Arthur C. Clarken ja Gentry Leen "Kehto" (Cradle, 1988) pitää sisällään 440 sivua turhaa tekstiä, ja joskus olen ajatellut, että kirjan sekavuus on tarkoituksellista.

Tässä sitten esitellään muuta kuin viktoriaanista kirjallisuutta. Arthur C. Clarken sekä Gentry Leen yhdessä kirjoittama kirja "Kehto" (Cradle , 1988)  pitää sisällään melkoisen määrän tekstiä, joka ei kenenkään mielestä kuulu itse kirjaan ollenkaan, ja tätä kirjaa voidaan pitää tuon melko upeita tieteisromaaneja kirjoittaneen Arthur C. Clarken onnettomimpana romaanina, jossa pääosan työstä on tehnyt Gentry Lee, ja tuokin työ olisi monen mielestä saanut jäädä tekemättä. Eli kirjan puolivälin jälkeen alkaa sitten ikään kuin uusi teos, joka tarjoaa loistavia kuvakulmia siihen, mitä teknologia ehkä jossain vaiheessa sitten tulee olemaan. Tuolloin kirjan puolivälin jälkeen humanoidien avaruusalus laskeutuu Maan pinnalle, ja tuo keskuuteemme tietenkin superihmisiä, joita he ovat sitten luoneet jollain ioniteknologialla, jossa ionitykin avulla voidaan koota synteettinen DNA-joka sitten on siirretty ihmisen alkioon.

Tuo tekniikka perustuisi kuulemma siihen, että ionitykeillä ammutaan noita ionisoituja DNA-molekyylin partikkeleita tilaan, missä magneettikentät pysäyttävät ne juuri oikeassa kohdassa, ja sitten niistä voidaan latoa keinotekoinen DNA, jolla voidaan korvata mikä tahansa perimäaines. Tuo perimäaines toimitetaan Maahan eräänlaisen atraimen muotoisen objektin sisällä, ja sitten tuo atrain alkaa kasvaa kokoa. Eli melko kehittynyttä nanoteknologiaa on tuossa kirjassa esillä. Mutta kuten tiedämme, niin tieteistarinoihin kuuluu veret seisauttava tekninen ilotulitus, joka tietenkin pitää sisällään monipuolisesti erilaisia teknisiä vempaimia, joista tietenkin upein on tuo kuvitteellinen avaruusalus, joka pystyy jäljittelemään mitä tahansa muotoa, mitä sen ympäristöstä löytyy, ja jostain kumman syystä ei kukaan ole kirjassa selittänyt, että miten tuo olisi mahdollista?

Eli itse olen arvellut tuon kuvitteellisen avaruusaluksen olevan eräänlaisella kumimaiselta vaikuttavalla eli elastisella hiilikuitumatolla päällystetty, laite, jonka varsinaisessa pinnassa on sitten pieniä tappeja. Noiden tappien tarkoitus on tehdä aluksen pintaan ikään kuin kohoumia tai kuoppia, jotta se sitten pystyisi sulautumaan paremmin ympäristöönsä. Samoin tuo joustava pintamateriaali on päällystetty nanoteknologiaa käyttävillä kameroilla, joiden avulla aluksen keskustietokone saa sitten hyvän kuvan siitä, miltä sen ympäristö näyttää, ja tietenkin tuo pinta on päällystetty nanoledeillä, joilla siihen saadaan tehtyä millainen kuva hyvänsä, ja siksi tuo alus ehkä sitten luojansa mielikuvituksessa kykenee muuttamaan muotoaan miksi se haluaa, ja tietenkin Clarken luomassa aluksessa on paljon robotteja sekä muita mukavia laitteita, joista osa muistuttaa ikään kuin muurahaisia.

Kirja on tietenkin hyvin pitkä sekä se sisältää paljon turhaa kuvausta, jollainen ei mielestäni kuulu SciFiin. Mutta kun päästään tuohon tekniikan puoleen, niin silloin tietenkin meno muuttuu todella paljon, mutta kuten varmaan olette joskus huomanneet, niin tuon kirjan esittelyt ovat yleensä olleet hyvin laimeita, eli niissä kuvaillaan kirjan "sisältävän kuvauksen ihmisen sekä alienin kohtaamisesta, sekä viestintätekniikan kehittymisestä  seuraavan kuuden vuoden aikana". Eli ainakaan noista arvostelijoista ei kyseinen kirja ole mitään erityisen miellyttävää luettavaa, mutta jos haluaa hypätä yli ne vähän yli 400 sivua turhaa tekstiä, niin kirjan lopun voi lukea novellina, joka on oikeastaan ihan mukavaa SciFiä, ja varmasti siitä huomaa että paljonko sitten tästä on mestarin kirjoittamaa, ja kumpi on aloittelijan luomaa.

Eli yhdessä kohtaan kirjan meno muuttuu, ja siitä tulee ihan kelvollista luettavaa. Ja jos kirjan lopun sitten jostain löytää, niin sen voi lukea novellina. Sen loppu olisi pitänyt julkaista erikseen, koska niin erilainen se on muuhun kirjaan nähden. Ja tämä kirja on muuten niin sekava, että itse olen kyllä yllättynyt siitä, miten kustannustoimittaja on sen päästänyt läpi, eli joskus minulle on tullut sellainen ajatus, että kirjasta on tahallaan tehty sekava sekä vaikeasti luettava kaikkine avaruusalusta vartoivine valaineen sekä viestintäteknologian kehittymisineen sekä henkilöiden yksityiselämän ruotimisineen.

kirjabloggaus.blogspot.fi