Showing posts with label oikeus. Show all posts
Showing posts with label oikeus. Show all posts

Thursday, July 20, 2017

Miksi presidenttien oikeudesta armahtaa omia alaisiaan kiistellään?


Trumpin lakimiesten on tietenkin valvottava toimeksiantajansa etua, mutta kuten varmaan tiedätte, niin esimerkiksi muotoseikkojen vuoksi tapahtuva tutkinnan lopettaminen ei varmaan palvele ainakaan Donald Trumpin kohdalla mitään muuta kuin sitä, että hän saa sitten jäädä vielä vähäksi aikaa presidentiksi. Kun keskustellaan presidenttien oikeuksista puuttua itseään koskeviin rikostutkimuksiin, niin tietenkin on monia ihmisiä, joiden mielestä tuollainen oikeus armahtaa itsensä olisi presidentin valtaoikeuksiin lisättävissä oleva asia, josta ei sen kummemmin tarvitsisi keskustella, koska se lisää "presidentin arvovaltaa". Kun puhutaan siitä, mitä tapahtuisi jos Donald Trump saisi oikeuden armahtaa avustajiaan, niin silloin tietenkin tätä vaihtoehtoa  alettaisiin ajaa läpi myös monissa muissakin maissa, joissa vannotaan vahvan johtajuuden nimiin. Mutta mitä sitten merkitsee se, että presidentti saisi armahtaa omia alaisiaan, ja miksi tuosta asiasta ei juurikaan keskustella missään julkisuudessa.

Vaikka presidenttiä pidetään jostain syystä epäpoliittisena henkilönä, niin tietenkin hänellä on omat mielipiteensä kaikista asioista. Se koskee kaikkia maailman presidenttejä, eli Trumpin muihin presidentteihin nähden on siinä, että hän on amerikan presidentti. Muut presidentit taas ovat omien maidensa valtionpäämiehiä. Valtionpäämiehet ovat ihmisiä, joiden mielipiteitä sitten seurataan, välillä ilmeisesti sitten myös toimittajien omia mielipiteitä esitetään presidenttien mielipiteenä, ja siitä sitten seuraa välillä keskustelua myös julkisuudessa.Vastuullisesti toimiva valtionjohto myös arvioi tekojensa vaikutuksia siltä kannalta, että heidän seuraajansa olisivat eri mieltä heidän kanssaan. Näet se että jonkun maan presidentti omaa sellaisen oikeuden, missä hänellä on oikeus esimerkiksi armahtaa sotilashenkilöitä merkitsee sitä, että hän voisi antaa joillekin sotilailleen käskyn surmata esimerkiksi poliittisia vastustajiaan.

Se merkitsisi Trumpin tapauksessa sitten sitä, että hän voisi antaa DELTA FORCE:n sotilaille käskyn teloittaa kilpailijoitaan, joten sen takia tällaisista oikeuksista ollaan hieman erimielisiä. Kun tuosta oikeudesta keskustellaan, niin tietenkin moni poliitikko on varmasti tuollaisen oikeuden takana, koska se vahvistaisi presidentin asemaa sisäpolitiikassa. Eli hän voisi silloin käskeä poliisia tai asevoimiaan salakuuntelemaan sekä estämään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä levittävien kotisivujen levittämisen Internetiin. Ja sitten kun joku jää kiinni noista asioista, niin silloin hänet voitaisiin saman tien armahtaa. Syy miksi presidenttien valtaa halutaan korostaa, johtuu siitä, että joillakin ihmisillä on tarve saada maahan vahvoja johtajia, joiden perässä he sitten kipittävät, välittämättä edes kysyä sitä, miksi maassa pitää ikään kuin olla sellainen ihminen, joka henkilönä on sitten kaiken yläpuolella?

Tietenkin lain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, mutta kun puhutaan vahvoista johtajista, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että yhteen ihmiseen on helppo vaikuttaa imartelemalla häntä, ja kertomalla hänelle osatotuuksia. Sitten taas päästään mukavasti Platoniseen täydelliseen valtiotieteelliseen hierarkia-malliin, missä sotilaat vain tottelevat valtion johtajia eli filosofeja. Tuolloin Platon tietenkin teki mallista sotilaita imartelevan, eli siinä sotilaat voivat vierittää syyn epäonnekkaisiin sotaretkiin valtion johdon niskaan, ja samalla perustella omaa kansaa kohtaan osoittamaansa väkivaltaisuutta sillä, että nämä falangien miehet puolustivat valtiota. Ja tietenkin tuo sotilaiden taso noiden filosofien välissä oli hyvin tarkka siitä, että valtion johto sai aina ne versiot tiedonannosta, jotka palvelivat nimenomaan sotilaiden etua.

Mutta kun ajatellaan tarkemmin sitä armeijaa, missä Platon itse oli palvellut, niin silloin tietenkin hän ei jostain syystä kerro, että nuo samat tasot eli helootit, sotilaat sekä filosofit olivat myös sisällä armeijassa olevan valtarakenteen malli. Eli helootit olivat tavallisia sotilaita, jotka komennettiin falangiin aina kun heitä tarvittiin. Tuo Platonin valtiomallin keskipaikkeilla oleva osa taas on armeijassa varattu upseereille, ja ylin filosofien taso taas oli tuolloin falangien ylimpien komentajien taso. Eli tässä kolmiportaisessa hierarkiassa on jokaisessa hierarkkisessa tasossa samat kolme alatasoa, ja esimerkiksi heloottien tasolla ylin mies on ikään kuin sotilastason alin henkilö. Syy miksi tätä kutsutaan "ihannevaltioksi" on se, että se imartelee nimenomaan aseellisen voiman käyttäjiä. Ja tietenkin suuri filosofi halusi tuon hurjan joukon edessä sälyttää päänsä.

Kun tuota asetelmaa verrataan nykyiseen valtioon, niin tietenkin vahva johtaja olisi monien ihmisten mielestä "varmaan" todella mukava asia. Kuitenkin esimerkiksi itseä koskevan armahdusoikeuden hakeminen ei takuulla herätä ihmisten luottamusta poliittiseen johtoon. Tai ainakaan kukaan presidentti tai parlamenttiedustaja ei sitten varmaan tuollaista reformia ryhdy ensimmäiseksi  ajamaan. Näet tietenkin se kertoisi ihmisille, että hän kannattaa diktatuuria, ja ihmisiä pelottaa tällaiset oikeudet, mitkä nostavat presidentin lain yläpuolelle. Siksi noiden vahvojen vahvojen johtajien kannalta olisi hyvä, että nuo oikeudet olisivat sitten ensin vaikka Trumpilla, jotta voidaan sanoa, että "minä tarvitsen nämä armahdusoikeudet, kun ne on myös amerikan presidentillä".

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/lahteet-wp-lle-trumpin-asianajajat-tutkivat-keinoja-rajoittaa-muellerin-tutkintaa/6510258

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Tuesday, July 11, 2017

Miksi sarjakuristaja saa kulkea vapaana?


Taas on mediassa ihmetelty sellaista asiaa, että miksi toistuvasti toisen henkeä vaarantanut ihminen saa kulkea vapaana? Syy tähän on se, että ihminen on jossain elämänsä vaiheessa sovittanut saamansa tuomion, ja silloin hän on vapaa menemään ja tulemaan sikäli kun valvontamääräykset sallivat. Siis kuten tiedämme, niin maassamme on aina välillä tehty myös vääriä päätöksiä näiden asioiden suhteen, ja rikollinen on palannut vankilaan uusi rikos niskassaan. Mutta kuitenkin kun joku ihminen viedään oikeuteen, niin silloin pitää todisteiden olla sellaisia, että hänet voidaan niiden perusteella osoittaa syylliseksi rikokseen, mitä syyte koskee.

Tämä asia koskee myös moninkertaisia väkivaltarikollisia, joiden teot eivät ehkä ole ihmisten silmissä kovin kehuttavia. Kun ihminen on tehnyt monia väkivaltarikoksia, niin silloin aina välillä joidenkin ihmisten mielestä hänet voitaisiin aivan hyvin jättää sinne vankilaan loppuelämäkseen, eli heitä ei tuolloin enää saisi päästää yhteiskunnan jäseniksi tai kosketuksiin tavallisten ihmisten kanssa. Kun puhutaan siitä, mitä tarkoittaa sana "oikeudenkäynti", niin kyse on tilaisuudesta, missä ihminen todetaan joko syyttömäksi tai syylliseksi rikokseen, josta hänet on pidätetty sekä syytteeseen asetettu. Ja tällaisten sarjakuristajien tapauksessa on olemassa korotettu riski siitä, että joku toinen sitten yrittää sujauttaa omia tekojaan tällaisten ehkä moraalisesti kyseenalaisten ihmisten niskaan.

Kun puhutaan siitä, että montako henkirikosta eli murhaa ihminen on tehnyt, niin silloin tällöin jokainen lakimies sekä tutkija kohtaa sellaisen asenteen, että "kun henkilö on ennen tehnyt vastaavia rikoksia, niin nyt hän sitten on myös tämän seuraavan tehnyt". Se ei ole muuten mitenkään tunnettu tapa ikään kuin sysätä tutkimuksellisuutta taka-alalle, kun toimintaan halutaan näyttävyyttä sekä ikään kuin tyhjentää pöytää vanhoista jutuista. Todellisuudessa lähes kaikkien sarjarikollisten syyksi on ainakin yritetty laittaa muiden ihmisten tekemiä varkauksia tai väkivallantekoja, riippuen siitä mitä rikoksia kyseinen ihminen on tehnyt.

Sarjarikollisuus yleensä käsitetään nimenomaan sarjamurhina, eli ne olisi tehnyt sellainen rikollisten ryhmä jotka tappavat ihmisiä huvikseen, mutta kuitenkin voidaan sanoa että myös kleptomaanit, monet erilaiset seksirikolliset sekä pyromaanit ovat sarjarikollisia, eli viimeisenä mainittu henkilö saattaa polttaa esimerkiksi roskapönttöjä tai tehdä muuta vastaavaa vahinkoa omaisuudelle, mutta heidän joukossaan on myös murhapolttajia, joiden kohteina ovat asuinkiinteistöt sekä ihmisasumukset. Tuollaisen rikollisen motiiveina saattaa olla esimerkiksi rasismi, eli hän heittelee polttopulloja ikkunoista sisään, tai sitten hän saattaa kohdentaa ihmisvihansa vaikka johonkin yhteiskunnasta syrjäytyneiden ihmisten ryhmään, eli polttaa heidän asumuksiaan ja pahimmillaan vaikka polttaa puliukkoja elävältä, kuten muutamissa myös oman maamme mediassa esitetyissä tapauksissa on tapahtunut.


Tuolloin kyseessä on kyllä sarjamurhaaja, jonka kiinni saaminen on äärimmäisen tärkeää. Jos puhutaan siitä, millainen sarjamurhaaja oikeasti on, niin hän yleensä aloittaa eläimiin kohdistetulla julmuudella, mutta sitten hän myöhemmin siirtyy ihmisiin. Ja tämä rikollisten tyyppi on kaikkein vaarallisin, mihin ihminen saattaa törmätä, koska hän ei omaa sosiaalista omaatuntoa, ja kuten voidaan sanoa, niin tuollainen ihminen ei lopeta ennen kuin hän jää lopullisesti kiinni. Kuitenkaan kaikki sarjarikolliset eivät ole väkivaltaisia. Tyypillinen sarjarikollinen on myös kleptomaani, joka varastelee kaupoista saadakseen jännitystä, ja esimerkiksi autovarkauksia on yhteenaikaan tehty lähinnä jännityksen saamiseksi.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Saturday, June 17, 2017

Kun oikeus ei toteudu...

Pahuuden banaalia olemusta on tutkittu sekä filosofien että muiden ihmisten taholta erittäin paljon, ja aina silloin tällöin eteen tulee tilanteita, missä tuomarit antavat tahallaan vääriä tuomioita, tietäen samalla tehneensä väärin. Kun mietitään tilannetta, että esimerkiksi tuomari tai poliisi syyllistyy rikokseen, niin silloin saattavat seuraukset olla paljon suuremmat sekä vakavammat, kuin tilanteessa missä joku katupoika tekee esimerkiksi murron tai ryöstön. Kun tuomari tai poliisi tekevät rikoksen, niin silloin kyse on usein aseman väärinkäytöstä, ja tuolloin tietenkin usein huomataan se, kuinka tuollaisen miehen tai naisen ympärille rakennetaan tukiverkostoja ja hänen syyttömyyteensä uskotaan viimeiseen asti, vaikka kaikki todisteet viittaavat hänen olevan syyllinen.

Yksi kuuluisimmista tapauksista, joissa tuomari on kuolinvuoteellaan tunnustanut lähettäneensä viattoman miehen kuolemaan on Saccon ja Vanzettin tapaus, missä kahta Italialaisperäistä anarkistia saivat kuolemantuomion yövartijan ampumisesta. Toinen tuomituista eli Jürgen Thorwaldin kirjan “Paljastavat sinetit” mukaan  Sacco oli  ampunut yövartijan murron yhteydessä aseella, josta hänen toverinsa Vanzetti ei ilmeisesti tiennyt, ja tuomari Webster Thayer sitten tuon joidenkin ihmisten mielestä väärän tuomion tunnusti kuolinvuoteellaan sanomalla “Sacco oli syyllinen ja Vanzetti oli syytön”.

(https://en.wikipedia.org/wiki/Webster_Thayer)

Tästä asiasta tiedusteltiin häneltä, koska oikeudenkäynnin jälkeen kyseinen tuomari sanoi “näittekö mitä tein noille anarkisti-paskiaisille yhtenä päivänä” (“"Did you see what I did with those anarchistic bastards the other day?”) .  Kuitenkin tässä tapauksessa voidaan sanoa, että suurin osa maailman nuorisorikollisista ei ole ampunut ihmistä. Nimenomaan vastaajien anarkistinen tausta teki tuosta jutusta maailman kuulun, koska nimenomaan vasemmistolainen lehdistö antoi tukensa syytettyjen puolustukselle  tuossa jutussa, joka on edelleen osittain pimeänä. Ja saattoi olla niin, että tuossa jutussa sitten yritettiin estää esimerkiksi AY-lakimiehiä ottamaan osaa rikosjuttujen hoitamiseen.

Tuolloin tuomari teki äärimmäisen virheen, ilmeisesti näyttääkseen maailmalle, miten kova hän voi tuollaisia ihmisiä kohtaan olla. Vai tekikö tuomari virhettä ollenkaan, koska saattaa olla niin, että Vanzetti oli tiennyt aseesta, ja ehkä hän edesauttoi jollain tapaa tilanteen kiristymistä siihen, että Sacco laukaisi aseensa. Eli tässä tapauksessa puolustus nostaisi sen esiin, että Vanzetti ei ehkä omien sanojensa mukaan tiennyt aseesta, mutta toisaalta Sacco taas voisi väittää Vanzettin olleen mukana tieten, että asetta aiotaan käyttää. Syyttäjä sitten taas toisi esiin se, että ehkä kaksikko yrittäisi puhua Vanzettia syyttömäksi, jotta tämä pääsisi uhkailemaan todistajia.

Tietenkin siinä joutui puolustuksen mukaan syytön mies kuolemaan, mutta mitäpä se ketään kiinnosti, koska noin saatiin näytettyä maailmalle, mitä voidaan tuollaisille anarkisteille tehdä jossain oikeudessa, mikä sattui tietenkin olemaan Massachusettsin korkein oikeus. Ja muutenkin nuoren rikoksentekijän kohdalla on mukavaa näyttää vähän kovuutta, jotta sitten jollekin “vanhan liiton miehelle” voidaan taas osoittaa laupeutta. Kuitenkin rankaiseminen on sikäli mutkikas asia, että myös nuorisorikollinen voi tietenkin olla osallinen jengin kanssa tehtyyn kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn, mikä sitten on tietenkin hyvin vakava rikos.

Mutta toisaalta ei voida sanoa, että kukaan tässä maassa haluaa tulla pahoinpidellyksi, joten tietenkin sitä taustaa vasten olisi hyvä kertoa ohjelmien yhteydessä, miten tuohon koppiin on päästy. Eli kun TV:ssä vanha mies kertoo tarinoita siitä, kuinka kauan hän on vankilassa ollut, niin silloin tietenkin on hyvä kertoa, kuinka tuollainen ihminen “on tuomionsa kärsinyt”, ja samalla tietenkin unohdetaan se, millaisesta teosta tuo tuomio on tullut.

Tuollaisen ihmisen aiheuttama vahinko on sikäli suuri, että hän pääsee helposti käsiksi esimerkiksi todistajien listoihin, tai peitetehtävissä olevien poliisien henkilöllisyyksiin. Samoin jos puhutaan siitä, että joku henkilö on tuomittu väärin perustein jostain rikoksesta, niin silloin tietenkin rikoksen tekijä tietää sen, että vankilassa on väärä mies tai nainen. Tuollainen ajatus ei varmaan tunnu sillä hetkellä kovin mukavalta kenestäkään, koska silloin rikollinen saa tietää, että joku poliisi tai tuomari ei osaa tai kykene arvioimaan todisteita oikein. Kun puhutaan siitä, miksi esimerkiksi moninkertaisia elinkautisvankeja päästetään takaisin kaduille, niin tietenkin silloin pitää muistaa, että istuttuaan vankilassa määrätyn ajan, katsotaan että henkilö on maksanut velkansa yhteiskunnalle.

Mutta joissakin tapauksissa voidaan kyllä katsoa niin, että noiden ehkä armahduksen takia vapautuvien vankien avulla haetaan rikoslakiin tiukennuksia, joiden avulla sitten esimerkiksi kuolemantuomio palautettaisiin maahamme. Tuolloin moninkertaisen elinkautisen tuomion istunut mies voisi olla sellainen henkilö, joka sopii tähän “perfect enemy”-ajatteluun, missä jotain raskaita rikoksia tehnyttä henkilöä käytetään esimerkkinä tapauksesta, jonka avulla voidaan hakea kuolemanrangaistusta johonkin maahan. Tuolloin voidaan kyseinen henkilö ikään kuin provosoida tekemään henkirikoksia, tai sitten hänen nimiinsä voidaan laittaa vaikka pari murhaa lisää, jotta lehdistö saa tarvitsemaansa “verta areenalle”, ja sitten tuon tapauksen eli armahduksen jälkeisen rikoksen uusimisen pohjalta lähdetään hakemaan lain muutosta sekä tiukennusta vallitsevaan käytäntöön.

Tietenkin myös esimerkiksi USA:ssa tapahtuneita tapauksia, missä syytön mies on saanut kuolemantuomion voidaan käyttää esimerkkinä siitä, että laki on joissain maissa liian tiukka tai viranomaiset eivät ole kyenneet arvioimaan todisteita. Paha on hyvin erikoinen asia. Se on nimittäin sellaista, mihin me kaikki jossain vaiheessa elämää törmäämme. Paha kiehtoo ihmistä, ja siksi esimerkiksi vankiloita sekä ylipäätään rikollisuutta käsittelevissä ohjelmissa otetaan voimakkaasti kantaa väkivaltarikollisuuteen, eli jengeistä puhuttaessa esitellään mielellään heiltä takavarikoituja aseita tai tarkemmin sanottuna raskaita rynnäkkö-aseita , mutta samalla kuitenkin unohdetaan se, että suurin osa maailman jengiläisistä ei omista AK-47-rynnäkkökivääriä. Tällaiset aseet tietenkin demonisoivat rikollisia, ja tekevät heistä “kovia jätkiä”, joiden kanssa sitten pitää toimia “kovasti sekä korrektisti”.

Kuitenkin unohdetaan se, että suurin osa poliisin työtä on aivan toisenlaista kuin pelkkiä rynnäköitä ja aseiden pois ottamista käsitteleviä tehtäviä.  Mutta vaikka tuomitsemme jengiväkivallan sekä rasismin, niin kuitenkin me näemme jatkuvasti asioita, joita ei ehkä pitäisi nähdä. Yksi niistä on ikärasismi, mihin kuuluu joskus aiheeton poistaminen ravintolasta. Tuolloin saapuu jonkun ihmisen eteen ravintolan työntekijä, joka alentuvasti hymyillen ilmoittaa, että tuo henkilö “ei osta mitään”. Tai sitten nuori henkilö sivuutetaan palvelussa, eli muut ihmiset päästetään hänen ohitseen jonossa, mitä kuitenkin pääkaupunkiseudulla harvemmin tapahtuu.  

Tällaisessa tapauksessa yleensä nuori henkilö poistetaan ilman syytä ravintolasta, ja hänen pöytänsä annetaan jollekin vanhemmalle henkilölle, koska tämä on  varakkaamman näköinen. Samoin kaikenlainen alaikäisiin kohdistuva alentaminen on hirvittävän yleistä Euroopassa, vaikka siitä ollaan onneksi pääsemässä eroon. Kun puhutaan siitä, miten media kohtelee ihmisiä, niin onneksi ollaan huomattu se, että myös kaikissa muissakin kansallisuuksissa kuin amerikkalaisissa on pieniä puutteita.

Ja varmaan kohta sitten alamme huomata sen, että myös Suomen laista tai ihmisten asenteista löytyy jotain korjattavaa. Mutta se miten esimerkiksi juuri ikärasismiin suhtaudutaan on melko ikävää katsottavaa. Kun viisikymppinen poliitikko karjuu Eduskunnassa, että ulkomaalaisia on maassamme liikaa, niin hän sitten on rasisti tai populisti. Mutta kun joku 18-vuotias paiskataan ulos ravintolasta siksi, että jotain portsaria ei kiinnosta katsella häntä, niin tästä asiasta ei sitten kukaan viitsi nostaa meteliä.

Paitsi silloin jos poistettava on ulkomaalainen. Joka päivä käy niin, että joku onneton ei kapakoiden “kuningasta” satu miellyttämään, ja sitten käy niin, että pieni tippi vaihtaa omistajaa, jolloin “poke” poistaa tuollaisen vähän liian nuoren henkilön pilaamasta hänen maisemaansa ja häiritsemästä tuollaisen henkilön tanssimista. Ja näissä tapauksissa ei kyllä mistään laadukkaasta ravintolapalvelusta voida puhua.


Mutta asia tietenkin on niin, että maan lakia pitää noudattaa, ja aina välillä on käynyt niin, että joku alaikäinen on yrittänyt päästä ravintolaan ostamaan olutta. Ja tuolloin sitten on joissain tapauksissa käynyt niin, että tuollainen mukava “pake poke” on heittänyt tietenkin tuon henkilön ulos, mutta siinä on tehty sellainen vähän ikävä juttu, että ostetusta tuopista otettu maksu on jäänyt tuon ravintolan henkilökunnan edustajan taskuun. En tiedä onko se nyt aivan laillista, että tuossa tilanteessa otetaan rahat muka palvelumaksuna, mutta ainakaan mitään mukavaa tuollainen toiminta ei ole.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Friday, May 26, 2017

Pohdintaa Antti Isotalon sekä Antti Rannanjärven tapauksesta 1800-luvun Pohjanmaalta


Isontalon Antti ja Rannanjärvi ovat Pohjanmaan kuuluisia puukkojunkkareita, joista kuuluisan tekee lähinnä heistä tehty värssy. Heidän todenperäisyyttään on aina mietitty, ja itse olen sitä mieltä, että noiden nimien takana saattaa olla useita eri henkilöitä, koska Antti Isotalo sekä Rannanjärvi olivat tuolloin varmaan aika yleisiä nimiä, joita käyttivät monet henkilöt, joten sen nimisiä puukkojunkkareita oli varmaan paljonkin. Kuitenkin noista nimistä voidaan päätellä sellainen asia, että varsinkin Isotalon nimessä korostetaan hänen taloudellista asemaansa “Ison talon isäntänä”, niin kyseessä saattaa olla oikeudenkäyntiä varten tehty nimi.

Samoin tapauksessa heidän jengistään käytetään nimeä “Isoo-Joukko”, mikä viittaa oikeudenkäyntiä varten luotuihin henkilöihin, vaikka toki näillä miehillä on olevinaan joku syntymä- ja kuolinvuosi. Antti Isotalo eli siis historian kirjojen mukaan vuosina 1831-1911 ja Antti Rannanjärven elinvuodet olivat 1828-1882. Mutta ne on voitu väärentää tai sitten noilla haudoissaan lepäävillä miehillä on vain sattumalta samat nimet, kuin tarinoiden puukon heiluttajilla.

Tai oikeastaan tällainen nimi sekä asetelma, että isäntä on mahdollisesti rengin kanssa syytteessä murhasta viittaa myös oikeushenkilöihin, joilla testataan tuomarien oikeudenmukaisuutta eli valmiuksia antaa yhteneväistä kohtelua tuollaisissa tapauksissa, joissa kaksi eri sosiaaliluokkaan kuuluvaa henkilöä ovat ehkä yhdessä tehneet rikoksen. Rannanjärven hahmossa sitten on havaittavissa se, että hänen etunimeään ei mainita kertoo siitä, että hän on ikään kuin jotenkin epähenkilö tuossa piirissä, joka ilmeisesti on melko paljon pahaa tehnyt, joten tuo asetelma sitten on tuomarin huomioitava, kun hän tapausta käsittelee.

Tietenkin syytteessä on sellainen aspekti, että tuossa tapauksessa on kyse törkeästä väkivallanteosta, missä joukko miehiä menee häihin ja tappaa sitten sulhasen. Tuo tapaus sitten tietenkin on muuten selvä, eli häihin mentiin silloin ilman lupaa, ja sitten tuli riitä, minkä jälkeen puukko heilahti. Kuitenkin on selvittämättä se, että lähdetäänkö häihin alun perin vain pitämään hauskaa, vai onko alun perin tarkoitus ollut lähteä tekemään pahoinpitelyä. Tuolloin pitää tietenkin huomioida sellainen asia, että nuo henkilöt ovat ehkä menneet häihin jonkun muun kutsusta kuin juhlien pitäjän.


Ja ehkä kutsuja on sanonut, että häistä jää paljon tarjottavaa yli, joten niitä sitten on saanut ottaa palkkioksi siivoamisesta. Ja ehkä joku sitten on käsittänyt vähän väärin, eli tullut juovuksissa paikalle, jolloin sitten on tullut sanaharkkaa. Mutta sitten tietenkin mieleen tulee sellainen asia, että oliko tuo kutsu esitetty sulhasen nimissä, ja ehkä nuo miehet olivat tulleet sopimaan asioita. Mutta sitten onkin menty tekemään ansaa. Eli joku on sitten halunnut hakata tai tappaa nuo häihin tulijat. Ja sitten seurauksena on ollut tappelu, missä sulhanen on saanut puukosta. Mutta kuka puukkoa piti kädessään on tietenkin tappaja tai murhaaja, riippuen teon suunnitelmallisuudesta.

Kuitenkin pitää ottaa huomioon se, että Antti Isotalo saattaa käyttää asemaansa hyväkseen, ja käskeä renkinsä tekemään tuon teon. Tai sitten tietenkin renki voi väittää tämän isäntänsä käskeneen häntä tekemään rikoksen. Eli tässä asetelmassa Isotalo on isäntä ja Rannanjärvi on renki. Vai onko tilanne sittenkään niin selvä? Entä jos Rannanjärvi on Isotaloa velkovan perheen poika? Muuttaisiko se sitten asetelmaa jotenkin? Eli käyttääkö tuo mahdollinen velkoja sitten asemaansa vääryyden tekemiseen, ja yrittää vyöryttää tekojaan tuon miehen päälle.

Tai ehkä kostonhimoinen Rannanjärvi on sitten tehnyt tuosta sulhasesta selvää, koska tuo ehkä on vienyt tuon miehen morsiamen. Ja sitten pitää muistaa se, että nuo tarinan sankarit ovat olleet kylän kovamaineisimpia tappelijoita ja pahantekijöitä, niin heistä ei kumpikaan ehkä ole syyllinen puukotukseen, vaan joku muu saattaa yrittää työntää tuollaisen teon noiden tunnettujen pahantekijöiden päälle. Tai jos sitten on käynyt niin, että Isotalo on jotenkin puhtoinen mied, joka ei rikoksia ole tehnyt, niin silti hän on saattanut teettää esimerkiksi tuon murhan muilla.

Ison talon poika on tietenkin muihin nähden sellaisessa asemassa, että hän voisi käskyttää muita tekemään omia likaisia töitään, mutta kuitenkin hän on hyvä kohde kateellisten panettelulle. Eli hän saattaa muiden mielestä olla esimerkiksi “hienostopoika”, joka vain pikkurahoja jakelee muille. Mutta tietenkin hän saattaa itsekin olla pakotettu tekemään kovia päätöksiä, joista yksi tietenkin on lainojen takaisinperintä. Ja jos tuo mies on sitten lainannut sulhaselle tai jollekin häävieraista rahaa, ja ehkä hän sitten lähtenyt saataviaan perimään. Kun sitten on käynyt niin, että sulhanen on tuon rahan antamisen nähnyt, ja sitten juovuksissa käynyt estämään tuota tekoa. Ja sitten on puukot vedetty esiin.

Toinen mahdollisuus olisi sitten se, että sulhanen on jättänyt rahat pöydälle, ja sitten ne on käynyt Antti ottamassa, minkä jälkeen on tuota miestä epäilty varkaudesta. Se sitten on käynyt niin, että toinen on turvautunut puukkoon. Tai ehkä sitten on käynyt niin, että tuo sulhanen on kieltäytynyt maksamasta ja sitten on käynyt hassusti. Tai ehkä velallinen on Isotalo, joka ei ole halunnut maksaa velkaa, tai ehkä häntä on nöyryytetty tuossa tilanteessa. Ehkä kuitenkin syyllinen olisi syytä selvittää näiden herrojen asema omassa ryhmässään, eli olisiko Rannanjärvi sitten tuon Isotalon gorilla eli henkivartija. Ja sitten tuossa häätalossa olisi käynyt niin, että kun kutsu häihin on tullut, niin sinne ei sitten Rannanjärveä oltu kutsuttu, vaikka hän oli käsittänyt niin. Ja seuraavaksi häntä on pyydetty poistumaan, minkä tuo mies koki hyvin näytettäväksi tapahtumaksi. Ehkä hän on pitänyt Isotaloa parhaana kaverina lapsuudesta asti, mutta sitten on tullut nainen väliin, ja sitten tuon renkitupa on täytynyt ottaa parempaan käyttöön.

Eihän palkollisen sopinut isännän asioihin sotkeentua. Pohjanmaalla oltiin silloin noista asioista hyvin tarkkoja, ja sitten Rannanjärvi on saanut kuulla olevansa poistumassa tuon Isotalon elämästä. Ehkä tuon sulhasen sisko oli Isotalon uusi morsian, ja sitten on ryhdytty tuon palkollisen asemaa käymään läpi. Jos Rannanjärvi oli sitten kuullut saavansa lähteä, niin silloin hän varmaan on ollut katkera. Tuota tilannetta on ehkä edeltänyt lupaus siitä, että tuo torppari olisi saanut ryhtyä itsenäiseksi eli perustaa talon. Eli hän olisi saanut luvan tuohon toimintaan Isotalolta sekä lupauksen tilaan kuuluvan metsän  lohkomisesta.


Tai sitten hän on tehnyt paljon ylimääräisiä palveluksia saadakseen lupauksen siitä, että tuo Isotalo tai muut pellolla työskentelevät miehet tulisivat auttamaan tuon metsän rauhallisessa, mutta sitten on tullut Ilmi, että nuo monet ystävät joita pellolla on, ovat Antti Isotalon ystäviä eli hänellä ei ketään sitten ollutkaan. Ja se sitten kun kaikki rakennustarvikkeet oli tilattu, niin Rannanjärvellä oli jäljellä vain velkaa.

Eli kuten tiedätte, niin hän oli puilla paljailla, näet jos tuo mies ei olisi saanut sitten tuota maataan viljeltyä, niin silloin seurauksena olisi ollut ulosotto. Samoin häpeä sekä tunne siitä, että hän olisi pettänyt kaikkien tuohon hankkeeseen asettamat odotukset saattoivat ajaa  Rannanjärven tuohon tekoon. Tai ehkä hän oli morsiamen entinen poikaystävä, joka sitten purki tuolla häissä turhautumista kohtalokkaalla tavalla.

Tuolloin motiivina tekoon olisi ehkä syvä mustasukkaisuus, ja sitten tietenkin käydään läpi se, että oliko isku suunnattu morsiameen, jolloin sulhanen oli rynnännyt puukon eteen, tai ehkä terä olisi läpäissyt uhrin puukottajan horjahtaessa ehkä siksi, että joku oli lyönyt häntä tuolilla. Mutta toki nainenkin voi olla tuon puukotuksen takana, ja tuolloin pitää huomioida se, että sulhanen olisi ehkä loukannut edellisen siippansa kunniaa, ja siten aiheuttanut raivon, mikä purkautuu väkivaltana jonain päivänä 1800-luvun Pohjanmaalla.   Nämä ovat asioita, jotka tutkijan pitää ottaa huomioon, kun tuota ehkä mielikuvituksen perustuvaa tapausta käsitellään joko kriminologian tai oikeustieteen näkökulmasta.





Sunday, May 14, 2017

Rikokseen yllyttämisestä sekä siitä, miten vallan käyttäjiin pitäisi suhtautua, ettei henkilö itse joudu vaikeuksiin


Yksilön suhde valtaan on hyvin erikoinen juttu, ja yleensä siitä näkyy sellaisia asioita, kuin miten ihminen on kasvatettu. Jos henkilö suhtautuu valtaan jotenkin niin, että hänen ei tarvitse mitenkään kritisoida simiehen määräyksiä, niin silloin tuo henkilö on jotenkin väärin kasvatettu. Toki tuo kritiikin käyttö esimiestä kohtaan on varmasti sallittua ainakin normaaleissa töissä, tai niin ainakin itse olen asian ymmärtänyt.

Kun puhutaan esimerkiksi Nürnbergissä annetuista tuomioista, niin silloin perusteena tuomion antamiselle oli se, että vaikka esimies oli käskenyt tehdä asioita, jotka olivat tuomittavia, niin kuitenkaan hänelle ei kaikkea olisi tarvinnut kertoa. Tuossa oikeudenkäynnissä tuomittiin henkilöitä, jotka olivat suoranaisesti komentaneet alaisiaan tekemään rikoksia, sekä niitä jotka olisivat voineet estää rikoksen tai esimerkiksi ilmi-antamalla vainottuja edesauttoivat oman henkilökohtaisen- tai oman itsensä edustaman ryhmän aseman kohottamiseen esimerkiksi suurempien ruoka-annosten tai pidättämättä jättämisen muodossa.

Kun keskustellaan kriittisestä suhtautumisesta valtaan, niin ensin pitää tehdä selväksi se, että edustaako tuo esimies valtiota vai yksityistä toimijaa, koska jos työpaikalla tapahtuu jokin onnettomuus tai vastaava asia, niin silloin tietenkin se mitä laki määrää tutkimuksesta sekä yhteistyöstä viranomaisten kanssa on ainoa oikea tapa toimia, ja jokainen joka haittaa tutkimuksia varmasti saa siitä rangaistuksen. Laki on nimittäin tehty puolustamaan heikommassa asemassa olevia henkilöitä.


Kritiikin käyttö esimiesasemassa olevaa henkilöä ja hänen antamiaan käskyjä kohtaan on tietenkin sellainen asia, joka aina välillä tulee esiin myös eräiden ihmisten kirjoittamissa kirjoituksissa. Nimittäin jos armeijan esimies komentaa alaistaan ampumaan esimerkiksi siviiliä, niin aina välillä tulee eteen sellainen asia, että tuo käsky opetetaan ikään kuin hiukan väärin. Kun puhutaan siitä, mitä tarkoittaa laiton käsky sekä sen totteleminen, niin tuossa asiassa voidaan viitata Nürnbergin sotarikoksia koskevaan käytäntöön, mikä perustuu taas kaikissa länsimaissa vallalla olevaan käsitykseen siitä, että yllytys rikokseen on myös rikollista, ja siitä tuomitaan yllyttäjät vähintään samoihin rangaistuksiin kuin mitä itse tekijäkin saa.


Tuon termin “Rikokseen yllyttäminen” on määritellyt rikolliseksi maamme rikoslaissa Keisari sekä Suomen Suuriruhtinas Aleksanteri III, joka sääti tuon lain kansalaisten turvaksi. Tuota lain säätämistä tuo keisari ei tehnyt kuitenkaan minkään torpparin turvaksi, vaan siksi että hän itse olisi paremmassa turvassa. Kun sekä rikokseen suoranaisesti syyllinen henkilö tuomittiin, niin silloin tietenkin kaikki oli kohdallaan, mutta miksi myös yllytys eli välillinen syyllisyys tuomittiin samalla tavoin kuin se, mitä itse rikoksen tekijäkin sai johtui siitä, että esimerkiksi joku korkea aatelismies olisi saattanut maksaa palkkamurhaajalle keisarin tappamisesta, ja sitten itse selvitä tuosta “välimiehen” palkkaamisesta ilman rangaistusta.


Kuitenkin noissa tapauksissa, missä palkkamurhaajaa on käytetty iskun tekemiseen sisältyy asiaan pelko siitä, että joku aikoo sitten uusia tuon iskun, joten siksi tuollainen “välimiehen” palkkaaminen on rikollista. Yleensä noissa tapauksissa itse rikoksen tekijä sai tuomion murhasta, mikä merkitsi sitten varoittavaa esimerkkiä kaikelle kansalle, mutta rikokseen yllyttäjä sai sitten kovennetun tuomion. Kaikkein kielteisimmin suhtauduttiin tietenkin henkilöihin, jotka tekivät ymmärtämättömistä rikollisia. He saattoivat esiintyä esimerkiksi tuomareina, ja pyytää jotain lukutaidotonta henkilöä tekemään rikoksia puolestaan.


Tuolloin tietenkin tuloksena oli äärimmäisen kova rikos, mikä sitten sai varmasti monen hallitsijan niskakarvat nousemaan pystyyn. Vaikka lukutaidoton ehkä voisi vaikuttaa monen ihmisen mielestä jopa ymmärtömättömyytensä takia syyttömältä, niin kuitenkin hänet piti tutkia siksi, että saatiin tietää, kuka sellaisen ihmisen oli kasvattanut, joka ei tiennyt murhan olevan rikos? Jos ihminen ei tiedä, että toisen hengen riistäminen sekä kaikkinainen väkivalta, mitä toiseen ihmiseen kohdistetaan on rikollista, niin miten hän voi ylipäätään missään sitten elää? Tuollaisen asian ymmärtäminen on tietenkin kaikkien yhteiskunnallisten toimintojen edellytys. Eli jos ihminen ei yksinkertaisesti käsitä, milloin hän tekee rikoksen, niin silloin varmasti olisi hyvä laittaa tällainen henkilö esimerkiksi Niuvanniemen sairaalan, jossa hänelle tämä asia sitten kerrotaan.


Kuitenkin on ihmisiä joiden on vaikea käsittää sitä, mitä ylipäätään sana “pahoinpitely” tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että toiselle tehdään fyysisiä vammoja, ja se sitten tietenkin pitää sisällään esimerkiksi glykolin juottamisen kavereille ja muun työpaikalla tapahtuneen kiusaamisen, kuten ovien sulkemisen käsille. Ja sitten tietenkin jos puhutaan henkisestä kiusaamisesta, niin aina välillä eteen tulee tapauksia, missä henkilöä on alennettu sekä häntä on kiusattu niin, että lopulta on tullut aika hakea kättä pidempää. Toki tuo henkilö, joka väkivaltaan turvautuu tuomitaan murhasta, mutta se mitä nuo kiusaajat saavat on sitten aivan yhtä kova tuomio, kuin mitä varsinainen murhaajakin saa. Kiusaaminen saa tuolloin sellaisen termin, kuin “yllytys rikokseen”, mikä sitten tuo näille henkilöille eteen rikoslakiin perustuvan syytteen “yllyttämisestä rikokseen”.


En muuten muista sitä, että onko maassamme rikoslakiin kirjattu termiä “pakottaminen rikokseen”, mutta kuitenkin noissa tapauksissa sitten on myös tekijä tuomittu, vaikka pakotus onkin osittain osoitettu todeksi. Tuolloin on vedottu siihen, että vaikka esimerkiksi pahoinpitely on tapahtunut aseen edessä, niin kuitenkin tuolloin tekijä olisi voinut jotenkin kieltäytyä täyttämästä tuota käskyä. Rikoslakiin on muuten merkitty tuossa tapauksessa sellainen asia, että esimerkiksi potkut töistä tai niillä uhkaaminen ei ole mikään syy ryhtyä pahoinpitelemään toisia ihmisiä.


Tuolloin muutenkin olisi syytä tuollaisesta esimiehestä tehdä kantelu, koska kyseinen henkilö saadaan silloin varmasti aisoihin. Rikoksen salaaminen muuten on rikollista, ja jos jonkun yhtiön pomo on vaatinut alaisiaan tekemään rikoksia yhtiön palveluksessa. Vaikka joku asia olisi “vain” onnettomuus, niin kuitenkin se voidaan milloin vain avata uudestaan. Ja jos henkilövahinkoja on sitten tullut, niin seurauksena on sitten ikuinen merkintä henkilöiden työturvallisuutta koskeviin tilastoihin. Tuolloin varmasti kannattaa alaa vaihtaa, koska jos sitten sattuu samanlainen vahinko uudelleen, niin seuraukset voivat olla ennalta arvaamattomia. Eikä ainakaan tuollaisella teolla tai tapauksella kannata lähteä missään leveilemään, koska seinillä korvat on.

Se tarkoittaa sitä, että ravintolat ovat täynnä ihmisiä, jotka haluavat uusia työpaikkoja, ja silloin on edessä varmasti uusi tutkinta jos tapauksesta aletaan kertoa sellaiseen sävyyn, että siinä meni sitten ikävä henkilö manan majoille. Tuollainen repliikki päätyy hyvin äkkiä poliisitutkintaan, ja jos työpaikka sitten osoittaa sellaisia asioita, että esimerkiksi tulokkailla on taipumus saada palovammoja tai sitten putoilla katoilta, niin seurauksena voi olla se, että työt sitten loppuvat kyseiseltä yhtiöltä, koska se katsotaan turvattomaksi työpaikaksi. Tai pahimmillaan ei tuollaisten “vitsiniekkojen” tarvitse enää mitään muutakaan työtä tehdä, kun heiltä viedään tulityö- sekä työturvallisuuskortit mahdollisesti törkeän huolimattomuuden takia, ja tuohon muuten riittää se, että esimerkiksi turvapuhelimet on jätetty lataamatta. Tuon asian varmistaminen on työnjohdon vastuulla. Ja samalla tietenkin jokainen työväkeen kuuluva on velvollinen katsomaan laitteen toimivuuden.

https://sites.google.com/view/oikeudenkaytto/etusivu

Friday, January 27, 2017

Trump ja vesikidutuksen palauttaminen voivat johtaa vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin


Trump haluaa palauttaa vesikidutuksen takaisin käyttöön. Tämä voi vaikuttaa hyvin julmalta toiminnalta, mutta vankeinhoito on äärimmäisen julma laitos, ja toisaalta vankiloiden tarkoitus on pelottaa ihmisiä. Ja näin ollen vesikidutus voi olla hyvin tehokas toimenpide, jolla avataan kuulusteltavan suu melko tehokkaasti. Kyseessä on niin sanottu kevyt kidutusmenetelmä, missä uhrin kasvoille kaadetaan vettä joko kankaan läpi tai sitten kasvojen ollessa paljaina, jolloin kohde näkee kuulustelijan kasvot.


Tai jos tuolloin halutaan salata henkilöllisyys, niin tuon kuulusteltavan kasvoihin suunnataan lamppu, joka häikäisee kohdetta, jolloin hän ei voi tunnistaa kuulustelijaansa. Tuolla menetelmällä pyritään tekemään kuulusteltavan olo mahdollisimman ikäväksi. Samoin pyritään “kannustamaan” häntä kertomaan kaikki, asioista mitä kuulustelija häneltä kysyy. Kevyeen kidutukseen kuuluvat sitten myös erilaiset alistamisen keinot, kuten ihmisen kiinnittäminen alustaan, ja hänen silmiensä peittäminen. Tuo sitten varmasti pelottaa jokaista maailman ihmistä. Kidutuksen ongelmana on se, että vanginvartija tai joku muu voi sitten sen avulla painostaa ihmistä tunnustamaan tekoa, mitä hän ei koskaan edes ole tehnyt.


Vesikidutuksen ideana on se, että vanki ikään kuin murretaan sillä, että hänelle tarjotaan mahdollisuutta tehdä yhteistyötä kuulustelijan kanssa, ja samalla kun hän tekee yhteistyötä, niin vesikidutusta lievennetään. Kun puhutaan siitä, miten tuollaiset ihmiset sitten saadaan tekemään yhteistyötä, on se että heille tarjotaan samalla ulospääsyä tilanteesta, niin että hän saa sanoa kavereilleen olleensa hyvin urhea ihminen, jonka paha sotilaspoliisi sitten mursi. Ja muutenkin tuollainen tilanne on hyvin painostava, koska vieressä seisoo ihminen maihinnousukengissä sekä sotilasvaatteissa, ja painostaa tuota maahan sidottua henkilöä kertomaan kaiken mitä tämä tietää kyseisestä asiasta.


Kun keskustellaan tuosta psykologisesta alistamisesta, niin tietenkin tuossa menetelmässä käytetään hyväksi sitä, että ihminen ikään kuin haluaa ottaa kontaktin vastapuoleen, ja tuon menetelmän avulla halutaan kannustaa tuota kuulusteltavaa avautumaan vastapuolen kuulustelijoille. Tuossa leikissä sitten toinen kuulustelijoista on “kova” eli hän huutaa noille “asiakkailleen”, ja toinen sitten on tyynnyttelevinään tätä henkilöä, joka karjuu lattialla makaavalle “asiakkaalleen”, ja toinen sitten sanoo, että “älä nyt sekoa”. Tuo menetelmä on yleinen esimerkiksi poliisien kuulustelussa käyttämä menetelmä, joka sitten voi joskus muuttua erittäin painostavaksi, ja jos toinen poliisi sitten menettää malttinsa, niin silloin saattaa tilanne muuttua erittäin vaaralliseksi, jos hän ei sitten kykene hillitsemään itseään.  

Vesikidutus on oikeastaan vain yksi väline vanginvartijoiden työssä, missä ihmisen hallitseminen on arkipäivää. Muita tapoja alistaa toisia on riisuttaa heitä alasti, pitää yksinään selleissä sekä jatkuvasti komennella heitä. Ja kun kaikki muut sosiaaliset suhteet katkaistaan, paitsi tietenkin vanginvartijoiden kanssa keskustelu, niin silloin saadaan paras tulos aikaan, kun ajatellaan ihmisen murtamista. Kun puhutaan esimerkiksi vankien eristämisestä tutkinnan ajaksi, niin jotkut heistä alkavat jopa pitää hetkistä kuulustelijoiden kanssa, ja eristäminen tietenkin on tarkoitettu “rohkaisemaan” vankeja olemaan kuulustelijoille mieliksi. Ja tuo voi sitten aiheuttaa tilanteita, missä henkilöä painostetaan tekemään tunnustuksia asioista, joita hän ei ole tehnyt.

marxjatalous.blogspot.fi

Saturday, August 27, 2016

Miten katoamisia tutkitaan silloin kun satelliitit sekä muut tekniset välineet eivät anna vastausta siihen, mitä on tapahtunut?

Kuvituskuvaa
Kuva I

Kun puhutaan siitä, miten joku tapaus pääsee tähän paljon puhuttuun katoamisten "Top 5.een", niin silloin tietenkin kriteereinä ovat esimerkiksi se, että miten 12-vuotias on saanut oman lehdenjakopiirin, tai miten joku todistaja on nähnyt esimerkiksi kadonneen henkilön kävelevän ilmeisesti tyhjällä maantiellä 8 Km päässä onnettomuusautosta keskellä lumisadetta, mutta ei ole mitenkään tälle tarjonnut apuaan? Kuitenkin hän kertoo poliisille tästä asiasta aivan normaalin kaavan mukaan, mutta unohtaa sitten kuitenkin sen, että jos henkilö kävelee keskellä lumihankea auraamattomalla maantiellä, niin jotain varmasti on pielessä.

Tai ainakaan mikään normaali tapaus tämä ei varmasti kuitenkaan ole, koska todistaja kertoo tällaisen tapauksen sattuneen omalle kohdalleen. Eli kuvitteleeko hän kenties, että poliisi ei kysy sitä, mikä tuossa henkilössä tai autossa oli niin omituista, että se sai tuon tietolähteen painamaan kyseisen ihmisen tai esineen mieleensä? Eli yrittääkö todistaja tällöin ehkä "runoilla" vaikeuksia jollekin tuttavalleen, kun hän tuota autoa tai henkilö ryhtyy kuvaamaan? Tai sitten jos hän on jotenkin painanut tuon henkilön mieleensä, niin tässä sitten on jotain hyvin erikoista, koska kukaan normaali ihminen ei voi muistaa sitä, onko joku "TV:stä tuttu" henkilö käynyt esimerkiksi hänen kassapisteessään. Joten miten joku kadonnut jää ihmiselle mieleen, on kysymys mihin pitää kyllä löytää vastaus?

Kun normaali ihminen näkee esimerkiksi auton, niin se tuskin mitenkään painuu hänen mieleensä, eikä normaalia elämää elävä ihminen kerää suinkaan ajoneuvojen rekisteritunnuksia, koska noiden asioiden kanssa voi joutua vaikeuksiin. Vai oletteko koskaan ajatelleet esimerkiksi tilannetta, että olette poliisiaseman ulkopuolella merkitsemässä muistiin ajoneuvojen rekisteritunnuksia, ja paikalle tulee poliisisetä kysymään syytä siihen, miksi auton rekisteritunnuksia merkitään muistiin? Ja jos kadonnut henkilö on hävinnyt samalla autonsa kanssa, niin silloin tietenkin pitää tarkistaa, että onko tuo auto ilmoitettu myös kadonneeksi, jolloin voidaan joskus olettaa, että henkilö on saattanut pudota vaikka järveen autonsa kanssa. Eli tuo joskus tapahtuu silloin, jos kyseessä on esimerkiksi urheiluauto, jota on lähdetty  kokeilemaan kadulla.

Alueen haltijalla on oikeus poistaa paikalta henkilöitä, joita hän ei halua siellä olevan, vaikka tietenkin jokamiehen oikeudet takaavat tietyn kulkuoikeuden yksityisillä mailla, mutta kuitenkaa pihapiiriin ei saa mennä, eikä myöskään kieltomerkein rajatulle alueelle saa mennä kysymättä lupaa. Myös metsästys vaatii tietenkin lupaa, eli mitään eläintä ei saa kaataa toisen mailla luvatta, tai tulee syyte salametsästyksestä. Jos puhutaan tilanteesta, että henkilö on tunkeutunut toisen maille luvatta, ja häntä pyydetään poistumaan, niin hänen pitää sieltä mailta poistua, vaikka maa-alueen omistajan kehotus ei muuten tunkeutujaa miellyttäisi.

Vaikka toinen olisi kuinka epäilyttävä henkilö tahansa, niin kuitenkin alueelta kannattaa oman edun takia lähteä pois, ja jos on aihetta epäillä rikosta, niin silloin tietenkin viranomaiset voivat hakea etsintälupaa alueelle. Samoin on tilanteita, joissa viranomainen voi hakea kaivauslupaa maa-alueelle suoraan maanomistajalta, on epäilys siitä, että sinne on haudattu esimerkiksi huumeita tai luurankoja tai aseita. Tuolloin poliisi voi ilmoittaa maanomistajalle, että se epäilee tällaista asiaa, ja kysäistä häneltä, että käykö kaivaus?

Jos kaivaus ei käy, niin tämä kielto voidaan liittää tuomarille esitettävään hakemukseen, koska on varsin outoa, jos henkilö pitää jotain joutomaata ihmishenkeä tärkeämpänä. Tällöin tietenkin hän herättää epäilyksiä viranomaisissa, ja tuollainen tieto saattaa sitten aiheuttaa syvällisen tarkastustarpeen tuon luvan kieltäjän henkilöhistoriassa, vaikka toki hänellä on tuohon tekoon lain mukainen oikeus. Siinä kyllä poliisi vähän saattaa kuitenkin ihmetellä, jos henkilö ei tällaisissa tapauksissa suostu yhteistyöhön valtiovallan kanssa.

Se mikä kuitenkin liittyy erityisen hyvin katoamistapauksiin yleensä, on se, että osassa niistä julkisuus on ollut erittäin suurta, kun taas osasta ei edes omalle koululle tai työpaikalle  olla ilmeisesti kerrottu mitään, ja juuri nuoren ystäväpiiriltä voi saada tietoja, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä tapauksen selvittämisessä. Eli on asioita, joita nuori ei vanhemmilleen kerro, ja yksi niistä on salainen kaveripiiri, joka saattaa koostua sellaisista henkilöistä, joita kukaan ei kotonaan varmasti esittele ainakaan mielellään. Tällä  tarkoitan sitä, että jollain nuorella saattaa olla kaksi kaveripiiriä, joista toinen on kunnon nuorista koostuva "edustava kaveripiiri", ja toinen on joku "kovien jätkien kerho", jossa sitten tietenkin meno on kovaa ja korrektia. Joten tällaisia asioita  käydään poliisien taholta läpi, ku joku katoaa päältä maan.

https://youtu.be/mQHRznUw-hc

charelesfort.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...