Kun sakarista tuli konna (Mies joka esti ydinsodan)

https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Kun neuvostoliittolainen upseeri ei laukaissut ydinaseita, niin ensin häntä kehuttiin, mutta sitten kehujen sijasta alkoi tulla moitteita, ja tuo upseeri siirrettiin toisiin tehtäviin. Koko hänen loppu uransa oli kuulemma täynnä kuulusteluja sekä kaiken maailman vaikeuksia, joita esimiehet hänelle järjestivät. Tässä sitten näkyy se, että jos esimies jää alaisensa varjoon, niin silloin alainen saa helposti vaikeuksia. Esimiesten nolaaminen on erittäin vaarallista, koska he kostavat mielellään alaiselle tällaisia asioita. Ja kun puhutaan sankaruudesta, niin silloin pitää muistaa se, että “kuollut sankari on paras sankari”, koska häntä voidaan kiittää sekä kumartaa ilman, että esimiehen täytyy selittää mitään.


Mitali sekä sankarin arvonimi varmaan tuovat henkilökohtaista kunniaa, mutta sitten tietenkin esimies on tuolloin ikään kuin alaisen varjossa. Sen takia tällainen tilanne saattaa aiheuttaa kestämättömän tilanteen alaisen sekä esimiehen välille, jolloin esimies saattaa käyttää omaa arvovaltaansa alaisen uran tuhoamiseen, koska hän silti on mies, joka johtaa joka tapauksessa joukkoa. Ja siksi tuollainen teko, missä alainen hänet nolaa on erittäin vaarallinen. Nimittäin varsinkin Neuvostoliiton kaltaisissa autoritaarisissa järjestelmissä on ylimmälle komento tasolle vaikea päästä, koska se vie lähes koko tuon upseerin elämän, ja siksi nuo korkeimmat kenraalit sekä amiraalit tuskin virheitään myöntävät.


Eikä Neuvostoliiton poliittinen kulttuuri tähän ainakaan kovin paljoa kannustanut, koska jos henkilö teki virheitä, niin hänet saatettiin ampua tai lähettää Siperiaan metsätöihin, niin silloin tietenkin tuollainen asenne sai aikaan sen, että omia virheitä peiteltiin, tai syytä vääriin päätöksiin vyörytettiin suoraan toisten ihmisten niskaan. Ja siinä sitten varmasti moni kyvykäs upseeri sai potkut tai ammuttiin. Toki tuo asenne saattoi pelastaa Suomen Talvisodan aikaan, koska Stalin oli vähän aikaisemmin ampunut koko Puna-armeijan johdon, ja tuo sitten sai aikaan myös varsinkin Saksan hyökkäyksen alussa valtavia tappioita Neuvostoliiton asevoimille.


Tämä on yksi univormua käyttävien miesten ja naisten pahimmista ongelmista. Syy omiin virheisiin vyörytetään usein jollekin alaiselle, joka on toiminut joko oikein tai estänyt katastrofin synnyn. Varsinkin autoritaarisissa järjestelmissä on upseerin uralla eteneminen jotenkin vaikeaa, ja jos sitten tulee tehtyä virheitä, niin niitä ei uskalleta myöntää. Alla on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta, missä esimiehet ovat tehneet virheitä, mutta alaiset saavat kärsiä toimiessaan oikein.


Se mikä tapauksessa myös on erittäin ikävää on se, että iskuihin tarkoitettua järjestelmää sekä sen olemassaoloa ei koskaan tuomita. Jos Neuvostoliitto aikoinaan rakensi satelliittijärjestelmän, johon ei sitten tekniikka riittänyt, niin silloin olisi kyllä pitänyt tajuta, kuinka vaarallisia nimenomaan ballistiset ohjukset ovat. Neuvostoliiton asejärjestelmien yhteinen piirre on siinä, että niissä käytetään erittäin suuritehoisia räjähteitä, ja niiden käyttö on suunniteltu nimenomaan panssari- tai muiden suurten alueellisten maalien tuhoamiseen.


Tämän takia Neuvostoliitto kehitti aikoinaan RDS-220:n eli “Tsar bomban”, mikä on tehokkain koskaan räjäytetty ydinase. Tuon räjähteen teho on suurempi kuin koko Toisessa Maailmansodassa käytettyjen räjähteiden teho, kerrottuna kahdella. Tuo 50-57 megatonnin tehoinen ase on sellainen, että sen kehittämä paineaalto kiersi maapallon kolmeen kertaan. Kuitenkin ydin- sekä muiden aseiden tukijärjestelmien valmistamisessa on tuossa maassa ongelmia. Noiden satelliittien sekä tiedustelua varten tuotettujen välineiden tarkoitus on auttaa ydinaseiden kohdistamisessa, niin että se antaa maksimaalisen tehon oikeaan kohteeseen. Ilman tuota järjestelmää noiden aseiden teho ei kohdistu oikein.



Eli kaupunkien tuhoaminen ei tuhoa vastapuolen aseita, jotka voidaan tuolloin laukaista kohti omia kohteita. Kun puhutaan niistä järjestelmistä, jotka tukevat ydinaseita, niin silloin tietenkin tarkoitetaan useita erilaisia järjestelmiä, joista tärkeimpiä ovat tutkat sekä satelliitit. Kun ajatellaan syytä siihen, miksi alettiin valmistaa satelliitteja, joiden tehtävänä on paljastaa vastapuolen ydinaseiden avulla tekemät hyökkäykset, niin niiden tarkoitus on antaa omille joukoille aikaa miettiä aseiden laukaisua. Jos varoitus hyökkäyksestä saadaan muutamaa minuuttia aikaisemmin, niin silloin omille komentajille jää muutama minuutti aikaa todentaa mahdollinen hyökkäys.


Tuossa huippusotilaiden maailmassa jokainen raketin laukaisu voi merkitä yllätyshyökkäystä, joten sen takia heidän pitää saada kaikki mahdollinen tieto tästä raketista, jotta he voivat päätellä, onko mahdollinen vihollinen lähettänyt satelliitin radalleen, vai onko kohti tulossa taistelukärkiä. Toki esimerkiksi FOBS (Fractional Orbital Bombardment System) voidaan lähettää maata kiertävälle radalle niin, että se kiertää ensin muutaman kerran maapalloa, ja sitten vasta ylittää kohdealueen.


Tuollainen asejärjestelmä on sellainen, että sen avulla voidaan suorittaa yllätysisku, ja vaikka nämä järjestelmät on YK:n pyynnöstä kielletty, niin kuitenkin noita kieltoja tulkitaan hiukan eri tavalla, kuin mitä ihmiset yleensä tietävät. Eli FOBS:n toteuttamiseen vaaditaan vain suuritehoinen kantoraketti, joka jaksaa viedä kärjen Maata kiertävälle radalle. Ja uuden sukupolven FOBS aseet voidaan tietenkin palauttaa Maan pinnalle. Uusien kääpiö kokoisten avaruussukkuloiden lastitilaan voidaan asentaa ydinaseita, ja sitten nuo sukkulat voivat toimia ikään kuin äärimmäisinä ristelyohjuksina. Nuo aseet voidaan palauttaa hälytyksen jälkeen maahan, ja asentaa uudestaan rakettien kärkiin.


Ennakkovaroitusjärjestelmien sekä muiden tukijärjestelmien ongelma on siinä, että niiden tehtävänä on estää sotien syttymistä. Tai ainakin niin ydinasevaltiot haluavat ihmisten ajattelevan. Näitä järjestelmiä vastaan on kehitetty aseita, kuten kiertoradalla räjäytettäviä ydinaseita, joiden tehtävä on tuhota nimenomaan satelliitteja sekä elektronisia laitteita. Samoin suuritehoisia ECM-laitteita on kehitetty häiritsemään noita tukijärjestelmiä. Myös esimerkiksi tutkaan perustuvia tuhoamis-järjestelmiä, joissa äärimmäisen tehokkaita tutkia käytetään vastapuolen järjestelmien tuhoamiseen.


Jos megawattien teholla toimivat tutkat, jotka toimivat samalla aaltopituudella kohdistetaan esimerkiksi laivaan, niin silloin valokaari muuttaa kohteen kaasuksi. Radioaaltojen etu lasereihin nähden on se, että ne kimpoavat ionosfääristä, ja ne voidaan kohdentaa myös maalla oleviin kohteisiin. Maser (Microwave Amplification by Stimulated Emission of Radiation)  tekniikka tekee mahdolliseksi aseen kohdistamisen erittäin tarkasti, joten sitä voidaan käyttää myös yksittäisten ajoneuvojen eliminoimiseen.


Nämä aseet voivat oikeasti surmata ihmisiä jopa paksujen betoniseinien läpi, jos vain kohde kyetään paikantamaan ennen aseen käyttöä, ja käytössä on sellainen tekniikka, jolla voidaan luoda hyvin ohut radiosäde, joka sitten kohdennetaan kohteeseen esimerkiksi GPS:n antaman paikannustiedon perusteella. Uusinta uutta lienevät tietokonevirukset, joiden tehtävä on tuhota asejärjestelmien ohjaamiseen käytettävien tietokoneiden ohjelmistoja. Näiden järjestelmien kehittämistä perustellaan sillä, että  tukijärjestelmien tarkoitus on oikeasti kohdentaa ydinaseita, ja siksi ne kannattaa sodassa tuhota.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kolmas-maailmansota-uhkasi-syttya-tasan-35-vuotta-sitten-ydiniskuun-olisi-pitanyt-jo-ryhtya-yksi-mies-esti-taystuhon-ja-sai-moitteet/7088096#gs.xCnyZrI

Sosiaalinen vuorovaikutus on mahdollisuus saada palautetta omista vahvuuksista

Kun ihminen esiintyy, tai kohtaa muita ihmisiä, niin hänen pitää aina pyrkiä ottamaan selvää siitä, että millaisia ihmisiä hänen yleisönsä käsittää. Eli jos esityksen tilaa joku yhteisö, niin ei varmasti ole mikään suuri vaiva käydä heidän kotisivuillaan, jotta voidaan sitten miettiä millä tavoin heidät sitten hurmataan suuren hetken koittaessa. Jos ihminen tutustuu asiakaskuntansa erityispiirteisiin, niin silloin hän säästyy monilta ikäviltä palautteilta, joita sitten laitetaan menemään illansuussa sähköpostilla tuolle esiintyjälle.Mutta kun puhutaan omista vahvuuksista ja niiden tunnistamisessa, niin silloin pitää muistaa sellainen asia, että meillä on lajityypillinen tapa toimia,ja ihminen pyrkii aina olemaan sosiaalinen.

Joten tarve vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa on myötäsyntyinen ominaisuus. Yksin oleminen on tietenkin joskus aivan hyvä asia, mutta yksinäisyys sekä yksinolo eivät ole mitenkään toisistaan riippuvia asioita, vaan ihminen voi olla valtavan toveripiirin ympäröimä, mutta samalla hän voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Tämä tapahtuu silloin, kun hän ei koe mitään yhteenkuluvuutta tai jaa samoja harrastuksia kuin kaverinsa, ja tuossa tilanteessa ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hänellä on näennäisesti paljon kavereita.

Yksinäisyyden tunne on subjektiivinen kokemus, ja sitä ei kukaan muu kuin henkilö itse ei sitä pysty arvioimaan. Eli toisin sanoen ihmissuhteiden laatu ratkaisee sen, tunteeko ihminen olevansa ystävien ympäröimänä vai onko hän oikeasti yksinäinen. Eli jos hänen keskustelunsa rakentuvat siihen, millainen sää on sinä päivänä kyseessä, niin silloin hän varmasti on hiukan poissa toveripiirinsä keskustasta.

Yksinäisyys on hyvä renki mutta huono isäntä, ja yksinäistä ihmistä joskus käytetään törkeästi hyväksi, eli hänelle tarjotaan maksullisia terapioita, joissa hän saa avautua jollekin terapeutille 45 minuuttia kerrallaan, ja noista keskusteluista ei hänelle mitään apua ehkä olekaan. Kuitenkin vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on tärkeää, ja varsinkin työpaikalla ihminen leimautuu helposti epäsosiaaliseksi, jos hän ei koskaan kommunikoi muiden työtovereiden kanssa.

Ja kuitenkin on aina hyvä muistaa sellainen asia, että kukaan ei voi päivässä muuttaa työyhteisöä tai henkilön identiteettiä, vaikka sellaista joskus haluaisimme tehdä. Eli emme voi odottaa sitä, että kaikki olisivat samanlaisia kuin me itse, tai sitten haluaisivat muuttua meidän itsemme kaltaiseksi. Kaikki ihmiset ovat aluksi muutosta vastaan, kuten olemme huomanneet, mutta muutos alkaa aina siitä, että joku asia otetaan puheeksi.

Vaikka alkuun vastaus olisi jyrkkä "ei", niin silti yön yli nukuttuamme  saattaa muutos olla ainakin osittain myös päättävien tahojen mielestä hieno asia, ja ehkä he sitten pyytävät tämän ehdottajan pieneen palaveriin, jossa hän saa rakentavasti esittää oman näkemyksensä asioista ilman pelkoa siitä, että hänelle nauretaan. Ja ainahan voidaan sanoa, että monille historian suurmiehille on naurettu, ennen kuin he sitten ovat tehneet suuria asioita, kuten George Washington johtaessaan amerikan armeijaa sen itsenäisyystaisteluissa sekä Thomas Edison esitellessään hehkulamppunsa.

Persoonallisuus on sitä, mitä ihminen on, eli hänen esiintymisensä, pukeutumisensa sekä myös puhetapansa ovat osa persoonallisuutta, ja meidän on vain pakko myöntää, että jokaisen meidän persoonassamme on asioita, joista joku ei varmasti pidä. Mutta kaikista ihmisistä voi opetella pitämään, tai ainakin hyväksymään hänen mielipiteensä jostain asiasta, mikäli se ei ole vahingoksi muille. Kun annetaan palautetta, niin pitää aina muistaa se, että negatiivinen palaute jää ikävä kyllä aina kaikille mieleen, koska se on osa lajityypillistä eloonjäämistä varten kehittynyttä toimintaa. Eli jos luolamies teki jotain, mikä ärsytti hänen toveriaan, niin se saattoi merkitä poistamista ryhmästä, joten siksi tuo negatiivinen palaute tallentuu ihmisen muistiin niin tehokkaasti. Tämä on siksi, että ihminen osaisi sitten jatkossa välttää tuota käytöstä. Kun kerromme jotain asioita toisille, niin voimme itse päättää sen, mitä ja miten tapahtumista kerromme. Ja samoin voimme myös arvioida sitä, mitä toinen meille kertoo, ja samalla voimme miettiä hänen motiivejaan. Eli aina pitää kysyä sitä, "miksi joku kertoo vaikkapa hyvin henkilökohtaisia asioita ventovieraalle"?

Hän voi aloittaa keskustelun vaikka kertomalla avioerostaan tai muusta vastaavasta asiasta, ja tuolloin pitää aina miettiä tuon ihmisen motiiveja. Yksi hyvä tapa saada toinen henkilö puhumaan ohi suunsa on se, että on tunnustavinaan tälle jotain henkilökohtaista. Tuon asian tietäminen olisi voinut säästää monia ihmisiä esimerkiksi koulukiusaamiselta. Ei ole mikään erikoinen asia, että joku kiusaaja on esimerkiksi kahden kesken esittänyt olevansa homo, ja sitten kun toinen on hänelle uskoutunnut, niin seurauksena on ollut pilkkaamista tai muuten ikäviä asioita. Ja samoin pitää miettiä sitä, että miksi joku kertoo esimerkiksi tekemistään rikoksista kaikelle kansalle? Onko hänen tarkoituksensa vain sitten trollata muita kertomaan autovarkauksista tai muista teoista yleisesti, vai miksi tuollainen henkilö sitten kertoilee noita juttuja esimerkiksi jossain oppilaitoksessa ilman että siihen puututaan opettajien toimesta? Eli kaikkia esiintyjiä kohtaan pitää olla kriittisiä, ja myös omaa itseä pitää voida arvioida kriittisesti, niin että myös omia virheitä ei koskaan tee toistamiseen ainakaan samassa paikassa. Jos joku suututtaa toisia, niin silloin tuota toimintaa ei kannata jatkaa, oli se banderollien heiluttaminen tai nenän kaivaminen.Tai ainakaan tuolloin ei siitä ryhmästä tule itselle ystäviä.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Mietintä kenttätutkimuksen ongelmista sekä tutkimuksen suoritustavasta, mikä vaikuttaa väistämättä tutkimustulokseen

Kuvituskuvaa
Kuva I 

Tutkimuksen sekä tutkimusongelman käsittelystä kannattaa mainita sen verran, että missään nimessä tehtävää ei kannata jättää pelkkien teemahaastattelujen varaan, koska ihmiset saattavat muistaa myöhemmin sanoneensa jotain muuta, kuin mitä haastattelija on merkinnyt muistiin, ja silloin tietenkin tehtävässä vaadittava tutkimuksellisuus kärsii. Hyvin tehty tutkimustyö tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käytetään sellaisia lähteitä, joiden kiistäminen on vaikeaa. Ratkaistaessa tutkimusongelmia tärkeitä on muistaa se, että tutkimuskohde ei välttämättä ole mikään moraalisesti hyväksyttävä asia, eikä oikea elämä ole mikään ”Korkeajännitys”-sarjakuva , jossa on selkeästi hyvä ja paha puoli. Eli kuten tiedämme, niin saattaa olla niin, että mitään ”oikeaa” puolta ei edes löydy, kun jotain ongelmaa lähdetään käsittelemään. Ja aina pitää muistaa se, että tutkijoille kerrotaan paljon sellaista, mikä ei ole edes totta. Toisin sanoen oletteko koskaan kuulleet sellaisesta tilanteesta, että esimerkiksi Iranin SAVAK:in eli valtiollisen poliisin virkailija soittaa liittymästä, mistä puhelun vastaanottaja saa puhelimeensa tekstin "SAVAK soittaa" puhelun ,missä kysytään vastaanottajalta, että luottaako tämä SAVAK:in rehellisyyteen sekä oikeudenmukaisuuteen, ja samalla ilmoitetaan, että puhelu äänitetään. Mitä vastauksia kuvittelette saavanne, jos tuollaisen tempun teette? Uskaltaako kukaan siellä sitten sanoa muuta kuin sanan "kyllä"? 

Tutkimusongelmissa pitää aina kysyä, että miksi joku toimija toimi, juuri niinkuin silloin toimittiin, mistä sitten seurauksena saattoi olla vaikkapa uutisjuttu jostain kauheasta asiasta. Samoin kaikkia asioita mitä tutkija oikeasti sattuu ajattelemaan ei tarvitse laittaa paperille. Eli tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusraportissa ei tarvitse käydä jokaista maailmassa tapahtunutta villieläimen hyökkäystä tai kuulusteluhuoneessa tapahtuvaa ylilyöntiä läpi yksityiskohtaisesti, koska se sitten tuo eteen sellaisen asian, että noiden tutkielmien pitäisi olla helposti luettavia, ja siksi kannattaa myös välttää yksityiskohtaisia kuvauksia esimerkiksi lääketieteellisistä traumatologiaan kuuluvista asioista, vaan tuollaiset kuvaukset voi jättää raportin liitteeksi, koska niiden kuunteleminen saattaa olla hyvin raskasta sekä järkyttää perheen pienimpiä.Tutkija ei koskaan myöskään saa antaa muiden tehdä tekstejää, koska se voi aiheuttaa sen, että tutkimus hylätään tai että kirjoittaja sitten kirjoittaa tekstin vääristellen totuutta tai kaunistellen omaa näkemystään.  

Kun puhutaan raskaasta esityksestä, niin tietenkin liian pitkä esitys saattaa olla hyvin ikävä asia, ja samoin tilanne missä esimerkiksi pyydetään toista kertomaan itsestään viisi hyvää tai huonoa asiaa vierustoverille saattaa tehdä muuten tehtävästä kammottavan. Vai kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi joku koulukoti- tai muun laitosmenneisyyden omaava kuuntelija haluaa noita asioita käydä läpi. Enkä usko että kenetäkään ihmisestä on mukavaa selittää täysin vieraalle ihmiselle, mikä on itsessä hyvää tai huonoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin ihmisten kertomus omista hyvistä puolista saattaa toisesta vaikuttaa rurhalta kehumiselta, ja tietenkääm kenellekään tuntemattomalle ei kukaan halua paljastaa itsestään asioita, joita hän muutenkin salaisi. Joskus tietojenkäsittelijät paneutuvat niin omaan erikoislaansa kuuluvaan termistöön, että unohtavat täysin sen, että normaali ihminen ei ehkä jaksa kuunnella listaa alan termejä, joista monet tuovat raporttiin punaista viivaa. Mutta kun puhutaan erittäin hyvästä tavasta saada normaali ihminen vaivautuneeksi,on lähteä suoraan haukkumaan jotain ihmisryhmää kuten adoptiolapsia, koska nämä henkilöt eivät mitenkään ole vastuussa omasta kohtalostaan, vaan päätöksen tuosta asiasta on tehnyt kunnan sosiaalitarkastaja.

Myöskään missään tutkimusongelmissa ei koskaan mennä sellaiseen paikkaan, missä tutkimuskohde pääsee vaikuttamaan muistiinpanojen sisältöön. Eli kuten varmaan kaikki ymmärsivät, niin jos tutkija menee poliisiautoon missä tahansa maailman maassa tekemään tutkimuksia, niin hän näkee vain sen, mitä hänelle halutaan näyttää. Sama tietenkin koskee mitä hyvänsä asiaa, eli totta kai esimerkiksi teollisuuslaitoksen työntekijät ovat täysin tyytyväisiä työoloihinsa, kun vieressä seisoo laitoksen omistajan edustaja, joka saattaa erottaa työntekijän, koska tämä vaarantaa liiketoiminnan sekä toimii yhtiön etua vastaan.

Ja toki myöskään itseä ei tarvitse saattaa tilanteeseen, että joutuu sitten esimerkiksi jossain rajoilla vaikeuksiin tai pidätetyksi,kun on tutkija sattunut kysymään vääriltä ihmisiltä heidän mielipidettään jostain asioista. Tutkimuskohdetta ei koskaan saisi myöskään vaarantaa sillä, että tutkija julkaisee heidän nimensä tai yhteystietonsa, jos näiden henkilöiden haastattelu koskee valtion johdon kannalta ikäviä asioita, kuten esimerkiksi valtion tai sen edustajien harjoittamaa mielivaltaa. Sama koskee tietenkin myös vaikkapa erilaisia yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka eiivät aina ole valtiollisia Samoin on hyvä muistaa se, että konflikteissa on aina kaksi puolta, josta kumpikaan ei ehkä puhu täysin totta.

Eli kun puhutaan sellaisista sotarikosten klassikoista, kuten Santiagon tai Shanghain palo- sekä kaasupommeilla tapahtuneista pommituksista, niin silloin pitää miettiä sitä, että tiesivätkö lentäjät pudottaneensa terroripommeja pitkin kaupunkia. Eli espanjan sisällissodassa tuhotun Santiagon sekä Madridin kaupungin kohdalla voidaan kysyä, että vaihdettiinko nuo Heinkel 5i:n pudottamat pommit eletronetallia siältäviin räjähteisiin ilman, että lentäjille kerrottiin tätä. Eli kuvittelivatko Kondori-legioonan sotilaat, että he pudottivat normaaleja palopommeja, mutta elektronmetalli teki pommista niin kuuman, että syntyi tulimyrsky, jossa koko kaupungin väki kuoli. HE 51 käyttämä verraten pienikokoinen pommi saattoi olla tarkoitettu kemiallisen aseen kuljettamiseen, mutta saattaa olla niin, että sitä ei ehkä uskallettu käyttää, joten pommit piti täyttää elektronilla, jotta niiden tarkoitus olisi voitu salata. Sama koskee Shanghain pommitusta.

HE-51 Kondor-legioonan väreissä
Espanjan sisällissodaan aikaan
Kuva II

Toisin sanoen kysymys kuuluu, että tiesivätkö nuo ”Betty” pommikoneiden lentäjät heidän napalm-pommien sisältävän todellisuudessa tappavaa kemikaalia. Sotarikos eroaa normaalista rikoksesta vain sen tapahtumaympäristön sekä laajuuden osalta. Eli niitä koskee sama metodologia kuin niin sanotttuja normaalejakin rikoksia. Tuolloin tutkijan pitää tietenkin kysyä sitä, että ketä tuo teko sitten hyödytti, eli hyödyttikö noiden kohteiden terroripommitus enemmän Francoa vai kansainvälistä rykmenttiä? Ainakin teko sai aikaan kansainvälisen arvosteluryöpyn, joka kohdistui Francoon ja hänen miehiinsä, joita syytettiin sitten erittäin vakavasta rikoksesta, vaikka ketään ei tuosta teosta koskaan tuomittu. 

Samoin pitää miettiä sitä että onko tuossa rikoksessa mitään näyttöä siitä, että teko on tahallinen, tai että onko olemassa mitään todellisia todisteita siitä, että esimerkiksi jonkun verilöylyn teki se, mikä on tekijäksi mainittu? Eli onko alueelta otettu kiväärinhylsyjä sekä niistä sormenjälkiä sekä DNA-testejä sekä onko ruumiista kaivetuista luodeista otettu rihlakuvaa, joka todistaa sen, että jotain tiettyä asetyyppiä on käytetty näissä teoissa. Eikä ketään suoraan tarvitse lähteä tuomitsemaan yhtään mistään, koska noiden tekojen käskijät istuvat usein muualla kuin tekopaikalla, jotta he eivät sitten saa pahaa mainetta noista hyvin ikävistä asioista.

kimmonsivu.blogspot.fi