehiä tai naisia sai aikaan sen, että monia ihan oman edun tavoittelemiseksi tehtyä murhaa on vain kirjattu poliittisiksi teoiksi. Eli nuo murhat on voitu tehdä vain ryöstelyn peittämiseksi tai velkojien surmaamiseksi. Joten näissä teoissa ei sitten ole varmasti ollut kysymys siitä, että tekijä olisi mitenkään minkään aatteen tai maamme itsenäisyyden takia niitä lähtenyt tekemään.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/satavuotiaan-suomen-historia-ei-ole-viela-valmis-naita-asioita-historioitsijat-arvioisivat-uudelleen/6246778


pimeakronikka.blogspot.fi

Tarpeettoman kova kohtelu eristi sosialistit yhteiskunnasta ja loi otollisen maaperän Neuvostoliiton harjoittamalle kiihotukselle 1920- ja 30-lukujen Suomessa

Kuten tiedämme niin vuonna 1918 punaiset hävisivät valkoiselle armeijalle, joka toimi marsalkka Mannerheimin sekä saksalaisen kenraali Von Der Goltzin komennossa, ja toki ratkaisun tähän sisällissotaan toi saksan "Itämeren divisioona", joka 14 000 miehen avulla auttoi kaatamaan punaisten asevoiman eli punakaartin, jota johti luutnantti Ali Aaltonen. Tuon jälkeen seurasi "valkoiseksi terroriksi" kutsuttu aika, jolloin valkokaarti jakoi "oikeutta" eli teloitti säälittä punaisia vankeja, ja samalla myös osoitti kaikille, että komento maassamme oli valkokaartilla. 1920-luvulla tietenkin seurasi olojen lientyminen, mistä seurauksena oli "Lex Relander", jonka ansiosta kaikki punaiset rintamamiehet sitten armahdettiin.

Mutta armahdus ei merkinnyt asenteiden muuttumista suopeampaan suuntaan, vaan esimerkiksi punaisten työnsaantimahdollisuuksia vaikeutettiin huomattavasti, ja esimerkiksi työnantajia kehotettiin olemaan ottamatta kommunisteja töihin, koska nämä saattoivat aiheuttaa häiriöitä työmailla. Eli SKP:tä (Suomen Kommunistinen Puolue) kohdeltiin kuin nykypäivän MC-jengiä, joka tietenkin nosti sen glooriaa maamme nuorison silmissä, ja tietenkin tuohon järjestöön kuuluminen oli vähän samaa statusta kuin johonkin "Bandidosiin " kuulumisessa on nykypäivän nuorelle.  Samoin Etsivä keskuspoliisi (EK), joka myöhemmin vuonna 1939 otti käyttöön nimen Valtiollinen poliisi eli VALPO toimi kiinteässä yhteistyössä työnantajien kanssa, jotta "kommunistit tai näiksi epäillyt henkilöt" saatiin luetteloitua tulevia pidätyksiä varten. Eli kiihottaminen tai vasemmistolainen aktivismi työpaikalla johti välittömästi siihen, että tuosta henkilöstä tehtiin rikosilmoitus Etsivään keskuspoliisiin, joka sitten etsiskeli näitä "kommunistisia soluja" maastamme.

Tuolloin pelättiin vasemmistolaisten nuorten ajatusmaailman "infektoivan" maamme puhdasoppisia nuoria, joiden elämään piti kuulua suojeluskunta, työpaikka sekä isänmaa, jonka takia nuo vasemmistolaiset ajatukset koettiin maassamme vahingollisena sekä yleistä moraalia rapauttavana ilmiönä. Kaikkein vaarallisimpia olivat tietenkin "punaiset naiset", jotka saattoivat sitten esimerkiksi houkutella kunnon suojeluskuntalaisia sopimattomaan suhteeseen, ja ehkä jotkut näistä naisista olivat palvelleet jopa punakaartissa, jolloin he saattoivat tietää ikäviä asioita valkoisista sankareista, jotka ehkä olivat jättäneet perheensä punakaartin armoille paetessaan omasta kotitalostaan pimenevään talvi-iltaan. Se ei tietenkään olisi noille valkoisille päälliköille mikään imarteleva asia, ja muutenkin esimerkiksi Tammisaaren vankileirillä oli vartijoina henkilöitä, jotka eivät päivääkään olleet missään rintamalla olleet, vaan heidän  tekonsa olivat lähinnä teloittamista, eli rivissä seisovien aseettomien vankien ampumista.

Samoin noiden ammuttujen joukossa oli myös noiden valkopäälliköiden velkojia, sekä siviilejä, jotka eivät olleet ymmärtäneet vihata punaisia tarpeeksi. Kuitenkin varsinaisia ongelmia alkoi tulla sitten 1930-luvulla, kun nuo punakaartilaisten lapset tulivat siihen ikään, että heidän oli lähdettävä työhön. Tuolloin tietenkin sellainen punainen rintamamies tai vankileirillä teloitettu perheenjäsen saattoi merkitä sitä, että joku työnjohtaja voi saada hyvin ikävää julkisuutta tällaisten tekojen takia. Ja kuten Väinö Linna teoksessaan "Täällä pohjantähden alla" asian ilmaisi, niin noissa valkoisten tuomioistuimissa oli tietenkin myös asianosaisia, sekä henkilöitä jotka oli muka "pakotettu" osoittamaan talollisia noissa pidätyksissä. Tuollainen asia saattoi sitten tarkoittaa sitä, että jonkun pehtorin tai vastaavan henkilön maine oli mennyttä.

Eikä valtiollisen poliisin tehtävänä tuolloin ollut monenkaan mielestä sosialistien jahtaaminen, vaan esimerkiksi murhien olisi pitänyt kuulua tuon järjestön toimialaan, mutta pääasiallisena työnään Etsivä keskuspoliisi etsiskeli kommunisteja, joihin maamme yhteiskunnassa oli muodostunut hyvin neuroottinen asenne. Ja kuten varmaan tiedämme, niin esimerkiksi suomen työnantajien jatkuva boikotti, mikä koski sosialisteja johti noiden ihmisten syrjäytymiseen sekä samalla radikalisoitumiseen.

Vaikka en usko että kukaan aluksi tarkoitti sitä, mitä kommunistilait, eli tuon puolueen julistaminen laittomaksi, sekä vasemmistolaisen aktivismin kriminalisoiminen johtivat siihen, että tuo puolue lähti sitten hakemaan tukea Neuvostoliitosta. Samoin se että lapsia alettiin syyttää teoista, mitä heidän isänsä tekivät ennen heidän syntymäänsä johti siihen, että joitakin suomalaisia alkoi kiinnostaa tuo Stalinin joukoissa palveleminen. Ja jatkuva toimettomuus alkoi sitten radikalisoida tuota liikettä, koska sosialisteilla oli silloin tietenkin yhteisasuntoja eli kommuuneja, joissa keskusteltiin päivän politiikasta niin kuin nuorilla oli tapana tehdä.

Eli kuten olen edellä kirjoittanut, niin osa maamme kansalaisista kasvatettiin vihaan, minkä aiheuttivat jatkuvat poliisiratsiat sekä heidän vanhempiinsa ja heihin itseensä kohdennettu vihakirjoittaminen, jossa kommunisteja eli punaisia rintamamiehiä tai punakaartissa palvelleita pilkattiin avoimesti sekä heidän mahdollisuuttaan päästä työelämään sekä integroitumaan yhteiskuntaan estettiin tarpeettomasti. Tuo sitten johti vihaan esivaltaa vastaan, ja myös siihen että kommunismista tuli ikään kuin "kovien miesten joukko", eli eräänlainen aikakautensa moottoripyöräkerho, jossa nuoriso "sai toteuttaa itseään". Tuolloin laiton SKP sai nuorison parissa saman aseman, kuin nykyään esimerkiksi moottoripyöräjengeillä on, ja tuo jatkuva kommunistien vainoaminen johti sitten vuoden 1944 jälkeen yhteiskunnan vastareaktioon, jossa sitten syntyi SKDL eli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, jonka avulla Stalin sitten yritti saada maamme liittymään Neuvostoliittoon.

kirjabloggaus.blogspot.fi