Showing posts with label kantasolut. Show all posts
Showing posts with label kantasolut. Show all posts

Wednesday, January 18, 2017

Karoliinisessa instituutissa on tehty järkyttävä hoitovirhe, missä ihmisiin on kokeiltu hoitoa, mikä on nopeuttanut heidän kuolemaansa. Mutta kantasolut ovat kuitenkin mullistamassa lääketiedettä

Kantasolut ovat mullistamassa lääketiedettä 

Karoliinisessa instituutissa on paljastunut kantasoluihin liittyvä kokeilu, missä on ilmeisesti tapahtunut ihmishenkien menetyksiä. Itse olen joskus miettinyt sitä, että kuinka paljon tuollaisia kokeita on maailmalla tehty erityisesti koulukodeissa oleviin lapsiin ja nuoriin, joiden vanhemmat eivät ole heistä mitenkään välittäneet. Ja jos perheenjäsenet eivät välitä tai lapsen virkaholhooja on saamaton, niin silloin on mahdollista, että joku ”Dr. Mengele” sitten tekee vastuuttomia kokeita nimenomaan lapsille, joilla ei ole lain edessä mahdollisuutta edustaa itseään ja ajaa omia asioitaan, jolloin lääkäri saattaa selvitä hyvinkin tuskallisesta hoidosta ilman seurauksia.

Jos lääkäri tekee hoitovirheitä, niin hän voi silloin tietenkin leimata potilaansa psykoottiseksi, jotta ei saisi seuraamuksia noista kivuliaista hoidoista. Yleisin hoitovirhe, minkä lääkäri tekee, on hampaiden poraus ilman puudutusta. Tuota menetelmää on ”menestyksellisesti ”käytetty esimerkiksi koulukodeissa kurinpitoon, jotta henkilökunta ei jäisi kiinni väkivaltaisuudesta. Mutta lapsen kanssa toimittaessa on ongelmallista se, että hän ei itse tiedä, milloin toinen tekee hänelle pahaa, ja silloin esimerkiksi hampaiden puuduttamisen pois jättäminen voidaan hänelle perustella hoidollisella tarpeella. Itse kyllä mietin, että kuinka monta kahelia on tuollaisen toiminnan takia tuotettu kadulle, kun he eivät itse ole noista asioista uskaltaneet puhua.

Lääkekokeiluihin pitäisi aina pyytää lupaa, ja itsestäni on surullista lukea tällaista, missä erityisesti nuoriin potilaisiin on kokeiltu hoitomuotoja, jotka eivät sitten ole tehonneet. Jos kyseessä on ollut esimerkiksi kantasolututkimus, missä soluja on annettu potilaalle väärin, niin silloin lääkäri ei ole ehkä ymmärtänyt sitä, että potilaan immuunijärjestelmä on saattanut hyökätä noita soluja vastaan, koska niiden pintaproteiini on aiheuttanut hylkimisreaktion.

Koska kyseessä on kantasolujen käyttö hoidon yhteydessä, niin on saattanut käydä niin, että nuo solut mitä istukoista on otettu eivät olisi olleet eläviä, jolloin niillä ei olisi ollut mitään hyödyllistä käyttöä syövän hoidossa. Jos ihmiseen siirretään vääriä luuydinsoluja, niin silloin hänen luuytimensä aiheuttama hyöölkimisrekatio surmaa hänet. Tuon takia kantasoluille pitää tehdä erittäin tarkka proteiinikartoitus eli kudostyyppiä koskeva analyysi, jotta hylkimisreaktio ei ala, kun luuydin alkaa kehittyä noista  kehoon siirretyistä soluista. Kudostyyppimääritys on paljon vaativampaa kuin pelkkä veriryhmäkoe, ja sen tekeminen on erittäin vaativaa.

Jos määritystä ei olla tehty, niin silloin elimistön immuunipuolustus hyökkää kudossiirrettä kuten siirtoelintä vastaan. Kun kantasoluhoitoja annetaan, niin hoidon onnistumisen kannalta kaikkein tärkein edellytys olisi se, että nuo hoidossa käytettävät solut olisivat elossa. Muuten niistä ei olisi mitään hyötyä potilaalle. Kantasoluja käytetään siihen, kun potilaan luuydin tuhoutuu syövän yhteydessä, niin silloin siirteenä annettavilla kantasoluilla korvataan tuo tuhoutunut kudos.

Mutta kuten tiedämme, niin tällaiseen tutkimukseen pitää aina pyytää lupa viranomaisilta, koska vain silloin voidaan varmistaa se, että hoito ei tehoa, niin silloin potilas voidaan palauttaa normaalin sytostaattihoidon piiriin. Syy siihen, miksi kantasoluista ollaan niin kovin kiinnostuneita, johtuu siitä että niiden avulla saadaan aikaan hoitoa, missä ei tarvitse käyttää myrkkyjä. Mutta ongelma kantasoluhoidossa on se, että jos soluja annetaan ihmiselle väärin, niin silloin immuunipuolustus tuhoaa nuo solut. Kantasoluja ei käytetä vain syövän hoitoon, vaan myös esimerkiksi tuhoutuvia ”subtantia nigran” aivoalueen soluja on korvattu kantasoluilla, jolla hoidetaan nimenomaan parkinsonin tautia, joka johtuu tuon aivoalueen solujen tuhoutumisesta.

Samoin muihin aivovammoihin on ajateltu käyttää kantasoluja, joita sitten siirretään ihmisen aivoihin injektion avulla. Kuitenkin noita hoitoja annettaessa pitää huolehtia siitä, että annettavat solut ovat elossa, jolloin ne voivat tuottaa noita tytärsoluja. Mutta kantasolujen hankkiminen on ollut hiukan vaikeaa, koska niitä ei yleensä ole kuin sikiöissä sellaisia määriä, että niitä voidaan hankkia massahoitoja varten.

Ja tuosta syystä tästä hoitotoimenpiteestä ollaan myös keskusteltu moraalin kannalta. Näet tuo kantasoluterapia on vaatinut keskosten käyttöä solujen lähteenä, ja tuolloin on keskusteltu sellaisesta ajatuksesta, missä vanhemmat tekisivät lapsen, jotta he saisivat kantasoluja. Ja arvatkaa että mitä tuollaisesta mahdollisuudesta ajatellaan, eli lapsen vanhemmat tekisivät lapsen aborttia varten pelastaakseen itsensä. Ja se on monille ihmisille vähän liikaa.

Tuo näet tarkoittaisi ihmisalkioiden tuottamista tuota terapiaa varten, mikä sitten aiheuttaa sellaisia näkyjä, joista kaikki eivät pidä. Jos ajatellaan biotekniikan mahdollisuuksia tuon hoitomuodon kehittymisessä, niin silloin esimerkiksi rottien tai muiden nisäkkäiden soluihin voidaan liittää geenejä, jotka saavat ne muuttumaan ihmisen kantasoluksi.

Mutta on olemassa myös sellaisia mahdollisuuksia syövän hoitoon, missä ihmisen luuydin tapetaan ensin täysin, ja siitä otettu näyte puhdistetaan syöpäsoluista. Ja sitten kun kaikki ihmisen syövän runtelemat luuytimen soluista on tuhottu, niin häneen sitten lisätään omaa luuydintä, jossa sädehoidon avulla on tuhottu kaikki leukemiasolut. Tuo tietenkin estää silloin hylkimisreaktion, koska tekniikassa käytetään ihmisen omia soluja. Ja kloonaus- ja geeninsiirtotekniikan kehittyminen varmasti auttaa tämän hoitomuodon yleistymiseen. Mutta esimerkiksi maksa voidaan viljellä tulevaisuudessa uudestaan elatusalustoille siirretyistä maksasoluista, ja silloin voidaan hoitaa tuhoutuneita maksoja vähän tehokkaammin kuin nykyään.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/sd-sairaita-hoidettu-kokeellisesti-luvatta-ruotsissa-suurin-osa-lapsia-kuolleisuus-suuri/6268996



vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Wednesday, October 19, 2016

Mietteitä kuolemasta sekä vanhenemisesta, ja muistakaa että ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa puhua surusta tai kuolemasta, koska ne ovat jokaiselle henkilökohtaisia kokemuksia



Eräiden ihmisten mukaan suomalainen toivoo kauniin kuoleman, ja ehkä joku toivoo, että hänestä tulisi kuuluisa sekä tärkeä henkilö, joka auttaa useita ihmisiä. Sillä mittapuulla, että joku on tehnyt kuolemansa jälkeen todella paljon hyvää koko ihmiskunnalle sekä erityisesti syöpätutkimukselle, on henkilö nimeltään Henrietta Lacks 1920-1951), joka kuoli kohdunkaulan syöpään poikkeuksellisen nuorena. Ja hänestä otetusta näytteestä on eristetty syöpätutkimuksessa käytetty helasolukanta, jota koko maailma pitää syöpätutkimuksen kannalta oleellisimpana solulinjana, mitä maailmassa on koskaan ollut. 

Henrietta Lacks joka kuoli hyvin nuorena. on ehkä tavallaan maailman pisimpään elänyt henkilö. 1950-luvulla helasolut  ovat kaikki hänestä otettuja, joten hän on elänyt solujensa kautta erittäin pitkään, ja siksi mielestäni hänet pitää muistaa juuri tällaisen asian takia. Vaikka hän itse oli kuollut, niin kuitenkin hänen perintönsä tutkimukselle sekä tieteelle on ollut korvaamatonta kohdunkaulansyövän tutkimuksen kannalta. Ja siksi tuo henkilö teki sen,mitä voidaan pitää erittäin altruistisena tekona, eli lahjoitti ruumiinsa sekä kasvainsolujaan tieteelle, jotta muut voisivat elää.

Eutanasia eli onko ihmisellä oikeus lopettaa omat kipunsa tai muut kärsimyksensä on ikuinen kysymys lääketieteessä sekä lainsäädännössä. Eli kysymys on siitä, että saako lääkäri avustaa kuolevaa potilastaan kuoleman nopeuttamisessa esimerkiksi määräämällä tälle tappavan annoksen unilääkettä sekä oksennusrefleksiä lamaavaa lääkettä, jolloin potilas voi itse lopettaa omat kärsimyksensä. Kyseessä on tuolloin passiivinen eutanasia, jossa potilaan on itse otettava tuota lääkettä, ja sitten on olemassa aktiivinen eutanasia, joka tarkoittaa sitä, että kyseinen lääkäri voi antaa potilaalleen kuolettavan pistoksen Nykyisen lainsäädännön mukaan hän tekee tällöin murhan. Eutanasian väärinkäyttö on mahdollista ja siksi asiasta voidaan ja pitää voida keskustella.Kuitenkaan sitä ei saisi missään nimessä käyttää esimerkiksi psykiatristen potilaiden murhaamiseen. 

Kun puhutaan eutanasian väärinkäytöstä, niin silloin lääkäri voi esimerkiksi uskotella potilaalleen, että hänellä on jokin kivulias sairaus, ja sitä kautta sitten esittää hänen tahtovan eutanasiaa. Kun keskustellaan tuon menetelmän käytöstä esimerkiksi masennuspotilaiden tappamiseen, niin silloin tietenkin voidaan puhua siitä, että onko tuolloin edes muusta kuin potilaan läheisten tahdosta ja sen toteuttamisesta. Eli jos maassamme aletaan puhua etanasian laillistamisesta, niin sen käyttö on rajattava ehdottomasti sellaisiin potilaisiin, joilla on parantumaton syöpä tai muu vastaava sairaus, vaikka itse kyllä uskon, että joissain tapauksissa saattaa edessä olla sellaisia tilanteita, missä "Murphyn laki" iskee. Eli jos potilas on saanut kuolettavan pistoksen, niin silloin saattaa aamulla edessä olla uutinen, missä kerrotaan, että tuohon kasvaimeen olisi uusi hoito keksitty. 

Lampipolyyppi voi periaatteessa olla ikuinen. Kantasolujen avulla voidaan luoda olio, joka elää ikuisesti. Koska se voi muuttaa kaikki solunsa kantasoluiksi. Tuollainen ajatus on olemassa, että ehkä me ihmiset sitten kantasolujen avulla muutamme itsemme kuolemattomiksi, mutta se että todella tekisimme näin, ei ehkä kuitenkaan ole mikään hyvä ajatus, 

Kuolema ei ole vain tragedia vaan myös helpotus. En usko että kukaan haluaa elää ikuisesti. Kuolema kuitenkin puhdistaa ihmisen, koska sen jälkeen hän ei enää kärsi. Jos ihminen eläisi ikuisesti, mutta hänen läheisensä kuolisivat, niin tuolloin voidaan puhua myös siitä, kuinka raskasta kuolema on elävän kohdata. Eli kuten voidaan sanoa, niin toiset silloin tuomitaan elämään. Ja kuinka ihminen voi seurata sitä, kun hänen toverinsa vanhenevat sekä lopulta  poistuvat keskuudestamme. Eli kuten jossain elokuvassa tapahtuu niin montako vaimoa ihminen voi menettää, ja montako sukupolvea hänen editseen kulkee, ennen kuin hän lopulta ei tuota ikuista elämää enää kestä. 

Miltä näyttää kuolema? Kun esimerkkinä käytetään esimerkkinä mielikuvitustapahtumaa eräästä elokuvasta, joak on valitettavan usein ollut kuitenkin todellisuutta monen rintamamiehen perheessä. Miksi elokuvan päähenkilön Hakalan veljeä ei saanut käsikirjoituksen mukaan näyttää elokuvan "Talvisota" hautauskohtauksessa? Mitä ihmeellistä tuossa ruumiissa oikeasti muka olisi ollut? Toki kranaatti tappoi hänet, mutta kuitenkin voidaan kysyä, että miksi ruumista ei näytetty? Kranaatti tietenkin surmasi uhrinsa sekunnissa, mutta miksi Hakala sanoo kuolinsyyksi luodin sydämessä?  Eli oliko hänet teloitettu? Toki tuo on vain elokuvaa, mutta omaisilla on oikeus tietää, mitä heidän sukulaiselleen on tapahtunut.Vaikka kyseessä on fiktio, niin kuitenkin sitä voidaan käyttää keskustelun herättäjänä, eli tuolloin simuloidaan tilannetta, missä suku ei saa nähdä ruumista. Mutta kun puhutaan kuolemasta esimerkiksi meidän yhteiskunnassamme, niin me kohtaamme sen yleensä melko steriilissä ympäristössä. Vain poliisit kohtaavat kuolemaa kotona, vaikka jossain Syyriassa tämä tilanne on erittäin yleinen, ja siellä kuollaan kaduilla.

Mutta kun mietitään lääketiedettä sekä vanhenemista, niin lääketiede on saanut aikaan sen, että emme enää kohtaa vanhuutta niin kuin ennen. Televisiossa esitetty dokumentti Kekkosen viimeisistä päivistä aiheutti varmasti ihmisissä melkoisia tunnekuohuja, mutta samalla se näytti kaikille sen, että jokainen ihminen tarvitsee apua viimeisinä elinvuosinaan. Eli meistä jokainen vanhenee joskus, ja silloin edessä on sellainen paikka, että meistä saattaa tulla samanlaisia. Mutta kun puhutaan genomien käytöstä sikiöseulonnoissa, niin silloin varmasti mennään välillä sellaiselle alueelle, että siinä on kyseessä muutakin kuin ihmisen oikeus valita se, kenet hän synnyttää, ja toki naisella on lain mukaan oikeus hankkia abortti.. Nämä ovat erittäin vaikeita asioita, joita vanhempien pitää miettiä erittäin tarkasti, ja niillä voidaan sitten loukata ihmisiä erittäin syvällisesti. Näet vaikka lakikirjassa lukee jotain, niin se ei tarkoita sitä, että lakikirja muuttaa ihmisten mielipiteitä mistään asiasta.

Surutyö on siteiden katkomisen prosessi. Ja suru etenee kohti viimeistä vaihetta. Eli se on dynaaminen prosessi, mikä kasvattaa ihmistä, vaikka se on vaikeaa myöntää. Kun suru etenee loppuaan, niin se ikään kuin kuluttaa itsensä loppuun. Lopulta ihminen ei jaksa enää surra, vaan hyväksyy sen mitä on tapahtunut. Suru on menetyskokemus, mistä ei ehkä koskaan pääse yli, mutta se hellittää kun ihminen hyväksyy sen lopullisuuden, että toinen ihminen ei koskaan enää kävele sisään ovesta sisään, ja toki joku toinen voi olla toista mieltä näistä asioista..Se tarkoittaa sitä, että kuoleman ja surun kokemus on jokaiselle ihmiselle henkilökohtainen asia, eikä ole olemassa mitään yleistä kaavaa siitä, mikä on oikea tapa surra. Eli jokainen varmasti tietää sen, että itsekään en ole siitä varma, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kun puhutaan esimerkiksi kehitysvammaisista, niin joka päivä vastaan tulee tapauksia, joiden elämä on varmasti säilyttämisen arvoinen asia, eli he nauttivat elämästään täysin siemauksin, ja missään tapauksessa ei kehitysvamma tarkoita mitään CP-vammaista, kuten yleensä ymmärretään, vaikka niin halutaan joskus esittää. Ja muistakaa nyt sitten että ihmisillä on tunteet, ja niitä pitää aina kunnioittaa, ja vaikka meille esitellään lääketiedettä, joka voi muuttaa ihmisen kuolemattomaksi, niin samalla kuitenkin puhutaan jatkuvasti siitä, että onko esimerkiksi ADHD-nuorilla oikeus käydä koulua, vaikka elämme 2000-luvulla ja meillä pitäisi olla maailman parhaat terapeutit sekä koulutusohjelmat. Samalla yhteiskuntamme julistaa ympäriinsä liberaaleja näkemyksiään, mutta kuitenkaan esimerkiksi ADHD:diagnoosin saaneiden ihmisten koulunkäyntiä sabotoidaan jatkuvasti erilaisilla ohjelmilla, joissa heihin kohdistetaan erilaisia ennakkoluuloja. 

Atoms and diamonds.

“Artistic depiction of circular Rydberg atoms: Using optical tweezers (shown in green), the Rydberg atoms can be precisely trapped and arran...