Syrjintä sekä asenneongelmat eivät ole vain vammaisten työpaikkoja koskeva ongelma, vaan tuota syrjimistä tapahtuu myös heidän kotonaan

Syrjintä eikä myöskään työn väheksyminen ole ainoa ongelma, minkä vammainen työelämässä tai elämässään kohtaa. Monia vammaisia rasittaa myös sellainen asia, että heitä ikään kuin pidetään jotenkin lapsen tasolla olevina ihmisinä, joiden kanssa ei kuitenkaan kukaan halua olla missään tekemisissä. Joillakin ihmisillä on nykyäänkin sellainen asenne vammaisia kohtaan, että näiden omaa tahtoa ei jostain syystä tarvitse kysyä missään asiassa, vaan kaikki asiat käydään läpi näiden ihmisten virkaholhoojien sekä vanhempien kanssa, vaikka he olisivat täysi-ikäisiä, ja oikeastaan aivan normaaleja ihmisiä.

Mutta joidenkin lääkäreiden tai hoitajien mielestä on helpompaa, jos asioista sovitaan ilman että vammainen henkilö on edes paikalla, koska se sitten kohottaa ikään kuin henkilökunnan arvovaltaa tuota ihmistä kohtaan, ja sitten esimerkiksi lomat pidetään aina niin kuin hänen omaisensa sattuvat haluamaan. Ja tietenkin monissa kodeissa on tapana ollut se, että vammaisia tai laitoksessa asuvia sukulaisia ei kutsuta koskaan muiden kanssa esimerkiksi ravintolaan istumaan iltaa, koska he eivät ole edustavaa seuraa. Eli tuo sitten on kyllä melkoista syrjintää, joka ei varmasti tunnu mukavalta ainakaan syrjinnän kohteesta.

Kun puhutaan vammaisista ihmisistä, niin noitakin henkilöitä on monenlaisia. On olemassa selvästi ulkonäöltään vammaisia henkilöitä, joiden poikkeavaa käytöstä ikään kuin ymmärretään, ja sitten on esimerkiksi tourette- tai ADHD-potilaita, joiden ulkonäkö tai älykkyys ei muuten poikkea mitenkään normaalista ihmisestä, mutta heidän käytöksensä saattaa olla erittäin silmiinpistävää, joten nuo henkilöt kärsivät vammastaan todella paljon.

Mutta ongelma on sitten siinä, että meidän yhteiskunnassamme on ikään kuin tapana syynätä ihmisen käytöstä tai ongelmia, ikään kuin kaikki asiat mitä teemme tai pystymme tekemään riippuu siitä, mitä esimerkiksi joku lääkäri sattuu sillä kertaa näkemään ihmisen papereissa. Tämä armeijasta peräisin oleva käsitys työelämästä sekä työhaastatelusta on jotenkin pesiytynyt työelämään sekä sen työntekijöiden valintaa suorittaviin henkilöihin, että jotenkin alkaa itseäni kyllä hirvittää se, miten tässä maassa asioita hoidetaan. Eli ensin tietenkin pitää jokaisesta ihmisestä kertoa, että kuinka huono tai sopimaton hän on tehtäviinsä, ja sitten hakijoiden joukosta valitaan joku maksullisilla kursseilla koulutettu henkilö, jolle ei sitten palkkaa tarvitse töistään maksaa.

Tämän takia itse kyllä kysäisisin sellaista, että miksi työministeriö ei sitten käske noita työnanajia mainitsemaan työpaikkailmoituksessaan, että he haluavat tuollaisen ammattikouluja käymättömän henkilön, joka sitten on koulutettu jossain täsmäkursseilla esimerkiksi maalaamaan seiniä. Tuolloin sitten voidaan suoraan valinnoista karsia ne henkilöt, joille pitää palkkaa työstä maksaa. Toki hyvästä kannattaa maksaa, on niitä vanhan kansan viisauksia. Mutta kun keskustellaan siitä, mikä on vammaisten asema työelämässä. Eli kaikki vammaiset eivät ole sellaisia, joiden työtä voidaan katsoa aivan ilman taka-ajatuksia. Toisin sanoen myös vammaisten parissa on keskinäistä epätasa-arvoa ja kiusaamista.

Ja tuo saattaa ilmetä siinä, että tuollaisessa asuntolassa saattaa esimerkiksi olla joku "pomo", jonka mukaan kaikki päätökset tehdään. Tai sitten voi käydä niin, että joku vammainen ikään kuin terrorisoi työyhteisössä kaikkia muita niin, että hän sitten toimii nimellisesti oman ryhmänsä tukihenkilönä, mutta yksikään työtehtävä ei häntä sitten koske, vaan hän toimii ryhmän esimiehenä, jolle ei mikään kelpaa. Ja yleensä tuo työryhmä on pelkästään vammaisista työntekijöistä koostuva, eli kyseessä on oikeasti erittäi vakavasta syrjinnästä, johon pitäisi kyllä sitten puuttua välittömästi.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuore-kysely-paljastaa-vammaisten-arkea-leimaavat-edelleen-syrjinta-ja-asenneongelmat/6208600

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi