Tarpeettoman kova kohtelu eristi sosialistit yhteiskunnasta ja loi otollisen maaperän Neuvostoliiton harjoittamalle kiihotukselle 1920- ja 30-lukujen Suomessa

Kuten tiedämme niin vuonna 1918 punaiset hävisivät valkoiselle armeijalle, joka toimi marsalkka Mannerheimin sekä saksalaisen kenraali Von Der Goltzin komennossa, ja toki ratkaisun tähän sisällissotaan toi saksan "Itämeren divisioona", joka 14 000 miehen avulla auttoi kaatamaan punaisten asevoiman eli punakaartin, jota johti luutnantti Ali Aaltonen. Tuon jälkeen seurasi "valkoiseksi terroriksi" kutsuttu aika, jolloin valkokaarti jakoi "oikeutta" eli teloitti säälittä punaisia vankeja, ja samalla myös osoitti kaikille, että komento maassamme oli valkokaartilla. 1920-luvulla tietenkin seurasi olojen lientyminen, mistä seurauksena oli "Lex Relander", jonka ansiosta kaikki punaiset rintamamiehet sitten armahdettiin.

Mutta armahdus ei merkinnyt asenteiden muuttumista suopeampaan suuntaan, vaan esimerkiksi punaisten työnsaantimahdollisuuksia vaikeutettiin huomattavasti, ja esimerkiksi työnantajia kehotettiin olemaan ottamatta kommunisteja töihin, koska nämä saattoivat aiheuttaa häiriöitä työmailla. Eli SKP:tä (Suomen Kommunistinen Puolue) kohdeltiin kuin nykypäivän MC-jengiä, joka tietenkin nosti sen glooriaa maamme nuorison silmissä, ja tietenkin tuohon järjestöön kuuluminen oli vähän samaa statusta kuin johonkin "Bandidosiin " kuulumisessa on nykypäivän nuorelle.  Samoin Etsivä keskuspoliisi (EK), joka myöhemmin vuonna 1939 otti käyttöön nimen Valtiollinen poliisi eli VALPO toimi kiinteässä yhteistyössä työnantajien kanssa, jotta "kommunistit tai näiksi epäillyt henkilöt" saatiin luetteloitua tulevia pidätyksiä varten. Eli kiihottaminen tai vasemmistolainen aktivismi työpaikalla johti välittömästi siihen, että tuosta henkilöstä tehtiin rikosilmoitus Etsivään keskuspoliisiin, joka sitten etsiskeli näitä "kommunistisia soluja" maastamme.

Tuolloin pelättiin vasemmistolaisten nuorten ajatusmaailman "infektoivan" maamme puhdasoppisia nuoria, joiden elämään piti kuulua suojeluskunta, työpaikka sekä isänmaa, jonka takia nuo vasemmistolaiset ajatukset koettiin maassamme vahingollisena sekä yleistä moraalia rapauttavana ilmiönä. Kaikkein vaarallisimpia olivat tietenkin "punaiset naiset", jotka saattoivat sitten esimerkiksi houkutella kunnon suojeluskuntalaisia sopimattomaan suhteeseen, ja ehkä jotkut näistä naisista olivat palvelleet jopa punakaartissa, jolloin he saattoivat tietää ikäviä asioita valkoisista sankareista, jotka ehkä olivat jättäneet perheensä punakaartin armoille paetessaan omasta kotitalostaan pimenevään talvi-iltaan. Se ei tietenkään olisi noille valkoisille päälliköille mikään imarteleva asia, ja muutenkin esimerkiksi Tammisaaren vankileirillä oli vartijoina henkilöitä, jotka eivät päivääkään olleet missään rintamalla olleet, vaan heidän  tekonsa olivat lähinnä teloittamista, eli rivissä seisovien aseettomien vankien ampumista.

Samoin noiden ammuttujen joukossa oli myös noiden valkopäälliköiden velkojia, sekä siviilejä, jotka eivät olleet ymmärtäneet vihata punaisia tarpeeksi. Kuitenkin varsinaisia ongelmia alkoi tulla sitten 1930-luvulla, kun nuo punakaartilaisten lapset tulivat siihen ikään, että heidän oli lähdettävä työhön. Tuolloin tietenkin sellainen punainen rintamamies tai vankileirillä teloitettu perheenjäsen saattoi merkitä sitä, että joku työnjohtaja voi saada hyvin ikävää julkisuutta tällaisten tekojen takia. Ja kuten Väinö Linna teoksessaan "Täällä pohjantähden alla" asian ilmaisi, niin noissa valkoisten tuomioistuimissa oli tietenkin myös asianosaisia, sekä henkilöitä jotka oli muka "pakotettu" osoittamaan talollisia noissa pidätyksissä. Tuollainen asia saattoi sitten tarkoittaa sitä, että jonkun pehtorin tai vastaavan henkilön maine oli mennyttä.

Eikä valtiollisen poliisin tehtävänä tuolloin ollut monenkaan mielestä sosialistien jahtaaminen, vaan esimerkiksi murhien olisi pitänyt kuulua tuon järjestön toimialaan, mutta pääasiallisena työnään Etsivä keskuspoliisi etsiskeli kommunisteja, joihin maamme yhteiskunnassa oli muodostunut hyvin neuroottinen asenne. Ja kuten varmaan tiedämme, niin esimerkiksi suomen työnantajien jatkuva boikotti, mikä koski sosialisteja johti noiden ihmisten syrjäytymiseen sekä samalla radikalisoitumiseen.

Vaikka en usko että kukaan aluksi tarkoitti sitä, mitä kommunistilait, eli tuon puolueen julistaminen laittomaksi, sekä vasemmistolaisen aktivismin kriminalisoiminen johtivat siihen, että tuo puolue lähti sitten hakemaan tukea Neuvostoliitosta. Samoin se että lapsia alettiin syyttää teoista, mitä heidän isänsä tekivät ennen heidän syntymäänsä johti siihen, että joitakin suomalaisia alkoi kiinnostaa tuo Stalinin joukoissa palveleminen. Ja jatkuva toimettomuus alkoi sitten radikalisoida tuota liikettä, koska sosialisteilla oli silloin tietenkin yhteisasuntoja eli kommuuneja, joissa keskusteltiin päivän politiikasta niin kuin nuorilla oli tapana tehdä.

Eli kuten olen edellä kirjoittanut, niin osa maamme kansalaisista kasvatettiin vihaan, minkä aiheuttivat jatkuvat poliisiratsiat sekä heidän vanhempiinsa ja heihin itseensä kohdennettu vihakirjoittaminen, jossa kommunisteja eli punaisia rintamamiehiä tai punakaartissa palvelleita pilkattiin avoimesti sekä heidän mahdollisuuttaan päästä työelämään sekä integroitumaan yhteiskuntaan estettiin tarpeettomasti. Tuo sitten johti vihaan esivaltaa vastaan, ja myös siihen että kommunismista tuli ikään kuin "kovien miesten joukko", eli eräänlainen aikakautensa moottoripyöräkerho, jossa nuoriso "sai toteuttaa itseään". Tuolloin laiton SKP sai nuorison parissa saman aseman, kuin nykyään esimerkiksi moottoripyöräjengeillä on, ja tuo jatkuva kommunistien vainoaminen johti sitten vuoden 1944 jälkeen yhteiskunnan vastareaktioon, jossa sitten syntyi SKDL eli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, jonka avulla Stalin sitten yritti saada maamme liittymään Neuvostoliittoon.

kirjabloggaus.blogspot.fi