Showing posts with label ääriryhmät. Show all posts
Showing posts with label ääriryhmät. Show all posts

Tuesday, September 27, 2016

Uusnatsit ovat oikeasti vain keppihevosia tässä pelissä, jonka tavoitteena on saada aikaan poliittinen konsensus sekä vastustajat vaiennettua


Kun puhutaan maahanmuuton vastustamisesta sekä siitä, että onko maamme linja äärioikeistoon tai viharyhmiin ylipäätään liian pehmo, niin kun puhutaan esimerkiksi siitä, että ihmisiä on helppo niputtaa samaan ryhmään jonkun asian varjolla. Puhuttaessa esimerkiksi maahanmuutosta sekä vihakirjoittelusta, niin voisin sanoa, että esimerkiksi hallitsemattoman maahanmuuton vastustaminen sekä vihakirjoittelu eivät ole aivan sama asia. Samoin kun puhutaan siitä, että joku ihminen hakataan kuoliaaksi, ei toki tarkoita sitä, että kaikki nämä henkilöt, jotka sinne asemalle kukkia toivat, kannattavat ylipäätään maahanmuuttoa.

Maahanmuuttajat on helppo niputtaa samaan kategoriaan, jolloin kaikki maahamme pyrkivät henkilöt on helppo nimetä väkivaltaisiksi muslimeiksi, ja toki esimerkiksi heidän uskonnossaan on paljon asioita, jotka eivät ole meistä sopivia. Eli tällä tarkoitan nimenomaan islamistien suhtautumista meidän uskontoomme, ja heidän asennettaan esimerkiksi kotiväkivaltaan, mikä on tietenkin meidän yhteiskunnassamme kiellettyä toimintaa. Ja monia häiritsee se, että muslimeile Koraani menee yli lainsäädännön, mitä ei missään tapauksessa saa hyväksyä. Ongelma näet on siinä, että kukaan meistä ei varmasti kuitenkaan haluaisi myöskään terroristeja maahamme, ja tällä viittaan Saudien rahoittamaan moskeijaan. Kun ajatellaan islamistien harjoittamaa väkivaltaa, niin syynä siihen on se, että Lähi-Idässä islam eli paikallinen uskonto on osa päivän politiikkaa.

Ja silloin tietenkin myös valtion johto kannustaa ihmisiä huutamaaan länsimaiden vastaisia iskulauseita, jotka näyttävät sitten hyviltä televisiossa esitettyinä.  Täytyy muuten huomioida se, että nimenomaan Saudi-Arabian johto on sitten tehnyt liiton noiden paatoksellisten muslimi-militanttien kanssa, joiden silmissä jokainen länsimaa on jotenkin saatanasta peräisin. Lähi-Idässä hallitukset käyttävät usein islamistien palveluksia uskonnollisessa poliisissa, joka on oikeastaan paikallinen versio SS joukoista. Eli vaikka hallitus ei sinällään itse ketään vainoa, niin sen palveluksessa on tuollainen järjestö, jonka jäsenten tehtävänä on naisten maskien valvominen sekä valtion vastustajien eliminoiminen.

Mutta kun puhutaan siitä, että maahamme päästetään jatkuvasti aineksia, joiden voisi kyllä suoraan olettaa olevan vaaraksi yhteiskunnallemme, niin vastuu ei varmasti ole tavallisilla ihmisillä eikä ainakaan millään pilottitakkia käyttävillä miehillä, jotka heiluttelevat tunnuksiaan ympäriinsä. Ylipäätään se että väkivaltaa esiintyy tämän asian ympärillä pitää paremmin sekä kärkevämmin tuomita. Ääriryhmät eivät kaihda pahoinpitelyitä sekä murhiakaan vaikutuskeinona, mutta täytyy oikeastaan hiukan sanoa muutamia asioita noista väkivaltaryhmistä, joilla ihmisiä pelotellaan "oikean asian puolelle". Mutta kun puhutaan siitä, että ääriryhmiä on vain suomalaisten piireissä, niin silloin kyllä ollaan pahasti väärässä.

Myös maahanmuuttajien keskinäiset välit voivat olla huonot, ja samoin myös heidän piirissään toimii väkivaltaisia ääriryhmiä, jotka eivät kaihda mitään keinoja toimiessaan siten, että nuo maahanmuuttajat tulisivat karkotetuiksi maastamme. Eli osa noista terrori-iskuista saattaa olla tehty siksi, että joku diktaattori haluaa päästä Eurooppaan muuttaneisiin poliittisiin vastustajiinsa käsiksi, ja tietenkin tuo karkoitus voidaan järjestää niin, että tuollainen pakolaisten keskuuteen soluttautunut poliittisen poliisin mies sitten alkaa puukottaa valtaväestön edustajia, jolloin tietyille henkilöille saadaan karkotuspäätös, ja nuo henkilöt sitten pääsevät uskonnollisen poliisin kidutuskammioon.

Väkivaltajärjestöjä on sekä maahanmuuttajien että valtaväestön keskuudessa, ja tietenkin ensimmäinen ajatus olisi poistaa nuo ainekset yhteiskunnastamme lähettämällä heidät takaisin sinne mistä tulivatkin, ja samalla Eurooppa ympäröidään uudella "Hadrianuksen muurilla", joka pitää barbaarit poissa yhteiskunnastamme. Kuitenkin tuo "Euroopan muuri" merkitsisi sitä, että demokratian vastaiset ainekset saavat tuolloin toimia täysin häiritsemättä, ja luoda omia strategioitaan meidän maanosamme kansalaisten surmaamiseksi. Mutta kun puhutaan maahanmuutosta, niin tuolloin on maahanmuuttajat helppo niputtaa samaan kategoriaan, eli samassa lauseessa voidaan puhua opiskelijoista, turisteista, oikeasti vainoa kokeneista, ihmiskaupan uhreista sekä oikeista rikollisista kuten etniseen väkivaltaan kotimaassaan syyllistyneistä henkilöistä, ja esimerkiksi Gaddafin salaisen poliisin kiduttajista, joita varmasti pyrkii maahamme.

Toinen tapa toimia on se, että jos tuollainen ääriryhmän jäsen tavataan rajalla, niin hänet sitten lähetetään psykiatriseen hoitolaitokseen, ja käännytetään toimimaan omiaan vastaan. Tuota tekniikkaa on perinteisesti sovellettu hyvällä menestyksellä esimerkiksi vakoilijoihin, jotka on aivopesun jälken käännytetty toimimaan entisiä työnantajiaan vastaan. Joten tuota samaa MKULTRA ja ARTICHOKE-ohjelmissa käytettyä tekniikkaa, mitä KGB sekä CIA ovat käyttäneet kiinni saamiensa agenttien ajattelutavan muuttamiseen voidaan soveltaa myös terroristeihin.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Monday, September 26, 2016

Ääriryhmien harjoittaman väkivallan sekä vihapuheiden käyttö kansalaisoikeuksien rajoittamiseen

Kuvituskuvaa

Nyt näemme sitten tilanteen, missä maamme hallitus lopulta joutuu tekemään ratkaisuja siitä, miten se yhdessä viranomaisten kanssa aikoo kitkeä rasismia sekä muuta rikollisuutta yhteiskunnastamme, ja tässä tarvittiin vain yhden ihmisen kuolema. Maassamme on pitkään ollut vallalla sellainen näkemys, että "kansalaistottelemattomuus" on vain vasemmistoon sekä johonkin luonnonsuojelijoihin liittyvä asia, ja oikeiston harjoittamaan vihaa lietsovaan toimintaan on suhtauduttu hiukan hyssytellen, sekä samalla ymmärretty noiden henkilöiden olevan vain "isänmaallisia nuoria, jotka leikkaavat hiuksensa lyhyiksi". Aluksi pitää muistuttaa siitä, että myös vasemmistolaiset ääriryhmät ovat syyllistyneet väkivaltaan Euroopassa, ja samoin meistä jokainen osaa piirtää hakaristejä seiniin, jos on tullut vähän tapeltua jonkun pizzakuskin kanssa.

Eli jostain syystä terrorismia pidettiin 1980-luvulla lähinnä vasemmiston tapana toimia, ja kukaan ei edes ottanut huomioon sellaisia asioita, kuin että myös vasemmistolaiseen tapaaan ajattelevat  osaavat olla rasisteja. Eikä esimerkiksi IRA ollut profiloitunut mitenkään erityisen sosialistiseksi järjestöksi, vaan se haki aseita itäblokista tai Libyasta, joita se sai sitten esiintymällä sosialistisena ryhmänä. Tuon järjestön vasemmistolaisuus oli lähinnä AK-47 rynnäkkökivääri, joita sitten esiteltiin suurella volyymilla. Samoin väivaltaryhmien on helppoa myydä itseään työväen aaatteen kannattajana, jotta se saa suuremman kannattajamäärän, kuin puhumalla olevansa esimerkiksi tehtaan johtajien sekä ns. "vanhan pääoman"asialla.

Täytyy muistaa se, että esimerkiksi herra Hitler myi omaa NSDAP-puoluettaan vasemmistolaisena liikkeenä, vaikka kyseessä oli erittäin oikeistolainen yhteisö, joka ajoi surutta suurpääoman sekä tehtaan omistajien etuja. Tuolloin 1930-luvulla Hitler lupasi esimerkiksi rajata yksityisomistuksessa olevaa omaisuutta sekä tehdä verotuksesta oikeudenmukaisempaa, mutta hän perui sitten koko asian päästessään valtakunnankansleriksi. Kun puhutaan siitä, että miksi IT-alalla työskenteleviä ja ohjelmisto-yhtiöiden avulla omaisuutensa luoneita henkilöitä pidetään jotenkin nousukkaina, niin se johtuu siitä, että tuo omaisuus tuli heille yllättäen, ja silloin esimerkiksi vanhojen tehtaanjohtaja-sukujen asemaa uhattiin, ja se että "nousukkaat" pääsivät kabinetteihin varmasti aiheutti tuolloin IT-alan nousukaudella pientä päänsärkyä, koska ennen kaikki sopimukset oli tehty poissa ihmisten silmistä erilaisissa tupakan hajuisissa huoneissa, ja vaikka Suomessa liike-elämä oli melko puhdasta sekä lainkuuliaista, niin muualla maailmassa on tilanne saattanut olla hiukan toisin. Eli esimerkiksi joissain maissa ei organisoidun rikollisuuden suhdetta esimerkiksi aseteollisuuteen olla koskaan oikeastaan tutkittu, ja tuolloin ihmettelen sitä, mistä vaikkapa Los Angelesin jengit saavat käsiinsä MAC-10 konepistooleita, jos heillä on rikosrekisteri. Rynnäkköaseiden myynnissä pitää aina USA:ssa katsoa henkilöllisyystodistus, ja sarjatulta ampuvaan konepistooliin pitää olla oikeasti aseenkantolupa ainakin osassa osavaltioita.

Ja se mikä oikeastaan on rasismin sekä natsismin suhde politiikkaan, liittyy siihen että natsit ovat oikeastaan vasemmistolainen poliittinen ryhmä, jonka aate kumpuaa nimenomaan "savupiipputeollisuuden" työntekijöiden parista, ja se miksi rasistiset ryhmät ovat saaneet myytyä itsensä ihmisille joissain maissa johtuu siitä, että he lupaavat usein juuri työpaikkoja ihmisille, joille he puhuvat. Eli jos alamme keskustella esimerkiksi rasististen tapahtumien puhujien kanssa siitä, mikä on heidän lääkkeensä vaikkapa lamaan, niin silloin vastauksena on se, että ulkomaalaiset vievät meidän suomalaisten työpaikat.

Väkivaltaisilla ääriryhmillä ei ole oikeastaan mitään ideologiaa, ja siksi niiden on ollut helppoa värvätä jäsenistöä esimerkiksi ostoskeskuksissa hengailevien nuorten parista. Se millä nuo taistelujärjestöinä esiintyvät tahot värväävät jäseniään on ulkomaalaisvastaisuus sekä yhtenäinen uniformu, sekä samalla pelotellaan sillä, että noilla henkilöillä on poliisissa paljon tukijoita. Samalla myös pidetään näyttäviä mielenosoituksia, ja samalla kerrotaan ihmisille, että "he voivat tulla tähän sanomaan sanottavansa", ja myös vihjaillaan siitä, että järjestöillä on "omat turvamiehet" ja jos joku poliisi nyt sitten sattuu ajamaan päänsä puliksi, niin häntä sitten esitellään kaikelle kansalle.

Samalla kuitenkin unohtuu sellainen pikku asia, että se millaisia työpaikkoja nämä ulkomaalaiset oikeastaan vievät? Eli onko se työ mitä tavalliselle ihmiselle luvataan oikeastaan esimerkiksi rappujen siivoamista sekä myös muuta työtä, mitä nykyään teetetään maahanmuuttajilla tai muilla suomea osaamattomilla henkilöillä.  Ja tietenkin nuo järjestöt sitten maalailevat kuvaa "upeasta Suomesta", jossa ei rappiota kuten pornografiaa sekä rap-musiikkia suvaita.  Nuo äärinationalistisina esiintyvät järjestöt toimivat siten, että ne lupaavat perheen päällikölle suurta tulevaisuutta, ja sitä että lapset sitten tekevät kaikki hänen työnsä, eli he vetoavat usein samaan asiaan kuin lestadiolaiset, jotka korostavat miehen asemaa perheen ylimyksellisenä patriarkkana.

Samoin korostetaan esikoisen asemaa perheessä, eli vain hänellä olisi noiden ihmisten mukaan oikeus hankkia koulutusta ja muiden tulisi häntä palvella. Eli tiedätte sitten millaisiin ihmisiin tuollaiset puheet vetoavat. Noiden ääriryhmien suuri kannattajajoukko on nimen omaan kouluttamattomien ihmisten parissa, jotka esimerkiksi aikoinaan muodostivat NSDAP:n ja Venäjän bolshevikkien taistelujärjestöjen ytimen. Nuo ihmiset olivat epävarmoja tulevaisuudestaan, koska tuolloin ei ollut sosiaaliturvaa tai muutakaan taetta elannolle, jos henkilö irtisanottiin.

Kouluttamatonta ihmistä on helppo ohjailla, ja tämän takia joidenkin maiden armeijoissa sekä mellakkapoliiseissa on pääsyvaatimuksena se, että mitään muuta koulutusta ei saa olla kuin se, mitä nuo järjestöt antavat. Se takaa noiden henkilöiden poliittisen uskollisuuden sekä sen, että he tekevät kaiken mitä sanotaan. Kuitenkin esimerkiksi Saksan asevoimien yhteydessä Toisen Maailmansodan aikana toimineiden kammottujen Eisatzkommando-ryhmien johtajat olivat tohtoreita joten tuossa kyllä sitten on hiukan hyväksikäytön makua. Syy miksi esimerkiksi monen diktatuurimaan poliisivoimat palkkaavat nimen omaan koulunsa keskeyttäneitä henkilöitä on se, että nämä ovat tyhjän päällä, jos heidät erotetaan. Samoin uniformu hivelee tuollaisen henkilön itsetuntoa, ja se luo kollektiivista yhteenkuuluvuutta, ja tätä esimerkiksi SA-järjestö hyödynsi.

Tuo järjestö oli avainasemassa Adolf Hitlerin valtaannousussa, ja se myöhemmin muutettiin SS-joukoiksi, eli kyseessä oli oikeastaan yksityinen armeija, joka oli noiden natsivirkailijoiden käytössä. Samalla tietenkin syntyi lieve-ilmiöitä, koska tuollainen ryhmä toimi samaan tapaan kuin armeija. Ja armeijan "me henki" joka luodaan uniformuilla saattaa joskus aiheuttaa esimerkiksi aselajien välisiä tappeluita, joten SA sekä nykyiset liivi- tai pilottijengit  toimivat samaan tapaan, eli ensin heidät houkutellaan uhoamaan julkisesti, ja sitten kun syntyy tappeluita, niin nuo henkilöt saadaan pelon avulla sidottua tuohon toimintaan mukaan. Kun puhutaan väkivallasta sekä uhkaamisesta, niin totta kai se herättää muissa ihmisissä vihaa, ja tuota sitten käytetään pelotteena niitä vastaan, jotka haluavat erota kyseisistä organisaatioista.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Tuesday, September 20, 2016

Miksi olemme siirtyneet demokratiaan? Ja miksi demokratia on niin hyvä hallitusmuoto?

"Demokratia ei ehkä ole paras mahdollinen valtiomuoto,
mutta se on paras olemassa olevista valtiomuodoista"
Winston Churchill 

Olemassa olevista valtiomuodoista paras on demokratia, kuten Winston Churchill aikoinaan asian ilmaisi. Ja vaikka kuningasvallan tarkoitus on tehdä jatkuvuutta päätöksenteolle, niin kuitenkin vallanpitäjän vaihdokset tuovat valtioon epäjatkuvuutta. Huoli siitä, että jatkuuko meno valtiossa samana kuin ennen sai ihmiset tuntemaan epävarmuutta, koska jokainen laki saatettiin muuttaa uuden hallitsijan astuessa valtaistuimelleen, ja koska rajattomassa yksinvaltiudessa hallitsijan vaihtuessa lait vaihtuvat, niin silloin varmasti jokainen ihminen pelkäsi henkensä puolesta. Winston Churchill ei ehkä ollut mikään maailman suurin demokraatti, mutta hänen tarkoituksensa oli motivoida ihmisiä taistelemaan saksaa vastaan.

Kun puhutaan siitä, että tullakseen valituksi parlamenttiin pitää ehdokkaan pitää lennokkaita puheita, joissa hän kosiskelee äänestäjiä, niin tuo sitten takaa sen, että tavallisetkin ihmiset saavat tuntea pystyvänsä vaikuttamaan valtion toimintaan. Samoin tietenkin pitää muistaa se, että poliittiset ääriryhmätkin saavat äänensä vaaleissa kuuluviin, mutta kun heidän ajatuksiaan vaikuttamisesta sitten katsotaan tarkemmin, niin vaikka he uhkailevat näyttävästi väkivallalla ihmisiä, niin voidaan kuitenkin sanoa, että noin puoli prosenttia pahoinpitelyistä on sattunut poliittisten ääriliikkeiden toimesta. Ja mukana on tietenkin myös äärivasemmiston tekemät iskut.

Näet se mikä oli käynyt vanhan kuninkaan ollessa vallassa saattoi olla kauhistus uudelle johtajalle, joka sitten tietenkin kansoitti virat omilla miehillään, ja tuolloin saattoi pää pudota harteilta, jos entisen virkamiehen toiminta ei enää uutta majesteettia miellyttänyt. Kun puhutaan siitä, miksi demokratia on paras mahdollinen hallintomuoto, niin silloin usein ei mainita sitä, että demokratia takaa sen, että myös parlamentin vaihtuessa lait pysyvät kutakuinkin samoina, ja se että parlamentaarisessa demokratiassa lainsäädäntö on verraten hidasta, niin se takaa sen, että ihmisillä on siirtymäaika uuteen lakiin.

Eli mikään laki ei tule voimaan aivan yllättäen, vaan siinä pitää sitten suorittaa lain säätämistä koskevat rituaalit, vaikka se ei ehkä olekaan kaikille mieleen. Demokraattisesti valittu parlamentti takaa sen, että valtion toiminta ei ratkaisevasti muutu yhden vaalikauden aikana, vaikka kuinka sitä jotkut haluaisivat. Kun puhutaan epädemokraattisesti valituista johtajista, niin heillä on tietenkin hallitessaan asevoimien tuki takanaan, mutta se ei aivan riitä siihen, että edessä olisi mitenkään pysyvä ratkaisu, koska tuolloin valtion toimintaa voidaan haitata lakoilla sekä muilla vastaavilla toimilla, jotka voidaan kohdistaa esimerkiksi ase- tai ammusteollisuuteen.

Toki joku diktaattori voi sitten toimia kuten Adolf Hitler tai Josif Stalin ja komentaa ihmiset metsätöihin tai kivilouhoksille, mutta voiko hän sitten teettää myös aseita sekä ammuksia orjatyövoimalla, on hiukan toinen asia, kuin se että hän voi teettää metsätöitä tai kiven hakkuuta jollekin ryhmälle vangituttamiaan ihmisiä. Aina voidaan sanoa että nuo kaksi sankaria olivat molemmat saaneet mandaattinsa kansalta, mutta he sitten muuttuivat hyvin ikäviksi tapauksiksi omille kansoilleen. Mutta kun puhutaan demokratian suhteesta rajattomaan yksinvaltiuteen, niin se että kun hallitsijasta tuli vanha, ja hän sattui joskus kuolemaan, niin silloin tilanne oli erittäin vaikea koko kansalle. Nuori kuningas tietenkin takasi iältään vanhoille virkamiehille sekä sotilaille jatkuvuutta, mutta vanha hallitsija oli epävarma tukija nuorille alaisilleen, jotka tarvitsivat nimenomaan hänen henkilökohtaista tukeaan.

Eli tilannetta voidaan kuvailla samalla tavalla kuin sitä, kun 78-vuotias Kekkonen hallitsi Suomea. Vanha kenraalikunta oli tietenkin hänen takanaan, koska hän takasi vakauden, mutta nuorten prikymppisten yliluutnanttien mielestä hän ei varmaan niin pysyvä enää ollutkaan. Kun ajatellaan sitä, että koko lainsäädäntö muuttuisi hallitsijan vaihtuessa, niin se loi moninkertaisen epävarmuuden nuorten upseerien sekä ylipäätään nuorison mieleen. Näet saattoi olla niin, että tuo seuraava kuningas katsoi, että jotkut noista henkilöistä olivat ansainneet kolemantuomion, eli hän saattoi tuomita isänsä käskyt laittomiksi, ja siitä sitten seurasi puhdistuksia virkakunnassa, kun uusi majesteetti sitten kosiskeli ihmisten tukea omille uusille hankkeilleen.

Ja silloin tietenkin oli vanhan virkakunnan väistyttävä, koska he olivat toimineet kuninkaallisen politiikan vastaisesti. Eli vaikka käsky jostain toiminnasta oli tullut edelliseltä majesteetilta, niin seuraava kuningas saattoi nimetä sen laittomaksi. Tai sitten käskyt antanut kuningas itse määräsi tuon onnettoman alaisen mestattavaksi, koska hän sai näin sitten vieritettyä syyn jostain verilöylystä alaisensa päälle, eli hän yksinkertaisesti kiisti antaneensa mitään kyseistä toimenpidettä koskevia käskyjä, ja väitti huikentelevan alaisensa sitten toimineen ominpäin. Ja taas oli suosio taattu, kun tuo onneton päätti päivänsä mestauspaalulla, totellessaan käskyä, jonka hän kuvitteli saavansa kuninkaalta.

Atoms and diamonds.

“Artistic depiction of circular Rydberg atoms: Using optical tweezers (shown in green), the Rydberg atoms can be precisely trapped and arran...