Työhakemuksen kirjoittamisesta sen verran että älä koskaan anna kenenkään tehdä sitä puolestasi

Työhakemuksen kirjoittamiseen pätee samat säännöt kuin muidenkin kirjeiden laatimiseen, ja joidenkin ihmisten mielestä työhakemusta voidaan verrata rakkauskirjeeseen tai vastaukseen kontaktipalvelussa olevaan seuranhakuilmoitukseen, jolla tuleva työnantaja sitten hurmataan, jotta syntyy työhaastattelu sekä sitä kautta työsopimus. Joten jos työhakemus on ollut hyvä, ja sitten seuraa haastattelun kautta työpaikka, niin silloin laadittu teksti on antanut tuolle hakemukselle tarpeellisen vaikutuksen, jonka jälkeen jatko on työntekijästä itsestään kiinni. Jos hän osoittaa olevansa esimerkiksi loistava työntekijä eli hallitsee työnsä, niin silloin tietenkin hän voi jopa saada jatkoja työpaikalla.

Mutta kuitenkin kannattaa aina hiukan miettiä sitä, että antaako hakija toisen ihmisen kirjoittaa hakemuksia puolestaan, koska silloin saattaa seurauksena olla sellaisia asioita, mitä hän ei halua kokea. Kieliopillisesti huonokin hakemusteksti itse tehtynä on parempi kuin jonkun muun laatima hakemus, koska vaikka joku sitten olisi noita tekstejä tehnyt paljonkin, niin hän ei ehkä ole ajatellut sitä asiaa, että tuohon työhön saattaa kuulua kirjoittamista. Ja jos hakemuksen kielioppi on todella hyvää, niin silloin tietenkin työnantajilla on oikeus odottaa sitä, että tuo henkilö osaa myös oikeasti kirjoittaa hyvin. Joten tietenkin pettymys on erittäin suuri, jos henkilö ei sitten sitä tekstiä osaakaan tehdä. Kuitenkin on olemassa eräitä tapauksia, missä toinen ihminen on kirjoittanut hakemuksen, ja arvatkaa mitä on tapahtunut, kun tuo asia sitten on selvinnyt työhaastattelussa?

 Ei kovin hyvältä ole näyttänyt, jos joku sitten tekee toisen puolesta hakemuksia, ja vaikka se silloin on tuntunut varmaan hyvältä sekä helpolta vaihtoehdolta, niin seuraukset ovat olleet musertavia. Eli joissakin tapauksissa esimerkiksi hakemukseen on merkitty asioita, joita niissä ei saisi olla. Joskus tuo hakemuksia laatinut henkilö on myös pyytänyt saada käyttää hakijan sähköposteja hakemuksen lähettämiseen, niin silloin on käynyt niin, että niistä posteista on lähtenyt jotain ihan muuta kuin, mitä työnhakija olisi odottanut lähettävänsä. Ja silloin varmasti on tullut selväksi, että esimerkiksi sähköposteja ei saa koskaan antaa toisen ihmisen käyttää. Mutta joskus on eteen tullut tapauksia, missä tuollainen työhakemuksen kirjoittaja on sitten liioitellut asiakkaansa taitoja, ja sitten on työtehtävien kanssa käynyt niin, että ne ovat olleet liian vaikeita.

Kun asiaa on lähdetty selvittämään, niin silloin on paljastunut, että henkilö ei koskaan ole edes katsonut noita hänen nimissään lähetettyjä hakemuksia. Ja silloin on ollut edessä todella suuri pettymys sekä työnantajan että muiden työtovereiden taholta, kun "sujuva koodaaminen" on paljastunut esimerkiksi C-kielen alkeiksi tai muuksi vastaavaksi toiminnaksi. Kun työhakemusta tehdään, niin siihen pitäisi suhtautua kuin rakkauskirjeeseen. Tällä tarkoitan sitä, että mitä itse ajattelet henkilöstä, joka antaa toisen kirjoittaa rakkauskirjeen puolestaan? Tuolloin tietenkin on olemassa sellaisia ihmisiä, joiden mielestä niissä "itse tehdyissä kirjeissä" on liikaa omaa itseä. Mutta kun tarkemmin ajatellaan, niin työhakemus on oikeastaan vain yksi rakkauskirjeen muodoista.

Siinä hakijan pitää ilmentää itseään sekä omaa osaamistaan, niin kuin hän sitä haluaa esittää. Kun rakkauskirjeessä ihminen solmii suhdetta luonnolliseen henkilöön, niin työhakemuksessa hän solmii suhdetta oikeushenkilöön. Päästäkseen työhön, pitää tuon työnhakijan sitten hurmata haastattelija, jotta hän pääsee esittäytymään. Ja tuota esittäytymistä voidaan pitää ensitreffeinä, joissa sitten on helppo tehdä virheitä. Pahin virhe on tietenkin tulla päihtyneenä paikalle, mutta tietenkin voidaan sanoa, että seuraavaksi pahin on se, että joku muu on tehnyt tuon työn haussa käytetyn hakemuksen. Siinä ei kyllä sitten paljoa ole ihmisestä jäljellä, jos hän paljastuu sellaiseksi, joka on palan "Nocturnea" siihen paperiin kirjoittanut. Kun puhutaan työnhakijoista, joille joku muu on tehnyt hakemuksen, niin heille käy joskus niin, että noita henkilöitä on leimattu sitten lapsellisiksi tai muuten laiskoiksi, ja tuolloin on sanottu niin, että "sinunhan se oma hakemus pitäisi kirjoittaa". Mikä on ikävä kyllä melko hyvä ajatus työnhakua sekä omaa luotettavuutta tai siitä annettavaa kuvaa ajatellen.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Miten oikeasti pitäisi romaaneja kirjoittaa, ja samalla esittelen myös ajatelmia John Lé Carren kirjojen sankareista

Opiskellessa kannattaa miettiä aina sitä, että silloin kun jollain asialla on merkitystä, niin silloin sitä ei ole ehkä ollenkaan saatavilla. Eli missään nimessä ei kannata tuudittautua siihen, että esimerkiksi sähköpistokkeita olisi opiskelutilassa, joten aina kannattaa varautua muistiinpanojen tekemiseen paperille, missä henkilö ei ole riippuvainen tietokoneista tai sähköstä. Samoin mm. verkon salasanojen saaminen ei ole mitenkään itsestään selvää, vaan opiskelija saattaa joutua työskentelemään ilman verkkoa, jos hän ei halua käyttää omaa puhelintaan modeemina, mikä tietenkin kuluttaa sen akkua aivan liikaa.

Joten sen tähden kannattaa sitten ottaa sellainen linja, että omat paperit kannattaa olla mukana, koska kukaan ei ehkä myöskään lainaa tietokonetta muistiinpanoja varten. Paperi ei vaadi sähköä, jotta sitä voisi käyttää muistiinpanojen tekemiseen, ja kynä ei paljoa maksa. Samoin jos esimerkiksi muistiinpanoja halutaan käyttää vaikkapa esseen aineistona, niin silloin pitää muistaa se, että suurin osa maailman tietokoneista on kytketty Internetiin, ja siksi kannattaa vähän miettiä mitä sinne koneelle oikeasti kirjoittaa, jotta esimerkiksi mikrotukihenkilö ei tarkkaile koneen käyttöä.

Paperia ei voi samalla tavoin hakkeroida kuin tietokoneita, vaan se pitää oikeasti varastaa, jotta tietoturva vaarantuu. Tämän takia koskaan ei saa arkaluonteisia asioita kirjoittaa Internetiin tai sähköiseen tallennusvälineeseen, vaan ne pitää aina kirjoittaa käsin sekä käyttää irtopaperia, jotta muistiinpanot voidaan sitten hävittää tarpeen tullen, ja tuo on tärkeää esimerkiksi jos henkilö haluaa kirjoittaa romaanin tai tehdä muuta luovaa työtä, missä hän ei halua näyttää keskeneräisiä töitä kustannustoimittajalleen. Tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että muistiinpanot sitten pitää editoida tietokoneella sellaiseen asuun, että ne voidaan esittää kustantajille, jotka antavat niistä kommenttinsa.

Eli kun romaanin kirjoittaja kirjoittaa tarinaa, niin tietenkin ideaalista olisi se, että hän kirjoittaa ensin luvun asiat ikään kuin vuokaavioksi tai kronologiseen järjestykseen ranskalaisilla viivoilla, ja sitten nuo viivojen takana olleet ideat sitten kirjoitetaan kappaleiksi koneella, ja tuota tietenkin kustannustoimittaja tai joku muu pomo sitten varmasti  katsoo mieluummin, kuin jotain paperiläjää pöydällä. Ja tietenkin kirjoittajan työ vaatii inspiraatioita, joten esimerkiksi ilmaisia yleisöluentoja ja esimerkiksi teknisiä julkaisuja sekä YouTube-videoita voi hyödyntää, kun kirjoittaja luo hahmoa sekä miljöötä omalle tuotteelleen, mikä on kirja. Eli tekniikan sekä yhteiskunnan, miljöön sekä historian tuntemus ei tietenkään ole kenellekään pahasta, mutta kirjailija on noiden asioiden vanki. Eli hänen luomuksensa on sellainen, että se sijoittuu väkisin johonkin paikkaan, oli kyseessä dekkari, sotakirja tai rakkaustarina.

Tietenkin esimerkiksi sotaa ta jotain sotatapahtumaa voidaan käyttää juonen  kehyksenä, kuten on toimittu monissa vakoilukirjoissa, joissa sankari jäljittää esimerkiksi vihollisen agentteja oman armeijansa esikunnasta, ja joutuu ikään kuin nolosti vaaraan. Eli hän käy omaa sotaansa erillään muista sotilaista paikassa, joka näyttää alkuun erittäin turvalliselta, mutta sinne tietenkin on solutettu vihollisen toimija, kuten John Lé Carren romaaneissa, missä turvallisuus pettää paikassa, jota ympäröivät piikkilanka-aidat sekä konekivääriasemat. Tuo luo tietenkin kuvan siitä, että Karla olisi voinut soluttaa agentteja brittien tiedustelun sydämeen. Joidenkin ihmisten mielestä John Lé Carren agenttigallerian Karla on ehkä nainen, ja hänen esikuvansa saattaa olla kuuluisa naisvakoooja Mata Hari, joka vakoili Ensimmäisessä Maailmansodassa Saksan hyväksi.

Eli pieni koko tietenkin viittaa siihen, että Karla olisi nainen. ja Smiley taas mies kuten monissa muissakin klassisen trillerin kaavaa käyttävissä romaaneissa tapahtuu. Eli noiden romaanien "paha" on Karla, KGB:n vastavakoilun päällikkö, joka on eräänlainen "Sauron-hahmo" noissa tarinoissa. Hän on kasvoton sekä taitava toimija, joka pelaa mielellään shakkia. Smiley taas on erittäin maskuliininen brittiagentti sekä Karlan vastapeluri, joka selvittää brittien vakoiluverkostoon kohdentuvia hyökkäyksiä.

Heidän maailmansa on kuitenkin meille tavallisille ihmisille tuntematon sekä epätodellinen vakoilu varjomainen maailma, jossa kukaan ei tiedä, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Ja tuohon vakoilun maailmaan pääsee vain harva ja valittu, joten Smiley sekä Karla ovat tietenkin ylpeitä työstään sekä siitä, että saavat kuulua tuon maailman eliittiin, ja he elävät tiedoista, joita nämä palvelut eli MI-5 sekä KGB hankkivat ihmisistä. Ja vaikka he ovat vastapelureita kylmän sodan armottomassa maailmassa, niin silti he arvostavat toisiaan, sekä on kuin kohtalon ivaa, että he ovat myös ikään kuin toistensa kopioita, jotka lopulta pelaavat keskenään shakkia.

Mutta todellisessa elämässä moni vakooja on jäänyt tulematta kotiin, ja ehkä vielä harvempi on tarinaansa kertonut. He tietävät monia salaisuuksia, joiden haltijat eivät halua niiden tulevan koskaan esille, ja kuten joskus olen kirjoittanut, niin he kokivat samat asiat kuin vastapuolen siviiliväestökin, ja ajatellaan että Abwehrin mies olisi ollut Lontoossa Blizin aikaan, jolloin hän olisi ollut Luftwaffen hyökkäyksen alla, Se ehkä olisi vaikuttanut tuohon henkilöön syvästi. Eli ei ole mitenkään mukavaa olla omien hyökkäyksen kohteena. Saman olisi kokenut myös esimerkiksi Hampuriin sijoitettu brittiagentti.

Toisaalta pitää muistaa se, että vakooja liikkuu normaalien ihmisten keskellä, ja tuntee myös vastapuolen ihmisinä. Ja kauheimmissa kuvitelmissani ajattelen, että ehkä  joku brittiagentti olisi ehkä joutunut todistamaan Holocaustia tai toimimaan ehkä jopa tuhamiskomennuskunnassa vakuuttaakseen Himmlerin omasta vilpittömyydestään, niin uskon että tuollaisia asioita ei hän koskaan haluaisi kertoa. Eikä kukaan halua kertoa varmasti sitä, että oliko joku liikemies jo saanut saksalta esimerkiksi Lontoon maaherran eli gauleiterin arvon, mutta tietenkin tuo hanke jäi väliin, koska Hitler ei saanut Britanniaa valloitetuksi. En usko että tuollainen mies olisi ollut kovin haluttua seuraa pubeissa, vaikka hänellä ehkä olisi ollut myös tärkeitä tietoja noista henkilöistä, jotka sodan aikaan vehkeilivät Hitlerin kanssa.

elainasiaa.blogspot.fi