Kun puhutaan siitä, miksi esimerkiksi tuomarit eivät saa antaa samalla välimiespäätöksiä omista jutuistaan, ennen kuin asianajaja vie ne oikeuteen johtuu siitä, että vaikka välimiesoikeus on vain neuvoa antava tuomioistuin, jonka päätökset eivät velvoita ketään. Kuitenkin lakimiesten ammattikunnalla on sellainen sääntö, että jos joku sitten kertoo heille rikoksia, niin lakimiehen on tuolloin ilmiannettava heidät. Ihminen ei ole missään nimessä koskaan kykenevä arvioimaan itseään tai toimintaansa täydellisesti, koska hän ikään kuin katsoo maailmaa sellaisten sävylasien läpi, missä hän näkee vain sellaista, mitä hän tilanteessa haluaa itse nähdä. Mikään ei ole meistä ihmisistä vaikeampaa kuin myöntää se, että teemme väärin, ja vaikka myöntäisimme menneemme jossain ihmissuhteissa tai välienselvittelyissä vähän liian pitkälle, niin silloinkin me kaikki etsimme jotain tekosyytä, joka oikeuttaisi meidät tuohon tekoon.
Ja pahinta kaikessa on se, että olemme itse itsemme jyrkimpiä tuomareita. Kun teemme jotain sellaista, mitä emme voi koskaan perua, niin silloin varmasti ensin tunnemme tehneemme oikein. Mutta myöhemmin sitten alkaa jokainen tehty teko varmasti kaduttaa, ja en tässä puhu mistään rikoksista. Vaan sellaisista päätöksistä, jotka saattavat viedä ihmiseltä koko ystäväpiirin kuten esimerkiksi toiselle paikkakunnalle lähtö opiskelemaan saattaa tehdä. Opiskelu varsinkin korkea-asteella on pitkää sekä puuduttavaa työtä, josta saa vain vähän palkkioita, ja jokainen voi ihan itse miettiä kuinka paljon olutta opintotuella sitten juodaan, niin siinä vähän niin kuin alkaa yleensä sitten kaveripiiri vaihtua, kun ei sillä rahalla sitten paljoa kaljaa juoda. Mutta aina ei voida tehdä sellaisia päätöksiä, jotka olisivat heti hyviä tai miellyttäviä. Kun ihminen opiskelee, niin hän varmasti välillä kohtaa tilanteen, missä tie tuntuu nousevan edessä pystyyn, ja tuntuu että voimat eivät riitä, mutta kuitenkin valmistuminen on lopulta edessä, ja sitten hymy nousee korviin.
Tuo ihmisen objektiivisuus itseä kohtaan on silloin erittäin tärkeää, koska tuolloin opiskeluaikoina saattavat kaverit saada huomattavasti parempaa palkkaa kuin opiskelija, joka saa vain murto-osan siitä mitä esimerkiksi siivooja saa, ja tuo asia sitten tietenkin näkyy ihmisten suhtautumisena tuohon teekkariin tai mitä alaa hän nyt sitten opiskeleekaan, ja tuolloin ihminen kohtaa ikään kuin valheen, jossa esimerkiksi siivooja tuntuu sellaiselta asialta, mitä kannattaa tavoitella. Kuitenkin valmistumisen jälkeen voidaan sanoa, että opiskelu kannattaa, koska silloin on mahdollista saada huipputyöpaikkoja tai ainakin paremmin palkattua työtä kuin siivooja saa. Pohdittaessa ihmisen saamaa arvostusta, niin työpaikka ei niinkään ole tärkeä, vaan myös se vaikuttaa, mitä ihminen kertoo itsestään. Ja kun mietitään sitä, kumpi mahtaa olla enemmän ihmisille mieleen insinööri vai siivooja, niin uskon että ensin mainittu olisi parempi käyntikortti joka paikassa kuin siivooja.
Kuitenkin on ammattiryhmä, joka varmasti mieluummin valitsee siivoojan ammatin kuin insinöörin, ja se tietenkin on huumekauppias, joka voi helpommin vaihtaa työpaikkaa kuin insinöörin. Mutta kuitenkin insinööri on muuten varmasti tavoitellumpi titteli kuin joku rikollinen. Kuitenkin meidän pitää aina muistaa se, että kun lähdemme opiskelemaan, niin se muuttaa elämäämme lopullisesti. Monet lähtevät kirjojen pariin siksi, että he haluavat muuttaa jotain elämässään, ja he tekevät silloin varmasti sen oikean päätöksen.
Valtio rakastaa heitä, koska huippuosaajat ovat se käyntikortti, mitä maailmalle halutaan suomesta näyttää. Ja kun he nousevat sitten junaan jossain asemalla loistavasti menneiden Yo-kirjoitusten ja valintakokeen jälkeen joskus loppukesällä tai vuoden vaihteen tienoilla, niin silloin saattaa käydä niin, että he näkevät tuolloin ystävänsä viimeisen kerran, vaikka he eivät sitä silloin tajua, kun he kolmosen ratikalla suuntaavat kohti Kalliota. Mutta kun he saavat tuon opiskelun päätökseen, niin uskon että he ovat onnellisempia kuin ne lähikaupan kulmalle jääneet kaverit, joita nämä ihmiset eivät ehkä koskaan enää tapaa.
Alla Matti AJR Korwenkoski Aina on lähretty
https://www.youtube.com/watch?v=98Ol5iDme2o
Ja pahinta kaikessa on se, että olemme itse itsemme jyrkimpiä tuomareita. Kun teemme jotain sellaista, mitä emme voi koskaan perua, niin silloin varmasti ensin tunnemme tehneemme oikein. Mutta myöhemmin sitten alkaa jokainen tehty teko varmasti kaduttaa, ja en tässä puhu mistään rikoksista. Vaan sellaisista päätöksistä, jotka saattavat viedä ihmiseltä koko ystäväpiirin kuten esimerkiksi toiselle paikkakunnalle lähtö opiskelemaan saattaa tehdä. Opiskelu varsinkin korkea-asteella on pitkää sekä puuduttavaa työtä, josta saa vain vähän palkkioita, ja jokainen voi ihan itse miettiä kuinka paljon olutta opintotuella sitten juodaan, niin siinä vähän niin kuin alkaa yleensä sitten kaveripiiri vaihtua, kun ei sillä rahalla sitten paljoa kaljaa juoda. Mutta aina ei voida tehdä sellaisia päätöksiä, jotka olisivat heti hyviä tai miellyttäviä. Kun ihminen opiskelee, niin hän varmasti välillä kohtaa tilanteen, missä tie tuntuu nousevan edessä pystyyn, ja tuntuu että voimat eivät riitä, mutta kuitenkin valmistuminen on lopulta edessä, ja sitten hymy nousee korviin.
Tuo ihmisen objektiivisuus itseä kohtaan on silloin erittäin tärkeää, koska tuolloin opiskeluaikoina saattavat kaverit saada huomattavasti parempaa palkkaa kuin opiskelija, joka saa vain murto-osan siitä mitä esimerkiksi siivooja saa, ja tuo asia sitten tietenkin näkyy ihmisten suhtautumisena tuohon teekkariin tai mitä alaa hän nyt sitten opiskeleekaan, ja tuolloin ihminen kohtaa ikään kuin valheen, jossa esimerkiksi siivooja tuntuu sellaiselta asialta, mitä kannattaa tavoitella. Kuitenkin valmistumisen jälkeen voidaan sanoa, että opiskelu kannattaa, koska silloin on mahdollista saada huipputyöpaikkoja tai ainakin paremmin palkattua työtä kuin siivooja saa. Pohdittaessa ihmisen saamaa arvostusta, niin työpaikka ei niinkään ole tärkeä, vaan myös se vaikuttaa, mitä ihminen kertoo itsestään. Ja kun mietitään sitä, kumpi mahtaa olla enemmän ihmisille mieleen insinööri vai siivooja, niin uskon että ensin mainittu olisi parempi käyntikortti joka paikassa kuin siivooja.
Kuitenkin on ammattiryhmä, joka varmasti mieluummin valitsee siivoojan ammatin kuin insinöörin, ja se tietenkin on huumekauppias, joka voi helpommin vaihtaa työpaikkaa kuin insinöörin. Mutta kuitenkin insinööri on muuten varmasti tavoitellumpi titteli kuin joku rikollinen. Kuitenkin meidän pitää aina muistaa se, että kun lähdemme opiskelemaan, niin se muuttaa elämäämme lopullisesti. Monet lähtevät kirjojen pariin siksi, että he haluavat muuttaa jotain elämässään, ja he tekevät silloin varmasti sen oikean päätöksen.
Valtio rakastaa heitä, koska huippuosaajat ovat se käyntikortti, mitä maailmalle halutaan suomesta näyttää. Ja kun he nousevat sitten junaan jossain asemalla loistavasti menneiden Yo-kirjoitusten ja valintakokeen jälkeen joskus loppukesällä tai vuoden vaihteen tienoilla, niin silloin saattaa käydä niin, että he näkevät tuolloin ystävänsä viimeisen kerran, vaikka he eivät sitä silloin tajua, kun he kolmosen ratikalla suuntaavat kohti Kalliota. Mutta kun he saavat tuon opiskelun päätökseen, niin uskon että he ovat onnellisempia kuin ne lähikaupan kulmalle jääneet kaverit, joita nämä ihmiset eivät ehkä koskaan enää tapaa.
Alla Matti AJR Korwenkoski Aina on lähretty
https://www.youtube.com/watch?v=98Ol5iDme2o
Comments
Post a Comment