Huomaatteko muuten miten samannäköisiä mikropiirit ovat muinaisen Angor Wattin kaupungin kartan kanssa, kun tuota aluetta on kuvattu LIDAR-laitteella?

http://www.nytimes.com/2016/09/20/science/angkor-wat-cambodia-archeaology.html?_r=0

Oletteko muuten huomanneet miten paljon mikropiiri tai tietokoneen emolevy  muistuttaa yllä olevassa kuvassa  olevaa Angor Wattin kaupunkia. Toki tämä asia varmasti on sattumaa, mutta kuitenkin yhdennäköisyys on mielestäni silmiinpistävää. Eli tuo ylempänä oleva kuva on LIDAR:illa eli laser-skannerilla taltioitu kuva muinaisesta Kambodzhalaisesta kaupungista, joka on jäänyt kasvuston sekaan. LIDAR eli lasertutka sitten ikään kuin nostaa tuon muinaisen kaupungin ääriviivat ylös maastosta, koska se havainnoi pienimpiäkin korkeuseroja.

Tuollainen skanneri näkee nimenomaan suuria  kokonaisuuksia, joiden havaitseminen maan pinnalta on erittäin vaikeaa, koska tuo alue on niin tavattoman suuri. Tuon kaltaisessa tapauksessa arkeologit joutuvat sellaiseen tilanteeseen, että heidän täytyy käyttää sellaisia menetelmiä, millä sitten voidaan havainnoida suuria maa-alueita kerrallaan, ja samalla niiden mittaustarkkuuden on oltava niin suuri, että pienimmätkin korkeuserot, jotka voivat olla vain muutamia millimetrin tuhannesosia saadaan näkymään. Toki tutka voi myös olla todella upea väline tällaisessa tapauksessa, mutta sen toiminta vaatii sitä, että maan alla on kiviä kuten kivettyjä teitä, joiden antama tutkakaiku on voimakkaampaa kuin ympäröivän humuksen.

Mikropiiri

Tällaisessa vanhassa kaupungissa ongelmana on se, että ne saattoivat olla pääasiassa savitiilestä tehtyjä, jolloin niiden antama tutkakaiku on samankaltaista muun maaperän kanssa, että tavallisesta tutkasta ei tuossa tehtävässä ole mitään hyötyä. Mutta nuo ammoin hajonneet savitiilet jättävät maastoon pieniä kohoumia, jotka saadaan näkymään laser-tutkalla, joka ei vaurioita noita harjanteita, jotka muutoin jäävät viidakon aluskasvillisuuden sekä humuksen peittoon. Laser-skannereita käytetään muuten myös maanalaisten tunnelien etsintään, koska maa hiukan vajoaa tunnelin kohdalta, niin silloin tuollainen kohde löytyy melko helposti.

JSTAR

LIDAR-laitteella etsitään esimerkiksi kallioon porttuja rakenteita, joiden sisään on voitu asentaa vaikka ydinreaktori. Jos tuo kaivannainen tehdään hyvin, eli rakenteet eristetään eräänlaisen termospullon eli tyhjiökerroksen sisään, niin niiden jättämä infrapunajälki on erittäin pieni, ja samalla myös lauhdevettä voidaan johtaa pois laajojen putkistoverkostojen avulla, jollaisen rakentaminen on tietenkin hyvin kallista, mutta laajojen putkistojen jättämä infrapunajälki voidaan kätkeä esimerkiksi terästeollisuuden jätevesien joukkoon, jolloin tuollainen ydinvoimala saadaan ehkä peitettyä kokonaan vakoilusatelliiteilta. LIDAR eli JSTAR-laite on käytössä myös  miehitetyissä sekä miehittämättömissä  lentokoneissa kuten GLOBAL HAWK  sekä vakoilusatelliiteissa, joilla NATO etsii salaisia kaivantoja erilaisista kohdista maan pintaa.

Eli kyseinen väline voidaan liittää Cessnaan, tai helikopteriin sekä nopeisiin hävittäjiin ja C-130 ja muihin lentokoneisiin. Toisin sanoen JSTAR voi olla vaikkapa hävittäjän siiven alla olevassa säiliössä tai B52 sekä B-2:n nokassa, ja se voi lähettää tietoja maahan, ilman että lentäjän täytyy sitä mitenkään välittää tai huomioida tuon laitteen toimintaa suorittaessaan tehtäviään, mikä tietenkin auttaa esimerkiksi bunkkerintuohoojapommin kohdentamisessa, eli jos pommikoneessa on tämä laite, niin silloin sen tietokone voi kohdentaa pommit erittäin tarkasti kohteeseen, ja tuon välineen voi liittää koneen muuhun kohdennusvälineistöön.

Ja tietenkin radioaktiivinen säteily saadaan kuriin, jos käytetään tarpeeksi paksua vesikerrosta sekä kullasta valmistettua eritettä, joka suojaa erittäin tehokkaasti radioaktiiviselta sätelyltä. Kulta on erittäin tehokasta sätelyn eristäjää, ja siksi sillä suojataan erilaisten satelliittien mikropiirejä. Jos joku valtio pitää salaista ydinaseohjelmaa, niin sen pitää suojata nuo laitoksensa erittäin hyvin, koska ydinpommi tuo helposti pakotteita. Eli valtion pitää tuolloin suojata ohjelmansa paljastumiselta, ennen kuin tuo valtio saa rakennettua tarpeeksi ydinaseita, jotta se voi uhkailla muita. Vaikka tietenkin maan sisään voidaan rakentaa esimerkiksi biologisen sodankäynnin tutkimuskeskus, mutta toki ydinpommien avulla tuollainen keskus voidaan sitten steriloida, mikäli sen sisällä pääsee joku organismi irti, ja ydinpommi-ohjelma on siitä houkutteleva, että sen avulla voidaan luoda ase, mikä antaa tarkoin rajatun massatuhoefektin.

Toisin kuin biologinen ase, niin ydinpommi surmaa uhrinsa hetkessä, ja sen käyttö sekä kehittäminen voidaan perustella esimerkiksi vihollisen rakenteiden tuhoamisella. Toki uuden sukupolven bioaseet voivat surmata uhrin myös sekunnissa, eli kyseessä voivat olla siirtogeeniset bakteerit, joiden tuottama myrkky voi olla esimerkiksi samaa mitä Musta mamba käyttää saaliin surmaamiseen. Eli esimerkiksi streptokokkiin liitetään geeni, joka saa sen tuottamaan kyseistä myrkkyä. Mutta jos tuollaisia organismeja kehitetään, niin laboratorion pitää olla erittäin hyvin suojattu, jotta mitään ei sieltä pääse karkuun. Ja bioaseen ongelma on siinä, että päästessään irti, niin tuloksena on panepidemia, eikä kuollut diktaattori tee mitään millään maa-alueella. Tuollaisten keskusten tuhoamiseen käytetään sarjassa samaan kohtaan iskeviä ydinaseita, joiden tehtävänä on tuhota nuo laboratorion organismit samalla kuin myös kyseisen keskuksen. Eli jos ydinpommeja tai ICBM-ohjusten taistelukärkiä tulee samaan kohtaan peräkkäin tarpeeksi monta, niin silloin ne lopulta kaivavat sen verran syvän reiän, että tulee tukikohdan katto vastaan.

charelesfort.blogspot.fi

Nanotekniikan sekä keinotekoisten organismien ja niiden aiheuttamien uhkien sekä hyötyjen arviointia

Kuva I

Kärpästen lento on kiehtonut tutkijoita aina, mutta nykyään sitä pidetään nanokokoisten lentävien laitteiden toiminnan perustana. Jos ilmailun pioneeri Otto Lillenthal 1800-luvulla kirjoitti, niin "linnun lento on lentämisen perusta", niin nykyaikainen robotiikan tutkija voisi sanoa, että hyönteisten lento on nanokokoisen lentävän robotin lennon perutana. Kuten tiedämme, niin rintaneulan kokoisen lentävän robotin rakentaminen on sikäli vaikeaa, että sähkömoottorin pienentäminen tuollaiselle sudenkorennon kokoiselle ilmailulaitteelle sopivaksi on todella vaikeaa, ja se vaatii sitten todella paljon energiaa verrattuna tuon ilma-aluksen kokoon, johon paristojen asentaminen on hyvin vaikeaa.

Ja tämän takia tuollaiset hyönteistä jäljittelevät robotit ovat ennen epäonnistuneet, mutta kun tekniikka on kehittynyt, niin on voitu alkaa valmistaa lentolaitteita, jotka muistuttavat ulkoisesti täysin esimerkiksi sudenkorentoa. Mutta kuten tiedämme, niin nanotekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, mitä nuo robotiikan asiantuntijat ovat vuosikausia suunnitelleet teoreettisella tasolla. Nimittäin sen, että voidaan rakentaa niin pieniä robotteja, että ne mahtuvat uimaan ihmisen verisuonissa, ja esimerkiksi kuvaamaan elävien elinten kuten sydämmen ja verisuonten läppien sekä solujen toimintaa niiden todellisessa elinympäristössä.

Robottihyttynen
Kuva II

Kuitenkin kaikkein mielenkiintoisin osa-alue nanotekniikassa ovat ultrapienet ilma-alukset, jotka jäljittelevät eläviä organismeja kuten sudenkorentoja sekä kärpäsiä.  Noin pienten ilma-alusten energian saanti voidaan varmistaa induktiolla, eli niihin suunnataan radioaaltoja, joilla sitten luodaan tarpeellinen jännite, jotta nuo pienet sähkömoottorit sekä havaintovälineet kuten CCD-kamerat alkavat toimia. Tällainen nanotekniikkaa hyödyntävä robotti voi tehdä monia asioita, mitä ihminen ei edes ole kuvitellut sen pystyvän tekemään. Eli tuo laite voi ryömiä seinien sisällä jäljittäen tuhohyönteisiä tai palopesäkkeitä. Samoin kuvassa kaksi (Kuva II) olevan robottihyttysen kaltaiset välineet saattavat tulevaisuudessa kerätä DNA:ta ihmisistä tai eläimistä viranomaisten tarpeisiin.

Nämä laitteet toimivat siten, että ne joko kommunikoivat keskustietokoneen kanssa radioaaltojen avulla, eli se suorittaa tuon välineen tarvitsemat laskutoimitukset, ja kertoo sen mikropiireille, miten tuo välineen pitää toimia suorittaessaan tehtäviään. Tai sitten jos noita nanorobotteja on tarpeeksi, niin ne voivat muodostaa hajautetun laskentayksikön, jossa kukin jäsen kommunikoi toistensa kanssa langattomasti, ja näin muodostuu ikään kuin pilvimäinen supertietokone, jollainen on "pahiksen" roolissa Stanislaw Lemin kirjassa Voittamaton, ja tällaisen tekniikan kehittämisestä pitää kyllä keskustella tarkoin, koska jos se tulee tietoiseksi itsestään, niin se voi tuhota koko ihmiskunnan. Eli noiden pilvimäisten tietokoneiden kehittäminen on sikäli varallista, että jos niihin ladataan kehittyneitä tekoälyohjelmia, niin silloin ne voivat muuttua aseiksi, joita ei voida hallita. Näitä älykkäitä pilviä keitetään asevoimien toimesta kautta maailman, koska ne voivat muuttua esimerkiksi ylisoonisella nopeudella liikkuviksi pölymyrskyiksi, mitkä sitten surmaavat kaikki eteen tulevat joukko-osastot. Niiden valmistaminen tapahtuu automatisoiduissa tehtaissa, mitkä eivät ehkä ole pakkauslaatikkoa suurempia, joten näiden välineiden kehittämisestä pitää kyllä keskustella hyvin laajalla alueella.

Se voi tarkastaa sähköjohtojen pintaa, tai uiskennella viemäriverkostossa sekä vesijohdoissa mitaten niissä olevia kemikaaleja, ja samalla tutkien niiden mahdollisia vaurioita. Nämä pienet laitteet eivät ole mitenkään sidoksissa siihen, mitä luonnossa olevat luonnolliset organismit ovat, joten ne voivat muistuttaa esimerkiksi siivekkäitä kaloja, jotka sekä lentävät että uivat vedessä. Niiden avulla ehkä tulevaisuudessa tutkitaan kaupunkien saastuttamista, sekä vesien tilaa sekä tehdään paljon muuta. Jos puhutaan esimerkiksi onnettomuuksista, joissa ihmisiä on jäänyt loukkuun raunioihin, niin tulevaisuudessa käytössä voi olla robotteja, jotka ryömivät onnettomuuden uhrien luokse, ja valavat heidän haavojensa päälle keinoihoa tai levymäiset robotit asettuvat itse lastoiksi muuttuneiden  raajojen ympärille, jos uhria ei välittömästi voida pelastaa.

Sekä puolustavat tuota uhria rotilta sekä hiiriltä. Samoja robotteja kehitetään myös sotilaiden käyttöön, eli haavan saanut sotilashenkilö saa välittömästi viereensä robotteja, jotka vetävät luodin pois ruumiista, sekä alkavat peittää haavaa luugeelillä sekä keinoiholla. Tuollaisia lääkintärobotteja kehitetään jatkuvasti tilanteisiin, joissa lääkintämiehiä, kenttä-ambulanssia tai helikopteria ei saada haavoittuneen lähelle välittömästi osuman tultua. Kuitenkin noiden nanokokoisten robottien käyttötarkoitukset ovat hyvin moninaisia, ja niitä kehitellään kaiken aikaa lisää, eli des noiden välineiden teoreettiset tutkijat eivät tiedä, mihin ne oikeasti pystyvät.

Niillä voidaan tarkkailla ympäristöä huomaamattomasti, ja tällöin esimerkiksi vihollisen kenraalin olkapään yli voidaan kirjaimellisesti katsoa, kun tuollainen keinotekoinen hyönteinen laskeutuu hänen olkapäähällensä. Samoin nuo nanohyönteiset voivat pitää sisällään myrkkyjä kuten risiiniä tai botuliinia, jolloin nuo keinotekoiset hyttyset tai paarmat voivat eliminoida haluttuja kohteita tehokkaasti. Eli ne voidaan soluttaa johonkin taloon, ja ne voivat ruiskuttaa tuota myrkkyä kohteeseen. Toinen vaihtoehto olisi se, että ne ruiskuttaisivat kohteeseen jotain nanokoneiden eli miniatyyrisukellusveneiden  kaltaisia laitteita, joilla kohdehenkilölle voidaan tehdä esimerkiksi lobotomia keken komentosuorituksen.

kimmonsivu.blogspot.fi