Oletteko muuten huomanneet "veden haltijoiden" olevan samanlaisia kuin Homeroksen "Iliaan ja Odysseian seireenit"?

Yksityiskohta Anker Eli Petersenin  taulusta  Sævarmaðu
1998

Suomalaisten kansantarustojen ”vedenhaltijoilla” tai "Vetehisellä "sekä kreikkalaisen mytologian ”seireeneillä” on varmasti jonkinlainen yhteys, eli kuten tiedämme niin ennen kristinuskon saapumista maahamme on tietenkin Suomalaisilla ollut kauppayhteys muihin kulttuureihin, joiden kautta sitten on myös muinaissuomalaisille välittynyt näitä Välimeren alueella yleisiä tarinoita, ja vaikka noista ”veden haltijoista” sekä maahisista ja räyhähengistä puhutaan yleensä siten, että nämä olennot olisivat peräisin jotenkin esikristilliseltä ajalta, niin silti itse uskon siihen, että osa näistä ”muinaisista tarinoista” voisi olla peräisin jopa aivan 1800-luvun puolivälissä tai 1900-luvun alusta, kun kiinnostus maamme kansan ”omaa” historiaa kohtaan heräsi, tai oikeastaan se herätettiin, koska tuo maamme pakanallinen menneisyys tietenkin palveli Tsaaria, joka tietenkin halusi hallita koko Itämerta, ja hänen mielestään tietenkin maamme väestö oli tuolloin vähän turhan läheisessä suhteessa Ruotsiin.

Noilla veden haltijoita käsittelevillä tarinoilla oli varmasti sama tarkoitus kuin muinaisilla ”Seireenejä” käsittelevillä tarinoilla, eli niillä oli tarkoitus varoittaa merimiehiä olemaan kertomatta siitä, mitä heidän laivansa lastina oli, ja itse uskoisin noiden ”taruolentojen” olevan oikeastaan naisia tai miehiä, jotka juottivat merimiehiä humalaan, ja sitten ehkä uivat heidän laivansa kiinni räpylöiltä käyttäen. Samoin kansallinen herääminen palveli tietenkin myös Saksan etuja, joten tuolloin sitten ihmisiä alettiin muistuttaa siitä, että maamme väestö ikään kuin pakko käännytettiin kristinuskoon. Tuolla tavoin tsaari ajatteli sitten ikään kuin siirtää mamme väestön ortodiksisen kirkon alaisuuteen, ja hän oli tietenkin tuon kirkon päällikkö.

Mutta sitä ennen piti maamme väestö ikään kuin repäistä irti Luterilaisuudesta, joka oli syvään juurrutettu maamme väestöön. Ja siksi tsaari tai hänen propagandistinsa kehittelivät sellaisen mallin, missä tuo miekkalähetys oli jotenkin korostettu, ja samalla tietenkin korostettiin tuon ortodoksisen kirkon suvaitsevaisuutta sekä laupeutta, mutta samalla tsaari tietenkin ihmetteli sitä, miksi hänen ortodoksinen kirkkonsa ei saanut Suuriruhtinaskunnasta käännynnäisiä ainakaan niin paljon, kuin hän odotti kirkon saavan. Kun Ruotsalaiset 1200-ja 1300-luvuilla käännyttivät maamme väestön kristinuskoon, niin samalla tietenkin nuo vanhat tarinat ikään kuin poistettiin ihmisten mielistä, eli maamme pakanamenneisyys pyyhittiin pois, jotta Ruotsalaisten tukemat papit saisivat sitten yksinoikeuden ihmisten sieluihin, kuten tuolloin oli ilmeisesti tapana ajatella.

Eli tuolloin sitten vanhojen Suomalaisten jumalten palvomisesta tehtiin rikos, ja tietenkin jokainen itseään kunnioittava ihminen hävitti kaikki noita jumalia koskevat aineistot, jotta ei olisi joutunut vaikeuksiin. Joten osasta näistä Jumalista sekä taruolennoista oli jäljellä vain joku nimi, jonka pappi oli aikoinaan merkinnyt kirjoihinsa, eikä mitään muuta sitten koskaan ollut noiden jumalolentojen asioista koskaan kirjoitettu, ja noiden vanhojen pakana-aikojen kertomuksia ei enää myöskään välitetty muille. Ja kun maassamme lukutaito alkoi kehittyä, niin siitä sitten seurasi se, että osaan noista vanhoista tarinoista alkoi yhdistyä esimerkiksi Homeroksen ”Illiasta ja Odysseiaa” ja ehkä näiden vanhojen tarinoiden ”vedenhaltijat” ovat muuttuneet suoraan Homeroksen ”Seireeneiksi”.

Tuota kirjaa luettiin aikoinaan paljon esimerkiksi katedraalikouluissa, joten se varmasti on vaikuttanut noiden kansantarinoiden sisältöön, koska tällaiset nuoret osasivat lukea, ja luetun kirjan kautta välittyvä tieto on vahvempaa kuin suullisesti välitetyn perimätiedon. Jos joku sitten halusi kuulla tarinoita ”Veden haltijoista”, niin silloin tietenkin riitti se, että tuo lukija otti käteensä ”Iliaan ja Odysseian”, ja lukaisi siitä nuo rivit, eli hän vain muutti sanan ”Seireeni” ”Veden Haltijaksi”, mikä varmaan teki noihin kuulijoihin suuren vaikutuksen. Kun taas keskustellaan siitä tarinasta, missä ”kuollut ajaa kevyesti”, niin saattaa olla niin, että tuon tarinan alkuperä on jossain Transsilvaniassa, ja kun esimerkiksi joku kauppias on tuolta kaukaa sitten saanut kuulla tarinan ikuiseen elämään tuomituista ”Vampyyreistä”, niin hän on sen merkinnyt muistiin, jotta saisi sen avulla yleisöä.

Kauan sitten 1800-luvulla  ei ollut olemassa Internetiä tai televisiota, joten sen takia iltaisin oltiin sosiaalisempia kuin nykyään, ja ihmiset sitten tietenkin halusivat kuunnella kaiken maailman satuja toistensa suusta, joten tietenkin myös tällaiset kauhutarinat tekivät yleisöön vaikutuksen. Tuollaiset vampyyritarinat saattavat olla aluin perin peräisin Bram Stokerin ”Draculasta”, ja ne ehkä on kirjoitettu jossain majatalossa tai muussa vastaavassa paikassa siihen muotoon, että kyseessä olisi ehkä sitten tarina, joka vaikuttaisi ihmisten mielessä olevan peräisin joltain esikritilliseltä ajalta.

Kun keskustellaan siitä, millainen olisi paras mahdollinen tilanne, kun ajatellaan propagandistia, niin silloin tietenkin olisi hyvä, jos paikka täyttyi ihmisistä. Ja sen takia täytyin noilla tarinan kertojilla olla suuri määrä erilaisia tarinoita repussaan, jotta he sitten saivat yleisön kiinnostumaan siitä, mitä nämä miehet puhuvat. Propagandistilla eli PSY-OP-miehellä oli tuolloin kahdenlaisia kertomuksia, niitä joilla hän sai enemmistön ihmisiä kuulemaan itseään, ja sitten oli tarinoita, jotka palvelivat hänen asiaansa tai työnantajansa asiaa. Hänen työnsä oli herättää maassamme vihaa sekä kateutta Ruotsalaisia kohtaan, jotta Tsaari saisi sitten varmistettua sen, että maamme kansa olisi hänen takanaan, kun sitten seuraavan kerran muutetaan rajoja Itämeren tienoilla. Kuitenkin tuo kansallisen menneisyytemme tutkiminen sai aikaan sen, että mamme valtapiireissä alkoi kiertää kasku “Ruotsalaisia emme ole, ja venäläisiksi emme halua muuttua”, ja tuo sitten vei maamme kohti itsenäisyyttä.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Elias Lönnrot on hyvä esimerkki siitä, miten tutkijan kuuluisi toimia kerätessään tietoa

Elias Lönnrot tunnetaan maailmalla Kalevalan eli maamme kansalliseepoksen kokoajana, joka Kajaanin piirilääkärinä ollessaan keräsi tuota teosta varten todella paljon runoja, joista syntyi sitten maamme sielu, kuten joidenkin ihmisten on tapana sanoa. Joidenkin ihmisten mielestä Lönnrot ei omistanut oikeuksia Kalevalaan, ja ehkä tässä asiassa olisi hyvä hiukan miettiä tekijänoikeuksia, nimittäin se että Lönnrot sanoi itsensä keränneen noita runoja merkitsemällä ne muistiin ei sinällään ole mikään plagiointi, vaan hän kyllä tämän asian varmasti on kertonut. Eli kyseessä oli kulttuurin tutkimukseen liittyvä työ, missä kartoitettiin maamme tai suomalaisen kansan perinteitä, mutta kuitenkin jotkut ihmiset joskus huomattavat siitä, että tiesivätkö nuo runonlaulajat sitten, että tuo kirja julkaistaan, ja olisiko Lönnrotin pitänyt maksaa heille tekijänoikeuksista?

Se on kysymys, minkä olen joskus aikaisemmin tänä keväänä esittänyt, mutta kuten tiedämme, niin Lönnrot ei noita runoja koskaan itse väittänyt keksineensä. Hänen mukaansa nuo runot ovat kulkeutuneet sukupolvien ajan noiden miesten ja naisten suvuissa. Kuitenkaan syy Lönnrotin matkusteluun tuolla “runokarjalana” tunnetussa paikassa johtuu muista syistä kuin halusta pelastaa kansamme kulttuuriperintö. Nimittäin Lönnrot oli valtion virkamies, joka sitten teki tuolla alueella kartoitusta alueen sosiaalisista sekä taloudellisista oloista, jotta tsaarin eli suomen suuriruhtinaan tiedot alueesta paranisivat, ja samalla hänen virkamiehensä voisivat päättää siitä, että itä alueella sitten tullaan tekemään.

Jos väestö olisi sopivan köyhää mutta raitista, niin heille voitaisiin tarjota mahdollisuus palvella tsaarin armeijassa. Mutta jos tuolla alueella sitten olisi niitä sosiaalisia ongelmia, niin silloin nuo alueen lapset voitiin ottaa huostaan, ja heistä kasvatettaisiin tsaarin santarmeja, joiden tehtäviin kuuluisi esimerkiksi mielenosoitusten tukahduttaminen. Kun puhutaan siitä, miten esimerkiksi nykyaikaisen tutkijan työ poikkeaa Lönnrotin ajan tutkimuksista, niin tietenkin metodologia on aivan sama. Ihmisiä kannustetaan tuolloin avautumaan tutkijoille, ja kertomaan heille tarinoita oman alueensa perimätiedosta. Tuota metodologiaa käyttävät muuten myös poliisit, jotka esiintyvät joskus kansantarinoiden kerääjinä hankkiessaan tietoja jostain rikoksista.

Samaa tekevät myös esimerkiksi NICAP:in kaltaisten järjestöjen tutkijat, jotka tietenkin hankkivat ihmisiltä tietoja esimerkiksi taivaalla näkyvistä valoista sekä oudoista esineistä. Tutkijoiden tehtävänä on selvittää myös sellaisia asioita, miksi jonkun paikan nimi on “Vesikansa”, vaikka se on sisämaassa oleva kunta. Mielestäni nimi “Vesikansa” on sikäli sopimaton tuon alueen nimeksi, että sillä ei ole näennäisesti mitään tekemistä alueella olevien luonnonmuodostumien tai muiden erityispiirteiden kanssa, jonka avulla sen synty voitaisiin jäljittää alueella vallitsevaan silmiinpistävään piirteeseen.

Toki Turku ja Hamina ovat sikäli erikoisia, että tuon kaltaiset nimet ovat keinotekoisia, ja esimerkiksi “Hamina” on oikeastaan ilmeisesti väännetty sanasta “Havina”, mikä saattaa merkitä sitä, että jos kaupungin nimen ovat antaneet venäläist, niin se ehkä tulee sanasta “Historian havinaa”. Tämä ehkä tarkoitti sitä, että kun jälkeen jos venäläiset pääsisivät tuon kohteen yli, olisi Ruotsin valta maassamme “historiaa”. Vesikansan tapainen paikannimi tietenkin olisi sopivampi meren lähellä olevalle kunnalle tai alueelle, koska tuolloin nimi voitaisiin jäljittää johonkin kalastajiin tai muuten pitkään merellä oleviin heimoihin tai kansoihin, mutta tuo asia on varsin erikoinen siksi, että se on annettu sisämaassa olevalle kunnalle. Tuossa kunnassa ei muuten ole mitään kovin suuria järviä, mikä sitten selittäisi tuollaisen omituisen nimen.

Yleensä kunnan nimi tulee jostain paikasta tai muuten silmäänpistävästi näkyvästä  asiasta. Vesikansa on näet sellainen nimi, mikä tulee ilmeisesti jonkun alueen kansan huomiota herättävästä  piirteestä, mutta miten tuollainen sana kuin “Vesikansa” on päätynyt Etelä-Suomessa sijaitsevan kunnan nimeksi on merkillinen asia. Kun puhutaan kunnan nimeämisestä niin tietenkin se saa nimensä joko jonkun lääninherran mukaan.

Eli kun aluetta nimetään, niin ensin katsotaan historiasta, että olisiko siellä joku henkilö tai asia, mikä on ollut vakiintuneesti käytössä tietystä maa-alueesta. Ja kun Ruotsin kuningas antoi aatelisille maita lahjaksi, niin silloin jos aluetta ei oltu nimetty valmiiksi, niin se sai nimen tuon aatelismiehen mukaan. Joten olisiko sitten Helsinki saanut nimensä “Van (tai von) Helsing”-nimisen aatelismiehen mukaan?

Kas siinä vasta pulma, kun paikannimien historiaa aletaan jäljittää.  Sellainen nimi kuin Helsing muuttuisi kyllä ihmisten puhekielessä muotoon “Helsinki”, jos ajatellaan sitä, miten esimerkiksi karjalan murteessa “ng” muuttuu muotoon “nki”, jolloin Helsing muuttuisi muotoon Helsinki. Tämä kirjoitus on sitten vain ajatelma, mutta kuitenkin se panee ajattelemaan, että ehkä “Draculan” kirjoittaja Bram Stoker on tuntenut jonkun hollantilaisen nimeltään “Van Helsing”. Mutta toki hän on tuon nimen sankarilleen ottaa myös jostain 1800-luvun  turisti-oppaasta, missä esitellään tuolloin vielä Venäjän yhteydessä olleen alueen pääkaupunkia.

Kuitenkin tarinoita kerätään edelleen, ja tietenkin osa niistä on erittäin mielenkiintoisia. Kuitenkin vielä nykyäänkin tutkijat ovat paljolti tuollaisen Lönnrotin aikaan käytössä olevan työtavan varassa, vaikka tietenkin nykyään on olemassa erilaisia Web-sivuja sekä sähköposteja, joiden avulla voidaan suurelle ryhmälle lähettää lomakkeita, millä tietoja kerätään ihmisten perimätietona kulkevista tarinoista. Kuitenkin tuollainen lomake ei korvaa koskaan teemahaastatteluja, ja se että ihmiset avautuvat tutkijoille vaatii tietenkin asiallista käytöstä.  

Ajattelen usein sitä, mitä epäpätevät tutkijat ovat saaneet aikaan Tyynellä Valtamerellä, niin en usko että nuo epäeettisiä metodeja kuten oopiumin avulla tapahtuvia  uskotteluja siitä, että tutkija on joku jumala, on aiheuttanut sellaisia asioita, että joidenkin saarten rannikolla on vastassa nuolisade, jonka tarkoitus on häätää nimenomaan eurooppalaisia pois saarten rannoilta. Eli toiminnassaan epäeettisiä keinoja käyttävät tutkijat ovat hyvin ilmeisesti vastuussa siitä, että esimerkiksi erään saaren rannalla on vastassa kuolemantuomio sekä myös niistä ruumiista mitä tuo “sentinel”  heimo on tehnyt kyseisen saaren rannalla.  

http://tutkijantyo.webnode.fi

Käyttikö Lönnrot "Pyöreän pöydän ritareita" lähdeteoksena ideoidessaan Kalevalaamme?

Väinämöisen ja Louhen suhde on kuin kopio Guineviren ja Merlinin suhteesta, tai ainakin nämä hahmot ovat hyvin samankaltaisia kuin Arthurin legendan Merlinin ja Guineviren hahmot ovat. Eli kummallakin noista hahmoista on taikavoimia sekä yliluonnollisia kykyjä. Eli noiden hahmojen välillä tietenkin voi olla sellainen yhteys, että Lönnrot luki pyöreän pöydän ritareita ennen kuin kirjoitti Kalevalan, eli tämä tarkoittaa sitä, että kansalliseepoksemme kirjoittaja on lukenut "Pyöreän pöydän ritareita" nuoruudessaan. Kuitenkin jos mietitään Guineviren sekä Merlinin suhdetta tarkasti, niin huomataan, että vaikka Guineviren teko Merliniä kohtaan on alhainen, niin kuitenkin hänellä on siihen syynsä.

Eli naisena häntä oli varmasti suututtanut Merlinin sovinistinen asenne häntä kohtaan, ja sitten vihapäissään tuo nainen oli manannut tuon noidan toiseen ulottuvuuteen. Eli voidaan ajatella niin, että Merlin ja Guinevire ovat oikeastaan saman hahmon kaksi eri puolta. Merlin on maskuliininen velho, joka käyttää voimiaan "oikeuden puolesta", mutta Guinevire on hänen antipersoonallisuutensa eli hillitön feminiininen olio, joka ei paljoa häpeile toimiaan. Kuten esimerkiksi Jin ja Jang-mallissa hyvä eli Merlin kuvataan hyvin maskuliinisena hahmona, kun taas Guinevire eli "paha" kuvataan aina feminiinisenä hahmona, joka houkuttelee Merlinin lausumaan loitsun, eli antamaan hänelle avaimen, millä hän saattoi sitten vaihtaa Merlinin kanssa paikkaa tässä olevaisuudessa,

Tuon tarinan pohjalta on aikoinaan esitetty sellainen ajatelma, että Guinevire sekä Merlin olisivat oikeastaan sama henkilö, joka ei voi kohdata "antiminäänsä" tai molemmat tuhoutuisivat. Tämä perustuu oikeastaan esikritilliseen ajatteluun, jonka mukaan on olemassa "sielujen huone", johon ihmisen sielut menevät kun ruumis kuolee. Ja tuon hyvin vanhan myytin mukaan sielun vaeltaessa maan päällä, sen peilikuva istuu tuolla huoneessa odottaen vuoroaan, ja siksi esimerkiksi itsemurhaa ei saanut tehdä, koska tuon myytin mukaan tuo käänteissielu sitten valtaa kuolleen ruumiin, mikäli hän päättää päivänsä ennenaikaisesti.

Tuo legenda on yksi maailman kiehtovimmista asioista, ja esimerkiksi monet vampyyritarinat perustuvat siihen. Eli tuon alkuperäisen "sielujen huoneen" legendan mukaan ihmisen sielun ollessa maan pinnalla, niin tuon henkilön "antisielu" odottaa sillä aikaa tuolla sielujen huoneessa, koska sielut eivät voi olla samaan aikaan samassa tilassa. Eli kun Merlin astuu "rajan" toiselle puolelle, niin Guinevire astuu sitten hänen tilalleen tähän avaruuteen. Kyseisessä tarinassa Merlin sekä Guinevire ovat siis velhoina kuolemattomia, ja he itseasiassa vain siirtyvät toiseen ulottuvuuteen, kun heidän aikansa tässä ajassa on tullut täyteen. Ja kun toinen noista velhoista vaihtaa paikkaa toisen kanssa, niin silloin heidän pitää kulkea ulottuvuuksien välisestä ovesta täsmälleen samaan aikaan, tai sitten tapahtuu annihilaatio.

Eli tuota reaktiota, missä materia ja antimateria kohdatessaan muuttuvat energiaksi kutsutaan myös "Guinevire-efektiksi", mutta yleisemmin siitä käytetään nimeä annihilaatio. Kun mietitään sitä, mikä olisi Väinämöisen sekä louhen suhde muuten, niin pitää muistaa se, että he ovat hyvin korkea-arvoisia jäseniä omassa yhteisössään. Ja jos he haluavat mennä naimisiin tuossa kalevalalaisessa maailmassa, niin silloin heidän pitää etsiä vastaavan arvoinen velho, eli he olisivat siis menossa naimisiin.

Toki Louhesta on tarinoissa tehty kurttuinen vanha mummo, mutta toki tuo kuvaus saattaa johtua siitä, että tuo hahmo oli Kalevalan "pahis", joka ryösti sammon Väinämöisen väeltä, mutta louhen puolustuksesksi voisin sanoa, että hänellä varmaan lapissa ei mitään kovin kummoisia viljelmiä ollut, joten nälkäänsä hän tuon Sammon sitten ryösti. Eli louhi päätyi tuohon toimenpiteeseen, eli Sammon luvattomaan käyttöönottoon siksi, että hänen väkensä näki nälkää, ja olihan tuo ihmemylly sitten kuitenkin antanut Väinämöisen väelle kuitenkin paljon ruokaa sekä rikkauksia, ilman että heidän piti mitään vaivaa nähdä niiden takia. Ja siksi louhen toiminta saattaa olla oikeutettua jopa tarinan kirjoittajan Lönnrotin mielestä, koska Sammon antimista olisi sitten riittänyt varmasti kaikille, jos ne olisi jaettu oikein.

charelesfort.blogspot.fi