Showing posts with label perhe. Show all posts
Showing posts with label perhe. Show all posts

Thursday, September 27, 2018

Eläinrääkkäys on portti ihmisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja lopulta tulee raja vastaan

https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Eläinrääkkäys sekä eläimiin kohdistuva julmuus ovat asioita, joita voidaan pitää todella vakavana. Nimittäin jos ihminen pahoinpitelee luontokappaleita ilman mitään näkyvää syytä, koska se kertoo siitä, että henkilön kyky kokea empatiaa on alentunut. Mikäli ihminen hankkii eläimiä vain vahingoittaakseen tai satuttaakseen niitä, niin silloin ollaan menossa hyvin vakavalla tiellä, mikä saattaa aiheuttaa myöhemmin väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan. Jos ihminen tekee huvikseen pahaa eläimille, niin on suuri riski, että hän siirtää tuon käytösmallin ihmisiin.


Mikäli  joku henkilö esimerkiksi eläinten pitämistä koskevan luvan epäämisen vaikka eläinrääkkäyksen jälkeen hakee vaikkapa adoptiolasta, niin silloin olisi paras lähteä hakemaan psykiatria paikalle. Tuollainen henkilö on kerran astunut kohti äärimmäisiä rikoksia kuten sarjamurhia, ja siksi on parempi jos tuohon toimintaan saadaan sitten piste sitä kautta, että henkilö lähetetään tuolloin hakemaan apua esimerkiksi Niuvanniemestä, koska hänen kohdallaan on alentunut mahdollisuus tehdä pahaa lapsille.


Jos ajatellaan esimerkiksi tunnettuja sarjamurhaajia, niin silloin pitää muistaa se, että esimerkiksi heidän toimintansa alkaa yleensä sillä, että he surmaavat eläimiä huvikseen. Yleensä tuollainen mielenvikainen ihminen kuvittelee olevansa jotenkin miellyttävä, mutta sen millainen hän oikeasti on varmasti jossain vaiheessa myös muut havaitsevat. Eli tällaisesta ihmisestä tulee usein miellyttävä ensivaikutelma, mutta sitten alkaa varmasti mieli muuttua, kun hän esittää esimerkiksi muiden tekemiä töitä ominaan.


Samoin hän saattaa tulla auttamaan vaikkapa talon töissä, mutta sitten käy niin, että päälle tulee solmio ja suorat housut, joten niitä luvattuja töitä ei sitten tehdäkään. Ainakaan tuon henkilön toimesta, vaikka hän niin väittääkin. Perheväkivalta päättyy usein siihen, että joku viedään vankilaan tai hautaan, koska päästessään täyteen mittaansa tuollainen ihminen ei tekojaan lopeta, vaan jatkaa niitä loppuun asti. Eli jos suhteen alussa kohtaa väkivaltaa, mikä johtuu vaikkapa likaisista astioista tai petaamatta jääneestä sängystä, niin silloin tuo väkivalta ei ainakaan lopu suhteen edetessä.


Kun ihminen lähtee väkivallan tielle, mikä kohdistuu esimerkiksi aviopuolisoon, niin silloin hänen suhteensa rakkauteen sekä avioliittoon on jotenkin kieroutunut. Hän saattaa uhkailla puolisoaan itsemurhalla, jos tämä lähtee. Mutta sitten taas nyrkit kohoavat, kun toinen ei tuota tekijää miellytä. Ja silloin ei muu auta kuin hakea oikeaa apua, eli psykiatri osaa noissa tapauksissa parhaiten neuvoa mitä pitää tehdä. Kuitenkin joissakin tapauksissa esimerkiksi aviopuolison asema on niin dominoiva, että hän kykenee pitämään toisen ihmisen otteessaan.


Kun ajatellaan kotona olevaa helvettiä, niin silloin tällöin mieleeni tulee tapauksia, joissa antelias sekä hyvä ihminen on joutunut esimerkiksi oman lapsensa surmaamaksi. Tällaiset teot eivät mitään kovin mukavia asioita ole, mutta sitten mieleen tulee sellainen asia, että onko tuolloin kotona oikeasti asiat niin kauhean hyvin, kuin mitä halutaan uskoa. Nimittäin esimerkiksi jos tuollainen henkirikos tapahtuu, niin silloin tutkijan pitää kysyä se, että käyttikö tuo lapsi noita rahoja yhtään mihinkään? Eli onko ne annettu vain näytiksi, jotta muut pitäisivät perhettä upeana? Ja jos sitten rahaa on hävinnyt, niin seurauksena on pahoinpitely, tai jotain muuta kamalaa.


Tässä sitten netistä etsin tietoja tällaisesta tapauksesta, ja eteen tuli juttu “kirves kalesta”, joka vaikutti aikoinaan Raumalla. Tuo mies surmasi erään hyvin anteliaan sekä hänelle hyvän myllärin, ja kaksi muuta ihmistä myöhemmin. Mutta oliko tuo raha niin pyyteettömästi annettua kuin miltä näyttää? Vai oliko kyse esimerkiksi seksuaalisesta kanssakäymisestä maksettu palkkio tai sitten joku muu asia, jota peiteltiin anteliaalla rahanjaolla. Vai miksi tuo mies tappoi kyseisen henkilön, oman isänsä sekä jonkun muun ihmisen?


Sama tietenkin koskee lähes kaikkia vastaavia tapauksia, missä lapsi on surmannut esimerkiksi kaverinsa tai lähisukulaisensa. Mutta mikä herättää sitten niin paljon vihaa lapsessa, että hän murhaa vanhempansa. Yksi asia tietenkin on selvä. Eli jos lasta nöyryytetään tarpeeksi, niin silloin saattaa käydä niin, että vihaa kerääntyy tarpeeksi, ja yksi parhaista tavoista on tietenkin surmata lapsen lemmikki.


Myös se että vanhemmat ikään kuin antavat kaikkien muiden mennä oman lapsensa ohi varmaan aiheuttaa jonkin verran vihaa sekä inhoa. Sitten lopulta käy niin, että ihminen lyö takaisin. Yleensä väkivalta johtuu siitä, että mikään ei muille riitä. Tuolloin saattaa perheessä ollut käynyt niin, että vanhemmat sisarukset ovat myös jakaneet “oikeutta”, ja pahoinpidelleet yhtä perheenjäsenistä eli nuorempaa sisarusta.


Silloin lopulta tulee seinä vastaan. Jos ihmistä nöyryytetään jatkuvasti, mutta sitten hän kerran lyö takaisin, niin silloin ikään kuin kupla puhkeaa. Seuraukset voivat tuolloin olla todella kauheat, nimittäin usein alistettua ihmistä on pidetty otteessa pelon avulla. Ja kun sitten tämä uhri huomaa, että hän pärjää alistajalle, joka on häntä nöyryyttänyt, niin silloin seuraa varmasti hyvin ikäviä asioita tuolle henkilölle. Alla kaksi linkkiä, jotka vievät tähän synkkään aiheeseen

https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=1&t=5914



Sunday, January 1, 2017

Psykopatia sekä ihmisen manipulointi ovat asioita, joista ei koskaan puhuta tarpeeksi, ja aina pitäisi Ted Bundyn tarina ottaa kouluissa esiin, kun puhutaan siitä, mitä voi tapahtua, jos nuori menee väärään autoon.

Psykopatia tai oikeastaan narsismi on eräänlaista tunnekylmyyttä sekä kyvyttömyyttä asettua toisten ihmisten asemaan, ja kaikkein erikoisinta tuossa käytöksessä on sellainen asia, että ihminen ei edes tajua tuolloin tekevänsä mitään väärin. Alla on video, jossa käsitellään tuollaisen narsistisen persoonallisuuden käsitystä itsestään ja esimerkiksi uhreistaan. Kun pohditaan sitä, että miksi esimerkiksi sarjamurhaaja sekä raiskaaja Ted Bundy sitten aikoinaan teki nuo kammottavat asiat, mitä hän naisille teki, niin voidaan sanoa sellainen asia, että tuo mies ei koskaan ole ajatellut ketään muita kuin itseään, ja jos hänen tekojaan tarkastellaan tarkemmin, niin voidaan sanoa, että Bundy kuvitteli että hänen uhrinsa nauttivat siitä, mitä hän heille teki.

Ted Bundy oli mies, josta kukaan hänen perheensä ulkopuolella ollut ei varmaan koskaan kukaan edes kuvitellut tulevan kammottavaa tappajaa, joka terrorisoi naisia erittäin häijyllä sekä ikävällä tavalla. Kuitenkin Bundyn perhe oli hyvin kieroutunut, ja hänelle kerrottiin esimerkiksi, että tuon miehen isovanhemmat olivat hänen vanhempiaan, ja että hänen äitinsä oli kyseisen miehen isosisko, mutta vaikka hän raskauden viimeiset kuukaudet asui rahattomille äideille tarkoitetussa talossa, niin siitä ei pitäisi olla mitään vaikutusta Ted:iin, joka tuolloin ei vielä ollut syntynyt.

Itse ihmettelen että miksi Bundyn äiti palasi takaisin isovanhempien eli omien vanhempiensa luokse asumaan, jos he olivat häntä kohtaan väkivaltaisia. Mutta kun ajatellaan esimerkiksi noita erittäin väkivaltaisia ihmisiä, niin heillä on varmasti kuitenkin ilmennyt joitakin oireita tuosta ajattelumallista, jossa hänen kaltaisensa ihmiset ovat aina oikeassa, ja kukaan muu kuin he itse eivät ole mitään. Kuitenkin psykopaatti varmasti antaa jotenkin näkyä sen, mikä tekee hänestä sellaisen ihmisen, jota kaikki muut henkilöt vihaavat sekä halveksivat. Eli vaikka kuvissa kävelee mukavan näköinen mies, niin lähempää tarkastellessa tuollainen mies tai nainen on jotenkin erilainen kuin muut.

 Hän saattaa elää haavemaailmassa, jossa kaikki tapahtuu niin kuin hän itse haluaa tapahtuvan. Se mikä kuitenkin erottaa hänet tavallisesta haaveksijasta on se, että hän kuvittelee haaveidensa olevan totta. Eli tuolloin hän ei erota valehtelua todesta, ja jos esimerkiksi häneltä kysytään siitä, että onko tuo henkilö sitten tehnyt esimerkiksi halkopinon, niin hän vastaa siihen aina että "kyllä". Kun psykologi tekee tuollaisen testin, niin hän käyttää silloin halkoja, jotka eivät ole missään nimessä tuon ihmisen tekemiä, ja hän pinoaa silloin itse nuo halot johonkin seinustalle. Sitten psykologi eli tutkija kysäisee että "John oletko tehnyt nuo halot ja laittanut ne seinän vierelle pinoon?". Jos henkilö vastaa että hän on tehnyt tuon työn, niin silloin kyseinen ihminen valehtelee erittäin häijysti.

Samoin joskus tutkijat kysäisivät esimerkiksi työnjohtajilta, että tekevätkö he useinkin itse noita paikkoja, mitä nämä ihmiset sanovat tekevänsä, jolloin tietenkin pitää hiukan miettiä, että mitä sanat "paikan tekeminen" oikeastaan tällä kertaa tarkoittavat. Näet jos puhutaan siitä, että tekeekö johtaja itse esimerkiksi noita lumitöitä vai hyväksyykö hän ainoastaan noita paikkoja ovat kaksi aivan eri asiaa.  Kun taas ajatellaan Ted Bundyä, joka tunnusti 30 murhaa, ja katsotaan hänen historiaansa, niin silloin huomaamme että hänen perheessään ei varmasti kaikki ollut kohdallaan. Hänelle uskoteltiin että hänen äitinsä oli tuon miehen sisar, ja isovanhemmat hänen oikeita vanhempiaan. Ja samalla myös Wikipedian mukaan hänen isoisänsä oli väkivaltainen, joten tuossa saattoi olla syy siihen, että Bundystä tuli se hirviö, mikä hänestä tuli.

Kun ajatellaan sitä, että hänelle oli uskoteltu isoisän olleen hänen isänsä, ja että tämä oli väkivaltainen, niin silloin varmasti kaikki me arvaamme, mistä hän oli nuo mallit toiminnalleen sitten hakenut. Eli kun ajatellaan hänen isoisänsä väkivaltaisuutta, niin silloin voidaan miettiä sitä, että oliko tuon hirviön isä sitten myös sellainen hirviö, joka antoi ikään kuin luvan painajaisille muuttua todellisuudeksi.  Tällä tarkoita sitä, että Bundyn isoisä saattoi olla myös sarjamurhaaja tai ainakin seksuaalirikollinen, joka raiskasi vaimoaan sekä tytärtään. Ja ehkä hän sitten toimi kuten muuan "herra Fritzl" toimi. Näillä kaikkein hirveimmillä sekä ällöttävimmillä  rikollisilla on sellainen tapa, että jos jotain "ei toivottua" tapahtuu, niin sitä asiaa ei sitten "voi olla olemassa". Tuolla tarkoitan sitä, että tuolla miehellä saattoi olla tapana raiskata omaa tytärtään, ja jos sitten tuosta asiasta syntyi lapsia, niin sitä mitä noille ihmisille tapahtui en välitä miettiä.

 Tässä vähän aikaa sitten Oulussa oli tapahtunut asioita, joita ei olisi pitänyt tapahtua. Ja kun mietin tällaisia Ted Bundyjä , niin samalla mietin sitä, että maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka katselevat väkivaltavideoita sekä pornoa lähes päivittäin, mutta he eivät tee sarjamurhia tai ole mitenkään erityisen väkivaltaisia. Eli varmaan joku vaarin teko sai aikaan sen, että Ted Bundystä tuli sellainen hirviö, jonka rinnalla moni elokuvien väkivaltarikollinen kalpenisi, ja tämä todellisen elämän hirviö oli sikäli erityinen, että hän oli miellyttävä ihminen, joka herätti luottamusta, ja sitten vain pamahti. Hänet teloitettiin Floridassa vuonna 1984, ja kukaan ei tiedä tuon miehen uhrien todellista määrää, ja uskoisin että tuo Ted Bundy on ollut myös esimerkiksi monien elokuvien sarjamurhaajan esikuvana, ja tuo mies on sellainen ihminen, että hänen tarinansa pitäisi kertoa kaikille, jotta he eivät menisi vieraiden ihmisten kyytiin koskaan.

https://www.youtube.com/watch?v=AzNTbv2_f7E

Ted Bundyn tarina: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy

pimeakronikka.blogspot.fi

Navier-Stokes equation can revolutionize engine design.

  Navier-Stokes equation can revolutionize engine design.  The Navier-Stokes equation is solved. But the results are not confirmed. But. Thi...