Showing posts with label menneisyys. Show all posts
Showing posts with label menneisyys. Show all posts

Wednesday, September 21, 2016

Kyky nähdä tulevaisuuteen voi olla fysikaaliseen ilmiöön nimeltään madonreikä perustuva asia

Madonreiän kaavio, eli se olisi
ikään kuin tunneli läpi ajan
sekä universumin

Se että voisimme nähdä tulevaisuuteen kiinnostaisi varmasti sotilastiedusteluja sekä finanssialan ihmisiä ympäri maailman. Mitä nuo tahot maksaisivatkaan siitä, että he saisivat nähdä jonkun operaation toiminnan ennalta tai sitten siitä, että saisivat tietää täsmällisiä pörssikursseja vaikkapa viikon ajalle. Tämän takia esimerkiksi DIA eli Defence Intelligence Agency on aina silloin tällöin tutkinut noita parapsyykkisiä ilmöitä melko kiinnostavilla laittella, joissa osassa on käytetty cesiumia, jotta voidaan rakentaa oikea satunnaislukugeneraattori.Eli tuo laite toimi siten, että kun cesium-atomit hajoavat radioaktiivisen hajoamisen yhteydessä, niin se lähettää hiukkassuihkun geiger-mittariin, joka sitten generoi noita satunnaislukuja laskimen avulla.

Kuitenkin tulokset olivat heikkoja, kuten olettaa sopi. Mutta kuitenkin ihmiset sitten ovat nähneet esimerkiksi aaveita, ja monet noista aaveita nähneistä ihmisistä ovat olleet lentäjiä tai vastaavissa ammateissa olevia henkilöitä, joten joidenkin ihmisten mielestä noiden näkyjen takana saattaa olla yksinkertaisesti olla sellainen ilmiö, että noiden ihmisten erittäin herkkä näkökyky sitten aiheuttaa "herkistymistä parapsyykkisille ilmiöille". Tuon ilmiön selittäminen tietenkin on vaatinut useita sivuja kirjallisuutta, sekä monia taikuriesityksiä, mutta joidenkin fyysikoiden mielestä nuo aaveet on mahdollista selittää esimerkiksi madonreiällä, eli sigulaariksi kutsutulla ilmiöllä, jossa energian avulla luodaan nanokokoinen musta-aukko, joka voisi vetää tuon singulaarin läpi jopa universumin. Vaikka tuo madonreikä tai säie on vain atomin ytimen kokoinen, niin se voi olla hyvin pitkä, sekä johtaa valoa kuten optinen kuitu.

Tuon takia voidaan ajatella, että esimerkiksi CERN:issä voitaisiin luoda tuollainen singulaari, millä sitten voitaisiin katsoa toisiin aurinkokuntiin. Mutta kuten tiedämme, niin noista atomia pienemmistä "avaruuskäytävistä" on pitkä matka siihen, voisimme hyödyntää niitä tähtien välisessä matkailussa, ja tämän takia esimerkiksi TV-sarjan Stargate väline on meiltä vielä saavuttamattomissa. Kuitenkin me voisimme ehkä luoda tuollaisen avaruuden lävistävän valokuidun, ja katsoa toisiin aurinkokuntiin, jos voisimme luoda tarpeeksi voimakkaan energialatauksen. Madonreiällä on kuitenkin ennustettu olevan sellainen ominaisuus, että sen avulla voitaisiin ehkä matkustaa ajassa. Tuollaisen reiän luominen ei kuitenkaan ole aivan yhtä helppoa kuin kahden paikan välisen madonreiän luominen, ja muutenkin tuollaisen kosmisen valokaapelin rakentaminen on hiukan hankalaa, koska emme tiedä että missä tuo singulaari aukeaa takaisin avaruuteen.

Eikä fyysikoilla ole edes tarkkaa ajatusta siitä, että onko madonreikiä edes olemassa. Tuo ilmiö kuitenkin perustuisi sellaiseen asiaan, mitä kutsutaan teleprojisioksi,missä hiukkanen voi olla samaan aikaan kahdessa paikassa, ja tuo ilmiö olisi mahdollinen ainoastaan silloin, kun hiukkasen energiataso nostetaan tarpeeksi korkeaksi.Tuolloin noiden hiukkasten väliin ilmaantuu säie, joka ikään kuin yhdistää ne toisiinsa Kuitenkin voidaan ajatella että madonreikä on universumissa melko yleinen ilmiö, joka havaitaan esimerkiksi kvanttimaailmassa. Tuossa alkeishiukkasten mittakaavassa olevassa tilassa muodostuisi näitä supersäikeitä, jokka kuitenkin ovat pituudestaan huolimatta äärettömän lyhytikäisiä. Ja osa niistä saattaa kuitenkin olla avoinna ehkä noin 0,5 sekunnin ajan, joka riittää siihen, että se johtaa valoa lävitseen, ja ilmaan muodostuu projektio siitä, mitä tuon madonreiän toisella puolen on.

Voidaan ajatella, että äärimmäisen rauhallisessa tilassa oleva henkilö pystyisi ehkä havaitsemaan tuon projektion ilmassa. Kun puhutaan siitä, että ottaisimme madonreiän avulla valokuvia toiselta planeetalta, niin silloin saattaisi käydä niin, että myös tuolla planeetalla elävä olio sitten näkisi meidät tuon ilmiön läpi, mutta suurempi ongelma on siinä, että madonreiän pituutta ei nykytekniikalla voida säädellä eikä koko ilmiötä ehkä voida tehdä ilman valtavia energiamääriä, mutta tuo nanokokoinen musta aukko avaisi meille mahdollisuuden kommunikoida tähtienvälisen luotaimen kanssa reaaliajassa. Eli tuo luotain muodostaisi nanokokoisen singlaarin, jonka läpi sitten radiolähetys maahan lähetettäisiin.¨

Ja ehkä joskus sitten voisimme matkustaa toisiin aurinkokuntiin tuollaisen madonreiän kautta, mutta se vaatii ilmiön muodostamista tarpeeksi suureksi sekä stabiiliksi, jotta matka olisi turvallinen. Mutta ongelma sitten on siinä, että tuosta reiästä ei voida nykytekniikalla tehdä stabiilia, ja se olisi auki vain vajaa sekunnin miljoonasosan kerralaan. Eli jos joskus voidaan luoda tarpeeksi stabiili madonreikä, niin se mahdollistaisi sitten matkat läpi universumin. Ja jos joku uhka tulisi meitä kohti läpi universumin, niin silloin vain lopetettaisiin energian syöttö tuohon madonreikään. Jos noiden reikien läpi olisi mahdollista matkata ajassa tai saada johdettua valoa tulevaisuudesta meidän tässä ajassa olevaan mittauskojeeseemme, niin silloin voisimme saada vilkaista sitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, ja se ehkä kiinnostaa monia tässä maailmassa.


Tuesday, September 6, 2016

Onko "Mandela-efekti" pelkkää mielikuvituksen tuotetta vai onko sillä todellisuuspohjaa?


On ihmisiä joiden mielestä "Mandela-efektiksi" kutsuttu ilmiö on todiste aikamatkailusta, sekä siitä että jokin muuttaa historiaa mieleisekseen. Siksi on olemassa "foliohattuja", jotka tuijottavat esimerkiksi tuntikausia jotain elokuvakohtausta nähdäkseen, onko siinä havaittavissa muutosta? Ajatus "Mandela-efektistä" eli siitä, että jos joku muuttaa historiaa, niin kaikki tuohon muutokseen liittyvät asiat muuttuvat, mutta meidän saamamme historian tieto ei muutu. Eli jos oletetaan että aikamatkaaja matkustaa vallankumouksen ajan Venäjälle ja pelastaa tsaariperheen, niin silloin kaikki tuohon tapahtumaan liittyvä kirjoitus muuttuu, mutta me itse olemme stabiileita toimijoita, ja kykenemme havaitsemaan tuon muutoksen esimerkiksi elokuvan kohtauksessa tai kirjassa, jos katsomme tuota kuvaa tarkalleen sillä hetkellä, kun aikamatkaaja historiassa tekee työnsä.

Toki tämä ilmiö voi olla pelkkää kuvitelmaa siitä, että joku olisi muuttanut historiaa, ja oikeastaan me vain muistamme jonkun tapahtuman toisin, kuin miten se oikeasti olisi tapahtunut. Mutta kuten tässä olen monta kertaa kirjoittanut, niin mikään totuus ei ole absoluuttista, ja aina löytyy kirjoittajia, jotka ovat syystä tai toisesta valmiita kirjoittamaan valheellisia dokumentteja jostain tapauksesta. Tässä en kuitenkaan käy tsaariperheen kohtaloa sen kummemmin läpi, mutta jos aikamatkaaja pelastaisi heidät, niin silloin jokin historian teksti saattaisi muuttua silmissämme, jos katsomme sitä oikealla hetkellä. Kuitenkaan mitään todellisia todisteita aikamatkailusta ei ole esitetty.

Mutta teoriassa on mahdollista matkata myös ajassa, ja se tapahtuisi erityisen rajapintaylitysmallin kautta, eli aikamatkaan valmistettu alus ajaisi kohti rajapintaa nopeudella, joka on hyvin lähellä valon nopeutta. Sitten se törmäisi esimerkiksi veteen, jossa valon nopeus on alempi kuin ilmassa, jolloin se hyvin pieneksi hetkeksi ylittäisi valon nopeuden, kuten neutriino tekee törmätessään neutriinoilmaisimen tankissa olevaan veteen, ja koska minkään kappaleen hidastuvuus ei voi olla ääretön, niin neutriino lähettää silloin ympärilleen sinisen valon shokkiaallon, minkä ilmaisimen valokennot havaitsevat.

Syy miksi tuota ei olla kokeiltu käytännössä johtuu siitä, että jos jokin menee vikaan, niin silloin alus muuttuisi pannukakuksi ja oikeastaan vapautuva energia tuhoaisi koko planeetan. Teoreetikoiden mielestä aluksen ylittäessä valon nopeuden tuossa erikoistilanteessa, voisi käydä niin, että alus ikään kuin luiskahtaisi rinnakkaiseen universumiin Toinen teoreettinen malli olisi se, että tuossa aikakoneessa olisi synklotronikiihdytin, jossa esimerkiksi hiukkassuihiúkua tai elohopea-atomeja kiihdytetään lähelle valon nopeutta, jolloin aika ikään kuin hidastuisi aluksen sisällä. Tuolloin voitaisiin matkata tulevaisuuteen siten, että aika hidastuu aluksen sisällä, ja siten voidaan mennä yksisuuntaiselle matkalle tulevaisuuteen. Tai sitten alus voidaan varata niin suurella sähkövarauksella, että se muuttuu mustaksi aukoksi, ja putoaa suoraan singulaariin eli madonreikään, mikä on silta universumien välillä.

Stephen Hawking esitti joskus teoreettisen mallin junasta, jonka nopeus kiihdytetään lähelle valon nopeutta, jolloin sen matkustajat tekisivät junamatkan tulevaisuuteen, eli teoreettisesti aikakone on tällä tavoin tehtynä mahdollista rakentaa, eli siihe tarvitaan vain junarata Maapallon ympäri, ja suunnaton määrä energiaa, jolloin tuo juna voidaan kiihdyttää esimerkiksi 80-90% valon nopeudesta. Se onko "Mandela-efekti" totta ei riipu aikakoneen teoriasta, vaan siitä että onko joku todella muuttanut menneisyyttä, vai ainoastaan muistaa jonkun asian väärin riippuu siitä, kuinka paljon haluamme uskoa tällaisiin asioihin. Eli nämä asiat ovat sellaisia, joista on mukavaa kirjoittaa päivän ratoksi, ja toki voidaan sanoa, että ainakaan tuota rajapintaylityskoetta tuskin koskaan tullaan tekemään.

Hawkingin junamatka tulevaisuuteen YouTubella: https://www.youtube.com/watch?v=KZ0gQevrPTo

elainasiaa.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...