Showing posts with label sosiopaattinen mieli. Show all posts
Showing posts with label sosiopaattinen mieli. Show all posts

Wednesday, June 14, 2017

Ihmismieli on hyvin synkkä paikka, ja aina välillä sitten tulee vastaan ihminen, jolla ei ole mitään omaatuntoa tekojensa suhteen.


Väkivallasta ja varsinkin perheen sisäisestä väkivallasta sekä siitä aiheutuvista traumoista on vaikea kirjoittaa. Jos ihmistä hakataan sekä alistetaan lapsena, niin hän saa siitä trauman, mikä voi ilmetä myöhemmin väkivaltaisena käytöksenä muita ihmisiä kohtaan, ja varsinkin jos oma vanhempi on ollut tuollaista ihmistä kohtaan väkivaltainen, niin silloin on suuri uhka siitä, että hän siirtää tuon käytösmallin omiin lapsiinsa. Tuota tilannetta kutsutaan “Lucifer-efektiksi”, missä alistettu henkilö päästessään samaan asemaan, kuin hänen kiusaajansa oli muuttuu itse kiusaajansa kaltaiseksi, ja alkaa esimerkiksi pahoinpidellä omaa perhettään.

Elokuva “The Ring” kertoo tarinan filminauhasta, joka sitten surmaa katsojansa. Tuossa filmissä on sellainen hiukan erikoinen asia, että tuollainen kuvanauha voi oikeasti aiheuttaa niin kovan pelkotilan, että ihminen saa silloin ikään kuin sairaskohtauksen. Tuollaisen pelkotilan syntyminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, vaan se vaatii tuollaiseen filmiin liittyvän traumaattisen kokemuksen, mikä sitten painetaan muistissa taka-alalle, ja sitten joku päivä tuollainen filmi saattaa sitten laukaista takauman. Kyseinen takauma saattaa olla niin voimakas, että ihminen saa sitten kohtauksen, mikä johtaa hengenahdistuksen kautta kuolemaan.

Tuollainen äärimmäinen fimiin liittyvä  trauma syntyy siten, että kyseinen filmi pyörii lastenhuoneessa, ja sitten tuo äärimmäinen pelkoreaktio voi aiheutua aivan lapsena koetusta tulipalosta, joka ikään kuin jäänyt traumana tuon henkilön mieleen. Sitten kun tuollainen elokuva näkyy, niin se sitten saa aikaan erittäin voimakkaan pelkoreaktion. Trauman synty on aina vähän samanlainen asia, eli siihen liittyy äärimmäisen epämiellyttäviä muistoja, jotka jokin tuolla trauman syntypaikalla nähty tai koettu asia sitten muuttavat sellaiseksi, että toistaessaan itseään joskus tulevaisuudessa ne laukaisevat psykosomaattisen reaktion, joka voi olla sellainen, että ihminen ei sitä sitten enää kykene hallitsemaan.

Myös esimerkiksi tiettyyn ruokaan kohdistuva viha saattaa johtua siitä, että henkilö on joskus nuorena syönyt joko mädäntynyttä versiota tuosta annoksesta, tai sitten hän on ollut aterialla vatsataudissa, ja jos tuo ruoka on silloin ensimmäistä kertaa tarjoilla, niin silloin siitä tulee tietenkin antipatiaa kyseisiä ruoka-aineita kohtaan. Kun tällaisia asioita tutkitaan, niin silloin tällöin tulee mieleen, että millaisia kauhutarinoita noihin ehkä hyvin syrjässä oleviin taloihin kätkeytyy. Se että henkilö saa kotonaan jatkuvia pelkotiloja, pitää aina tutkia, koska tuollainen reaktio saattaa merkitä hyvin vakavaa uhkaa tuolle henkilölle tai hänen lähipiirilleen.

Monissa kauhuelokuvissa ihmiset joutuvat sarjamurhaajan tai jonkun muun väkivaltaisen henkilön hyökkäyksen kohteeksi ollessaan jossain yksinäisessä talossa. Tuollainen asia missä henkilö menee ehkä vuosien päästä trauman synnystä samaan paikkaan vaikkapa perheensä kanssa saattaa aiheuttaa psykoosin sekä väkivaltaisen kohtauksen, kuten elokuvassa “Hohto” ja monissa muissa tuon elokuvan kaltaisissa kauhufilmeissä tapahtuu.

Kun tuollaista väkivaltaista käytöstä pohditaan tarkasti tällaisen filmin kautta, niin tietenkin silloin saattaa mieleen tulla se, että tuo filmin päähenkilö muuttuisi väkivaltaiseksi jonkin aivokasvaimen tai muun vastaavan asian takia, mutta kuitenkin tilanne voi olla myös muusta asiasta johtuva. Eli jos henkilö on aivan normaali muuten, mutta sitten hän jossain tietyssä tilassa alkaa muuttua vaaralliseksi, niin se saattaa johtua siitä, että tuota henkilöä on jotenkin pahoinpidelty tuollaisessa tilassa.

Leikitään sellaista ajatusleikkiä, missä “Jack” on lapsena asunut ehkä jossain samanlaisessa hotellissa, ja sitten hänelle on siellä tehty fyysistä tai psyykkistä pahoinpitelyä, missä tuota henkilöä on uhattu esimerkiksi kuolemalla, niin siitä sitten syntyy trauma. Ja sitten yhtenä päivänä kyseinen henkilö on tullut takaisin tuohon paikkaan, ja siellä sitten mieleen palaavat kaikki ne nöyryytykset, sekä pahat teot, mitä tuolle ihmiselle on tehty. Jos tuolla ihmisellä olisi vielä aivokasvain, niin se saattaisi lisätä hänen aggressiivisuuttaan, ja vähentää kykyä kontrolloida varsinkin vihan tunnetta.

Ja jos kasvain on “oikeassa kohdassa” saattaa käydä niin, että ihmisestä tulee ikään kuin äärimmäisyydestä toiseen heilahteleva persoona, jonka ilo muuttuu sekunnissa äärimmäiseksi raivoksi. Tuohon tunnetilaan saattaa kuulua tarve tuhota tai vahingoittaa muita ihmisiä. Tuolloin voi käydä niin, että hän ei sitten enää kykene käsittelemään tunteitaan, ja tuo tilanne sitten ajaa kyseisen ihmisen täysin raiteiltaan, ja sitten hän muuttuu väkivaltaiseksi. Kun puhutaan ihmisen häiriintyneestä käyttäytymisestä, niin se toki ei itsestään muutu häiriintyneeksi, eikä kukaan normaali ihminen ole toista kohtaan väkivaltainen.

Joten mitä on tapahtunut silloin, jos henkilö osoittaa perhettään kohtaan sellaista tarvetta, että hän haluaa sitten surmata nämä. Se saattaa johtua sellaisesta tilanteesta, että joku perheenjäsen eli sisarus tai toinen vanhemmista on sitten mennyt koulukiusaajan puolelle sekä pahentanut siten tuon onnettoman asemaa. Ja kun häiriintymisestä sitten ollaan aloitettu kirjoittamaan, niin silloin voisin alkaa pohtimaan hyvin synkkiä sekä kammottavia asioita, jotka saattaisivat liittyä tuollaiseen kuviteltuun tulipaloon, ja tällainen ajatuskin saa minut pelkäämään.

Se on juuri tuollainen tilanne, missä veli tai sisko on jotenkin pettänyt toisen, ja sitten tilanne on muuttunut väkivaltaiseksi. Ja sitten on käynyt niin, että sakset on otettu käteen, mikä sitten johtaa toisen kuolemaan. Kyseinen tilanne on kauhein, mitä ihminen voi ajatella, ja tuon jälkeen tämä toinen on ehkä sitten polttanut huoneen tai muuta vastaavaa. Jos tällaista tapahtuu niin silloin tietenkin pitää asia tutkia, jotta syy tällaiseen päältä päin katsottuna järjettömään käytökseen saadaan selville.

Perheen keskuudessa tapahtunut henkirikos on erittäin traumaattinen asia, eikä se varmasti ole mitenkään helppo asia käsitellä yhtään missään. Kun tällaista hyvin surullista väkivaltaa käsitellään, niin missään nimessä siitä ei saa kirjoittaa uhreja syyllistäen. Koti on ihmiselle pyhä paikka, missä me kaikki olemme ainakin toivon mukaan turvassa, ja jos siellä on väkivaltaa, niin se sitten kostautuu jälkipolville.

Tällaisia tekoja tekevät ihmiset ovat sellaisia, että heidän elämänsä sekä motiivinsa tutkitaan äärimmäisen huolellisesti sekä tarkoin, jotta missään tapauksessa tällainen tapaus ei sitten toistuisi. Joissain tapauksissa esimerkiksi pelko häpeästä perheen edessä on ajanut jonkun sairaan henkilön tällaiseen tekoon, ja tässä viittaan erääseen julkisuudessa käsiteltyyn tapaukseen, missä vailla koulutusta oleva henkilö oli esiintynyt lääkärinä vaimolleen, ja sitten kun hän jäi kiinni, niin tuloksena oli varsin murheellinen otsikko lehdessä.

Vaikka kuinka puhutaan siitä, että esimerkiksi itsemurhaa haluava joka  kirjoittaa lapun eivät tuota tekoa oikeasti aio tehdä, tai että ne henkilöt, jotka pohtivat tuota asiaa eivät puhu siitä, niin kuitenkin jos henkilö tuosta asiasta puhuu tai esimerkiksi Facebook-tililtä löytyy sellaisia päivityksiä, mitkä koskevat tällaista päätöstä, niin silloin kannattaa tuo mahdollinen väkivaltainen aikomus saattaa viranomaisten tietoon. Jos nuo pelottavat kirjoitukset päätyvät poliisille, niin veriteko saadaan ehkä estettyä tai ainakin henkilön ase otettua pois.Mutta jos poliisi ei saa tuota tietoa, niin silloin se ei varmasti tiedä, mitä joku kaheli suunnittelee omissa aivoissaan.

Ja vaikka tuo viranomaisten tiedottaminen  ei toiminut noissa koulusurmissa eli aseet jäivät surmien tekijän haltuun, niin jos ei tuollaisesta asiasta kerrota, niin silloin ei ole mitään mahdollisuutta että viranomaiset ehtisivät toimia ajoissa. Tällaiset asiat ovat todella vaikeita käsitellä, mutta kuitenkin niistä pitää aina puhua, jotta nuo hyvin järkyttävät tapaukset eivät koskaan toistuisi uudestaan. Kun puhutaan sosiopaatista, niin ensin tuo henkilö saattaa vaikuttaa erittäin miellyttävältä tuttavuudelta, mutta suhteen edetessä hän muuttuu aina vain omistavammaksi, ja eristää perheensä muusta maailmasta täydellisesti, ja hän saattaa sitten ryhtyä hakkaamaan vaimoaan, kun pari muuttaa yhteen.

Mutta kuitenkin pitää muistaa se, että lähimmäistä on hyvin helppo käyttää hyväksi. Joku huumekauppias tai muu alamaailman mies saattaa käyttää tuollaista itsemurhakirjettä indikaattorina, jolla hän sitten valvoo sitä, käydäänkö hänen asunnossaan esimerkiksi poliisin toimesta ilman hänen lupaansa. Eli hän saattaa jättää tekaistun itsemurhakirjeen pöydälle lähtiessään ulos, jotta sitten hän huomaa, jos joku käy tonkimassa noita hänen piirongin laatikoitaan.

Ihmismieli on muuten sellainen paikka, mikä on todella synkkä sekä joskus tuollaisen rikollisen henkilön ajatuskuvio on vieras meille kaikille. Hän saattaa esimerkiksi teeskennellä  itsemurhayritystä, jotta pääsisi vankilan sairastuvalle tai sitten tuollainen psykopaattisia luonteenpiirteitä omaava henkilö ehkä esittää olevansa joku itsemurhakandidaatti, kun hän pyrkii hankkimaan uusia asiakkaita omille huumeilleen. Eli hän pyrkii ehkä masennuspotilaiden ryhmään, jotta voisi kaupata huumeita tuolle ryhmälle.

Joten tuolloin hän ehkä ajattelee tarinan itsemurhasta vakuuttavan jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan siitä, että tuollainen hyväksikäyttäjä on todellisuudessa hyvä ihminen. Kun puhutaan äärimmäisestä narsismista, niin silloin tietenkin täytyy muistaa se, että tuollaisella henkilöllä on vain yksi ihminen maailmassa, jota pitää miellyttää, ja se on tuo narsisti itse. Hän on sellainen ihminen, että mikään valhe ei ole tälle yksilölle vieras.


Hän saattaa tehdä mitä hyvänsä saadakseen jonkun naisen tai miehen ihastumaan itseensä, ja kun pari muuttaa yhteen, niin silloin seuraa tilanne, missä tuo narsisti ikään kuin lähtee varmistamaan, että hänen sijoituksensa on edelleen hänen kanssaan. Tuolloin hän saattaa sitten kehittää tarinoita itsemurhasta, jotta toisen esittämät kysymykset, jotka koskevat menneisyyttä  eivät niin kovin vaikeita olisi. Tuolloin saattaa huulilta päästä sellaisia asioita, mitkä varmasti eivät ole totta.

http://ihmismielionsynkkapaikka.webnode.fi

Monday, January 30, 2017

Stanley Kubrikin "Kellopeliappelsiini" heijastelee modernia ja ehkä hyvinkin vaarallista näennäisen liberaalia trendiä, missä ongelmia hoidetaan psykokirurgialla mieluummin kuin vankiloilla



Vuonna 1971 Stanley Kubrik niminen ohjaaja teki elokuvan nimeltään Kellopeliappelsiini (Clockwork orange), joka on kuuluisa kohtauksesta, missä päähenkilöä koulutetaan olemaan "hyvä ja positiivinen ihminen". Tuon britanniassa kuvatun elokuvan maailma on ikään kuin fantasiaa, missä väkivaltainen nuorisoryhmä terrorisoi ihmisiä, ja sitten myöhemmin heidät pidätetään, ja viedään kasvatuslaitokseen, missä käytetään erityisiä psykokirurgisia menetelmiä noiden ihmisten kouluttamiseen. Elokuvan lopussa sitten tuo "uudesti" syntynyt johtaja saa kohdata itsensä ja väkivaltaisuutensa, kun hän menee tapaamaan entisiä tovereitaan.

Tuo lähes kulttimaineeseen noussut elokuva heijastelee aikakautensa ilmiöitä kuten LSD:tä sekä Vietnamin sodan kauhuja. Elokuva ei ole koskaan menettänyt ajankohtaisuuttaan, ja sitä voidaan pitää erään nykyään vallalla olevan yhteiskunnallisen trendin ilmentymänä. Tässä trendissä vankeja kohtaan osoitetaan liberalismia sekä ymmärrystä, ja siinä varsinainen vankeinhoito on korvattu erilaisilla lääkinnällisillä sekä kirurgisilla menetelmillä, missä ihmisen luonnetta muutetaan lobotomian kaltaisilla leikkauksilla, missä aivojen aggressiokeskukseen eli amygdalaan tai mantelitumakkeeseen, mikä on raivokohtausten keskus ruiskutetaan sytostaattista myrkkyä tai sitä muuten tuhotaan, jolloin ihmisen impulsiivinen käytös loppuu, ja siksi psykokirurugiaa voidaan pitää melko varmana tapana estää ihmisiä tekemästä uusia väkivaltarikoksia. Mutta sitä voidaan käyttää myös autoritäärisen hallituksen toimesta ihmisten vaientamiseen.

Tuollaiset leikkaukset ovat yhdessä lobotomian kanssa kuitenkin vaarallisia, koska niissä voidaan ihmisen tunne-elämä latistaa hyvin tehokkaasti, mutta samalla leikkauksen kohteen luovuus sekä omatoiminen toiminta latistuu. Kuitenkin noiden leikkausten avulla saavutetaan parempia tuloksia sikäli, että tuolloin väkivaltaisen henkilön vankilapakoa ei enää tarvitse pelätä Yhtä paljon kuin ennen. Samoin kun noita hyvin väkivaltaisia vankeja ei enää tarvitse sitten vartioida kovin tarkoin, niin vankiloiden kustannukset laskevat. Mikäli noita psykokirurgisia menetelmiä verrataan esimerkiksi perinteisiin vankiloihin, niin silloin varmasti kenenkään ei noita ihmisiä tarvitse enää pelätä. Perinteisiä "koppihoitoja" ajateltaessa pitää muistaa se, että tietenkin osa noista vangeista oli oppinut läksynsä vankiloissa, mutta osa taas sitten kovettui vankiloissa vielä kovemmiksi, ja sitten tietenkin tuli joskus eteen sellainen tilanne, missä kuolemantuomion käyttöä piti ryhtyä harkitsemaan, mikä tietenkin lisäsi vankien pakenemiseen liittyviä riskejä.

Kuitenkaan koskaan muistettu sosiopaattisen persoonallisuuden tärkeintä tuntomerkkiä nimittäin heidän viehättävyyttään ei oltu koskaan mainittu valamiehistöille tai tuomareille. Tai varmaan he olivat lukeneet sarjamurhaajien olevan miellyttäviä ihmisiä, mutta he eivät varmaan tienneet koskaan, mitä se sana "viehättävä" oikeasti tarkoitti. Ollakseen vakuuttava täytyy sairaan ihmisen kehittää jokin asia, millä hän saa uhreja houkuteltua luokseen. Ja jos tuollainen kylmä sekä hyvän manipulointitaidon omaava henkilö sitten istuu oikeudessa, niin hän saattaa hyvinkin osata antaa itsestään sellaisen kuvan, että hän ikään kuin on uhri. Sosiopaattisen persoonallisuuden ikävin piirre on se, että nämä henkilöt eivät koe tekevänsä väärin, kun he pahoinpitelevät tai surmaavat uhrejaan, ja heidän ajatusmaailmansa on sellainen, että kaikki mitä he muuallakin tekevät on oikein. Ja jos sitten joskus käy niin, että poliisi saapuu kotiovelle, niin aina hänellä on selitys kaikkeen. Syytä on hänen vanhemmissaan, jotka eivät ole hänelle ostaneet lahjoja.

Tai sitten syytä on yhteiskunnassa, mikä ei päästänyt tuota henkilöä yliopistoon, vaikka hän oli lintsannut koulusta, ja todistus oli täynnä hylättyjä arvosanoja. Toki noita arvosanoja vain antoivat liian tiukat opettajat, jotka eivät ymmärtäneet sitä, kun tuo henkilö hoiti naapurin syöpämummoa koko päivän. Eli tuo hoito on saattanut olla sellaista, missä potilas on suoraan nukutettu unilääkkeillä, ja sitten hänet on pantu makaamaan muovilla peitetyille lakanoille, ja siinä sitten on tuo henkilö sitten jäänyt katselemaan televisiota tai pelaamaan tietokonepelejä alakertaan. Tuolla tavoin saadaan aikaan se, että naapurit ihastelevat sitä, kuinka altruistinen toinen henkilö on, ja joissakin tapauksissa syy ei ole kuitenkaan tuossa hoitajassa. Varsinkin nuoren henkilön ollessa kyseessä syy saattaa löytyä siitä, että esimerkiksi alkoholistivanhemmat ovat laittaneet lapsensa tuollaisen syöpäpotilaan hoitajaksi, ja tietenkään tuollaisella keskenkasvuisella ihmisellä ei ole mitään koulutusta tai kokemusta hoitaa noita asioita.

 Mutta toki saattaa olla niin, että tuo paikka on annettu jollekin aikuiselle, joka sitten on siirtänyt sen vaikka omalle lapselleen. Sosiopaattien paras temppu on uskotella, että he ovat altruisteja, mikä sitten vie heitä aiottujen uhrien läheisyyteen. Eli tällaisissa tapauksissa on ollut kyse ehkä sairaanhoitajan pätevyyden omaavasta henkilöstä, jonka toiminta on muuttunut huumeiden ja alkoholin käytön takia vastuuttomaksi. Puhuttaessa esimerkiksi rasismista tai väkivallasta, niin lapsi oppii nuo asiat hyvin nuorena, mikäli heidän vanhemmillaan on tapana käyttää rasistisia ilmauksia kotonaan. Jos henkilö on sellainen, joka sitten tekee toistuvia väkivallantekoja, niin silloin tietenkin olisi hyvä, että hänen käytöstään hoidetaan psykokirurgisilla menetelmillä, jotta tuollainen henkilö sitten ei olisi vaaraksi ympäristölleen. Vankiloiden ongelma on siinä, että niissä ihmiset oppivat mielistelemään psykiatreja, ja he saattavat olla hyvin hurmaavia ehdonalaisesta päättävän lautakunnan edessä, mutta sitten kadulla taas sama vanha meno jatkuu. Vangit oppivat hyvin nopeasti vastaamaan psykiatreille siten, että he antavat noille ihmisille parhaan mahdollisen kuvan itsestään.

 Eli arvioijille kerrotaan sitä, minkä nämä haluavat kuulla, ja siksi esimerkiksi täydellinen sosiopaatti voi päästä kaduille tekemään rikoksia. Kuitenkin on pakko sanoa, että nämä henkilöt ovat vain pieni vähemmistö vangeista, mutta samalla he ovat hyvin näkyvä osa vankeinhoidon työtä. Näet he ovat niitä ihmisiä, jotka täyttävät lehtien etusivut, ja kuitenkin vain yksi miljoonasta ihmisestä on tuollainen. Ja kun puhutaan niistä huonoista kotioloista, niin maailmassa on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla on huonot kotiolot, mutta he eivät kuitenkaan ole mitään lehtien etusivuja täyttäviä ammattirikollisia, joten pelkät huonot kotiolot eivät selitä siitä, miksi jollain ihmisellä sosiopatia puhkeaa täyteen kukkaansa jolloin hän muuttuu ihmiseksi, jolla on sellainen asenne, että muut ihmiset ovat olemassa vain hänen omien tarpeidensa tyydyttämistä varten.

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...