Matkakertomusten tekeminen on taito sinänsä, ja siinä pitää muistaa aina kunnioittaa tutkimuksen kohteena olevia ihmisiä. Sekä muistaa että luottamuksen pettäminen aiheuttaa haittaa myös muille tutkijoille

Luottamus on ammattiauttajan sekä esimerkiksi kulttuuriantropologin työssä erittäin tärkeä osa, ja jos luottamuksen pettää, niin sitä ei heti saa takaisin. Jos henkilö esimerkiksi käyttää ystävyyttä väärin, ja urkkii kaveriltaan tietoja, jotka altistavat hänet esimerkiksi koulukiusaamiselle, niin voi kertoa, että tuolloin kyllä käy hyvin helposti niin, että tuota henkilöä ei sitten enää nähdä tuon petetyn kaverin Facebook-kaverina eikä myöskään hänelle ole varmaan koskaan helppoa antaa anteeksi. 

Kun ajatellaan sellaista tilannetta, missä henkilö aikoo kirjoittaa kirjan esimerkiksi matkastaan, ja kertoa tuohon kulttuuriin kuuluvista erityispiirteistä, niin silloin hänen pitää tietenkin miettiä tarkoin siitä, mitä ja miten hän tuosta asiasta kirjoittaa. Tuo haave tuo mieleen ylemmän kuvan tilanteen, missä tutkija loikoo riippumatossa, ja kirjoittelee asioita muistikirjaansa, mutta todellisessa elämässä antropologinen tutkimus on todella vaativaa työtä. Jos toinen pyytää, että häntä ei mainita nimeltä, niin silloin olisi tietenkin sopivaa, että hänen luottamustaan ei petetä, eli toivetta pitää silloin kunnioittaa, jos sitä tutkijalta pyydetään, ja hän siihen myöntyy. 

Samoin itse kyllä revin tukkaani sellaisten tutkijoiden toiminnan jälkeen, jotka ovat tuon luottamuksen pettäneet. Eli tuollainen asia, joka oli "aivan pakko tehdä" on varmasti vaikeuttanut monen muun tutkijan työtä, kun he ovat sitten käyneet perheenjäsenille kertomassa sellaisia asioita, mistä tuo haastateltava on pyytänyt olemaan vaiti. 

Kun puhutaan termistä ”antaa anteeksi”, niin silloin varmasti tarkoitetaan sitä, että henkilön, joka on kärsinyt vääryyttä, täytyy itse antaa teko anteeksi. Mutta voin kertoa, että koskaan ei tuollainen asia ole itsestään selvää. Tutkijan tehtävän on saada ihminen vapaaehtoisesti avautumaan itselleen, ja puhumaan myös sellaista, joka ei itsestä satu mukavalta tuntumaan, jotta hän saa sitten oikean kokonaiskuvan tuosta toiminnasta, mitä hän on tullut selvittämään.

Voidakseen saada myös sellaista tieto, mitä hän ei ole osannut kysyä, pitää toisen ihmisen olla hänen lähellään vapautunut, sekä tuntea, että hän voi puhua luottamuksellisesti tutkijoille, jotka saattavat kysellä häneltä hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Ja jos tutkija sitten levittelee noita asioita ympäriinsä, ja aiheuttaa ehkä tuolle ihmiselle hyvin ikäviä seurauksia, niin silloin ei varmaan ole mitenkään selvää, että sana ”anteeksi” on riittävä, jos henkilö sen takia esimerkiksi menettää vaimonsa tai oikeuden avioliittoon.

Milloinkaan ei saa odottaa sellaista, että toinen antaa kaiken anteeksi, ja noiden ihmisten suhde palautuu ennalleen. Sana ”anteeksi” on sellainen sana, että siitä puhutaan paljon. Ja monet aikuiset ikään kuin käskyttävät lapsiaan antamaan esimerkiksi töykeää kohtelua anteeksi, mikä ei varmasti ole sellainen asia, mikä tuntuu kovin hyvältä. Ensinnäkin anteeksipyyntö on asia, mikä osoitetaan itselle sille, jota kohtaan on rikottu. Eli se ei tarkoita sitä, että jos lapsen käsi jää johonkin oven väliin, niin sitten mennään pyytelemään hänen vanhemmiltaan ymmärrystä teolle, vaan tuolloin anteeksipyyntö pitää osoittaa sille, jota kohtaan on tehty rikkeitä. Eikä tuo sana ole sellainen, mitä hoetaan kerran toisensa perään, ja samalla sitten jatketaan tuota toimintaa.

Tai sitten tietenkin voidaan aina tehdä niin, että kerran toisensa jälkeen tehdään samat asiat, jolloin koko anteeksipyynnöllä ei ole mitään arvoa. Samoin voidaan sanoa, että missään nimessä ei ole mukavaa, jos anteeksiantoa pidetään itsestäänselvyytenä, ja sitten käydään taas kehumassa jossain nakkikioskilla, että tuollainen toistuvasti toisen tunteita loukannut henkilö saa tehdä tätä yleensä heikompaa osapuolta kohtaan, mitä hän haluaa. Tuollainen teko sitten varmasti ei mikään kovin mukava ole. Kun puhutaan esimerkiksi kulttuuriantropologiasta, niin silloin tietenkin on kysymys ammatista, jossa observoidaan ihmisiä, ja jotta he sitten esittelisivät jotain asioita omasta elämästään, niin se sitten vaatii aivan erityistä otetta elämään. Eli kun puhutaan vaikkapa uskonnon tutkimisesta, ja jos tutkimuskohteena on esimerkiksi voodoon kaltainen kultti, niin silloin tietenkin noiden ihmisten luottamus pitää ansaita, jotta he näyttävät omia uskonnollisia tai kulttiinsa kuuluvia menoja, joista tunnetuin tietenkin on ”zombie-myrkyn” tekeminen.

Eli tuolloin henkilölle annetaan pääasiassa pallokalan maksasta sekä muutamista muista yrteistä tehtyä juomaa, jonka myrkky tetradotoksiini aiheuttaa ihmisen tahdon murtumisen, sekä hänen muuttumisensa täysin toisen ihmisen käskytettävänä olevaksi ”zombieksi”. Mutta samalla he voivat tutustuttaa ihmisiä esimerkiksi heidän seremoniaansa, joka on eräänlainen haitilainen versio reiveistä. Tuossa toiminnassa ihmiset laitetaan hyppimään ja liikehtimään, kunnes heidän elimistössään kehittyvä endorfiini aiheuttaa ikään kuin eurofian, jota tehostetaan joskus kannabissuitsukkeilla, mikä tekee tuosta seremoniasta samalla miellyttävän, mutta samalla hyvin vaarallisen. Mutta kun puhutaan tällaisesta toiminnasta ja varsinkin aitojen seremonioiden observoinnista, niin silloin pitää muistaa se, että noiden ihmisten luottamus on tuolloin äärimmäisen tärkeää. Näet noissa piirissä saattaa henki lähteä, tai antropologi päätyä ”zombie-orjaksi” haitilaiselle plantaasille, jos hänelle ei tarkasti kerrota, että mistä lasista saa tuossa seremoniassa juoda.

Näet joissakin tapauksissa saattaa ehtona tuollaisen seremonian tutkimiseen saattaa olla se, että myös antropologi osallistuu tuohon toimintaan. Ja tuolloin tietenkin on hyvä muistaa se, että esimerkiksi druideilla oli aikoinaan sellainen tapa, että heille annettiin nurin päin kaadettu toscakakku, joista yksi pala oli hiillostettu, ja kun tuollaisen palan sitten sai, niin silloin druidi päätyi poltettavaksi. Näet tuohon seremoniaan sisältyi sellainen opetus, että tuo hiillostettu pala oli tietenkin kakun suurin, jotta voitiin olla varmoja siitä, että sen sai joku ”kuningas”, joka oli terrorisoinut muita. Kun puhutaan esimerkiksi voodoosta, niin se ei varsinaisesti ole uskonto, vaan eräänlainen kultti, joka on peräisin afrikkalaisilta orjilta, ja sen termistö on sellaista, mikä peittää esimerkiksi myrkyn keittämisen.

Eli termi ”henki” on yksinkertaisesti myrkky, mitä tuon kultin noita eli hougan aikoo tällä kertaa käyttää henkilöön. Tuohon asiaan kuuluu tietenkin esimerkiksi erilaisten käärmeenmyrkkyjen sekoittamista maitoon, ja tuolloin esimerkiksi pepsiini saattaa polttaa vatsan rikki, jos henkilö ei tiedä tuosta ”mausteesta”. Kun puhutaan siitä, että joku pettää kaverinsa luottamuksen, niin se tietenkin aiheuttaa todella suurta mielipahaa sekä vihaa. Ja jos petos tapahtuu perheenjäsenen toimesta, niin silloin tietenkään ei anteeksipyyntö varmaan ole mikään syy antaa tuota tekoa anteeksi. Eli tietenkin voidaan sanoa, että tuo teko voi olla vaikka hakattavaksi houkutteleminen, mitä ei toki varmasti voida niellä koskaan. Ja koskaan ei saa missään nimessä ruveta kuvittelemaan, että jatkuva anteeksipyyntöjen esittäminen, mutta tekojen jatkaminen mitenkään parantaa luottamusta toisiin ihmisiin.

kirjabloggaus.blogspot.fi