Asimovin Säätiö-Trilogian "Toinen Säätiö" sekä analyysi tuon kirjailijan kirjasarjasta, jota hän kirjoitti läpi koko elämänsä

Isaac Asimovin kirjoittama "Toinen Säätiö"-kirja on oikeastaan erittäin mielenkiintoinen opus, joka varmasti kannattaa lukea, mutta sitä ei oikeastaan voi ymmärtää, jos ei lukija ole lukenut myös edellistä kirjaa nimeltään "Säätiö ja Imperiumi". Tuo edellinen romaani on ikään kuin johdanto siihen, mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu, ja kuten kaikki tuohon trilogiaan sekä sitä seuraaviin samaa aihetta sivuaviin kirjoihin tutustuneet henkilöt tietävät, niin Asimov käsittelee kirjoissaan miljoonia vuosia kestäviä ajanjaksoja, joiden väliin mahtuu kaikenlaisia asioita. Se mistä hän ideoi tuon salaperäisen "Toisen säätiön" varmasti voisi olla vaikkapa KGB.

Ja jos tuon kirjasarjan joku sitten jaksaa lukea läpi, niin silloin tietenkin hän huomaa sarjan viimeisen kirjan päättyvän siihen, että "Säätiön" perustajan Hari Seldonin hologrammi ei enää ilmesty hologrammina johtamaan säätiön päättäviä elimiä, ja silloin on Säätiö, eli laitos joka on perustettu suojelemaan kuvitteellisen "Galaktisen imperiumin" perintöä ikään kuin irronnut Hari Seldonista, joka oli Asimovin Kirjoissa kehittänyt "Psykohistorian" eli menetelmän, missä kaasun käyttäytymistä ennustavien NTP (Normal Temperature Pressure)-yhtälöiden avulla lasketaan ihmismassojen käytöstä hallinnasta, eli he eivät enää tarvinneet tuota hahmoa, joka on kyseisessä teoksessa ikään kuin jumaluuden vastike.

Hahmo menneisyydestä joka ohjaa tuota uutta järjestelmää, jossa voidaan havaita Asimovin ottaneen vaikutteita Brittiläisestä imperiumista. Tuo kirjasarja on hyvin mielenkiintoinen kyhäelmä, ja toki jos joku haluaa sitten tietää, millainen on viimeinen "Säätiö-kirja", niin hän voi sen etsiä kirjastosta, eikä kaikkia Asimovin tuohon sarjaan tuottamaa materiaalia tarvitse käydä läpi. Tuossa kirjasarjassa esitellään esimerkiksi "Toinen Säätiö", joka kykeni muokkaamaan ihmisten ajatuksia ja lukemaan niitä. Eli heillä oli käytössään "psykokoetin",  mikä ei oikeastaan olisi niin mielikuvituksellinen väline, kuin mitä ensin voisi kuvitella. Se ehkä voisi olla jonkinlainen  suprajohtava äärimmäisen tarkka MRI-skanneri, jossa on erittäin tehokas vahvistin. Ja se ehkä voisi lukea ihmisen aivokuoren sähköistä toimintaa pitkältä matkalta.

Kirjasarjassa kuvataan esimerkiksi tilanne, missä eräs Imperiumia vastustanut henkilö otetaan vangiksi Imperiumin alukseen, ja sitten hän muuttuu Imperiumin tai oikeastaan Imperiumin perijän "Muulin" uskolliseksi kannattajaksi, joka sitten tietenkin palvelee häntä pyyteettömästi. Tuo aivopesu voisi myös olla radioaaltoihin perustuva. Eli tämä väline voisi olla " Toisen Säätiön" taloissa ja aluksisissa, jotta se voisi muuttaa kohteiden ajattelua hyvin tehokkaasti säätämällä heidän EEG-käyräänsä sellaiseksi, mitä nuo "tahdon valtiaat" haluavat.

Säätiö-sarjassa eräs varsin omituinen hahmo sitten yrittää palauttaa Imperiumin, mutta tuo yritys sitten päättyy tuhoon, koska tuon olennon vallalle ei ollut luotu perijää.  Tuolloin puhutaan eräästä Asimovin mielikuvituksen luomista hahmoista legendaarisimmasta.  Muuli voisi olla hybridi-laji, joka havainnoi sähkökenttiä. Eli hän voisi olla esimerkiksi eräänlainen Ihmisen ja nokkasiilin yhdistelmä, joka on luotu geenimanipulaation avulla yhdistelemällä kahden lajin perimää. Ja hän kykenisi sitten havainnoimaan ihmisen pään ympärillä olevaa biosähkökenttää, jonka ihmisen hermosto tuottaa omissa sähköisissä prosesseissaan.

 Saattaa olla että tuo mestarillinen kirjoittaja Isaac Asimov ajatteli ehkä "Säätiön" luoneen tuon olennon siksi, että tälle ei olisi mahdollisuutta tulla perijöitä. Kun ajatellaan sitä, että Asimov kirjoitti tuota kirjasarjaa lähes koko elämänsä, niin silloin tietenkin kyseessä on hyvin monitahoinen kirja, jossa on tapahtumia ideoitu sekä Venäjän vallankumouksesta, että Brittiläisen imperiumin murtumisesta, ja osa noista "Säätiö-sarjassa" esitetyistä asioista ta oikeastaan niiden esikuvista on täysin tunnistettavissa, eli esimerkiksi "Encyclopedia Britannica" on tuossa kirjasarjassa kirjoitettu muotoon "Encyclopedia Galactica".

Kun puhutaan siitä, millainen satiirikko tuo kirjailija oikeastaan on, niin silloin voidaan sanoa, että tuon Imperiumin keisarin hahmo on varmasti yksi kaikkein koomisimmista olennoista, mitä missään kirjassa on milloinkaan esitetty. Samoin Imperiumin tähtialuksissa on tietenkin paineilmaposti, jonka avulla sitten nuo viestikapselit toimitetaan vastaanottajille. Tuon idean suuri kirjailija on varmaan saanut tavarataloista idean tuohon järjestelmään. Kuten tiedämme, niin Asimov oli tieteiskirjallisuuden suuria nimiä, joiden elämä on ollut hyvin erikoista.

Vuonna 1920 syntynyt Isaac Asimov kuoli verensiirrossa saamaansa HIV-infektioon vuonna 1992, mutta jätti jälkeensä loistavia kirjoja, joista osa on varmasti auttanut oikeitakin tutkijoita kehittämään erilaisista ideoista toimivia. Ja esimerkiksi hänen ideomansa "robotiikan kymmenen sääntöä" ovat ainakin osittain olleet ohjeena robottien kehittäjille.

Mutta kun puhutaan esimerkiksi vahvistimella varustetuista MRI-skannereista, joiden avulla ihmisen ajatuksia voidaan kontrolloida melko pitkän matkan päästä, niin näissä tapauksissa varmasti esimerkiksi PSI-TECH-corporation on kiinnostunut. Samoin esimerkiksi radio-maserien avulla voitaisiin teoriassa saavuttaa samanlainen teho, kuin mitä saavutetaan fyysisten EEG-laitteiden avulla, jolla ihmisen päähän voitaisiin ikään kuin kaiuttaa haluttua signaalia. Tuollaisia sähkömagneettiseen säteilyyn perustuvia välineitä, joilla aivosähkökäyrä ikään kuin pakotettiin valtion haluamaan muottiin ideoi aikoinaan Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi eli KGB, mutta se että kokeiltiinko näitä välineitä oikeasti on jäänyt historian hämärään.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Alistair Macleanin "Jääasema Zebra" (Ice station Zebra, 1963) on kirja, joka on hieman vanha, mutta se herättää tiettyjä ajatuksia siitä, mikä voisi olla todellinen syy tuollaisen aseman perustamiseen.

"Jääasema Zebra" on niitä huonojen romaanien perikuvia, joista kaikki ihmiset eivät satu ehkä koskaan pitämään. Toiset taas rakastavat noita kirjoja yli kaiken, ja itse olen tuon opuksen lukenut pariin kertaan. Kyseessä on eräänlainen vakoiluromaani, missä eräälle Britannian tiedustelun vakoiluasemalle, joka sijaitsee polaarisella ajojääpeitteellä on sattunut tulipalo, ja tuo asema on sitten tuhoutunut. Kyseisen aseman sijaintia ei tunneta, ja siksi pohjoisen napajäätikön alle lähetetään sukellusvene etsimään tuota jääasemaa. Kyseisen aseman tehtävänä on ollut tutkia Neuvostoliiton signaaleita, jotka se on siepannut yläilmoihin nostetun säähavaintopalloon kiinnitetyn kuparisen piiska-antennin avulla, joka nousee todella korkealle.

Tuo piiska-antenni on ilmeisesti ainakin Macleanin päässä ollut ohut kuparinen johdin, joka on ikään kuin virvelin kelassa kiinni. Ja sitten se kykenee ottamaan vastaan hyvinkin heikkoja radiosignaaleja, joita käytetään Venäjän laivaston viestinnässä, ja toki tuollainen laite voisi myös häiritä tuota viestintää. Tulloin se estäisi sitten myös ydinsukellusveneitä saamasta ydinaseiden laukaisukoodeja, ja tuolla välineellä voidaan myös sokaista OTH-tutkia, joilla Venäjä valvoo alueitaan, jotta sinne ei tehtäisi yllätyshyökkäystä. Tuolloin se voisi myös äänittää tutkien signaaleja, jotta DIA:n (Defence Intelligence Agency) virkailijat sitten tekevät sen vasta-algoritmin.

 Mutta kun itse pohdin tuota asemaa, niin en oikein usko, että tuota "Zebraa" olisi tarkoitettu pelkästään radiosignaalien sieppaukseen, eikä myöskään kyseessä olisi ollut SAS:n tukikohta, vaan ehkä tuollaisen aseman avulla olisi todellisuudessa kokeiltu sellaista asiaa, kuin, että miten tuo asema voitaisiin sitten salata tuolla Pohjoisella jäämerellä? Eli mistä tuo kirjailija oli muka idean tuohon romaaniinsa napannut? Tuossa romaanissa lisäjännitystä elämään tuo Venäläinen vakoilusatelliitti, joka oli kuvannut molempien supervaltojen tukikohtia.  Olisiko hän oikeasti mitenkään voinut ajatella itsenäisesti tuollaisesta asiasta, että Neuvostoliitto olisi sitten esimerkiksi pudottanut jonkun filmikapselin tuonne pohjoisnavalle.

Tämä kirja on ikään kuin saman tyyppinen kuin "Firefox", missä tiedustelu kaappaa venäläisen hävittäjän. Eli tuossa romaanissa Maclean varmaan on tarkoittanut, että tuo asema olisi huijannut tuota tiedustelusatelliittia pudottamaan filmikapselin pohjoiselle napakalotille. Kuitenkin tuollainen  kuviteltu "Zebra"-tukikohta olisi helppo naamioida esimerkiksi lakanoille ja lumella niin, että Neuvostoliiton tiedustelukoneet eivät sitä löytäisi, ja itse olen joskus ajatellut, että olisiko tuollaisella asemalla myös ehkä oikeassa elämässä vastikkeensa. Tiedetään että USA ja Neuvostoliitto ovat kylmän sodan aikaan osoittaneet kiinnostusta tuollaisian jääasemia kohtaan, koska niiden ysinsukellusveneet partioivat ainakin joskus polaarisen jääpeitteen alla, ja jään läpi pudotetuilla sonarlaittella sekä hydrofoneilla voidaan tehokkaasti kuunnella jään alla tapahtuvaa toimintaa.

Mutta noilla asemilla voisi olla myös esimerkiksi "Lance"-ohjuksia käytössään, ja tuollaisten lyhyen matkan taktisilla ydinaseilla voitaisiin iskeä tehokkaasti esimerkiksi Murmanskin laivastotukikohtaan, tai noilta asemilta voisivat esimerkiksi SAS tai muut erikoisjoukot suorittaa operaatioitaan pohjois venäjällä tai soluttautua Alaskan kautta Pohjois-Amerikkaan. Kun puhutaan nykyaikaisista aseista, niin esimerkiksi CLUB-K.n kaltaisia asejärjestelmiä voitaisiin sitten sijoittaa tuollaiselle asemalle, eli sen kontti voidaan naamioida esimerkiksi kemikaalijätevarastoksi tai muuksi vastaavaksi hätätilamajoituskontiksi, jolloin eivät nuo asemalla työskentelevät ihmiset huomaa ehkä mitään. Ja kun tuo laukaisukäsky sitten tulee, niin nuo kontit vain aukeavat, ja sitten risteilyohjukset lähtevät lentoon. Tai tuollainen kontti voidaan vaikka jättää yksinään napajään päälle tai kaivaa sen sisään.

Mikäli laukaisukäsky tulee, niin ensin käynnistyvät sen kannessa olevat lämpövastukset, jonka jälkeen nuo ohjukset sitten nousevat pystyyn, ja muistakaa että Venäjä ei ole ainoa maailman maa, jolla on nopeasti liikuteltavia taktisia ohjusjärjestelmiä, joita on sijoitettu esimerkiksi puoliperävaunurekkojen kontteihin. Ja jos tuollainen autonominen ohjusasema sijaitsee napajään sisällä, niin se voisi saada energiansa esimerkiksi RTG-generaattoreista. Tai toki sellainen voidaan soluttaa myös johonkin venäjän sadoista ydinjätekaatopaikoista, ja tuolla sitten nuo ohjukset voivat olla valmiina iskuun, ja kukaan ei niitä noista luolista tule varastamaan.

Club- K https://www.youtube.com/watch?v=mbUU_9bOcnM


kirjabloggaus.blogspot.fi

Alastair McNeillin antisankari "Mr. Smith" (Arvostelu kirjoista jotka Alistair McLean kirjoitti ikään kuin kuolemansa jälkeen)

Alistair McLean oli aikansa parhaita jännityskirjailijoita, ja hänen muutamat kesken jääneet romaaninsa kirjoitti loppuun mies nimeltään Alistair McNeill, joka oli ilmeisesti kustannusosakeyhtiön palkkaama kirjoittaja, jonka tehtävänä oli kirjoittaa loppuun nuo romaanit missä on käytetty nimeä McLean. Ja tietenkin hän on onnistunut työssään melko hyvin, ja romaanit ovat ihan kelpoa luettavaa. Eli hän loi noihin romaaneihin superkonnan nimeltään "Mr Smith", joka ensimmäisessä kirjassa kaappaa amerikan presidentin ja toisessa sitten muistaakseni kohteena oli joko Eiffel-Torni tai Hollannin kultavaranto, joka sijaitsee Amsterdamin keskuspankissa.

Kun olen kuullut puhuttavan tuosta holvista, niin siitä on kerrottu julkisuuteen sellaisia tietoja, että kyseinen pankkiholvi voidaan täyttää vedellä, jos hälyttimet laukeavat. Kuitenkin jotkut ovat sitä mieltä, että tuossa holvissa on sellainen pieni virhe, että kukaan ei ole ajatellut sitä, että vorot tunkeutuisivat sen seinän läpi Amstel-joen puolelta käyttäen räjähteitä. Eli seinään tehtäisiin reikä räjähteillä silloin, kun pankin työntekijöillä olisi vapaapäivä , ja sitten kun holvi on täyttynyt vedellä, niin he olisivat voineet leikata nuo holvin kalterit tai säilytyslokerot auki. Monet tuon ajan jännitysromaaneista sijoittuivat sellaisiin paikkoihin kuten Amsterdam, jossa toimivat ainakin noiden kirjojen mukaan sekä kansainväliset timantti- että myös huumekauppiaat, joiden käsiin ei kannattanut henkeään uskoa.

Tuohon operaatioon olisi käytetty leikkauspuikkoa, millainen varuste nähdään usein elokuvissa. Tuollainen elektronmetallista tehty vedenalainen polttoleikkausinstrumentti polttaa helposti reikiä betoniin sekä myös raudoitukseen, ja ainoa ongelma teoreettisesti olisi sitten se, että tuosta reiästä syöksyisi sisään vettä, jolloin sukeltaja saattaisi joutua imuun, ja loukata itsensä, kun tuo holvi olisi täyttymässä vedellä, joten olisi tietenkin hyvä, jos se olisi jo valmiiksi täynnä vettä. Tuon jälkeen sukeltajat vain uisivat holviin sisään, ja sitten leikkaisivat nuo kalterit tai millaiset ovet noissa kultavarannon säilytyspaikoissa nyt olisikaan auki.

Eli en tiedä tuosta holvista kovin paljoa, mutta uskoisin että tämä olisi ollut aika uskottava tekniikka, millä tuo kulta tai oikeastaan osa kullasta olisi voitu varastaa Tämä jännityskirjailijoiden vaalima ajatus on varmasti ollut ainakin jonkun kirjailijan mielessä, kun hän on ryhtynyt miettimään sitä, millainen se hänen oman antisankarinsa tekemä rikos oikeastaan olisi. Noissa kirjoissa tuo "Mr Smith" käyttää sellaisia välineitä, kuin asevoimien varikolta kähvellettyjä laseraseita, jotka kirjan kuvauksen mukaan muistuttavat hiukan vanhanmallista konekivääriä, ja niiden avulla tuo salaperäinen supergangsteri sitten hallitsee panttivankejaan ja estää poliisin erikoisjoukkojen toiminnan. Eli oikeasti melko todenmukainen kuva tuosta laserista sitten varmasti tulee, ja se saattaa oikeasti olla joku tuollaisen vanhan konekiväärin korvaajaksi tarkoitetun laserin ulkonäkö.

Tuo varsinainen laser olisi siis pakattu tuollaisen konekiväärin kuoren sisään, ja sen erottaisi Maximista vain keskellä putkea oleva reikä. Joten muistaakseni tuo "Smith" sitten väitti olevansa joku filmintuottaja, ja nuo aseet oli naamioitu joksikin elokuvien rekvisiitaksi, jota hän sitten esitteli jopa tullimiehille. Kyseiset kirjat ovat melko vanhoja, ja niitä on varmaan aika vaikea saada kirjastosta. Mutta voin suositella niitä kaikille, joita tuollainen kirjatyyppi kiehtoo.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Miten oikeasti pitäisi romaaneja kirjoittaa, ja samalla esittelen myös ajatelmia John Lé Carren kirjojen sankareista

Opiskellessa kannattaa miettiä aina sitä, että silloin kun jollain asialla on merkitystä, niin silloin sitä ei ole ehkä ollenkaan saatavilla. Eli missään nimessä ei kannata tuudittautua siihen, että esimerkiksi sähköpistokkeita olisi opiskelutilassa, joten aina kannattaa varautua muistiinpanojen tekemiseen paperille, missä henkilö ei ole riippuvainen tietokoneista tai sähköstä. Samoin mm. verkon salasanojen saaminen ei ole mitenkään itsestään selvää, vaan opiskelija saattaa joutua työskentelemään ilman verkkoa, jos hän ei halua käyttää omaa puhelintaan modeemina, mikä tietenkin kuluttaa sen akkua aivan liikaa.

Joten sen tähden kannattaa sitten ottaa sellainen linja, että omat paperit kannattaa olla mukana, koska kukaan ei ehkä myöskään lainaa tietokonetta muistiinpanoja varten. Paperi ei vaadi sähköä, jotta sitä voisi käyttää muistiinpanojen tekemiseen, ja kynä ei paljoa maksa. Samoin jos esimerkiksi muistiinpanoja halutaan käyttää vaikkapa esseen aineistona, niin silloin pitää muistaa se, että suurin osa maailman tietokoneista on kytketty Internetiin, ja siksi kannattaa vähän miettiä mitä sinne koneelle oikeasti kirjoittaa, jotta esimerkiksi mikrotukihenkilö ei tarkkaile koneen käyttöä.

Paperia ei voi samalla tavoin hakkeroida kuin tietokoneita, vaan se pitää oikeasti varastaa, jotta tietoturva vaarantuu. Tämän takia koskaan ei saa arkaluonteisia asioita kirjoittaa Internetiin tai sähköiseen tallennusvälineeseen, vaan ne pitää aina kirjoittaa käsin sekä käyttää irtopaperia, jotta muistiinpanot voidaan sitten hävittää tarpeen tullen, ja tuo on tärkeää esimerkiksi jos henkilö haluaa kirjoittaa romaanin tai tehdä muuta luovaa työtä, missä hän ei halua näyttää keskeneräisiä töitä kustannustoimittajalleen. Tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että muistiinpanot sitten pitää editoida tietokoneella sellaiseen asuun, että ne voidaan esittää kustantajille, jotka antavat niistä kommenttinsa.

Eli kun romaanin kirjoittaja kirjoittaa tarinaa, niin tietenkin ideaalista olisi se, että hän kirjoittaa ensin luvun asiat ikään kuin vuokaavioksi tai kronologiseen järjestykseen ranskalaisilla viivoilla, ja sitten nuo viivojen takana olleet ideat sitten kirjoitetaan kappaleiksi koneella, ja tuota tietenkin kustannustoimittaja tai joku muu pomo sitten varmasti  katsoo mieluummin, kuin jotain paperiläjää pöydällä. Ja tietenkin kirjoittajan työ vaatii inspiraatioita, joten esimerkiksi ilmaisia yleisöluentoja ja esimerkiksi teknisiä julkaisuja sekä YouTube-videoita voi hyödyntää, kun kirjoittaja luo hahmoa sekä miljöötä omalle tuotteelleen, mikä on kirja. Eli tekniikan sekä yhteiskunnan, miljöön sekä historian tuntemus ei tietenkään ole kenellekään pahasta, mutta kirjailija on noiden asioiden vanki. Eli hänen luomuksensa on sellainen, että se sijoittuu väkisin johonkin paikkaan, oli kyseessä dekkari, sotakirja tai rakkaustarina.

Tietenkin esimerkiksi sotaa ta jotain sotatapahtumaa voidaan käyttää juonen  kehyksenä, kuten on toimittu monissa vakoilukirjoissa, joissa sankari jäljittää esimerkiksi vihollisen agentteja oman armeijansa esikunnasta, ja joutuu ikään kuin nolosti vaaraan. Eli hän käy omaa sotaansa erillään muista sotilaista paikassa, joka näyttää alkuun erittäin turvalliselta, mutta sinne tietenkin on solutettu vihollisen toimija, kuten John Lé Carren romaaneissa, missä turvallisuus pettää paikassa, jota ympäröivät piikkilanka-aidat sekä konekivääriasemat. Tuo luo tietenkin kuvan siitä, että Karla olisi voinut soluttaa agentteja brittien tiedustelun sydämeen. Joidenkin ihmisten mielestä John Lé Carren agenttigallerian Karla on ehkä nainen, ja hänen esikuvansa saattaa olla kuuluisa naisvakoooja Mata Hari, joka vakoili Ensimmäisessä Maailmansodassa Saksan hyväksi.

Eli pieni koko tietenkin viittaa siihen, että Karla olisi nainen. ja Smiley taas mies kuten monissa muissakin klassisen trillerin kaavaa käyttävissä romaaneissa tapahtuu. Eli noiden romaanien "paha" on Karla, KGB:n vastavakoilun päällikkö, joka on eräänlainen "Sauron-hahmo" noissa tarinoissa. Hän on kasvoton sekä taitava toimija, joka pelaa mielellään shakkia. Smiley taas on erittäin maskuliininen brittiagentti sekä Karlan vastapeluri, joka selvittää brittien vakoiluverkostoon kohdentuvia hyökkäyksiä.

Heidän maailmansa on kuitenkin meille tavallisille ihmisille tuntematon sekä epätodellinen vakoilu varjomainen maailma, jossa kukaan ei tiedä, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Ja tuohon vakoilun maailmaan pääsee vain harva ja valittu, joten Smiley sekä Karla ovat tietenkin ylpeitä työstään sekä siitä, että saavat kuulua tuon maailman eliittiin, ja he elävät tiedoista, joita nämä palvelut eli MI-5 sekä KGB hankkivat ihmisistä. Ja vaikka he ovat vastapelureita kylmän sodan armottomassa maailmassa, niin silti he arvostavat toisiaan, sekä on kuin kohtalon ivaa, että he ovat myös ikään kuin toistensa kopioita, jotka lopulta pelaavat keskenään shakkia.

Mutta todellisessa elämässä moni vakooja on jäänyt tulematta kotiin, ja ehkä vielä harvempi on tarinaansa kertonut. He tietävät monia salaisuuksia, joiden haltijat eivät halua niiden tulevan koskaan esille, ja kuten joskus olen kirjoittanut, niin he kokivat samat asiat kuin vastapuolen siviiliväestökin, ja ajatellaan että Abwehrin mies olisi ollut Lontoossa Blizin aikaan, jolloin hän olisi ollut Luftwaffen hyökkäyksen alla, Se ehkä olisi vaikuttanut tuohon henkilöön syvästi. Eli ei ole mitenkään mukavaa olla omien hyökkäyksen kohteena. Saman olisi kokenut myös esimerkiksi Hampuriin sijoitettu brittiagentti.

Toisaalta pitää muistaa se, että vakooja liikkuu normaalien ihmisten keskellä, ja tuntee myös vastapuolen ihmisinä. Ja kauheimmissa kuvitelmissani ajattelen, että ehkä  joku brittiagentti olisi ehkä joutunut todistamaan Holocaustia tai toimimaan ehkä jopa tuhamiskomennuskunnassa vakuuttaakseen Himmlerin omasta vilpittömyydestään, niin uskon että tuollaisia asioita ei hän koskaan haluaisi kertoa. Eikä kukaan halua kertoa varmasti sitä, että oliko joku liikemies jo saanut saksalta esimerkiksi Lontoon maaherran eli gauleiterin arvon, mutta tietenkin tuo hanke jäi väliin, koska Hitler ei saanut Britanniaa valloitetuksi. En usko että tuollainen mies olisi ollut kovin haluttua seuraa pubeissa, vaikka hänellä ehkä olisi ollut myös tärkeitä tietoja noista henkilöistä, jotka sodan aikaan vehkeilivät Hitlerin kanssa.

elainasiaa.blogspot.fi