"Joutsenlampi" ja "Ruma Ankanpoikanen" kuvaavat tilannetta, missä informaatiota jaetaan vain suppeassa piirissä

Pienet lammikot ovat monissa kuuluisissa tarinoissa kerronnassa esitettyjen asioiden tapahtumapaikkoja. Kuuluisimpia lammikoista kertovista teoksista ovat “Joutsenlampi-baletti" sekä H.C Andersenin “Ruma ankanpoikanen”. Noiden kahden tarinan kautta käsitellään joskus “suljetun informaation teoriaa”. Tietenkin niissä on sellainen aspekti, että varsinkin “Rumassa ankanpoikasessa” tuon ruman ankan paikalle kasvaa kaunis joutsen, ja itse olen ollut sitä mieltä, että Andersenin tarinan aiheena on todellisuudessa kuuluisa norjalainen matemaatikko Niels Abel, joka ratkaisi ensimmäisenä viidennen asteen yhtälön.

Tuon matemaatikon ulkokuori oli hyvin karu, mutta sisältä hän oli puhdasta rautaa. Kyseinen karun sekä lyhyen elämän kokenut  mies loi integraalilaskentaan osittelulakina tunnetun  ratkaisumallin, mitä sovelletaan edelleen yhtälöiden ratkaisemisessa, eli siinä yhtälö jaetaan osiin, jolloin oikeastaan voidaan sanoa, että kaikkiin parittomiin potenssi-yhtälöihin voidaan soveltaa samaa ratkaisumallia kuin kolmannen asteen yhtälöön.

Joutsenlampi on Pjotr Tsaikovskin kuuluisimpia sävellyksiä. Tuo teema toistuu monissa muissakin klassikoissa, kuten H.C Andersenin “Rumassa ankanpoikasessa" joka on satujen klassikko. Noissa molemmissa tarinoissa tarkastellaan erästä informaation ongelmaa, nimittäin tilannetta, missä joku melko pieni ryhmä ympäröi yhden jäsenen, sekä sitten hän kuulee vain sitä, mitä tuo ryhmä huutaa. Eli hän voi olla lahjakas sekä älykäs, mutta mitään ei tuollaisista asioista puhuta, vaan tuo onneton kuulee vain sitä pilkkaamista, mitä kyseinen ehkä muutaman toimijan ryhmä huutaa.

Mitään positiivista palautetta ei sitten tietenkään tuon onnettoman kiusaamisen uhrin korviin koskaan päädy, kun tuo rinki päättää siitä, mitä tuosta uhrista kerrotaan. Ja jos joku on eri mieltä asioista, niin hän saa sen sitten myös kuulla.  Tuo joutsenlampi kuvaa tilannetta, missä joukko ankkoja tai mitä lie lintuja ovatkaan ovat keskenään pienellä lammella. Siellä kukaan ei pääse juomaan ilman, että hän kysyy lupaa noilta linnuilta, ja siksi esimerkiksi ruman ankanpoikasen kiusaaminen on mahdollista.

Tietenkin tuota ankanpoikasta kiusataan siksi, että muut linnut käskevät tekemään niin, ja koska kukaan ei pääse juomaan tuosta lammesta ilman noiden lintujen lupaa, niin sen tähden tuon onnettoman lintuparan alistaminen onnistuu muitta mutkitta, ja jos joku sitten haluaa tuota lintua auttaa, niin hän saa etsiä uuden lammikon. Tuo tarina muuten on hyvin opettavainen, koska lopussa kyseinen ankka paljastuu joutseneksi, ja sen takia tuo ankkalampi tai joutsenlampi ovat informaatiota tutkivien teoreetikoiden lempiaiheita. Se nimittäin symboloi rajoitetun informaation yhteisöä.

Kun verrataan Tsaikovskin “Joutsenlampea" Andersenin “Ankkalampeen", niin silloin tietenkin mieleen.tulee yhteisö sekä yhteiskunta, missä tuo henkilö eli. Siellä kaikki asiat tehtiin aateluuden mukaan, ja tuo joutsenlampi symboloi tilannetta, missä joukko olioita on tiukasti ahtautuneena johonkin rinkiin, missä he sitten kuulivat vain omaa kaakatustaan.  Sen lisäksi nämä joutsenet näyttivät muille eläimille takapuoltaan, ja kehuivat kilpaa toistensa upeaa ulkomuotoa. Kummassakin mallissa on opetuksena se, että jokaisen joutsenen pitäisi aloittaa uransa ruman ankanpoikasen hahmossa,  jotta se ei muuttuisi liian ylpeäksi. Näet jos olento kuulee vain positiivisia asioita itsestään, niin silloin se ei tajua, että jotkut asiat loukkaavat muita. Kun pohditaan tuon “ankkalammen” suhdetta informaatioteoriaan, niin silloin tullaan tilanteeseen, että informaatiota tai sen jakamista rajoitetaan keinotekoisesti.

Tuolloin sitten pääsee joku kuiskimaan palautteen antajan korvaan, jotta muut saavat sitä, mitä he haluavat. Eli molempien lammikko-tarinoiden viesti on sikäli selvä, että niissä halutaan sanoa: “Tule sinäkin tänne vähän avarammille vesille, niin palaute saattaa hieman muuttua”, kun sitä ei käytetä aina vihamiestesi kautta.

Jos ihminen tai olio ikään kuin purjehtii jossain informaation valtameressä, niin silloin ei aina ehditä kertoa kaikille kriitikoille sitä, mitä tuo “jyrinä-rinki” sitten haluaa hänen kertovan. Noita tarinoiden lampia hallitsee näet sellainen rinki, joka huutaa kaikki muut hiljaiseksi. Mutta jos olio lähtisi purjehtimaan aavoille ulapoille, niin silloin tuo rinki olisi vain pieni ankka-ryhmä jossain kaukana sieltä, missä muut oliot ovat. Aavalla merellä on muitakin hanhia sekä joutsenia kuin vain se yksi pieni rinki. Ja tuolloin joku saattaa olla eri mieltä asioista kuin ne, joita nuo ringin jäsenet ovat halunneet muide olevan.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

H.C Andersenin kertomukset ovat alati ajankohtaisia, mutta kysymys on siitä, että kertooko hän niissä omasta elämästään?

H.C Andersen
(1805-1875)

Tanskan satusetä on Hans Christian Andersen (1805-1875), joka kirjoitti monia hyvin surullisia tarinoita, joista tunnetuimmat ovat "Ruma Ankanpoika" sekä " Pieni Tulitikkutyttö", joita voisi jokainen lukea oikein ajatuksella. Kun ajatellaan sitä, mitä esimerkiksi "Ruma Ankanpoika" on opettanut ihmisille kautta aikojen, niin silloin tietenkin voidaan huomauttaa siitä, että tarinan symboliikka on erittäin tärkeä, siinä on ankanpoika, joka ei varmasti ulkonäöllään koreile eikä myöskään näin ollen saa kavereita, ja tarinan lopussa se sitten tulee lammikolle juomaan, odottaen saavansa kuolemantuomion. Saattaa olla niin, että vaikutteita tuo legendaarinen tarina on saanut Andersenin omasta elämästä, ja ehkä häntä on koulussa sitten kiusattu.

Mutta tuosta ankanpojasta on sitten kasvanut joutsen, joka on todella komea ja kaunis lintu. Tuon tarinan voi jokainen itse käydä lukemassa, joten voimme siirtyä sen sisältämään symboliikkaan, eli onko tuo "ruma ankanpoika" tai sen esikuva itseasiassa eräs norjalainen matemaatikko Niels Henrik Abel (1802-1829), joka oli viidennen asteen yhtälön ratkaisija. Tuolloin koulumaailma oli oikeastaan samanlainen kuin nykyään, eli "siistit ja kalliit vaatteet" takasivat silloin henkilön suosion tuossa kasvatuslaitoksessa.

Tuo matemaatikko ei paljoa ulkonäöllään koreillut, ja hän eli köyhyydessä koko ikänsä,Mutta kuten varmasti hänen työstään näemme, niin tuollainen ihminen voi karusta ulkokuorestaan huolimatta olla erittäin lahjakas ihminen, ja tuohon tarinaan liittyy se opetus, että esimerkiksi kuka tahansa voi kirjoittaa pari satukirjaa tai ratkaista muutamia yhtälöitä, ja uskon että jos joku oli kiusannut Hansia tai Nielsiä koulussa tai haukkunut hänen harrastuksiaan ei varmasti ollut sen jälkeen kovin pidetty ihminen. Ja kuolemansa jälkeen tuo matemaatikko on saanut paljon tunnustusta työstään, mutta siitä ei valitettavasti hänelle omana elinaikanaan ollut mitään iloa. Kuitenkin Norja on muistanut poikaansa esimerkiksi Abel palkinnolla, ja matematiikassa on olemassa Abel-ryhmä.

 Tai ehkä tuon tarinan "ruma ankanpoikanen" on oikeastaan Andersen itse. En usko että suuri kirjoittaja sekä lahjakas tarinankertoja kovin paljoa vaatteilla koreili, koska monet runoilijat sekä kirjailijat pitävät melko vaatimattomia vaatteita. Mutta mieleeni tulee se, että tunsiko Andersen Abelin? Se voisi pitää paikkansa, koska heillä oli kolme vuotta ikäeroa, ja tuo kuuluisa matemaatikko on oikeastaan sellainen tarinoiden "surullisen hahmon ritari", jonka elämää varjostivat erilaiset tragediat, ja eräänä päivänä vuonna 1829 hän kuoli tuberkuloosiin vierellään morsiamensa sekä eräs tuttavaperheen tyttö. Siinä sitten tiede menetti suuren miehen, ja hänen tarinansa traagisuutta kuvaa se, että nykyään tuon nuoren neron kuva komeilee monissa Norjan postimerkeissä.

Niels Henrik Abel
(1802-1829)

Traaginen hänen tarinansa on siksi, että tuo mies syntyi hyvään papin perheeseen, mutta sattui vain elämään väärässä maassa, eli Ruotsin takamailla elävä matemaatikko jäi varmasti muiden jalkoihin. Samoin hänen isänsä oli edustajana Norjan valtiopäivillä, mutta joutui siellä sitten parjatuksi erään puheenvuoron takia, ja ajautui ryyppäämään ja kuoli maksakirroosiin. Mutta kuten kaikki tietävät, niin Andersenin saduista ei tragiikkaa puutu, ja ihmisille tulitikkuja jouluna kauppaava Pieni Tulitikkutyttö varmasti on sellainen kertomus, minkä esikuva voi löytyä mistä vain Kööpenhaminan tai minkä tahansa muun kaupungin kadulta. Se on tarinana aivan yhtä ajankohtainen nykyään kuin silloinkin. Monissa maissa on sosiaalisesti eristettyjä ihmisiä, joiden elämää hallitsee alkoholismi sekä väkivalta. Tuo tarina voisi kertoa jostain Kööpenhaminan narkomaanin lapsesta, joka joutuu pakenemaan väkivaltaisia vanhempiaan tai isäänsä. Tarinan lopussa tyttö sitten kuolee kylmyyteen jäätyään lumihankeen makaamaan.

Kun Andersen puhuu tuossa tarinassa isästä sekä tuon tytön äidin kuolemasta, niin se saattaa tarkoittaa sitä, että tuon tytön äiti ei muuta tee kuin palvo väkivaltaista miestään. Nykyversio tuosta tarinasta voisi olla pieni lehdenjakaja, joka käy tienaamassa taskurahaa jakamalla lehtiä, mutta sitten vanhemmat ottavat nuo rahat itselleen, kun heillä ei ole työtä. Adersenin saduissa on todella synkkä pohjavire, ja niissä kerrotaan paljon sosiaalisista ongelmista, joita moni ihminen kokee vielä nykyäänkin. Joten itse mietin joskus, että onko Andersen itse kokenut tällaista omassa elämässään? Mikään tarina ei pohjimmiltaan ole vaaraton eikä synny itsestään. Ja Andersenin kaltaiset ihmiset kokevat usein halveksuntaa sekä vähättelyä siksi, että he ovat muiden mielestä "jotenkin epämiehekkäitä".

"Eihän millään tekstillä ole merkitystä" sanotaan monissa ohjelmissa, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että Andersenin tekstit ovat tehneet moniin lapsiin hyvin syvän vaikutuksen, ja varsinkin nämä kaksi mainitsemaani kertomusta voivat olla varoituksia. Kun tuo tyttö sitten löytyi, niin seuraukset vanhemmille olivat varmasti erittäin kovat, eli tuo isä varmasti koki sitten yhteisön vihat sekä samalla sai kohdata pyövelin silmästä silmään, mikä oli tuollaisen miehen kohdella aivan oikein. Ei kukaan tuohonkaan aikaan tuollaista toimintaa voinut hyväksyä, missä miehen ryyppäämisen takia lapsi jäätyy ulkona kuoliaaksi. Mutta kun puhutaan siitä, mitä tuo "Ruma Ankanpoika" opettaa, niin se voi tarkoittaa sitä, että hiukan huolimattomasti pukeutuvasta ihmisestä voidaan tehdä myöhemmin esimerkiksi yliopiston professori tai Tanskan valtakunnan runoilija, eli ei varmasti ollut mitenkään mukavaa olla sellainen mies, joka oli Andersenia kiusannut koulussa.

pseudotiedetta.blogspot.fi