Monday, December 5, 2016

Koko Suomen puolustus olisi vaarantunut, jos NKVD olisi tehnyt Mannerheimille lobotomian värttinällä


Ilkka Remeksen kirjoittama Pedon syleily on riipaisevan todentuntuinen tarina venäläisestä vakoojasta, joka yritti murhata Carl Gustav Emil Mannerheimin. Tuo romaanin perustuu löyhästi Kerttu Nuortevan tapaukseen, jossa venäläinen vakooja sekä desantti yritti pistää marsalkka Mannerheimin kuoliaaksi myrkytetyllä värttinällä, kun hän olisi parturiksi naamioituneena leikannut marsalkan hiuksia. Tuossa iskussa piti aluksi käyttää veitseksi hiottua värttinää eli virkkauspuikkoa, jonka avulla Nuorteva olisi viiltänyt Mannerheimin kurkun auki, mutta tuosta ajatuksesta ei olisi tullut yhtään mitään, koska Nuorteva ei olisi mitenkään voinut edes kuvitella pääsevänsä marsalkan läheisyyteen ilman valvontaa.

Toinen vaihtoehto oli sellainen, että Mannerheimin kylpyveteen tai saippuaan olisi lisätty esimerkiksi kobran myrkkyä, joka olisi varmasti aiheuttanut ihon tuhoutumisen hyvin laajalta alueelta. Vaikka kobraa ei meidän rajamme läheisyydessä koskaan tavata, niin NKVD:llä oli mahdollisuus hankkia suuria määriä tuota kammottavaa myrkkyä yksinkertaisesti pyytämällä sitä intialaisilta kommunisteilta. Nuo miehet olisivat voineet lypsää suuria määriä tuota myrkkyä intiassa elävistä kobrista, ja sitten sekoittaa sitä esimerkiksi juuri Mannerheimin kylpyveteen.

Mutta kolmas suunnitelma oli äärimmäisen vaarallinen, koska siitä ei juurikaan jää päällepäin jälkiä. Samoin ihminen kyllä kävelee tuossa kolmannessa suunnitelmassa aivan normaalisti, mutta hän ei koskaan pystyisi mihinkään oma-aloitteiseen toimintaan. Eli ideana saattoi olla sellainen asia, että Nuorteva olisi jotenkin soluttautunut Mannerheimin makuuhuoneeseen, ja ehkä sitten piileskellyt joidenkin verhojen takana tai kaapissa, jonka jälkeen hän olisi sitten yllättänyt marsalkan kloroformitupon kanssa. Ja sitten hän tai joku muu alan asiantuntija olisi tehnyt tuolle miehelle silmäkuoppa-lobotomian sukkapuikon avulla. Tuollainen teko voi jäädä huomaamatta, ja muistaakseni CIA ajatteli tehdä tämän saman toimenpiteen sekä Fidel Castrolle sekä Ho Tshi Minhille.

Noissa tapauksissa tuo teko olisi kuulunut ARTICHOKE tai PHOENIX-ohjelmien toimintapiiriin, ja ne olisi pantu toimeen siten, että erikoiskoulutettu laskuvarjojääkäri olisi hypännyt laskuvarjolla noiden miesten päämajojen katoille tai niiden lähistölle, ja sitten hän olisi tunkeutunut noiden johtajien makuuhuoneisiin, ja sitten vain työntänyt sukkapuikon heidän silmäkuoppiinsa. Tarinan mukaan CIA kehitteli tuota tehtävää varten sarjatulta ampuvan nuolikiväärin, jota olisi voitu käyttää vartijoiden tainnuttamiseen. Tämä oli hyvin tärkeä ajatus, koska jos vartijat olisivat kuolleet, niin silloin joku olisi voinut huomata jotain outoa tapahtuneen. Mutta koska vartijat olisivat vain tainnutettuja, niin silloin kukaan ei olisi huomannut mitään outoa, ja samoin nuo henkivartijat eivät olisi itsekään huomanneet muuta kuin nukkuneensa vartiossa.

Tuon aseen piti olla sellainen, että siitä ei jää hylsyjä jälkeen, eikä myöskään ruudin hajua saanut jäädä ilmaan. Tuolloin CIA kehitteli sarjatulta ampuvan ilmakiväärin, jolla olisi ammuttu uhreihin erityisiä luoteja, jotka olisivat sitten sulaneet kohteen elimistössä. Nuo luodit olisi tehty samasta aineesta kuin peräpuikot, ja tuohon sideaineeseen olisi sitten liitetty tainnuttava elementti, kuten skopolamiini.Tai sitten tietenkin olisi voitu käyttää skopolamiinisumutetta. Kun puhutaan noista luodeista, niin ne oli tarkoitettu vain siihen tilanteeseen, että kohteella olisi kaasunaamari käytössään. Ja samoin oli tarkoitus käyttää myös erityisiä tainnutuskranaatteja, joiden säiliöön olisi lisätty korkeapaineista tainnutetta.


Operaatio ei kuitenkaan koskaan toteutunut, vaikka noita suunnitelmia tehtiin todella paljon, ja syynä oli tällä kertaa tekniikan monimutkaisuus. Jos tuollainen operaatio saataisiin joskus toteutettua, niin sillä sitten voidaan saattaa koko asevoimien johto toimintakyvyttömäksi hyvin helposti, jos sen ylimpiin komentajiin suunnataan tuollainen isku. Kyseessä ei muuten ole mikään PHOENIX-operaation johdon oma ajatus, vaan 1940-luvulla tuollaista iskua suunniteltiin mm.. Winston Churchillia, Josif Stalinia sekä Adolf Hitleriä vastaan, ja myöhemmin tuollaisen toiminnan avulla on ajateltu vaikuttaa ilmeisesti myös kansainväliseen liiketoimintaan, eli joku kokaiinikartelli tai mafia oli muistaakseni joskus suunnitellut sellaista, että se palkkaisi jonkun lääkärin tekemään lobotomian jollekin kansainvälisen yrityksen johtajalle, ja sitten ryhtyisi yhtiön avulla pesemään rahaa. Eli melko innovatiivista joukkoa nuo tämän päivän gangsterit ovatkin.


espoonmetsa.blogspot.fi

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Chaos is the thing that limits our range of view things.

The black hole's mathematical shape is a hyperbolic layer.  Chaos or entropy is what limits our view.  We cannot see the other side of t...