Sunday, January 1, 2017

Vuosi vaihtui taas kerran ja samalla voisimme valittamisesta välittämiseen sekä toisen huomioon ottamiseen

Uudenvuoden ilotulitus Lontoossa

Taas on vuosi vaihtunut ja hienot raketit katseltu. Helsinki järjesti hienon konsertin, ja onneksi kaikilla oli mukavaa. Mutta kuten tiedämme, niin valittamisesta voidaan nyt sitten siirtyä myös välittämiseen sekä konkreettisiin  tekoihin yhteiskuntamme toimivuuden takaamiseksi. Toimiva yhteiskunta edellyttää tietenkin yhteiskuntarauhaa sekä sitä, että jokainen maamme kansalainen sekä maassamme asuva tai oleskeleva ihminen tuntee olevansa täällä turvassa, sekä sitä että esimerkiksi kadut ovat jatkossakin turvallisia. Vain turvallinen yhteiskunta voi olla sellainen, mihin ulkomaiset yrittäjät tuovat sijoituksia, ja tämän takia hyssyttely sekä asioiden peittely eivät kuulu siihen kulttuuriin mihin meidän tulisi pyrkiä.

Turvallisuus syntyy vain siitä, että meidän yhteiskunnassamme syrjäytymistä sekä sitä kautta radikalisoitumista aletaan oikeasti ennaltaehkäistä. Eli tämän takia itse kauhistun sellaisesta ajattelumallista missä työttömiä siirretään eläkkeelle, missä heidän ei sitten tarvitsisi käydä missään työsaleilla tai muussa sosiaalisessa toiminnassa, koska jos ihminen jää kotiinsa yksin makaamaan tai etsiytyy mukavien kaljaveikkojen seuraan keskiolutravintolaan , niin silloin hän varmasti alkaa voida pahoin. Ja sitten noissa keskiolutravintoloissa käy niin, että tuollainen syrjäytyneiden ihmisten ryhmä alkaa sitten voida yhdessä pahoin. Toki on hienoa, että ihmisellä on paljon ystäviä, sitä en kyllä kiellä.

 Mutta noiden syrjäytyneiden ihmisten ongelma on siinä, että he hakeutuvat mielellään samanhenkisten ihmisten seuraan, jolloin sitten alkaa "tyhmyys tiivistymään", kuten vanha kansa sanoo. Eli kun paikalla on parikymmentä miestä nahkatakeissaan, nin silloin tietenkin  olutta nauttiessa alkaa keskustelun sävy vaihtua vähän jyrkemmäksi, ja siinä sitten käy niin, että koko ryhmä alkaa pikkuhiljaa provosoitua, ja lopulta sitten lähdetään jonkun henkilön luokse selvittelemään vähän välejä, ja siinä sitten muutenkin tulee sanottua asioita, joita ei ehkä muuten sanoisi. Tuloksena on usein tappeluita, pahoinpitelyitä sekä pelkoa siitä, että joku sitten joutuu kohtaamaan toisen osapuolen kävellessään yksin kadulla. Ja sitten tuloksena on se tyypillinen "lähiön jengi", joka haastaa riitaa kaikkien muiden kanssa.

Kun noissa jengeissä sitten aletaan keskinäiset tappelut, niin silloin syynä saattaa olla esimerkiksi se, että joku puhuu toisen päälle. Toisilla ihmisillä on sellainen tapa, että heidän pitää aina ikään kuin alkaa selittää omia asioitaan, kuin toinen puhuu, ja sellainen saattaa antaa hänestä sanavalmiin sekä upean kuvan, mutta varsinkin televisioväittelyissä se on hiukan ärsyttävää. Samoin on todella ärsyttävää istua pöydässä keskustelemassa asioista, jos mukana on sellaisia ihmisiä joilla ei mitään järkevää tai rakentavaa sanottavaa asioihin ole, mutta kuitenkin pitää aina olla äänessä. Tämä koskee kaikkia muitakin asioita kuin vain vakavia keskusteluja. Kun lähdetään vaikka toiseen kaupunkiin käymään, niin on tietenkin mukavaa, että mukana on sellainen maailmanmies tai maailmannainen, joka tietää kaikki mahdolliset asiat esimerkiksi kengistä tai tanssimisesta, mutta se ei varmaan kuitenkaan tarkoita sitä, että hän tietäisi jonkun hotellin osoitetta.

Samoin vaikkapa Mallorcalla sijaitsevien  hotellien tarjottavat ovat varmaan sivuseikka silloin, jos halutaan hankkia hotellihuone vaikkapa Rovaniemeltä, ja kun hotellien hintoja kysellään, niin tietenkään ei ole tarpeellista luetteloida koko mallorcalaisen hotelin seisovan pöydän antimia,varsinkin jos tuo hotelli ei sijaitse kyseisellä välimeren upealla saarella. Eikä sillä tarjottavalla aamiaisella ole mitään sen kanssa tekemistä, että paljonko yö tuossa hotellissa sattuu maksamaan.

 Samoin monista ihmisistä on tavattoman tylsää istua pöydässä tai käydä jossain juhlissa, jos häntä kohdellaan kuin ilmaa. Ja jos halutaan sitten etsiä esimerkiksi kohtuuhintaista majoituspaikkaa, niin toki niitä hotelleja pitää sitten vähän etsiskellä. Kun puhutaan toisen päälle puhumisesta sekä turhasta puheesta ja työpaikalla pidettävistä kokouksista, niin tietenkin on hyvä, että ihminen tietää paljon asioita, mutta se ei tuo yhtään riviä tekstiä niihin raportteihin, että hän keskustelee vaikkapa Firezen matkoista tai ystäviensä moottorikelkoista.

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

The last question: computing and quantum chromodynamics.

The last question is the SciFi novel by Isaac Asimov. The final question in that thing is this: "Can the workings of the second law of ...