Palkkionmetsästäjiä sekä hallittua sosiopatiaa

Kuva elokuvasta "Tombstone"

Elokuvien kammottavin sarjamurhaaja “Dr. Hannibal Lecter” aloitti tuossa synkässä tarinassa nimeltään “Nuori Hannibal” uransa kokemuksella, missä hänen sisarensa syötiin joidenkin saksalaisten SS-miesten toimesta. Itse olen sitä mieltä, että sota jätti jälkeensä todella paljon ihmisiä, joiden sielunelämä oli  todella pahoin häiriintynyttä. Jotkut ihmiset löytävät sodasta sen “todellisen luonteensa”. Tällä tarkoitan sitä, että he alkavat pitää ihmisten surmaamisesta, ja varmasti joku siellä palvelevista henkilöistä on alkanut pitää ihmisten surmaamisesta. Hän saattoi muuttua sellaiseksi, että tuollainen alkujaan hiukan häiriintynyt henkilö on alkanut ajatella ihmisistä, että nämä ovat eräänlaista riistaa.

Tuossa mallissa henkilö on alkanut mieltää sodan sellaisena asiana tai tilana, missä tuo henkilö on ikään kuin jollain safarilla, missä hän metsästää riistaa, jota me sanomme ihmiseksi. Kyseinen henkilö on varmasti ollut alkujaankin hiukan häiriintynyt, mutta sitten sota on nostanut hänestä sellaisen piirteen esiin, mitä emme varmasti halua löytää naapuristamme. Kun puhutaan tuosta Anthony Hopkinsin esittämään hahmoon, niin historiallinen vastine kyllä tuolle murhaajalle löytyy varmasti esimerkiksi Pohjois-Amerikan historiasta, jossa jotkut turkismetsästäjät ovat aikoinaan siirtyneet eläimistä ihmisiin.

Nuo todella häijyt miehet leikkasivat surmaamiltaan intiaaneilta hiuksia, ja ei ainakaan sellaisessa joukossa, joita esimerkiksi Sheridanin ja Cusslerin miehet olivat ollut helppoa ansaita nimeä “Hurja Bill”, jonka tuo mies ilmeisesti muutti tyylikkäämmäksi “Wild Bill”:iksi työskennellessään sheriffinä, ja itse olen sitä mieltä, että tuo “Hurja Bill saattoi olla sellainen liikanimi, joka oli oikeastaan tuota miestä imarteleva, ja kun hän työskenteli esimerkiksi asevoimien tiedustelijana, niin tietenkin silloin saattoi hänen tähtäimeensä tulla myös aseettomia henkilöitä. Kun mietitään esimerkiksi USA:n sisällissotaa 1860-luvulla, niin nuo armeijan tiedustelijat eivät tuolloin olleet mitään kovin hyvämaineisia henkilöitä, ja saattoi olla niin, että he sitten terrorisoivat säälittä vähän kummallakin puolella olevia maatiloja ryöstösaaliin toivossa.

Mutta kuten tiedämme, niin niin osa niistä tiedustelijoista hankki sitten sisällissodan jälkeen kyseenalaista mainetta esimerkiksi pankkirosvoina. Tietenkin tunnetuin näistä rosvoista oli Jesse James, joka sitten kuoli pidätyksen yhteydessä.

Kuitenkin noita hiukan kyseenalaista mainetta niittäneitä miehiä tarvittiin, kun kenraali Ulysses S. Grant aikoinaan lähti sitten murtamaan etelän puolustusta, ja toki myös “Dixien miehet” kylvivät terroria ympäriinsä, ja varsinkin kun etelä alkoi hävitä, niin silloin nuo komennuskunnat muuttuivat vaarallisiksi. Niiden jäsenet saattoivat hyökätä aivan kenen hyvänsä ihmisen kimppuun, kun niiden jäsenet epätoivoisesti hankkivat varoja maanpaossa elämistä varten. Ja tietenkin on olemassa väitteitä siitä, että esimerkiksi Cussler tai Sheridan olisivat päästäneet näitä etelän sissejä pakoon, jos he tekisivät armeijalle palveluksia.

Tuo palvelus olisi ollut se, että nämä henkilöt olisivat sitten surmanneet noita etelän kartanonherroja ja yhteistoimintamiehiä. Toisin sanoen he olisivat saaneet käteensä listan henkilöistä sekä kartanoista, jotka piti tuhota. Ja kun lista oli käyty läpi, niin nuo miehet olisivat olleet vapaita. Tietenkin myös pohjoisen “kuolemanpartiot” saattoivat esiintyä etelän taistelijoina, kun he herättivät vihaa ja pelkoa “dixietä” kohtaan. Ja tuolloin sitten saattoi käydä niin, että joku meni tällaisessa toiminnassa hiukan liian pitkälle.

Nuo sotilaat saattoivat ottaa surmaamiltaan ihmisiltä päänahat mukaansa, jotta vastapuolen joukkoja vihattaisiin enemmän. Ja kun armeija lähti intiaanisotaan, niin silloin esimerkiksi kuuluisa eversti Fetterman jäi kiinni siitä, että hänen miehensä surmasivat joukon maanmittareita, jonka jälkeen tuota tekoa “paranneltiin” hakkamaalla ruumiita sapeleilla, jotta ampumahaavat eivät olleet näkyneet. Ensimmäiset tutkimukset näistä asioista tehtiin jo USA:n intiaanisotien aikana, kun tuollaisesta toiminnasta tehtiin raportteja Washingtoniin. Ja tietenkin jos tuollainen kokemus sattuisi omalle kohdalle, niin silloin jokainen meistä varmasti olisi sen jälkeen hieman tärähtänyt. Mutta tuo kohtaus jätti mieleeni sellaisen kammottavan ajatuksen, että miten monta “tavallista” murhaa on aikoinaan vyörytetty esimerkiksi einsatzkommando-osastojen syyksi?

Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi juuri suuren luokan sotarikollisten nimiin on helppoa työntää omia rikollisia tekoja. Kun Toinen Maailmansota raivosi Euroopassa, niin silloin tietenkin maan puolustaminen oli pääosassa, ja mitään rikoksia ei ehditty oikeastaan koskaan tutkia. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että Toinen Maailmansota on asia, jonka kanssa on osattu elää jo pitkään. Ja sen veteraanit eivät enää kovin vaarallisia ole johtuen heidän korkeasta iästään, mutta sen jälkeen on tullut eteen uusia sotia. Noissa uusissa sodissa esimerkiksi tiettyjen erikoisjoukkojen jäsenten valintaperusteena on käytetty niin sanottua “hallittua sosiopatiaa”, missä psykiatrit arvioivat sen, että kykeneekö henkilö tekemään niin sanottuja eliminointi-tehtäviä sekä olemaan hiljaa näistä teoista.

Mutta menikö joku sitten ehkä Korean tai Vietnamin sodissa vähän pidemmälle, ja alkoi valita esimerkiksi sissien päälliköiden tarkka-ampujia sellaisten ihmisten joukosta, jotka ehkä pitivät noista tehtävistä. Mikäli henkilö ikään kuin pitää toisen surmaamisesta, niin silloin hän saattaa tällaisissa tehtävissä saada yllykkeen siihen, että kauriit vaihtuvat muuhun “riistaan”. Jos ihmisellä ei ole sosiaalista omaatuntoa, niin silloin tulos voi olla kammottava.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Miksi ihmistä ei saa jättää yhteisön ulkopuolelle?

Ihmisten kiusaaminen sekä eristäminen yhteisöstä on erittäin ikävää, koska tuolloin he siirtävät saamansa käytösmallin suoraan työelämään sekä omiin lapsiinsa, joiden toiminta sitten muuttuu vähintään yhtä miellyttäväksi tai epämiellyttäväksi kuin hänen vanhempiensa käytös, ja siitä sitten seuraa hyvin vakavia ristiriitoja ihmisten välillä. Kun puhutaan siitä, kuinka laitostunut ihminen ikään kuin kovettuu, ja hänen toimintamallinsa muuttuu jotenkin raaemmaksi jokaisen vankilassa käyntikerran jälkeen, niin silloin kyseessä on henkilö, joka on saanut vankilasta jotain mielestään upeaa.

Ehkä häntä on siellä sitten kuunneltu tai hänellä on kavereita, kun tuo henkilö sitten kerran toisensa jälkeen palaa tuonne laitokseen, ja on siellä sitten aina vain raaemmista rikoksista istumassa. Kun puhutaan siitä, millainen kuva henkilöllä on silloin yhteiskunnasta, niin silloin kyllä pitää hiukan miettiä, miksi joku henkilö haluaa istua suuren osan elämästään jossain laitoksessa, joka ei kuitenkaan ole kenenkään muun mielestä sellainen, missä kukaan tavallinen ihminen haluaa olla.

Kuitenkin ainakin itse olen sitä mieltä, että tuollaisessa tapauksessa on yhteiskunta onnistunut luomaan henkilön, joka tuntee ikään kuin mielihyvää päästessään lehtien kansiin jotenkin vaarallisena ihmisenä. Aina välillä lehdissä näkee ihmisiä, joilla ei ole mitään omaatuntoa tekojensa takia, ja sen vuoksi monet varmaan ihmettelevät sitä, miksi tuollainen henkilö pääsee kerran toisensa jälkeen pois laitoksesta tekemään lisää rikoksia? Vankilat ovat rikoksen korkeakoulu sanotaan monissa poliisien haastatteluissa, eli joskus kun henkilö on joutunut vankilaan, niin hänen tekonsa ovat muuttuneet raaemmiksi sekä suunnitelmallisemmiksi, ja siksi tuosta asiasta keskustellaan välillä hyvin vakavasti.

Miten sellainen ihminen kuin Veikko "Jammu" Siltavuori tai joku muu vastaava ihminen voi päästä pois vankilasta, vaikka hän on tehnyt useita väkivaltarikoksia, ja sitten kun tuo mies palaa siviiliin, niin silloin hän sitten päättää tehdä kaksi hyvin järkyttävää rikosta, minkä takia hän joutui sitten Niuanniemen sairaalaan. Miten kerta toisensa jälkeen täysin paatunut psykopaatti kykenee sitten vakuuttamaan ehdonalaisesta päättävät henkilöt siitä, että hän on muuttunut vankilassa?

Syy tähän on se, että tuollainen ihminen on laitoksissa oppinut mielistelemään arvioijia todella hyvin. Kun vankilan työntekijät arvioivat henkilön valmiuksia yhteiskunnalliseen elämään, niin he merkitsevät muistiin esimerkiksi sen, mitä arvioitava vastaa, kun hänelle kerrotaan tiettyjä hiukan noloja asioita tuon henkilön persoonasta. Silloin vankilan työntekijä arvioi kohteensa reaktioita, eli arvioitavan pitää kyetä hillitsemään itseään noissa keskusteluissa. Myös mustetahratestejä tehdän vankien mielenlaadun arvioimiseksi.

Tuossa legendaarisessa testissä testataan henkilön asenteita sekä mielikuvitusta ja samalla myös realiteetin tajua, eli käsittääkö henkilö oman rikoksensa vakavuuden ja sen mitä se merkitsee hänen tulevalle elämälleen. Monet ihmiset luulevat, että noissa testeissä huijaaminen on kovin helppoa, mutta voin vakuuttaa, että se ei ole totta. Esimerkiksi narsisti kärähtää tuollaisessa kokeessa hyvin nopeasti siinä, että hän ei käsitä oman tekonsa vaikuttavan omaan elämäänsä. Narsisti saattaa kuvitella oikeasti, että joku rautatieaseman jengi sitten hallitsee valtiota, ja samoin hänen tavoitteensa tulevaa elämää kohtaan ovat täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi henkilö joka on jengissä tehnyt jopa satoja ryöstöjä saattaa kuvitella, että hänestä voidaan tehdä vankilan johtaja tai jonkun kaupungin nuorisotyön johtaja.

Tai sitten tuollainen henkilö kertoo avoimesti olevansa kostonhimoinen, mistä seuraa sitten tuntikausien monologeja siitä, mitä hän tulisi oman juttunsa todistajille tekemään. Kuitenkin joskus ihminen onnistuu harhauttamaan psykiatreja, jotka sitten kirjoittaa tuollaiselle hyvinkin vaaralliselle henkilölle "terveen paperit", ja siitä sitten saattaa seurata asioita, jotka ovat varsin kamalaa luettavaa, ja siksi psykiatrin pitää olla hyvin tarkka siitä, kenelle hän sitten antaa tällaisia asiakirjoja käteen, koska hän voi olla hyvin vaarallinen ympäristölleen. Kun puhutaan siitä, että joku psykopaatti saattaisi päästä ulos vankilasta esittämällä tervettä on kauhistuttava ajatus. Psyko- tai sosiopaatin ongelmana on se, että hän ei koe mitään tunnereaktiota esimerkiksi surmatessaan jonkun ihmisen.

Psykopaatti ei kuitenkaan myöskään saa nautintoa tehdessään veritöitä, ja siksi hän on loistava valinta esimerkiksi tarkka-ampujaksi. Sotilasasinatuntijat ovat kautta aikojen halunneet värvätä erikoisjoukkoihin henkilöitä, jotka eivät tee mitään muuta kuin sen, mitä on käsketty. Tuon takia esimerkiksi USA:n hallituksella on ollut PROJECT ARTICHOKE:n kaltaisia ohjelmia. Syy siihen, miksi tästä asiasta kirjoitan nimen omaan USA:n hallituksen kannalta on se, että osaa paremmin englantia kuin venäjää, ja uskon että myös venäjällä tai neuvostoliitossa on ollut vastaavia ohjelmia, missä psykopaatteja koulutetaan esimerkiksi kommandomiehiksi tai salaisiksi agenteiksi. Tuolloin puhutaan hallitusta psykopatiasta, missä henkilö tottelee esimiehensä käskyjä eikä kylvä väkivaltaa ja kuolemaa ympäriinsä

Tuollainen henkilö olisi loistava työntekijä esimerkiksi juuri SEAT-team 6:een tai Osasto "V":hen, koska hän tekisi tehtävänsä kylmästi sekä "ammattitaidolla". Puhutaan että noissa koulutusohjelmissa henkilöä opetetaan mielistelemään esimerkiksi psykiatreja, jotta nämä eivät huomaa, että kyseessä on "operaattori". Tuollainen henkilö voidaan ikään kuin soluttaa juuri SEAL team 6:en kaltaiseen eliittiosastoon, ja siitä sitten voi seurata ikävyyksiä, jos joku esittää hänelle olevansa vaikkapa se taho, joka saa oikeuden antaa teloituskäskyjä. Tuolloin voi joku tavallinen rikollinen saada käteensä esimerkiksi kommandon, joka on koulutettu "pimeisiin" erikoistehtäviin. Ja ajatelkaa, mitä esimerkiksi Mafia voisi tehdä tuollaisella ARTICHOKE tai PHOENIX-ohjelman kouluttamalla asiantuntijalla. Eli tuolloin kyseessä olisi joku todellisen elämän "tyttö nimeltä Nikita", joka ohjelmoidaan palvelemaan jonkun järjestön tarkoituksia viimeiseen asti.

http://sosiopatiajayhteiskunta.webnode.fi/

Geenivirheitä sekä oikeustiedettä eli kuinka luodaan samalla turvallisuutta yhteiskuntaan, että valmistetaan kauhistuttavia aseita jonkun diktaattorin käsiin

Kun puhutaan syöpähoidoista, jotka perustuvat siihen, että kehitetään lääkkeitä jotka sitoutuvat vain syöpäsolujen pintaproteiineihin, ja tuhoavat vain näitä soluja, niin ollaan menossa siihen suuntaan, että myös muita soluryhmiä voidaan tuhota tällaisilla täsmälääkkeillä. Eli voidaan kehittää AIDS-lääkkeitä, jotka hyökkäävät vain niihin soluihin, joissa AIDS-virus jo on, ja sitten nanotekniikkaa hyödyntäen tuhoavat vain sen osan solun tuman DNA:sta, mihin virus on jo tarttunut, mutta tuollaisen sovelluksen kehittämiseen varmasti menee vähän aikaa.

Mutta kun puhutaan täsmälääkeistä, jotka vaikuttavat vain sellaisen ihmisen soluihin, jolla on tietty geneettinen poikkeavuus, niin niillä voisi olla valtava käyttökenttä esimerkiksi oikeuspsykiatrian parissa, jossa noita täsmäsytostaatteja voidaan hyödyntää suoraan esimerkiksi sosiopaattien rankaisemisessa. Eli tuollaisen sytostaatin avulla näiden henkilöiden vakivaltaista käytöstä ohjaava aivoalue voidaan tuhota, niin että sellaiset moninkertaiset henkirikosmiehet eivät koskaan sitten enää ole vaarallisia ympäristölleen.

Mikäli tuo väkivaltaisuutta ohjaava aivojen alue tuhotaan, niin henkilö ei enää ole väkivaltainen, mutta ongelma on siinä, että ihmisestä tulee samalla tahdoton, eli hän tarvitsee sitten jatkuvasti laitoshoitoa, ja tuollainen toimenpide pitää siksi rajata vain kaikkein vaarallisimpiin väkivaltarikollisiin kuten seksuaalimurhaajiin. Ja jos tuo lääke tuhoaisi vain noiden ihmisten tahdon, joilla on tällaiseen toimintaan taipumus, niin voidaan puhua oikeuspsykiatrian vallankumouksesta. Näet noiden toimenpiteiden rinnastaminen kuolemantuomioon on aivan perusteltua. Samalla tavoin voidaan luoda turvallisia mielenterveyslääkkeitä.

Eli jos mielenterveyslääkkeissä on sellainen ominaisuus, että ne vaikuttavat vain sellaisiin henkilöihin, joilla on perimässään mutaatio, joka aiheuttaa heille psykiatrisia sairauksia, niin silloin voidaan luoda lääkkeitä, joilla on vain lääkitsevä vaikutus siten, että ne eivät vaikuta kehenkään muuhun kuin oikeasti geneettiseen virheeseen pohjautuvaa psyykkistä sairautta sairastavaan ihmiseen. Toki niillä voidaan hoitaa vain periytyviä mielenterveyden häiriöitä, mutta jos sanotaan että voidaan luoda antabus, mikä vaikuttaa vain oikeasti alkoholiongelmaisiin ihmisiin, niin silloin tietenkin ollaan menossa pitkälle siihen suuntaan, että tulevaisuudessa esimerkiksi matkanjärjestäjät voivat tällaisia pillereitä jaella, jotta matkoilla koheltaminen loppuisi. Tällä tarkoitan sitä, että tuo antabus estäisi vain alkoholisteja käyttämästä alkoholia.

Mutta tuolla geneettistä häiriötä poistavalla sytostaatilla voi olla sellainenkin ominaisuus, että tulevaisuudessa esimerkiksi taistelukentille voidaan teoriassa ruiskuttaa kemiallisia tai biologisia aseita, jotka vaikuttavat vain sellaisiin henkilöihin, jotka eivät ole esimerkiksi USA:n tai Venäjän kansalaisia. Se voisi toimia siten, että kehitetään kaasuase, joka tuhoaa vain muiden kuin euraasilaisten ihmisten ihoa, ja tästä voidaan sitten kehittää äärimmäisen epähumaani versio vaikkapa snappi- tai hermokaasusta. Eli tähän kaasuun olisi liitetty entsyymi, joka saa sen tuhoamaan esimerkiksi vain sellaisen henkilön ihoa, jolla on lähi-idän ihmisten pigmenttigeeni. Kyseessä on kauhukirjoista sekä dystopiafantasiasta tuttu herttainen väline, jolla voidaan hallita kokonaisia kansakuntia, jos hallitsija sattuu olemaan toisen kansanryhmän jäsen kuin muu kansa.

Silloin hän voi kehittää kemiallisia aseita, joilla ei ole hänelle itselleen tai lähipiirilleen mitään vaikutusta, mutta kuitenkin se tappaisi vain niitä henkilöitä, joilla on erilainen ihosolujen pinta-antigeeni. Tai sitten esimerkiksi hermokaasu voidaan pakata pieniin nanokuuliin, jotka leijuvat ilmassa, ja vain sellaisten henkilöiden immuunipuolustus voisi tuon kuulan avata, jotka eivät ole saaneet rokotetta tuota asetta vastaan.

Toki hermokaasua vastaan voidaan toimia esimerkiksi atropiinipistoksilla, mutta nuo nanokuulat voivat pitää sisällään myös kudosmyrkkyjä, jotka ovat esimerkiksi tiettyjen käärmeiden arsenaaliin kuuluvia aineita, joka hajottaa ihmisen hengityselinten pintaa. Jos heidän immuunipuolustustaan ei lamata tuon kuulan sisältämän merkkiaineen osalta, niin silloin tuo kudosmyrkky vapautuu elimistöön, jolloin henkilö kuolee hyvin nopeasti.

elainasiaa.blogspot.fi

Mallioppiminen sekä ammateissa toimiminen ja psykiatrisiin potilaisiin kohdistuvien stereotypioiden ongelmat hoidon kannalta

Anthony Hopkins fiktiivisen sarjamurhaajan
Hannibal Lecterin roolissa elokuvassa
"Uhrilampaat" (The silence of the lambs)
1991

Mallioppiminen on ihmisen aivotoimintaan liittyvä prosessi, jossa hän jäljittelemällä oppii muilta ihmisiltä käytös- sekä tapamalleja. Kun puhutaan siitä, että sairaanhoitaja tai poliisi käyttäytyy ammatilleen sopimattomasti, eli pahoinpitelee perhettään tai potilaitaan, niin silloin pitää pysähtyä miettimään sellaista asiaa, että kuka sanoi hänelle, että noin saa tehdä? Kun puhutaan tässä sosiaalisessa mediassa levinneistä kuvista, missä sairaanhoitaja pahoinpitelee dementiaa sairastavaa henkilöä, ja samoin mediassa ollutta kirjoittelua siitä, että esimerkiksi poliiseja on erotettu perheväkivallan tai juopumuksen takia, niin silloin kyllä voidaan sanoa niin, että joku on näitä henkilöitä kasvattanut siihen, että heikompaa ihmistä saa lyödä kuin vierasta sikaa.

Normaalissa tilanteessa ihminen hiukan ajattelee, että häntä kyllä tullaan epäilemään, jos esimerkiksi jossain potilaassa on jatkuvasti mustelmia tai sitten hänen vaimonsa on jatkuvasti pelokas, ja ikään kuin pelkää muita ihmisiä. Virkamiehen harjoittama kotiväkivalta tulee yleensä ilmi juuri siitä, että joku lapsi pelkää poliisia tai sairaanhoitajaa. Silloin pitää ryhtyä miettimään sitä, että onko jossain tehty virheitä, eli onko jokin asia tuon henkilön lähipiirissä sellainen, mikä saa hänet pelkäämään poliiseja tai sairaanhoitajia. Kun ihminen pienenä opetetaan pelkäämään jotain asiaa, niin vanhemmiten hän sitten muuttaa pelon vihaksi.

Jos ihmistä on uhattu esimerkiksi sairaanhoitajien tai poliisien taholta, niin silloin hänen elimistönsä ikään kuin alkaa pitää noita virkapukuja vihollisena, jolloin erittyy adrenaliinia sekä syntyy vihatiloja, joissa henkilö kohdentaa vihaansa noihin ahdistavaksi kokemiinsa henkilöihin. Jos henkilö kokee esimerkiksi poliisin jotenkin vaaralliseksi, niin silloin tuollainen poliisin pahoinpitelemä henkilö on vaarassa käyttää esimerkiksi ampuma-asetta heihin, kun nämä henkilöt tulevat pidättämään häntä. Silloin tulee otsikoita lehtiin, ja ikäviä oikeudenkäyntejä joissa puidaan syytä poliisin ampumiseen. Ja aina kun henkilö ampuu poliisia, niin silloin tietenkin voidaan kysyä ihan oikeasti, että mitä hän oikeastaan sitten kuvitteli tekevänsä, ja miten hän kyseisestä rikoksesta kuvitteli pääsevänsä vapaaksi. Puhuttaessa sosiopaattisen persoonallisuuden kehittymisestä jo alle kouluikäisenä, niin se ei varmasti mitenkään liity siihen, että henkilö on kotonaan ikään kuin eristetty muista ihmisistä. Ja se että esimerkiksi elokuvissa "Uhrilampaat"ja "Isäpuoli" psykiatriset potilaat kuvataan jotenkin kammoottavampina, kuin mitä he oikeastaan ovatkaan.

Itseäni alkoi jossain vaiheessa mietityttämään sellainen asia, että miksi potilasjärjestöt eivät puuttuneet noihin elokuviin, vaikka niissä mustamaalataan psykiatrisia potilaita melko raa-alla tavalla. Ja ainahan joku voi laittaa jonkin noista filmeistä pyörimään, ja todeta jälkeen päin, että "tuollaisia nuo hullut ovat", ja ikäänkuin sitten pitää noiden elokuvien luomaa streotyyppistä hullua jotenkin todenmukaisena hahmona. Se että potilasjärjestöt eivät noista elokuvista nostaneet mitään haloota kuitenkin on mielestäni tragikoomista, kun esimerkiksi parkinson- sekä epilepsialiitot nostavat haloota jokaisesta rappikappaleesta.

Jos ihminen ei saa positiivista vastiketta tunteilleen, niin hän ei niitä edes osaa enää näyttää muille. Vankimielisairaalan ylilääkäri sanoo, että noille lapsille voidaan antaa apua, jos siinä ollaan sitkeitä, mutta kuten monesti muutenkin voisin sanoa, että monissa tapauksissa tuo "me haluamme auttaa noita nuoria" on jäänyt ikävä kyllä aivan pelkäksi sanaksi. Yleensä psykiatristen potilaiden omaisia halutaan kauheasti auttaa sekä tukea, mutta jostain syystä potilaat itse jäävät vaille tukea. Jos puhutaan siitä, että moni vanki on psykoosissa, niin sitä en kyllä yhtään ihmettele, koska vankila on pelottava paikka, ja varsinkin jengeihin kuuluneet rikolliset ovat kokeneet valtavan voimakkaan hermopaineen, mutta kun puhutaan psykootikon kohtelusta, niin itse kyllä hiukan sitä ihmettelen. Eli psykoottiselle ihmiselle sanotaan usein vain se, että hän on psykiatrisessa  sairaalassa, ja mitään muuta ei hänelle sitten enää kerrota.

Mutta lepositeisiin kuitenkin laitetaan, ja piikkiä isketään takapuoleen. Kun puhutaan siitä kohtalosta, minkä moni psykiatrisen sairaalan potilas sitten kokee, niin voin sanoa että moni heistä sitten jää täysin yksin asumaan, koska lähipiiriä pelotellaan heidän käytöksestään. Kun puhutaan psykiatrisesta sairaudesta, niin silloin käy niin, että potilasta itseään ei tukitoimissa oteta mitenkään huomioon, ja totuuden nimessä voidaan hyvin kysyä, että kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi oman lapsensa surmaan syyllistyneen henkilön onnistuu koskaan palata täysin yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi muiden silmissä? Eli kuten olen äsken kirjoittanut, niin todellisuudella sekä teorialla on paljon eroa myös psykiatrian kivisellä saralla. Psykiatristen potilaiden kohdalla käy usein niin, että he tuntevat itse, että heitä ei kotona enää kaivata, enkä itse usko että heidän onnistuu entisten ystäviensä luokse koskaan enää palata. Vammaisten ja syöpäpotilaiden kanssa kyllä varmasti ollaan, koska he ovat jotenkin "edustavampia" kuin vankimielisairaalaan suljetut henkilöt, joita moni pitää rikollisina, ja he varmasti ovat tehneet kammottavia asioita.

pseudotiedetta.blogspot.fi