Showing posts with label tuomarin virhe. Show all posts
Showing posts with label tuomarin virhe. Show all posts

Saturday, June 17, 2017

Kun oikeus ei toteudu...

Pahuuden banaalia olemusta on tutkittu sekä filosofien että muiden ihmisten taholta erittäin paljon, ja aina silloin tällöin eteen tulee tilanteita, missä tuomarit antavat tahallaan vääriä tuomioita, tietäen samalla tehneensä väärin. Kun mietitään tilannetta, että esimerkiksi tuomari tai poliisi syyllistyy rikokseen, niin silloin saattavat seuraukset olla paljon suuremmat sekä vakavammat, kuin tilanteessa missä joku katupoika tekee esimerkiksi murron tai ryöstön. Kun tuomari tai poliisi tekevät rikoksen, niin silloin kyse on usein aseman väärinkäytöstä, ja tuolloin tietenkin usein huomataan se, kuinka tuollaisen miehen tai naisen ympärille rakennetaan tukiverkostoja ja hänen syyttömyyteensä uskotaan viimeiseen asti, vaikka kaikki todisteet viittaavat hänen olevan syyllinen.

Yksi kuuluisimmista tapauksista, joissa tuomari on kuolinvuoteellaan tunnustanut lähettäneensä viattoman miehen kuolemaan on Saccon ja Vanzettin tapaus, missä kahta Italialaisperäistä anarkistia saivat kuolemantuomion yövartijan ampumisesta. Toinen tuomituista eli Jürgen Thorwaldin kirjan “Paljastavat sinetit” mukaan  Sacco oli  ampunut yövartijan murron yhteydessä aseella, josta hänen toverinsa Vanzetti ei ilmeisesti tiennyt, ja tuomari Webster Thayer sitten tuon joidenkin ihmisten mielestä väärän tuomion tunnusti kuolinvuoteellaan sanomalla “Sacco oli syyllinen ja Vanzetti oli syytön”.

(https://en.wikipedia.org/wiki/Webster_Thayer)

Tästä asiasta tiedusteltiin häneltä, koska oikeudenkäynnin jälkeen kyseinen tuomari sanoi “näittekö mitä tein noille anarkisti-paskiaisille yhtenä päivänä” (“"Did you see what I did with those anarchistic bastards the other day?”) .  Kuitenkin tässä tapauksessa voidaan sanoa, että suurin osa maailman nuorisorikollisista ei ole ampunut ihmistä. Nimenomaan vastaajien anarkistinen tausta teki tuosta jutusta maailman kuulun, koska nimenomaan vasemmistolainen lehdistö antoi tukensa syytettyjen puolustukselle  tuossa jutussa, joka on edelleen osittain pimeänä. Ja saattoi olla niin, että tuossa jutussa sitten yritettiin estää esimerkiksi AY-lakimiehiä ottamaan osaa rikosjuttujen hoitamiseen.

Tuolloin tuomari teki äärimmäisen virheen, ilmeisesti näyttääkseen maailmalle, miten kova hän voi tuollaisia ihmisiä kohtaan olla. Vai tekikö tuomari virhettä ollenkaan, koska saattaa olla niin, että Vanzetti oli tiennyt aseesta, ja ehkä hän edesauttoi jollain tapaa tilanteen kiristymistä siihen, että Sacco laukaisi aseensa. Eli tässä tapauksessa puolustus nostaisi sen esiin, että Vanzetti ei ehkä omien sanojensa mukaan tiennyt aseesta, mutta toisaalta Sacco taas voisi väittää Vanzettin olleen mukana tieten, että asetta aiotaan käyttää. Syyttäjä sitten taas toisi esiin se, että ehkä kaksikko yrittäisi puhua Vanzettia syyttömäksi, jotta tämä pääsisi uhkailemaan todistajia.

Tietenkin siinä joutui puolustuksen mukaan syytön mies kuolemaan, mutta mitäpä se ketään kiinnosti, koska noin saatiin näytettyä maailmalle, mitä voidaan tuollaisille anarkisteille tehdä jossain oikeudessa, mikä sattui tietenkin olemaan Massachusettsin korkein oikeus. Ja muutenkin nuoren rikoksentekijän kohdalla on mukavaa näyttää vähän kovuutta, jotta sitten jollekin “vanhan liiton miehelle” voidaan taas osoittaa laupeutta. Kuitenkin rankaiseminen on sikäli mutkikas asia, että myös nuorisorikollinen voi tietenkin olla osallinen jengin kanssa tehtyyn kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn, mikä sitten on tietenkin hyvin vakava rikos.

Mutta toisaalta ei voida sanoa, että kukaan tässä maassa haluaa tulla pahoinpidellyksi, joten tietenkin sitä taustaa vasten olisi hyvä kertoa ohjelmien yhteydessä, miten tuohon koppiin on päästy. Eli kun TV:ssä vanha mies kertoo tarinoita siitä, kuinka kauan hän on vankilassa ollut, niin silloin tietenkin on hyvä kertoa, kuinka tuollainen ihminen “on tuomionsa kärsinyt”, ja samalla tietenkin unohdetaan se, millaisesta teosta tuo tuomio on tullut.

Tuollaisen ihmisen aiheuttama vahinko on sikäli suuri, että hän pääsee helposti käsiksi esimerkiksi todistajien listoihin, tai peitetehtävissä olevien poliisien henkilöllisyyksiin. Samoin jos puhutaan siitä, että joku henkilö on tuomittu väärin perustein jostain rikoksesta, niin silloin tietenkin rikoksen tekijä tietää sen, että vankilassa on väärä mies tai nainen. Tuollainen ajatus ei varmaan tunnu sillä hetkellä kovin mukavalta kenestäkään, koska silloin rikollinen saa tietää, että joku poliisi tai tuomari ei osaa tai kykene arvioimaan todisteita oikein. Kun puhutaan siitä, miksi esimerkiksi moninkertaisia elinkautisvankeja päästetään takaisin kaduille, niin tietenkin silloin pitää muistaa, että istuttuaan vankilassa määrätyn ajan, katsotaan että henkilö on maksanut velkansa yhteiskunnalle.

Mutta joissakin tapauksissa voidaan kyllä katsoa niin, että noiden ehkä armahduksen takia vapautuvien vankien avulla haetaan rikoslakiin tiukennuksia, joiden avulla sitten esimerkiksi kuolemantuomio palautettaisiin maahamme. Tuolloin moninkertaisen elinkautisen tuomion istunut mies voisi olla sellainen henkilö, joka sopii tähän “perfect enemy”-ajatteluun, missä jotain raskaita rikoksia tehnyttä henkilöä käytetään esimerkkinä tapauksesta, jonka avulla voidaan hakea kuolemanrangaistusta johonkin maahan. Tuolloin voidaan kyseinen henkilö ikään kuin provosoida tekemään henkirikoksia, tai sitten hänen nimiinsä voidaan laittaa vaikka pari murhaa lisää, jotta lehdistö saa tarvitsemaansa “verta areenalle”, ja sitten tuon tapauksen eli armahduksen jälkeisen rikoksen uusimisen pohjalta lähdetään hakemaan lain muutosta sekä tiukennusta vallitsevaan käytäntöön.

Tietenkin myös esimerkiksi USA:ssa tapahtuneita tapauksia, missä syytön mies on saanut kuolemantuomion voidaan käyttää esimerkkinä siitä, että laki on joissain maissa liian tiukka tai viranomaiset eivät ole kyenneet arvioimaan todisteita. Paha on hyvin erikoinen asia. Se on nimittäin sellaista, mihin me kaikki jossain vaiheessa elämää törmäämme. Paha kiehtoo ihmistä, ja siksi esimerkiksi vankiloita sekä ylipäätään rikollisuutta käsittelevissä ohjelmissa otetaan voimakkaasti kantaa väkivaltarikollisuuteen, eli jengeistä puhuttaessa esitellään mielellään heiltä takavarikoituja aseita tai tarkemmin sanottuna raskaita rynnäkkö-aseita , mutta samalla kuitenkin unohdetaan se, että suurin osa maailman jengiläisistä ei omista AK-47-rynnäkkökivääriä. Tällaiset aseet tietenkin demonisoivat rikollisia, ja tekevät heistä “kovia jätkiä”, joiden kanssa sitten pitää toimia “kovasti sekä korrektisti”.

Kuitenkin unohdetaan se, että suurin osa poliisin työtä on aivan toisenlaista kuin pelkkiä rynnäköitä ja aseiden pois ottamista käsitteleviä tehtäviä.  Mutta vaikka tuomitsemme jengiväkivallan sekä rasismin, niin kuitenkin me näemme jatkuvasti asioita, joita ei ehkä pitäisi nähdä. Yksi niistä on ikärasismi, mihin kuuluu joskus aiheeton poistaminen ravintolasta. Tuolloin saapuu jonkun ihmisen eteen ravintolan työntekijä, joka alentuvasti hymyillen ilmoittaa, että tuo henkilö “ei osta mitään”. Tai sitten nuori henkilö sivuutetaan palvelussa, eli muut ihmiset päästetään hänen ohitseen jonossa, mitä kuitenkin pääkaupunkiseudulla harvemmin tapahtuu.  

Tällaisessa tapauksessa yleensä nuori henkilö poistetaan ilman syytä ravintolasta, ja hänen pöytänsä annetaan jollekin vanhemmalle henkilölle, koska tämä on  varakkaamman näköinen. Samoin kaikenlainen alaikäisiin kohdistuva alentaminen on hirvittävän yleistä Euroopassa, vaikka siitä ollaan onneksi pääsemässä eroon. Kun puhutaan siitä, miten media kohtelee ihmisiä, niin onneksi ollaan huomattu se, että myös kaikissa muissakin kansallisuuksissa kuin amerikkalaisissa on pieniä puutteita.

Ja varmaan kohta sitten alamme huomata sen, että myös Suomen laista tai ihmisten asenteista löytyy jotain korjattavaa. Mutta se miten esimerkiksi juuri ikärasismiin suhtaudutaan on melko ikävää katsottavaa. Kun viisikymppinen poliitikko karjuu Eduskunnassa, että ulkomaalaisia on maassamme liikaa, niin hän sitten on rasisti tai populisti. Mutta kun joku 18-vuotias paiskataan ulos ravintolasta siksi, että jotain portsaria ei kiinnosta katsella häntä, niin tästä asiasta ei sitten kukaan viitsi nostaa meteliä.

Paitsi silloin jos poistettava on ulkomaalainen. Joka päivä käy niin, että joku onneton ei kapakoiden “kuningasta” satu miellyttämään, ja sitten käy niin, että pieni tippi vaihtaa omistajaa, jolloin “poke” poistaa tuollaisen vähän liian nuoren henkilön pilaamasta hänen maisemaansa ja häiritsemästä tuollaisen henkilön tanssimista. Ja näissä tapauksissa ei kyllä mistään laadukkaasta ravintolapalvelusta voida puhua.


Mutta asia tietenkin on niin, että maan lakia pitää noudattaa, ja aina välillä on käynyt niin, että joku alaikäinen on yrittänyt päästä ravintolaan ostamaan olutta. Ja tuolloin sitten on joissain tapauksissa käynyt niin, että tuollainen mukava “pake poke” on heittänyt tietenkin tuon henkilön ulos, mutta siinä on tehty sellainen vähän ikävä juttu, että ostetusta tuopista otettu maksu on jäänyt tuon ravintolan henkilökunnan edustajan taskuun. En tiedä onko se nyt aivan laillista, että tuossa tilanteessa otetaan rahat muka palvelumaksuna, mutta ainakaan mitään mukavaa tuollainen toiminta ei ole.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Tuesday, January 17, 2017

Tällaista ei voi tapahtua... eli sarjamurhaaja tai sarjahukuttaja pääsi pakoon


Tässä en muuten sitten käsittele vain liitteenä olevassa jutussa ollutta tapausta, vaan yleisesti näitä äärimmäisen vaarallisia rikollisia. Sarjamurhaaja on vaarallisin rikollinen mitä yhteiskunta koskaan voi kohdata. Heidän tekojaan ei voi mitenkään puolustella, ja vaarallisen heistä tekee se, että näiltä ihmisiltä puuttuu sosiaalinen omatunto. He eivät tunne tehneensä mitään väärää. Nämä ihmiset ovat usein hyvin viehättäviä, ja osaavat manipuloida ihmisiä. Sen takia heidän  olemuksensa sekä viaton esiintymisensä varmasti menevät joskus tuomareihin läpi, ja seurauksena saattaa olla sellainen virhe, että hänet päästetään vapaaksi, vaikka sitä ei pitäisi tehdä.

Sarjahukuttaja on siis vapaalla jalalla, koska hänen piti päästä hoitamaan eläimiään. Siinä vasta syytä päästää ihminen vapaaksi, kun häntä murhasta epäillään, että hän ei tule tutkintaa vaarantamaan. Tuolla tavoin on maamme oikeusistuin taas katsonut asiakseen näpäyttää Keskusrikospoliisia siitä, että meillä asiat pitää osoittaa tarkasti tototeen, ja kun tuollaista sarjahukuttajaksi epäiltyä ei ilmeisesti voida pitää vaarallisena, niin silloin tietenkin hänet pitää vapauttaa vastaamaan vapaalta jalalta tuohon syytteeseen. Maassamme ei näet sarjamurhaajaa voi olla olemassakaan, vaan tästä henkilöstä on turvallisempi käyttää tietteliä "sarjahukuttaja", niin kaikki ymmärtävät, että varsinaisia sarjamurhaajia ei maassamme sitten olekaan.

On vain sarjahukuttajia, sarjapuukottajia, ja ai niin sarjapotkijoita, jotka nakkikioskeilla kerran toisensa jälkeen mätkivät neniin jotain onnetonta, joka oli heidät kiilannut jonossa. Kukaan kavereilleen glykolia viinan seassa tarjoillut henkilö ei kuitenkaan ole saanut jostain syystä tietteliä "sarjamurhaaja", vaikka noilla henkilöillä voi olla jopa satoja uhreja, eikä ketään muistaakseni ainakaan julkisuudessa käsitellyissä jutuissa ole tuomittu siitä, että hän olisi myynyt kaliumkloraatilla terästettyä amfetamiinia kavereilleen, tai muuten piikittänyt narkomaaneja hengiltä, mikä tietenkin olisi sarjamurha tai jopa massamurha.

Maamme viranomaisilla sekä lehtimiehillä olisi kyllä syytä katsoa hiukan peiliin, kun näistä asioista puhutaan. Se että olemme suomalaisia ei tarkoita sitä, että maassamme ei voisi sarjamurhaajia olla. Kun televisiossa käsitellään näitä ihmismielen ikäviä asioita, joista saamme sitten kuulla jostain Internetistä tai hyvin kaukana kirjaston perältä löytyvistä kirjoista, niin silloin tulee heti mieleen se ikuinen kommentti "tällaista ei voi tapahtua". Tuo oli yhteen aikaan viranomaisten suusta kerrottu asia joka kerta, kun joku puhui tällaisista äärimmäisen kammottavista rikollisista, joiden toiminta on ollut erittäin raakaa sekä laskelmoivaa.

Samoin ihmisiä on ikään kuin kehotettu ottamaan yhteyttä mielenterveyspoliklinikkaan jos joku näistä asioista puhuu, ja sen takia maassamme ei sitten varmaan kukaan ole ottanut kovin helposti yhteyttä poliisiin, jos on esimerkiksi kuullut jostain henkilöistä, jotka ovat menneet jollekin tilalle, eivätkä koskaan tulleet takaisin. Sarjamurhaaja on rikollinen, joka ei tunne armoa. Hän ei lopeta tekojaan sillä, että tapauksista vaietaan. Se mikä hänestä tekee niin hirvittävän vaarallisen, on se että tuollainen henkilö ei tarvitse erityistä motiivia näihin tekoihin. Hän tappaa puhtaasti mielihyvästä, ja erityisesti alkoholistit sekä muut syrjäytyneet ovat tuollaisen rikollisen kohteena.

Alkoholistit ovat ihmisiä, joita on helppo vihata, ja siksi sarjamurhaaja saattaa valita juuri heitä kohteekseen. Tuollainen henkilö saattaa olla ikään kuin sellaisen ajatuksen vallassa, että hän on joku "järjestysmies", joka poistaa yhteiskunnasta ihmisiä, joiden hän kokee olevan itsensä alapuolella. Me suomalaiset olemme ihmisiä, ja kuten varmaan nyt huomaamme, niin myös täällä voi tapahtua sellaista, että keskuudessamme elää hirviöitä, kuten tästä kontiolahden jutusta olemme huomanneet.

Ja kun puhutaan noista sarjapotkijoista sekä glykolin tarjoajista, niin heillä voi olla vaikka kuinka monta uhria hyvänsä. Mutta varmasti olemme huomanneet jostain syystä sellaisen asian, että tässä maassa on vallalla sellainen "toverihenki", että se kukoistaa vahvana monissa instansseissa, ja olisiko noiden Kontiolahden sarjahukuttajan jutussa tuomareina toimineiden henkilöiden tarkoitus ollut vähän "näpäyttää" KRP:tä, ja ryhtynyt viilaamaan pilkkua, kun tätä miestä tuotiin  tuomiolle.

 " Hovioikeus vaikuttaa halunneen näpäyttää keskusrikospoliisin ylikomisariota liian ympäripyöreistä perusteluista.

”- vangitsemisvaatimuksen tueksi annetut tiedot ovat niukkoja ja ylimalkaisia.”

Ylikomisarion mukaan esitutkinta oli vielä kesken, mutta tutkinta valmistuisi ajallaan - eikä maanviljelijän karjalla olisi hätää. Oikeus kuitenkin kaipasi konkreettista näyttöä.

”Paikkatutkimuksen tulosten on kerrottu tukevan rikosepäilyä, mutta tutkimuksen tuloksia ei ole esitelty oikeudelle.”

”Vuosien 2010 ja 2014 tapahtuneiden hukkumiskuolemien osalta ei ole esitetty mitään konkreettista selvitystä siitä, millä konkreettisella menettelyllä Seppänen olisi aiheuttanut seurustelukumppaninsa ja uimaan lähteneen henkilön kuoleman.”.

(HS.fi)

Mutta sitten pääsi tuo rikollinen vapaaksi, ja seuraavaksi sitten saavat kaikki taas häntä pelätä. Kun puhutaan sarjamurhaajista, niin silloin tietenkin asia on niin, että he ovat viehättäviä ihmisiä, joiden puheita on helppoa uskoa, ja jos esimerkiksi puhutaan glykolin tarjoamisesta, niin toki tuollainen rikollinen on silloin uskottava jos joku tuollaisia aineita joisi. Eli puhdasta pahuutta ei maassamme tunnisteta tarpeeksi hyvin, ja eihän Seppänen sitten ketään ilmeisesti glykolilla tappanut, mutta huumasi sekä hukutti heidät. Mutta syy tähän pilkun viilaamiseen saattoi johtua eräästä toisesta tapauksesta, missä eräs hurmaava mies oli sitten päätynyt vastoin yleistä mielipidettä tuomiolle.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikostoimittajan-kommentti-taman-vuoksi-sarjahukuttajan-pakomatka-oli-mahdollinen-silkkaa-pahuutta-ei-tunnisteta/6268410

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/sarjahukuttaja-yha-vapaana-poliisi-saanut-useita-vihjeita/6268474


http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/vapaana-oleva-sarjahukuttaja-herattaa-pelkoa-kontiolahdella-moni-tunsi-hanet-ja-tiesi-vakivaltaisuudesta/6268132

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...