Kumpi on parempi Introvertti vai ekstrovertti, kas siinä vasta pulma

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html
http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/kumpi-on-parempi-introvertti-vai.html

Ai niin miten se kuskiksi lähtenyt kaveri mahtaa tästä taksi-uudistuksesta miettiä?

Chevelle 454 SS  Vm.1970
Kuva I

http://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/p/ai-niin-miten-se-kuskiksi-lahtenyt.html

Kimmo Huosionmaa

Aina silloin tällöin mieleeni tulee sellainen asia, että joskus aina kaverit pyytävät jotain ryhmän jäsentä tulemaan kuskiksi illalla, jotta heidän ei tarvitse maksaa taksia. Ja sitten tietenkin tuollainen kostea ilta saattaa hiukan venyä, mikä sitten näkyy myös kuljettajaksi päässeen henkilön silmien painumisena väkisin kiinni, sekä siinä, että vatsassa alkaa tuntua tyhjältä. Se kotona syöty Reissumies ei varmaan riitä koko illaksi, ja vaikka lähdön hetkellä puhuttiin vain parista tunnista, niin kuitenkin tuolla kapakassa ollaan neljään aamulla.

Kun taas kuljettaja ehkä viettää loppuillan jossain Kebab-paikassa, koska hän varmaan haluaa sitten jotain syödä, kun alkaa vatsa kurnia, ja ilma täytyy mukavista jutuista, kun muut siinä treffejä sekä jatkoja sopivat. Tuo kuljettaja ei tietenkään noihin jatkoihin pääse, koska hänen pitää palauttaa auto isukille tai veljelle, koska tämä tarvitsee sitä aamulla työmatkaan. Tuolloin aina välillä mieleeni tulee sellainen kysymys, että voisiko tuollainen kuljettaja sitten laskuttaa näistä ajamista koskevista palveluksista?

Nimittäin kun ajatellaan sitä tilannetta, missä joku on tullut toisille kuljettajaksi jotain ravintola-iltaa varten, niin tuo ilta on kyllä aivan varmasti työtä. Eli silloin tietenkin pitää olla selvin päin eikä myöskään keskusteluun aina pääse mukaan, kun tuollainen kuljettaja on niin kauhean tylsä tyyppi. Ja samalla sitten sattuu vielä joku kertomaan sellaisia tarinoita, kuinka joku toinen kuljettaja on laittanut auton aina lämpimäksi, kun hän on "kavereitaan" lähtenyt viemään kapakkaan. Mutta tietenkin aina välillä tulee mieleen, että olisiko tuollainen palvelu kuitenkin maksullista?

Ainakaan en itse muista noita kertoja kovin upeina, ja niissä sitten jäi mieleen vähän sellainen tunne, kuin olisin käytetty rätti. Mutta sitten tietenkin voidaan sanoa, että juuri tällaisten upeiden tai ainakin opettavaisten kokemusten jälkeen lähdin opiskelemaan, enkä tätä päätöstä ole koskaan katunut jälkeenpäin. Ja ehkä nuo silloiset kaverit olivat se syy, miksi sitten päätin lopettaa tietyn vaiheen elämästäni. Tuo huono kokemus tästä tietyn tyyppisten ihmisten elämästä ehkä säästi minut vankilalta.

Mutta silloin kauan sitten oli mielessäni vain se asia, että olin antanut käyttää itseäni hyväksi. Ja tuolloin kuulin korvissani naurua sekä kikatusta ja kommentteja, että kuinka nuo kaverit voivat pyytää minulta ihan mitä vain, ja miten tyhmä muutenkin olin. Mutta kyllä päivä sitten lopulta risukasaan paistoi, kun psykiatri sanoi, että olen patologinen valehtelija, jolle tuottaa tyydytystä kertoa kaikenlaisia valheita toisille ihmisille. Eli tämä juttu voi olla totta tai tarua, kuten Alibi-lehdessä sanotaan "Matkasellissä" kerrotuista jutuista.

Kuva I


http://www.kaisercarart.com/images/fast-freds-70-chevelle-454-muscle-car-big.jpg

Ihmissuhdetaitoihin kuuluu myös taito riidellä, mutta aina pitää selvittää syy konfliktiin. (Kukaan ei yksin tappele, ja oikealla rikollisella on taito valehdella sujuvasti)

Sosiaaliset taidot ovat erittäin tärkeitä ihmisen elämässä, ja se että osaa asettua toisen asemaan on taidoista tärkein. Tuolloin ei eteen tule sitten turhia konflikteja, mutta tämän asian kuitenkin moni ihminen ymmärtää täysin väärin. Termi “toisen asemaan asettuminen” ei tarkoita samaa kuin alistuminen sekä jatkuva toisen ihmisen myötäily. Eli myös omaa tahto saa ihmisellä olla, ja jokainen ihminen maailmassa saa omaa järkeä käyttää. On olemassa ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi esimiesasema merkitsee lupaa tehdä alaiselle mitä sattuu huvittamaan, mikä ei tietenkään ole mitenkään mukavaa.

Jos esimies tiuskii alaisilleen ja huutaa heille naama punaisena sekä teettää jollekin yksittäiselle henkilölle vain ikäviä asioita kuten vessojen pesua, niin en kuitenkaan itse uskoisi toisen tästä pitävän, ja muutenkaan en usko että kukaan siitä pitää, että ensimmäisenä työpäivänä tuo tuleva pomo kertoo sitten sen työsuhteen päättymispäivän. Tuollainen toiminta ei ole mitenkään erityisen rakentava vaihtoehto, kun aletaan keskustella työmotivaatiosta. Samoin esimerkiksi riitely kuuluu tietenkin ihmisten välisiin suhteisiin. Eli sosiaaliset taidot mitataan vasta silloin kun eteen tulee konfliktitilanne, missä joku menettää oikeasti malttinsa.

Se että johtaja tuolloin katsoo työsuhteen päättyneeksi ei varmasti ole esimerkiksi kotona tapahtuvan perheriidan yhteydessä oikea ratkaisu, eikä tuollainen potkujen antaminen ehkä työelämässäkään ole se oikea vaihtoehto, koska yksipuolinen oman esimiesaseman korostaminen ei varmasti auta mitenkään tilannetta, jossa joku on esimerkiksi juuri kohdannut läheisen ihmisen menetyksen. Tietenkin johtaja voi lähettää ihmisen kotiin, mutta se saattaa aiheuttaa kuitenkin ristiriitoja, jotka purkautuvat esimerkiksi ravintolassa tapahtuvana välienselvittelynä, ja tietenkin työmailla oletetaan ihmisten olevan aikuisia, ja toki aikuistenkin välillä on joskus riitatilanteita. Ja kuten varmaan tiedämme, niin oikeasti konflikteissa ei ole välttämättä niin sanottua absoluuttisen oikeaa kantaa tai puolta, joka olisi selvästi oikeassa. Kun puhutaan noista työpaikkojen ikävistä tapahtumista, niin silloin se mitä näemme saattaa olla vain jäävuoren huippu pitkään jatkuneessa vihanpidossa.

Kun kaksi aikuista ihmistä käy toisiinsa kiinni, niin silloin he eivät ehkä aloita spontaanisti tappelua, vaan kyseessä saattaa olla jopa vuosia aikaisemmin alkanut vihanpito, jonka juuret saattavat johtaa jopa jonnekin ala-asteen pihalla tapahtuneeseen koulukiusaamiseen, tai muihin asioihin jotka eivät ole päätyneet työhönottajien tietoon. Eli kuten kaikki me tiedämme, niin jos aikuiset ihmiset käyvät toisiinsa kiinni, niin kyseessä on hyvin vakava asia, koska varsinkin meidän yhteiskunnassamme on pidetty kunniassa sitä, että ihmiset selvittävät asioitaan puhumalla sekä hillitsevät itsensä myös silloin, kun toinen on jotenkin ärsyttävä. Jos ihmiset sitten ovat aloittaneet vihanpidon jo vuosikymmeniä sitten, niin silloin kotiin lähettäminen saattaa laukaista väkivaltaisen reaktion, koska juuri tämä teko saattaa olla se viimeinen pisara, ja toinen osapuoli saattaa silloin pitää tuota kotiin lähettämistä pelkkänä toisen henkilön suosimisena. Ja kuten tiedämme, niin kukaan ei koskaan yksinään tappele.

Väkivaltatilanne pitää aina selvittää, ja jos joku sitten alkaa olla sellaisessa mielentilassa, että hän käy toiseen ihmiseen kiinni, niin silloin tietenkin pitää ryhtyä tutkimaan sitä, mikä tuollaisen käytöksen saa aikaan. Ja tuollainen tilanne tietenkin on sikäli mielenkiintoinen, että silloin pitää ryhtyä miettimään sitä, mitä tuollainen ihminen ei ole kirjoittanut CV:hensä. Kun puhutaan esimerkiksi CV:ssä olevista aukoista, niin tietenkin viranomaiset tietävät aina mitä henkilö on tehnyt, vaikka hän ei olisi esimerkiksi merkinnyt vankeustuomioita tai pitkäaikaista työttömyyttä noihin kaavakkeisiin. Mutta ongelmallista on sellainen kuviteltu tilanne, missä sitten henkilö merkitsee hakemukseen jotain epämääräistä ulkomailla oleskelusta, mutta mitään töitä ei siellä olla sitten tehty.

Tietenkään jokaista vironmatkaa ei koskaan mihinkään CV:he ole kirjoitettu. Mutta jos ulkomaille suuntautuvien matkojen kesto on ollut vuosia, niin silloin kyllä hiukan ihmetyttää se, että mitä tuolloin on oikeastaan tullut tehtyä. CV tietenkin on erittäin hyvä tapa tiedustella sitä, millainen työntekijä on muualla ollut, mutta tietenkin voidaan sanoa, että oikealla rikollisella on varmasti suhteita, joilla hän saa sitten työkokemuksen näyttämään asialliselta. Jos ajatellaan sitä, että joku kirjoittaa CV:hensä esimerkiksi omaavansa kokemusta metallitöistä, niin se voi tarkoittaa esimerkiksi työtä jossain autohajottamolla tai sitten esimerkiksi kassakaappien auki leikkaamista polttoleikkurilla.

Toisaalta se voi tarkoittaa myös replica-aseiden muuttamista toimiviksi tai sitten laittomien aseiden valmistamista 3D-printterien avulla. Tuollainen metalliesineitä valmistava 3D-printteri pystyy valmistamaan minkä hyvänsä aseen suoraan CAD-kuvasta, joten niiden avulla voidaan tuottaa melkein mitä hyvänsä konetuliaseita, mitä voidaan kuvitella. Ja tuollainen tekniikka on todella vaarallista väärissä käsissä. Tämän takia esimerkiksi työkokemukseen merkittyjen työpaikkojen omistajien sekä vastuuhenkilöiden taustat pitää aina tutkia, jos halutaan tehdä todellisia turvaselvityksiä. Kuka vain voi väittää olevansa vaikka moottoripyörien korjaaja, mutta tehdä todellisuudessa rikoksia.

Ja uskoisin, että kukaan rikollinen ei lähetä työtodistusta työpaikasta, tai esittele suosittelijaa, jota ei ole olemassakaan. Eli noilla ihmisillä on aina kaikki näennäisesti kunnossa, mutta kun puhutaan tuosta “korjaamosta”, niin se saattaa olla hyvinkin erikoinen yhtiö, mikä tarkoittaa sitä, että nuo yhtiöt ovat ehkä sellaisia, että niissä ei käy koskaan ketään asiakkaita tai työväki seisoo pihalla koko päivän tekemättä yhtään mitään, jolloin tietenkin mieleen tulee se, mistä tuollainen toimitiloja tarvitseva yhtiö kuten autokorjaamo sitten saa rahaa toimintaansa? Tuollainen metalliverstas on erittäin hyvä peiteyhtiö esimerkiksi juuri asekauppiaille, koska tuolla tavoin he voivat perustella esimerkiksi sorvien sekä muiden metallityökalujen hankkimisen, ja nuo aseet voidaan kuljettaa paikalle esimerkiksi metalliromun seassa.

pimeakronikka.blogspot.fi

Kirja-arvostelun kohteena S.S Van Dine-nimisen tuntemattoman suuruuden "Greenen perheen arvoitus", joka on halpoihin kansiin tehty mestariteos josta kuitenkin löytyy huomauttamista

Dekkareista sen verran että niiden kirjoittajat ovat lahjakkaita ihmisiä. Noiden lähinnä henkirikoksia käsittelevien tarinoiden konnat ovat usein ovelia, ja varsinkin monissa ns. “vanhan ajan” jännityskirjoissa rikollinen on melko ovela henkilö, joka osaa hyvin helposti harhauttaa viranomaisia esimerkiksi kiinnittämällä lenkkitossuihin maihinnousukenkien pohjia tai sitten tekemään ns.”etämurhia”. Niissä kuitenkin toistuu yksi virhe, joka korostuu erityisesti tässä kuvatussa romaanissa, eli vaikka talon väkeä kuolee kuin kärpäsiä, niin silti perhe jää asumaan taloon, vaikka kuolema korjaa heidät yhden toisensa jälkeen. Ja ainakaan itse en usko, että tuollaisessa tilanteessa kukaan jää tuollaiseen taloon asumaan. Niin traumaattinen tuo asia varmasti sitten olisi, jos se tapahtuisi oikeassa elämässä.  Yksi maailman puhuttelevimmista dekkareista on taitelijanimen “S.S Van Dine” turvin kirjoitettu Greenen perheen arvoitus, joka tietenkin vaikuttaa lopussa sellaiselta kirjalta, missä sankari selvittää tällaisen rikoksen.

Eli tuossa romaanissa perheen ottotytär surmaa perheensä todella kammottavalla sekä ovelalla tavalla. Hän esimerkiksi asettaa kassakaappiin pienen revolverin sekä taljakoneiston, millä tuo henkilö sitten surmaa yhden uhreistaan. Tuon kirjan lopussa kyseinen nainen surmaa itsensä syanidilla, mutta itseäni kyllä vähän epäilyttää kyseinen tapaus. Lopussa mieleeni tulee se, että onko tuo syaniditabletti oikeasti annettu kyseiselle naiselle ilman että hän tietää tuosta asiasta. Kyseinen dekkari kuitenkin on hiukan tympäiseviä kliseitä täynnä, ja yleisin tuossa kirjallisuustyypissä tehty tyylivirhe on siinä, että vaikka talossa tapahtuu jatkuvasti murhia, niin silti tuon perheen jäsenet jäävät asumaan siihen. Ja sama tyylivirhe on myös tässä kirjassa. 

Toisin sanoen tavallinen yskänpastilli olisi voitu vaihtaa tuollaiseen pilleriin, joka on ehkä hankittu valokuvaamista varten. Samoin tuo murhasarja toki perustuu tuossa kirjassa sellaiseen kirjaan, jonka nimi on “Tutkintatuomarin käsikirja” saksaksi “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja tuota teosta murhaajatar käytti siinä sitten lähdeteoksena, kun hän kehitti omia mallejaan tuon kuuluisan tuomarin Hans Grossin esittelemistä murhista. Tuo kirja kulkee kammottavalla tavalla tuon kirjan juonessa mukana. Kyseisen kirjan saa muuten kuka hyvänsä lukea Google Booksissa ilmaiseksi, joten siihen voi jokainen tutustua, vaikka toki tuollainen goottilaisin kirjaimin painettu teos voi tuntua hieman oudolta nykylukijan mielestä. Kun keskustellaan kirjoista sekä niiden väärinkäytöstä, niin moni klassisiin dekkareihin perehtynyt kirjoittaja on lukenut usein myös jonkun kriminologian piiriin kuuluvan teoksen, joita löytyy jokaisen kirjaston hyllyistä.

Erityisen mielenkiintoinen on tutkintatuomari Grossin esittelemä tapaus, missä mies vihasi jotain ihmistä niin paljon, että lavasti oman itsemurhansa toisen tekemäksi. Tuollainen teko kuvastaa kyllä avuttomuutta sekä äärimmäistä katkeruutta. Kuitenkin voidaan sanoa, että nimen omaan “Greenen perheen arvoitus” on kirja, mitä lukiessa kannattaa hiukan pohtia sitä, miksi tuo “Sibylla” sitten teki tuon päätöksen surmata oman perheensä? Kirjan ideana on sellainen asia, että tuo tyttö oli täysin hylätty omaan taloonsa, missä muu perhe kohteli häntä kuin palvelustyttöä, ja kirjasto oli sitten paikka, missä “Sibylla” sai olla rauhassa, ja kerran hän sitten löysi kirjan nimeltään “Handbuch für Untersuchungsrichter”. Ja se tietenkin otti häntä hiukan päähän, minkä jälkeen tuo perhe sitten sai kuolla.

Kuitenkaan tuo “Greenen perheen arvoitus” ei ota sitten sellaiseen asiaan kantaa, että tuo tutkintatuomari Hans Gross oli aikoinaan rikostutkinnan ammattilainen, ja hän kyllä tiesi, millainen kirja on yllyttävää tekstiä. On paljon ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja vielä suurempi määrä ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Greenen perheen arvoitus”, eivätkä he sitten ole mitenkään murhanneet muita ihmisiä, ja toki dekkareista saa paljon ideoita siihen, miten tällaisia rikoksia tehdään, mutta kun mietitään sitä, millainen suhde Hans Grossilla oli kirjoihin sekä rikoksiin sekä kirjoihin toki hän varmasti tiesi, että kirjoittaessaan tuota kirjaansa, niin sitä voitiin käyttää apuna murhien suunnittelussa.

Hän oli erittäin oppinut mies, joka teki työtään valvoessaan poliisien toimintaa 1800-luvun Saksassa, ja tuollaisilla miehillä on erittäin monimutkainen suhde kirjoihin. Hän oli korkeasti koulutettu virkamies, jonka kautta kulki kaikenlaisia papereita, ja hänen työhönsä kuului poliisien tutkintatapojen valvominen. Tuolloin asianajajat syyttivät poliisia sekä tutkintatuomareita aivan aiheesta liian kovista otteista, eli siitä että he käyttivät mielellään liian kovia menetelmiä rikollisten tekemien tunnustusten puristamiseen.

Kuitenkin jo tuolloin ”moraalin vuosisatana” tunnetulla 1800-luvulla oli olemassa sellaisia epäilyksiä, että yksittäinen rikollinen ei kaikkia maassa tehtyjä murhia ole tehnyt, ja siksi piti löytää sellaisia todisteita, joilla rikollinen saatiin kytkettyä johonkin murhaan, jotta ne oikeat rikolliset saataisiin kiinni. Grossin aikaan kirjan painaminen oli kallista, ja kaikki opiskelu tapahtui kirjojen kautta, ja Internetiä edes ollut olemassa, joten tuo mies ei koskaan olisi kirjoittanut vaarallista kirjaa, mutta hän ei varmaan miettinyt että joskus painotuote olisi niin halpaa, että kuka tahansa saattaisi kirjan ostaa.

Eikä hän oikeastaan varmaan ymmärtänyt ajatella, että hänen kirjoittamaansa kirjaan joskus törmäisi kirjailija nimeltään ”S.S Van Dine”, joka sitten kehittäisi sen pohjalta juonen kirjaan nimeltään ”Greenen perheen arvoitus”. Tuo kirja on mielestäni erittäin puhutteleva sikäli, että vaikka kyseessä on ”halpa pokkari”, niin siinä onnistutaan pohtimaan rikoksen luonnetta, sekä sitä että onko tuo uhrien ryhmä joskus sitten aiheuttanut itse sen, että rikollinen on heitä alkanut vihata. Mikään kirjoitus ei ole täysin vaaratonta, ja oikeassa elämässä murhaajalla pitää olla motiivi sekä tilaisuus että taidot tehdä murha, ja kun puhutaan esimerkiksi sarjamurhista, niin silloin saattaa murhaaja löytyä hyvin helposti, kun murhasarja sitten päättyy, niin todetaan että kaikki he ovat olleet samalla koululuokalla, ja tuolta luokalta on vain yksi jäänyt henkiin. Siinä sitten motiivi voi olla esimerkiksi kosto, ja siinä ei sitten tutkijan tarvitse Sherlock Holmesin päättelykykyjä omata, että hän pystyy löytämään tuon rikoksen syyn, joka voisi olla vaikkapa koulukiusaaminen.

Ja varmaan jo Grossin aikaan oli tuosta asiasta keskusteltu tuomarien sekä poliisien keskuudessa, eli onko oikein ottaa ihmistä elätettäväksi, jos häntä kohtaan ollaan vain ilkeitä sekä eriarvoistavia. Uskoisin että adoptiolasten kohdalla on monta kertaa tapahtunut sellaista, että hän esimerkiksi saa aina vähemmän tai halvempia lahjoja, kuin perheen omat lapset saavat, tai sitten esimerkiksi ruumiillinen kuritus koskee vain tuota adoptiolasta sekä saattaa olla niin, että hänet kutsutaan aina erikseen pöytään, ja perheen asioista ei tuolle adoptiolapselle mitään puhuta. 


espoonmetsa.blogspot.fi