Aikoinaan niin massiivisesti ajettua kilpailukykysopimusta ei ehkä
koskaan laiteta käytäntöön, koska noilla aloilla mitä sopimus koski ei
sitten ehkä ole ollutkaan tarjota työtunteja. Syy siihen että
esimerkiksi ahtaajilla ei sitten ollutkaan työtä, johtuu osittain siitä,
että Venäjä osoitti halua avautua länteen, ja silloin tietenkin tavaraa
ajetaan laivoihin suoraan Pietarissa, jolloin rajamuodollisuuksia ei
enää tarvita, ja muutenkin työ on paljon halvempaa kuin Suomessa.
Mikäli tavara lastataan juniin, niin silloin niiden avulla voidaan
tuotteita kuljettaa rautateitse suoraan Euroopan markkinoille ajamalla
juna ensin Viron tai Puolan kautta suoraan esimerkiksi Hampuriin, mutta
toki joku voi vielä haluta käyttää merikuljetuksia.
Ja
miksi kukaan logistiikka-alan yrittäjä ajaisi tavaraa esimerkiksi Kotkan
kautta, jos hän voi sen Venäjällä tuotetun tavaran ajaa laivoihin
Pietarissa, ja muutenkin Venäjä houkuttelee myös läpikulkumaana, jonka
läpi esimerkiksi kiinalaisia, japanilaisia sekä myös amerikkalaisia
tuotteita siirretään Euroopan markkinoille, ja tuo loistavan
läpikulkutien tarjoaa Siperian rautatie. Tuon rautatien avulla voidaan
noita esimerkiksi Japanissa valmistettuja autoja kuljettaa halvalla läpi
Siperian.
Eli autot laivataan Japanista Venäjän
kaukoitään, ja sieltä sitten ne siirretään tuohon Siperian pikajunaan,
jossa ne matkaavat Pietarin kautta Euroopan markkinoille. Samoin
Siperian rautatie tarjoaa loistavan mahdollisuuden kuljettaa Alaskan
rapuja sekä kalaa lännen markkinoille, koska varsinkin talvella oleva 40
asteen pakkanen tekee mahdolliseksi sen, että mitään erityisiä
kylmävaunuja ei tarvita, tai niiden kylmälaitteita ei tarvitse käyttää
koko matkan ajan, mikä säästää energiaa.
Tietenkin
siellä missä ilma on lämmintä, pitää kylmälaite kytkeä päälle, jotta tuo
tuorelasti ei sula. Kuitenkin tuo transitoliikenne sitten suuntautuu
ohi Suomen, suoraan Euroopan markkinoille, koska laivojen lastaaminen
suoraan Pietarissa on paljon halvempaa kuin tuoda se ensin Kotkaan ja
sitten lastata laivoihin. Tai toki juna voi jatkaa suoraan Eurooppaan,
jos siinä sitten vaihdetaan veturit. Ja missään tapauksessa tämä
kuljetusmalli ei vaadi käymistä Suomen puolella. Tuolloin juna voi viedä
tuotteet vaikka Ranskan rannikolle, tai suoraan Britanniaan jos niitä
ollaan viemässä brittien markkinoille.
Eli kuten
tiedämme, niin tehokkuus on päivän sana myös logistiikassa, joten
kuljetusvälineiden turhaa vaihtoa on aina vältettävä, ja kuten tiedämme,
niin sähköjunien avulla tapahtuva tavaroiden kuljettaminen on melko
halpaa ja tehokasta, eli junaan voidaan liittää useita erilaisia
tavaroita sisältäviä vaunuja, mutta toki RoRo (Roll On Roll Off)-laivat
ovat myös tehokkaita lastinkäsittelyn kannalta, mutta sitten pitää aina
miettiä sitä, että kumpi kuljetusvaihtoehdoista on
kustannustehokkaampaa, viedä lasti suoraan junalla Eurooppaan vai
lastata se esimerkiksi RoRo alukseen, ja ajaa se laivalla Pietarista
vaikka Britanniaan, eli se varmaan riippuu tapauksesta, kumpi
kuljetusmuoto kannattaa valita.
Mutta valitettavasti
tämä tarkoittaa sitä, että yhtään näistä kuljetuksista ei tule Suomen
kautta, ja tuon takia eivät nuo työnantajat saa sitten teetettyä yhtään
työtuntia lisää. Eli Suomeen tuovat rahaa vain ne kuljetukset, jotka
kulkevat sen alueen läpi, ja työtä tuovat maahamme vain sellainen työ,
jota teetetään suomalaisilla yrityksillä sekä henkilöillä, jotka
maksavat maahamme veroja. Ja tämä pitää nyt sitten sopimuksia tehtäessä
muistaa. Ja tuo Venäjän avautuminen länteen ei todellakaan tee hyvää
meidän maamme läpi kulkevalle transitoliikenteelle, joten sen puolesta
vanhoja hyvä aikoja on turha kaipailla, eivätkä toistuvat ahtaajien
lakot, joita tapahtuu aina kun työmarkkinoiden pelisäännöistä
neuvotellaan ainakaan muissa valtioissa oleville toimijoille kovin hyvää
kuvaa maamme työmakkinoista anna, jos jollain alalla on tapana ruveta
heti lakkoon, jos ei sopimusluonnos miellytä.
Ja toki
ahtaajilla sekä muilla AKT:n jäsenliitoilla on ollut tapana vauhdittaa
neuvotteluja lakkoilemalla, koska tuo liitto on avainasemassa, kun
tuotteita kuljetetaan vähittäiskauppoihin tai ihmisiä lähdetään viemään
töihin. Sen takia AKT.n lakot ovat perinteisesti erittäin näkyvä osa
maamme elämää, varsinkin jos ne kohdistuvat linja-autoliikenteeseen sekä
vähittäiskaupan jakeluketjuun. AKT on perinteisesti ollut iso ja
varakas liitto, jolla on ollut varaa mennä lakkoon, ja pitää lakkoasetta
päällä melko pitkään. Ja koska tuo liitto on monella alalla
avainasemassa, jotta tuotetta saadaan perille, niin silloin tietenkin
lakko on ollut loistava tapa lähteä hoputtamaan työnantajia taipumaan
tuon liiton tekemiin esityksiin.
pimeakronikka.blogspot.fi
The research and advances in artificial intelligence are causing the need to re-estimate what things like consciousness means? When we are creating new and powerful AI. We are creating something that has not existed before. And quantum technology has increased the power of AI. So that means we might face surprising situations when we are driving AI algorithms by using quantum computers that are a minimum of 1000 times faster and more powerful than traditional binary computers.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Chaos is the thing that limits our range of view things.
The black hole's mathematical shape is a hyperbolic layer. Chaos or entropy is what limits our view. We cannot see the other side of t...

-
Artificial muscles and synthetic organic intelligence can be tools that make it possible to create robots. More intelligent than humans. The...
-
"In quantum mechanics, Schrödinger's cat is a thought experiment concerning quantum superposition". (Wikipedia, Schrödinger...
-
"Scientists discovered a new series for pi through string theory research, echoing a 15th-century formula by Madhava. By combining Eule...
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.