Showing posts with label charles bronson. Show all posts
Showing posts with label charles bronson. Show all posts

Thursday, January 5, 2017

Maailman huonoimpiin elokuviin kuuluu myös Väkivallan vihollinen sarjan osat 1-5 (mitkä on filmattu vuosien 1974-1994 välillä), joka on pelkkää asiatonta lahtaamista koston nimissä


Yksi maailman huonoimmista, omalla tavallaan turhimmista  sekä väkivaltaisimmista väkivaltaelokuvien sarjoista on Michael Winnerin ohjaama Brian Garfieldin kirjoittamiin kirjoihin pohjautuva  Väkivallan vihollinen (Death Wish) I-V, jossa pääosaa esittää "Huuliharppukostajassa" loistanut Charles Bronson, jonka roolihahmo on arkkitehti Paul Kersey, jonka perhettä sekä ystäviä hakataan tuossa elokuvasarjassa, ja joka kerran tuo mies sitten lähtee kostamaan tuota tekoa. Ja mielestäni kyseinen elokuvasarja on oikeastaan älytöntä lahtaamista, josta ei ainakaan mallia kannata kenenkään lähteä ottamaan. Mutta kuten varmaan tiedämme, niin taiteilijat eivät ajattele asioista kuten me muut teemme, ja siksi voidaan sanoa, että tuohon elokuvasarjaan sisältyy kammottava varoitus, että koskaan ei kehenkään pidä sitten mennä luottamaan.

Eli tuossa elokuvasarjassa saattaa olla piilovaroitus siitä, että joku poliisimies saattaa lähteä teettämään omaa likaista työtään. Kyseessä on amerikkalaisen elokuvan aateli, jonka tarkoitus on ilmeisesti lähinnä markkinoida coltin aseita sekä erittäin ikävää ajatusmallia, jossa omankäden oikeudella saadaan aikaan parannusta. Kun mietitään tuota elokuvaa sekä sen juonta, niin näitä elokuvia voidaan kuitenkin pitää sellaisena käsitteenä, jota joku MKULTRA-ohjelman työntekijä sitten voisi käyttää hyväkseen manipuloidessaan ihmisiä väkivaltaiseen käytökseen. Eli kuten tiedämme, niin nämä todella huonot elokuvat ovat lajissaan aivan täydellisiä floppeja, joista kuitenkin löytyy sellainen ajatusmalli, että mitä jos vaikka joku viranomaisten palveluksessa oleva henkilö sitten päättää ryhtyä manipuloimaan jotain henkilöä esimerkiksi ajamaan omia poliittisia päämääriään väärällä sekä täysin laittomalla tavalla.

Varsinkin kun viimeistä osaa sattuu katsomaan, niin siinä tulee mieleen sellainen kauhistuttava ajatus, että onko Kerseyn kaverin hakkaaja mahdollisesti saanut tehtävänsä poliisin mieheltä. Tuollainen ei olisi oikeassa elämässä mitenkään mahdotonta, kun ajatellaan sitä millä tavoin esimerkiksi "under cover" poliisit toimivat. Eli he soluttautuvat katujengeihin, ja sen kautta pyrkivät sitten pääsemään mafian jäseniksi, sekä ystävystymään noiden gangsterien kanssa. Ja toki tuollaiset mafian miehet varaan haluavat nähdä jotain CV:tä, ennen kuin päästävät tuollaisen poliisin omiin tuttavapiireihinsä, ja alkavat luottaa häneen. Tuon takia saattaisi jollekin "under cover"-operaattorille tulla mieleen sellainen ajatus, että hän hakkaa jonkun ihmisen. Ja tietenkin aseistettu Kelsey on pidätetty välittömästi tuon teon jälkeen. Ja jos tuota juonta lähdetään purkamaan vähän perusteellisemmin, niin tietenkin voidaan väittää, että ohjaaja sitten ajatteli, että tuo Bronsonin roolihahmo olisi jotenkin noiden poliittisia päämääriään ajavien poliisien mielestä sopiva suorittamaan katujen "puhdistuksen". Jos nuo ammutut jengin jäsenet ovat tuollaisen Paul Kerseyn tappamia, niin silloin eivät tietyt poliisit joutuisi vastaamaan kysymyksiin.

Ja toki esimerkiksi jengiyksikön jäsenet joskus käyttävät melko kovia otteita, joten jos tuollainen Paul Kersey sitten ampuisi noille poliiseille epämiellyttäviä henkilöitä, niin laitos ei joutuisi mitenkään pulaan tuon asian takia. Paul Kerseyn kaltaiset ihmiset ovat loistavia kohteita tuollaiselle manipuoloinnille, jossa heihin suunnataan väkivaltaa, jolla nuo ihmiset motivoidaan kostamaan kokemansa vääryydet, ja toki jos poliisipäällikkö sanoisi muka vihapäissään lukiessaan tuon Kerseyn taustan, että "hän tappaisi nuo hakkaajat", niin tuollainen henkilö saattaa ottaa sen asian ikään kuin kehotuksena lähte kostoretkille, ja tuossa elokuvassa on koko ajan sellainen alavire, että ovatko nuo kerseyn ampumat henkilöt oikeasti tehneet hänelle yhtään mitään.

Tuollaiset Bronsonin näyttelemän arkkitehdin kaltaiset ihmiset ovat usein herkkiä eivätkä he ole tottuneet väkivaltaan, joten heitä on tuolla tavoin helppo manipuloida uskomaan että kaikki USA:n rikolliset ovat mustia. Ja se on tietenkin kammottava stereotypia, että tuollaiset raiskaajat sekä ryöstäjät ovat jotenkin katujengien jäseniä. Tuollaisten arkkitehtien sekä heidän lastensa hakkaamisesta sitten  varmasti hyötyvät myös kaikki äärijärjestöjen kuten Ku Klux Klanin jäsenet, joiden etu on saada tuollaisia hyvin koulutettuja ihmisiä jäsenikseen, jotta heitä sitten voidaan käyttää välineenä propagandassa.

Ja tuollaista Kerseytä on helppo provosoida jossain Ku Klux Klanin kokouksessa, jossa häntä yllytetään sitten huutamaan mustien vastaisia iskulauseita selittämällä, että noita katujengejä muka suositaan oikeudessa heidän ihonvärinsä takia, ja ainoa laki joka pätee on omankäden oikeus. Kuitenkin voidaan sanoa, että tuossa elokuvassa kerrotaan sellaisesta toimintamallista, missä poliisi ikään kuin manipuloida ihmistä tekemään sen likaista työtä, ja se että poliisissa on mustia työntekijöitä, ei tarkoita muuten sitä, että noilla mustilla poliiseilla olisi yhtään sen liberaalimpia asenteita katujengejä kohtaan kuin valkoisellakaan poliisimiehellä on.



Thursday, December 22, 2016

Jukolan Jussi on stereotyyppisen johtajan perikuva, sekä tietenkin perinteinen "vanhimman pojan hahmo", joka suojelee veljiään ja kostaa perheensä puolesta kuten Charles Bronson teki Huuliharppukostajassa

Me kaikki ihmiset olemme varmaan halunneet veljen tai sisaren, koska monilla kirjojen sekä kuuluisien elokuvien sankareilla on veli tai sisko, josta he puhuvat. Tai yleisemmin sankarilla taitaa olla veli, jonka puolesta hän sitten kostaa, kuten Charles Bronson tekee "Huuliharppukostajassa", Tai me haluamme veljen tai sisaren joka hakee meille kaljaa kaupasta, ja toisi meille sitten lisäarvoa omiin kaverisuhteisiimme tai viehätysvoimamme, kuten teki se viereisessä pulpetissa istuneen  "Mikki Hiiren" veli. Eli miten hienoa se olisikaan peruskoulu-aikaan ollut, jos itse kullakin olisi ollut sellainen muutaman vuoden vanhempi veli, joka kantaa kaljaa kaupasta selkä vääränä, ja tietenkin tuo asia on vienyt joitakin ihmisiä rikosten poluille.

Tällainen "isoveli" on kuitenkin toiminut sisaruksiaan kohtaan vastuuttomasti, mutta jotkut sitten lankeavat tällaiseen toimintaan, koska se on varma tapa ostaa kavereita itselle sekä omalle pikkuveljelle, ja sillä sitten saa mukavasti kavereita omiin kotibileisiin. Toki ammattimainen päihteiden hakeminen on rikos, mutta se ei varmaan aina juolahda kenekään mieleen, kun he lähtevät ostamaan itselleen seuralaisia oluella sekä savukkeilla. Ja tietenkin jostain 19-vuotiaasta on varmaan upeaa kertoa esimerkiksi inttijuttuja jollekin 14-vuotiaalle pikkupojalle tai tytölle.

Me kaikki varmaan myös olemme kuulleet lasten syntymäjärjestyksen kohdalla erilaisista stereotypioista, joista osa on erittäin kiusallisia kuulla. Eli vanhin lapsista koetaan usein jonkinlaisena johtajana, joka oppii asemansa perusteella käskemän muita, ja tuon takia esimerkiksi maan hallitsija valitaan ensimmäiseksi syntyneiden lasten joukosta. Tähän muuten on sellainen syy, että nuo ensiksi syntyneet lapset ovat koko nuoruutensa ajan sisaruksiaan voimakkaampia, ja samalla myös he ovat ikään kuin turvassa perheen sisäiseltä utelulta, ja tietenkin vanhimman lapsen asema on tämän takia monissa perheissä erityisen vahva.

Kuitenkin vanhimman lapsen ongelmana on usein sellainen ikävä asia, kuin itsekritiikin puute, eli hän saattaa olla täysin kyvytön ottamaan huomioon muiden perheenjäsenten tai ainakaan nuorempien sisarustensa tarpeita tai toiveita. Yksi kaikkein eniten komentelevaa ”isoveljen” sterotyyppiä muistuttavista isoveljistä on tietenkin Aleksis Kiven legendaarinen Juhani Jukola, joka johti Jukolan talon veljessarjaan kuuluvia  tuolla Impivaaran metsissä, kun he pakenivat lukkarin vihaa pitkin metsiä, hajotettuaan ensin hänen ikkunansa, kun he pakenivat koulusta, johon heidät oli komennettu papin toimesta.

 Eli tuossa tapauksessa vanhin lapsi on ikään kuin yksi vanhemmista, joka sitten elää vain isäänsä sekä äitiään miellyttääkseen. Se taas saa hänet monesti vaikuttamaan ikään kuin pikkuvanhalta tai teennäisen  aikuismaiselta, kun hän joskus sitten saattaa ikään kuin komennella sisaruksiaan. Mutta häntä seuraavan lapsen ongelma sitten on se, että tuo ”keskimmäinen lapsi” saattaa sitten olla sellainen, että hän ikään kuin siirtää kaikki tehtävänsä muiden harteille, mikä tekee hänestä helposti ”vapaamatkustajan”, joka saa olla samalla sekä isoveli tai isosisko, joka komentelee nuorempiaan, mutta samalla häntä saatetaan helliä muiden lasten kanssa. Kuitenkin vanhin lapsi nähdään usein ikään kuin perheen varaisänä, joka saa käskeä mitä häntä huvittaa, ja jostakin syystä nämä historian suuret sotilaat ovat monesti olleet juuri ensimmäisiä lapsia.

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuka perii maan sekä tilan, niin nuo tilukset kuuluvat perinteisesti vanhmmalle pojalle, kuten Aleksis Kiven ”Seitsemässä veljeksessä” nähdään, eli tietenkin Jukolan Juhani jää asumaan vanhempiensa taloon, kun heidän tulee aika periä tila, ja muut sitten rakentavat talon tuon vanhan ”Jukolan kartanon” ympärille, kukin siihen paikkaan, mitä syntymäjärjestys hänet oikeutti, ja tietenkin kauimmaksi ”kartanosta” talonsa teki Eero, joka oli veljeksistä nuorin. Kun puhutaan noista Jukolan pojista, niin Aleksis Kivi esittelee heidät nimen maan siinä järjestyksessä, kuin miten he olivat maailmaan tulleet. Ja vaikka Jukolan Jussi on ikään kuin ryhmän kovapäisin poika, niin hän silti johtaa veljiään ojasta allikkoon. Eli hän karkaa lukkarin luota rikkomalla ikkunan, ja rakentaa talon, mitä ei olisi pitänyt rakentaa.


Niin kova on tuon miehen arvovalta veljiään kohtaan, että hän rakentaa hirsitaloon saunan tuvan yhteyteen, ja sitten eräänä talvisena iltana tuo talo sitten roihahtaa tuleen, kun veljekset sitten ovat pirtua keitettyään tulleet juovuksiin, ja sitten kaataneet päreen päälle tuota alkoholia. Tai mitä he sitten kirjan mukaan tekivätkään. Mutta kuten tiedämme, niin tuo talon palaminen johti pojat sitten metsään pelkissä paidoissa, ja kuten tiedämme niin tuo oli erittäin hyvää opetusta noille Jukolan miehille. Eli he sitten ainakin oppivat sen, että jos saunassa halusi joku ryypätä, niin silloin sitä ei pidä tehdä tuvan yhteyteen, koska tuolloin saattoi käydä hyvin ikävästi. Kun mietitään tuota Juhani Jukolan hahmoa, niin silloin tietenkin voidaan todeta, että hän oli erittäin suuri auktoriteetti veljilleen, jotka ilmeisesti jotenkin ihailivat häntä. Ja tuo ajattelemattomuus taloa rakennettaessa saattoi sitten olla sellainen asia, missä noiden veljien silmät aukenivat.


Näet tuo tapaus melkein tappoi nuo Impivaaraan muuttaneet pojat, joten sitten heidän oli vain ymmärrettävä, että sivistys ei toki ollut pahitteeksi näillekään miehille. Ja sitten nuorin veljeksistä eli Eero sitten auttoi veljiään opettelemaan sen verran lukutaitoa, että nämä pääsivät rippikoulun läpi, ja saivat papilta luvan mennä naimisiin. Kun puhutaan noista rippikouluista, niin niiden läpäiseminen oli ainakin ennen ollut erittäin tärkeä asia, koska ilman sitä ei henkilöä voitu vihkiä avioliittoon, eikä hän tällöin voinut toimia täysivaltaisena isäntänä tai emäntänä. Eli ennen tuo rippikoulu oli todella vakava asia, koska vasta se antoi mahdollisuuden toimia täysivaltaisena yhteisön jäsenenä aikana, jolloin kirkon edessä kiroaminen saattoi viedä ihmisen vankeuteen moneksi vuodeksi.


pimeakronikka.blogspot.fi

Navier-Stokes equation can revolutionize engine design.

  Navier-Stokes equation can revolutionize engine design.  The Navier-Stokes equation is solved. But the results are not confirmed. But. Thi...