Showing posts with label hallinta. Show all posts
Showing posts with label hallinta. Show all posts

Sunday, March 26, 2017

Haluaako kukaan olla egyptin ensimmäinen faarao? Mietelmä siitä miten Egyptin yhdistäjä Narmer perusteli valtaansa 3100 ennen ajanlaskumme alkua


Oletteko koskaan katsoneet sellaisia elokuvia kuin "Total Recall", missä vallankäyttäjät hallitsevat ihmisten käytöstä sekä asennettua valtaan säätelemällä esimerkiksi jonkun kuvun sisällä olevan ilman happipitoisuutta. Tuo sama teema toistuu monissa kirjoissa sekä filmeissä, missä sitten yleensä ihmisten elämälle välttämättömien aineiden säätelyllä pelotellaan ihmisiä olemaan aivan hiljaa asioista, jotka eivät hänelle mitenkään kuulu, tai ainakaan tuollaiset ajatukset kannattaa jättää omaan arvoonsa. Kuitenkin eräät kirjat kuten jo aikaisemmin esittelemäni Stanislaw Lemin "Nuha" saa aikaan vilunväreitä, ja siinä kuvattu maailma voisi sitten olla nykyään todellisuutta esimerkiksi Pohjois-Koreassa, missä ainoa sallittu mediaväline on seinillä olevat valtavat mediaruudut, joista kansalle syötetään tietoja, joita johtajat haluavat heidän tietävän.


Kuitenkin tieto voi olla oikeaa tai väärää, ja meidän aivomme eivät tuota sitten oikeastaan käsitä. Tuossa mallissa tuon median avulla ihmisille opetetaan, sitä mitä hallitsija sen haluaa oppivan. Opettamisessa tietenkin on kaiken A ja O, kun halutaan valmentaa tulevia sukupolvia tekemään asioita, joita heidän halutaan tekevän, ja siksi meillä on yhteiskunnassa erittäin tarkasti valitut opetusmateriaali. Kun puhutaan siitä, että joku ihminen haluaa vain valtaa, niin silloin tietenkin kaikkein helpoin tapa hankkia oikeuksia, on perustella sitä  sillä, että "näin on aina tehty".


Se että joku asia on ikään kuin iankaikkinen, niin se on ihmisille helpompi "myydä" kuin muutos. Sillä että joku asia on tapahtunut aina ennenkin onnistui vapauttamaan kuninkaat rikosoikeudellisesta vastuusta likimain 4000 vuoden ajaksi, jos ensimmäinen kuningas on ollut Faarao Narmer, joka aikoinaan yhdisti Ylä- ja Ala-Egyptin kauan ennen Ramses II:ta. Tuon jälkeen kaikki kuninkaat perustelivat toimiaan sillä, että se oli kuninkaan viranhoitoon liittyvä asia, joten kansan oli hyvä pitää suunsa kiinni.


Kuitenkin historiaa on väärennetty kautta aikojen, ja ensimmäiset väärentäjät olivat tietenkin egyptiläisen itse. Heidän omat faaraonsa perustelivat voiman käyttöä sillä, että heidän oli Narmerin ajoista lähtien puolustettava maataan sekä kansaansa, koska Narmerin ajoista lähtien ollut tapana, että Faaroa puolusti Egyptiä muiden pahoilta teoilta. Kuitenkin tuo faaraoiden aika on ollut sellainen, että se alkoi Narmerista vaikka hän ei ensimmäinen kuningas kuitenkaan ollut. Narmer kuitenkin yhdisti aikoinaan Egyptin maan, mikä sitten oli Narmerin perustelu sille, että hän sai johtaa Egyptiä, ja että egyptiläisten tuli häntä kumartaa? Tietenkin voidaan sanoa, että historiaa kirjoitetaan aina niin kuin vallanpitäjät haluavat sitä kirjoittajaa. Joten saattaa olla niin, että Narmer yksinkertaisesti kirjoitettu itselleen henkilöhistorian, jossa joku Faarao oli häntä ennen, koska en usko, että hän kuitenkaan halusi olla ensimmäinen kuningas.


Joten suurten myynti miesten tavoin hän sitten loi joukon tarinoita, joissa hänen vanhempiensa tekoja suurenneltiin sekä hänestä itsestään tehtiin myyttinen hahmo. Joten olisiko ollut niin, että nuo Ammon ja kumppanit olivat oikeastaan Narmerin isovanhempia. Ja ensin he sitten olivat ehkä tavallisia johtajia, jotka tietenkin olivat syntyneet ukkosen jyrinästä sekä salaista, jotta heidän sukuaan ei olisi tarvinnut mainita. Tai ehkä Narmerin edeltäjät Skorpioni sekä Ka, jotka on mainittu nolla-dynastian faaraoiden luettelossa olivat joidenkin erämaa-heimojen johtajia, jotka sitten nostettiin Narmerin toimesta hänen edeltäjikseen. Näin saatiin luotua kuva vallan jatkuvuudesta. Myöhemmin nämä aikoinaan tavalliset ihmiset korotettiin jumaliksi, ja kun valtakunnan aika oli kestänyt tuhansia vuosia, niin silloin tietenkin oli perimätieto muuttunut toisenlaiseksi.


Ehkä Ka tai Narmer olivat olleet erämaahan hylättyjä löytölapsia, joista sitten tehtiin jonkun heimon johtajia, koska heillä ei tällöin ollut suhdetta perheeseen, ja tämän takia nämä henkilöt olivat loistavia johtajia. Ja kun heillä ei ollut perheensä tukea, niin heistä pääsi mukavasti eroon. Kun mietitään esimerkiksi Egyptin symboleja, korppikotkaa sekä käärmettä, niin ehkä ne johdattivat jonkun heimon jonkun nolla-dynastian faaraon luokse. Nolla-dynastiaksi sanotaan aikaa n3100 eKr. jolloin Egypti ei vielä ollut yhteneväinen, ja sen viimeinen faarao oli Narmer, joka yhdisti Ylä- ja Ala-Egyptin.

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Egyptin_faaraoista)


Tai kuten tiedämme, niin johtajista tehdään aina hiukan kovempia, kuin mitä he yleensä ovat. Ja ehkä joku sitten keksi tarinan, siitä kuinka korppikotka suojeli lasta levittämällä siipensä sekä käärme asettui hänen ympärilleen, jotta tuon faaraon viha jotain muita kansoja kohtaan oli varmistettu. Totuus on siinä, että korppikotka kyllä lentelee paikallaan olevien ihmisten päällä, ja erämaassa asuneet heimot sitten on noita lapsia ottaneet kyytiin. Tuollainen tapa hylätä ei toivottuja lapsia maastoon oli vielä roomalaisilla. Kuitenkaan egyptiläiset eivät muuten sen kummempia ihmisiä olleet kuin muutkaan, ja tietenkin lasten hylkääminen oli heistä väärin.


Sen takia erämaassa odotteli usein joukko ihmisiä, joita suuresti kiinnosti se, miksi kyseinen lapsi hylättiin. Ja samalla tietenkin varmistettiin se, että tuo henkilö sitten vanhempana vihasi noita kaupunkilaisia aivan oikeasti.  Tai sitten tuo tarina löytölapsesta kehitettiin siksi, että tuleva kuningas ei keskustelisi liikaa vieraiden kanssa, jotta heimolla olisi tarpeeksi vihollisia, jotta sen jäsenillä riitti töitä. Tällöin pitää muistaa sellainen asia, että nuo kuninkaat eivät olleet aivan yksin tuon heimonsa johtajia, vaan heidän ympärillään oli sitten paljon muitakin johtajia, joiden asema riippui siitä, kuinka eristyksissä heimo sitten eleli. Ja ulkoinen vihollinen oli tietenkin tae siitä, että kukaan ei koskaan tullut kyselemään siitä, mihin faarao hänelle maksettuja verorahoja oikeastaan käytti. Jos joku olisi ne kysymykset esittänyt, niin silloin varmasti olisi egypti noussut kapinaan. Tämän takia faaraon kiistattomuus oli hyvin tärkeää, jotta kukaan ei kyseenalaistanut hänen asemaansa.

Saturday, March 25, 2017

Jim Jones ja 900 ihmisen joukkoitsemurha "Kansan temppelissä" 1978 sekä sen yhtenevyys Wacon tapauksen kanssa

Jim Jones (1931-1978)

Jim Jones (oik. James Warren Jim Jones 1931-1978) oli mies, jonka toiminta varmasti on antanut aiheen monille keskusteluille tai tutkinnoille siitä, mikä sai hänen kannattajansa ottamaan aikoinaan syanidimehua, ja surmaamaan itsensä sekä lapsensa. Häntä voidaan pitää yhtenä eräistä maailman pahamaineisimmista miehistä, sekä myös “kuoleman kulttien” kantaisänä. Jones teki itsestään tuon kultin “Kristus-hahmon”, jota he olivat valmiit seuraamaan loppuun asti. Tuossa kultissa Jones oli ehdoton johtaja, jonka vastustaminen oli kielletty.

Hän on saanut historian aikana muutamia jäljittelijöitä, joista yksi on Wacossa Texasissa liittovaltion viranomaisten kanssa tapahtuneen tulitaistelun aikansa lahkonsa kanssa itsemurhan tehnyt David Korresh, joka perusti hiukan saman tyyppisen lahkon kuin Jim Jones. Ja hän ehkä sitten käytti Jonesia esikuvanaan, tai ehkä hän opiskeli Jonesin metodeja. Kun mietitään Wacon tapausta sekä Kansan temppelin tapausta, niin silloin huomataan, että tuo tilanne eteni lähes identtisesti. Eli ensin lahkon päämajaan tehdään tutkimus, jonka aikana sitten joku ampuu noita tutkijoita. Poliisi oli saanut tiedon siitä, että lahkon päämajassa oli kaupattu aseita.

Samoin oli epäilty sitä, että lahkon jäsenet olivat käyttäneet hyväksi lapsia. Tuolloin ATF lähti sitten tekemään tuota katastrofiin päättynyttä ratsiaa. Ja sillä tavoin tilanne ajetaan sellaiseen pisteeseen, että perääntyminen on mahdotonta. Kun Wacossa Koresh tai hänen kannattajansa ampuvat ATF:n agentteja surmaten heistä neljä, niin he toimivat samoin kuin Jones toimi "Kansan temppelissä". Ilmeisesti lahkon johtajan käskystä toimineet pyssymiehet vain alkoivat ampua tutkijoita, ja tilanne karkasi käsistä. Se mikä tuossa Wacon tapauksessa on yhteneväistä "Kansan temppelin" tapauksen kanssa on se, että väitteiden mukaan vain lahkon johtaja sai harrastaa seksiä. Se tekee tästä toiminnasta hiukan erikoista.



Tuolloin kauan sitten keksimässään Jonestownissa eli “Kansan temppelissä”   ajoi Jim Jones 900 kannattajaansa kuolemaan, ja tuota samaa ovat myöhemmin toistaneet eräät muut uskonlahkot, joiden jäsenet sitten saivat yllättäen päähänsä surmata itsensä, ja syy siihen miksi he sitten tämän teon tekivät saattoi olla hyvin yksinkertainen sekä vaarallinen. Tuo metodologia perustuu sellaiseen toimintaan, mitä kutsutaan “luottamuspeliksi”. Yksi tuon pelin tunnetuimmista muodoista on peli, missä ihmiset laittavat olutpullon kiertämään ringissä, ja jokainen ottaa siitä silmät sidottuna hörppy.


Tuolloin luotetaan toiseen, sekä oletetaan, että kukaan ei ole virtsannut pulloon. Luottamuspeliin perustuu myös se, että Jones sai lahkonsa jäsenet ottamaan tuota myrkytettyä juomaa. Tuo toiminta perustui Jonesin “itsemurhapeliin” tai itsemurhan harjoitteluun, missä lahkolaiset ottivat Jonesin johdolla ilmeisesti unilääkettä. Ja osallistuminen tuohon harjoitukseen tietysti oli Jonesin tapa tarkastaa, se että luottaako toinen häneen täysin. Ja ehkä hän noissa harjoituksissa sitten käytti myös opiaatteja hyväkseen, jotta harjoituksissa tulisi sitten siihen osallistuville  hyvä olo, eli he eivät sitten enää epäilisi Jonesin motiiveja.


Tietysti noita harjoituksia tehtiin lopun hetken lähetessä entistä useammin, koska Jones halusi sitten saada lahkolaiset uskomaan, että hän ei mitään pahaa tarkoittanut. Ja jos henkilö ei osallistunut harjoitukseen, niin silloin hän ei ollut täysin omistautunut tälle lahkolle, josta käytettiin nimeä “Kansan temppeli”.  , Kuitenkin voidaan edelleen kysyä, että oliko tuo Jim Jones todella se mies, joka laittoi myrkyn tuohon mehuun? Vai laittoiko joku muu sitten tuon myrkyn juomaan? Eli oliko tuo “joku” se mies joka kuvasi Jonesia hänen viimeisessä saarnassaan? Eli pitivätkö nuo Jonesin lahkon jäsenet tuota viimeistä iltaa vain yhtenä “harjoituksena”, ja tällä kertaa he sitten kuolivat.  


Noiden 900 ihmisen kannalta tilanne oli aivan sama he kuolivat, koska luottivat tuohon mieheen. Tämä tarina kuitenkin kertoo siitä, kuinka vaarallista on luottaa toiseen ihmiseen epäilemättä ollenkaan hänen motiivejaan ollenkaan. Kun tarkastellaan Jonesin persoonallisuutta, niin hän saattoi yrittää nyhtää liikkeensä jäseniltä heidän omaisuuttaan. Mutta sitten tuo asia meni pieleen, koska eräs USA:n kongressiedustajista tuli tekemään tarkastusta tuohon paikkaan, mikä oli sitten vankila, ja ehkä tuon tulitaistelun syy oli se, että “kansan temppelin” toiminta olisi tuolloin paljastunut muille.


Eli nuo ihmiset olisivat ehkä kertoneet tilisiirroista sekä muista asioista, jotka olisivat saattaneet tuon lahkon hiukan erikoiseen valoon muiden ihmisten  silmissä. Mutta oliko Jones kuitenkaan tuota toimintaa itse ideoinut, vai oliko hänen takanaan ehkä joku toinen ihminen, joka oli ehkä ampunut tämän päästäkseen pakoon viidakkoon. Tai sitten laittanut päälle nauhoitteen, missä infraäänen taajuudella on kehotettu kannattajia seuraamaan tuota “Jeesus” hahmoa. Ja vielä kerran uskomaan häntä, ja sitten tuo viimeinen kerta muuttui kohtalokkaaksi.


Wednesday, October 19, 2016

Valokuvan tahaton symboliikka eli hallitsija turvaa aina kirkkoon tai moraaliseen oikeutukseen määrätessään laeista ja asetuksista


"Se mikä on hyväksi minulle on hyväksi valtiolle"
Aleksanteri II

Aleksanteri II:n patsas Helsingissä sekä sen takana oleva kirkko ikään kuin symboloivat maan tapaa sekä sen toimintajärjestystä. Eli takana on tuomiokirkko, jonka voisi ajatella merkitsevän sitä, mikä antaa valtiovallalle oikeutuksen toiminnalleen. Ja alustalla muiden hahmojen yläpuolella oleva keisari tai suuriruhtinas merkitsee sitä, että valtion päättävät elimet antavat määräyksen lain säätämisestä, eli vaikka lakikirja on joillekin pyhä, koska se määrittelee sen, mitä valtiossa saa tehdä. Kuitenkin valtio itse rikkoo monissa maissa omia lakejaan erilaisten poikkeustoimien varjolla. Ja hallitsijat ovat aina perustelleet valtaansa sillä, että "heidät on kruunannut virkaan jumala" Eli kaikki heihin kohdentuva kritiikki on silloin jumalanpilkkaa.

Kun puhutaan patsaan ympärillä olevista muista symbolisista hahmoista, niin oletteko koskaan muuten miettineet, mitä kansanrunous, romantiikka sekä muut vastaavat asiat merkitsevät valtion hallitsijoille, joiden pitää saada kansa taakseen. Eli monesti historiaa käytetään hyväksi esimerkiksi silloin, kun halutaan perustella asehankintoja tai poliisien toimivaltuuksien lisäämistä. Uskonto on loistava keino hallita ihmisiä, koska kukaan meistä ei oikeastaan varmaan ole tavannut jumalaa, eikä näin ollen voi häneltä käydä kysymässä, että onko hän oikeasti kruunannut tsaaria tai että onko hallitsija noudattanut hänen tahtoaan aivan pilkun tarkasti?

Mitittäessä tuonpuoleisia asioita, niin tietenkin on hyvä, että valtiolla on sankareita, kunhan he eivät tule kadulla vastaan. Joten siksi kuollut sankari on hallitsijalle paras mahdollinen sankari, ja hänen hautajaisiinsa tietenkin on hyvä tulla pitämään puheita. Valtion toiminta on aina riippuvainen hallitsijan tahdosta, ja tietenkin esimerkiksi tsaari perusteli sortotoimiaan sillä, että jumala on hänet tuohon virkaan asettanut, ja jos hän toimii jumalan sanaa vastaan, niin silloin hän saa tuomion sitten tuonpuoleisessa. Ja toki tsaari ymmärsi sen, että roomalainen "hajoita sekä hallitse"-menetelmä on hänen itsensä kannalta paras mahdollinen vallankäytön muoto, koska silloin ei kaikkia ikäviä käskyjä tarvinnut itse käydä antamassa.

Kun keskustellaan siitä, että tsaari purki maassamme vallinneen sensuurin, niin tuon sensuurin purkaminen ei koskenut tietenkään muuta kuin Suomen suuriruhtinaskuntaa, ja sillä tavoin sitten herätettiin venäläisten vihaa ja kateutta suomalaisia kohtaan. Samalla kuitenkin hallitsijan pilkkaaminen sekä hänen asemansa kyseenalaistaminen ja loukkaamisensa olivat edelleen rikoksia. Ja vaikka tsaari oli tietenkin itse suurpiirteinen mies, joka antoi asioiden mennä omalla painollaan, ei tarkoittanut sitä, että hänen alaisensa olisivat yhtä suurpiirteisiä. Eli tuo tsaaria arvostellut henkilö paiskattiin vaunuihin ja lähetettiin suoraan vankilaan, vaikka laki näennäisesti oli hyvin lempeä, eli henkilöä vain sakotettiin tuosta toiminnasta, joka kyseenalaisti valtion johdon oikeutuksen toiminnalleen.

Kun puhutaan sensuurista sekä poliittisista pidätyksisistä, niin monissa poliittisia pdätyksiä harrastavissa maissa esimerkiksi agitaatiosta, mikä tarkoittaa hallituksen vastustamista on olemassa aivan mitätön rangaistus kuten pieni sakko. Mutta käytäntö on sitten se, että tuolta henkilöltä otetaan henkilökortti pois, ja samoin pankkitilit pannaan käyttökieltoon, jolloin tietenkin pidätys tehdään maksamattomien sakkojen takia. Tsaari käytti itseasiassa tuota mallia toimittaessaan poliittisia vastustajiaan Siperiaan. Eli jos tsaaria ryhtyi arvostelemaan, oli edessä sakottaminen jumalanpilkasta, ja koska sakkoa ei voitu maksaa, niin silloin tuo arvostelija lähetettiin suoraan Siperiaan.

charelesfort.blogspot.fi

Informaatio-operaatioiden vaaroista sekä siitä että sodassa kaikki näkevät vain sitä, mitä heille halutaan näyttää

SU-25 FROGFOOT
lähitukikone

"Se joka hallitsee sotilaiden mieltä hallitsee armeijaa, ja se joka hallitsee kansan mieltä hallitsee kansaa"

Napoleon Bonaparte


Informaatiosodankäynti on erittäin ajankohtainen sekä vaarallinen toiminnan väline, kun puhutaan valtion hallinnnasta sekä kansainvälisestä toiminnasta ylipäätään. Tuollainen propagandan sekä disinformaation levittäminen on erittäin helppoa, ja siihen on jokaisella maailman valtiolla jonkinlaisia mahdollisuuksia, eli kaikilla maailman valtioilla on tietenkin yleisradionsa sekä mahdollisuus valmistaa kotisivuja, jotka voivat olla todellinen riesa. Eli operaatio toimii siten, että toisessa maassa oleva toimija hankkii käyttöönsä esimerkiksi joukon suomalaisia domain-nimiä, joille hän sitten luo kasan kotisivuja, joissa on näennäisesti aivan asiallisia mainoksia, ja sitten hän luovuttaa vain sivujen hallintaan tarkoitetun salasanan tuolle propagandatoimijalle, joka saattaa oleskella yksityisasunnossa, jotta hän vaikuttaisi olevan yksityinen toimija.

Tämä tehdään siksi että jos tuo IP-osoite jäljitetään ja vastapuolen kenttätyöryhmä sitten häntä seuraa, niin silloin tuota henkilöä ei voida yhdistää GRU:hun tai DIA:han. Eli IP-osoitteen jäljitys pitää tuon kaltaisessa operaatiossa olla mahdollinen, tai muuten toimija paljastuu valtiolliseksi toimijaksi. Toki tuo IP-osoitteen jäljitys voi tapahtua siten, että kyseinen toimija sitten yksinkertaisesti tunnistetaan sosiaalisen media avulla tapahtuvan viestinnän perusteella, ja vaikka esimerkiksi DIA (Defence Intelligence Agency) eli Puolustusministeriön tiedustelu ei saa virallisesti operoida esimerkiksi Moskovassa tai GRU ei saa käyttää virkavaltuuksiaan New Yorkissa, niin mikään ei estä näitä agentteja etsimästä kyseisiä henkilöitä esimerkiksi puhelinluettelon avulla, tai kyselemällä heidän tietojaan esimerkiksi Facebookissa.

Samoin mikään estä heitä kävelemästä toisen henkilön perässä kadulla. Mutta kun palataan noihin suomalaisiin domaineihin, niin ollakseen tehokas, täytyy tuon domainin varaajan pystyä selittämään noiden hallinnassaan olevien kotisivujen sisältö, jotta hän selviää ilman syytettä, ja samoin hän voi sitten jatkaa kotisivujensa käyttöä. Eli kun noille sivuille ilmaantuu esimerkiksi propagandaa, niin silloin tämä suomen alueella oleva toimija pystyy selittämään, että hänen kotisivujensa salasanat on varastettu, ja mitään hän ei pystynyt tekemään, kun tuo alainen oli sen vahingossa jättänyt kaverinsa kotibileisiin. Informaatiosodankäynti kiehtoo varmasti valtioiden johtajia, koska se jättää infrastruktuurin ehjäksi, ja syntyy niin sanottu "veretön voitto".

Kun puhutaan verettömästä voitosta, niin silloin tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, missä valtion kansalaiset tai sen parlamentti saadaan toimimaan toisen valtion edun mukaan, ja edistämään sen pyrkimyksiä ajaa omia intressejään maailmalla. Ja yksi tapa tietenkin hakea tukea omille toimille, on nimetä kaikki jotka ovat omaa mielipidettä vastaan esimerkiksi fanaatikoiksi tai jotenkin lapsellisiksi sekä naiiveiksi toimijoiksi. Toki monet meistä haluavat varmasti tehdä kysymyksiä noille henkilöille, jotka esimerkiksi oman väitteensä mukaan haluavat kertoa jostain tilanteesta kokonaisvaltaisesti, mutta kun he sitten tulevat ihmisten eteen puhumaan, niin silloin nämä puhujat kertovat suoraan, että heillä on omakohtainen kokemus tästä asiasta.

 "He tiesivät mitä näkivät, ja sen pitäisi sitten riittää", on kohtelias tapa vaientaa kritiikki. Kun puhutaan Syyrian tilanteesta, niin jostain syystä tietenkin Venäjää sytytetään noista pommituksista, mutta samalla unohdetaan se, että toisella puolella on muutakin kuin lapsia, ja inhimillinen kärsimys tietenkin on erittäin suurta. Sairaaloita on tuhottu, mikä lisää pelkoa ja kauhua tuolla alueella, mutta samalla unohdetaan se, että yksi tapa saada sympatiaa itseä kohtaan, on se että vedotaan lasten hätään. Vaikka olen tässä julma sekä sydämmetön ihminen, niin kysyn sellaisen kysymyksen, että valvotaanko noiden avustusten jakamista mitenkään? Eli meneekö tuo ruoka oikeasti naisille ja lapsille, vai syökö sen joku "maltillinen kapinallinen"? Toki myös ISIS on ammattitaitoinen toimija, ja sen jäsenet voivat aivan hyvin väittää olevansa maltillisia muslimeja. Ja fanaatikon otsassa ei lue että hän on fanaatikko.

Eli se mitä ihminen näkee noissa paikoissa voi olla ihan hyvin näyteltyä sikäli, että sairaaloita voidaan käyttää tukikohtina, tai sitten vastapuoli voi vuotaa tekaistuja tietoja siitä, että niissä säilytetään aseita, jotta hyökkääjä saadaan iskemään noihin siviilikohteisiin. Kun puhutaan GPS:ään perustuvista pommeista, niin riittää että yksi vihollisen agentti säätää pommin hakeutumaan sairaalaan, ja siitä sitten saadaan "kauniita propagandakuvia", joilla voidaan mustamaalata vihollista. Eli vaikka toinen osapuoli olisi kuinka sotilaallisesti alakynnessä, niin se voi silti kääntää toisen maan yleisen mielipiteen tuota operaatiota vastaan. Ja toki sairaalaan voidaan sijoittaa myös räjähteitä, joka räjäytetään pommitukset aikana, jotta tuo ilmapommitus saadaan näyttämään brutaalilta toiminnalta. Eli kuten tiedätte, niin propaganda on rumaa toimintaa, missä ei totuudella ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

charelesfort.blogspot.fi

Sunday, September 4, 2016

Hermokaasun käyttöä koskevia eläinkokeita sekä massatuhonnan teoriaa 1960-luvulta


1960-luvulla massatuhoaseet olivat erittäin suosittuja välineitä asevoimien komentajien piireissä, koska ne tarjosivat halvan sekä tehokkaan pelotteen todellisen tai kuvitellun vihollisen hyökkäyksen varalta, ja samalla taistelukaasujen avulla oli helppoa pitää kansalaiset kurissa. Kun puhutaan siitä järjestelmästä, millä nuo joukot tai niiden poliittinen luotettavuus varmistettiin, niin voidaan sanoa, että sen on luonut joku kauhuelokuvien hahmo, joka on aineellistunut ihmisten keskelle. Nykyään nuo aseet on kielletty, mutta niitä kehitellään kaiken aikaa, koska ne sopivat erityisen hyvin ihmisten pelotteluun ja kansan pitämiseen kurissa sekä nuhteessa.

Tämän takia esimerkiksi Kim Jong Un sekä Albanian edesmennyt diktaattori Enver Hoxha (1908-1985) ovat kiinnostuneita noista aineista, joilla voidaan hallita omaa kansaa erittäin tehokkaasti. Se mikä ihmisiä pelottaa noissa Hoxhissa on se, että nämä myyvät noiden aseiden valmistustekniikkaa joillekin terroristeille, tai sitten tekevät hermokaasutestejä, joissa kaasua pääsee esimerkiksi naapurimaahan, jonne ei tietenkään ole mitää tästä asiasta kerrottu.

Eli on olemassa kahdentyyppisiä taistelukaasuja, joista toiset ovat ns. bulkkikemikaaleja kuten klooria sekä fosgeeniä, ja toiset taas ovat "neuroagentteja" eli hermokaasuja. Syy miksi hermokaasua kutsutaan nimellä "neuroagentti" johtuu siitä, että noita kemikaaleja tarvitaan vain vähän, ja esimerkiksi VX:n kuolettava annos on vain 30 mikrogrammaa ihon läpi saatuna annoksena. Tämä mahdollistaa hermokaasupanosten lisäämisen konventionaalisiin pommeihin sekä kranaatteihin, ja niiden olemassaolosta eivät aseiden käyttäjät edes itse tiedä mitään. Ja turvapiikejä käytettäessä voidaan nuo sotilaat ikään kuin rokottaa hermokaasua vastaan, eli heille voidaan jollain tekosyyllä antaa antropiinipistoksia ennen taistelua.
Enver Hoxha Albanian diktaattori
(1908-1985)

Tuo kaasu läpäisee tehokkaasti suojapukua ja kaasunaamari ei siltä suojaa. Kuitenkin kloorin avulla voidaan suojapuku murtaa, joten myös bulkkikemikaalit ovat vaarallisia. Ja vaikka toinen ryhmä käyttäisi näitä perinteisiä kemiallisia aseita, niin se ei ole vaaraton, koska antropiinipistokset suojaavat vain hermokaasuja vastaan. Myös ärsyttäviä kemikaaleja kuten sinappikaasua voidaan käyttää taistelussa, eli sitä voidaan esimerkiksi levittää tielle eräänlaiseksi kaasumiinoitukseksi tai sitten ruiskuttaa vihollisen päälle erilaisilla sumuttimilla, tai sitten tuo kemikaali voidaan höyrystää napalmin avulla, eli sitä voidaan lisätä napalmin sekaan. Puhutaan että Securitatella tai jollain muulla KGB:n liittolaiseksi ilmoitetulla turvallsuuspalveluilla kuten Albanian Sirgumilla oli käytössään chemical mace- tyyppisiä kyynelkaasusumuttimia, jotka oli täytetty sinappikaasulla, mikä sitten aiheutti kohteelle kammottavia tuskia.

Valtioissa missä noita aseita kehitettiin sekä testattiin oli tapana se, että osalla joukoista oli käytössään perinteisiä "bulkkiaseita", eli fosgeeni tai klooripommeja, ja osalla taas oli hermoagentteja eli kraanaatteihin piilotettuja kemikaaliampulleja sisältäviä kranaatteja tai rakettiammuksia. Nämä ammukset ovat sikäli vaarallisia, että ne näyttävät tavallisilta kranaateilta tai pommeilta, jotka räjähtävät oikeasti. Siksi saattaa olla niin, että niiden käyttöä ei huomata ollenkaan, ja sotilaat eivät huomaa että heihin kohdistetaan hermokaasuisku, koska pommit räjähtävät heidän keskellään, jolloin he eivät osaa epäillä kaasuasetta.

Kun hermokaasun toimitus kohteeseen aloitettiin, niin silloin ammuttiin savupommeja, joiden perusteella tulenjohtaja arvioi tuulen suunnan sekä nopeuden, jotta kohteeseen lähetettävä kaasu ei tule omien joukkojen päälle. Yleensä sariini tai yleisemmin GB-kaasu on kuitenkin yleisempi hermokaasu kuin VX, ja tästä maailman yleisimmästä hermokaasusta käytetään usein raporttinimeä GB, ja tuolla sitten yritettiin joskus peittää tuon kaasun olemassaolo. Eli kuten kaikki tietävät, niin kaiken pitää aina näyttää hyvältä, ja siksi kukaan sotilas ei koskaan ole suoraan puhunut hermokaasuista, vaan yleensä käytettävä termistö pitää sisällään sellaisia kirjainyhdistelmiä kuin GB (Sariini) GF (Syklosariini) ja VX, joilla peitellään maailman kammottavimpia kemikaaleja.

 USA ja Venäjä eivät ainakaan virallisesti enää pidä hallussaan noita aseita, ja tietenkään nämä valtiot eivät iskuvoimastaan mitenkään ole tinkineet, mutta huomiota herättävää on se, että esimerkiksi pieni Albanian valtio, on pitänyt hallussaan sekä myös tutkinut aktiivisesti taistelukaasujen käyttöä Hoxhan diktatuurin aikana, jolloin nuo aseet oli varmasti tarkoitettu oman kansan pelotteluun. Ydinaseet ovat paljon tehokkaampia välineitä vihollisen tuhoamiseen, koska niiden vaikutusalue on tarkoin rajattu, ja myöskään laskeuma ei ole kovin vaarallinen, koska sotilaat voidaan pumpata täyteen jodia, mikä suojaa heitä syövältä, koska se estää radioaktiivisten aineiden imeytymisen elimistöön.

Alla on linkit kahteen koulutusfilmiin, jotka käsittelevät tätä aihetta. Ja nuo filmit saattavat järkyttää hiukan katsojia, joten ne voi avata omalla vastuulla.

Sariinitesti (GB-kaasu) 1960-luvulta: https://www.youtube.com/watch?v=xQKK34vChgQ

Albanian kansanarmeijan filmi samasta aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=zkStI6JkMmE

charelesfort.blogspot.fi

Monday, April 4, 2016

Dr. Heissmeyer sekä äärimmäinen viha (Bullenhuser Dammin tapaus vuodelta 1945)

Ja he katosivat yöhön ja usvaan..
Kuva I


1. Ihmiskokeet sekä tarkoituksellinen vihan herättäminen

Kun natsilääkäri Kurt Heissmeyer määräsi 20 lasta murhattaviksi Bullenhuser Damm:in koulussa (Kuva II) juuri ennen Toisen Maailmansodan loppumista, niin tappomenetelmäksi valittiin äärimmäisen brutaali sekä järkyttävä hirttäminen. Kun noita lapsia, joita oli käytetty ihmiskokeissa Naugammen keskityseirillä hirtettiin, niin kukaan heistä ei kuulemma itkenyt. Tuon tekotavan valinta kuvaa äärimmäisen moraalitonta sekä brutaalia luonnetta, ja tuo teko varmasti herätti ihmisten vihaa noita tekijöitä kohtaan. Nykyään monet diktaattorit käyttävät samoja menetelmiä omien poliittisten vastustajiensa eliminoimiseen. Joidenkin henkilöiden mukaan tuo koulu oli muutettu WAFFEN-SS:n biologisen aseen tutkimuslaitokseksi, joten ehkä SS yritti viimeiseen saakka salata nuo kammottavat kokeensa.

Merkittävää tapauksessa on se, että Kurt Heissmeyer vältti kuolemantuomion, ja muutti sitten DDR:ään, ja aloitti lääkärintoimen Mackleburgissa, kun DDR:n viranomaiset sitten saivat hänet kiinni, niin tuo natsilääkäri lähetettiin elinkautiseen vankeuteen, missä  hän menehtyi vuonna 1967, ja huhujen mukaan hän työskenteli myös DDR:ssä salaa biologisen aseen tutkimusohjelmissa Stasin tai KGB:n valvoessa hänen työtään, kunnes hänet itsensä likvidoitiin. Eli KGB sekä sen satelliittipalvelut käyttivät vankeja omassa asekehityksessään, ja monilla noista aikansa huipputiedemiehistä sekä insinööreistä oli tekaistut vankitaustat, jotta heille ei kostettaisi esimerkiksi palveluksia, mitä he tekivät esimerkiksi Josif Stalinille. Ja jotkut noista miehistä vain merkittiin kuolleiksi, jotta he voivat jatkaa työtään tuossa punaisen hämärän maassa.

Lasten hirttäminen oli jotain sellaista, mitä eivät kovin monet paatuneetkaan rikolliset ymmärrä, niin noiden tekojen tarkoitus oli kuitenkin luoda muuri noiden Totemkopfkommandojen sekä tavallisten sotilaiden välille. Kyseisen toiminnan tavoite oiĺi luoda kollektiivisen syyllisyyden periaate, ja samalla myös saada liittoutuneiden sotilaat hyökkäämään saksan kansaa vastaan. Kyseisen operaation suunnittelijoina toimi erittäin korkeasti koulutettujen psykiatrien ryhmä, jonka tehtävänä oli järjestää noille SS-murhaajille peite tai kilpi, jonka avulla he selviäisivät vastuusta Sodan jälkeen. Yleensä noissa lääketieteellisissä kokeissa sekä operaatioissa uhrit surmattiin yleensä morfiinin sekä fenolin yhdistelmällä, mikä lujitti ihmisten kuvaa noista lääkäreistä, jotka uhrautuvasti hoitivat jopa vankeja loppuun asti.

2. Arkojen asioiden kaivelua

Sodan käyneiden tai muita vastaavia järjestelmällisiä väkivaltatilanteita kokeneiden ihmisten traumoja tietenkin pitää huomioida. Mutta nuo kokemukset muuttuvat aseiksi tuollaisten Dr. Heissmeyereiden käsissä, eli he estivät haastatteluja sekä ohjelmien tekemistä tuosta asiasta. He käyttivät potilaisiinsa todella kovia lääkkeitä, jotta he olisivat vaiti. Tällaiset natsilääkärit ovat erittäin hyviä esimerkkejä siitä, mitä tuollainen paatunut ihminen, joka on päässyt väärään ammattiin voi toisille ihmisille tehdä.

Kun nuo lääketieteellisiin kokeisiin valitut ihmiset sitten siirrettiin noille kammottaville osastoille, niin he eivät edes tajunneet, mitä SS-lääkärit heille oikeastaan tekivät. Nämä vankien olot olivat näennäisesti paljon paremmat kuin muilla keskitysleirivangeilla oli, eli he saivat huippuravintoa sekä esimerkiksi näennäisen hyvää kohtelua, jotta nämä vangit olisivat fyysiseltä kunnoltaan vastanneet esimerkiksi rintamasotilaita. Ja kun tuota tutkimusta tehtiin valkoinen takki päällä, niin he eivät edes tajunneet mitä noille ihmispoloisille edes tapahtui, eli heidät oli kasvatettu luottamaan lääkäreihin.

Natsilääkärit käyttivät noissa kokeissa sellaisia menetelmiä, että nuo potilaat tai oikeastaan koekaniinit eivät edes tajunneet mitä nuo kylmästi hymyilevät miehet mustissa uniformuissa heille tekivät. Eli heidän verenkiertoonsa ruiskutettiin esimerkiksi tuberkuloosibakteereita tai voimakkaita karsinogeenejä, joilla testattiin syövän etenemistä elimistössä. Tuberkuloosilla tai muilla bakteereilla tutkitiin mahdollisuutta tartuttaa juutalaisyhteisöön joko tuberkuloosia tai syfilistä. Eli juutalaisiin olisi ruiskutettu noita tauteja, ja sitten heidät olisi lähetetty takaisin ghettoon. Kyseisten ohjelmien tarkoitus oli myös estää poliiseja sekä sotilaita hankkiutumasta liian läheisiin suhteisiin vankien sekä miehitettyjen alueiden asukkaiden kanssa.

Idyllinen Bullenhuser Damm:in koulu
on yksi holocaustin monista muistomerkeistä
Kuva II

3. Kulkutautien tahallinen tartuttaminen eriti vankeja tehokkaasti

Tuota jälkimmäistä tautia oli sitten ajateltu käyttää myös amerikkalaisia sekä brittiläisiä joukkoja vastaan siten, että esimerkiksi ilotyttöihin olisi tartutettu tuota bakteeria tai Lontooseen olisi solutettu liittoutuneiden noita sairauksia esimerkiksi tartuttamalla kyseisiä tauteja liittoutuneiden sotavankeihin, jotka sitten olisi tahallaan päästetty pakoon. Toinen mahdollisuus olisi ollut soluttaa esimerkiksi tulevien miehitysjoukkojen ruokiin tai juomiin esimerkiksi tuberkuloosia tai syfilistä. Eli joidenkin tietojen mukaan esimerkiksi noita tässä mainittuja bakteereita oli lisätty joihinkin olutpulloihin, ja tuon operaation piti mustamaalata amerikkalaisten sotilaiden mainetta kotimaassaan, ja tuon takia noita lääkäreitä pitäisi hiukan pelätä.

Kun esimerkiksi kulkutautiasiantuntija tai lääkäri haluaa surmata ihmisiä, niin hän jopa saa nuo henkilöt luulemaan olevansa oikeasti joku enkeli. Varsinkin lääkärit voivat käyttää pistoksia antaessaan esimerkiksi morfiinia, jolloin henkilö ikään kuin addiktoituu tuosta toiminnasta, ja tuo voimakas eurofian aiheuttava kivunlievittäjä aiheuttaa myös erittäin voimakasta riippuvuutta, mikä tekee uhrista erittäin haavoittuvan. Eräiden tarinoiden mukaan natsitohtorit kokeilivat esimerkiksi aivosolujen siirtämistä toiseen ihmiseen verensiirron mukana, mutta tuota tietoa en oikeastaan usko todeksi. Toki esimerkiksi rabiesta käytettiin pelon herättämiseen tuossa vankijoukossa. Mutta puhutaan että esimerkiksi Pohjois-Korea käyttäisi nimen omaan syfilistä vankien eristämiseen muusta yhteiskunnasta. Naisvankeihin on Pohjois-koreassa tarinan mukaan ruiskutettu esimerkiksi kondyloomaa, jotta he eivät "vehtaa" vartijoiden kanssa.

Toisin sanoen nykyaikaiset diktaattorit ottavat mallia noista vanhoista asioista. Samoin monet noista suurista natsiroistoista kävivät myöhemmin "konsultoimassa" esimerkiksi Etelä-Amerikan sekä Arabian vankeinhoitolaitosta. Kun noista holocaustin päivistä on kulunut noin 60-vuotta, niin edelleen joissain maailman maissa käytetään täsmälleen samoja menetelmiä vankien hallintaan sekä esimerkiksi sissiliikkeiden tuhoamiseen. Eli valtion vihollisekseen määrittelemiin ihmisiin ruiskutetaan juuri jotain sukupuolitautia sisältävää liuosta, jotta heidän maineensa voidaan pilata, sekä myös sissiliikkeiden vangiksi saatuihin jäseniin saatetaan ruiskuttaa esimerkiksi tuberkuloosia tai rabiesta, ja sitten heidät voidaan päästää pakoon. Joidenkin huhujen tai toteen esittämättömien tarujen mukaan esimerkiksi joidenkin maiden vankeinhoitoviranomaiset ovat saastuttaneet esimerkiksi MC-kerhojen jäseniä tuberkuloosilla.

elainasiaa.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...