Kun muinaisessa Kreikassa puhuttiin oraakkelista, niin silloin ei yleensä tarkoitettu mitään erityisiä ennustuksia, vaan sellaisia merkkejä , jotka kertoivat, että oliko esimerkiksi kansa jonkun sotaretken takana, sekä sitä että pidettinkö jotain henkilön saamaa etuutta oikeastaan oikeutettuna etuna. Eli sana "oraakkeli" oli henkilö, peitetty käsky tai tarina siitä, että jumalat tukivat hallitsijaa, joka tarkoitti lähinnä armeijan komentajana toiminutta henkilöä. Samoin oraakkelien avulla etsittiin sitä, että oliko joku sitten pettänyt tuon armeijan tai henkilön. Oraakkeli saattoi esimerkiksi olla jokin tiedustelupalvelu tai "gallup" jolla ihmisiltä oli kysytty sitä, että kokivatko he ehkä jonkun sotaretken tai muun toiminnan tarpeellisena. Kun Kreikassa kysyttiin asioita jumalilta, niin silloin käännyttiin kyseisen jumalan pappien puoleen, ja heiltä sitten kysyttiin esimerkiksi mahdollista hoitoa luunmurtumiin, ja tämä toiminta tietenkin oli Apollon eli parantajan omaisuutta, ja tuon jumalan papit sekä papittaret ovat nykyään lääkärien ammattikuntaan kuuluvia.
Kun puhutaan myrkyttämisestä, niin se oli erittäin vaarallista, koska kuninkaat käskivät ruuan tarjoajaa syömään itse omasta annoksestaan. Mutta jos löytyi kuolemansairas- tai itsemurhaan valmis mies, joka suostui maistamaan esimerkiksi pärskäjuurta eli ottamaan myrkkyä kuninkaan edessä, niin silloin kuninkaan turvatoimet voitiin ohittaa, ja hänet myrkyttää melko helposti. Yleisin tapa tehdä toisin oli se, että jos oraakkeli neuvoi perääntymään, niin silloin piti hyökätä. Mutta myös silloin kun merkkiä ei näytetty, oli esimerkiksi mielenosoitus helposti tulkittavissa maksetuksi, jos meno kadulla oli jotenkin innotonta. Samoin oraakkelia voitiin epäillä maksetuksi, jos hän antoi neuvoja, jotka eivät olleet kenenkään edun mukaisia. Oraakkelit olivat virallisesti kuninkaiden neuvonantaja, mutta todellisuudessa he olivat lähinnä kansallista turvallisuusneuvoston oleva elin, jonka antamat neuvot oli syytä ottaa vakavasti.
Näet he olivat oikeastaan noiden kuninkaiden esimiehiä, joten jos kuningas vastusti oraakkelia, niin hänet saatettiin myrkyttää sen takia. Oraakkelit varoivat aina suututtamasta asiakastaan, ja siksi he peittivät tuon komennon puhumalla esimerkiksi jumalista, kun he alkoivat komentaa tuollaisia Leonidaksia, joiden hipiä ei ehkä olisi kestänyt suoraan esimerkiksi Spartan filosofien nimissä annettuja käskyjä. Samalla suoraan kuninkaalle annettu määräys olisi saattanut oraakkelien itsensä väärään, koska jos se että he itse olisivat jotain sotaa ehdottaneet tulisi ilmi, niin joku olisi voinut silloin tajuta, että kuningas oli pelkkä sätkyukko, joka sopi tietenkin likaisen töiden tekijäksi, ja kun hän työnsä oli tehnyt, niin silloin tuota miestä ei enää kaivattu missään.
Ja jos sota sitten oli tappiollinen, niin tietenkin kuninkaan piti tämä toiminta ottaa omiin nimiinsä, mikä tarkoittaa sitä, että tietenkään hän ei ollut uhrannut tarpeeksi Zeukselle tai sitten kuninkaan omissa toimissa oli vikaa, ja ainahan kansalle voitiin kertoa, että jumalat käänsivät kuninkaalle selkänsä, koska hän oli jotenkin toiminut elämässään väärin. Tuota tekniikkaa käytettiin silloin, kun hän kuoli. Eli kuten varmaan tiedätte, niin myrkky oli sellaisen kuninkaan loppu, joka aiheutti armeijoineen ongelmia valtiolle. Tämä tarkoittaa sitä, että armeija joka hävisi taistelun muuttui ongelmaksi, ja tuolloin tietenkin käytiin väittämään, että hän lähti sotaan omin päin. Todellisuudessa monet muinaisen Kreikan todellisista johtajista käyttivät valtaa peitellysti, ja jos kuningas eli sotilasjohtaja ei ollut varuillaan, niin hänet saatettiin murhata, tai koko hänen armeijansa pettää,ja keiton mukana tuli sitten tyräkkiä, jotta falangille ei tarvinnut maksaa mitään.
Tuo valta oli kauppiaiden sekä muiden rahamiesten käsissä, koska he maksoivat sepille sekä kouluttajille palkkiota, jotta he varustaisivat falangit tehokkailla miekoilla sekä keihäillä, ja myös kuninkaallisia tarinankertojia piti palkita, jotta he jaksoivat kirjoittaa tarinoita sankaripojasta, joka vähintään pelasti valtionsa erilaisten merihirviöiden sekä persialaisten käsistä, ja joka kuului vähintään suuren Zeuksen valittuun sukuun. Eli kun mietitään antiikin politiikkaa, niin toki nuo falangimiehet olivat mukavia takuumiehiä erilaisissa sopimuksissa, mutta muuten heitä ei sitten enää kaivattu takaisin kotiin, koska noita verisiä aseita sekä vaatteita ei kukaan halunnut enää nähdä kaduilla. Ja kuten me tiedämme, niin paras sankari on kuollut sankari, koska hän ei sitten enää koskaan tulisi vaatimaan mitään eikä kertomaan tarinaansa kenellekään. Kun mietitään sitä, että kun kreikkalaiset sitten aikoinaan uhrasivat jumalille, niin todellisuudessa he maksoivat noille miehille ja naisille palveluksista, mitä he kuninkaille tekivät.
Toki Apollon pappien palvelukset eli haavojen sitomiset eivät olleet mitään pieniä asioita, mutta jos esimerkiksi kansalle haluttiin kertoa, että kuningas oli jumalten valitsema johtaja, niin silloin tarvittiin Zeusta tai oikeastaan tarinan kertojia, jotka sitten kertoilivat kansalle ja kuninkaalle satuja siitä, kuinka hänen syntyessään kokkia laskeutui sekä syntymätalon että esimerkiksi Zeuksen temppelin katolle, ja tietenkin hänen mahtavuuttaan muutenkin koristeltiin, eli nuo tarinankertojat kertoivat, kuinka temppelien verhot repeytyivät kun majesteetti kiljaisi ensimmäisen kerran. Samoin he kertoivat tarinoita siitä kuinka salamat löivät taivaalla kun hän sanoi ensimmäisen ymmärrettävän sanansa. Oraakkelien tehtävä oli tuossa tapauksessa tukea hallitsijana, ja kertoa tuollaisia tarinoita sekä hänelle itselleen että myös kansalle. Näin sitten taattiin se, että jumalat eli käytännössä papit eli nykykielellä virkakunta pysyi tyytyväisenä, ja sitten he jaksoivat keksiä uusia asioita, joilla tuollaisia innokkaita falangipäälliköitä komennettiin.
charelesfort.blogspot.fi
