Kun ihminen esiintyy, tai kohtaa muita ihmisiä, niin hänen pitää aina pyrkiä ottamaan selvää siitä, että millaisia ihmisiä hänen yleisönsä käsittää. Eli jos esityksen tilaa joku yhteisö, niin ei varmasti ole mikään suuri vaiva käydä heidän kotisivuillaan, jotta voidaan sitten miettiä millä tavoin heidät sitten hurmataan suuren hetken koittaessa. Jos ihminen tutustuu asiakaskuntansa erityispiirteisiin, niin silloin hän säästyy monilta ikäviltä palautteilta, joita sitten laitetaan menemään illansuussa sähköpostilla tuolle esiintyjälle.Mutta kun puhutaan omista vahvuuksista ja niiden tunnistamisessa, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että meillä on lajityypillinen tapa toimia,ja ihminen pyrkii aina olemaan sosiaalinen.
Joten tarve vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa on myötäsyntyinen ominaisuus. Yksin oleminen on tietenkin joskus aivan hyvä asia, mutta yksinäisyys sekä yksinolo eivät ole mitenkään toisistaan riippuvia asioita, vaan ihminen voi olla valtavan toveripiirin ympäröimä, mutta samalla hän voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Tämä tapahtuu silloin, kun hän ei koe mitään yhteenkuluvuutta tai jaa samoja harrastuksia kuin kaverinsa, ja tuossa tilanteessa ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hänellä on näennäisesti paljon kavereita.
Yksinäisyyden tunne on subjektiivinen kokemus, ja sitä ei kukaan muu kuin henkilö itse ei sitä pysty arvioimaan. Eli toisin sanoen ihmissuhteiden laatu ratkaisee sen, tunteeko ihminen olevansa ystävien ympäröimänä vai onko hän oikeasti yksinäinen. Eli jos hänen keskustelunsa rakentuvat siihen, millainen sää on sinä päivänä kyseessä, niin silloin hän varmasti on hiukan poissa toveripiirinsä keskustasta.
Yksinäisyys on hyvä renki mutta huono isäntä, ja yksinäistä ihmistä joskus käytetään törkeästi hyväksi, eli hänelle tarjotaan maksullisia terapioita, joissa hän saa avautua jollekin terapeutille 45 minuuttia kerrallaan, ja noista keskusteluista ei hänelle mitään apua ehkä olekaan. Kuitenkin vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on tärkeää, ja varsinkin työpaikalla ihminen leimautuu helposti epäsosiaaliseksi, jos hän ei koskaan kommunikoi muiden työtovereiden kanssa.
Ja kuitenkin on aina hyvä muistaa sellainen asia, että kukaan ei voi päivässä muuttaa työyhteisöä tai henkilön identiteettiä, vaikka sellaista joskus haluaisimme tehdä. Eli emme voi odottaa sitä, että kaikki olisivat samanlaisia kuin me itse, tai sitten haluaisivat muuttua meidän itsemme kaltaiseksi. Kaikki ihmiset ovat aluksi muutosta vastaan, kuten olemme huomanneet, mutta muutos alkaa aina siitä, että joku asia otetaan puheeksi.
Vaikka alkuun vastaus olisi jyrkkä "ei", niin silti yön yli nukuttuamme saattaa muutos olla ainakin osittain myös päättävien tahojen mielestä hieno asia, ja ehkä he sitten pyytävät tämän ehdottajan pieneen palaveriin, jossa hän saa rakentavasti esittää oman näkemyksensä asioista ilman pelkoa siitä, että hänelle nauretaan. Ja ainahan voidaan sanoa, että monille historian suurmiehille on naurettu, ennen kuin he sitten ovat tehneet suuria asioita, kuten George Washington johtaessaan amerikan armeijaa sen itsenäisyystaisteluissa sekä Thomas Edison esitellessään hehkulamppunsa.
Persoonallisuus on sitä, mitä ihminen on, eli hänen esiintymisensä, pukeutumisensa sekä myös puhetapansa ovat osa persoonallisuutta, ja meidän on vain pakko myöntää, että jokaisen meidän persoonassamme on asioita, joista joku ei varmasti pidä. Mutta kaikista ihmisistä voi opetella pitämään, tai ainakin hyväksymään hänen mielipiteensä jostain asiasta, mikäli se ei ole vahingoksi muille. Kun annetaan palautetta, niin pitää aina muistaa se, että negatiivinen palaute jää ikävä kyllä aina kaikille mieleen, koska se on osa lajityypillistä eloonjäämistä varten kehittynyttä toimintaa. Eli jos luolamies teki jotain, mikä ärsytti hänen toveriaan, niin se saattoi merkitä poistamista ryhmästä, joten siksi tuo negatiivinen palaute tallentuu ihmisen muistiin niin tehokkaasti. Tämä on siksi, että ihminen osaisi sitten jatkossa välttää tuota käytöstä. Kun kerromme jotain asioita toisille, niin voimme itse päättää sen, mitä ja miten tapahtumista kerromme. Ja samoin voimme myös arvioida sitä, mitä toinen meille kertoo, ja samalla voimme miettiä hänen motiivejaan. Eli aina pitää kysyä sitä, "miksi joku kertoo vaikkapa hyvin henkilökohtaisia asioita ventovieraalle"?
Hän voi aloittaa keskustelun vaikka kertomalla avioerostaan tai muusta vastaavasta asiasta, ja tuolloin pitää aina miettiä tuon ihmisen motiiveja. Yksi hyvä tapa saada toinen henkilö puhumaan ohi suunsa on se, että on tunnustavinaan tälle jotain henkilökohtaista. Tuon asian tietäminen olisi voinut säästää monia ihmisiä esimerkiksi koulukiusaamiselta. Ei ole mikään erikoinen asia, että joku kiusaaja on esimerkiksi kahden kesken esittänyt olevansa homo, ja sitten kun toinen on hänelle uskoutunnut, niin seurauksena on ollut pilkkaamista tai muuten ikäviä asioita. Ja samoin pitää miettiä sitä, että miksi joku kertoo esimerkiksi tekemistään rikoksista kaikelle kansalle? Onko hänen tarkoituksensa vain sitten trollata muita kertomaan autovarkauksista tai muista teoista yleisesti, vai miksi tuollainen henkilö sitten kertoilee noita juttuja esimerkiksi jossain oppilaitoksessa ilman että siihen puututaan opettajien toimesta? Eli kaikkia esiintyjiä kohtaan pitää olla kriittisiä, ja myös omaa itseä pitää voida arvioida kriittisesti, niin että myös omia virheitä ei koskaan tee toistamiseen ainakaan samassa paikassa. Jos joku suututtaa toisia, niin silloin tuota toimintaa ei kannata jatkaa, oli se banderollien heiluttaminen tai nenän kaivaminen.Tai ainakaan tuolloin ei siitä ryhmästä tule itselle ystäviä.
pseudotiedetta.blogspot.fi
Comments
Post a Comment