Voisiko neutronitähden pinnalla olla elämää, kuten eräs kirjailija nimeltään Robert Forward kirjassaan Lohikäärmeen muna esitti

Miksi neutronitähti on niin mahdottoman painava, vaikka sen halkaisija on vain 20 kilometriä, on kysymys, mihin moni haluaa vastauksen. Tuo kysymys on nimittäin asia, mikä voi joskus sitten pelastaa ihmiskunnan tai ainakin auttaa meitä selviytymään siitä hetkestä, kun aurinko purkaa kuorensa novapukauksessa avaruuteen. Neutronitähden sekä sen äärimmäisen ilmiön eli mustan aukon valtava painovoima on asia, mikä ei selity pelkästään kappaleen äärimmäisellä tiheydellä, joka muuten johtuu siitä, että tuon kappaleen painovoima on niin valtava, ja tämä tietenkin saa aikaan sellaisen kiertävään silmukka-ajatukseen, missä samat käsitteet eli painovoima sekä kappaleen tiheys toistuvat äärettömän monta kertaa peräkkäin, jolloin kyseessä on eräänlainen ajatus-fraktaali, minkä peruskäsite liittyy ajatukseen siitä, että “minä näen unta, siitä että minä näen unta”, ja tietenkin tuollainen ajatusrakenne toistuu äärettömän monta kertaa peräkkäin.

Mutta tämä tietenkään ei ole mitenkään suotava vastaus siihen kysymykseen, että miksi neutronitähti on niin valtavan painava. Tuon kappaleen paino johtuu siitä, että se pyörii niin valtavan suurella nopeudella, että sen sisälle muodostuu supervoimakas generaattori, joka kehittää valtavan voimakkaan magneettikenttä, mikä lisää tuon kappaleen painoa todella paljon. Kun puhutaan siitä, miten neutronitähdet sekä sivilisaation pelastuminen ehkä sitten liittyvät yhteen, johtuu erään Robert Forward-nimisen kirjailijan kirjassaan “Lohikäärmeen muna” esittämästä ajatuksesta siitä, että Neutronitähtien pinnalla voisi olla elämää. Toki tuon kirjailijan nimi viittaa siihen, varmaan on kuitenkin kyseessä taiteilijanimestä, eikä se ilmeisesti lue hänen henkilöllisyystodistuksessaan.

Hän perusteli käsityksensä sillä, että neutronitähti voisi olla myös hyvin viileä kappale, ja vaikka se kohtaisi toisia tähtiä, niin silti tuon kappaleen pinta ei lämpiäisi, vaikka se imisi kaasua naapuri-tähdestä. Näet suurin osa tähdissä tavattavista kaasumolekyyleistä sekä atomeista on itseasiassa plasmaa, joka reagoi magneettikenttään, eli jos syntyy sellainen neutronitähti, jolla on useita kuoria, niin silloin sen pinta voisi olla melkein paikallaan, ja vain sen sisäosat pyörivät vinhasti, jolloin tähden pinnalle syntyisi valtavan voimakas magneettikenttä. Pulsarissa mikä itseasiassa on neutronitähti, jonka magneettikenttä sylkee ioneja ympäri avaruutta ohuena keilana, on tärkeää, että kappaleen  magneettikenttä  pyörii valtavalla nopeudella.

Siis itse neutronitähden kuori ei välttämättä pyöri ollenkaan, vaan riittää että sen sisäosat pyörivät, kuten tapahtuu myös Maa-planeetalla, jossa tuo kiertoliike sitten saa aikaan magneettikentän. Planeettojen magneettikenttä muodostuu samalla tavalla kuin neutronitähden magneettikenttä, mutta se on valtavan paljon heikompi. Ajatus elämästä tuollaisen kappaleen pinnalla voisi perustua siihen, että neutronitähti on äärimmäisen voimakkaalla magneettikentällä varustettu kappale, ja osa sen imemästä kaasusta tietenkin on sellaisia ioneja, jotka ovat samalla sähkövarauksella varustettuja kuin neutronitähti itse, jolloin ne jäävät leijumaan tuon kappaleen ympärille, jolloin neutronitähden pinta ei kuumenisi kovin paljon. Toki tällaista neutronitähteä ei vielä olla löydetty, mutta toivossa on erittäin hyvä elää.

Tuolloin neutronitähti olisi ikää kuin tavallisen tähden luovuttaman aineen muodostamassa pallossa, jolloin tuo pulsarina tunnettu ainevirta sitten liukuisi neutronitähden magneettikentän eikä itse tähden pintaa pitkin. Tällöin voisi käydä niin, että neutronitähti saisi pääosan energiastaan esimerkiksi radiosäteilynä tai röntgen- sekä gammasätelynä, joka sitten saisi aikaan valtavan energia-latauksen muodostumisen. Tuollainen ilmiö sitten voisi saada aikaan sen, että tuon neutronitähden pinnalle voisi sitten muodostua elämänmuoto, joka kestäisi äärimmäisiä röntgen- sekä gammasäteilyn muotoja, mutta tietenkin evoluutiolla pitäisi olla aikaa toimia, tai sitten tuolla olennolla pitäisi olla sellainen biotekniikka tai elimistö, että he kykenisivät korjaamaan omaa DNA:taan jatkuvasti, koska noiden suuri-energisten säteiden ongelmana on se, että ne ravistavat muuten perimäaineksen kappaleiksi, ja sama tapahtuisi mikäli neutronitähti pyörisi vinhasti, jolloin keskipakoisvoima hajottaa kaiken sen pinnalla olevan kappaleiksi. Todellisuudessa neutronitähti kuitenkin todellisessa elämässä prässäisi kaiken sen pinnalle putoavan aineen puhtaiksi neutroneiksi.

Mutta jos tuollainen olio olisi olemassa, joka voisi korjata perimäänsä jatkuvasti, niin silloin se voisi kyllä hyvinkin olla ikuinen, eli se ei ehkä tuntisi kuolemaa ollenkaan. Tuon tekniikan me pystymme kuitenkin jäljentämään, vaikka käytännön sovelluksia voisimme odottaa muutamia vuosia. Eli humanoideilla voisi olla sellainen laitteisto, mikä luo DNA:han ylimääräisiä juosteita, ja kun tuo juoste olisi valmis, niin silloin se vain siirrettäisiiin viruksen kokoisten nanorobottien avulla  toisen viereen, jolloin se voisi korjata tuhoutuvan DNA:n. Jos leikitään sellaisella lennokkaalla ajatuksella, että tuo humanoidi asuisi jonkun neutronitähden pinnalla, niin silloin tuo DNA tuhoutuisi valtavan nopeasti, joten myös siksi nämä olennot olisivat todella harvinaisia.

Joten tuon korvaavan DNA-juosteen syntetisoimisen pitäisi olla valtavan nopea prosessi, joka sitten pitäisi tapahtua jatkuvalla nopeudella ilman taukoja. Ja tuossa prosessissa nanoteknologian avulla luotaisiin täydellisiä DNA-juosteita tai niiden puolikkaita, jotka sitten liitetään yhteen korvaamaan tuon tuhoutuneen DNA-molekyylin.  Mutta miksi tuollainen neutronitähti voisi joskus pelastaa tuon humanoidin, miksi ihminen muuttuisi, jos lajimme eläisi noin pitkään muutenkin?  Tuolloin voidaan ajatella sellaista tilannetta, missä joku laji loisi omasta planeettastaan neutronitähden yksinkertaisesti pumppaamalla radioaaltoja tuon planeetan ytimeen, jolloin sen vaipan pyörimisnopeuden kasvaessa alkaisi magneettikenttä voimistua.

Silloin alkaa myös planeetan painovoimakenttä voimistua, koska sähkö- tai elektronien määrän lisääntyessä myös kappaleen paino lisääntyy, ja tuolloin voidaan planeetasta luoda neutronitähti, jonka pinnalla voisi tuo sivilisaatio sitten jatkaa eloaan, kunnes universumi sitten joskus lakkaa olemasta, tai neutronitähden neutronit lopulta halkeilevat. Mutta tietenkin nuo olennot muutenkin olisivat silloin valtavan pitkäikäisiä, koska aika kulkee hitaammin neutronitähden pinnalla, mikä sitten saa aikaan sen, että kaikki sen pinnalla olevat oliot vanhenisivat nopeammin. Mutta kuten olen kirjoittanut, niin tällaisia asioita aina silloin tällöin voidaan pohtia. Eli millainen olisi silloin ihmiskunnan tie, kun me emme enää voisi välttää matkaa universumissa, ja tuo hetki tulee vastaan silloin kun aurinko lopulta lopettaa elämänsä.

Tuolloin emme enää selviä kaivautumalla maahan, vaan meidän olisi sitten muutettava pois, mutta otammeko silloin planeettamme mukaan, vai käytämmekö aluksia. Kuitenkin tämäkin kirjoitelma on puhdasta teoriaa. Se tietenkin on ihmisestä kiinni, mitä termiä hän tästä sitten käyttää. Mutta kun mietitään esimerkiksi ihmisten suhtautumista työtoveriin, niin jos hän tästä sitten puhuu toisille työtoverina, niin silloin hänellä on hyvä mielikuvitus, mutta jos hän taas on joku tiedemies, niin silloin kaikki ylistävät tuota henkilöä, ja toteavat hänen tekevän teorioita tai teoreettista tutkimusta. Mutta voisiko neutronitähden pinnalla olla elämää, on kysymys joka on sarjassa ennen kuin tapaamme, niin emme noita olioita usko olevan olemassa. Eli kaikki se tieto mitä olemme hankkineet luosta kyllä sotii tuota ajatusta vastaan, mutta toisaalta voidaan kuitenkin ajatella, että mikään toisella planeetalla oleva elämänmuoto ei olisi yksi yhteen maan eläinten kanssa.

https://sites.google.com/view/neutronitahti/etusivu

http://neutronitahti.webnode.fi

Pyörivien magneettikenttien ongelmista sekä käytännön sovelluksista, joilla voidaan parantaa esimerkiksi vankiloiden turvallisuutta

Pyörivien magneettikenttien ongelmana on se, että ne kuumentavat metalliesineitä erittäin voimakkaasti, ja siksi niiden vaikutusalueella pitää metalliesineet riisua pois päältä. Mutta esimerkiksi metalliset housunnapit sekä sormustimet ja kellot voivat aiheuttaa tuolloin vakavia palovammoja, jos niitä ei muisteta riisua. Samoin silmälasien ruuvit voivat kuumentua niin paljon, että sangat lähtevät irti muovin sulaessa. Myös tekonivelet voivat aiheuttaa tuolloin ongelmia, ja siksi suurjännitteen kanssa työskenteleviltä pitää aina muistaa kysyä noista asioista, ja tietenkin myös amalgam-paikat voivat tuolloin kuumentua niin, että  hampaaseen syntyy palovammoja. Mutta noita pyöriviä magneettikenttiä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi vankiloissa, joissa väkivalta on päivittäisenä ongelmana.

Tuollainen sähkökenttä saa aikaan sen, että esimerkiksi vankien taskuissa olevat metallinpalat kuten veitset sekä rautalangat alkavat kuumentua, ja tuolloin henkilöt sitten joutuvat ne heittämään pois. Vankiloissa ongelma on siinä, että vangeilla ei ole ehkä muuta kuin aikaa miettiä kostoa, ja tuolloin esimerkiksi rautalangan pätkiä voidaan hioa teräviksi sellin lattiaa vasten, ja noita välineitä voidaan käyttää silloin veitsinä. Kuitenkin pyörivä magneettikenttä aiheuttaa sen, että tuo rautalanka sitten alkaa kuumentua, ja tällöin se paljastuu, kun henkilön iho alkaa palaa rautalangan hehkuessa tulipunaisena. Tuollaisella radiolähettimellä voidaan estää osittain myös suolistoon piilotettujen metallisten kapseleiden eli "könttien" tuominen vankilaan.

 Eli kyseessä on äärimmäisen epähumaani menetelmä, missä henkilö altistetaan magneettikentälle, ja jos hänen suolistossaan on jotain metallista, niin silloin tuo esine alkaa kuumentua. Pyörivässä magneettikentässä työskentelevällä henkilöllä ei saa olla yhtään metalliesinettä vaatteissaan, koska se aiheuttaa silloin äärimmäisiä vaaratilanteita. Tuollaista suunnattua radio- tai EMP-aaltoa voidaan käyttää myös esimerkiksi taistelukentän aseena. Tuolloin viholliseen suunnataan tuollainen väline, ja sitten magneettikenttä aiheuttaa sen, että tuliaseiden patruunat alkavat lämmetä, ja sitten käy niin, että aseiden lippaat ja muut ampumatarvikkeet räjähtävät. Samoin metallisia kypäriä eikä esimerkiksi TST-varustusta voida silloin käyttää, mikäli siinä on metalliesineitä.

Jos viholliseen suunnataan tuollainen voimakas EMP-väline, niin silloin tietenkin heidän viestilaitteensa sekä ohjusten suuntausleketroniikka hajoaa, ja tuolloin esimerkiksi olkapäältä ammuttavista IT-ohjuksista tulee hyödyttömiä kapistuksia. Tuon takia EMP-asetta voidaan käyttää sekä offensiivisesti että defensiivisesti. Sillä voidaan tuhota kohti tulevia lentokoneita, tai pudotella lennokkeja taivaalta, mutta samoin nuo lentokoneet voivat hyödyntää EMP-aseita hyökätessään kohteisiin, tai tuhotessaan vihollisen datakeskuksia tai vahingoittaessaan sähkönjakelua. Eli lentäessään vihollisen alueella voi lentokone suunnata voimajohtoihin lasersäteitä, joilla se yksinkertaisesti leikkaa johdot poikki, ja samoin melko pienitehoinen lasersäde on kuitenkin tehokas, jos se suunnataan vaikka ammusvarastoon tai öljynjalostamoon, jossa se voi saada aikaan erittäin voimakkaan räjähdyksen.

Kun puhutaan EMP-aseiden kehittämisestä, niin sitä perustellaan sillä, että noin voidaan luoda aseita, jotka jättävät ihmisen henkiin, mutta niiden vaikutuksesta voi silti aiheutua huomattavia vaurioita infrastruktuurille, kun esimerkiksi radioaaltojen  kuumentamat ammukset tai polttoaineastiat räjähtävät. Kuitenkin EMP-aseiden avulla voidaan tehokkaasti torjua esimerkiksi nanohelikopterien tai nanokoneiden iskuja, koska ne joko estävät nanokoneiden kommunikaation toistensa tai tukiasemien kanssa, tai sitten ne kuumentavat noita äärimmäisen pitkiä hiiliketjuita saaden en hajoamaan , jolloin molekylaariset nanokoneet voidaan tuhota ennen kuin ne pääsevät ihmisen sisään, ja alkavat esimerkiksi rikkoa solujen rakenteita.

Kun magneettien avulla ohjattavia fullereeniin liitettyyn rauta-atomiin perustuvia nanokoneita päästetään  ilmaan, niin silloin niitä voidaan ohjata magneettikenttien avulla, jolloin armeijalla on vastassaan eräänlainen tappava savupilvi, jonka osaset sitten menevät ihmisen sisään, ja alkavat tuhota kohteen elimistöä esimerkiksi puhkomalla soluseiniä, niin toki noiden koneiden toiminta voidaan lamata hajottamalla niitä EMP-pulsseilla. Nämä magneettiiin reagoivat savuhiukkaset voidaan kiihdyttää magneettien avulla äärettömän suuriin nopeuksiin, jolloin ne ikään kuin pyyhkäisevät viholliset pois edestään muuttamalla heidät pölyksi. Kuitenkin EMP-aseet voivat lämmittää noita hiukkasia niin, että ne hajoavat, jolloin niiden toiminta vaikeutuu, koska jos rauta erotetaan hiilestä, niin silloin nuo koneet eivät pysty lentämään ilmassa. Ja tuolloin ehkä sitten niiden kyky tuhota sotilaita laskee.

pimeakronikka.blogspot.fi

Antimaterian realiteetteja sekä suuria uhkakuvia

Antimateriakäyttöinen aurinkopurje
Kuva I

CERN on paikka, missä tehdään suurienergisiin hiukkasiin liittyvää tutkimusta, ja tuossa tutkimuksessa käytetään hyväksi äärimmäisen voimakkaita magneettikenttiä. CERN:in hiukkaskiihdytin on syklotroni- eli moninkertainen rengaskiihdytin, jossa hiukkasia siirretään paikasta toiseen äärimmäisen voimakkaiden magneettien muodostaman ketjun avulla. Noiden supervoimakkaiden magneettien valmistaminen on ennen ollut ongelmallista, koska sähkövirta saa niissä aikaan pyörteisiä sähkökenttiä, jotka saavat ne kuumenemaan. Tuo kuumenemisen ongelma on ratkaistu jäähdyttämällä nuo magneetit suprajohtavaan tilaan, jossa johtimen värähtelyn loppuessa pääsee virta kulkemaan ilman vastusta, mikä tietenkin eliminoi kuumenemisen ongelman. 

Myös tarpeellisen tehon aikaansaaminen on vaikeaa, koska CERN vie saman verran sähkövirtaa kuin kaupunki, Tuo ongelma on ratkaistu erityisillä kondensaattoreilla, joihin varastoidaan sähkövirtaa, joka sitten johdetaan kiihdyttimeen, kun tarvitaan tuota huipputehoa.Hiukkasia törmäytettäessä toisiinsa äärettömän suurella nopeudella. Tuolla kiihdyttimellä tapahtuva törmäytys tehdään siten, että ensin CERN:issä luodaan muutamia antimateria-hiukkasia, jotka sitten varastoidaan erityiseen varastorenkaaseen.

Antimaterian luominen on teoriassa melko helppoa, eli hiukkasen spin, eli pyörimissuunta vain pitää muuttaa, ja tämä tapahtuu sitten valtavan voimakkaassa magneettikentässä. Tuo magneettikenttä aiheuttaa sitten taivaalle melko erikoisia ukkospilviä, ja siksi tuosta kiihdyttimen aiheuttamasta uhasta esimerkiksi sähkölaitteille keskustellaan erittäin paljon, koska se voi vaarantaa lentoliikennettä. Samoin pelkona on se, että tuo kiihdytin luo keinotekoisen mustan aukon Maan pinnalle, ja teoriassa tuo musta aukko voi saada ilmakehästä ainetta, ja imiessään materiaa itseensä se saa tarpeeksi energiaa muuttuakseen stabiiliksi.

Tai sitten tuo musta aukko imee materiaa itseensä täysin symmetrisesti, jolloin syntyy fuusioreaktio, mitä kutsutaan termillä ”vapaafuusio”, mikä tarkoittaa sitä, että Maapallon ilmakehään syttyy aurinko tai keinotekoinen tähti, joka saa energiansa typpifuusiosta, ja koska tuon tähden sisällä on musta aukko, niin se saa siitä gravitaatioenergiaa, mikä aiheuttaa stabiilin tai kasvavan fuusion syntymisen. Eli vaikka teoriassa tuo tapaus olisi äärimmäisen harvinainen, niin silti se on ehkä mahdollinen.

Antimaterian ongelmana on sen tavattoman voimakas reaktiokyky, eli kohdatessaan tavallisen aineen hiukkasen muuttuvat molemmat niistä energiaksi reaktiossa, jota kutsutaan annihilaatioksi. Tuota reaktiota on ajateltu hyödyntää esimerkiksi aseteknologiassa tai tähtienvälisissä avaruusaluksissa, ja tämä tekniikka tietenkin on vielä ainakin osittain teoreettisella asteella. Antimaterian energiapitoisuus on niin valtava, että kilo tuota ainetta riittää viemään avaruusaluksen Alfa Centauriin, ja gramma antimateriaa räjäyttää koko Maapallon kappalaeiksi. CERN luo vain muutamia antimateriahiukkasia kerrallaan, ja ne varastoidaan varastokiihdyttimeen, missä niitä kuljetetaan hiukkaskiihdyttimen renkaassa, ennen kuin ne päästetään varsinaiseen kiihdyttimeen reagoimaan tavallisen aineen kanssa, kuvassa yksi (Kuva I) on muuten taiteilijan näkemys siitä, miltä antimateriakäyttöinen aurinkopurje voisi näyttää. 

Antimateriaa voidaan myös varastoida ionimuodossa magneettiseen pulloon, missä magneettikenttä pitää sen erossa puollon pinnasta. Toki tuo pullo voi olla myös varastokiihdytin, mikä toimii kuin CERN:issä oleva esikuvansa. Kyseiseen välineeseen perustuu myös kammottava teorreettinenmassatuhoase, mitä kutsutaan nimellä ”Tellerin pommi”. Siinä antimateriaa varastoidaan magneettiseen pulloon, ja sitten tuossa pullossa oleva venttiili avataan, jolloin nuo hiukkaset pääsevät annihiloitumaan normaalien atomien kanssa. Joissakin kirjoissa on kuvailtu eräänlainen ionitykki, joka laukaisee antimateriasuihkun kohteeseensa, ja tuollainen ase voisi olla erittäin tuhovoimainen sekä hiukan liian tehokas todelliseen käyttöön. 

Tuon pommin valmistusta rajoittaa tietenkin sen valtava tuhovoima, mutta se voisi joskus myös pelastaa Maapallon, jos planeettamme joutuisi törmäyskurssille toisen planeetan kanssa. Silloin antimateriapommi voidaan ohjata tuon planeetan pinnalle, ja sillä voidaan helposti tuhota koko kohde. Tekniikka siihen on jo olemassa, mutta antimaterian valmistuksen korkea hinta rajoittaa tuon laittteen luomista. Samoin sen valtava tuhovoima voi olla kohtalokas koko Maapallon elämälle, jos tuo laite joutuu vastuuttomiin käsiin.

Antimateriaraketti toimii siten, että antimateriaa ohjataan sen polttokammioon, ja samalla sinne ajetaan normaalia materiaa,, mutta ongelma sitten on siinä, että tuo antimateria pitää ensin valmistaa, jotta sitä voidaan käyttää polttoaineena. Ideaalista tietenkin olisi että tuo alus voisi itse tuottaa antimateriaa siihen asennetun kiihdytinlaitteiston avulla. Tuo kiihdytin perustuu siihen, että alus ensin imee magneettikentän avulla avaruudesta vetyä, joka sitten ajetaan tuohon kiihdyttimeen, joka voi olla kuin rengas sen ympärillä. Tämä avaruusalus voisi sitten päästä 99% valon nopeudesta, mikä takaa neljän vuoden matka-ajan Alfa Centauriin. Mutta antimateriaa käyttävän avaruusaluksen ongelma on tietenkin tuon moottorin antama valtava tönäisy, joten sen pitää ensin kiihdyttää vaiheittain ioni- sekä fuusiomoottoreilla, ja vasta viimeksi käynnistetään antimaterian suihkutus raketin polttokammioon, jotta sen valtava kiihtyvyys ei painaisi aluksen sisällä olevia esineitä tai ihmisiä pannukakuiksi.