Ja että mitään sekaannusta ei sitten tule, niin tuolloin voidaan vastaus muotoilla siten, että siitä myös tulevat kaikki asiat ilmi, ja tuota viestiä voidaan sitten käyttää suoraan todisteena siitä, että henkilö on vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin. Mutta kuten tiedämme, niin varmasti tästä asiasta on olemassa muitakin mielipiteitä, joista yksi on se, että tässä maassa asiat hoidetaan puhelimitse. Tuolloin voi vastaaja sitten teeskennellä esimerkiksi sitä, että kuuluu huonosti kun hän joutuu ikävään tilanteeseen.
Tai sitten tuo henkilö voi vedota kiireeseen, kun aletaan puhua sellaisesta asiasta, mikä ei häntä mairittele tai ole sopivaa kuultavaa kenellekään. Puhelimessa voi myös vedota huonoon muistiin, ja tuolloin ei myöskään tarvitse kaivaa kaapista tai kovalevyiltä mitään asiakirjoja, kun henkilö voi puhelimessa sanoa, että hän on menossa vessaan, ja koska tuolla puhelimen käyttäjällä on hiukan kiire, niin silloin tietenkin pitää soittaa aina uudelleen silloin, kun on vähän parempaa aikaa.
Toki tietyissä asioissa puhelimen käyttö saattaa olla kuitenkin hiukan ongelmallista, koska sen avulla voidaan henkilön puhelutietoja sitten onkia omaan käyttöön, eli tuolloin otetaan soittajan puhelinnumero ylös, ja sitten se laitetaan seurattavien listoille. Ja jos nyt eläisimme amerikkalaisen vakoiluelokuvan maailmassa, niin silloin tuo puhelinnumero laitettaisiin NSA:n valvontalistoille, jotta kyseisen henkilöön yksityiselämään päästäisiin tutustumaan tarkemmin.
Se että tehdäänkö tätä myös suomessa jää jokaisen itsensä ratkaistavaksi, mutta kuitenkin soittamalla johonkin numeroon, aiheuttaa ihminen sen, että hänen puhelinnumeronsa päätyy tuon vastaanottajan tietoon. Joskus olen kuullut sellaista, että esimerkiksi työttömiä on pyydetty ottamaan yhteyttä työnantajiin puhelimitse, ja sitten noita soittonumeroita on välitetty esimerkiksi puhelinmyyntiä harjoittavalle yhtiölle, joka on tällä tavoin varmistanut sen, että puhelimiiin myös vastataan, ja samoin joissakin tapauksissa esimerkiksi joku Helvetin Enkelien haaraosasto on vaatinut jäsentensä puhelulistoja nähdäkseen, että onko niistä soitettu tuollaisiin puhelimiin, jotka ovat ikään kuin heille riskiryhmään kuuluvia.
Tai sitten on tapahtunut niin "ikävästi" että esimerkiksi avohoidossa oleville psykiatrisille potilaille tai tiettyihin järjestöihin kuuluville on soiteltu vain kiinteisiin puhelimiin, vaikka he ovat aikaa sitten vaihtaneet kännykkään. Joskus sitten on käynyt niin päin, että esimerkiksi kännykästä ei olla voitu tehdä tiettyihin palveluihin varauksia, koska kännykkänumerot on estetty niiden alkunumeroiden perusteella, eli mikään erityisen mairitteleva ei tällainen puhelinsoiton vaatiminen ei kuitenkaan ole.
espoonmetsa.blogspot.fi
espoonmetsa.blogspot.fi
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.