Showing posts with label ampuminen. Show all posts
Showing posts with label ampuminen. Show all posts

Tuesday, March 13, 2018

Miksi punaisia naissotilaita vihattiin vuonna 1918?

Hennalan vankileiri 1918
(https://yle.fi/uutiset/3-8775599)


Viha punaisia naissotilaita kohtaan oli jostain syystä hyvin yleistä varsinkin valkoisten parissa, ja kun keskustellaan esimerkiksi rotuhygieniasta, niin tietenkin sillä oli oma vaikutuksensa tähän toimintaan. Kuitenkin kun keskustellaan näiden naisten kohtalosta, niin silloin pidettiin ongelmallisena sitä, että valkoiset sotilaat olisivat alkaneet lähennellä noita punaisia naisia, jotka olisivat sen ajan käsityksen mukaan päässeet levittämään propagandaa valkoisten joukkoon.


Tuon takia punaisia naisia kutsuttiin esimerkiksi "susinartuiksi", ja esimerkiksi housut saattoivat merkitä sitä, että nainen laitettiin seinää vasten ja ammuttiin. Samoin valkoisten joukkojen sekaan laskettiin huhuja, joiden mukaan nuo naiset olisivat olleet säälimättömiä murhaajia, ja leikanneen esimerkiksi vangiksi joutuneilta valkoisilta sukuelimiä irti.  Heidän myös väitettiin levittävän tahallaan sukupuolitautia sekä tappaneen lapsia, jotta valkoiset saataisiin vihaamaan heitä. Ja tuo vihan levittäminen johti sitten siihen, että naiset joutuivat usein vihateloitusten kohteeksi. 


Tietenkin tuolloin maamme sisällissodassa tapahtui asioita, jotka eivät varmaan ketään imarrelleet, ja tietenkin oli voittajan edun mukaista se, että kaikki valkoiset olisi eristetty punaisista. Se mikä pätee valkoisiin pätee tietenkin myös punaisiin, ja varsinkin molemmilla puolilla olleiden “lentävien” joukossa oli miehiä, jotka eivät laukaustakaan rintamalla ampuneet, vaan lähinnä teloittivat vankeja. 


Se miksi naiset katsottiin erittäin ongelmalliseksi johtui siitä, että jos joku olisi alkanut sitten seurustella noiden ihmisten kanssa, niin silloin olisi “puhtaan valkoinen” käsitys tuosta sodasta saattanut tärveltyä. Silloin tietenkin pidettiin asiallisena sellaista seikkaa, että valkoisten ja punaisten välille ei saanut tulla yhteiskuntarauhaa, jotta tietyistä asioista ei olisi puhuttu julkisesti. 


Eli tuota sotaa tietenkin aina traumatisoitiin, ja sen takia myös presidentti Kekkosen roolia teloituksissa suurennettiin kaikin tavoin. Se mitä Kekkonen oikeastaan teki saattaa liittyä enemmän ruumiiden hautaamiseen, ja tuolloin Suojeluskuntien “Keskus” halusi myös kerätä noiden vainajien henkilöllisyyspapereita sekä muita asiakirjoja, jotta vastustajien “napamiehet” saadaan kiinni. 


Kun mietitään sitä miten tämä toiminta liittyy pahamaineisten “Kalmin miesten” toimintaan, niin heidän harjoittamansa järjestelmällinen väkivalta johtuu ilmeisesti siitä, että sillä haluttiin sulkea muutamia suita. Tuolloin vuonna 1917 ja -18 oli tilanne sellainen, että myös meidän maassamme sotaan liittyi ihmisiä, joiden motiivit olivat hieman kyseenalaisia. Ja noiden kyseenalaisten motiivien joukossa oli myös puhtaasti ryöstö-aikeissa liikkuvia henkilöitä, jotka saattoivat kantaa mukanaan molempia nauhoja. 


“Punaista terroria” eli lähinnä talon omistajiin kohdistuvaa väkivaltaa käytettiin tekosyynä sille, että suuri joukko punaisia suljettiin sodan jälkeen vankileireille, joissa olot olivat hirvittäviä. Osaa noista “punaisen terrorin” aikaan tapahtuneista murhista epäillään kuitenkin tehdyn anastusmielessä. Eli noiden ampumisten takana olisi ollut lähinnä ryöstö-motivaatio, ja tietenkin tuollaiset asiat olivat sellaisia, joista ei sopinut puhua. 


Kun puhutaan siitä, kuinka esimerkiksi punaisia kulttuurivaikuttajia kohdeltiin, niin silloin tietenkin mieleen tulee tapaus, missä kirjailija Ilmari Kianto ammuttiin ennen kun hänet olisi teloitettu Suomenlinnassa. Noilla kulttuurivaikuttajiin kohdennetuilla teloituksilla haluttiin tuhota “punainen sielu”, kuten tämä asia voidaan ilmaista. Samasta syystä Saksan esikunta määräsi 1940-luvulla niin sanotut “Einsatzgruppen” toimintaryhmät ampumaan säälittä valloitettujen alueiden väestöä, ja pääasiallinen kohde tälle toiminnalle olivat musikantit sekä akateemisesti koulutetut. 


Näissä toimintaryhmissä tietenkin komentajilla oli tohtorin pätevyys, mutta miehistöllä ei ollut mitään varsinaista siviiliammattia. Tuolloin voidaan puhua siitä, että kyseessä oli lähinnä hyväksikäyttö, missä koulutetut esimiehet syyttivät noita ammuttuja esimerkiksi propagandan levittämisestä, ja sitten alaiset tekivät mitä SS-komentajat määräsivät. Miksi tässä vertaan Kalmia sekä “Einsatzgruppen-ryhmää”, niin se johtuu siitä, että molemmilla oli samanlainen maine. 


Eli heidän tehtävänsä oli tuhota vastustajan “sielu”, kuten asia tuolloin ilmaistiin. Valittu  toimintamalli on muuten “Esisatzkommandoilla”  sama, kuin Kalmin ryhmällä, eli ammuttavat tuotiin jostain talosta pihalle, ja sitten kun heidät komennettiin riviin, niin pyövelit avasivat tulen. Kun tuota Kalmin ryhmää sekä sen toimintaa mietitään tarkemmin, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että antoiko nuo tappokäskyt Kalm itse, vai tekikö sen joku muu?


Kalm itse oli luontaislääkinnän asiantuntija, ja kun ajatellaan tilannetta, missä joku olisi saanut tuossa komppaniassa lautaselleen vaikkapa sieniä, niin hän olisi varmaan tuolloin miettinyt, että olisiko siinä sitten ollut vaikkapa Valkokärpässieniä, joten tällainen asia teki Kalmista pelätyn. Jos hän olisi myrkyttänyt ruuan, niin silloin olisivat kaikki kuolleet, joten sen takia häntä ei uskallettu vastustaa.  


Ja tässä muuten huomataan sellainen asia, että esimerkiksi Himmler vihasi ylioppilaita sekä koulutettuja ihmisiä, vaikka itse ylioppilas olikin. Nämä henkilöt olivat nimittäin vaikeasti hallittavia. Tarinan mukaan Kalmin komppania oli ikään kuin syntipukiksi valittu, ja heidät määrättiin ampumaan nimenomaan punaisia naisia, koska sitten myöhemmin heitä olisi syytetty näytöksen vuosi järjestetyissä oikeudenkäynneissä siviilien surmaamisesta ilman syytä. 

Lähteet:

Monday, January 1, 2018

Miksi ihmistä ammutaan rauhallisessa lähiössä keskellä suloista Suomea?



Kuvituskuvaa
Wikipedia


Kimmo Huosionmaa

 Kun jossain  ammutaan ihmistä, niin kyseessä on aina vakava asia. Jos ampuminen tapahtuu Suomessa, ja varsinkin alueella missä ei juurikaan järjestyshäiriöitä ole, niin silloin tietenkin kyseessä on erittäin suurella julkisuudella käsitelty tapaus. Tässä sitten tietenkin viittaan tässä tekstin alla olevaan Kokkolan ampumiseen, missä henkilöä ammuttiin ikkunan läpi päähän. Tuollainen vamma on aina erittäin vakava, ja siksi tapausta tutkitaan murhan yrityksenä. Muistakaa hyvät ihmiset, että tämä ei ole mikään USA, missä ainakin joidenkin uutisten mukaan joku ihminen ammutaan lähes joka päivä.

Eli meillä ei ole vielä onneksi syntynyt sellaista kulttuuria, missä aseen omistaminen sekä sen kantaminen on katsottu sellaiseksi asiaksi, että sillä ikään kuin todistetaan valmiutta puolustaa omaa omaisuutta sekä henkeä. Eli vielä toistaiseksi täällä voi kävellä ilman ampuma-aseita kadulla. Mutta kun puhutaan poliisin tavasta myöntää aseenkantolupia, niin maassamme on sellainen asenne, että jos ihmisellä ei mainittavia esteitä aseen kantamiselle ole, niin silloin aseenkantolupa myönnetään. Ja tässä tapauksessa sitten tietenkin aseen omistajan tulee säilyttää aseitaan niin, että ne eivät joudu vääriin käsiin.

Joskus on käynyt niin ikävästi, että perheen ne jäsenet, joilla ei ole edellytyksiä kantaa tai käsitellä aseita ovat saaneet niitä käsiinsä, ja sitten on lähdetty ammuskelemaan ympäriinsä. Tällaisia tapauksia on sitten joskus seurannut sellainen suru-uutinen, että joku on saanut huolimattomasti ammutusta luodista vakavia vammoja. Kuitenkin kun puhutaan ampumatapausten tutkimisesta, niin silloin valitettavasti joudutaan lähtemään siitä, että kyseessä on tahallinen teko. Ja kun tutkija tekee työtään, niin hänen täytyy saada käyttöönsä kaikki mahdolliset faktat, mitä tapaukseen liittyy, ja kuten varmaan jokainen nyt sitten tajuaa, niin tutkija ei valitettavasti omaa mitään sellaista kristallipalloa, mistä hän voi katsoa sen, että kuka sitten on tuollaisen ampumisen takana. Hänen täytyy lähteä tapauksessa niiden todisteiden arvioinnista, mitä oikeasti on olemassa, ja yksi niistä on uhrin sosiaaliseen mediaan kirjoittamat tekstit.

Samoin hänen tuttavapiirissään tehdään teemahaastatteluja, ja silloin tietenkin sellaiset asiat kuten uhkailu ja mahdollisesti myös esimerkiksi ravintolassa kohdattu tilanne, missä annoksia on jätetty toimittamatta ilman pätevää syytä voivat aiheuttaa sen, että poliisi saapuu henkilön kotiovelle esittämään hiukan ikäviä kysymyksiä. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi uhrin pankkitilin maksut katsotaan tarkoin, ja jos sitten on käynyt niin, että kantapaikka muuttuu yllättäen, tai sitten muuten tulee ilmi seikkoja, että häntä “ei ole tarvinnut palvella”, niin tilanne saattaa olla hyvin ikävä niiden ihmisten kannalta, jotka ovat tällaista sitten puhuneet. Eli sellaiset “pitkävedot” ja muut asiat varmasti kyllä huomioidaan tällaisessa tapauksessa.

Joten missään tapauksessa ei ole mitenkään hyvä asia, jos jossain sosiaalisessa mediassa kerrotaan, että joku ihminen pitäisi ampua, ja sitten käykin niin, että päähän kolahtaa luoti. Siinä sitten ovat nämä rikospoliisit melko nopeasti ovella, ja muistakaa että jos joku on toista uhkaillut, niin silloin joku muu eli kolmas osapuoli saattaa sitten käyttää tällaista uhkausta hyväkseen, ja hyökätä tuon uhkauksen kohteen kimppuun. Tulos on silloin se, että poliisisetä tulee oikein kotikäynnille, kun hänen pitää lähteä jostain liikkeelle tutkiessaan näitä tapauksia. Ja tietenkin jos kyseessä on ovela murhaaja, niin silloin hän voi vaikka lainata luvatta tuollaisen uhkailijan asetta.

Eli jos asetta säilytetään esimerkiksi piharakennuksessa, tai niin että sen voi ujuttaa kellarin ikkunasta ulos jollain koukulla, niin murhaaja voi sitten lainata sitä ja palauttaa takaisin. Ja siinä sitten varmasti joutuu hiukan selittämään sitä, mitä on tullut tuolla kadulla puhuttua.  Joten tässä sitten lyhykäisyydessään se, mitä tapahtuu jos joku saa luodista tässä meidän maassamme, missä asekulttuuri ei ole onneksi niin syvään juurtunut kuin USA:ssa, missä toiminta kuitenkaan ei muistuta aivan samaa, kuin mitä se on amerikkalaisessa toimintaelokuvassa.

 https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/miesta-ammuttu-omakotitalon-ikkunan-lapi-poliisi-pyytaa-vihjeita/6714894


Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...