Kyllä hädässä ystävä tunnetaan, eli miksi maailman eliitin epäillään ikään kuin jakavan rooleja keskenään?

Maailman eliitin puuhien tarkastelu varmasti on mukavaa ajanvietettä, ja joskus itsellenikin tulee sellainen ajatus, että kaikki mitä meille näytetään ei ehkä ole aivan totta. Kun tätä viimeistä G-20-kokousta ajatellaan, niin tietenkin USA ja Donald Trump vetäytyivät Pariisin ilmastosopimuksesta, mikä sitten jätti USA:n maailmaan yksin tämän ilmastoa koskevan asian kanssa, mikä minua sitten kamalasti ihmetyttää. Eikö Trump sitten elä tässä samalla planeetalla kuin me muutkin, ja eikö myös hänen etunsa olisi silloin ilmastonmuutoksen pysäyttäminen, joten miksi hän ei sitten kuitenkaan halua esiintyä rakentavasti tässä asiassa?

Joskus aivan tuntuu siltä, että onko maailman johtajille joku jakanut erilaisia rooleja näissä kaikkia maailman ihmisiä koskevissa kysymyksissä? Tämä kysymys saattaa vaikuttaa hiukan erikoiselta, ja itsekin sitä vähän skeptisesti tutkailin, mutta itsestäni joskus tuntuu vähän siltä, että noissa maailman huippujohtajien kokouksissa ikään kuin käydään sellaista vaihtokauppaa näillä asioilla, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen sekä ihmisoikeuksiin.

Siellä ikään kuin jaetaan jossain lappuja sellaisessa hengessä, että “ota sinä vähän kritiikkiä noista ilmastonmuutosta käsittelevistä kysymyksistä, niin minä sitten otan vähän kritiikkiä osakseni oman maani tavasta kohdella oppositiota”. Vaikka tämä kysymys on todella absurdi sekä tietenkin sen muotoiluun olen käyttänyt mielikuvitusta, niin silloin tällöin näissä kansainvälisissä ympyröissä tapahtuu asioita, joita kukaan ei uskoisi voivan edes tapahtua. Kun puhutaan esimerkiksi maailman johtajien toiminnasta omien etujensa ajamiseen, niin silloin kun kaikki tuntuu joltain toiselta menevän huonosti, ja oma valtio voisi ottaa tuosta tilanteesta oikean propagadavoiton, niin silloin tietenkin tuo valtio tekee juuri sen, mikä saa varmasti kansainvälisen yhteisön vihaamaan sitä aivan oikeasti.

Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä tilannetta, missä USA on vuosien ajan sotinut sekä Irakissa että Afganistanissa, ja ihmiset ovat varmaan olleet vähän väsyneitä näihin operaatioihin, ja samalla kansainvälisellä yhteisöllä olisi ollut halua tuomita tuo valtio, niin silloin kaikkien hämmästykseksi Venäjä hyökkää Ukrainaan, ja sitten ei ollut mitään muuta sanottavaa, kuin että Venäjän johto menetti tuossa kaiken sen mitä se onnistui rakentamaan. Siis se että Venäjä hyökkäsi pienemmän naapurinsa kimppuun ilmoittaen hyökkäyksen syyksi sen, että Venäjä haluaa liittää  Krimin itseensä, jotta sen asevoimat voisivat huoltaa sitä kautta Sevastopolin tukikohtaa, jonka sen katsoo kuuluvan itselleen varmasti sai ihmiset arvioimaan Kremlin toimintaa hiukan vähemmän rauhantahtoiseksi, kuin mitä se varmaan  haluaisi ihmisten uskovan.

Kun Venäjän sekä USA:n suhteita arvioidaan historian valossa, niin silloin mieleen tulee vastaavia tapauksia Neuvostoliiton ajoilta, jolloin tuo valtio hyökkäsi esimerkiksi Tsekkoslovakiaan, joka oli irtautumassa sosialistisesta leiristä. Tuolloin USA oli maailmanpolitiikassa pahassa pulassa, kun sen joukot taistelivat Vietnamissa, ja maailman yleinen mielipide oli silloin Vietnamin sotaa sekä asevarustelua eli lähinnä eurooppaan sijoitettuja ydinohjuksia vastaan, ja USA:aa kehotettiin purkamaan nuo Euroopassa olevat ohjuksensa ja lähtemään kotiin, niin silloin Neuvostoliitto ikään kuin pelastavana enkelinä lensi paikalle miehittäen valtion, jonka poliittinen johto sekä sen valitsema tie ei sitä miellyttänyt.

Seuraavaksi sitten Neuvostoliitto teki saman virheen kuin USA sitä ennen, ja lähetti sotilaansa Afganistaniin, mistä sitten tuli Neuvostoliiton versio Vietnamin sodasta, eli monella tavoin Afganistanin sota oli samanlainen kuin USA:n aikoinaan käymä Vietnamin sota, paitsi viidakon paikalla oli vaikeakulkuista vuoristoa. Venäjän toiminta on samanlaista ollut kaiken aikaa kansainvälisellä kentällä. Kun Putin sai maan olot vakautettua, niin hän sitten samalla tietenkin ampui ohjuksilla Venäläistä kaupunkia, ja silloin kansainvälinen yhteisö piti tuota toimintaa ihmisoikeusloukkauksena. Kuitenkin tuon jälkeen 1990-luvulla alkaneen Tshetseenikapinan jälkeen ovat USA ja Venäjä vuoron perään käyneet loukkaamassa jonkun valtion suvereniteettia.

Tässä haluan korostaa sitä, että Tsetsenian tilanne on tietenkin kansainvälisen oikeuden tai juridiikan mukaan Venäjän sisäinen asia, eikä tuota separatistien hallitusta ole kukaan tunnustanut sen jälkeen kun Putin lähetti joukkonsa kukistamaan tuon alueen hallintoa, joka oli tunnustettu ensimmäisen sodan jälkeen vuonna 1997. Tuo sota päättyi virallisesti vuonna 2009, mutta varmaan tilanne kytee osittain edelleen. Tshetsenian sodat ovat osoittaneet sen, että koskaan ei Venäjän tai minkään valtion heikkoutta saa käyttää hyväksi, eikä sen johtoa saa pakottaa allekirjoittamaan mitään papereita.

Kun ensimmäinen Tshetsenian sota päättyi, vuonna 1997, niin Venäjän johto koki silloin karvaan tappion, mikä ei varmaan tehnyt sen arvovallalle hyvää. Syy tuohon tappioon oli valtion sekava tilanne, mutta kun talous sekä yhteiskunnalliset olot alkoivat ainakin osittain parantua, otti Kremlin johto asian puheeksi uudelleen, ja marssitti joukkonsa tuohon tasavaltaan, käyttäen toimintansa perusteena eräitä terrori-iskuja, kuten Beslanin koulukaappausta joita oli tehty Venäjällä, ja siitä sitten Putin sai syyn murskata tuon Tshetseenien valtion. Samalla maailmalle annettiin signaali, että Venäjä tulee palaamaan taas siihen asemaan, mitä sillä oli Neuvostoliiton aikaan.

Tällä viittaan Afganistanin, Irakin sekä Georgian sotiin, joista viimeksi mainittu tuli USA:n johdolle kuin juhlaillallinen. Kerrankin TV:ssä saatiin seurata sitä, kuinka Venäläiset koneet vaihteeksi pommittavat vierasta valtiota, eikä aina raunioiden tekijä ole siis USA:n tai Israelin ilmavoimat. Kyseinen hiukan unohduksiin painunut Tsetsenian tapaus tietenkin oli Venäjän kannalta melko ikävä, mutta sitä voitiin kuitenkin pitää ikään kuin poliisitoimen yhteydessä käytettynä voimana, jossa käytettiin tykkejä sekä ohjuksia. Mutta hyökkäys Georgiaan oli tunkeutuminen suvereenin valtion alueelle. Samoin kun Venäjä lähti sitten tukemaan Syyrian presidentti Al-Assadia hänen taistelussaan Isis:tä vastaan, niin silloin kyllä voidaan sanoa, että kyseinen valtio varmasti pelasi pommituksia suunnitellessaan tahtomattaan USA:n pussiin.

Tuolloin kansainvälinen yhteisö varmasti oli kyllästynyt siihen, kun USA:n lentokoneiden tekemiä raunioita näytettiin televisiossa, mutta sitten ensin tuli Isis kuin taivaan lahjana, eli silloin jostain syystä arabien oma yhteisö aktivoitui, ja tuota järjestöä vastaan hyökättiin nimenomaan arabimaiden koneilla, mikä tietenkin oli propagandavoitto Washingtonille, joka saattoi näin osoittaa, että myös muut muslimit vastustivat Isis:tä sekä että nimenomaan Saudi-Arabia haluaa tukea sen politiikkaa, minkä mukaan terroristien kanssa ei sitten ollenkaan neuvotella, vaan heidät pitää sitten murskata. Ja sitten tietenkin ISIS teki muutaman iskun Eurooppaan, mikä varmasti aiheutti vihaa ja pelkoa ihmisten mielissä. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, niin hädässä ystävä tunnetaan. Venäjän saapuessa tukemaan Al-Assadia oli tilanne ollut se, että USA:n toimintaa oli taas vaihteeksi arvosteltu. Kuitenkin Putin lähetti ilmavoimansa pommittamaan Syyrian kaupunkeja, joita ilmeisesti hallitsi Isis, ja sen jälkeen oli taas kuvissa raunioita ja itkeviä lapsia.

Tuolloin tietenkin voidaan kyllä sanoa, että varmasti tämä Venäjän apu on tervetullutta myös USA:lle, jonka ongelma on siinä, että sen lentokoneet ovat olleet vähän turhan monessa uutiskuvassa pommittamassa jotain kaupunkia. Ja lopulta sitten paikalle kaartelivat TU-95-pommittajat sekä risteilyohjukset, joissa oli lopulta joku muukin teksti kuin U.S ties mikä. Eli tuolloin tietenkin myös median paine USA:aa kohtaan helpotti, kun vanha ystävä tuli apuun, kuten se tuli Tsekkoslovakiassa vuonna 1968, Afganistanissa 1979 sekä Georgiassa vuonna 2008, ja Ukrainassa vuonna 2014.

Noissa tapauksissa voidaan sanoa, että Venäjän tai sen edeltäjän toimet varmasti ovat helpottaneet USA:aan kohdistuvaa median luomaa painetta, eikä myöskään esimerkiksi aikaisemmin Unkarissa ja DDR:ssä tapahtuneet kansannousujen kukistamiset ole varmaan olleet mitenkään sellaisia asioita, että niistä olisi ainakaan ollut Pentagonille haittaa, kun sen strategit ovat laittaneet ohjuksiaan pitkin Eurooppaa. Näiden toimien takia varmasti suuri osa ihmisistä hyväksyi Pershing-ohjusten sijoittamisen Saksaan, mutta samalla pitää muistuttaa siitä, että tällaiset järjestelmät ovat hyvin liikkuvia, ja niitä voidaan kuljettaa kuljetuskoneilla, ja esimerkiksi Altaan voidaan muutamassa tunnissa siirtää NATO:n taktisia ohjuksia kuten LANCE tai Ranskan Pluton, joka voi lentää muutamassa minuutissa Murmanskiin.

Alla linkit Ensimmäistä ja Toista Tshetsenian sotaa käsitteleville Wikipedian sivuille

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_T%C5%A1et%C5%A1enian_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_T%C5%A1et%C5%A1enian_sota


https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Miksi Jugoslavian johtoon tuli mies nimeltään Josip Broz Tito, ja miksi viha tuossa maassa alkoi kasvaa?

Josip Broz Tito
(1892-1980)

Kun Jugoslaviassa ajauduttiin sotaan 1990-luvun alussa, niin tilanteeseen johti sellainen asia, että nimen omaan kroaatti nimeltään Tito oli aikoinaan ikään kuin ominut tuon Jugoslavian vapautuksen natsien hirmuhallinosta itselleen. Ja kun hän sitten kuoli, niin valta maassa ajautui ikään kuin serbien käsiin, jotka mustamaalasivat nyt sitten Josip Broz Titoa(1892-1980)  jota kutsumme jatkossa Titoksi sekä hänen kauttaan kroaatteja, joiden katsottiin nyt anastaneen vallan Jugoslaviassa natsien kukistumisen jälkeen, koska myös kroaattien “Ushtasa-liikkeen” toiminta katsottiin täysin kroaattien syyksi. “Ushtasha-liike” oli natsimielisen Ante Pavelicin (1889-1959)johtama äärioikeistolainen järjestö, joka taisteli Hitlerin rinnalla Titoa ja hänen kommunistista sissiliikettään vastaan.

Tito muuten nousi virallisesti valtaan Jugoslaviassa vasta vuonna 1953, mutta sitä ennen valta oli todellisuudessa hänellä, ja tuolloin hän siirtyi sitten johtamaan maata virallisesti. Eli hän oli Jugoslavian pääministerina vuosina 1945-1953, ja jatkoi tästä sitten presidenttinä, kun hänen edeltäjänsä Ribal oli ilmeisesti kuollut. Hän puhdisti valtionhallintoa viholisinaan pitämistä henkilöistä riippumatta siitä, oliko tämä cetnic, ushtatsha tai kommunisti, ja joidenkin mielestä esimerkiksi se, että tuo mies tuomitsi Afganistanin miehityksen vuonna 1979 oli pelkkää teatteria, jotta hän saisi länsivaltojen tukea itselleen. Hänellä oli jugoslavian marsalkan arvo, mikä on sikäli erikoinen, että vain hänellä on tuo sotilasarvo ollut, ja se lienee kopioitu suomen marsalkka Mannerheimillä oleesta sotilasrvosta, jota vain Mannerheim on käyttänyt.

Kuten tiedämme niin kommunismi oli universaali aate, joka yhdisti kaikki tuon punaiseen tähteen uskovan liikkeen jäsenet, olivat he Serbejä, Kroaatteja, tai ateismiin kääntyneitä muslimeja tuon melko karismaattisen johtajan alaisena. Kommunistien oli paljon helpompi värvätä jäseniä omaan liikkeeseensä eli partisaaneihin, kun taas Cetnicien, eli Titon kilpailijoiden ongelma oli sitten se, että se samaistettiin ikään kuin serbian johtajiin, joiden alaisuuteen tuo maa oli koottu vuonna 1918.

Eikä liikettä pidetty riittävän radikaalina, jotta SOE (Service Operations Executive) olisi sitä kannattanut tukea, ja toki briteillä oli Cetnikien johtajan Daza Mihailovicin (1893-1946) esikunnassa laskuvarjohyppääjä ja agentti, joka päivittäin välitti tietoja hänen edesottamuksistaan radiolla Kairoon.  Mutta jostain syystä vuonna 1943 britit käsittivät Mihailovicin alkaneen osoittaa lähentymistä saksaa kohtaan, ja alkoivat kohdentaa tukeaan vain Titolle, jota voitiin sitten kyllä epäillä siitä, että hän oli väärentänyt noita tietoja, jotta saisi kaiken brittien tai liittoutuneiden  tuen toimilleen, jotka johtivat kommunistien valtaannousuun vuonna 1945.

Tito väitti tuen loppuneen siksi, että Mihailovicin joukot ampuivat siviilejä, mutta voidaan sanoa suoraan, että liittoutuneiden mielestä hänen toimintansa oli "marjastelua", ja Cetnikien toiminta lähinnä teatteria, kun taas Tito oli noiden SOE:n työntekijöiden mielestä "mies joka sai jotain aikaan", eli hänen laaja-alainen sissisotansa oli enemmän liittoutuneille mieleen. Samoin kommunistien lähettäminen keskitysleireille takasi sen, että Titon joukot eivät vaihtaneet puolta tai antautuneet, kun he taistelivat saksalaisia sekä italialaisia vastaan. Todellisuudessa Daza Mihailovicin joukot tekivät kyllä sotarikoksia, mutta hän ei toki ollut tuolla ainoa, joka ampui siviilejä, eli Ustasha terrorisoi Serbejä todella voimakkaasti. Mihailovicin asema oli hiukan kiusallinen, koska hän pelasti 500 liittoutuneiden lentäjää sodan aikana, mutta hänet tuomittiin sitten vuonna 1946 kuolemaan sotarikoksista.


Mutta tuolloin Jugoslaviaa perustettaessa vuonna 1918 kylvettiin jo uusia vihan siemeniä, kun Habsburgien valta Kroatiassa päättyi, näet Jugoslavia oli voimasuhteiltaan erittäin serbivaikutteinen. Tuota valtiota luotaessa iso-Britannia yhdisti nuo valtiot Belgradin alaisuuteen, mistä  seurasi etnistä eripuraa, kun määräävässä asemassa tuossa maassa oli Serbia, jonka johtajana toimi kuningas. Ja kun tuota päätöstä tarkastellaan nykyaikaisesta näkökulmasta, niin mitään niin onnetonta ei olisi voitu tehdä, kuin asettaa eri puolilla rintamaa sotineet henkilöt toistensa naapureiksi.

Se että tuota maata ei silloin demokratisoitu, vaan sen johtoon asetettiin kuningas, aiheutti tietenkin sen, että Ensimmäisessä Maailmansodassa prosentuaalisesti suuria inhimillisiä menetyksiä kokeneet Serbit alkoivat ikään kuin katsoa naapureitaan alaspäin, ja myöskään toisella puolella ei mitään sen suurempia haluja vaihtaa tervehdyksiä uusien serbinaapureiden kanssa ollut. Mutta koska valtiolla oli kuningas, niin kansa ei päässyt  mitenkään yhdistymään yhteisen lipun alle, vaan kansankiihottajien mukaan  kuningas sitten suosi kaikessa Serbejä, tai niin ainakin muiden kansojen johtajat sanoivat.

Tito alkoi valtaan päästyään suosia kansojen kulttuuri-identiteetin kehittymistä valtion sisällä, mikä johti myöhemmin kansalliskiihkon kasvuun ja Jugoslavian hajoamiseen.  Jugoslavia ei ole ainoa valtio maailmassa, missä on ongelmia pienten kielivähemmistöjen kanssa, ja esimerkiksi Suomi on oman ongelmansa ratkaissut tekemällä ruotsista virallisen kielen. Mutta miksi maamme ei ole kohdannut samaa tilannetta kuin Jugoslavia 1990-luvun alussa, vaikka mekin olimme silloin 1945 kuitenkin säilyttäneet itsenäisyytemme, ja meilläkin toki ruotsinkielisiä oli suosittu esimerkiksi puolustusvoimien komentajia valittaessa.

Mutta miksi meillä ei kansalliskiihko noussut samalla tavalla kuin Jugoslaviassa, vaikka mekin olemme sitten saaneet myös tätä kiihotusta maistaa? Syy tähän on hyvin yksinkertainen: meillä ei ole koko Toisen Maailmansodan jälkeisenä aikana ollut heikompaa naapuria ennen kuin Neuvostoliitto hajosi. Voidakseen tuntea olevansa vahva, tarvitsee valtion johto pienemmän naapurin, jota voidaan syyttää lähes kaikesta. Tuo pienempi valtio on sellainen, mille vahvemman valtion johtaja sitten käy esittelemässä sotilaallista voimaansa, ja jonka syyksi voidaan työntää lähes kaikki ongelmat. Titolle oli onnea sen suhteen, että hän sattui sitten syntymään maahan, millä on naapurinaan Albanian kokoinen kääpiövaltio, joka ei tietenkään mitenkään pystynyt Titoa uhkaamaan.

Kun Tito sitten kuoli, niin valta siirtyi presidenttineuvostolle, jossa jokaisesta osavaltiosta oli edustaja, mutta kuten varmaan tiedämme, niin nuo miehet sitten juopuivat vallasta, minkä he saivat tuossa instanssissa, joka piti ylintä valtaa tuossa maassa, missä ei juurikaan historiasta oltu keskusteltu, paitsi sillä tavoin että, “suuri ja mahtava Tito” oli voittanut sodan upeaa sissitaktiikkaa käyttäen, ja tuossa partisaaniliikkeessä oli vain oikeita sosialisteja, jotka sitten osasivat taistella tehokkaasti saksalaisia vastaan tuossa vuoristoisessa maassa.


Tito oli itse kroaatti tai tarkalleen sanoen, sloveenin ja kroaatin poika, ja se ehkä hiukan tuon miehen menoa rajoitti, kun hän joutui sitten välillä muistelemaan omaa suhdettaan Jugoslavian kuninkaaseen Pietari II:een, joka kuoli Denverissä maanpaossa vuonna 1970. Kun Titoa itseään ajatellaan, niin hän oli sotilas Itävalta-Unkarin armeijassa, ja taisteli sitten Venäjän sisällissodassa punaisten puolella. Hänellä oli silloin Jugoslavian johdossa ollessaan varmasti vaiennut tavasta, millä tuo mies kaappasi vallan Jugoslavian kommunistisessa puolueessa. Hän tekaisi joukon ilmiantoja NKVD:lle Espanjan sisällisodassa taistelevista tovereistaan, ja sitten NKVD likvidoi nuo henkilöt, joiden epäiltiin sitten välittävän tietoja Francolle.


Joidenkin ihmisten mielestä Tito saattoi olla se ilmiantaja, joka sitten välitti tietoja Francon johtamille joukoille, ja noiden tietojen perusteella Franco sitten sai Madridin vallattua. Eli kuuluiko Tito sitten tuohon Francon myyttiseen “Viidenteen kolonnaan”, joka sai aikaan Madridin kukistumisen vuonna 1936, mutta kuten tiedämme, niin “Viides kolonna” saattoi merkitä esimerkiksi vakoiluverkostoa, joka lähetti viestejä Francolle. Yksi merkillisimmistä asioista Titon henkilöhistoriassa on se, että kun Neuvostoliitto lähetti tuon miehen Espanjaan vuonna 1936, niin hänestä käytettiin silloin akronyymiä “Toveri Walter”, mikä viittaa siihen, että hän oli saksan kielen taitoinen, ja ehkä hän silloin joutui Abwehrin vaikutuspiiriin.


Eli hän saattoi ehkä tuolla värväysmatkallaan sitten kertoa vääriä asioita väärille ihmisille, jotka sitten informoivat asioista ehkä Berliiniä tai Francoa. Kun ajatellaan tuota tion käyttämää akronyymiä, niin oliko NKVD sitten käsittänyt hänen olevan saksankielinen, kun tuollaisen peitenimen hänelle olivat tekaiseet? Yleensä NKVD käytti henkilöstä sellaista koodinimeä, mikä oli hänen kotiseudullaan yleinen, koska kun agentit tapasivat toisensa, niin silloin häneltä kysyttiin tuota nimeä, joten uskottavampi olisi tietenkin ollut “toveri Ante”. Joten kun puhutaan tuosta “viidennestä kolonnasta”, niin silloin tietenkin tarkoitetaan Madridissa toimivia Francon kätyreitä sekä ilmeisesti vakoiluverkostoa, jonka tehtävänä oli sitten välittää tietoja tuosta sodasta NKVD:lle. Tuo järjestö kulutti sitten Titosta propagandistin sekä tehokkaan värvärin ja taistelijan, joka aiheutti saksalle sen suurimpia päänsärkyjä, mitä se koko sodassa oli koskaan kokenut. Mutta kuten tiedämme, niin Tito nousi Jugoslavian johtoon siksi, että hän oli liittoutuneille mieluisampi kumppani juuri oman aatteensa takia, mikä takasi hänelle aseapua ja poliittista tukea.

Alla luettelo mainituista henkilöistä

Josip Broz Tito https://fi.wikipedia.org/wiki/Josip_Broz_Tito

Daza Mihailovic https://fi.wikipedia.org/wiki/Dra%C5%BEa_Mihailovi%C4%87

Ante Pavelic: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ante_Paveli%C4%87

pimeakronikka.blogspot.fi