Skip to main content

Posts

Showing posts from October, 2016

Kuinka Aristoteles kohtasi vaikean oppilaan nimeltään Aleksanteri Suuri

Suurin kreikan filosofeista oli nimeltään Aristoteles, ja se että onko tuo mies oikeasti ollut olemassa on kysymys, johon voidaan viitata kääntämällä hänen nimensä eli “Aristos” tarkoittaa erinomaista ja “Telos” loppua. Se että miksi epäilen, että kyseessä saattoi olla pikemminkin ryhmä miehiä, johtui siitä, että hän uskalsi opettaa Aleksanteri Suuren kaltaista suurta kuningasta, joka oli kuitenkin kuuluisa tuittupäisyydestään. Kaikki nuoret miehet ovat jotenkin ailahtelevaisia, mutta Aleksanterin kohdalla tuo ailahtelevaisuus teki hänestä erittäin vaarallisen, koska kyseessä on kuningas, joka on rajaton yksinvaltias. Kun mietitään Aleksanterin suhdetta Kreikkaan, jonka hänen isänsä oli valloittanut, niin hän teki aikoinaan erittäin ikävän virheen. Hän päästi kreikkalaisen filosofin opettamaan itseään, ja tuolloin pitää muistaa se, että jokainen nuori mies on samalla vaikutuksille altis, joten tietenkin myös Aristoteleella oli häneen suuri vaikutus, vaikka moni ajatteli varmasti,

Teorioita voi syntyä hyvinkin pienistä asioista, kuten Wernher Von Braunin pidätyksestä vuonna 1944

Siivillä varustettu V-2 ohjus Peenemündessa Teorioita syntyy erittäin pienistä asioista, ja osasta niistä tulee likipitäen legendoja, ja legendat kasvavat kasvamistaan, kuten kaikki tietävät. Ja koska kaikilla teoretikoilla on syynsä uskoa noihin asioihin, mistä he kirjoittavat. Kure sanotaan, niin ilman teorioita ei ole tutkimuksia eikä tiedettä tehdä ilman tutkimusta Kun puhutaan salaliitoista, niin voidaan sanoa, että niihin perustuvia toimintaelokuvia tuotettiin yhteen aikaan lähes liukuhihnalta. Saksalainen rakettien tutkija sekä avaruuslentojen uranuurtaja Wernher Von Braun pidätettiin vuonna 1944 GESTAPO:n  toimesta. Häntä kuulusteltiin tuolloin siitä,että tuo mies oli kiinnostuneempi avaruuden valloituksesta kuin V-kostoaseohjelmasta. Tiedetään että natseilla oli salainen avaruusohjelma, ja se on poikinut esimerkiksi tarinoita salaisista kuuasemista ja muista vastaavista asioista. Kyseiseen aikaan saksan salainen poliisi pidätti useita ihmisiä, ja toimitti heidät ke

Mietteitä urbaaneista legendoista ja siitä miten legenda syntyy: Käsittelyn kohteena Candymanin legenda

Monet urbaaneista legendoista ovat kamalia, ja niitä kerrotaan toisille vain silloin, kun on laskuhumala, ja odotetaan vesisateessa kyytiä. Osa niistä on syntynyt tietenkin Hollywoodin ansiosta, tai niiden pohjalta tehdyt elokuvat ovat vahvistaneet noita myytteja. “Candyman” on kauhuelokuva eräästä vanhasta yliopiston myytistä, jollainen on lähes jokaisella kampuksella maailmassa. Tuon elokuvan “Candymanilla” on aika vähän tekemistä sen urbaanin legendan kanssa, mikä kertoo kampuksella vaanivasta sarjamurhaajasta, joka valitsee uhrinsa sen perusteella, että he sanovat kolme tai elokuvaversiossa viisi kertaa hänen nimensä. Siis tuossa myytissä kerrotaan, että ei riitä se, että uhri sanoo sanan “Candyman” viisi kertaa peräkkäin, vaan hänen pitää sanoa “Candymanin” pastorilta nimi. Eräiden tarinoiden mukaan alkuperäinen “Candyman” olisi ollut Josef Mengele eli “Kuoleman enkeli” tai Herta Oberhauser-niminen natsilääkäri, mutta tuosta asiasta on hiukan epäselvyyttä. Kuitenkin void

Eilispäivän mielikuvitus on huomisen todellisuutta, ja SciFi sarjat voivat toimia innovaation lähteenä oikeille tuotteille

Huomioita TV:ssä esitetystä robotteja käsittelevästä SciFi-sarjasta nimeltään "Taisteluplaneetta Galactica", missä on muutamia hassuja yksityiskohtia.. Eli oletteko huomanneet, että nuo "Cylon alukset" ovat paineistettuja, ja sama koskee myös noiden robottien emä-aluksia. Eli en usko että oikeasti kukaan robotti tekisi omista aluksistaan sellaisia, että niissä ihmiset voisivat kävellä ympäriinsä ilman suojapukuja. Toki tuossa sarjassa varmasti ei tuolloin täysin järjettömistä ideoista ollut puutetta, ja kuten varmasti tiedämme, niin eilispäivän mielikuvitus on nykypäivän todellisuutta. Ja tietenkin insinöörit vaativat ideoita siihen, että he voisivat luoda uusia innovaatioita, sekä muuttaa ne valmiiksi tuotteiksi. Toki tuollaiset "Basestarit" voisivat oikeasti olla aivan toimivia ratkaisuja, jos käytössä on esimerkiksi ydinreaktori sekä sen alla olisi voimakkaat ydinrakettimoottorit, ja tuon aluksen käyttäjä ei paljoa piittaisi ympäristöstä. Tuolloin

Kuolematon lasten- ja nuorten klassikko "Vaahteramäen Eemeli"

Kaikki me tunnemme tarinan Vaahteramäen Eemelistä, joka aina pahojaan tehtyään joutui halkoliiteriin, johon hänen setänsä tuon pojan sulki, kun ei tätä voinut hallita. Kun katsotaan hiukan tuota tapausta tai tarinaa lähemmin, niin huomaamme siinä erään yksityiskohdan, joka saattaa avata meille sen, mitä tuo tarina oikeasti merkitsee. Nimittäin Eemelin tapa veistellä puisia miehiä istuessaan puuvajassa kertoo siitä, että hänellä saattaa olla psyykkinen tila, mitä kutsutaan nimellä "autismin kirjo".   Tuohon tilaan kuuluu sellainen asia, että henkilöllä on kontaktinottamiseen liittyviä vaikeuksia muihin henkilöihin, ja hän saattaa tehdä esimerkiksi korkeatasoisia puunukkeja tai savitöitä  sarjassa. Kuitenkin autisti saattaa reagoida esimerkiksi lyömällä henkilöä, joka tarttuu häntä kiinni, ja silloin voi seurata konflikti. Autismin kirjoon kuuluu myös selvästi havaittava rituaalikäytös, mikä sitten saattaa ilmetä siinä, että tuo poika sitten poistuu tuolta liiteristä l

Maalauksiin kätketyistä koodeista sekä niiden käytöstä maalaustaiteessa

Dominikaani unformussaan kädessä oleva kirja symboloi hänen korkeaa laintuntemustaan ja ristin muotoinen kukka sitä, että hän tarjosi  pelastusta ihmisille jotka tunnustivat tekojaan hänelle ja tekivät samalla ilmiantoja kanssaihmisiään Kuva I Maalausten koodeista sen verran, että ne ovat oikeastaan melko yksinkertaisia, koska niiden tarkoitus on varoittaa ihmisiä tekemästä tiettyjä virheitä kuten olemaan luottamasta tiettyihin henkilöihin. Toisin sanoen niiden tekemisessä on noudatettu tiettyjä uskonnollisia kaavoja. Eli esimerkiksi uskonnolliseen hahmoon kuten Neitsyt Marian kuvaan maalattujen mustien viivojen tarkoitus on varoittaa siitä, että tuo henkilö lähestyy vilppi mielessään, eli hän ei ole todellisuudessa mikään "hyvä henkilö" vaan tuon hahmon vaikuttimet saattoivat olla erittäin epäilyttävät. Kuvassa yksi (Kuva I) on dominikaani virkapuvussaan, ja siinä oleva musta varoittaa siitä, että mitä tahansa ei tuon henkilön lähellä tarvinnut puhua. Eli hän

"Vakavan" teollisuuden suhde viihteeseen, eli molemmissa voidaan käyttää samaa innovaatiota tuotteistamisen pohjana

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, mikä on teknologiateollisuuden suhde pelialaan, niin tietenkin pitää huomioida sellainen asia, että peliala on teollisuutta, jos sitä pohditaan puhtaasti sijoitusnäkohtia ajatellen. Eli siihen voidaan sijoittaa pääomaa aivan kuten muuhunkin liiketoimintaan. Mutta pelialalla on sellainen erityispiirre, että siinä pitää jatkuvasti kehittää uutta, jotta uudet pelit olisivat kiinnostavia hankintoja. Toki on hienoa, jos yhtiö tekee kuolemattomia klassikoita, mutta uudet pelit ovat se, mikä takaa yhtiölle liiketoimintavoiton, ja pitää ohjelmoijat sekä muut asiantuntijat töissä. Se että yhtiön uudet pelit menestyvät takaa se, että pelifirman kassaan tulee rahaa, ja se sitten alkaa kiinnostaa myös sijoittajia. Mutta se että pelifirma tuottaa jatkuvasti uusia pelejä vaatii sitä, että yhtiön työntekijät ovat suorastaan hyperinnovatiivisia, mikä tarkoittaa sitä, että heidän pitää olla erittäin luovia henkilöitä. Kun pelejä luodaan, niin silloin tietenkin ni

Pienet sähkökäyttöiset robottibussit ja junat tulevaisuuden joukkoliikenteen perustana

ICE Intercity Express Hampurissa Elinkeinorakenteen muutos vaikuttaa kaikkien meidän elämäämme syvemmin kuin koskaan ennen. Tuo rakennemuutos johtuu siitä, että esimerkiksi pääkaupunkiseudun infrastruktuuriin tehdään muutoksia, jotka tulevat tappamaan kokonaisia ammattikuntia tai pakottamaan näitä muutokseen. Eli kyseessä on länsimetron sekä lentokentän ratayhteyden kaltaiset investoinnit, jotka tekevät perinteisen busiliikenteen tarpeettomaksi. Samoin ihmisten siirtyminen Internetin yli tapahtuvaan etätyöhön alentaa varmasti matkustajamääriä jatkossa. Ja samalla luodaan rautatieyhteyttä Espoon Kauklahden juna-aseman sekä Itäkeskuksen välille, jossa Rautatieasema toimii ikään kuin liikennesolmuna, mikä linkittää tuon metro-yhteyden Valtion rautatieverkkoon Helsingin keskustassa, ja toinen liittymäkohta sitten tulee jossain vaiheessa Kauklahteen, mikä sitten yhdistää eteläisen pääkaupunkiseudun saumattomasti VR:n rataverkkoon, ja täten vähentää tehokkaasti yksityisautoilua. Tämä

Kaikkea ei tarvitse julkaista, eli maskottien kuvat voivat aiheuttaa todella vakavia tilanteita.

Yllä olevassa kuvassa on brittiläisen joukko-osaston upseereita sekä aliupseereita maskottikoiransa kanssa. Tuollaiset upseerien kotona ja kotirintamilta otetut kuvat olivat erittäin haluttuja ertyisesti vihollisen tiedusteluosastojen taholla, ja noihin eläinkuviin liittyy eräs erittäin mielenkiintoinen tarina, jonka todenperäisyydestä keskustellaan edelleen. Kaikki koirien ystävät varmaan ovat kuulleet tarinan "koirapommeista", joita Ensimmäisessä Maailmansodassa lähetettiin vihollisen juoksuhautoihin. Eli noihin koiriin kiinnitettiin räjähdyspanoksia narulla sitomalla, ja ne lähetettiin "ei kenenkään maan yli" vihollisen konekivääreitä kohti. Kun ne saapuivat vihollisen asemiin, niin niiden laukuissa olevat panokset räjähtivät, tai niin ainakin operaatiosta vastaava upseeri ajatteli. Nykyään tuollainen toiminta varmasti saisi jokaisen eläintenystävän kadulle osoittamaan mieltään, mutta asenteet tuolloin 1914 olivat hiukan toisenlaiset, ja eläinten oikeuksia o

Pelataanko spiritismiä joka oikeastaan on eräs psykoanalyysin muoto? Eli kaikkia asioita ei ehkä ole helppoa ymmärtää, ja ihmisen mielellä ei pidä lähteä leikkimään

Kun puhutaan spiritismistä, niin unohdetaan sellainen asia, että kyseessä ei ole leikki. Ihmiset pelkäävät tuota peliä, missä pöytään tai rumpuun piirretään kirjaimia tai erilaisia merkkejä, ja sitten pöytää hakataan kädellä, jolloin sen pinnalle asetetut esineet alkavat hyppiä. Kyseistä peliä pelataan usein yöllä tai pimeässä huoneessa, ja valaistukseen kuuluvat tietenkin erilaiset kynttilät. Noista rummun tai pöydän päälle asetetuista esineistä ja kirjaimista, joiden päälle esine putoaa muodostetaan sanoja, joiden väitetään tulevan tuonpuoleisesta. Kyseisen toiminnan tarkoitus on saada henkilö vastaanottavaiseksi vastapuolen manipulaatiolle, ja idea on siinä että tuon istunnon pitäjä tarkkailee toisen elekieltä, ja sitten esittää hänelle jotain väitteitä. Kyseessä on tuolloin eräänlainen psykoanalyysin muoto, jota kutsutaan shamanimisksi, ja jonka tarkoitus on ikään kuin "avata ihmisen mieli", ja tuossa valmistelussa henkilöstä tehdään vastaanottavainen tuolle toiminna

Ruma sana sanotaan niin kuin se on (Mitä on sopivaa kirjoittaa sosiaalisessa mediassa ja mitä ei?)

Mitä on sopivaa kirjoittaa sosiaaliseen mediaan ja mitä ei, on kysymys mihin ei ole olemassa mitään oikeaa vastausta. On tietenkin olemassa sellaisia lakeja, jotka käsittelevät esimerkiksi työnantajalle tehtyä vahinkoa, ja tuota tietenkin kutsutaan lojaalisuusvelvollisuudeksi. Toisin sanoen työnantajan mainetta ei saa aiheetta pilata, tai hän voi erottaa työntekijän. Samoin on olemassa lakeja, joiden mukaan esimerkiksi kunnianloukkauksesta voidaan hakea oikeudessa korvauksia. Mutta kun puhutaan siitä, että mikä on soveliasta ja mikä ei, kun kirjoitetaan sosiaaliseen mediaan, niin olen usein törmännyt käsittämättömään asiaan. Nimittäin siihen että työnantajat tai työnjohtajat kiivaasti sanovat, että liian kärkäs sosiaaliseen mediaan lähtevä kirjoittaminen huonontaa henkilön mahdollisuutta saada töitä. Tästä asiasta tietenkin voidaan pitää erittäin pitkiä palavereja esimerkiksi televisiossa, jonka aiheena voisi olla. että "haluamme työntekijän, joka ei koskaan ota mihinkään

Intian asekaupoista sekä P-8 POSEIDON lentokoneista

P-8 POSEIDON Intian ilmavoimien  väreissä Intia on pyrkimässä paikalliseksi tai jopa globaaliksi supervallaksi, ja siksi se hankkii innolla esimerkiksi länsimaisia sukellusveneen torjuntaan tarkoitettuja  lentokoneita eli Boeing P-8 POSEIDON:eja sekä uusii voimakkaasti laivastoaan. Tuo valtio on hyvä esimerkki maasta, joka tietää mitä se tahtoo sotilasteknologian kivisellä saralla, ja vaikka se ehkä hankkii vain muutamia noista koneista, niin se saattaa sitten kopioida tuota tekniikkaa omiin kansallisiin koneisiin, ja kuten tiedämme, niin mistä tahansa maailman matkustaja- tai kuljetuskoneesta voidaan rakentaa tuollainen ASW-lentokone, joka todellisuudessa voi hyökätä mitä tahansa kohdetta vastaan Se voidaan varustaa sen kaltaisilla  ohjuksilla että pommeilla, että ne toimivat maa- ja merikohteita sekä sukellusveneitä vastaan erittäin tehokkaasti, eli niissä on älykomponentti, mikä saa ne räjähtämään tietyllä tavalla, eli ne saattavat saada käskyn räjähtää esimerkiksi 30 sekunti

Venäjä sijoittaa moderneja sota-aluksia Itämerelle, eli tilanne täällä kiristyy kiristymistään

LIDER-luokan hävittäjä Venäjä on sijoittamassa uuden sukupolven LIDER-luokan hävittäjiä Itämerelle, ja siitä tietenkin pitää kaikkia informoida. Kyseinen uuden sukupolven STEALTH-hävittäjä kuljettaa 70 meri- ja maamaaleja vastaan käytettäviä risteilyohjuksia ja 168 ilmamaaleja vastaan tarkoitettua ohjusta, sekä KA-25 ja Ka-30 helikoptereita. Noilla hävittäjillä on mahdollisuus olla merillä 30 vuorokautta, ja niiden tulivoima on huomattavasti suurempi kuin amerikkalaisilla vastaavilla Arleigh Burke luokan ohjushävittäjillä, ja sitten tietenkin pitää muistaa se, että nuo ohjukset voidaan tietenkin varustaa ydinkärjillä, jolloin noiden huippunykyaiaikaisten 30-solmun nopeudella kuukauden ajan itsenäiseen partiointiin kykenevät hävittäjien tulivoima tietenkin vastaa kokonaisen valtion tulivoimaa. Samoin KA-25 ja KA-30-helikopterit voivat käyttää torpedoita sekä tuhota niillä sekä sukellusveneitä että pinta-aluksia. Samoin noita helikoptereita voidaan käyttää SPETSNAZ-ryhmän kuljetta

Luonnon avulla tapahtuvaa mallintamista: Tarantula Hawk sekä laseraseilla varustettu Predator C Avenger UCAV

Predator C Avenger UCAV Uuden sukupolven taistelukoneita sekä muita teknisiä välineitä mallinnetaan paljon luonnosta saatavien ideoiden avulla, vaikka lopputulos ei ehkä ole yhtään luonnossa elävän esikuvan mukainen. Yllä oleva UCAV eli Global Hawkissa käytettävään teknologiaan perustuva Avenger eli Predator C tai oikeastaan sen ehkä aivan lähitulevaisuudessa käyttöön otettava laserase on saanut kuulemma innoitusta Tarantula Hawk:in nimellä kulkevasta hyönteisestä, jonka myrkkypiikki kääntyy eteenpäin. Tuo hyönteinen saalistaa erittäin myrkyllisiä lintuhämähäkkejä .Noiden ampiaisten yleisempi tapa saalistaa on kuitenkin se, että ne kävelevät tuon hämähäkin jalkaan tai takaruumiiseen, ja sitten kun kyseinen myrkky on vaikuttanut, niin ne syövät tuon saaliin. Predator C:ssa oleva laserase on melko pitkä, joten jotta se olisi tehokas ja käyttökelpoinen väline Global Hawkin kaltaisessa UCAV:issa, jonka siipiprofiili ei ole omiaan syöksymiseen, niin sen säde suuunnataan maahan tai mu

Lisää pohdintaa ACTUV:ista sekä lentävistä sukellusveneistä

ACTUV ACTUV on siis maailman ensimmäinen robottipintaalus, joka pystyy tietenkin myös tiedusteluun sekä myös ehkä erittäin itsenäiseen toimintaan esimerkiksi jokien suistoissa sekä sisämaahan johtavilla joilla, joita voidaan tehokkaasti partioida tuollaisilla välineillä, jotka voidaan varustaa esimerkiksi kannesta nostettavilla konetykeillä kuten 30 mm MDHC-30, jollaista käytetään myös Apachessa tai ohjuksilla, joiden avulla se voi hyökätä esimerkiksi pienten kuljetus- tai sota-alusten kimppuun sellaisissa paikoissa, jotka vastaavat toimintaympäristöinä esimerkiksi Mekong-jokea. Nuo ympäristöt ovat siitä ikäviä toimintapaikkoja, että nuo huumemiehet ovat yrittäneet iskeä esimerkiksi virkamiehiä vastaan, joten siellä pitää sitten noiden operaattorien kyetä salaamaan henkilöllisyytensä. ACTUV-laitteet voidaan tietenkin myös varustaa RTG:llä joka mahdollistaa täysin satamasta riippumattoman toiminnan, ja myös itsenäisen jopa vuosia kestävän operoinnin esimerkiksi Amazonin huumekaup