Kulttuurivaikuttaja Jörn Donnerin tyly arvio politiikan kärkikaartista on varmaan ihan oikea.

Jörn Donner on maamme kirjailijoiden
kärkinimiä.

Jörn Donner arvostelee Timo Soinia sekä politiikan kärkikolmikkoa kovin sanoin, tai aiankin niin mediassa lukee. Itse kyllä pidän tuota arvostelua melko kiihkottomana, ja aika tavalla pehmeitä ilmaisuja Donner kyllä noista ihmisistä käyttää. Toki tuo viittaus esimerkiksi tabletteihin voi olla kyllä ihan hyvä huomio, koska me kaikki varmaan odotamme ulkoministerin olevan kiinnostunut maailman asioista muutenkin kuin vain omien alaistensa kirjoittamien raporttien muodossa. Itse olen sitä mieltä, että Donner varmasti on loistava ajattelija sekä se, että hän on ruotsinkielinen saattaa näkyä tuossa hallitukseen sekä varsinkin perussuomalaisiin kohdistuvassa kritiikissä.

Mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että melko laimeaa tuo kritiikki kuitenkin on siihen nähden, mitä se olisi voinut olla, ja toki tämä nykyinen poliitikkojen kärkikaarti on todella harmaata massaa, mistä sitten tietenkin kielii esimerkiksi se, että maassamme väännetään kättä jostain sellaisesta kuin sukupuolineutraali avioliitto, mitä ei toki muutamia vuosia sitten olisi edes voitu kuvitella. Mutta muuten nuo tämän ja edellisen hallituksen repäisyt ovat varmasti aiheuttaneet enemmän haittaa kuin hyötyä poliitikoille, jotka kamppailevat siitä, kuka pääsee eniten televisioon kertomaan kantaansa meille kuolevaisille ihmisille. Ja tuossa sitten on helppo tehdä virheitä, jotka kostautuvat myöhemmin ikävänä julkisuutena. 

Maamme eduskunta on menettänyt täysin arvovaltansa, koska sen asenne esimerkiksi Moskovaa sekä Brysseliä kohtaan on ollut liian alistuva, eikä maassamme vallalla oleva poliittinen melankolia ole edes alkanut kadota. Kun ajatellaan esimerkiksi pakkoruotsina tunnettua asiaa, niin maassamme tietenkin voidaan aina keskustella tuostakin asiasta ilman, että kenenkään tarvitsee sen takia ajaa hiuksiaan pois. Ja kun vaikka kuinka haluaisimme vaikuttaa johonkin asiaan, niin me suomalaiset olemme kuitenkin melko pidättyvää kansaa, mikä sitten näkyy siinä, että meillä ei ole mitään sellaista mellakointi perinnettä, kuin mitä on esimerkiksi monissa keski- tai eteläisen euroopan valtioissa.

Me vanhempi väki olemme tietenkin joutuneet lukemaan pakkoruotsia, mikä ei silloin tuntunut mukavalta, mutta kuitenkin sen kirjoitin aikoinaan YO-kokeessa. Se näet oli silloin yksi pakollisista aineista, ja sanotaan että jos ihminen osaa hyvin ruotsia tai hänellä olisi siihen hyvät mahdollisuudet perehtyä esimerkiksi ruotsinkielisellä paikkakunnalla olevan mökkiympäristön kautta, niin silloin hänellä olisi siinä sitten oikeasti kiitettävän sauma, ja ainahan kielitaitoa kysytään. Mutta pakollisuus tekee tuosta ”toisesta kotimaisesta” joillekin ihmisille pakkopullaa, jota on pakko sitten sietää. Itse oli peruskoulussa ihminen, joka ei pitänyt tuosta aineesta, mutta muuten minulla ei mitään ruotsalaisia tai ruotsia puhuvia ihmisiä vastaan ole, ja he eivät ole äidinkieltään valinneet.

Maassamme nämä koulupiirit sekä kotikielen valitsevat tuon lapsen vanhemmat, ja hänen pitää se sitten vain niellä. Kun ajatellaan tuota ruotsin valitsemista äidinkieleksi, niin voin sanoa että heillä sen helpompaa ole saada opiskelupaikkoja kuin suomea äidinkielenään puhuvilla, koska tuo ruotsinkielisen peruskoulun käyminen antaa opinto-oikeuden vain ruotsinkieliseen oppilaitokseen. Ja mitä sitten esimerkiksi jatko-opinnoilla tarkoitetaan, niin se ymmärretään normaalina ammattikouluna tai lukiona, jos tarkoitetaan peruskoulun jälkeen tulevaa haku mahdollisuutta.

Kun puhutaan Jörn Donnerista ihmisenä, niin hän on todella pitkän poliittisen uran tehnyt ihminen, ja hänellä on varmaan todella paljon sanottavaa sekä suomen- että ruotsinkielisille. Ja omasta mielestäni esimerkiksi maamme lehdistön ikään kuin yllyttävä asenne tiettyihin ääriryhmiin on todella ikävää luettavaa. Eli kun keskustellaan poliittisten päättäjien puheista, niin tietenkin heillä on oikeus sanoa sanottavansa, mutta tietenkin on olemassa sellainen raja, missä puhutaan esimerkiksi väkivaltaan yllyttämisestä. Kun puhutaan esimerkiksi maamme idänsuhteista, niin tietenkin olisi mukavaa saada Karjala takaisin, mutta sitä pitää pyytää silloin kun Venäjällä on halua siitä keskustella.

Samoin se että Vladimir Putin esimerkiksi uhkaa Ukrainaa, ei saa muuttua sellaiseksi tilanteeksi, missä suomalaiset sitten alkavat hyökkäillä tavallisia venäläisiä vastaan, koska silloin se antaa Kremlille syyn lähteä puolustamaan kansalaisiaan. Kuitenkaan emme saa alistua tuollaisessa tilanteessa, koska se sitten taas ikään kuin rohkaisee Kremliä aloittamaan samanlaiset toimet Suomea vastaan. Ja kun puhutaan solidaarisuudesta sekä avun antamisesta toiselle, niin voidaan sanoa että jos emme sitä itse anna, niin silloin jos me itse olemme vaikeuksissa niin apua on turha odottaa. Tuon takia meidän pitää joskus tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäviä. Eli aina on olemassa sellainen vaihtoehto, että maamme uhraisi joitakin kansalaisiaan miellyttääkseen Putinia, mutta voidaan kyllä vähän epäillä sitä, että hyväksyykö Putin tuollaista uhria?

Miksi hän lähtisi sitten palvelemaan maamme poliittisen johdon tarkoituksia, jos he jotain uhreja sitten sinne Venäjälle tarjoilevat? Tietenkin esimerkiksi sisäministeri Yrjö Leino aikoinaan pidätti joukon suomalaisia, ja tarjosi heitä Stalinille, mutta hän kieltäytyi kunniasta saada teloittaa nämä ”Leinon vankeina” tunnetut henkilöt. Tuo tapa että vastustajalle ei tehty palveluksia on peräisin turkin sulttaanilta, joka otti omaan henkikaartin lapsia, joita kristityt olivat hänelle tarjonneet ikään kuin lunnaiksi.

Noista lapsista koulutettiin kammottuja janitsaareja, jotka kuitenkin vuosiatojen kuluessa veltostuivat. Mutta Konstantinopolin valtauksen yhteydessä he vielä olivat voimissaan. Myöhemmin nämä sotilaat värväsivät alaisia, ja sitten heille alkoi kaljamaha kasvaa, kun nämä entiset valiosotilaat muuttuivat käskijöiksi. Mutta tämä kirjoitus on taas hiukan rönsyilyt, ja tietenkin Donnerin ajatukset ovat todella hienoa luettavaa, ja piristävät tätä tämän hetken melankoliaa todella paljon.

Tämä poliittinen melankolia ilmenee siinä, että juuri mitään ei poliittisella kentällä ole tapahtunut, lukuun ottamatta eräiden kansanedustajien ravintolailtojen päätöksiä, mutta ne tapahtuivat viime vaalikaudella, joten nyt sitten seuraa varmaan tapahtumaköyhä poliittinen kausi, jossa tilanne USA:n ja Venäjän välillä joko kiristyy tai noiden maiden välit lämpenevät, ja tuo sitten riippuu siitä, kuinka paljon Trump ja Putin toisistaan pitävät. Ja viimeistään kahdeksan vuoden päästä presidentti vaihtuu USA:ssa, ja sitten taas seuraa noiden maiden välien uudelleen arviointivaihe, kuten aina presidenttien vaihtuessa seuraa, koska heillä kaikilla on ollut vähän oma linja ulkopolitiikassa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jorn-donner-suomii-kovin-sanoin-karkipoliitikkoja-kun-naen-nama-kolme-miesta-minua-oksettaa/6252344

pimeakronikka.blogspot.fi