Showing posts with label käärmeet. Show all posts
Showing posts with label käärmeet. Show all posts

Tuesday, March 21, 2017

Kyyt ovat heränneet, joten ihmisten kannattaa olla vähän varovaisia, kun he liikkuvat luonnossa, koska talven jäljiltä kankea käärme pistää helposti.

Yllä Kyy lumessa
(Lähde: Internet)

Tässä ensin pari sanaa käärmeistä. Niiden myrkyllisyys voi vaihdella hyvin paljon, ja esimerkiksi kyykäärmeet ovat ryhmä eri käärmelajeja, joilla on samanlainen kuvio sekä pään muoto, joka muistuttaa joko katkaistua keihästä tai nuijaa. Kyykäärmeiden ryhmässä lajien väliset ulkoiset erot ovat hyvin pienet, joten siksi niitä ei kannata lähteä häiritsemään. Ja muutenkin käärmeiden kanssa kannattaa lähteä siitä, että ne ovat erittäin vaarallisia. Esimerkiksi tarhakäärmeellä on paljon jäljittelijöitä, joista osa kuuluu maailman myrkyllisimpiin käärmeisiin. Samoin kyykäärmeistä osa on melko myrkyttömiä, mutta mukana on myös käärmeitä, joiden myrkky on LD-50-tasoa, mikä vastaa hermokaasun tappavuutta.

Sen takia kaikki käärmeet kannattaa jättää rauhaan, jotta ei sitten tule ikäviä yllätyksiä. Kyyt ovat taas heränneet, joten kun liikkuu luonnossa, niin silloin kannattaa hiukan olla varovainen, koska ne saattavat olla vähän äkäisiä. Kyy on sellainen otus, että sen myrkyn tuotantojärjestelmä on hyvin kehittynyt, ja osa noista käärmeistä kehittää sekä vereen vaikuttavia että hermostoa lamaavia myrkkyjä, sekä erityisiä kudosten hajottajia, joista ollaan kiinnostuneita myös lääketieteessä.

Noiden myrkkyjen vaikutus on sellainen, että hyvin pieni määrä kyseisiä kemikaaleja voi surmata ihmisen, koska jos tuota  kemikaalia joutuu elimistöön, niin silloin se ei poistu tuosta solukosta, mitä sen on tarkoitus tuhota. Eräillä kyykäärmeillä on sellainen myrkky, että kyseinen aine on oikeastaan kemiallisesti täysin reagoimatonta, mikä sitten saa aikaan sen, että tuo myrkky tekee elimistössä suhteettoman suurta tuhoa, verrattuna määrään jonka käärme on pistoskohtaan toimittanut.

Nuo kyyn myrkyt ovat sellaisia, että ne koostuvat erittäin pitkäketjuisista sokereista, joiden molekyyliketjut leikkautuvat tietyistä kohdin poikki, jolloin elimistön puolustusjärjestelmä itseasiassa muuttaa ne tappaviksi kemikaaleiksi. Noiden molekyylien pohjalta kehitettiin ensimmäiset nanokoneet, ja niiden avulla myös toivotaan voitavan hoitaa vaikeita tauteja kuten syöpää. Nanotekniikkaa kehitettäessä nuo molekyylit varustetaan erityisillä entsyymeillä, jotka saavat elimistön ohjaamaan kyseiset rattaan muotoiset molekyylit suoraan syöpäsoluihin, missä ne alkavat pyöriä, jolloin solun sisäosat hajoavat kuin tehosekoittimessa.

Kuitenkin kyykäärmeiden pistoihin kuolee ihmisiä joka vuosi, koska tämän käärmeryhmän eri käärmeet ovat niin erilaisia myös myrkyn vahvuuden puolesta. Osa kyykäärmeistä on melko vaarattomia, mutta mukana on myös esimerkiksi Efa:n kaltaisia huippumyrkyllisiä käärmeitä, jotka surmaavat kymmeniä tuhansia ihmisiä. Samoin osa noista käärmeistä on sellaisia, että niiden myrkky muuttuu tappavaksi vasta, kun se kulkee uhrin maksaan. Tuollaisten käärmeiden tapa toimia on erittäin vaarallinen, koska tuollainen pisto tapahtuu usein silloin kun se tuntee itsensä uhatuksi, jolloin tällaiset käärmeet antavat erittäin tuskallisen piston. Tuon toiminnan tarkoitus luonnossa on varoittaa muita eläimiä käärmeen myrkyllisyydestä, ja siksi se tekee uhristaan ikään kuin varoittavan esimerkin muille eläimille.

 Tuolloin kyseinen käärme ensin antaa kemikaaleja, jotka aiheuttavat sietämätöntä kipua, ja samalla uhrin elimistöön ruiskutetaan myrkkyä, joka vaikuttaa nimenomaan maksaan. Tuollainen myrkky on esimerkiksi Boomslang-käärmeellä, jonka saaliit ovat pääasiassa lintuja. Käärmeillä joiden pääasiallinen ravinto on linnuista koostuva, on yleensä vereen vaikuttava myrkky, mikä sitten saa aikaan veren hyytymisen, ja samalla myös uhrin verisuonisto tuhoutuu. Eli tuo myrkky aiheuttaa sen, että verisuonten keskelle muodostuu hyytymiä, mutta seinämien vieressä oleva veri syöksyy ulos verisuonesta sen seinämään tulevista haavoista, jolloin tuo lintu kuolee hyvin nopeasti.

Noiden vereen vaikuttavien kemikaalien käyttö johtuu siitä, että haukkalinnut ovat hyvin kestäviä nimenomaan hermomyrkkyjen suhteen. Sama koskee tietenkin muita käärmeitä, joiden hermomyrkky on pääosin botuliinia. Käärmeen uhriksi joutuu ihmisiä usein siksi, että he yrittävät ottaa sitä käteen. Mikään matelija ei käytä myrkkyään turhaan, vaan se on varattu metsästystä sekä puolustautumista varten. Jos käärme tai lisko käyttää myrkkyään turhaan, niin se saattaa olla puolustuskyvytön kohdatessaan vihollisiaan, joista Kyyn tapauksessa tärkeimmät ovat erilaiset linnut, mutta toki muillekin eläimille kelpaa tuollainen mateleva, hiukan tarinan mukaan kanalta maistuva eläin, joten siksi käärmeiden pitää olla varovainen liikkuessaan maastossa, koska jos se havaitaan, niin silloin esimerkiksi kanahaukka voi sen syödä.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Saturday, October 22, 2016

Honoriuksen salaperäinen vannottu kirja: se mitä ennen pidettiin taikuutena on nykyään arkipäivää

Honorius III
(oik. Cencio Savelli)
(1150-1227)

Kun puhutaan magiikkaa käsittelevistä kirjoista, niin sillä yleensä tarkoitetaan kirjoja, jotka pitävät sisällään tietoja yrteistä sekä myrkyistä, joilla ihminen voidaan surmata tai saattaa tilaan, missä hän on kykenemätön toimimaan. Eli esimerkiksi eräiden käärmeiden myrkky aiheuttaa ihmiseen aivoveritulpan, mikä saa uhrin muuttumaan täysin avuttomaksi olennoksi, joka ainoastaan istuu paikallaan. Yksi kuuluisimmista mustan magian eli nykysuomeksi sanottuna toksinologian tai myrkkyopin kösikirjoista lienee "Honoriuksen vannottu kirja", jonka ilmeisesti paavi 1200- luvulla elänyt paavi Honorius III oli tilannut okkultisteilta, jotka saattoivat asua Theban kaupungiksi kutsumassaan paikassa. Saattoi kuitenkin olla niin, että heidän ryhmänsä käytti itsestään nimeä "Thebalaiset", ja mitään muuta yhteistä kuin nimi ei heillä Egyptin kanssa ollut.

Kun lähdetään purkamaan kirjan tarinaa, niin sen on tuonut paaville "Honorius Eukildeen Theban johtajan tai mestarin poika", mikä siis tarkoittaa sitä, että kyseinen "Honorius" saattoi olla pelkkä juoksupoika tai lähetti, joka nautti noiden "Thebalaisten" tai paavin suojelusta. Kun tuota asetelmaa mietitään hiukan tarkemmin, niin uskoisin että nuo okkultistit tai maagikot peittivät henkilöllisyytensä, koska heidän ei ollut turvallista asioida suoraan paavin kanssa, ja he saattoivat asua Roomassa, mutta tietenkin heidän päämajansa sijainti suojattiin koodi kielellä, jossa sitä kutsuttiin "Thebaksi", ja tietenkin myös paavi halusi varjella mainettaan, ja tilasi tuon kirjan peittäen oman henkilöllisyytensä, ja samalla esti näin noita maagikkoja saamasta käsiinsä häntä itseään koskevaa kiristysaineistoa, jolla he saattoivat päästä käsiksi paavillisiin asiakirjoihin.

Honrius liitetään myös erääseen toiseen mystiseen  kirjaan, nimeltään "Punainen lohikäärme", jonka ainoa olemassa oleva kopio on tarinan mukaan kätketty Vatikaanin arkistoon, ja siihen pääsee kuulemma käsiksi vain paavin itsensä luvalla. Se mitä nuo kirjat pitävät sisällään voi olla erittäin yllättäviä asioita, kuten tietoja siitä, mistä hankitaan esimerkiksi kolera-bakteereja tai mitä tapahtuu, jos valoa hohtavia piileviä laitetaan jonkun ihmisen kahvikuppiin. Tai miten käärmeen myrkky pysäyttää veren, eli suomeksi sanottuna aiheutetaan veritulppa aivoihin. Samoin niissä saattaa olla tietoja esimerkiksi garrotten eli kiertokapulan .käytöstä, tai siitä mitä tapahtuu jos kobran myrkkyä hierotaan vanutukolla jonkun ihmisen iholle.

Tuo kaikki oli 1400-luvulla tietoa, mikä oli salaista. Kaikki lääketiede oli tuolloin katolisen kirkon omaisuudekseen katsomaa aineistoa, mikä tietenkin takasi sen vallan. Mutta kuten itseämme, niin renessanssi oli alkanut ja ajat alkoivat vapautua. Kun tuota kirjaa mietitään, niin nuo sen kirjan kirjoittajat eivät myöskään halunneet asioida suoraan paavin kanssa, koska jos he olisivat paljastaneet henkilöllisyytensä, niin silloin inkvisitio saattoi heidät pidättää, ja ehkä sen kirjoittajat olivat tavallisia yliopiston opettajia. Ja monet tuolloin 1200-luvulla taikuutena pidetyt asiat ovat nykyään jokaisen ihmisen saatavilla kirjastosta. Sana "rituaali" saattoi tarkoittaa suojavarusteiden kuten kumihanskojen pukemista päälle, kun noita kemikaaleja sekoitettiin keskenään.

Tuolloin ei uskottu mihinkään "Open source"-tyyppiseen ajatteluun, vaan kaikki tieto pidettiin visusti poissa tavallisen ihmisen saatavilla, koska se takasi noiden paavien sekä ylimysten vallan, ja ollakseen pelätty  piti paavin pitää kaikki hoitoja koskevat tiedot salassa, ja se että kansa oli tietämätöntä takasi sen että tavalliset ihmiset palvoivat noita kirkon miehiä sekä pelkäsivät kuninkaita, jotka väittivät hallitsevansa kansaa jumalan nimessä. Nykyaikaiselle ihmiselle ei noissa kirjoissa mitään sen ihmeellisempää usein ole, kuin että ne on kirjoitettu käsin, ja ne ovat todella upeasti koristeltuja, ellei sitten ole käynyt niin, että tuo paavi olisi tavannut alienin. Tämä vitsi tulee siitä, että Honorius III:en väitetään olleen satanisti ja pitäneen yhteyttä demoneihin, mikä tietenkin on nykyäänkin kova väite, vai mitä itse ajattelisitte, jos joku väittäisi esimerkiksi arkkipiispaa satanistiksi.  Tuo väite voi kuitenkin olla pelkää mustamaalausta, jolla hänen mainettaan yritettiin pilata. Se varmasti kyllä herättäisi melkoista huomiota ja väittäjä varmasti pääsee silloin Iltalehden kansikuvatytöksi tai pojaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=l5Fc2v6ZQmg

charelesfort.blogspot.fi

Thursday, July 14, 2016

Rantakäärme Espoossa sekä mietelmiä tarhakäärmeistä.

Rantakäärme (Natrix natrix)
Kuva I

Kuvassa yksi on  rantakäärme (Natrix natrix) (Kuva I) , joka paistatteli päivää eräällä kävelytiellä. Vaikka tämä tarhakäärmeisiin kuuluva matelija on periaatteessa myrkytön, niin silti sen purema voi olla hyvin vakava asia. Näet vaikka se ei suorastaan ihmistä tapa, niin yksikään noista matelijoista ei pidä huolta hammashygieniastaan, ja siksi sen purema voi aiheuttaa ikävän tulehduksen. Samoin saman näköinen käärme esimerkiksi eteläisessä euroopassa voi olla hyvinkin toisen lajin edustaja, ja tuo toisen lajin käärme voi olla hyvinkin myrkyllinen, vaikka se muistuttaisu tätä tarhakäärmettä ulkonäöltään hyvinkin paljon. Eli valetarhakäärmeissä eli takamyrkkyhampaisissa tarhakäärmeissä on sekä melko harmittomia lajeja, mutta myös Afrikan myrkyllisin käärme Boomslang kuuluu niihin, joten näiden eläinten kanssa pitää olla varovainen,

Mutta itse joskus kirjoitan, että sen purema saattaa aiheuttaa erittäin vaarallisia veritulppia, koska näiden matelijoiden kanssa kannattaa aina olla varovainen, ja turvallisuussyistä pitää aina muistaa se, että ne saattavat olla hyvinkin vaarallisia ärsytettyinä. Joten oman turvallisuuden takia ne kannattaa kiertää mahdollisimman kaukaa, joten aina tällaisessa tapauksessa pitää kirjoittaa, että ne ovat vaarallisia, jotta kukaan ei niitä käteensä ota.

Eli tarhakäärmeissä on sekä myrkyllisiä että myrkyttömiä lajeja, ja aina pitää varoa sitä, että tämä käärme sekoitetaan helposti huppukäärmeeseen. Koska tämä käärme syö pääasiassa muita matelijoita sekä sammakkoeläimiä, niin se sitten pumppaa uhriinsaerityisiä pepsiinejä, joiden tehtävänä on jähemettää sen verta ja samalle rikkoa verisuonia. Ja koska tämän käärmeen ateria koostuu muista matelijoista eikä se ole kuristaja, niin silloin se saattaa ruiskuttaa uhriinsa esimerkiksi vatsahappoja, eli suolahappoa, jonka tarkoitus on rikkoa verisuonen seinämää.

Kun puhutaan myrkyttömästä matelijasta, niin silloin kuitenkin pitää muistaa se,että tällä käärmeellä on niskassaan keltaiset laikut, mitkä kielivät myrkyllisyydestä. Joten kaikkien käärmeiden kohdalla pitää varoa sitä, että ne eivät ehkä myrkyttömyydestä huolimatta ole täysin vaarattomia, vaan osa sylkee uhrinsa päälle esimerkiksi juuri suolahappoa sekä pepsiinejä, ja tietenkin vaarallisilla käärmeillä on kaikilla jäljittelijöitä, jotka saattavat muistuttaa tuota vaarallista käärmettä erittäin läheisesti, kuten korallikäärme sekä eräs tarhakäärme muistuttavat, ja jos henkilö siinä tilanteessa tekee virhearvion sekä ottaa käärmeen käteensä, niin silloin hän kohtaa hyvin tuskallisen kuoleman, mikäli vastamyrkkyä ei ole saatavilla,

elainasiaa.blogspot.fi

A new model suggests the Milky Way's supermassive black hole sacrifices its own energy to boost cosmic rays.

“In this artist’s conception, the black hole at the center of our galaxy is surrounded by a hot disk of accreting material. Blue lines trace...