M.Night Shyalmalan uusin elokuva kertoo sivuperoonallisuushäiriöstä, ja itse ihmettelen, että miksi mielenterveyden keskusliitto ei tästä sitten nosta meteliä

Janus-jumalaa esittävä
patsas Rooman ajoilta

Sivupersoonallisuushäiriö eli Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on ilmiö, jota ei kovin paljoa olla käsitelty uutisissa tai psykologian tunneilla, mutta siitä on kyllä tehty vähän erikoisia kauhuelokuvia. Noiden elokuvien juoni on se, että ihminen voi olla Kain ja Abel samassa ruumiissa, eli toinen hänen persoonallisuuksistaan voi olla oikeasti avoin ja valoisa ihminen, joka välillä jostain syystä muuttuu esimerkiksi kylmäverikseksi tai laselmoivaksi sarjamurhaajaksi, jolla ei ole mitään omaatuntoa, mikä tietenkin on mahdollista.

Sivupersoonallisuushäirö tunnetaan sellaisilla nimillä kuin "Kain ja Abel-syndrooma" sekä ehkä tunnetumpi nimitys tälle omituiselle psyykkiselle sairaudella on "Janus-syndrooma", joka on saanut nimen roomalaisen kaksikasvoisen jumalan mukaan, jonka toiset kasvot irvistävät kun toiset hymyilivät. Alla on wikipediasta poimittu teksti, jossa kuvaillaan sitä, miksi tuollainen sairaus sitten puhkeaa.

"Olennainen osa dissosiatiivista identiteettihäiriötä on dissosioiminen. Se on puolustusmekanismi, jolla mieli suojautuu traumaattisia kokemuksia vastaan. Dissosiaatiossa ikävät muistot eristetään arkitodellisuudesta ja näin pystytään säilyttämään normaali toimintataso, aivan kuin mitään traumaa ei olisi koskaan sattunutkaan. Jos traumaattinen kokemus toistuu tarpeeksi usein, siirretään kaikki siihen liittyvät asiat toiseen persoonaan, mikä voi aiheuttaa persoonien täydellisen eriytymisen."

"DID:n kehittymisen pääsyy onkin toistuva, vakava trauma, joka on alkanut persoonallisuuden muodostumiselle tärkeässä iässä, tavallisimmin ennen 5–8 ikävuotta.Trauman aiheuttaja on yleensä aikuinen, joka nauttii lapsen luottamusta ja johon lapsen on pakko turvautua. Lapsi ei myöskään saa ympäristöstään tukea trauman käsittelyyn."

"Yleensä traumaa salaillaan tai se kielletään. Moni katsoo lisäksi, että lapsella on oltava perinnöllinen alttius dissosiaation runsaaseen käyttöön. On myös arveltu, että lapsi, joka ei osaa käyttää dissosiaatiota ylivoimaisen traumatisoivassa tilanteessa sairastuu muihin psykiatrisiin sairauksiin. Perheessä saattaa myös olla dissosiaatiohäiriöstä kärsiviä aikuisia, jotka käytöksellään vahvistavat lapsen dissosiatiivisten mekanismien käyttöä."

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiatiivinen_identiteettih%C3%A4iri%C3%B6)



Tuon jumalan kasvot olivat eri suuntiin, ja tuota jumalaa esittävän patsaan avulla viestitettiin esimerkiksi sotapäällikölle, että onko hänen toimillaan rooman siunaus, vai lähetettiinkö hänet sitten suoraan mestauslavalle. Mutta kun palataan sivupersonnallisushäriöön, niin siinä ihmisellä voi olla jopa kymmeniä sivupersoonia, jotka eivät ole mitenkään yhteydessä toisiinsa. Eli tuolloin ihminen voi esimerkiksi käydä kaupassa tai elokuvissa muistamatta tuota asiaa ollenkaan. Ja se että nuo sivupersoonallisuudet voivat olla hyvin erilaisia keskenään ovat innoittaneet ihmisiä tekemään kammottavia kauhuelokuvia tuosta sairaudesta, joka voi olla hyvin traumaattinen sekä invalidisoiva osa ihmisen elämää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiaatio_(psykologia)

Vai mitä itse miettisitte, jos ette aamulla muistaisi, mitä olette tehnyt edellisenä päivänä viime päivien aikana. Sivupersoonallisuushäiriön on kuvannut aikoinaan Dr. Sigmund Freud, joka tutki eräiden potilaiden outoa käytöstä, ja sai eräästä heistä irroitettua yli 50 erilaista henkilöllisyyttä käyttävää persoonallisuutta, joilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, ja osa noista sivupersoonista olisi saattanut olla melko vaarallisia toisille ihmisille. Mutta kuten tiedämme, niin minkään asian kanssa ei pidä leikkiä, jos sitä ei tunneta.

Sivupersoonan syntyminen on sellainen prosessi, mikä johtuu usein psyykkisestä väkivallasta, joka sitten synnyttää ihmisen mieleen reaktion, mikä saa aikaan dissosiaation. Myös fyysinen väkivalta aiheuttaa psyykkisiä oireita, ja samoin sellaiset tapaukset, kuin ihmisen lähipiiriin kuuluvan henkilön kuolema. Fyysinen väkivalta on joko tahatonta tai tahallista, mutta varsinkin tahallisessa tapauksessa sitä sitten tehostetaan usein psyykkisellä alistamisella.

Sivupersoonat voivat olla toistensa vastakohtia, ja ne eivät välttämättä tiedä, mitä toinen persoonallisuus tekee. Joten tuossa Freudin tai jonkun muun psykiatrin kehittämässä  teoriassa mikä koskee sivupersoonien tekemistä väkivallanteoista, puhutaan vallitsevasta persoonallisuudesta. Tuota syndroomaa hoidetaan yleensä psyykenlääkkeiden sekä psykoterapian avulla, missä ihmisen mieli yritetään yhdistää. Tuo terapia on melko pitkään kestävä vaihe ihmisen elämässä, ja se ei ole mitään miellyttävää toimintaa.

Kun ihminen sitten kohtaa jotain sellaista, mikä järkyttää häntä, niin silloin hän vaihtaa ikään kuin tuon suojelevan persoonallisuutensa vallitsevaksi. Sivupersoona syntyy silloin kun ihminen ikään kuin tarvitsee jotain suojelemaan omaa psyykeään tai itseään. Samoin joissain tapauksissa sivupersoona syntyy tilanteissa, missä ihminen joutuu vetämään jotain roolia, ja sen jälkeen tuo esitys ikään kuin jää päälle, ja silloin ihminen ikään kuin muuttuu roolihahmokseen. Toinen mahdollinen syy sivupersoonan kehittymiseen saattaa olla aivokurkiaisen irroitusleikkaus, joka sitten erottaa aivopuoliskojen kommunikaation toisistaan, jolloin ihmiseen voi kasvaa kaksi täysin kehittynyttä yksilöllistä ihmistä samaan ruumiiseen. Ja kaikki noiden leikkausten kanssa työtä tehneet tietävät, että aivopuoliskot eivät välttämättä edes pidä toisistaan, vaikka ovat samassa ruumissa.

Sivupersoona on sairaus tai psyykkinen tila, mikä ei välttämättä merkitse sitä, että ihminen tekisi sen enempää rikoksia kuin kukaan muukaan, joten sen takia pelkkä diagnoosi ei merkitse sitä, että ihminen tekisi rikosta. Mutta kun puhutaan siitä, että tuollainen ihminen ei välttämättä muista, mitä hän on tehnyt lomallaan, niin se sitten altistaa tuollaisessa tilassa olevan ihmisen hyväksikäytölle, joka voi merkitä sitä, että häntä voidaan melko helposti manipuloida tunnustamaan tekoja, joita hän ei ole tehnyt.

Itse ihmettelen sitä, että miksi mielenterveyden keskusliitto ei noihin elokuviin mitenkään ota kantaa. Kun puhutaan sellaisista elokuvista kuin "Uhrilampaat" sekä muut alan elokuvat, joihin kuuluvat myös ajattomat klassikot kuten "Isäpuoli-elokuvat", niin niissä kyllä tarpeettomasti leimataan psykiatrisia potilaita, ja samalla myös esimerkiksi noissa elokuvissa esitetään asioita, tavalla joka estää varmasti mielenterveyspotilaita solmimaan ihmissuhteita. Mutta kun tätä mielenterveyskuntoutujien  keskusjärjestön toimintaa verrataan vaikkapa Parkinsson-potilaiden vastaaviin järjestöihin, niin itse en ole nähnyt yhtään kirjoitusta, joka sitten puolustaisi psykitristen potilaiden oikeuksia, mutta kuitenkin esimerkiksi alkoholisteja sekä rikollisia puolustetaan kaikissa medioissa hyvin näkyvästi aina silloin tällöin.

Myös esimerkiksi noissa kouluampumisissa on turhan paljon käyty läpi sitä, että nuo ampujat ovat olleet mielenterveyshoidossa. Kuitenkaan ei koskaan olla keskusteltu siitä, että ovatko he olleet sitten oikeasti missään hoidossa, eikä siitä että ainakin osalla massamurhaajista on ollut ohimolohkon kasvain aivoissa, mikä voi muuttaa ihmisen käytöstä todella paljon, ja se muutos ei ainakaan mikään kovin pesitiivinen ole ollut, ja myös esimerkiksi aivoihin tullut syfilis voi aiheuttaa ihmisen muuttumisen murhaajaksi. Eli noissa tapauksissa varmasti on ollut kyse fyysisestä sairaudesta, mikä on muuttanut ihmisen luonteen täysin.

pimeakronikka.blogspot.fi

William Sleatorin nuorille suunnattu Avaruuspeli (Interstellar Pig, 1984) on yksi oudoimpia teoksia mitä olen lukenut

Avaruuspeli (Interstellar pig, 1984) on nuorille suunnattu romaani, joka on samalla erittäin outo esitys jopa Scifi ja fantasiakirjallisuuden keskuudessa. Itse olen tuon kirjan joskus lukenut, ja se teki minuun silloin aikoinaan hyvin erikoisen vaikutuksen. Jälkeenpäin ajatellen tuo kirja on ikään kuin kuvaus jostain roolipelistä, jossa ihminen menee ikään kuin liian pitkälle. Tuossa kirjassa päähenkilö ryhtyy ikään kuin pelaamaan hyvin outoa peliä, ja sitten hän ikään kuin muuttuu joksikin roolipelihahmoksi, joka ottaa sitten noita pelihahmoja osaksi persoonaansa, ja hän ikään kuin jokaisessa luvussa muuttuu yhdeksi pelihahmoista. Tuolloin pelaaa ikään kuin saa psykiatrisen häiriön, jota kutsutaan sivupersoona-häiriöksi, joka voi olla hyvin ikävä asia, ja vaatia erittäin pitkää terapiaa, jotta ihminen pystyy elämään normaalisti.

Jokainen kirjan luku sekä siinä esitelty hahmo on hyvin outo, ja itse ihmettelen miksi tuo kirja on laitettu nuorten hyllyyn, koska sisällöltään se ikään kuin kuvaa päähenkilön identiteetin hajoamista, ja samalla myös todellisuuden tajun hämärtymistä. Tuossa kirjassa käy niin kuin jossain muissakin nuorten tarinoissa, eli ryhdytään leikkimään jotain roolipeliä, missä pukeudutaan ritareiksi tai muiksi taruhahmoiksi kuten haltijoiksi,  ja sitten jollekin aina välillä sattuu sitä, että hän ikään kuin muuttuu tuoksi roolipelin hahmoksi, ja sitten käy se kaikkein pelottavin asia, eli joku ei vain saa tuota roolipelin hahmoa ikään kuin poistumaan itsestään tai mielestään.

Eli hän alkaa elää tuon hahmon elämää, ja välillä tietenkin on ainakin tarinoiden mukaan edessä lähtö psykiatriseen sairaalaan, kun henkilön psyyke on muuttunut niin, että hän alkaa kuvitella olevansa oikeasti joku haltija tai ritari. Kyseessä ei muuten ole mikään kovin mukava asia, jos tuon henkilön roolihahmo on väkivaltainen tai sitten kaikkein pahin asia, olisi se että kyseessä olisi "stealth-hahmo", joka ei pukeudu mitenkään outoihin vaatteisiin, vaan käyttäisi ikään kuin tavallisia vaatteita. Virallisia roolipeliohjeita saa kirjakaupoista tai Internetistä, ja niissä yleensä pukeudutaan johonkin erikoisiin vaatteisiin, jotta ihmiset sitten näkevät pelin olevan käynnissä.  Nuo pelit on tehty normaalisti turvallisiksi, ja niitä pelaavat jotkut ihmiset, jotka harrastavat näitä asioita. Mutta kuten tiedämme, niin noita roolipelejä tai niiden ohjeita voi kuka hyvänsä kirjoittaa, ja niiden ympäristö sekä säännöt voivat olla ihan mitä hyvänsä, ja jos kirjoittaja ei ajattele tekojaan, niin hän voi sitten tehdä plein, jossa joku voi esimerkiksi kuvitella saavansa käskyn murhata jonkun, ja sitten voi käydä kuten jossain kauhuelokuvassa, eli joku vaihtaa tuon värikuulakiväärin aitoon, ja tuon idean sain sitten elokuvasta "Leon" .

Virallisissa roolipeleissä on sellainen aspekti, että niiden kirjoittajat ovat ammattilaisia, jotka huomioivat sitten myös turvallisuuden, mutta on kuulemma olemassa myös sellaisia roolipelejä, jotka perustuvat esimerkiksi johonkin "System shockin" kaltaiseen tietokonepeliin, ja nämä pelit eivät ole mitenkään erityisen turvallisia. Niissä käytetään värikuula-aseita valvomattomissa ympäristöissä, eikä pelihahmo ehkä muuten eroa normaalista ihmisestä, paitsi että tuo hahmo tekee tiettyjä asioita, mitä normaali ihminen ei tee. Ja tällaisissa peleissä joita esimerkiksi Venäjällä kuulemma on pelattu on olemassa esimerkiksi "salamurhaajia" roolihahmoina, ja peliympäristönä saattaa olla joku hylätty tehdas. Ja sitten saattaa käydä niin, että tuossa pelissä mennään hiukan liian pitkälle, eli joku saa päähänsä esimerkiksi taekwondo-potkun tai värikuula-aseesta korvaansa. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että kaikki maailman pelit sekä muut asiat on tehty psyykkisesti terveille ihmisille, ja arvatkaa mitä mahtaa tapahtua, jos ihminen kadottaa tällaisessa pelissä todellisuudentajunsa.

 Hän saattaa muuttua hyvin vaaralliseksi, ja sitten hankkia oikean miekan, ja lähteä sitten sille tielle, mille muuan ruotsalaisnuori sitten lähti, ja päätyi lehtien etusivulle asiassa, mitä kukaan ei varmasti halunnut hänen tekevän. Tässä muuten ei puhuta niistä tapauksista, joissa roolipelit ovat alkaneet hallita jonkun ihmisen elämää, niin että hän upottaa näihin varusteisiin tuhansia euroja, tai on muuten tullut tuon harrastuksen kanssa hyväksikäytetyksi.Ja tällaisissa harrastuksissa on aina sellainen vaara, että henkilö joutuu tuolla pelikentällä nöyryytetyksi tai kiusatuksi. Mutta palataan sitten tuon kirjan sanomaan, eli siinä ihminen ikään kuin muuttuu joksikin alieniksi,tai oikeastaan tuo "alien" kehittyy hänen mielessään aluksi normaalista ihmisestä tulee olio, jonka suussa asuu etana, joka tekee hänestä erittäin älykkään, ja lopussa sitten rahkasammal muuttuu lihaa syöväksi alienryhmäksi, kun tuo poika sitten kadottaa otteen todellisuuteen.

Tai sitten kirja on varhainen kuvaus siitä, mitä virus- tai geeniterapia voi ihmisessä saada aikaan, eli jos meihin ruiskutetaan jonkin toisen lajin ulkonäön tekeviä geenejä viruksen muodossa, niin periaatteessa me voisimme muuttua tuoksi toiseksi lajiksi. Tuo ajatus on niin kiehtova, että itse olen sitä joskus miettinyt. Jos me voisimme muuttaa itseämme tai ulkonäköämme rajattomasti, niin tämä asia sitten olisi varmasti upea tai mielenkiintoinen kokemus. Ulkonäön muuttaminen geneettisesti tapahtuu teoriassa siten, että otetaan kohdelajin geenejä, ja luodaan virus, joka korvaa meidän fenotyyppiämme säätelevän geenin tuolla vastaavalla  kohdelajin geenillä, ja sitten meidän pitäisi teoriassa kyetä muuttumaan joksikin eläimeksi. Ja takaisin ihmiseksi voisimme muuttua samalla tavalla, eli meihin voidaan laittaa implantti, joka laukaisee tuon käänteisesti toimivan viruksen meidän vereemme, jolloin muuttaisimme ulkonäkömme  taas ihmisiksi. Mutta kuten tiedätte, niin tämä tekniikka on vasta mielikuvituksen asteella, eli mitään "Avattaren" kaltaista toimintaa ei vielä vähään aikaan ole luvassa ainakaan missään muualla kuin elokuvateatterissa.

kirjabloggaus.blogspot.fi