Tieteen sekä tutkimuksen periaatteita eli tiedemiehen täytyy voida olla eri mieltä asioista myös itsensä kanssa.

Tieteen sekä tutkimuksen periaatteisiin kuuluu sellainen yllättävä asia, että tiedemiehen pitää osata suhtautua myös itseensä skeptisesti. Eli hänen pitää muistaa se, että kukaan meistä ei ole täydellinen ihminen, vaikka hän kuinka pohtisi syntyjä syviä koko päivätoimisesti, tai seuraisi atomien hajoamista sekä hiukkasten siroamista magneettikentissä. Fyysikot sekä muut tieteenharjoittajat saattavat toimia esimerkiksi suuttuneena tai muun suuren mielenliikutuksen vallassa, mikä tietenkin pitää hänen huomioida raporttejaan kirjoittaessa, ja tämä muuten pitää myös lääkärin huomioida.

Hän saattaa esimerkiksi suutuksissaan tehdä potilaalleen väkivaltaa, esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että kyseisen lääkärin avioliitto on ohi. Tällöin saattaa olla niin, että kyseinen henkilö on sellaisessa mielentilassa, että hän ei pysty toimimaan objektiivisesti tai keskittymään työhönsä. Sama koskee muitakin vastaavia henkilöitä, ja kuten tiedämme, niin tietyt tehtävät ovat sellaisia, että niissä on suurempi mahdollisuus toisen vahingoittamiseen kuin toisissa.

Kuten olemme varmasti kaikki joskus huomanneet, niin saatamme tehdä esimerkiksi blogeja kirjoittaessamme erittäin vakavia asia- tai muit virheitä, joita sitten aamulla saatamme oikeasti katua, vaikka sitä ei ehkä heti uskoisikaan. Kirjoitelmia tehdessämme jotain saatamme olla väsyneitä tai sitten emme muuten ole ehtineet paneutua lähdemateriaaliin kuten lehtiartikkeliin, ja silloin saattaa seurauksena olla artikkeli tai muu kirjoitelma, jonka sisältö ei vastaa mitenkään sitä, mikä oli kirjoittajan aikomus kirjoittamaan lähtiessään.

Toki ainakaan itse en niin kauheasti suunnittele etukäteen sitä, mitä kirjoitan, joten kirjoitelman sisältö saattaa kuitenkin muuttua työstöprosessin yhteydessä hyvinkin paljon siitä, mitä ensin ajattelin kirjoittaa. Mutta kun puhutaan siitä, että mikä esimerkiksi tiedemiehen suhde itseensä on, niin vain oikea tieteen harjoittaja osaa olla kriittinen itseään kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että hän osaa oikeasti väitellä itseään vastaan, sekä olla erimieltä kirjoitelmiensa kanssa. Väitetään että jotkut kuuluisat tiedemiehet ovat esimerkiksi pelanneet shakkia itseään vastaan, jotta he kykenisivät arvioimaan itseään kylmän asiantuntevasti.

Tuo saattaa olla muuten ihan totta, ja kaikilla meillä on jotain omituisia tapoja, joita ehkä joskus jopa häpeämme. Mutta kun puhutaan siitä, että tiedemiehen pitää olla "universaali" (homo universalis) sekä hänen täytyy tunnustaa itselleen omat ennakkoluulonsa, niin siksi tieteen harjoittajan pitää käsittää se, että esimerkiksi tutkimuksen tulos saattaa erota voimakkaasti tutkimusta tai sen rahoituksen perusteeksi esitetystä hypoteesista, jota sitten seuraa valmis teoria. Ja jos palaamme lempiaiheeseeni, eli tuon aurinkokuntamme laidalla olevan jäisen jättiläisplaneetan metsästykseen, niin tietenkin saattaa käydä niin, että kyseinen planeetta jää löytymättä. Tuo asia vain täytyy hyväksyä osana tieteen tekemistä, mutta voidaan sanoa sellainen asia, että tutkimus on kuten hyvä kirja.

Sen loppua jokainen odottaa, mutta samalla lukija toivoo ettei kirja koskaan loppuisi. Sama koskee näitä iäisyyskysymyksiä kuten Nemesis-tähteä tai muuta vastaavia asioita. Niin kauan kun emme tuota tähteä löydä, niin silloin voimme sitä etsiä, mutta jos se joskus löytyy, niin silloin näemme tuon etsinnän päättyneen. Mutta kuten tiedämme, niin tutkijan työ on mielenkiintoista sekä osittain hyvin raskasta. Ja kuitenkin se on sikäli erikoista, että vaikka monet joskus kysyvät astronomeilta, että miksi he katselevat huonolla palkalla tähtiä tai matemaatikoilta miksi he tekevät outoja kaavoja, niin silloin vastaus voisi olla sama, kuin eräs vuorikiipeilijä antoi kysyttäessä että miksi hän kiipeää vuorille. "Koska ne ovat siellä" eli he ratkovat ongelmia, koska ne ovat olemassa.

pseudotiedetta.blogspot.fi