Showing posts with label taiteen tekeminen. Show all posts
Showing posts with label taiteen tekeminen. Show all posts

Saturday, February 10, 2018

Pablo Picasso ja Avignonin naiset

Avignonin naiset
Pablo Picasso
(1907)



Pablo Picasson (1882-1973) taulu ”Avignonin naiset” on erittäin tyylikäs kubistisen taidesuunnan edustaja, vaikka Picasso ei vielä siinä osoita kaikkea sitä, mihin hän pystyy kubistisena eli pelkistetyn taiteen nerona, joka kykeni loihtimaan loistavia tutkielmia synteettisen kubismin alalla. ”Avignonin naiset” on ikään kuin kokeilu, jonka kautta Picasso tutustui tähän hieman erikoiseen taiteen suuntaukseen, missä kuvaa ikään kuin pilkotaan pieniksi palasiksi, joita voidaan kutsua sellaiseksi mosaiikiksi, joita esimerkiksi CCD-kamera luo. Kubismi on taiteen lajina erittäin mielenkiintoinen, ja moni sen luulee hallitsevansa, mutta kun sitten joku lähtee yrittämään tuota maalauksen tyyliä, niin silloin eteen tulee sellainen muistikuva, että miksi tuon Picasson taulu taas onkaan niin kamalan arvokas?


Kenestäkään ei tule taitavaa kuvataiteilijaa yhdessä yössä, ja myös Pablo Picasson piti tietenkin kehittyä erilaisten tutkielmien kautta, jotta hän voi sitten esitellä töitään sekä osoittaa olevansa sellainen mestari, jollaisena me tavalliset taiteen harrastajat hänet tunnemme. Kun katsomme tuota taulua hiukan tarkemmin, niin tietenkin ensin tulee mieleen sellainen asia, että onko tuossa kuvassa edes käytetty oikeita malleja, vai onko se ehkä kuitenkin syntettinen kuva? Onko kyseessä oikeastaan pila, jossa Picasso luo mielessään simulaation siitä, mitä ehkä tuolla pahamaineisella ilotyttö-alueelle saattoi tapahtua? Vai onko hän ehkä luonnostellut taulun johonkin muistilehtiöön, ja sitten hän on maalannut sen mukaillen tähän tauluun, missä joukko ilmeisesti prostituoituja ikään kuin juhlii. Tuossa kuvassa on sitten yksi naishahmo, joka istuu erillään joukosta. Ja sitten eräs yksityiskohta ikään kuin hyppää silmiini.


Tuossa taulussa on nimittäin hedelmiä noiden hahmojen edessä, ja olisiko suuri taiteilija sittenkin tarkoittanut noita hedelmiä symboliksi siitä, mitä kutsutaan ”vihan hedelmiksi”. Eli kun kuvaa ajatellaan hiukan enemmän abstraktilla tavalla, niin nuo juhlivat naishahmot saattavat olla ikään kuin prostituoituja, jotka sitten ovat tavanneet sen elämänsä prinssin, joka vie heidät pois siitä paikasta. Ja yksi tytöistä on jäänyt pois kuvioista. Eli hän ei kuulu tuohon noiden muiden tyttöjen maailmaan, mikä sitten tarkoittaa sitä, että hän jää aina pois kuvioista. Tuollainen tilanne varmasti ajaa monet ihmiset tuntemaan vihaa, ja niin varmaan on myös Picasso ajatellut, kun tuon taulun on maalannut. Taiteilijat ovat usein sellaisia ihmisiä, että he ovat hyvin vapaamielisiä, mutta samalla myös herkkiä ihmisiä, jotka pitävät luomistyöstä. Ja kun ajatellaan sitä, miten maalaus syntyy, niin yleensä tietenkin maalari käyttää hyväkseen malleja, mutta tietenkin poikkeuksen tekee synteettisen taiteen tekijä, jonka maalaukset tai piirrokset ovat puhtaasti oman mielikuvituksen tuotteita.


Eli niissä olevia asioita ei välttämättä ole edes oikeasti olemassa. Kun analysoidaan Picasson tuttavan Paul Cézannen (1836-1906)  tapaa maalata useita kertoja  vuorta nimeltään Mont-Sainte Victoire, niin silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että olisiko Cézanne oikeastaan vain kerran maalannut tuon vuoren mallista, ja sitten hän on ikään kuin muistikuvien mukaan tehnyt noita maalauksia. Mutta miksi tuo mies teki noin. Eli hän useita kertoja peräkkäin maalasi saman kuvan uudestaan? Se saattaa johtua siitä, että tuo mies saattoi oikeastaan tahtoa salata sen, missä hän oikeastaan oli. Eli hän saattaa olla kotoisin paikasta, mistä tuo vuori näkyi, ja hän teki siitä ikään kuin muistilapun, jota hän sitten hyödynsi muissa tauluissa, jotka esittävät tuota vuorta. Miksi hän kutsuu tätä huippua Mont Sainte Victoire:ksi eli ”Pyhän voiton vuoreksi” saattaa johtua siitä, että hän oli joskus lapsena sille kiivennyt.


Kun Picasson sekä Cézannen tiet erosivat jälkimmäisen mentyä armeijaan, kävi niin että Picasso ikään kuin oli helpottunut heidän erostaan. Kun tätä asiaa ajatellaan hiukan tarkemmin, niin saattaa olla niin, että Picasso koki ystävänsä ikään kuin painolastina, koska tämä oli hyvin hidas maalari, mikä johtui joko siitä, että hän oli teknisesti heikko tai sitten kyse on perfektionismista. Kaikki taiteilijat ovat hieman omituisia, ja ehkä tuo Chézanne sitten teki asioista hiukan hankalia, koska hän halusi kaikkien mallien vastaavan sitä, mikä oli hänen mielessään. Ja se sitten saattoi ärsyttää Picassoa, joka tietenkin piti Cézannea omana tai oman taiteensa kilpailijana. Kuitenkin hän saattoi pitää miehestä muuten, ja siksi hän koki vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että olisi käskenyt toisen lähteä omille teilleen.


Mutta sitten kävi niin, että Cézanne kuoli pois vuonna 1906, ja sen jälkeen Picasso oli ilman opettajaansa. Kun ajatellaan sitä, mitä Cézanne oikeastaan merkitsi Picassolle, niin silloin hän tietenkin saattoi pitää vanhempaa miestä hyvin suuressa arvossa, koska tämä oli hänelle neuvonut monia asioita, mutta kun ajatellaan Cézannen suhdetta taiteeseen, niin silloin voidaan sanoa, että kun tuo mies ei aikoinaan päässyt taidekouluun, ja hänestä ei pidetty Pariisissa, niin se saattaa aiheuttaa myös tilanteen, missä hän ikään kuin ratsasti tä, tuolla boheemilla elämäntavallaan. Eli jotkut taiteilijat ovat ikään kuin ylpeitä siitä, että he ovat boheemeja, sekä kaikessa muita vastaan. Ja se sitten tekee joistain ihmisistä hiukan vaikeita.


Lähteet

Picasso

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pablo_Picasso

Cézanne

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_C%C3%A9zanne

Kuva: 1

https://thelinknewspaper.ca/images/made/images/articles/Volume_31/04/_resized/picasso_dames_900_946_90.jpg

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Wednesday, January 25, 2017

Innovaation kehittyminen on riippuvainen yhteisön osoittamasta kannustamisesta kehittämään omia tuotteita


Yhteiskunta sekä innovaatio ovat asioita, jotka liittyvät aivan varmasti yhteen. Eli jos yhteiskunta kannustaa kehittämään uusia sekä individualistisia tuotteita, joita sitten ihmiset ostavat mielellään, niin silloin tietenkin on erittäin hyvä ajatus se, että tuotekehitys olisi koko yhtiön asia. Silloin saisivat muutkin kuin ehkä urautuneet insinöörit sanoa mielipiteensä asioista, ja ehkä joskus olisi yhtiöön hyvä ottaa töihin ihmisiä, jotka ovat nuoria ja kokemattomia.

Kuitenkin nuori ja kokematon tarvitsee harjoitusta tullakseen mestariksi, ja nuorena olisi hyvä aloittaa se oppiminen, jotta yhtiö sitten saisi jatkuvuutta toiminnalleen myös silloin, kun vanha ryhmä vetäytyy eläkkeelle. Jos ei kukaan ole saanut ohjeistusta esimerkiksi tuotteistamisesta tai päässyt harjoittelemaan piirtämistä, niin yhtiöllä ei ole sitten jatkuvuutta tuolla alalla, ja siksi sen tuotteet vanhentuvat,ja aika ajaa niistä ohitse.

Kuitenkin nuorella ihmisellä on aikaa oppia työtä, ja hän voi tuoda raikkaita uusia ajatuksia yhtiöiden tuotekehitysosastoille, jossa saattaa tulla eteen tilanne, missä sitten yhtiön tuotekehittäjiltä loppuvat ideat kesken. Vain sellaiset ihmiset, jotka osaavat tehdä aidosti uusia tuotteita, voivat työskennellä vapaasti tuotekehityksen parissa. Tuotteen tekeminen on samanlaista toimintaa kuin esimerkiksi taulujen maalaaminen. Tuotteistajan eli taiteilijan kynästä lähtevät ne Marimekon tekstiilit sekä kaikki muut tuotteet maailmassa, joten sen takia hän on ihminen, jonka korvaaminen toisella henkilöllä on hiukan hankalaa.

Tuotteistajan täytyy ensin ajatella mielessään, mitä hän haluaa tehdä, ja sitten alkaa työstää omaa ajatustaan koneeksi tai muuksi tuotteeksi. Kun tuotteisiin haetaan ideoita, niin silloin tietenkin pitää ensin saada idea siitä, millaisen tuotteen ihminen haluaa yhtiölleen tehdä. Tuotteistamiseen tietenkin kuuluva piirustukset, tuotteiden rakennusohjeet ja luettelo tarvittavista työkaluista. Ja kun tuotteistaja alkaa työtään tehdä, niin hän on silloin kuin taiteilija, joka maalaa taulua. Se mitä hän tekee on tuote, joka on hänen itsensä luoma, ja aivan kuten taitelija tekee, niin myöskään kukaan oikea suunnittelija tai tuotteistaja ei koskaan anna kenenkään katsoa olkapäänsä yli. Sama koskee kaikkia muitakin asioita maailmassa, jotka ovat lähtöisin taiteilijan kynästä.

Vaikka tietyillä ihmisillä on tarve ikään kuin kurkkia toisten olkapäiden ylitse, niin kuitenkin tuota tekniikkaa voidaan pitää hiukan painostavana, vaikka toki esimiehellä on yhtiössä oikeus katsoa sitä, mitä hänen alaisensa kirjoittaa tai piirtää ruudulle, niin voin sanoa, että mitään kovin paljon parempaa tulosta ei synny, vaikka johtaja kuinka seisoisi toisen takana, ja painelisi CAD-ruudun täyteen sormenjälkiä. Toki maassamme suositaan johtajia, kun mediaan valitaan haastateltavia, ja työnantajilla on oikeus valvoa sitä, mitä heidän laitteillaan ja työajallaan tehdään.

Kuitenkaan se ei varmaan auta ketään, jos joku jatkuvasti katselee olan yli, ja tuijottaa kelloa, kun uutta tuotetta tehdään. Tuotteistamisessa tärkeää on se, että yhtiön tuotekehitystiimiin saadaan paljon erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia näkökulmia tuotteiden tekemiseen. Tuolloin tietenkin on tärkeää, että nuo tiimiläiset kommunikoivat keskenään, ja vaihtavat kokemuksiaan tuotteisiin liittyvästä toiminnasta.

Kun puhutaan tiimityöstä, niin se tarkoittaa sitä, että tiimin jäsenet puhuvat keskenään ilman rajoja, jotta tuotteesta saadaan tehtyä mahdollisimman hyvä jo prototyyppivaiheessa. Taiteilija on ihminen, joka tekee työtään intohimosta. Sen takia hän on individualisti, joka haluaa erottua joukosta. Ja vain individualisti voi tehdä tuotteita, jotka ovat pohjimmiltaan vain hänen itsensä tekemiä. Taiteilija on aina sellainen, että hän ei halua keskeneräistä työtä kenellekään esitellä, ja se sitten tuo eteen tilanteita, missä taiteilija sekä moderni business-elämä eivät kohtaa.

Tuon takia taiteilijoilla on tiettyjä vapauksia, kun he tekevät omia asioitaan eli taulujaan sekä kirjoittavat tekstejään. Ja kun puhutaan esimerkiksi kankaiden värjäämisestä tai vaatesuunnittelusta, niin silloin tietenkin on taitelija sitten avainasemassa tuotteen saamisessa sellaiseksi, että se on hyvän näköinen sekä päällä miellyttävä käyttää. Taiteilija on siis henkilö, joka tekee tuotteesta visuaalisesti hienon eli hän tekee ne "marimekko-tekstiilit" ja  muotoilee autot ja muut tuotteet. Joten hän on ihminen, jota ei tuossa prosessissa voida aivan heti korvata.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Friday, December 2, 2016

Taiteilijan työ ei ehkä ole sellaista, mikä sopii kaikille maailman ihmisille


Taiteilijan työ on sellaista, mitä moni kuvittelee kaikkien pystyvän tekemään. Mutta monikaan ei tiedä, että tuotakin työtä voidaan tehdä väärin. Eli kun työskennellään esimerkiksi tulenarkojen maalien sekä ohenteiden kanssa, niin silloin tietenkin vaarana on sellainen asia kuin tulipalon vaara, mutta myös jatkuvasti hengitetyt tärpätin huurut varmasti vaikuttavat ihmisen terveyteen erittäin paljon, ja tietenkin vaikka boheemi ihminen tietenkin uskoo vapauteen myös kaikissa mahdollisissa asioissa , niin voidaan sanoa, että kuitenkin myös sukupuolitaudit voivat tappaa, jos niitä ei hoideta.

Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi tinneri sekä muut ohenteissa käytettävät hiilivedyt ovat äärimmäisen vaarallisia, jos tila täyttyy niistä haihtuvista höyryistä, niin silloin tietenkin tupakointi voi räjäyttää koko talon kappaleiksi. Samoin jos alkoholia käytetään kovin rajusti, niin silloin kyllä taiteilijankin pitää tietää sellainen asia, että hän saattaa kyllä nukahtaa savuke kädessään, ja silloin voi koko talo roihahtaa tuleen. Eikä absintin nauttiminen ole kovin älykästä, jos kyseinen henkilö lähtee nousemaan telineille.

Absintti on nykyään Euroopassa kielletty juoma, jonka perinteinen versio on noin 80-90% alkoholia, mihin on sekoitettu hulluruohon sekä hullukaalin mehua, ja joissakin versioissa on tuota huumaavaa sekä hallusinaatioita aiheuttavaa vaikutusta tehostettu esimerkiksi psilosybiinisienillä, mutta jos taiteilija ei tuntenut sieniä, niin silloin hän saattoi sekoittaa juomaan esimerkiksi suippumyrkkyseitikkiä tai valkokärpässientä, jotka aiheuttivat kuoleman siksi, että maksa tai munuaiset tuhoutuivat erittäin nopeasti. Tuo juoma oli monien omaperäisinä itseään pitävien taiteilijoiden ”taikajuomaa”, jolla he sitten saavuttivat luomistilan vaatiman kemiallisen tasapainon. Mutta kun puhutaan siitä, mitä tuo aine sai sitten aikaan noiden luovien ihmisten elimistössä, niin kyllä voidaan sanoa, että moni taiteilija meni ennenaikaiseen hautaan tuon ”taikajuoman kanssa”, joka aiheutti voimakkaita hallusinaatioita sekä addiktoi ihmistä melko tehokkaasti.

Ja joskus sitten tuo juoma sumensi käyttäjänsä realiteettien tajun niin, että hän saattoi kävellä esimerkiksi katon reunalle, ja kuvitella olevansa lintu sekä hypätä alas katuun. Taiteilijan elämä oli kuitenkin myös siksi vaarallista, että he kohtasivat välillä asioita, joista ei koskaan saanut puhua missään. Kun puhutaan esimerkiksi laitteesta nimeltään ”Autogiro” tai kuten tuon välineen virallinen nimitys kuuluu: autorotaatiohelikopterista, joka on oikeastaan lentokoneen sekä helikopterin risteytys, joka lähtee lentoon kuten lentokone, mutta laskeutuu kuin helikopteri, niin monet luulevat, että kyseessä on vain jotain ”James Bond” elokuvaa varten tehty väline.

Autorotaatiohelikopteri on siitä miellyttävä väline, että se laskeutuu hallitusti, vaikka moottori sammuisi. Tuollainen autorotaatioroottori voidaan asentaa tietenkin myös tavalliseen helikopteriin niin, että se laitetaan rekan kytkimellä kiinni turbiiniin, ja tuo sitten tekee mahdolliseksi sen, että helikopterilentäjä voi kytkeä autorotaation tarpeen mukaan päälle, jolloin helikopteri voidaan laskea maahan äänettömästi. Olen kirjoittanut tuosta välineestä joskus aikaisemmin, ja sitä voidaan tehokkaasti käyttää esimerkiksi erikoisjoukkojen ryhmän tuomiseen paikalle, tai siihen että helikopteri saadaan alas turvallisesti, mikäli siihen tulee moottorivika. Eli tuo laite toimii tietenkin myös esimerkiksi UH-60 ”Ghost Hawkissa” Mutta kuten huomaamme tästä asiasta, niin mitenkään turvallinen ei taiteilijayhteisö koskaan ole. Näet myös tällaisia innovaatioita kehitellään taitelijan tiettelin alla.

Samoin nuo taiteilijat olivat ennen vanhaan hyvin köyhiä ihmisiä, joten he saattoivat majoittaa taloonsa ihmisiä, joiden omatunto ei aivan puhdas ole ollut, ja kuten tiedämme, niin tuollaiset anarkistit tai heiksi naamioituneet tavalliset rikolliset saatytoivat sitten kiitokseksi keskityksestä, johon on ehkä kuulunut absinttia tehdä isäntäväestä selvää. Eli jos vaikka taiteilijan ammattia peitteenään käyttänyt salainen agentti ei ollut tiennyt absintistä tai sen huumaavasta ominaisuudesta, niin hän saattoi silloin ottaa pienen hörpyn tuota ainetta. Ja silloin tietenkin saattoi seurauksena olla se, että hän puhui ohi suunsa. Tai sitten tuo mies ei osannut piirtää, mikä teki hänestä verraten erikoisen kuvataiteilijan. Ja silloin tuo mies saattoi muuttua epätoivoiseksi. Myös se että joku boheemia elämää viettämään tullut henkilö oli esimerkiksi heittänyt muutamia pommeja tsaarin virkamiehiä kohti merkitsi sitä, että hänen peräänsä saattoivat poliisit kuitenkin tulla kyselemään vähän ikäviä kysymyksiä noilta henkilöitä.

Taiteilijan työ perustuu innovaatioon sekä siihen, että hän itse tekee työnsä. Tuon takia taiteilijat ovat aina olleet hiukan omalaatuista väkeä, koska mikään ei tietenkään voinut pakottaa taiteilijoita tekemään työtään kunnolla. Ja toki tunnettujen taitelijoiden työtapoihin sekä esimerkiksi maalaustekniikkaan perehtyneet ihmiset näkivät tekniikasta sekä esimerkiksi värien käytöstä, jos taiteilijaa oli pakotettu. Kuten tiedämme, niin jokainen maalari on perfektionisti, mikä sitten koskee myös tekstitaitelijoita eli kirjailijoita. Jokainen taiteilija tekee työtä, mistä hän pitää, mutta samalla on esimerkiksi olemassa värejä tai taidetyylejä, joita jokainen taiteilija välttää. Esimerkiksi on kirjailijoita, jotka eivät kirjoita sänkykohtauksia tai taiteilijoita, jotka eivät koskaan tee esimerkiksi vihreää pintaa. Ja noista pienistä merkeistä taiteen tutkija huomaa, jos taiteilijaa on yritetty esimerkiksi pakottaa tekemään jotain tauluja.


Navier-Stokes equation can revolutionize engine design.

  Navier-Stokes equation can revolutionize engine design.  The Navier-Stokes equation is solved. But the results are not confirmed. But. Thi...