Showing posts with label mikroaalto. Show all posts
Showing posts with label mikroaalto. Show all posts

Wednesday, July 11, 2018

Kosmisen Gulliverin harharetket peukaloisten planeetalla sekä ajatuksia painovoimasta



Kuva I


Kimmo Huosionmaa


Oletteko koskaan lukeneet kirjaa Guliverista, joka joutuu peukaloisten maahan. Tuossa tarinassa ikään kuin kuvaillaan tahtomatta se, miten gravitaatio eli painovoima muokkaa oliota. Kun lähdemme ajattelemaan esimerkiksi supermaapalloja, niin aina silloin tällöin joku tutkija sanoo, että niillä ei ehkä voisi esiintyä elämää, joka olisi meidän kaltaisemme. Mutta kuitenkin kun ajatellaan mukavia asioita näin kesäisen päivän ratoksi, niin miksi emme voisi ajatella asioita niin, että tuollaisen valtavan massiivisen kappaleen pinnalla kasvaisi olentoja, jotka olisivat aivan kuten me, mutta nuo kuvitteelliset oliot olisivat kuitenkin hyvin paljon meitä pienempiä. Eli he olisivat kääpiökokoisia ihmisiä, joiden solut olisivat erittäin pieniä, mutta tässä kosmisessa Gulliverin tarinassa heillä olisi tietenkin samanlainen älykkyysosamäärä kuin meilläkin.


Jos ajatellaan sitä, että tuollainen kosminen Gulliver tai hänen avaruusaluksensa syöksyisi tuollaiselle eksoplaneetalle, jossa lämpötila olisi vastaava kuin Maassa, mutta sen painovoima olisi valtavan suuri, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että tuollainen kosminen Gulliver ei ehkä kyseisellä kappaleella voisi liikkua ilman eksoluurankoa eli robottia, joka auttaa henkilöä liikkumaan raskaassa maastossa. Tuon laitteen tehtävä olisi kannattaa hänen painoaan, joka voisi olla vaikka 100 kertaa suurempi kuin mitä se olisi Maassa. Tuo kosminen Gulliver siis laskeutuisi planeetalle, jonka pinnalta pakonopeus olisi 100 G, mikä tarkoittaa, että planeetan paino olisi sata kertaa suurempi kuin Maan. Ja tuolloin esimerkiksi päähän pantu kilon painoinen kypärä painaa sata kiloa, eli tuolloin olisi tietenkin sellainen ongelma, että esimerkiksi astronautin niskanikamat katkeaisivat jos hän liikuttaa äkisti päätään.


Tuollaisella super raskaalla maapallolla voisi tietenkin olla täysin samanlainen kasvisto kuin Maapallolla, jos me ihmiset olisimme esimerkiksi muuttaneet sen pinnan sekä kasviston omamme kaltaiseksi. Tuolloin me ihmiset olisimme voineet esimerkiksi polttaa sen pinnan mikroaaltoja tuottavien  satelliittien avulla, ja sen jälkeen olemme voineet vain siirtää Maan humusta sekä eliöitä sen pinnalle. Eli tuossa tapauksessa ihmiskunta olisi löytänyt planeetan, jossa olisi valmiiksi primitiivistä elämää, jonka jälkeen tuollainen planeetta määrätään muutettavaksi uudeksi Maaksi. Tuolloin valtavat mikroaaltoja lähettävät satelliitit alkavat vain sulattaa tuon planeetan pintaa, ja sitten vain tuodaan tarpeellinen humus paikalle.




Nuo satelliitit olisivat siis samanlaisia, kuin mitä esimerkiksi USA:n Boeing-lentokone-yhtiöt ovat suunnitelleet tuottamaan Maahan energiaa. Kyseisten voimalasatelliittien valmistamisessa on poliittinen vastustus suurta, koska ne muodostavat samalla myös tehokkaan asejärjestelmän. Tuon mikroaaltopolton tarkoitus olisi tietenkin poistaa planeetan omat organismit, minkä jälkeen meidän tuntemiemme lajien siirto olisi mahdollista, ilman että syntyisi tilanne, missä hypoteettisen  planeetan endeemiset oliot tuhoavat nuo siirretyt lajit. Kun sitten tuo planeetta on poltettu, ja tarpeellinen humus siirretty, niin sitten vain ihmisetkin voidaan siirtää sikiöinä tuolle planeetalle. Tämän jälkeen painovoima muovaa olioita sellaisiksi, että ne voivat toimia tuolla kuvitteellisella planeetalla, ja tuolloin silmien eteen tulee sellaisia kuvia, missä planeettaa peittäisi sankka metsä, joka olisi vain sellainen korteen kokoisten puiden muodostama kerros.



Merellä tuon planeetan suurin asukki voisi olla kultakalan kokoinen valas, joka tietenkin kertoo siitä, että painovoima muovaa olioita kaiken aikaa. Ja sitten kun ihmiset saapuvat, niin tietenkin noista tapahtumista olisi kulunut jo tuhansia vuosia, joten nuo kuvitteelliset ihmiset, jotka on alkioina lähetetty tuolla planeetalle, olisivat jo ehtineet kehittää teknologiaansa sellaiseksi, että se poikkeaa meidän tuntemastamme mallista täysin. Eli tuolloin me kohtaisimme lajin, joka kerran oli kaltaisemme, mutta on kutistunut täysin eri mittoihin, kuin mitä se oli ennen. Tämä oli kirjoitus hypoteettisesta planeetasta, joka ehkä joskus tulee eteemme. Ja silloin me emme voi sitten enää perua. Tuolloin me muutumme itse olioksi, joka leikkii Jumalaa muille. Tuon takia toivon, että silloin käyttäydymme hieman sivistyneemmin kuin ennen olemme käyttäytyneet.

Kuva I




Friday, June 9, 2017

Eilispäivän fantasia on nykypäivän todellisuutta


Kun puhutaan fantasiasta, niin unohdetaan sellainen asia, että kaikki maailman keksinnöt ovat aluksi olleet fantasiaa, ja eräs mielenkiintoisimmista mahdollisuuksista ilmalaivojen hyödyntämiseen esimerkiksi vakoilussa olisi rugby-palloksi naamioitu ilmapallo, johon sitten vaikka nippusiteillä kiinnitetään gondoli, missä on kiinni valvontakamera sekä muita mahdollisia sensoreita, kuten laser-mikrofoneja tai kemiallisia analysaattoreita.

Kyseinen rugbypallo tai sen sisus vain vaihdetaan mylar-palloon,  jos sille halutaan antaa todella suuri lentokorkeus, ja kun tuota ilmalaivaa halutaan lennättää, niin silloin vain tuon pallon päällinen otetaan pois, ja sekin voidaan varustaa vetoketjulla, jolloin sen poistaminen ei paljoa tekniikkaa vaadi, ja tuon suojuksen voi sitten jokainen selittää esimerkiksi sillä, että kyseessä on vaikkapa kynäkotelo. Ja sitten gondoli kiinnitetään tuossa kaasupallossa oleviin lenkkeihin vaikka nippusiteillä.  

Tuollainen ilmalaiva voidaan viedä huomaamattomasti vaikka jonkun toimiston edessä olevaan puistoon, missä se laitetaan kasaan. Tuo väline voidaan varustaa tehokkaalla tietokoneella, joka voidaan modifioida vaikkapa kännykästä. Eli tuolloin kännykän ohjelmistoja vain muokataan siten, että sitä voidaan hallita etäkäytön avulla, tai sitten tuo ilmalaiva voisi olla hyvin autonominen, ja se voisi hyödyntää vaikkapa “periscopea" datan lähetykseen vastaanottajalle. Tuollaisia laitteita voidaan kauko-ohjata vaikka toiselta puolen maailmaa, joten tuollainen ilmalaiva voi aiheuttaa hyvin pahoja tietoturvan vaarantamisia, kun se käy kamerallaan katsomassa asuntoihin ja tuossa kännykässä sitten on valmiina myös “Wardriving” mahdollisuudet.


Fantasiakirjoissa sekä tietokonepeleissä on usein miekkoja, jotka saattavat vaikuttaa hupaisilta yksityiskohdilta muuten niin upean HighTech rymistelyn keskellä, mutta tietenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi nykytekniikalla voidaan toteuttaa miekka, missä on samalla sekä ääni tai mikroaaltoase. Jos miekan rakennetta ajatellaan tarkasti, niin silloin pitää muistaa se, että tuon laitteen muoto ohjaa tuota ääntä tai elektromagneettista säteilyä kohteeseen, ja ehkä joskus vielä taistelijoilla on käytössään viikinkimiekkoja, joihin on liitettyultraääniase, mikä toimii samaan tapaan kuin hammaslääkärien ultraäänipuhdistin, jonka avulla hän poistaa plakin hampaista.

Miekan terä sitten ohjaa  ultraääntä kohteeseen, ja jos sillä sitten on sellainen värähtelytaajuus, että uhrin luusto alkaa värähdellä, niin silloin kohteena oleva henkilö saattaa räjähtää kappaleiksi. Kyseinen ultraääniase ei muuten ole kovin vaikea toteuttaa, ja se voi muistuttaa esimerkiksi jotain lasten lelua. Tiedetään että varsinkin asevoimat ja poliisi varmasti ovat kiinnostuneita LRAD-laitteen kannettavasta versiosta.

Tuossa laitteessa oleva piikki ohjaa ääntä siihen suuntaan, mihin tuon laitteen käyttäjä haluaa sen kohdistaa. Mikroaalto- sekä ultraääntä käyttävien käsiaseiden kehittely on käynnissä, ja noihin välineisiin pitää osata varautua sekä lentokentillä että taistelukentillä, joissa niiden aiheuttama uhka on kaikkein todellisin. Tuollainen ultraääntä käyttävä pistooli voi olla hyvin paljon lelua muistuttava, joten sen voi viedä lentokoneeseen huomaamatta.


Eli kun oikein tarkasti ajatellaan, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että tuollaisilla aseilla voisi olla kaksoisvaikutus, eli niissä voisi olla sellainen rakenne, että ne kykenevät iskemään kohteeseen sekä mikroaalloilla että ultra- ja infraäänen yhdistelmällä, joiden ansiosta kohde sitten eliminoituu melko tehokkaasti. Puhtaiden laseraseiden ongelmana on se, että niistä pitää tehdä todella voimakkaita, jotta ne surmaavat kohteen.

Siis kuten kaikki tietävät, niin sokaisevien aseiden käyttö sodassa on kiellettyä, mutta kuitenkin esimerkiksi valonvahvistimen suuntaaminen laseretäisyysmittariin voi aiheuttaa vakavan silmävamman, mutta kuitenkin nuo samat etäisyysmittarit voidaan varustaa niin voimakkailla lasereilla, että ne surmaavat kohteen, tai kuumentavat vaikkapa panssarivaunua erittäin voimakkaasti, ja laserase ei mitenkään muuten eroa etäisyysmittareista paitsi tehonsa puolesta.


Joten oikeastaan voidaan sanoa, että laseraseen tai etäisyys-mittareissa käytettävien mittauksiin käytettävien laserien ero on häilyväinen, ja kuka sitten sanoo, että onko tuollainen laser kohdennettu ihmiseen vahingossa vai tahallaan. Mutta kevyiltä lasereilla voidaan suojautua savuverhon avulla, mikä tietenkin rajoittaa myös omien taktisten tähystykseen sekä tulenjohtoon tarkoitettujen  järjestelmien toimintaa.

http://eilisenfantasia.webnode.fi/

Thursday, May 11, 2017

Ilmaston muuttumisen esiin tuomia ongelmia ovat esimerkiksi hurrikaanien esiintymisalueen laajeneminen sekä sen aiheuttamat uhat.


Kun puhutaan ilmaston lämpenemisestä, niin siitä seuraa aivan uudentyyppisiä uhkakuvia, joista pelottavimmat liittyvät nimenomaan hurrikaaneihin. Näet jos maapallon ilmasto lämpiää, niin hurrikaanien esiintymisalue laajenee, mistä seuraa ongelmia esimerkiksi pohjoisella merialueella liikkuvien laivojen kannalta. Monien ihmisten mielestä säätä voitaisiin modifioida, eli pilviä hajottaa, jotta tuo hurrikaanien muodostuminen jää toteuttamatta ainakin osittain, koska hurrikaani syntyy siten, että pilvipeite lämpiää, jolloin coriolisvoima alkaa pyörittää tuota pilvimassaa, joka vetää ilman pyörteelle.



Ilmaston lämpenemisen pelätään sekä laajentavan hirmumyrskyjen esiintymisalueita sekä myös lisäävän niiden esiintymistiheyttä sekä noiden luonnonilmiöiden oletetaan voimistuvan pilivipeitteen paksuuntuessa.  Nimittäin juuri pilvet saavat aikaan sen, että tuon sääilmiön aikaansaama matalapaine alkaa tiivistyä. Kun pilven vesipisarat alkavat ikään kuin kiskoa kaasua mukanaan, niin silloin tuon ilmiön sisällä oleva tuulen nopeus alkaa kasvaa. Kun hurrikaani liikkuu veden päällä, niin silloin sen voima lisääntyy, koska haihtuminen paksuntaa pilviverhoa, joka pyöriessään saa aikaan ilmapyörteen vahvistumisen. Samoin kun aurinko lämmittää pilviä, niin ne alkavat pyöriä nopeammin, jolloin ilman nopeus noiden pilvien alla kasvaa.



Mikäli hurrikaaneja alkaa esiintyä laajemmalla alueella, niin silloin monissa maissa, jotka ovat alavilla alueilla tulee ongelmia. Mikäli hurrikaani kulkee välillä maan ylitse, niin silloin se menettää tehonsa. Mutta jos hurrikaani pääsee koskettamaan mannerta niin, että se tulee suoraan avomereltä, niin silloin voi tilanne muuttua hyvin vaaralliseksi. Eli Katrinan kanssa oli onni onnettomuudessa, että myrsky saapui Bahaman kautta, mutta jos trooppinen hurrikaani koskettaisi maata ensimmäisen kerran New Yorkissa, niin silloin varmasti tilanne olisi erittäin vakava. Tai oikeastaan vielä vakavampi kuin Katrinan tapauksessa.


Jos hirmumyrskyjen ilmenemistiheys kasvaa, niin silloin tietenkin ovat esimerkiksi Karibian alueen asukkaat vaarassa, sekä merialueiden liikenne häiriintyy. Kuitenkin voidaan sanoa, että myös lisääntyvät sateet aiheuttavat ongelmia muuallakin kuin Kaliforniassa. Myös Appalakeille satava liika lumi tai vesi aiheuttavat samanlaisia uhkakuvia myös USA:n Itärannikolla sijaitseville kaupungeille, kuten Washington DC:lle sekä New Yorkille, ja tietenkään globaalin lämpenemisen tuomat haitat eivät rajoitu Pohjois-Amerikkaan.


Myös Alpeille tai muihin vuoristoihin satanut vesi aiheuttaa tulvia sellaisissa paikoissa kuin Rotterdam, Pariisi sekä muissa kaupungeissa, jotka sijaitsevat jokien varsilla. Mutta kun puhutaan jokien varsilla olevien asutuskeskusten kokemista uhista, niin silloin tietenkin heti mieleen tulee sellainen skenaario, että kaupunkien suojaksi rakennetut suojapadot lähtevät murtumaan, jolloin Lousianan pääkaupungin New Orleansin tuhonnut hirmumyrsky Katrina voi olla pieni tuulenhenkäys tuollaisen jokea alas syöksyvän tulva-aallon vierellä, koska Katrinan tapauksessa tuo myrsky näkyi satelliiteissa, ja sen eteneminen voitiin ennustaa melko tarkasti.


Jos jotain jokea pitkin lähtee alas valtava hyökyaalto, niin silloin saattaa olla niin, että tuollainen valtavan voimakas veden syöksyminen joenuomaa pitkin alas jää ehkä huomaamatta, jolloin pato saattaa murtua hyvinkin äkisti. Tietenkin esimerkiksi Potomac-joen uomaa pitkin kulkeva tulva saisi varmasti myös veden kohoamaan Valkoisen Talon kellariin, ja tällä kertaa joudumme toteamaan, että se minkä kannan USA:n hallinto ottaa, on saman tekevää, koska luonto ei poliitikkoja usko.  


Sään modifiointi on erittäin vaarallista toimintaa, ja suurvalloilla on varmasti myös tätä asiaa koskevaa teknologiaa hallussaan. HAARP-laitteilla eli taivaalle suunnattujen mikroaaltoja lähettävillä antenneilla voidaan aiheuttaa takatalvi suuriin osiin pohjoista tai eteläistä pallonpuoliskoa. Tuo toiminta perustuu siihen, että taivaalle suunnattujen mikroaalto-asemien avulla luodaan ikään kuin ketju, jolla luodaan nousevia termiikkejä, joiden läpi eivät päiväntasaajalta tulevat lämpimät virtaukset pääse.

Tuon mikroaalto-asemien ketjun avulla napa-alueet eristetään päiväntasaajalta tulevilta lämpimiltä ilmavirtauksilta. Kun napa-alueet ovat sitten kylmenneet tarpeeksi, niin sitten mikroaalto-laitteet sammutetaan, jolloin ílmavirtaukset pääsevät kohtaamaan toisensa, jolloin ilma sitten alkaa viilentyä. Tuon jälkeen sitten napakalottien kylmä alue leviää laajemmalle vyöhykkeelle, eli johonkin kohtaan maapalloa luodaan korkeapaineen vyöhyke, joka sitten saa aikaan sellaisen ilmiön, missä napa-alueiden kylmä ilma alkaa levittäytyä suuremmalle alueelle, koska tuolloin luodaan tilanne, missä päiväntasaajalta tuleva lämmin ilma ei vain pääse nousemaan kohti napoja, ja tuolloin sitten tuo napojen alueella oleva ilmamassa viilenee. Tämän jälkeen tuo ilma päästetään vajoamaan kohti päiväntasaajaa.

https://sites.google.com/view/ilmastonmuutoksenuhka/etusivu

Saturday, February 4, 2017

Buk-ohjus sekä ilmatorjuntaohjusten kehittyminen, ja ehkä hyvinkin pian ilmatorjunnassa tapahtuva osittainen siirtyminen suoranenergian aseisiin

ADS Active Denial System

Maamme ilmatorjuntamuseo on saanut sitten haltuunsa "Buk"-ohjuksen, joka on surullisen kuuluisa siitä, kun sillä ammuttiin alas hollantilainen matkustajakone Ukrainan ilmatilassa. Buk jonka NATO:ssa käytettävät nimet ovat SA-11 "Gadfly" ja SA-17 "Grizzly" perustuu kuuluisaan SA-6 "Gainful"järjestelmään, joka aiheutti Israelin ilmavoimille suuria tappioita Jom Kippurin sodassa, ja jota pidettiin aikoinaan maailman kehittyneimpänä IT-ohjuksena. "Gainfulin" teho perustui usealla aaltopituudella samanaikaisesti  toimivaan tutkaan, mitkä tekivät ohjuksen häirinnän melko vaikeaksi, koska tuolloin 1970-luvulla ei elektroniikka ollut niin kehittynyttä, että vastaohjusten sekä vastaradiojärjestelmien käyttö tuota asejärjestelmä vastaan olisi ollut mitenkään tehokasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Buk_missile_system

 Ja juuri tuo kyky operoida useilla taajuuksilla samaan aikaan teki tuosta aseesta immuunin "Shrike"-tyyppisille tutkamaaleihin hakeutuville ohjuksille. Eli tuolloin riitti se, että jos tuota ohjuspatteria vastaan ammuttiin vastaohjuksia, niin silloin riitti se, että tuo taajuus, mitä tuo vastaohjus havainnoi kytkettiin pois päältä, jolloin ohjus menetti kohteensa. Sen jälkeen kehitettiin uudempia sekä tehokkaampia tutkamaaleihin ammuttava ohjuksia kuten AGM-88 HARM, joka muistaa kohteensa, ja sitten tukan kääntäminen pois päältä ei sitten riittänyt ohjuksen harhauttamiseen.


Mutta kuten tiedämme, niin sotilastekniikka on kilpajuoksua hyökkääjän sekä puolustajan välillä, ja noita kohteensa muistavia ohjuksia vastaan kehitettiin taktiikoita, joissa IT-tutkia sijoitettiin kauaksi tuosta ohjuksesta, jotta vaikka tutka tuhottaisiin, niin silloin saatiin välittömästi käyttöön uusi lähetin. Samoin verkottuneet järjestelmät, joissa jopa satoja tutkia on liitetty toisiinsa ovat mullistaneet ilmatorjunnan, ja samoin GPS-hakeutuvat pommit sekä ohjukset ovat tehokkaita myös tutkia vastaan, eli tuolloin tutka paljastetaan kolmiomittauslaitteella jonka jälkeen tuo piste asetetaan GPS-hakeutuvaan pommiin tai ohjukseen, jolla sitten isketään tuohon kohteeseen. Tämän takia osa maailman tutkalaitteista käyttää niin voimakasta radiosignaalia tai siirtyy taistelutilanteessa käyttämään mikroaaltoja, jolloin ohjukset tai pommit räjähtävät ennen kuin ne osuvat tutkaan.

Yleensä noita supertehokkaita tutkia käytetään nimenomaan ABM-järjestelmissä, missä niiden avulla voidaan toteuttaa polttovyöhyke, jonka läpi ei juuri mikään pääse läpi. Kyseessä on usein yli megawatin teholla toimiva tutkalaite, joka saa aikaa EMP-ilmiön, mikä ainakin tuhoaa ohjuksen elektroniikan, jos tuo laite käyttäisi mikroaaltoa, niin se grillaisi linnut lennosta. Nuo suoran energian aseet kiinnostavat varmasti kaikkia maailma sotilaita, ja tuollaisten supervoimakkaiden tutkalaitteide avulla voidaan esimerkiksi vihollisen sotalaivoja tuhota merellä erittäin tehokkaasti. Tuolloin "Loran-X"-laite suunnataan johonkin kohteeseen, ja sitten nuo toisiinsa synkronoidut sekä samalla taajuudella toimivat radioaallot vain laitetaan leikkaamaa toisensa.

 Kyseinen väline toimii myös OTH (Over The Horizon)-tutkien kanssa, jolloin vihollisen kaupunkeja voidaan polttaa poroksi. Jo käytöstä poistetun COBRA MIST-laitteen epäillään olevan tämän kaltaisen aseen prototyyppi, joka toimisi siten, että kaksi toisistaan erillään olevaa supervoimakasta tutkaa suunnataan tiettyyn pisteeseen, ja siihen sitten muodostetaan valokaari, mikä tuhoaa tuon laivan. Kun puhutaan noista radioaaltoon perustuvista aseista, niin niiden käyttö voisi tapahtua siten, että kahdessa laivassa on tuollaiset hyvin voimakkaat tutkat, jotka sitten voidaan synkronoida keskenään, niin että ne voivat sitten haarukoida esimerkiksi väliinsä tulevia sota-aluksia, ja tuolloin tuo alus voisi olla esimerkiksi troolarin tai pienen kauppa-aluksen näköinen, ja siinä ei ehkä sitten muita aseita olisikaan. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Cobra_Mist

Tämän kaltaiset laitteet perustuisivat siihen, että käytössä olisi kaksi alusta, jotta niiden käyttö ei paljastuisi, ja ne olisivat myös turvallisia, eli niitä ei voitaisi käyttää ilman lupaa, mutta toki ne voivat toimia myös niin, että käytössä olisi vain yksi alus, jolloin ehkä käytettäisiin mikroaaltoja, joilla sitten kohdetta lämmitetään tehokkaasti. Tuollainen mikroaaltolähetin voidaan naamioida tavalliseksi tutkaksi, joka asennetaan esimerkiksi troolariin, ja jos se kohdistuu esimerkiksi laivan kylkeen, niin siihen palaa hyvin nopeasti reikä. Ja tietenkin esimerkiksi Gungipien tykkejä voidaan korvata tuollaisella välineellä, jolla voidaan tehokkaasti tuhota sähkökaapeleita, ja raivata miinakenttiä.

Mikroaalto on erittäin vaarallinen, koska se voi aiheuttaa syviä palovammoja, ja kuumentaa metallia hyvin nopeasti. Joten ehkä sabotöörejä varustetaan tuevaisuudessa kanettavilla mikroaaltolähettimillä, joita sitten jätetään johonkin tilaa, ja joilla sitten aiheutetaan tulipaloja. Kannettava ja  paristokäyttöinen mikroaaltolähetin voisi muistuttaa esimerkiksi taskulamppua, joka jätetään johonkin ammusvarastoon, ja kytkeä siellä päälle, jolloin se kuumentaa ammukset hyvin nopeasti. Tällaiset välineet eivät sisällä räjähteitä, joten ne voidaan helposti soluttaa esimerkiksi ammusvarastoon tai komentokeskukseen, jolloin niiden avulla voidaan tuhota tai vaurioittaa esimerkiksi tietokoneita. Ja pahimmissa skenaarioissa joku soluttaa sellaisen välineen lentokoneeseen, ja seurauksena voi olla kammottava tulos. 

Laser-aseita käsittelevä filmi

Radio-aseita käsittelevä filmi ADS eli Active Denial System ei välttämättä ole kuolettava, mutta pelkkä tehon lisäys tekisi siitä tappavan.







Thursday, December 29, 2016

Poliisille uusi GPS- eli paikannuslaitteita ampuva ase on varmasti mieleinen väline, mutta sillä voi sitten olla myös sotilaallisia tarkoituksia.

Poliisi on saamassa lopulta sellaisen välineen, mitä se tarvitsee kun joku henkilö lähtee karkuun pysäyttävää virka-autoa. Tuo välinen on peräluukkuun ammuttava GPS-paikannin, jonka avulla voi poliisi seurata kohdettaan etänä erittäin pitkältä matkalta, ja sen toivotaan vähentävän tuhoisia takaa-ajoja, kun poliisi voi esittää kohteensa poistuneen sen näköpiiristä. Takaa-ajot ovat tietenkin hyvin näyttäviä, mutta niissä hyvin helposti loukkaantuu ihmisiä.

Joten sen takia tuollaista GPS-laitetta voidaan käyttää siihen, että poliisi voisi seurata kohteen etenemistä konsolissaan olevan tabletin välityksellä. Tuota samaa laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi ohjustukikohdan paikantamiseen niin, että noiden ohjusten huoltamiseen  tarvittavien välineiden sekaan asetetaan  tai niiden mobiililaukaisualaustojen kylkeen ammutaan tuollainen laite, joka sitten kertoo viholliselle, mistä tuollaisia ohjuksia sitten voidaan etsiä. Eli esimerkiksi hydratsiinin kuljetukseen käytettävien laitteiden kylkeen asennettaan tuollainen väline, millä sitten paikallistetaan noiden aseiden sijainti. Sama voidaan toki tehdä sellaisille välineille, joita käytetään esimerkiksi ydinaseissa tarvittavan uraanin rikastamiseen.

Mutta kun tästä GPS-laitteesta on tulossa todella tehokas sekä monikäyttöinen väline pysäytysoperaatioihin, eli tuo laite voidaan ampua kohteeseen sitä varten valmistetulla aseella, haulikolla, jolloin ovikranaatin paikalle on asetettu tuollainen satelliittipaikannin tai mellakkakiväärillä, jolla voidaan sitten ampua isompia välineitä, joilla on paljon suurempi akkukapasiteetti kuin pienillä laitteilla. Mutta ongelma tulee siinä, jos tuo pysäytys on kuitenkin pakko tehdä, joten silloin kannattaa käyttää elektromagneettista asetta, missä noiden GPS-laitteiden yhteyteen on laitettu suuritehoinen kondensaattori, joka sitten indusoi ajoneuvon kuoreen sähkövarauksen, mikä vaikuttaa kuin EMP-pulssi.

Sen ansiosta ajoneuvon ajotietokone tuhoutuu sekä myös muu elektroniikka vaurioituu, ja esimerkiksi elektromagneettinen sytytys ei enää toimi. EMP-pulssin vaikutus perustuu siihen, että ne siirtävät johtimiin ylijännitettä, jolloin tietokoneiden ROM-piirit tuhoutuvat, ja tuolloin esimerkiksi ajoneuvon hallintalaitteet muuttuvat käyttökelvottomiksi. Jos tuollainen elektromagneettinen sähköpamppu asennetaan esimerkiksi torpedon kärkeen, niin silloin voidaan sukellusveneen elektroniikka lamauttaa muutamassa sekunnissa, ja jos esimerkiksi kauppalaivaan on asennettu ylitehokas radiolähetin sen sonarin yhteyteen, niin silloin se voisi lamauttaa esimerkiksi ydinsukellusveneen elektroniikan, jolloin James Bond-tyyppinen ydinaseen kaappaaminen voi olla mahdollinen.

Toisaalta laivat voidaan varustaa myös ylitehokkaalla mikroaaltolähettimellä tai MASER:illa, joka sitten varmasti tuhoaa sukellusveneen jopa kilometrin syvyydestä. Tuollaiset veden alle asennetut mikroaaltolähettimet voivat aiheuttaa vaaratilanteita myös pinta-aluksille, koska ne sitten kuumentavat alusten pohjaa, joka voi sitten alkaa sulamaan. Elektromagneettisten aseiden ongelmana on se, että niiden valmistaminen on melko helppoa, eli mikroaaltolähettimen tai magnetronin pystyy jokainen ihminen hankkimaan muutamalla kympillä haltuunsa. Jos tuo väline sitten asennetaan metalliseen suppiloon, niin silloin sen lähettämää keilaa voidaan hallita tehokkaasti. Ja kuten tiedämme, niin ilmaan suunnattu mikroaaltokeila muistuttaa eräällä tavalla esimerkiksi haulikon haulipanosta, jolla ammutaan esimerkiksi lintuja.

Mikroaaltolaitteilla voidaan luoda supertehokas elektroninen suojamuuri kaupungin ympärille, eli käytetään vierekkäin asennettuja mikroaaltolähettimiä, joiden avulla tehdään kaupungin ympärille sellainen elektromagneettinen muuri, josta eivät STEALTH-pommittajat pääse läpi, mutta niiden käyttö esimerkiksi ilmatorjunnassa on sikäli houkuttelevaa, että nuo välineet eivät ole mitenkään riippuvaisia patruunoista, vaan niiden käyttöä rajoittaa lähinnä ylikuumenemisilmiö, joka aiheuttaa lopulta sitten mikroaaltolähettimen sulamisen, mutta toki tuo ongelma voidaan ratkaista sillä, että lähetintä jäähdytetään vedellä, kuten tehdään myös normaalissa polttomoottorissa. Miksi tuo laite on erityisen käyttökelpoinen nimenomaan sota-aluksessa, on se että niissä on aina sähkövirtaa käytettävissä, ja samoin laivan ympärillä olevaa vettä voidaan käyttää noiden laitteistojen jäähdykseen.

pimeakronikka.blogspot.fi

Saturday, December 3, 2016

Tulevaisuuden lentokoneissa ei ehkä ole ollenkaan sisäistä voimanlaitetta, vaan ne saavat energiansa lasereista tai radiomasereista


Ylhäällä on hiukan erikoinen kolmion muotoinen pilvi, josta kyllä on vaikeaa sanoa, että miten ilmavirtaukset tällaisen  muodon pystyvät tekemään. Joidenkin meteorologisten ilmiöiden kohdalla on sanottava, että niiden muodostuminen on kyllä melko erikoinen prosessi, ellei sitten taivaalle suunnata kolmion muotoista mikroaaltokenttää, joka saa aikaan sellaisen prosessin, että syntyy tuollainen kolmiomainen pilvi. Yhdeksi syyksi tuohon pilveen on esitetty "mustaksi kolmioksi" ristityn ilma-aluksen lentoja, ja kun nyt on puhuttu siitä, että NASA on kehittämässä uutta mikro- tai radioaaltoon perustuvaa moottoria, niin on ajateltu, että tuota moottoria tai jotain sen muunnosta ollaan testaamassa myös tuossa "mustassa kolmiossa".

Radio- tai mikroaaltoja käyttävä moottori voisi toimia niin, että ilmakehässä toimiessaan se käyttäisi myös ajoainetta, eli kylmää kaasua, joka sitten kuumennetaan mikroaalloilla, jotta tuo alus sitten pystyisi paremmin operoimaan kaasukehässä, ja sitten kun se nousee avaruuteen, niin siellä voidaan lentää pelkkien mikroaaltojen avulla. Tämä tekee tuosta lentokoneesta hybridiraketin, joka voi nousta ja laskeutua normaaleilta lentokentiltä, mutta samalla se kykenisi planeettojen väliseen lentoon.

Mikroaaltomoottorin etu NERVA:aan (Nuclear Energy Rocket Vehicle Application) eli ydinrakettimoottoriin  nähden on se, että tuo väline ei tarvitse erillistä polttoainetta lentäessään avaruudessa, ja samaa moottorikammiota voidaan käyttää myös mikroaaltojen avulla lentämiseen. Eli tuossa mallissa mikroaalto laitetaan kimpoamaan moottorin etuosasta tai aluksen eteen levitetystä purjeesta, jolloin se toimii niin kuin jossain lasten kirjoissa esitetty purjevene, jota työnnetään eteenpäin hiustenkuivaajien tai pöytätuulettimien avulla.
"Musta kolmio"

Jos oikein villejä ajatuksia ryhdytään luomaan, niin voidaan ajatella, että tuollainen radio- tai mikroaaltoja ajoaineen sijasta käyttävä moottori voidaan rakentaa sellaiseksi, että sen avulla voidaan lentää ilmakehässä kuin normaalilla lentokoneella, mutta se vaatii todella suuritehoista säteilylähdettä, jotta syntyy niin suuri työntövoima, että lentokone liikkuu sen avulla myös ilmakehässä. Ja noin suuren säteilytehon tuottamiseen vaaditaan tietenkin valtava energiamäärä, joka kuitenkin voidaan pumpata tuohon alukseen radiomaserien tai lasersäteiden avulla, jolloin ei tarvita mitään alukseen asennettuja suuritehoisia ydinreaktoreita.

Tuollainen laite voidaan rakentaa jo nyt, mutta jos tuo rakettimoottori, jota käytetään mikroaalloilla toteutuu, niin silloin alus olisi ehkä paljon enemmän kapasiteettia omaava, kuin tuo purjeella varustettu varustettu malli. Toki tuollaista alusta voidaan työntää eteenpäin myös radioaaltojen avulla, jotka suunnataan aluksen edessä olevaan metallilevyyn, josta sitten nuo radioaallot kimpoavat takaisin. Virta mikä aluksen lentoon tarvitaan saataisiin siihen suunnattujen laser- tai radiomasereiden avulla, ja niillä voitaisiin käyttää sen moottoreita, joiden pitäisi saada aikaan erittäin voimakas mikro- tai radioaalto, jotta ehkä parin tuhannen kilon alus saataisiin pysymään ilmassa. Samoin turvallisuus on todella tärkeää, jotta nämä "suoran energian moottorit" voisivat toimia.
X37B

Ja jos käytettäisiin turvallisempaa radioaaltoa, niin silloin voi käydä niin, että tuo moottori kohdistuu voimajohtoon, niin tuloksena on massiivisia elektroniikkavaurioita, joita tapahtuu laajalla alueella, koska tuo radioaalto indusoi tuohon sähköverkkoon valtavan voimakkaan jännitepiikin, mikä ei tee hyvää elektroniikalle, mikä kuitenkin on turvallisempaa kuin mikroaaltojen käyttö. Mutta jos käytetään mikroaaltoja, ja ne osuvat johonkin asutulle alueelle, niin ne voivat aiheuttaa valtavilla ihmisjoukoille palovammoja. Mutta kun ajatellaan noita sähkömagneettisiin aaltoihin perustuvia moottoreita, niin niiden avulla voisi avaruusalus leijua esimerkiksi talojen päällä ilman, että kukaan huomaa mitään.

Noin voidaan sitten rakentaa avaruusalus, joka ei tarvitse erillistä ajoainesäliötä, ja tuollaisella metallikalvolla varustetulla mylar-purjeella voi esimerkiksi pienellä ydinreaktorilla varustettu X-37B lentää lähes valon nopeudella. Tuo laite toimii siis kuin aurinkopurje, mutta siinä tuohon purjeeseen suunnataan radioaaltoja, joiden ansiosta kyseinen alus ei ole mitenkään riippuvainen aurinkotuulesta kuten aurinkopurje olisi. Eli sen avulla voidaan lentää teoriassa vaikka Alfa Centauriin sekä takaisin muutamassa vuosikymmenessä.

Laser-avaruusalus https://www.youtube.com/watch?v=XhUasBcoj-Q

espoonmetsa.blogspot.fi

Monday, November 21, 2016

NASA:n kehittämä mikroaaltoraketti eli "Mahdoton moottori" avaa reitin Marsiin, ja se itse ei tarvitse polttoainetta ollenkaan.

Mikroaaltomoottorin malli

Kuten olemme lehdistä saaneet lukea, niin NASA on saanut oman mikroaaltoon perustuvan moottorinsa toiminaan. Se on paljon tehokkaampi laite kuin muutamat muut kokeilut, joita ovat esimerkiksi aurinkopurje tai muut vastaavat raketit, kuten esimerkiksi valoon perustuva  fotoniraketti, mikä perustuu yksinkertaisesti siihen, että myös fotonit eli valon hiukkaset saavat aikaan työntövoimaa, ja niin saa näköjään myös tämä uusi mikroaaltoon persutuva rakettimoottori, jonka toimintaperiaate on siinä, että mikroaaltoja laitetaan kimpoamaan rakettikammioossa moottorin etuosasta taaksepäin, jolloin ne työntävät rakettia eteenpäin.

Se miksi tuo lehdissä huomiota osakseen saanut moottori on ollut tähän mennessä nimeltään "mahdoton raketti", johtuu siitä, että tuossa välineessä ei käytetä mitään varsinaista polttoainetta, vaan työntövoima luodaan mikroaaltojen avulla, mikä tekee tuosta laitteesta todella houkuttelevan välineen, kun ajatellaan lentoa kohti Mars-planeettaa, mihin tuolla välineellä päästäisiin noin 70-vuorokaudessa. Idean tuohon moottoriin on mahdollisesti antanut fotoniraketti, jossa mikroaaltojen paikalla käytettäisiin valoa, mutta kun puhutaan sopivan valonlähteen löytämisestä, niin silloin on ollut vaikeata.

Näet tuon fotoniraketin työntövoima on ollut vain miljoonasosan esimerkiksi ionimoottorin antamasta työnnöstä, ja sen kiihdyttäminen täyteen nopeuteen olisi kestänyt jopa vuosikymmenien ajan. Fotoniraketin pakokaasujen eli fotonien nopeus on sama kuin valon nopeus, joten tuolla laitteella olisi ollut mahdollista saavuttaa tuo "kosminen nopeusrajoitus". Mutta tuota rakettia kujettavan valopatsaan luominen on ollut hiukan hankalaa, ja siksi on ideoitu esimerkiksi antimateriamoottoreita, jotka kuitenkin ovat olleet liian vaarallisia toteutettaviksi.

Tuo mikroaalto voidaan ehkä korvata turvallisemmalla radioaallolla, joka suunnataan raketin takana olevaan metalliseen levyyn, ja tuolloin alus saisi työntövoimaa siitä, kun radioaalto pannaan kimpoamaan sen takana olevasta metallilevystä. Mutta tuo on tietenkin vain kosmeettinen muutos tuohon mikroaaltoon persutuvaan moottoriin, joka itse ei tarvitse mitään polttoainetta, mutta mikroaaltojen kehittämiseen käytettävä magnetroni tietenkin tarvitsee sähkövirtaa, joka pitää tuottaa joko kemiallisesti polttokennoilla, ydinreaktorilla tai aurinkopaneeleilla, joiden avulla voidaan virtaa tuottaa tietenkin vain verraten lähellä Aurinkoa.

Tuo moottori voidaan asentaa mihin tahansa avaruusalukseen, jossa sitä sitten voidaan käyttää esimerkiksi pienen ydinreaktorin avulla, ja tuollainen korkeasti rikastettua plutoniumia käyttävä reaktori voidaan asentaa X37B:n kaltaisen sukkulan rahtitilaan, ja tuolloin kyseinen avaruussukkula voisi operoida melkein missä päin aurinkokuntaa hyvänsä. Jos kehitetään reaktori, joka käyttää polttoaineessa ydinaseplutoniumin rikastustasoa tai keinotekoista alkuainetta kuten Neptuniumia, Kaliforniumia tai Einsteiniumia, niin silloin siitä voidaan tehdä erittäin pieni.

Ja kun varsinaista ajoainetta ei tarvita, niin tuo laukaisu voidaan salata yleisöltä, jos niin tahdotaan tehdä. Eli tuolloin ylimääräinen polttoaine ei aiheuta mitään muutoksia normaaliin laukaisuun verrattuna, ja kun käytetään korkeasti rikastettua plutoniumia voiman tuotantoon, niin silloin ei reaktorista kovin suurikokoista tule, eli ehkä tuollainen ison säilykepurkin kokoinen atomivoimala olisi tuolloin mahdollista rakentaa.

http://jalopnik.com/why-nasas-impossible-engine-is-likely-just-that-1616224512

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Tuesday, October 18, 2016

Infrastruktuurin tuhoutumisen riski sekä aktiivisten suojakenttien ongelma ajaa todennäköisesti myös asevoimat käyttämään maalämpöä


Aktiiviset mikroaaltoon perustuvat suojakentät ovat erittäin käyttökelpoisia kohteen puolustamisessa, koska mikään materiaa oleva ase ei niitä läpäise, mutta ongelmia tulee sitten siinä, kun tuollaisen suojakentän vaatimaa energiaa pitäisi tuottaa. Silloin ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin tuottaa energiaa ydinvoimalla tai maalämmön avulla. Jälkimmäinen vaihtoehto on sikäli parempi kuin ydinvoima, että se ei tarvitse mitään erityistä radioaktiivista komponenttia toimiakseen, mutta aurinkovoiman käyttö sotilasvälineissä on sikäli hiukan ongelmallista, että vihollinen voi pimentää taivaan luomalla sinne keinotekoisen pilven, joka estää auringon valoa pääsemästä aurinkopaneeleihin asti.

Samoin maalämpövoimala on huomaamaton, eli se voidaan sijoittaa maan sisään rakennettaviin tunneleihin, eikä tuollainen laite näy mitenkään päälle. Eli oikeastaan ydinreaktoreita tarvitaan enää vain ydinaseohjelmiin, ja maalämpö toki tarjoaa ehtymättömän energianlähteen ainakin niin  kauaksi aikaa, kuin Maan sydän on sulassa tilassa. Toisin kuin ydinvoimala, niin maalämpövoimala ei tarvitse mitään erityisiä turvavälineitä, ja se voidaan sijoittaa rakennusten sekä asujaimiston keskelle, ja jos esimerkiksi vihollinen suorittaa hyökkäyksen jotain maata vastaan, niin sen tarkoitus on tietenkin estää ensisijaisesti sen komento- ja paikannusjärjestelmiä toimimasta. Tuon takia esimerkiksi komentokeskuksissa voisi olla maalämpöön perutuva energian tuotanto, jossa keskuksen voimantuottoon tarvittavia  turbogeneraattoreita käytetään maalämmön avulla.

Joten tuollainen hyökkäys alkaa skenaarioissa massiivisella raketti- ja ohjustulella, mikä kohdennetaan nimen omaan voimaloihin, sotilaallisiin ammus- ja polttoainevarastoihin sekä muuntajiin, joilla pyritään estämään automaattista tietojenkäsittelyä tarvitsevien tukivälineiden kuten GSM-tekniikkaan perustuvien hälytysten toiminta. Samoin polttoainevarastoihin suunnataan bunkkerintuhoojapommeja, joiden tarkoitus on tuhota nimen omaan varmuusöljyvarastot sekä öljynjalostamot, jotta asevoimat eivät saa tarvitsemaansa polttoainetta operaatioihinsa. Samoin voimalinjoita ryhdytään katkomaan laserien sekä grafiitt- että lankapommien, ja nuo viimeksi mainitut pitävät sisällään erittäin ohuita metallilankoja, joiden tarkoitus on oikosulkea valtakunnan sähköntuotantovälineet. Eli kuten voimme arvata, niin mikää väline ei sodassa ole ikuisesti paras.


Tämän ovat saaneet monet suuret johtajat kokea nahoissaan, kun esimerkiksi panssarivaunu oli Toisen Maailmansodan alussa täysin ylivoimainen väline, mutta sitten kehitettiin sinkoja, sekä maataistelukoneita, jotka pystyvät tehokkaasti niitä torjumaan. Sitten keksittiin IT-tankki, jolla voitiin noita maataistelukoneita torjua, mutta tietysti kehitys toi tullesaan täsmäohjukset sekä täsmäpommit, joilla lentokone voi tuhota tankkeja 10 000m korkeudesta, ja sitten tietenkin alettiin rakennella suurikokoisia IT-ohjuksia ja laser-aseita, joilla tämä väline saadaan alas.

Toki STEALTH-teknologia tuli vähäksi aikaa muuttamaan tilanteen hyökkääjälle suotuisaksi, mutta myöhemmin on kehitetty lasertutkia, sekä tutkia, jotka havaitsevat STEALTH-koneiden turbulenssin, ja tuon turbulenssivanan avulla voidaan it-aseet kuten laserit sekä mikroaallot suunnata kohteeseen. Ja DEW  (Direct ENergy Weapon)- eli suoran energian aseet omaavat erittäin suuren kapasiteetin, kun puhutaan STEALTH-koneiden torjunnasta.

Eli taivaalle suunnataan mikroaaltokeiloja, joilla sitten harotaan noita koneita taivaalta, Samoin käytetään erittäin suurta määrää ohjuksia, mutta koska ohjus on materiaa oleva ase, niin jos niitä kauheasti ammutaan kerrallaan, niin silloin saattaa patteri jäädä ilman ammuksia, ja muutenkin tuolloin hyötysuhde on erittäin huono, koska STEALTH-koneet hyökkäävät hajautetuissa muodostelmissa, eli ne lähestyvät kohdettaan eri suunnilta, ja sitten hyökkäysmuodostelma yhdistetään kohteen päällä, niin että koneet iskevät joka suunnalta.

Tuo hajamuodostelman käyttö hajottaa IT-tulta tehokkaasti, ja koska nuo koneet lentävät yksinään tai pareittain, niin ohjuksilla on erittäin huono tappoprosentti, vaikka yksi noista ryhmistä havaittaisiin. Tuoloin kohde kannattaa sujata mikroaaltoon perutuvalla "majakalla", joka sitten pyyhkii taivasta, ja pudottaa kohti tulevat koneet. Mutta silloin eivät myöskään omat koneet voi operoida tuolla alueella, mikä tietenkin estää esimerkiksi maassa olevien erikoisjoukkojen etsintää. Eli tästä asiasta voidaan kirjoittaa kokonaisia kirjoja, joten tämä tietenkin on vain tällainen mietelmä aamun ratoksi.

elainasiaa.blogspot.fi

Wednesday, September 14, 2016

Moderni telekommunikaatio mullistaa ilmasodan täysin, koska esimerkiksi F-36 hävittäjiä voidaan liittää suoraan AEGIS-järjestelmään, jolloin hävittäjä saa pyydettyä myös pitkän matkan IT-tulta suojakseen


F-36 on maailman nykyaikaisimpia monitoimihävittäjiä, joiden tulivoimaa on kasvatettu datalinkillä, mikä liittää ne suoraan esimerkiksi US NAVY:n AEGIS-järjestelmään, jolloin tuo lentokone voi pyytää tulitukea myös ilmamaaleja vastaan pitkän matkan IT-ohjuksilta, sekä myös johtaa esimerkiksi ohjusten torjuntaa lähettämällä omien sensoriensa tietoa laivastolle tai maalle sijoitetuille Patriot-järjestelmille, jonka takia nuo koneet voivat suorittaa tehtäviään, vaikka niiden ohjuslasti olisi ammuttu tyhjiin. Samoin nuo koneet voivat datalinkin avulla jakaa tietoja keskenään sekä maajoukkojen välillä, niin että esimerkiksi helikoptereihin voidaan suunnata maasta ammuttavia Rapier- tai Stinger-ohjuksia.

Samalla kun lentokoneita hätyytellään omilla AIM-120 AMRAAM-ohjuksilla. Samanlaista datalinkkiä ollaan asentamassa myös uusiin taktisiin tiedustelukoneisiin, kuten U-2S:ään, joka voi lähettää taistelukentän tietoja suoraan osaston komentajalle, ilman että tuo tehtävä häiritsee sen mahdollista lentäjää, vaikka toki itse alan uskoa, että nuo taktiset tiedustelukoneet alkavat olla pikku hiljaa kaikki robotteja. Ne voidaan varustaa myös pienitehoisilla mikroaaltoaseilla, jotka kuumentavat metalleja, ja saavat sitten esimerkiksi patruunat räjähtämään lippaisiin ja estävät myös muiden metallisten esineiden  käytön turva-alueella.

U-2S:n automatisoiminen ei mikään kovin hankala tehtävä ole, koska koneen pitää kyetä ainoastaan lentämään elipsirataa rintaman tai valvottavan kaupungin yllä. Pentagonin johdolla ollaan kehittämässä myös X-helikopteriin perustuvia taktisia valvontalennokkeja, joilla voidaan korvata esimerkiksi meihitetyt tykistön tähystyspallot, jos niitä vielä joku käyttää sekä osittain miehitetyt valvonta- ja tulenjohtolennot, mitkä tehdään normaalisti AWACS-koneilla. Nuo uudet valvontalaitteet perustuvat X-helikopteriin, mikä on mahdolista kiinnittää maahan niin, että se voi käyttää.sähkömoottoreitaan maasta tulevan sähkövirran avulla, ja näiden tulenjohto- sekä valvontalaitteiden ero esimerkiksi ilmaa kevyempiin ratkaisuihin on sen kyky sukeltaa turvaan, mikäli tuo laite joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Eli tuo väline muistuttaa hiukan Dahir Insaat-yhtiön aseellista mallia, mutta se on varustettu ainoastaan alaspäin katsovalla tutkalla sekä kamerajärjestelmällä, jolla se voi havainnoida maa ja ilmaoperaatioita, ja noiden kuvien avulla sitten kenraali voi johtaa operaatioita sekä mobiilalitteiden että puheyhteyden avulla. Ja tietenkin myös Predator-lennokki voidaan varustaa tutkalaitteistolla, millä se voi havainnoida alla olevaa ilmatilaa. Eli kyseessä olisi tutkavalvontaversio vanhasta tutusta valvonta- sekä tastelulennokista, josta on jo kuulemma olemassa elektronisen sodankäynnin versio, jonka järjestelmät ovat etäohjattavia, ja tuo etäohjaus perustuu samaan tekniikkaan kuin tietokoneille annettava etätuki perustuu.

Operaattori käyttää etätyöpöydän avulla tuon lennokin kaikkia järjestelmiä, ja se ei sen vaikeampaa ole, kuin se että elektronisen sodankäynnin operaattori istuisi itse koneessa. Nämä elektronisen sodankäynnin lennokit voivat olla hyvin pienikokoisia, ja niiden avulla voidaan toteuttaa myös tekninen etänäkö, eli operaattorin kemera sekä hänen pukuunsa asennettu mikrofoni voivat välittää tarkkailuoperaattoreille tarkkaa kuvaa tehtävän etenemisestä, ja nämä mikrofonit voidaan asentaa esimerkiksi kuulokkeisiin, jolloin ne antavat saman äänikuvan, kuin mitä taistelija itsekin saa. Ja tuo kuuloke voi toimia myös aktiivisena kuulosuojaimena, mikä suojaa taistelijan korvia esimerksiks matalalla lentävien lentokoneiden melulta, eli se suodattaa liian kovat äänet pois, ja nuo mikrofonit voivat antaa sotilaalle myös superkuulon.

Eli ne voivat olla pienikokoisia aktiivisia suuntamikrofoneja, joilla sitten luodaan tilanne missä  sotilas pystyy havainnoimaan ympäristöään tehokkaammin, ja esimerkiksi tietokoneiden pienenemisen takia nuo kuulokket voivat välittää tietoja esimerkiksi ihmisten aiheuttamien äänten suunnasta siten, että tuo järjestelmä on varustettu ääniä erittelevällä ohjelmistolla, ja se voi olla vain hiukan tavallista kännykkää suurempi. Ja tietenkin kiväärin tähtäinkuva tulee sitten älylaseihin, jotta sotilas voi tulittaa kulman ympäri tarkaa tulta, eli rynnäkkökivääri on varutettu kameralla, joka antaa kuvansa noihin HUD-visiireihin, ja se voidaan varustaa zoomilla, mikä helpottaa tarkka-ampujien löytämistä kaupungista.

ilmailukokeiluja.blogspot.fi

Can negative time explain dark energy?

Can time itself turn into quantum? What if time is the four-dimensional superstring? The thin energy tornado. That spins faster than the spe...